TOIMENPIDEALOITE 50/2003
vp
TPA 50/2003
vp - Lauri Oinonen /kesk ym.
Tarkistettu versio 2.0
Osakeyhtiölain osakepääomaa ja
voimaantuloa koskevien säännösten muuttaminen
Eduskunnalle
Vuonna 1997 eduskunta hyväksyi osakeyhtiölakiin
laajat muutokset. Laki annettiin 14. päivänä helmikuuta
1997. Lainmuutoksen yhteydessä muutettiin osakeyhtiölain
1 luvun 1 §, joka koskee osakepääoman
suuruutta. Osakepääoman minimimääräksi
yksityisille osakeyhtiöille säädettiin
50 000 mk, kun se aiemman säädöksen
mukaan oli 15 000 mk. Osakepääoman minimimäärä ennen
vuotta 1978 oli 1 000 mk.
Lainmuutoksen yhteydessä hyväksyttiin seitsemän
vuoden siirtymäsäännös. Osakepääoma pitää lain
mukaan korottaa ensi vuoden elokuuhun mennessä tai osakeyhtiö asetetaan
selvitystilaan viranomaisten toimesta. Säännöksiä siitä, miten
osakeyhtiö muutetaan henkilöyhtiöksi
ja miten muutos käsitellään, ei ole.
Laista onkin tulossa täydellinen kaaos niin viranomaistoiminnassa
kuin yrityksissäkin.
Talous on taantumassa. Jos kaikki osakeyhtiöt korottaisivat
osakepääomansa, olisi rahaa tähän löydyttävä 700
miljoonaa euroa.
Muutosmyllerrys työllistää virkamiesten
lisäksi tilitoimistoja, lakimiehiä ja verokonsultteja.
Pelkästään Patentti- ja rekisterihallitus
saisi ylimääräistä tuloa 35
miljoonaa euroa, muutoksen tehneet konsultit kaksin verroin enemmän.
Osakepääoman alarajalla ei ole vaikutusta
siihen, miten uudet osakeyhtiöt selviytyvät velvoitteistaan.
Kansantalous on taantumassa ja työttömyys lisääntyy;
siksi ei ole järkevää vaikeuttaa vanhojen
yritysten toimintaedellytyksiä. Pienet yritykset eivät
tarvitse suurta osakepääomaa. 8 000 euroa
on aivan liian korkea aloittavalle pienyritykselle. Monikaan ei
halua aloittaa yritystoimintaa henkilöyhtiönä tai
ammatinharjoittajana, koska näihin yritysmuotoihin liittyy
kohtuuttomia riskejä.
Jos yritys on tähän asti pystynyt toimimaan pienellä osakepääomalla,
niin millä perusteella voidaan olettaa, että yritys
vuoden kuluttua tarvitsee suuremman osakepääoman?
Toimimattomilla yrityksillä ei osakepääoman korotusta
voida myöskään perustella, koska moni yhtiö on
pidetty tarkoituksellisesti toimimattomana tulevia yritystoimintoja
varten. Moni osakeyhtiö onkin otettu uudelleen toimintaan
uudella yritysidealla. Toimimattomat yritykset ovatkin voimavara,
joka on otettavissa käyttöön, mikäli
yritystoiminta virkistyy. Tarpeettomat yritysten purkamiset ja uusien
perustamiset aiheuttavat vain valtavan määrän
byrokratiaa ja kustannuksia.
Yrittäjyyden kannustamiseksi tulisi yritysten perustamista
helpottaa niin taloudellisten edellytysten kuin byrokratiankin suhteen
kaikin mahdollisin keinoin.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin osakeyhtiölain
osakepääomaa koskevan säädöksen
muuttamiseksi siten, että yksityisen osakeyhtiön
minimiosakepääomaksi säädetään
ennen vuoden 1997 lainmuutosta ollut määrä (2 522
euroa) ja samalla muutetaan osakeyhtiölain voimaantulon
siirtymäsäännökset.
Helsingissä 12 päivänä kesäkuuta
2003
- Lauri Oinonen /kesk
- Lauri Kähkönen /sd
- Petri Neittaanmäki /kesk
- Seppo Lahtela /kesk
- Maija-Liisa Lindqvist /kesk
- Esa Lahtela /sd