TOIMENPIDEALOITE 62/2005
vp
TPA 62/2005
vp - Sari Essayah /kd
Tarkistettu versio 2.1
Autoverotuksen uudistaminen
Eduskunnalle
Uuden autoverolain tultua voimaan vuonna 2003 käytettyjen
autojen tuonti Suomeen on varsin laajamittaista. Autoja tuodaan
vuosittain yli 30 000. Suomessa auton verotusarvo määritetään
suurten autoliikkeiden kaupallisen palveluntarjoajan tiedostoon
toimittamien pyyntihintatietojen perusteella. Hinnoista vähennetään
oletettu keskimääräinen alennus. Ero
todellisen ostohinnan ja laskennallisen hinnan välillä voi
olla hyvinkin merkittävä. Ongelma korostuu harvinaisten
autojen kohdalla.
EY:n perustamissopimuksen 90 artiklan syrjintäkielto
edellyttää, että sisämarkkinoilla muusta
jäsenvaltiosta tulevaan tuotteeseen ei kohdisteta ankarampaa
verotusta kuin vastaavaan kotimaiseen tuotteeseen. Euroopan yhteisöjen
tuomioistuin on katsonut, että samanlaiset käytetyt
ajoneuvot ovat syrjintäkieltoartiklassa tarkoitettuja toisiaan
vastaavia tuotteita. Toisesta jäsenvaltiosta tulevaa ajoneuvoa
ei voi verottaa syrjintäkieltoa rikkomatta enempää kuin
veroa sisältyy samanlaisen maassa jo olevan ajoneuvon jäljellä olevaan
arvoon. Ajoneuvon verotusarvo voidaan määrittää tilastollisten
lähteiden perusteella, mutta vain, jos ne kuvaavat arvoa mahdollisimman
oikein.
Pyyntihintoihin nojaavaa verotusta on pidettävä syrjivänä verotuskäytäntönä,
koska veroviranomainen ei välttämättä saa
käyttöönsä verotuksen pohjaksi
todellisia kotimaisia myyntihintoja. Kuten Kilpailuvirastokin on
todennut, nykyisen käytäntömme ongelmana
on se, että suomalaiset kilpailijat määrittelevät
ulkomailta tuotujen käytettyjen autojen arvon. On mahdollista,
että määrittelijöiden intressissä on
nostaa autojen pyyntihinta mahdollisimman korkeaksi ja näin
tehdä hankalaksi avoin kilpailu. Nykyinen menettely johtaa
liian korkeaan arvostustasoon, jolloin myös veron määrä muodostuu
liialliseksi ja siten syrjiväksi. Autoverolain säätämisen
yhteydessä esitetty pelko veronoikaisujen kasautumisesta
on osoittautunut aiheelliseksi. Käytettyjen tuontiautojen
verotuksessa tulisi siirtyä käyttämään auton
verotusarvona siitä ulkomailla tosiasiallisesti maksettua
hintaa.
Eduskunta vaati hallitukselta vuonna 2002 autoverolain
muutoksen yhteydessä toimenpiteitä autovero- ja
moottoriajoneuvoverolainsäädännön
laaja-alaiseksi uudistamiseksi. Eduskunta toisti tämän
vaatimuksen marraskuussa 2004 edellyttäen, että hallitus
kiirehtii toimenpiteitä, jotka tähtäävät
auto- ja ajoneuvoverotuksen laaja-alaiseen uudistamiseen.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin auto- ja
ajoneuvoverotuksen uudistamiseksi.
Helsingissä 8 päivänä kesäkuuta
2005