Perustelut

Direktiivillä pyritään helpottamaan monikansallisten yritysten tytäryhtiöissä ja sivuliikkeissä tarvittavien EU:n ulkopuolelta tulevien johtajien, asiantuntijoiden sekä korkeakoulututkinnon suorittaneiden harjoittelijoiden pääsyä unionin alueelle. Direktiiviehdotus on osa laajempaa työperäistä maahanmuuttoa koskevaa sääntelyä, ja sen tavoitteena on edesauttaa yritysten sisäisen osaamisen siirtämistä sekä EU:hun että EU:n alueella.

Direktiiviehdotus on jälleen yksi uusi direktiivi, jolla yksittäisen työntekijäryhmän maahanpääsyn edellytyksistä ja asemasta työmarkkinoilla säädetään erikseen. Vaikka tämän direktiivin tarkoittama ryhmä sinänsä tulee olemaan suhteellisen pieni, valiokunta ei pidä hyväksyttävänä kehitystä, jolla unionin alueelle luodaan rajat ylittäville eri työntekijäryhmille erilaiset lupajärjestelmät ja erityisesti erilaiset työehtojen tasot sen mukaan, mihin työntekijäryhmään kukin kuuluu. Eri työntekijäryhmiä koskevat erillisdirektiivit vaikeuttavat osaltaan työntekijöiden yhdenvertaisen kohtelun turvaamista. Valiokunta korostaa lisäksi, että Suomessa on jo nykyisellään toimiva lupajärjestelmä korkeasti koulutettua asiantuntijatyövoimaa varten, joten direktiivi ei Suomen näkökulmasta tuo lainkaan lisäarvoa. Sen sijaan se entisestään monimutkaistaa sääntelyä.

Valiokunta on aiemmassa lausunnossaan katsonut, että kolmansien maiden kansalaisille tulee taata vähintään samat oikeudet ja työsuhteen ehdot kuin EU:n sisällä lähetetyille työntekijöille (TyVL 18/2010 vp). Direktiiviehdotus lähteekin nyt siitä, että sisäisen siirron saaneiden työntekijöiden oikeudet ja työsuhteen ehdot yhdenmukaistetaan lähetettyjä työntekijöitä koskevan direktiivin mukaisiksi. Euroopan parlamentin käsittelyssä on ehdotettu, että työehdot yhdenmukaistettaisiin vastaavassa tilanteessa olevien EU:n jäsenvaltiosta tulevien työehtoihin siinä maassa, jossa he oleskelevat. Valiokunta katsoo, että tämä ehdotus selkeyttäisi sääntelyä ja varmistaisi työntekijöiden yhdenvertaisuuden suhteessa paikalliseen työvoimaan. Valiokunta toteaa kuitenkin, että mikäli sisäisen siirron saaneiden kolmansista valtioista tulevien työntekijöiden työehdoista päädyttäisiin säätämään vahvemmin kuin lähetettyjä työntekijöitä koskevassa direktiivissä säädetään, tulee EU-maista peräisin oleville vastaaville työntekijöille turvata suojan samantasoisuus.

Valiokunta ei pidä hyväksyttävänä myöskään sitä, että eri työntekijäryhmät saisivat oikeuden sosiaaliturvaan eri ehdoin riippuen siitä, mitä direktiiviä heihin sovelletaan. Yksittäisille ryhmille luotava erillissääntely johtaa helposti siihen, ettei yhdenvertainen oikeus sosiaaliturvaan toteudu. Suomessa direktiivin tarkoittamien yritysten sisällä siirtyvien yhdenvertainen oikeus sosiaaliturvaan merkitsisi, että nämä kolmansista maista siirtyvät pääsisivät sosiaaliturvan suhteen parempaan asemaan kuin toisesta jäsenvaltiosta tulevat tai muissa tehtävissä työskentelevät kolmansista maista tulevat työntekijät. Tällöin myös EU-maista tulevien työntekijöiden oikeutta asumisperusteiseen sosiaaliturvaan tulisi laajentaa.

Valiokunta pitää valvonnan kannalta tärkeänä, että direktiivin määritelmät johtajasta, asiantuntijasta ja harjoittelijasta ovat mahdollisimman täsmällisiä. Harjoittelijoiden sisällyttäminen direktiivin piiriin aiheuttaa työehtojen valvonnan kannalta joka tapauksessa omat erityisongelmansa. Kaikilta direktiivin tarkoittamilta maahantulijoilta tuleekin vaatia jo lähtömaassa olemassa olevaa työsuhdetta yritykseen.

Luvan lyhytaikaiseen työskentelyyn EU:n alueella myöntäisi ensimmäisen työskentelymaan viranomainen. Myöhemmän työskentelymaan viranomainen ei olisi mukana lupaprosessissa, eikä sillä olisi mahdollisuutta evätä lupaa. Työehtojen noudattamista toisessa jäsenmaassa ei tarkistettaisi etukäteen. Valiokunta pitää myönteisenä, että direktiivin käsittelyssä vuokratyö on Suomen kannan mukaisesti suljettu direktiivin ulkopuolelle. Sen sijaan Suomen vaatimusta alihankintatyön poissulkemisesta ei ole hyväksytty. Tämäkin vaikeuttaa sovellettavien työehtojen valvontaa. Lyhytaikaisesti maahan tulevien työskentelyn sekä työehtojen samoin kuin perheenjäsenten oleskeluedellytysten valvonta on kaiken kaikkiaan äärimmäisen vaikeaa. Valiokunta pitääkin perusteltuna, että valtioneuvostolla on yleisvarauma koko direktiiviin.