Meillä on sukupolvien välinen lupaus:
jokaisella on oikeus arvokkaaseen vanhuuteen ja turvalliseen ikääntymiseen.
Ikäihmisten palvelujen tarve kasvaa. Yhä useampi
ikäihminen voi hyvin ja on aktiivisesti mukana yhteiskunnan
eri toiminnoissa. Sitä pitää kannustaa
ja tukea.
Pitkään odotetun vanhuspalvelulain tarkoitus ja
tavoitteet ovat hyviä. Ihmisen on saatava asua ja elää kotonaan
niin pitkään kuin mahdollista. Kotona asumista
on tuettava sinne vietävillä palveluilla. Omaishoidon
on oltava aito vaihtoehto.
Aina kaikkea ei ratkaista rahalla. Tämän mittaluokan
asiassa raha on kuitenkin keskeinen tekijä. Euroja on yksinkertaisesti
varattava riittävästi ikääntyvän
väestön palvelujen toteuttamiseen. Hallituksen
budjettiriihen päätökset eivät riitä.
Tällä vaalikaudella Kataisen hallitus vie kunnilta
3,4 miljardia euroa, ja samanaikaisesti vanhuspalvelulakiin ollaan
todellisuudessa antamassa muutama kymmenen miljoonaa euroa. Pääministeri
hehkutti 150 miljoonalla uudella lisäeurolla lain toteuttamiseen.
Samanaikaisesti valtionosuuksia leikataan ensi vuonna 800 miljoonaa
euroa. Hallituksen puheet ovat ristiriitaisia lupausten ja käytännön
osalta. Unohtiko pääministeri, että yhtä aikaa
ei voi lisätä ja leikata?
Hallituksen budjettiriihessä jäi epäselväksi, mitä päätettiin
ja kuinka paljon rahaa oikeasti on käytettävissä.
Koko kesän vellonut kohu sitovista henkilöstömitoituksista
päätyi hallituksen mahalaskuksi. Hallitus siirsi
osan olennaista päätöksentekoa tulevaisuuteen,
jopa seuraavalle hallitukselle. Keskustan eduskuntaryhmä on
hämmästynyt siitä, että hallitus
keskittyi budjettiriihen alla, kriittisimmällä hetkellä,
nujakoimaan keskenään desimaaleista.
Riittävän rahoituksen ohella on huolehdittava ja
tehtävä päätöksiä osaavan
ja ammattitaitoisen henkilöstön saatavuudesta.
Hoito- ja hoivahenkilöstö ikääntyy.
Miten työssä jaksetaan? Miten henkilöstöstä ja
heidän työsuhteistaan huolehditaan, kun tulevaisuus
työpaikoilla on epävarmalla pohjalla esimerkiksi
hallituksen suurkuntahankkeen vuoksi? Miten hallitus turvaa ammattitaitoisen
henkilöstön riittävyyden? Vastaavatko
koulutuksen määrä ja sisällöt
tulevaisuuden hoito- ja hoivatyön vaatimuksiin?
Keskustan eduskuntaryhmälle ikääntyneiden hoidon
ja hoivan monimuotoisuus on arvokysymys ja ikäpolitiikan
lähtökohta. Emme aseta vanhuksia vastakkain. Hallitus
sen sijaan tekee näin. Hallitus riitelee pilkuista, kun
pitäisi puhua kokonaisvaltaisesti inhimillisestä ikääntymisestä. Henkilöstömitoitukset
eivät yksinään ole ratkaisu.
Tarvitsemme monipuolisia ja monenlaisia palveluja: palveluja,
joita viedään ikäihmiselle kotiin, ympärivuorokautista
hyvää hoitoa ja hoivaa ja ennen kaikkea toimivaa
omaishoitoa. On kyse siitä, millä tavoilla ja
keinoilla turvaamme inhimillisen ja arvokkaan vanhuuden. Toisaalta
miten huolehdimme siitä, että hoiva ja hoito
kyetään järjestämään
kestävällä tavalla? Ihmiselle on annettava
mahdollisuus ylläpitää toimintakykyään.
On oltava mahdollisuus sosiaalisiin suhteisiin ja mielekkääseen
elämään. Ikäihmisellä on
oikeus päättää itsenäisesti
omaan elämäänsä ja hoivaansa
liittyvistä asioista.
Laitoshoito on joissakin tilanteissa kuitenkin ainoa vaihtoehto.
Sen tasosta ja riittävästä henkilöstöstä pitää huolehtia.
Meillä on ollut yhteinen kansallinen tavoite laitosvaltaisuuden
purkamisesta. Hallituksen viesti on päinvastainen, tai
se on ainakin jäänyt epäselväksi.
Keskusta haluaa, että vanhusten hyvästä hoidosta
ja asumisesta keskustellaan kokonaisuutena. Tämä on
lopulta aika yksinkertainen asia. Millaista on turvallinen ikäihmisen
arki? Miten hän siitä selviytyy? Vaihtoehtoja
on: perhehoito ja muut kodinomaiset ratkaisut, omaishoito ja monimuotoinen
palveluasuminen muun muassa. Perhehoito on otettava todellisena
mahdollisuutena palveluvalikoimaan. Kyse on kodinomaisesta tavasta
asumiseen ja arkeen.
Keskustan eduskuntaryhmä haluaa, että omaishoito
nostetaan vihdoinkin arvoonsa. Keskustavetoisten hallitusten aloittaman
omaishoidon arvostuksen määrätietoisen
kohentamisen on jatkuttava. Mitä enemmän voimme
tukea ihmisten omatoimisuutta, sitä pienempi on paine julkisiin
palveluihin. Ennaltaehkäisy maksaa itsensä moninkertaisesti
takaisin. Omaishoitajien jaksamista on yhtä lailla tuettava.
Omaishoito on inhimillinen tapa taata ikäihmisille mahdollisuus asua
ja elää kotona.
Keskustan eduskuntaryhmä vaatii, että hallitus
päättää nyt vanhuspalvelulain
säätämisen yhteydessä, että omaishoidon
tuki siirretään Kansaneläkelaitoksen
hoidettavaksi, jotta omaishoitajat ovat tasavertaisessa asemassa
kotikunnastaan riippumatta.
Edellä olevan perusteella ja
Suomen perustuslain 43 §:ään viitaten
esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan
välikysymyksen:
Miten kuntien valtionosuuksiin miljardileikkaukset tehnyt
hallitus varmistaa, että vanhuspalvelulain toteuttamiseen varataan
riittävä rahoitus,
miten hallitus turvaa riittävän ja osaavan
henkilökunnan saatavuuden,
mitä hallitus aikoo tehdä, jotta kotiin vietävät
palvelut kohentuvat nykyisestään,
miten hallitus aikoo huolehtia omaishoitajien jaksamisesta
ja
milloin hallitus aikoo toteuttaa omaishoidon tuen siirtämisen
Kansaneläkelaitoksen vastattavaksi?