Perustelut
Yleistä
Valiokunta on käsitellyt esitystä oman toimialansa
näkökulmasta keskittyen erityisesti metsäluonnon
monimuotoisuuteen liittyviin kysymyksiin. Hallituksen esityksen
tavoitteena on turvata metsien hyvä terveydentila sekä torjua Suomessa
esiintyvien tuhohyönteisten ja sienitautien metsille aiheuttamia
tuhoja ja estää niiden leviäminen. Esityksellä pyritään
pitämään metsien pahimpien tuhohyönteisten
kannat riittävän alhaisella tasolla. Lakiin sisällytetään
nykyistä tiukemmat säännökset
velvollisuudesta kuljettaa tuore havupuutavara pois hakkuupaikalta
ja välivarastolta sekä vahingoittuneet havupuut
pois metsästä ja välivarastoista tiettyihin määräaikoihin
mennessä. Valiokunta toteaa, että myös
metsälakia ollaan uudistamassa samanaikaisesti. Näillä laeilla
on huomattavia liittymäkohtia toisiinsa, ja yhdessä nämä lait
vaikuttavat keskeisesti metsäluonnon monimuotoisuuteen.
Lakiehdotuksessa on pyritty sovittamaan yhteen osin ristiriitaisia
tavoitteita liittyen yhtäältä metsäteollisuuden
toimintaedellytysten turvaamiseen ja toisaalta metsäluonnon
monimuotoisuuden säilyttämiseen. Esityksellä tiukennetaan jonkin
verran pakollista vahingoittuneiden puiden korjuun raja-arvoa ja
laajennetaan metsäomistajille kuuluvaa korjuuvelvoitetta
laventamalla osittain vahingoittuneen puun määritelmää nykylainsäädäntöön
verrattuna. Valiokunta katsoo, että esitetyillä muutoksilla
saattaa olla osin epäsuotuisia vaikutuksia lahopuiden määrän
kehitykseen metsissä. Toisaalta metsien terveyden ylläpito
muodostuu todennäköisesti entistä vaativammaksi
ilmastonmuutoksen edetessä.
Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuus
Valiokunta muistuttaa, että vasta julkistettu, hallitustenvälisen
ilmastopaneelin uusi tieteellistä perustaa koskeva osaraportti
vahvistaa entisestään IPCC:n aikaisemmissa raporteissa
esille tulleita tutkimustuloksia ilmastonmuutoksen etenemisestä.
Nykytahdilla kasvava kasvihuonekaasupäästökehitys
johtaa maapallon keskilämpötilan kohoamiseen viime
vuosikymmenten tasoon verrattuna lähes kolmesta viiteen
astetta vuoteen 2100 mennessä. Vuoteen 2020 mennessä Suomen
ilmaston arvellaan lämpenevän 1—3 astetta,
vaikka kasvihuonekaasujen päästöjä vähennettäisiin
globaalisti välittömästi.
Valiokunta toteaa, että ilmastonmuutoksen edetessä tulee
metsänhoidossa varautua riskien kasvamiseen. Ilmastonmuutos
lisää todennäköisesti
monien metsätuhojen, kuten myrsky-, lumi-, sieni- ja hyönteistuhojen
esiintymisen todennäköisyyttä. Lämpötila
noussee erityisesti talvella ja öisin. Erityisen olennainen
muutostekijä on nouseva talvilämpötila,
joka mahdollistaa tuhohyönteisten menestymisen aiempaa
pohjoisempana. Metsien terveyttä uhkaavien tuhonaiheuttajien
järjestelmällinen hallinnassa pitäminen
on siten entistä tärkeämpää,
koska etenkin laaja-alaisten hyönteistuhojen riski metsissämme
on kasvamassa. Luonnon monimuotoisuudelle metsätuhot voivat
toisaalta olla myös hyödyksi metsiin muodostuvan
lahopuun määrän kasvaessa.
Valiokunta huomauttaa, että Suomi on sitoutunut Biologista
monimuotoisuutta koskevaan YK:n yleissopimukseen (Convention on
Biological Diversity). Sopimuksen päätavoitteita
ovat biologisen monimuotoisuuden suojelu ja kestävä käyttö sekä näiden
tavoitteiden entistä tehokkaampi toimeenpano tavoitteena
pysäyttää monimuotoisuuden häviäminen
vuoteen 2020 mennessä. EU:n luonnon monimuotoisuutta koskevassa
strategiassa on myös asetettu päätavoite vuodelle
2020, jonka mukaan siihen mennessä pysäytetään
Euroopan unionin luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen ja
ekosysteemien heikentyminen. Näiden tavoitteiden toimeenpanemiseksi
valtioneuvosto teki 20.12.2012 periaatepäätöksen
Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän
käytön strategiasta vuosiksi 2012—2020.
Periaatepäätöksen mukaan Suomi ryhtyy
tehokkaisiin ja kiireellisiin toimiin luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen
pysäyttämiseksi. Tämä edellyttää periaatepäätöksen
mukaan muun muassa sitä, että luonnon monimuotoisuuteen
liittyvät asiat ja arvot omaksutaan keskeiseksi osaksi
päätöksentekoa ja että luonnon
monimuotoisuuteen kohdistuvia paineita vähennetään.
Metsien monimuotoisuuden turvaaminen
Valiokunta toteaa, että Suomen metsäluonto
on tutkimusten mukaan edelleen köyhtymässä,
joskaan ei enää niin nopeasti kuin menneinä vuosikymmeninä.
Suomen metsämaasta noin 90 % on talousmetsiä,
joten niillä on merkittävä rooli metsäluonnon
monimuotoisuuden ylläpitämisessä. Metsäluonnon
monimuotoisuuden turvaamisen kannalta lahopuun säilyttäminen
ja lisääminen on tärkeää,
koska suurin osa uhanalaisista metsälajeista on lahopuusta
riippuvaisia. Lahoavalla puuaineksella elää kolmannes
metsien eliölajeista, ja lahopuun määrä on
yksi tärkeimmistä metsän monimuotoisuutta
kuvaavista indikaattoreista.
Monimuotoisuudelle tärkeää lahopuuta
on talousmetsissä vähemmän kuin luonnontilaisissa metsissä.
Uusimman valtakunnallisen metsien inventoinnin (VMI10) mukaan lahopuun
määrä on kuitenkin Etelä-Suomen
metsissä hieman lisääntynyt, vaikka on
edelleen melko alhaisella tasolla. Myös Pohjois-Suomessa
kuolleen pystypuuston määrä on lisääntynyt,
mutta maastopuustoa on löytynyt vähemmän
kuin edellisissä inventoinneissa.
Esityksellä tiukennetaan vahingoittuneen puuston poistovaatimuksia
nykyiseen lakiin verrattuna, joten lahopuun määrä saattaa
talousmetsissä tulevaisuudessa vähentyä.
Valiokunta katsoo, että hallituksen esityksen perusteluiden
ympäristövaikutukset-osassa ei ole riittävän
kattavasti arvioitu uudistuksen vaikutuksia metsiin jatkossa jäävän
lahopuun määrään tai metsäluonnon
monimuotoisuuteen nykytilanteeseen verrattuna. Hallituksen esityksen
perusteluissa (s. 26) on todettu ainoastaan, että ehdotettu
metsälaki ei estä lahopuun tuottamista metsässä.
Valiokunta pitääkin edellä todetun perusteella
lakiesityksen ympäristövaikutusten arviointia
osin puutteellisena, minkä vuoksi sen perusteella ei voida
tehdä tarkkoja arvioita uudistuksen vaikutuksista.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että lahopuun, myös suurikokoisen, jatkuva muodostuminen
ja säilyminen talousmetsissä turvataan. Myös
Kansallisessa metsäohjelmassa (KMO) 2015 lahopuun määrän
lisääminen on nostettu yhdeksi tärkeimmistä tavoitteista
metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamisen osalta. Toisaalta
laajojen ja suuria taloudellisia menetyksiä aiheuttavien metsätuhojen
syntymiseen ja leviämiseen on pystyttävä vaikuttamaan
tehokkaasti jo ennakolta.
Vahingoittuneiden puiden jättäminen metsään
Valiokunta pitää luonnon monimuotoisuuden säilyttämisen
kannalta myönteisenä sitä, että esityksen
6 §:n mukaan metsänomistajalla on mahdollisuus
jättää omalla ilmoituksellaan metsälain
alaisille luontokohteille ja metsälain soveltamisalaan
kuuluville Natura 2000 -alueille vahingoittuneet puut poistamatta.
Valiokunta pitää esitettyä lähtökohtaa
hyvänä, mutta lakiehdotukseen sisältyvä ilmoitusvelvollisuus
sekä vahingonkorvausvastuun sälyttäminen
maanomistajan vastuulle saattavat käytännössä estää sen,
että näille kohteille ei kuitenkaan todennäköisesti
jätetä suurempia vahingoittuneiden puiden määriä.
Valiokunta huomauttaa lisäksi, että ehdotettu määrittely
rajaa ulos esimerkiksi sellaiset Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden
toimintaohjelma METSOssa kestävän metsätalouden
rahoituslain (KEMERA) mukaan ympäristötukisopimuksilla
toteutetut kohteet, jotka eivät ole metsälakikohteita,
mutta ovat kuitenkin täyttäneet METSO-ohjelman
kriteerit. Valiokunta esittää maa- ja metsätalousvaliokunnalle
selvitettäväksi, olisiko tarkoituksenmukaista
lisätä nämä edellä mainitut
kohteet lakiesityksen 6 §:n soveltamisalaan. Valiokunta
toteaa, että valtaosa kirjanpainajatuhoista syntyy ja lähtee
leviämään huonosti rajattujen avohakkuiden
seurauksena, eikä pienialaisista kohteista. Tilarajoilla
hakkuun toteuttaja ja puidenpoistovelvoitteen täyttymisen
alkuperäinen aiheuttaja jää kuitenkin pääsääntöisesti
vastuun ulkopuolelle.
Mäntyjen poistaminen
Esityksen 5 §:n mukaan vahingoittuneiden männyn
rungonosien ja kantojen poistaminen tulee tehdä, jos metsikössä on
hehtaaria kohden enemmän kuin 20 kiintokuutiometriä kaarnoittuneita männyn
rungonosia, joiden tyviläpimitta on enemmän kuin
10 senttimetriä.
Vahingoittuneiden puiden metsätuhoriskiä lisäävät
vaikutukset eroavat olennaisesti männyllä ja kuusella.
Männyllä kyse on yleensä vain kasvutappioista,
kun taas kuusella seuraustuhot voivat johtaa laaja-alaisiinkin puustokuolemiin. Männyn
pahimmat tuholaiset ovat ytimennävertäjiä,
jotka aiheuttavat pääasiassa kasvunmenetystä,
vaikka sopivissa olosuhteissa ne voivat toisinaan kyetä myös
tappamaan eläviä mäntyjä.
Valiokunta toteaa, että ehdotettu esityksen 5 §:n
mukainen 20 kuutiometrin määrä hehtaarilla
ei ole sellainen kynnysarvo, joka perustuisi suoraan johonkin tiettyyn
tutkimustulokseen. Yksittäisellä, 20—50
kuutiometrin vahingoittuneen puun määrällä ei
ole tutkimusten mukaan arvioitu olevan kovin suurta riskiä aiheuttaa
vakavia ja välittömiä männyn
kasvutappioita. Männyllä riski voisi kasvaa lähinnä vain
merkittävien myrskytuhojen jälkeen, kun tuoretta
vahingoittunutta puuta esiintyy samalla alueella useana peräkkäisenä vuonna.
Valiokunta pitääkin edellä todettuun
perustuen tärkeänä, että maa-
ja metsätalousvaliokunta vielä arvioi esitettyä mäntyjen
poistamisen raja-arvoa ja selvittää samalla myös
männyn poiston aikarajojen tarkoituksenmukaisuutta.
Vahingonkorvausvastuu
Esityksen 21 §:ssä todetaan, että luonnonsuojelulain
(1096/1996) 10 §:n mukaiselta luonnonsuojelualueelta,
23 §:n mukaisesti rauhoitetun luonnonmuistomerkin
alueelta, 25 §:n mukaisesti määräaikaisesti
suojellulta alueelta, 29 §:n mukaiselta alueelta,
josta on tehty päätös 30 §:n mukaisesti,
47 §:n mukaiselta uhanalaisen lajin esiintymispaikalta,
55 §:n mukaisesti toimenpidekieltoon asetetulta
alueelta, valtiolle luonnonsuojelutarkoitukseen hankitulta alueelta
ja muulta valtion omistamalta alueelta, jota hoidetaan Metsähallituksen
tai valtion maata hallinnoivan viranomaisen suojelupäätöksen
mukaisesti, todennäköisesti levinneiden metsätuhojen aiheuttamat
vahingot korvataan valtion varoista. Sen sijaan tuhojen, jotka leviävät
muilta alueilta (esim. kaavassa suojelualueeksi osoitetulta
alueelta, joka ei ole virallinen suojelualue) talousmetsään,
korvausvastuu olisi jatkossa maanomistajalla. Valiokunta katsoo,
että tämä ei ole kaikissa tilanteissa
maanomistajan kannalta oikeudenmukaista. Jos maanomistajalla ei
ole velvoitetta tai oikeutta torjua metsätuhoja poistamalla
vahingoittuneita puita, ei hänellä pitäisi myöskään
olla korvausvelvollisuutta leviävien tuhojen osalta. Valiokunta
esittää edellä olevan perusteella maa-
ja metsätalousvaliokunnalle harkittavaksi, olisiko näiltä alueilta
talousmetsiin leviävien tuhojen korvausvastuusta säädettävä esitettyä vielä yksityiskohtaisemmin.
Vahingoittuneen puun määritelmän
laajennus, vahingoittuneiden puiden korjuuvelvoitteen kiristäminen,
vahingonkorvausvelvollisuuden raja-arvon alentaminen kuolleisuuden
osalta ja monimuotoisuuden kannalta tärkeiden kohteiden
sisällyttäminen lain soveltamisalaan vähentävät
kokonaisuutena metsänomistajien valinnanvapautta. Valiokunta
pitää tärkeänä, että metsänomistajalla
olisi erilaisia vaihtoehtoja toimia, kun metsässä tapahtuu
pienialaisia, luontaisista häiriöistä (tuulenkaadot,
kuivuus) aiheutuvia puuston kuolemia. Nykymuodossaan esitys voi
mahdollisesti joissakin tapauksissa edellyttää maanomistajalta
taloudellisesti heikosti kannattavaa puunkorjuuta ja lisätä tarpeettomasti
valvontatarvetta ja -kustannuksia, vaikka riski tuhohyönteisten
leviämiselle ei yleensä ole merkittävä.
Energiapuun korjuun aiheuttamat riskit
Valiokunta pitää hyvänä,
että energiapuun korjuun aiheuttamat riskit on huomioitu
hallituksen esityksessä ja otettu selkeästi sääntelyn
piiriin. Energiapuumarkkinoiden kehittymisen odotetaan tuovan puumarkkinoille
osin myös uudentyyppisiä puueriä. Valtaosa
lisääntyvästä energiapuusta
tulee jatkossa edelleen nuorista kasvatusmetsistä ja ensiharvennuksista,
mutta päätehakkuista tulevan energiapuun määrä saattaa kasvaa
jatkossa. Valiokunta toteaakin, että energiapuupinot sisältävät
nykyisin aikaisempaa enemmän järeää puutavaraa.
Esityksen mukaan metsätuholaki koskisi kaikkea kuusipuutavaraa ja
kovakaarnaista mäntypuutavaraa sen käyttötarkoituksesta
riippumatta, mikäli puutavaran läpimitta ylittää 10
senttimetriä. Pieniläpimittaista puutavaraa eivät
koske poiskuljetus- tai peittämisvelvollisuudet. Valiokunta
pitää linjausta asianmukaisena ja nykyisten
energiapuun korjuuta koskevien metsänhoitosuositusten mukaisena.
Energiapuuta on usein tarpeen kuivattaa metsässä ja
tienvarressa keväästä alkusyksyyn saakka.
Tämän vuoksi poiskuljettamiselle on kehitetty
vaihtoehtoja, kuten puutavaran peittäminen, jos yli puolet
puutavarasta on läpimitaltaan yli kymmensenttistä.
Valiokunta pitää tärkeänä energiapuun
korjuuketjujen kehittämistä siten, että pitkää säilyttämistä metsässä ja
metsäteiden varsilla voidaan vähentää.
Puutavaraterminaalien perustamisella ja energiapuun taloudelliset seikat
huomioivalla logistiikkaketjujen kehittämisellä tulee
varmistaa, ettei energiapuun käytöstä aiheudu
vaaraa metsien terveydentilalle.
Lopuksi
Valiokunta pitää välttämättömänä,
että metsätuholain säännösten
vaikutuksia metsien monimuotoisuuden kehitykseen seurataan järjestelmällisesti,
koska lakiesityksessä ei ole kaikilta osin riittävästi
arvioitu lain ympäristövaikutuksia. Valiokunta
esittääkin maa- ja metsätalousvaliokunnalle
lain ympäristövaikutuksia koskevan riittävän
seurannan järjestämistä. Se tulisi järjestää kokonaisuutena,
jossa seurataan laaja-alaisesti uudistettavan metsälainsäädännön muutosten
vaikutuksia metsien monimuotoisuuteen. Lisäksi uudistuksen
läpiviemisessä tarvitaan neuvontaa ja riittävää tiedottamista,
jotta samanaikaisesti voidaan pitää huoli metsien
terveydentilasta ja huolehtia riittävästä lahopuun määrästä talousmetsissä.