Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön

Matkalla pakolaisena -näyttely Eduskunnan kirjastossa 24.5.–8.6.2016

Julkaistu 16.5.2016 14:15
Muokattu 24.5.2016 11:31
Matkalla pakolaisena -näyttelyn kuva

Matkalla pakolaisena -näyttely Eduskunnan kirjastossa 24.5.–8.6.2016

​Eduskunnan kirjastossa on esillä Matkalla pakolaisena (On a voyage as a refugee) -näyttely. Näyttely antaa puheenvuoron turvapaikanhakijalapsille ja -nuorille. Esillä on kertomuksia pakomatkalta Suomeen sekä tauluja, jotka on maalattu akryylillä kankaalle.

Näyttely on kooste taidetyöpajoista, jotka toteutettiin neljässä vastaanottokeskuksessa eri puolilla Suomea – Helsingissä, Keuruulla, Kotkassa ja Tampereella.

Suurin osa projektiin osallistuneista oli 13–17 -vuotiaita yksin tulleita nuoria, mutta mukana oli yksi ryhmä 3–12 -vuotiaita lapsia, jotka olivat saapuneet Suomeen perheidensä kanssa. Kaikki noin 50 projektiin osallistunutta lasta ja nuorta olivat tulleet Suomeen hiljattain, noin muutama kuukausi ennen työpajojen alkamista.

Projektin toteuttajina ovat etnomusikologi/taideterapeutti Elina Mantere sekä kuvataiteilija/kuvataideopettaja Nick Haswell. Projektia ovat rahoittaneet Suomen kulttuurirahasto ja Taiteen edistämiskeskus.


Lisätietoja: wewhosmile@gmail.com

Eduskunnan kirjaston verkkosivut

Aihealueet
Kirjasto; Nuorten eduskunta