Ohita päänavigaatio

Siirry sisältöön

Tasa-arvovaltuutettu luovutti eduskunnalle kertomuksensa

Julkaistu 27.4.2022 11.50

​Tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara​ luovutti tasa-arvovaltuutetun kertomuksen puhemies Matti Vanhaselle.

Tasa-arvovaltuutettu luovutti eduskunnalle kertomuksensa

​Tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara luovutti eduskunnalle kertomuksen tasa-arvon tilasta Suomessa 27. huhtikuuta. Kertomuksen otti vastaan eduskunnan puhemies Matti Vanhanen.

Tasa-arvovaltuutetun kertomus annetaan eduskunnalle neljän vuoden välein. Nyt luovutettu kertomus on järjestyksessään toinen. 

Tasa-arvovaltuutettu antaa kertomuksessa suosituksia ja esityksiä lakimuutoksista muun muassa raskaus- ja perhevapaasyrjinnän poistamiseksi, palkka-avoimuuden lisäämiseksi, sukupuolivähemmistöjen aseman parantamiseksi ja seksuaaliseen häirintään puuttumiseksi.

"Vaikka hyvää kehitystä on tapahtunut, tasa-arvon etenemistä ei pidä Suomessakaan pitää itsestään selvyytenä. Koronapandemia vaikutti sukupuoliin eri tavoin ja vaikutuksia on arvioitava. Sukupuolten tasa-arvoa pyritään tällä hetkellä myös heikentämään muun muassa kansainvälisen anti-gender-liikehdinnän ja konservatiivisten asenteiden muodossa", tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara sanoo. ​

Kertomus on luettavissa tasa-arvo.fi -sivustolla (pdf)​. Se julkaistaan myöhemmin tänään myös eduskunnan verkkopalvelussa​.

Tasa-arvovaltuutettu on itsenäinen ja riippumaton lainvalvontaviranomainen, joka toimii oikeusministeriön yhteydessä. Tasa-arvovaltuutetun tehtävänä on valvoa tasa-arvolain noudattamista, edistää tasa-arvolain tarkoituksen toteutumista sekä seurata tasa-arvon toteutumista yhteiskunnassa. ​

Katso tasa-arvovaltuutetun suositukset eduskunnalle tasa-arvo.fi -sivustolta (pdf)​

Aihealueet
Nuorten eduskunta