Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, Ukrainan. Moldovan ja Georgian pyrkimys
Euroopan unioniin ja EU:n tulevaisuus nousivat päärooliin, kun europarlamentin
puhemies Roberta Metsola ja eduskunnan puhemies Matti Vanhanen tapasivat
eduskunnassa tiistaina 21. kesäkuuta.
”Haluan kiittää puhemies Metsolaa hänen johtajuudestaan Euroopan parlamentissa
ja erityisesti Ukrainan tukemisesta. Meidän on jatkettava tukeamme Ukrainalle,
myös sotilasapua, ja Venäjä on saatettava vastuuseen raaoista ja rikollisista
toimistaan”, Vanhanen painotti.
Vanhasen mukaan eduskunnassa on laajaa tukea sille, että Ukraina ja Moldova
sekä tiettyjen edellytysten täyttyessä myös Georgia saisivat Euroopan unionin
ehdokasvaltion aseman. Eduskunnan suuri valiokunta käsittelee asiaa huomenna
keskiviikkona hallituksen tiedonannon pohjalta.
”Euroopan tulevaisuuden näkökulmasta EU on osoittanut pandemian ja Venäjän
Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan aikana, että se pystyy reagoimaan
kriiseihin nopeasti. Meidän on kuitenkin kehitettävä kriisinsietokykyämme
edelleen”, Vanhanen totesi.
Vanhasen ohella Metsola tapasi tiistaina eduskunnassa suuren valiokunnan
puheenjohtajan Satu Hassin sekä eduskuntaryhmien edustajia. Metsola vierailee
Suomessa 20.–21.6. puhemies Matti Vanhasen kutsusta. Hän tapasi vierailunsa
aikana myös tasavallan presidentti Sauli Niinistön.
Lisää kuvia vierailusta on eduskunnan Flickrissä.