Viimeksi julkaistu 31.5.2021 15.49

Lepäämään jätetty lakiehdotus LJL 1/2015 vp Lepäämässä   oleva   ehdotus  laiksi   Suomen  perustuslain   25 §:n   muuttamisesta  (HE 55/2014 vp)

Eduskunnalle vuoden 2014 valtiopäivillä annetun hallituksen esityksen (HE 55/2014 vp) johdosta eduskunta on perustuslain 73 §:ssä säädetyllä tavalla vuoden 2014 valtiopäivillä päättänyt hyväksyä seuraavan lakiehdotuksen jätettäväksi lepäämään ensimmäisiin vaalien jälkeisiin valtiopäiviin: 

 

Laki Suomen perustuslain 25 §:n muuttamisesta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti, joka on tehty perustuslain 73 §:ssä säädetyllä tavalla,  
muutetaan Suomen perustuslain 25 §:n 2 momentti seuraavasti: 
25 § 
Eduskuntavaalien toimittaminen 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
Eduskuntavaaleja varten maa jaetaan Suomen kansalaisten lukumäärän perusteella vähintään yhdeksään ja enintään kahteentoista vaalipiiriin. Ahvenanmaan maakunta muodostaa lisäksi oman vaalipiirinsä yhden kansanedustajan valitsemista varten. 
 Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois 
 Voimaantulopykälä tai –säännös alkaa 
Tämä laki tulee voimaanpäivänäkuuta 20
 Lakiehdotus päättyy