Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.49

Talousarvioaloite TAA 137/2020 vp 
Pasi Kivisaari kesk ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä maantien 7233 peruskorjaukseen välillä Viemerö—Rannanjärvi (5 500 000 euroa)

Eduskunnalle

Maantien 7233 ja yksityisteiden Källi—Pernaa ja Annala—Notko palvelukyky ei nykyisellään vastaa liikennetarpeita. Alueella sijaitsee monipuolista vientiteollisuutta sekä Kauhavan että Lapuan puolella. Teollisuus on mm. noin 200 työpaikan kannalta merkittävää. Erityisesti teollisuuden tavarankuljetuksia on vaikea sovittaa turvallisesti ahtaalle väylälle. Maantie on kapea ja mutkainen ja vaaratilanteita on runsaasti. Paikallisen liikenteen lisäksi väylällä on runsaasti raskasta läpikulkuliikennettä. Maantien varressa on kaksi toimivaa ala-asteen koulua ja lasten koulumatkat koetaan vaaralliseksi. 

Kauhavan ja Lapuan kaupungit ovat yhdessä rahoittaneet maantien tiesuunnitelman, jonka Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on teettänyt vuonna 2011. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 5 500 000 euroa momentille 31.10.20 maantien 7233 peruskorjaukseen välillä Viemerö—Rannanjärvi. 
Helsingissä 16.10.2020 
Pasi Kivisaari kesk 
Mikko Savola kesk