Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.04

Talousarvioaloite TAA 220/2019 vp 
Johanna Ojala-Niemelä sd 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Enontekiön lentokentän kunnostamiseen (500 000 euroa)

Eduskunnalle

Matkailu on yksi Lapin kärkitoimialoista. Matkailun saavutettavuudella ja matkaketjun toimivuudella on erittäin suuri merkitys Enontekiön kunnan kehittymiselle. Enontekiön kunnan matkailuelinkeinon kehittämisessä yksi tärkeimmistä tavoitteista on matkailun ympärivuotistaminen. On muistettava, että lyhyiden, muutaman päivän mittaisten vapaa-ajan matkojen suosio on edelleen kasvamassa. Suorat lennot Enontekiölle ovat kunnan matkailun kehittymisen kannalta elinehto sekä ainoa tapa mahdollistaa kuntalaisten asiointi pääkaupunkiseudulle kohtuullisen ajan puitteissa. Myös Enontekiön lentokentän kiitorata vaatii kunnostamista.  

Kenttä tuottaa Finavialle vuosittain n. 200 000—300 000 euroa tappiota, mutta Enontekiön lentokentän aluetaloudelliset vaikutukset ovat vuodessa yli 4miljoonaa euroa chartereiden yms. suorien yhteyksien kautta. Mikäli kenttä suljetaan, tulo jää välittömästi pois aluetaloudesta.  

Enontekiön lentokentän asvalttipinta on 21 vuotta vanha, kun kentän pintojen elinikä on yleensä korkeintaan 15 vuotta. Kentän kunnostaminen on elintärkeää Enontekiön ja lähialueiden aluetaloudelle.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 500 000 euroa momentille 31.10.31 Enontekiön lentokentän kunnostamiseen. 
Helsingissä 18.10.2019 
Johanna Ojala-Niemelä sd