Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.16

Talousarvioaloite TAA 23/2019 vp 
Ritva Elomaa ps ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Icehearts toiminnan aloittamiseen Raisiossa (50 000 euroa)

Eduskunnalle

Liikunnan harrastamisella on tutkitusti paljon positiivisia vaikutuksia lasten ja nuorten hyvinvointiin. Liikuntaharrastusten korkeasta hinnasta on käyty laajaa keskustelua jo useita vuosia. Pienituloisten henkilöiden määrä on kasvanut viime vuosien aikana ja tämän kehityskulun seurauksena yhä useammassa lapsiperheessä harrastuksiin käytettävissä olevat rahat ovat vähissä. Kouluterveyskyselystä (2015) ja nuorisobarometristä (2015) ilmenee, että merkittävällä osalla lapsista ja nuorista harrastamista rajoittaa rahanpuute. Harrastamisen kohonneet kustannukset estävät osalla väestöstä harrastuksen aloittamisen tai ovat syy lopettaa harrastus. Sosioekonominen asema vaikuttaa liikunnan harrastamiseen ja varakkaampien perheiden lapset liikkuvat keskimäärin enemmän kuin vähävaraisten perheiden lapset. Harrastusten kallistuminen kasvattaa osaltaan terveys- ja hyvinvointieroja. Tähän kehityskulkuun on puututtava ja tuettava vähävaraisten lasten ja nuorten harrastamista. Icehearts tekee arvokasta työtä juuri vähävaraisempien perheiden lasten liikunnan eteen ja toiminnan aloittamiselle olisi tarvetta Raisiossa.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 50 000 euroa momentille 29.90.50 Icehearts toiminnan aloittamiseen Raisiossa.  
Helsingissä 18.10.2019 
Ritva Elomaa ps 
Ilkka Kanerva kok