Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.12

Talousarvioaloite TAA 254/2017 vp 
Antti Lindtman sd ym. 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Tampere3 -hankkeen tukemiseen (10 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Tampereen teknillinen yliopisto, Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu rakentavat yhdessä uutta mallia suomalaiseen korkeakoulutukseen. Uusi korkeakouluyhteisö aloittaa 1.1.2019. Siinä kohtaavat talouden, tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimus. Tampere3 luo tieteenalojen rajapinnoista ammentavan monialaisen, innostavan ja globaalisti kiinnostavan tutkimus- ja oppimisympäristön. 

Tampereen alueen korkeakouluilla on ollut viime vuosikymmeninä keskeinen rooli seudun elinvoimaisuuden ja kilpailukyvyn kannalta. Alueella on vahva koulutusinfrastruktuuri. Vahvoja aloja ovat mm. ICT-, ohjelmisto- ja tuotantoteknologia. VTT on keskittämässä valmistavan teollisuuden osaamisensa ja tutkimustoimintansa Tampereelle. Tampereen kolmen korkeakoulun, erityisesti TAMKin ja TTY: n painoaloilla ja profiloitumistoimilla on selkeä yhteys alueen osaamiskärkiin. Osaamisen uudistaminen ja hyödyntäminen sekä kansainvälisen kilpailukyvyn kehittyminen edellyttävät kuitenkin uudenlaisia rakenteita. Perinteiset korkeakoulujen erillisyyteen perustuvat rakenteet eivät toimi parhaalla mahdollisella tavalla uuden tiedon tuottamisessa, tieteen ja tutkimuksen harjoittamisessa tai tutkimustulosten hyödyntämisessä. 

Valtion suoran rahoituksen merkitys kaikkien kolmen korkeakoulun talouteen on suuri. Yhdistyvillä yliopistoilla täydentävän rahoituksen osuus on tavanomaiseen tapaan suurempi kuin ammattikorkeakoululla. Tampereen teknillisellä yliopistolla tilinpäätöksessä avustustuottoihin sisältyvän Tekes-rahoituksen osuus kokonaistuotoista on ollut merkittävä. Vuosina 2012—2016 se on ollut noin 13,5 % yliopiston varsinaisen toiminnan tuotoista. Yhdessä Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston saama perusrahoitus vastaa noin 11 prosenttia Suomen yliopistojen perusrahoituksesta. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 10 000 000 euroa momentille 29.40.50 ja lisää momentin perusteluihin maininnan, että määräraha osoitetaan Tampere3-hankkeelle. 
Helsingissä 29.9.2017 
Antti Lindtman sd 
Maria Guzenina sd 
Jukka Gustafsson sd 
Tarja Filatov sd 
Sanna Marin sd 
Eeva-Johanna Eloranta sd 
Susanna Huovinen sd 
Lauri Ihalainen sd 
Ilkka Kantola sd 
Riitta Myller sd 
Kristiina Salonen sd 
Joona Räsänen sd 
Sirpa Paatero sd 
Ilmari Nurminen sd 
Merja Mäkisalo-Ropponen sd 
Satu Taavitsainen sd 
Katja Taimela sd 
Antti Rinne sd 
Harry Wallin sd 
Jutta Urpilainen sd 
Tytti Tuppurainen sd 
Erkki Tuomioja sd 
Pilvi Torsti sd 
Suna Kymäläinen sd 
Johanna Ojala-Niemelä sd 
Tuula Haatainen sd 
Krista Kiuru sd 
Timo Harakka sd 
Pia Viitanen sd