Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.07

Talousarvioaloite TAA 442/2017 vp 
Joakim Strand 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Vaasan meriväylän syventämiseen (3 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Suomen ja koko Pohjoismaiden merkittävin energiateknologian keskittymä toimii Vaasan seudulla. Vaasan meriväylän syventäminen yhdeksästä kymmeneen metriin toisi selviä etuja Vaasaan. Vaasaan nykyään ja tulevaisuudessa liikennöivä tonnisto tarvitsee täydessä lastissa kymmenen metrin väyläsyvyyden. Suuret meriveden korkeusvaihtelut estävät ajoittain täydessä lastissa olevien alusten saapumisen Vaasaan, vaikka kyseisten alusten syväys on yhdeksän metriä. Liikenneviraston teettämän hyöty-kustannuslaskelman perusteella väyläsyvennys on yhteiskuntatalouden kannalta kannattava. 

Syvennyshankkeen osalta laaditaan ympäristövaikutusten arviointia koskevan tarveharkinnan dokumentaatiota. Vastaavissa meriväylä- ja satamahankkeissa ympäristövaikutusten arviointia ei ole vaadittu, mikä on oletuksena myös tässä hankkeessa. 

Hankkeen kustannukset perustuvat esisuunnitelmissa esitettyihin arvioihin. Liikenneviraston esiselvitykseen perustuva meriväylän syventämisen kustannusosuus on noin 3 miljoonaa euroa, ja Vaasan satama-altaan ruoppauksen kustannusarvio on 2,4 miljoonaa euroa. Hankekokonaisuus tarkoittaa yhteensä 5,4 miljoonan euron projektia, joka on tarkoitus toteuttaa valtion ja Vaasan kaupungin yhteishankkeena. Liikenneviraston kustannusosuus on arvioitu ilman tarkempia lohkarepoiston kustannuksia. Meriväylän osalta selvitykset ja suunnittelu etenevät tarkemman mallin ja suunnitelman laadintaan. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 3 000 000 euroa momentille 31.10.77 Vaasan meriväylän syventämiseen. 
Helsingissä 29.9.2017 
Joakim Strand