Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.02

Talousarvioaloite TAA 519/2017 vp 
Ozan Yanar vihr ym. 
 
Talousarvioaloite asuntolainan korkovähennysten pienentämisestä syntyvästä verotuottojen kasvusta (25 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Hallitus lisää valtion verotuottoja pienentämällä asuntolainojen korkovähennysoikeutta. Talousarvion mukaan vuonna 2018 oman vakituisen asunnon hankkimiseen otetun asuntolainan koroista 35 prosenttia olisi vähennyskelpoista.  

Nykyisellään asuntolainan korkovähennys vääristää markkinoita kannustamalla velanottoon. Lisäksi korkovähennyksestä luopuminen tukisi verotuksen selkiyttämisen tavoitetta.  

Hallitus on maltillisesti vähentämässä korkovähennystä itse, mutta nykyisenä matalan koron aikana on mahdollista toimia nopeammin niin, että koron vähentämisen oikeus supistuisi 20 prosenttiin vuonna 2018.  

Tämä aloite kuuluu Vihreän eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta korottaa 25 000 000 eurolla momentin 11.01.01 asuntolainan korkovähennysten pienentämisestä syntyvää verotuottojen arviota.  
Helsingissä 29.9.2017 
Ozan Yanar vihr 
Touko Aalto vihr 
Outi Alanko-Kahiluoto vihr 
Pekka Haavisto vihr 
Hanna Halmeenpää vihr 
Satu Hassi vihr 
Emma Kari vihr 
Johanna Karimäki vihr 
Jyrki Kasvi vihr 
Krista Mikkonen vihr 
Ville Niinistö vihr 
Olli-Poika Parviainen vihr 
Jani Toivola vihr 
Antero Vartia vihr