1.1  Tausta

Eläinten tunnistamista ja rekisteröintiä koskeva EU-lainsäädäntö on ollut hajanainen ja koostunut pääasiassa erillisistä eläinlajikohtaisista säädöksistä. Sääntely on uudistettu eläintaudeista sekä tiettyjen eläinterveyttä koskevien säädösten muuttamisesta ja kumoamisesta annetulla Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EU) 2016/429 (”eläinterveyssäännöstö”), jäljempänä eläinterveyssäännöstö, joka julkaistiin 31.3.2016 ja tulee sovellettavaksi pääosin 21.4.2021. Asetuksen tarkoituksena on muodostaa unionin yhdenmukaistettu sääntelykehys. Asetus sisältää eläintauteja koskevan sääntelyn lisäksi pitopaikkojen ja tiettyjen toimijoiden rekisteröintiä sekä eläinten jäljitettävyyttä koskevat säännökset. Lisäksi komissiolle on siirretty runsaasti toimivaltaa antaa delegoituja säädöksiä ja täytäntöönpanosäädöksiä. Asetus jättää myös runsaasti kansallista liikkumavaraa. Uudistuksen johdosta kansallinen eläintunnistusjärjestelmää koskeva lainsäädäntö on tarpeen uudistaa.  

Ehdotukseen sisältyisi eläinten pitopaikkojen ja toimijoiden rekisteröintiä sekä eläinten tunnistamista ja jäljitettävyyttä koskeva sääntely liikkumavaran puitteissa. Esitykseen sisältyy myös lemmikkieläinten hyvinvoinnin varmistamiseksi tarpeelliset kansalliset säännökset ja valtuudet eläinlajikohtaisten ministeriön asetusten antamiseen lemmikkieläinten tunnistamisesta ja merkitsemisestä niiden lajien osalta, joissa se arvioidaan tarpeelliseksi. Eläinterveyssäännöstön mukaan jäsenvaltioilla on oikeus tiettyihin poikkeuksiin ja ne voivat 269 artiklan mukaan soveltaa alueellaan lisätoimenpiteitä tai asetuksessa säädettyjä toimenpiteitä tiukempia toimenpiteitä, jotka koskevat rekisteröintiä ja jäljitettävyysvaatimuksia. Lisäksi ehdotus sisältää virallista valvontaa koskevien EU-säännösten täydentävän sääntelyn. 

Eläintautilain (76/2021) soveltamisalaan kuuluva sääntely annettaisiin erikseen. Pitopaikkojen hyväksyminen sisältyisi eläintautilakiin.  

1.2  Valmistelu

2.1  Eläinterveyssäännöstö

Eläinterveyssäännöstö koskee eläinten välillä tarttuvien sekä eläimestä ihmiseen tarttuvien eläintautien ehkäisemistä ja torjuntaa. Asetusta sovelletaan eläimiin riippumatta siitä, ovatko ne ihmisen pitämiä maaeläimiä tai vesiviljelyeläimiä (pidetyt eläimet) vai luonnonvaraisia eläimiä. Eläinten lisäksi eläinterveyssäännöstöä sovelletaan eläinten sukusoluihin ja alkioihin, ihmisravinnoksi tarkoitettuihin eläimistä saatuihin tuotteisiin (eläinperäiset tuotteet), eläimistä saataviin sivutuotteisiin ja niistä johdettuihin tuotteisiin sekä tiloihin, kuljetusvälineisiin, laitteisiin ja kaikkiin muihin materiaaleihin ja infektioteihin, jotka voivat liittyä tarttuvien tautien leviämiseen. 

Eläinterveyssäännöstön johdanto-osan 107 kohdan mukaan toimiva jäljitettävyys on keskeisen tärkeää taudintorjuntapolitiikassa. Tautien ennaltaehkäisy- ja torjuntasääntöjen tehokkaan soveltamisen helpottamiseksi käytössä olisi oltava pidettävien maaeläinten eri lajeille sekä sukusoluille ja alkioille soveltuvat tunnistus- ja rekisteröintivaatimukset. Myös vesiviljelyeläimille olisi oltava vastaavat vaatimukset. Lisäksi on tärkeää säätää mahdollisuudesta perustaa tunnistus- ja rekisteröintijärjestelmä niitä lajeja varten, joiden osalta tällaista järjestelmää ei nykyisin ole tai jos muuttuvat olosuhteet ja riskit sitä edellyttävät. 

Eläinten pitopaikkojen rekisteröintiä sekä eläinten tunnistamista ja jäljitettävyyttä koskevat säännökset ovat eläinterveyssäännösten osassa IV, joka on jaettu kolmeen osastoon. Niissä vahvistetaan säännöt, joita sovelletaan ihmisten pitämiin maaeläimiin (sisältäen myös siipikarjan, mehiläiset ja kimalaiset), vesieläimiin ja muihin eläimiin.  

Maaeläimiä pitävien tai sukusoluja tuottavien, käsittelevien tai varastoivien toimijoiden on ilmoitettava ennen toiminnan aloittamista eläinterveyssäännöstön 84 artiklan mukaiset tiedot kaikista vastuullaan olevista pitopaikoista toimivaltaiselle viranomaiselle rekisteröitäväksi. Rekisteröintivaatimus koskee myös 90 artiklan mukaisia eläinten kokoamispaikkoja. Viranomaisen on 93 artiklan mukaisesti rekisteröitävä pitopaikkojen ja toimijoiden tiedot 101 artiklassa tarkoitettuun rekisteriin. Eläinterveyssäännöstön 172—173 artiklassa säädetään vesiviljelypitopaikkojen toimijoiden velvollisuudesta ilmoittaa pitopaikkojen tiedot viranomaiselle ja 185 artiklassa viranomaisen rekisteristä, johon tiedot kirjataan.  

Eräiden pitopaikkatyyppien toimijoiden on eläinterveyssäännöstön 94 artiklan mukaan haettava hyväksyntä toiminnalleen. Hyväksymisvaatimus koskee muun muassa pitopaikkoja, joista eläimiä siirretään muihin jäsenvaltioihin. Hyväksymistä voidaan edellyttää myös muulta merkittävän riskin aiheuttavalta maaeläinten pitopaikkatyypiltä. Pitopaikkojen hyväksymisestä säädetään eläintautilaissa. 

Jäsenvaltioilla on rajoitettu mahdollisuus vapauttaa rekisteröintivelvoitteesta tietyntyyppiset pitopaikat, joihin liittyvä riski on merkityksetön. Komissiolla on täytäntöönpanovaltaa, jotta tällaisten poikkeusten myöntämisen kohdalla noudatettaisiin yhdenmukaista toimintatapaa. Rekisteröintijärjestelmä voidaan mukauttaa paikallisiin ja alueellisiin olosuhteisiin ja tuotantomalleihin. Rekisteröintiin liittyvien toimenpiteiden tulisi olla joustavia. Hallinnollista taakkaa ja kustannuksia olisi vältettävä. 

Eläinterveyssäännöstön 102—105 ja 186 artiklassa vahvistetaan vähimmäisvaatimukset tiedoista, jotka pitopaikkojen toimijoiden on eläimistä kirjattava ja säilytettävä. 

Artiklassa 112—115 edellytetään, että toimijat, jotka pitävät nauta-, lammas-, vuohi-, sika- ja hevoseläimiä, merkitsevät kunkin eläimen fyysisellä tunnistimella Lisäksi toimijoiden on varmistettava, että kyseisten eläinten mukana on tunnistusasiakirja ja siirtoasiakirja eläimiä jäsenvaltioiden välillä siirrettäessä, jos niin edellytetään. Hevoseläimen elinikäinen tunnistusasiakirja on aina oltava eläimen mukana myös kotimaassa. Toimijoiden on toimitettava tarvittavat tiedot toimivaltaisen viranomaisen ylläpitämään atk-pohjaiseen tietokantaan. Myös muut maaeläimet kuin nauta-, lammas-, vuohi-, sika- ja hevoseläimet on eläinterveyssäännöstön 117 artiklan mukaisesti merkittävä kunkin eläimen fyysisellä tunnistimella komission 118 artiklan mukaisesti hyväksymien säännösten mukaisesti.  

Eläinterveyssäännöstön 269 artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat soveltaa alueellaan lisätoimenpiteitä tai asetuksessa säädettyjä toimenpiteitä tiukempia toimenpiteitä, jotka koskevat muun muassa rekisteröintiä, hyväksyntää, tietojen kirjaamista ja säilyttämistä, rekistereitä sekä pidettäviin maaeläimiin, sukusoluihin ja alkioihin sovellettavia jäljitettävyysvaatimuksia. Kansallisissa toimenpiteissä on noudatettava eläinterveyssäännöstössä säädettyjä sääntöjä eivätkä ne saa estää eläinten ja tuotteiden siirtoa jäsenvaltioiden välillä tai olla ristiriidassa eläinterveyssäännöstön säännösten kanssa. 

2.2  Virallista valvontaa koskeva asetus

Eläinterveyssäännöstö ei sisällä säännöksiä virallisesta valvonnasta, koska kyseisistä säännöistä säädetään virallista valvontaa koskevan horisontaalisen lainsäädännön puitteissa. 

Valvonta-asetus (virallisesta valvonnasta ja muista virallisista toimista, jotka suoritetaan elintarvike- ja rehulainsäädännön ja eläinten terveyttä ja hyvinvointia, kasvien terveyttä ja kasvinsuojeluaineita koskevien sääntöjen soveltamisen varmistamiseksi, sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten (EY) N:o 999/2001, (EY) N:o 396/2005, (EY) N:o 1069/2009, (EY) N:o 1107/2009, (EU) N:o 1151/2012, (EU) N:o 652/2014, (EU) 2016/429 ja (EU) 2016/2031, neuvoston asetusten (EY) N:o 1/2005 ja (EY) N:o 1099/2009 ja neuvoston direktiivien 98/58/EY, 1999/74/EY, 2007/43/EY, 2008/119/EY ja 2008/120/EY muuttamisesta ja Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusten (EY) N:o 854/2004 ja (EY) N:o 882/2004, neuvoston direktiivien 89/608/ETY, 89/662/ETY, 90/425/ETY, 91/496/ETY, 96/23/EY, 96/93/EY ja 97/78/EY ja neuvoston päätöksen 92/438/ETY kumoamisesta (virallista valvontaa koskeva asetus) annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) 2017/625), tuli voimaan 27.4.2017 ja sitä sovelletaan 14.12.2019 alkaen.  

Asetus koskee elintarvike- ja rehulainsäädännön ja eläinten terveyttä ja hyvinvointia, kasvien terveyttä ja kasvinsuojeluaineita koskevien sääntöjen soveltamisen varmistamista. Asetus korvaa ja kumoaa rehu- ja elintarvikelainsäädännön sekä eläinten terveyttä ja hyvinvointia koskevien sääntöjen mukaisuuden varmistamiseksi suoritetusta virallisesta valvonnasta annetun Euroopan Parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 882/2004.  

Asetuksessa säädetään EU-tason yhdenmukaisista säännöistä, joilla pyritään luomaan kattava ja johdonmukainen toimintatapa koko elintarvikeketjun viralliselle valvonnalle. Asetuksen mukaan toimivaltaisten viranomaisten olisi suoritettava virallista valvontaa säännöllisesti, riskien mukaan ja sopivalla tiheydellä kaikilla elintarvikeketjua koskevan unionin lainsäädännön sääntelemillä aloilla ja kaikkien sen piiriin kuuluvien toimijoiden, toimien, eläinten ja tavaroiden osalta. Valvontaa tulee suorittaa pääsääntöisesti ennalta ilmoittamatta. Asetuksessa säädetään jäsenvaltioiden velvollisuudesta varmistaa valvonnan riittävä rahoitus ja valvontaviranomaisten pätevyys. 

Valvonta-asetus kattaa sekä virallisen valvonnan eli unionin sääntöjen ja kansallisen täytäntöönpanosääntelyn noudattamisen todentamisen, että muut viralliset toimet. Muihin virallisiin toimiin kuuluu erilaisten lupien ja todistusten myöntäminen. Asetuksessa säädetään myös viranomaisen mahdollisuudesta siirtää tiettyjä tehtäviä toimeksiannolle muulle kuin viranomaiselle. 

Säännösten noudattamatta jättämisen vuoksi sovellettava pakkokeinojen esimerkinomainen luetteloa on laaja. Jäsenvaltioiden on lisäksi varmistettava, että säännösten rikkomisista ilmoittamiseen on käytettävissä asianmukaisia järjestelyjä, ja että ilmoituksen tehneitä henkilöitä suojellaan vastatoimilta. 

3.1  Laki eläintunnistusjärjestelmästä

Laki eläintunnistusjärjestelmästä (238/2010) tuli voimaan 1.5.2010. Laissa säädetään eläintenpitäjien ja pitopaikkojen rekisteröinnistä sekä eläinten tunnistamisesta ja rekisteröinnistä. Myös eläinvälittäjien on rekisteröidyttävä. Laki säädettiin, koska eläintautien leviämisen estäminen tai eläimille ja ihmisille yhteisten tautien (zoonoosien) elintarvikeketjuun siirtymisen estäminen edellyttävät järjestelmällistä tietoa eläinten pitopaikoista, eläimistä vastuussa olevista toimijoista ja eläimistä siten, että eläinten alkuperä ja liikkuminen pitopaikasta toiseen voidaan jäljittää. Laki sisältää säännökset toimijoiden ilmoitusvelvollisuudesta ja rekisterien tietosisällöstä. 

Lakia sovelletaan kaikkiin eläimiin lukuun ottamatta luonnonvaraisina eläviä eläimiä. Tarhattuihin luonnonvaraisiin eläimiin lakia kuitenkin sovelletaan. Lain soveltamisalaan kuuluvista eläinlajeista säädetään tarkemmin maa- ja metsätalousministeriön asetuksella siten kuin eläinten tunnistamista, terveyttä, hyvinvointia, eläinperäisiä sivutuotteita, kansanterveyttä tai elintarviketurvallisuutta koskeva Euroopan unionin lainsäädäntö taikka eläintauteja, eläinten ja ihmisten välillä tarttuvia tauteja tai maataloustukia koskeva kansallinen lainsäädäntö edellyttävät. 

Eläintunnistusjärjestelmälain nojalla on annettu seuraavat maa- ja metsätalousministeriön asetukset: 

- Maa- ja metsätalousministeriön asetus nautaeläinten tunnistamisesta (326/2015, muut. 481/2018,413/2020) 

- Maa- ja metsätalousministeriön asetus sikaeläinten tunnistamisesta (720/2012)  

- Maa- ja metsätalousministeriön asetus vesiviljelyeläinten tunnistaminen (533/2011)  

- Maa- ja metsätalousministeriön asetus lammas- ja vuohieläinten merkitsemisestä ja rekisteröinnistä (469/2005, muut. 333/2006, 356/2008 ja 194/2010) 

- Maa- ja metsätalousministeriön asetus lammas- ja vuohieläinten tunnistimien hyväksymisestä (1011/2005, muut. 334/2006 ja 58/2007) 

- Maa- ja metsätalousministeriön asetus eläinvälittäjärekisteristä (1308/2001, muut.335/2006 ja 195/2010) 

- Maa- ja metsätalousministeriön asetus hevoseläinten tunnistamisesta (222/2017)  

- Maa- ja metsätalousministeriön asetus siipikarjan ja eräiden muiden lintujen tunnistamisesta (867/2010) 

- Maa- ja metsätalousministeriön asetus eräiden eläinten tunnistamisesta (1123/2011) 

- Maa- ja metsätalousministeriön asetus koirien tunnistamisesta ja rekisteröinnistä (1/2021). 

Vaikka lain soveltamisala ei kata luonnonvaraisena eläviä eläimiä, on luonnonvaraisten eläinten ruokintaan tarkoitetut haaskaruokintapaikat lain mukaan rekisteröitävä silloin, kun ruokintaan käytetään EU:n sivutuoteasetuksessa (muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden terveyssäännöistä sekä asetuksen (EY) N:o 1774/2002 kumoamisesta annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 1069/2009) tarkoitettuja eläimistä saatavia sivutuotteita. 

Ruokavirasto pitää eläintunnistusjärjestelmän rekistereitä. Tiedot talletetaan maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmästä annetussa laissa (284/2008), jäljempänä tietojärjestelmälaki, tarkoitettuun maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmään (tietojärjestelmä). Aluehallintovirastolla, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksilla, kuntien maaseutuelinkeino- ja elintarvikevalvontaviranomaisilla sekä kunnaneläinlääkäreillä on oikeus käyttää ja päivittää tietoja säädettyjen tehtäviensä edellyttämässä laajuudessa. 

Ruokavirasto ohjaa ja valvoo keskushallinnon viranomaisena säännösten toimeenpanoa ja niiden noudattamista. Lain noudattamista valvovat aluehallintovirasto ja kunnaneläinlääkäri sekä elintarvikelain tarkoittamissa teurastamoissa Ruokavirasto. Eläinten pitopaikoissa tarkastukset tekee elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.  

Lakiin sisältyvät säännökset lain noudattamatta jättämiseen liittyvistä pakkokeinoista. Lisäksi laissa säädetään tietyt teot rangaistavaksi eläintunnistusjärjestelmästä annetun lain rikkomisena. 

Lain suhde eräisiin muihin lakeihin 

Eläintautilaki  

Eläintautilaissa (76/2021) säädetään eläinterveyssäännöstön täydentämisestä eläintautien vastustamiseksi. Tarkoituksena on ehkäistä ja vähentää sellaisia sairauksia ja tartuntoja, jotka voivat siirtyä eläimestä toiseen eläimeen tai ihmiseen (eläintauti), eläinten terveyden edistämiseksi, ihmisten terveyden suojaamiseksi, elintarvikkeiden turvallisuuden varmistamiseksi ja kotieläintuotannon toimintaedellytysten turvaamiseksi. Laissa säädetyt velvollisuudet koskevat eläintenpitäjiä ja eräitä muita toimijoita, kuten eläinkuljettajia ja -välittäjiä. 

Elintarvikelaki 

Elintarvikelain (297/2021) tarkoituksena on suojella kuluttajan terveyttä ja taloudellisia etuja sekä varmistaa elintarvikkeiden ja niiden käsittelyn turvallisuus sekä elintarvikkeiden hyvä terveydellinen ja muu elintarvikemääräysten mukainen laatu ja elintarvikkeista annettavien tietojen riittävyys ja oikeellisuus.  

Elintarvikelakiin sisältyy säännöksiä elintarvikehuoneistoja tai alkutuotantopaikkoja koskevista vaatimuksista sekä elintarviketuotantoon käytettävien eläinten terveydentilaan ja käsittelyyn liittyvistä vaatimuksista. Elintarvikealan toimijalla tulee olla yleisessä elintarvikeasetuksessa (EY) N:o 178/2002 tarkoitetut jäljitettävyystiedot elintarvikkeista ja elintarviketuotantoon käytettävistä eläimistä. 

Eläinten kuljetuksia koskeva laki 

Eläinten kuljetuksesta annettua lakia (1429/2006) sovelletaan elävien selkärankaisten eläinten ja soveltuvin osin elävien selkärangattomien eläinten kuljetukseen. Lain tarkoituksena on suojella eläviä eläimiä kuljetuksessa ja sen yhteydessä vahingoittumiselta ja sairastumiselta sekä kaikelta vältettävissä olevalta kivulta, tuskalta ja kärsimykseltä. Kuljetuksella tarkoitetaan eläinten siirtoa, joka tehdään yhdellä tai useammalla kuljetusvälineellä, mukaan luettuina kuormaaminen, purkaminen, siirtäminen ja lepo sekä muut siirtoon liittyvät toimenpiteet siihen asti, kunnes eläimet on purettu kuormasta määräpaikassa. Aluehallintovirasto myöntää eläinkuljettajaluvan. Ruokavirasto pitää valtakunnallista eläinkuljettajarekisteriä.  

Laki eläimistä saatavista sivutuotteista 

Eläimistä saatavista sivutuotteista annettu laki (517/2015), jäljempänä sivutuotelaki, koskee muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden terveyssäännöistä annetun Euroopan unionin lainsäädännön täytäntöönpanoa. Laissa säädetään sivutuotteiden käytöstä eläinten ruokintaan ja sivutuotteiden hävittämisestä. Laissa säädetään myös luonnonvaraisten eläinten ruokintaan tarkoitetuista sivutuotteista eli haaskaruokinnasta. Kunnaneläinlääkäri rekisteröi haaskaruokintapaikasta vastuussa olevat toimijat ja valvoo rekisteröimiään toimijoita. 

Eläinsuojelulaki 

Eläinsuojelulain (247/1996) tarkoituksena on suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Eläinsuojelulain tarkoituksena on myös edistää eläinten hyvinvointia ja hyvää kohtelua ja sitä sovelletaan kaikkiin eläimiin. Eläinten tunnistamiseen ja rekisteröintiin sovelletaan eläintunnistusjärjestelmästä annettua lakia ja sen lisäksi broilereiden omistajan tai pitäjän on ilmoitettava pitopaikkarekisteriin talletettavaksi tiedot kasvattamon rakennusten niistä osista, joissa broileriparvia kasvatetaan.  

Eläinlääkintähuoltolaki 

Eläinlääkintähuoltolain (765/2009) tarkoituksena on varmistaa kuntien järjestämien eläinlääkäripalveluiden saatavuus ja laatu sekä muiden eläinlääkäripalveluiden valvonta. Lisäksi lain tarkoituksena on varmistaa elintarvikkeiden turvallisuuden sekä eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonta. 

Eläinlääkintähuoltolakia sovelletaan eläinlääkäripalveluihin sekä eläimistä saatavien elintarvikkeiden alkutuotannon terveydelliseen valvontaan, muuhun elintarvikkeiden turvallisuuden valvontaan, eläintenpidon terveydelliseen valvontaan, eläintautien vastustamiseen ja ennalta ehkäisemiseen sekä eläinsuojeluun. 

Lain 15 §:n mukaan kunnan tehtävänä on huolehtia kunnaneläinlääkäreille säädettyjen tai lain nojalla määrättyjen valvontatehtävien hoidon edellytysten järjestämisestä alueellisen suunnitelman ja valtakunnallisen ohjelman mukaisesti. Eläinlääkintähuoltolaissa on lisäksi säännöksiä kunnan tuottamista eläinlääkäripalveluista perittävistä palkkioista ja korvauksista sekä eläinlääkintähuollon suunnittelusta. 

Lain soveltaminen Ahvenanmaalla 

Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 27 §:n 1 momentin 31 kohdan mukaan kotieläinten tarttuvien tautien vastustamiseen liittyvät asiat kuuluvat valtakunnan lainsäädäntövaltaan. Tällaisiin asioihin liittyvät viranomaistehtävät hoitaa itsehallintolain 30 §:n 1 momentin 9 kohdan mukaan kuitenkin valtakunnan viranomaisten sijasta maakunnan hallitus tai muu maakuntalaissa määrätty viranomainen. Eläinten tunnistamisen ja rekisteröinnin valvontaan liittyvien hallintotehtävien hoitamisesta Ahvenanmaan maakunnassa on annettu Tasavallan presidentin asetus (1540/2011). Asetuksen mukaan Ahvenanmaan valtionvirasto suorittaa maakunnassa paikalla tehtävät tarkastukset siten kuin eläintunnistusjärjestelmästä annetussa laissa säädetään. Ruokavirasto vastaa maakunnassa tarkastettavien maatilojen otoksen valinnasta. 

3.2  Nykytilan arviointi

Eläinterveyssäännöstön soveltamisen alkaa huhtikuussa 2021. Koska pitopaikkojen ja toimijoiden rekisteröintiä sekä eläinten tunnistamista koskevat perussäännökset on koottu eläinterveyssäännöstöön ja sen nojalla annettaviin alemman asteisiin säännöksiin, on laki eläintunnistusjärjestelmästä tarpeen uudistaa. 

Voimassa oleva laki eläintunnistusjärjestelmästä on toiminut joustavasti säätäessään yleisellä tasolla eläintenpitäjistä, eläinten pitopaikoista ja eläimistä rekisteriin ilmoitettavat ja rekisteriin merkittävät tiedot. Tarkemmat eläinlajikohtaiset tiedot on annettu maa- ja metsätalousministeriön asetuksilla eläinlajikohtaisten EU:n säädösten mukaisesti. 

Uusi eläinterveyssäännöstö säätää tarkemmin pitopaikoista rekisteröitävät tiedot ja eläinten tunnistamistavat, mutta ei aiheuta kovin merkittäviä sisällöllisiä muutoksia nykyiseen tilanteeseen. Suomessa vakiintuneet pitopaikkojen rekisteröinnit ja eläinten merkitsemistavat voisivat jatkua ennallaan, mutta niistä on tarpeen säätää ehdotetussa laissa eläinterveyssäännöstön kansallisen liikkumavaran puitteissa. 

Eläinten tunnistamista ja rekisteröintiä koskevan lain soveltamisalaa on tarkoituksenmukaista laajentaa siten, että se kattaisi myös eläinten hyvinvoinnin varmistamiseksi tarpeellisen lemmikkieläinten tunnistamisen ja rekisteröinnin. Nykyinen laki koskee vain eläintautien jäljitettävyyden kannalta tarpeellisen rekisteröinnin ja tunnistamisen. Eläinten hyvinvoinnin puuttuminen lain soveltamisalasta on todettu ongelmaksi lemmikkieläinten rekisteröimiseksi. Pakollinen tunnistusmerkintä ja rekisteröinti lemmikkieläinten hyvinvoinnin varmistamiseksi edistäisivät osaltaan eläinten vastuullista kasvatus- ja myyntitoimintaa. 

Unionin virallista valvontaa koskevan asetuksen uudistamisen johdosta on lisäksi tarpeen säätää viranomaisten toimivallasta asetuksen edellyttämällä tavalla. 

4.1  Keskeiset ehdotukset

Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki eläinten tunnistamisesta ja rekisteröinnistä, joka korvaisi eläintunnistusjärjestelmästä annetun lain. Lain pääasiallisena tavoitteena olisi edistää eläinten ja ihmisten terveyden suojelua, eläinten hyvinvointia ja elintarviketurvallisuutta. Tavoitteen toteuttamiseksi tarvitaan järjestelmällistä tietoa eläinten pitopaikoista, eläimistä vastuussa olevista toimijoista ja eläimistä, niiden alkuperästä ja siirroista. Eläintenpitoa koskeva unionin lainsäädäntö edellyttää eläinten jäljitettävyyttä. 

Laki koskisi eläinterveyssäännöstön täydentämistä eläinten pitopaikkojen ja toimijoiden rekisteröinnissä ja eläinten tunnistamisessa ja jäljitettävyydessä. Laissa säädettäisiin EU-säädösten antaman kansallisen liikkumavaran puitteissa täydentävistä toimenpiteistä ja poikkeuksista pitopaikkojen ja toimijoiden rekisteröintiä sekä eläinten tunnistamista ja rekisteröintiä koskeviin vaatimuksiin toiminnan joustavuuden lisäämiseksi ja hallinnollisen taakan vähentämiseksi. Meillä vakiintuneet pitopaikkojen rekisteröinnit ja eläinten merkitsemistavat säädettäisiin liikkumavaran puitteissa jatkumaan ennallaan. Silloin kun tiettyjen pitopaikkojen luokkien aiheuttama riski olisi arvioitu merkityksettömäksi, ne voitaisiin vapauttaa rekisteröintivaatimuksista komission täytäntöönpanoasetusta noudattaen lain nojalla annettavalla maa- ja metsätalousministeriön asetuksella.  

Uutta olisi lain soveltamisalan laajentaminen siten, että se kattaisi myös lemmikkieläinten hyvinvoinnin varmistamiseksi tarpeellisen eläinten tunnistamisen ja rekisteröinnin. Lisäksi eräitä uusia toimijoita tulisi valvonnan piiriin, kuten kaupallisesti koiria, kissoja, frettejä jäsenvaltioiden välillä kuljettavat toimijat. Uusia tunnistettavia eläimiä olisivat pidettävät kameli- ja hirvieläimet. Eläinlääkintähuoltolakiin lisättäisiin ehdotettu laki, jolloin kunnalla olisi oikeus saada valtiolta korvaus valvontatehtävien hoidosta kunnalle aiheutuneisiin todellisiin kustannuksiin perustuen. Uutena pakkokeinona lakiin lisättäisiin mahdollisuus hallinnollisen seuraamusmaksun määräämiseen säännöksiä rikkovalle. Seuraamusmaksulla pyritään estämään eläintautien leviämisvaaraa aiheuttavaa toimintaa ihmisten terveyden ja omaisuuden suojaamiseksi ja elintarvikkeiden turvallisuuden varmistamiseksi. Samalla myös eläintautilakiin (liitelaki 5) lisättäisiin eläinterveyttä koskevia säännöksiä rikkovalle mahdollisuus määrätä hallinnollinen seuraamusmaksu, mikä olisi uutta nykyiseen verrattuna. Eläinterveyttä koskevia säännöksiä rikkoville nähdään erityistä tarvetta jäsenvaltioiden välisten lemmikkieläinten siirtojen sekä eräiden eläintautien leviämistä ehkäisevien varotoimenpiteiden osalta, jotta tahalliseen eläintaudin leviämisvaaraa aiheuttavaan toimintaan voitaisiin tarttua nykyistä vaikuttavammin.  

Voimassa olevan eläintunnistusjärjestelmälain viranomaisjärjestelmä ja viranomaisten välinen tehtävänjako säilyisi pääosin ennallaan. Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen (jäljempänä ELY- keskus) vastuulle tulisi pitopaikoissa suoritettavien valvontakäyntien lisäksi valvonnan johtopäätösten sekä täydentävien ehtojen arvioinnin antaminen. Arvion mukaan muutos ei vaikuttaisi merkittävästi ELY-keskuksen työmäärään. Aluehallintoviraston työmäärä vähenisi siltä osin kuin ELY-keskukset itse tekevät seuraamusehdotuksen valvonnoistaan. Etuna olisi prosessin selkeyttäminen ja yksinkertaistaminen sekä hallinnollisen taakan väheneminen. Valvontaprosessi todennäköisesti myös nopeutuisi viljelijän näkökulmasta, kun valvonta keskitettäisiin yhdelle viranomaiselle. Tulli uutena toimivaltaisena viranomaisena suorittaisi EU:n sisärajoilla muun valvonnan yhteydessä eläinten tunnistamisen, lähinnä tunnistusasiakirjojen ja siirtoasiakirjojen, valvontaa. Lisäksi poliisi voisi eläinkuljetusten valvonnan yhteydessä valvoa, että eläimen mukana on sen tunnistusasiakirja silloin kun lainsäädäntö sitä vaatii.  

Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi eläimistä saatavista sivutuotteista annettuun lakiin, eläinlääkintähuoltolakiin, maatalouden tukien toimeenpanosta annettuun lakiin, eläintautilakiin ja sakon täytäntöönpanosta annettuun lakiin uudistuksesta johtuvat teknisluonteiset muutokset. 

4.2  Pääasialliset vaikutukset

7.1  Laki eläinten tunnistamisesta ja rekisteröinnistä

1 luku Yleiset säännökset 

1 §.Soveltamisala. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus tarttuvista eläintaudeista sekä tiettyjen eläinterveyttä koskevien säädösten muuttamisesta ja kumoamisesta (EU) 2016/429, jäljempänä eläinterveyssäännöstö, sisältää eläintautien ehkäisemistä ja torjuntaa koskevat säännökset, joihin olennaisena osana kuuluu pitopaikkojen ja toimijoiden rekisteröintiä sekä eläinten tunnistamista ja jäljitettävyyttä koskevat säännökset. Säännökset ovat eläinterveyssäännöstön osassa IV, ja koskevat maaeläimiä tai niiden sukusoluja ja alkioita sekä vesieläimiä. Pykälän 1 momentin mukaan lailla täydennettäisiin eläinterveyssäännöstöä eläinten tunnistamisessa ja rekisteröinnissä.  

Eläinterveyssäännöstön tunnistus- ja rekisteröintivaatimukset koskevat pääasiassa tuotantoeläimiä. Kuitenkin lemmikkieläinten kaupallisiin siirtoihin jäsenvaltiosta toiseen tai kolmannesta maasta jäsenvaltioon sovelletaan eläinterveyssäännöstön 3 artiklan 5 kohdan mukaisesti osan IV terveysvaatimuksia. Lemmikkieläinten muissa kuin kaupallisissa siirroissa jäsenvaltioiden välillä tai kolmannesta maasta noudatetaan eläinterveyssäännöstön 277 artiklan mukaisesti Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) N:o 576/2013 (lemmikkieläinasetus) 21.4.2026 saakka, jonka jälkeen eläinterveyssäännöstöä. Kotitalouksissa pidettäviin lemmikki- ja seuraeläimiin ei sovelleta eläinterveyssäännöstön yleisiä rekisteröintivaatimuksia (johdanto-osan kohta 24). 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin lemmikkieläinten hyvinvoinnin varmistamiseksi tarpeellisesta eläinten tunnistamisesta ja rekisteröinnistä. Kyse olisi kansallisista tarpeista lähtevästä säännöksestä. Eläinterveyssäännöstö ei sisällä eläinten hyvinvointia koskevia säännöksiä, mikä todetaan johdanto-osan kohdassa 7. Eläinten hyvinvointia koskeva lainsäädäntö, kuten neuvoston asetus (EY) N:o 1/2005 ja (EY) N:o 1099/2009, on Suomessa pantu täytäntöön eläinsuojelulailla, joka ei kuitenkaan koske eläinten tunnistamista ja rekisteröintiä. Laajamittainen lemmikkieläinten kasvatus on eläinsuojelulainkin mukaan rekisteröitävää. Ehdotetut säännökset eivät olisi päällekkäisiä eläinten hyvinvointia koskevan lainsäädännön kanssa. Lemmikkieläinten tunnistamisesta ja rekisteröinnistä olisi tarkoituksenmukaista säätää kansallisesti ehdotetussa laissa. Lemmikkieläinlajeista on lista eläinterveyssäännöstön liitteessä I, jota voitaisiin käyttää apuna lemmikkieläinlajeja määritellessä, olkoonpa kyse lemmikkieläimen pitämisestä yksityisessä tai kaupallisessa tarkoituksessa. 

Hallitusohjelman 2019 mukaan Suomessa olisi huolehdittava koirien ja kissojen tunnistamisesta ja perustettava rekisteri. Tunnistusmerkintä ja rekisteröinti lemmikkieläinten hyvinvoinnin varmistamiseksi edistäisi osaltaan eläinten vastuullista kasvatus- ja myyntitoimintaa. Esimerkiksi koirien jatkuvalla ja järjestelmällisellä jalostuksella tarkoituksena myydä ne lemmikkieläimiksi kotitalouksiin voidaan vaarantaa koirien terveyttä ja hyvinvointia (eläinterveyssäännöstön johdanto-osan kohta 99). Lemmikkieläinten rekisteröinnillä helpotetaan eläinten hyvinvoinnin valvontaa ja ongelmatapauksiin puuttumista.  

Pykälän 3 momentin mukaisesti laki koskisi myös ihmisten pitämiä luonnonvaraisia eläimiä. Tarhatut, ihmisten pitämät luonnonvaraiset eläimet olisi siten tunnistettava eläinterveyssäännöstön mukaisesti. Muilta osin luonnonvaraisena elävät eläimet jäisivät lain soveltamisalan ulkopuolelle. Eläinterveyssäännöstön 117 artiklan mukaisesti pidettävien maaeläinten on täytettävä tunnistusvaatimukset sen mukaan, mikä on eläinlajille asianmukaista. 

Pykälän 4 momentin mukaan valvontaan sovellettaisiin valvonta-asetusta täydentäen sitä asetuksen edellyttämällä tavalla säätämällä muun muassa toimivaltaisista viranomaisista tai seuraamuksista. 

Eläinterveyssäännöstössä on runsaasti kansallista liikkumavaraa. Pykälän 5 momentin mukaan laissa säädettäisiin eläinterveyssäännösten mahdollistamista poikkeuksista sekä 269 artiklan 1 kohdan d ja e kohdan mukaisesti lisätoimenpiteistä ja tiukemmista toimenpiteistä rekisteröinnistä ja jäljitettävyydestä.  

2 §.Suhde muuhun lainsäädäntöön. Pykälän 1 momentin mukaan eläintautien vastustamisesta säädetään myös eläintautilaissa. Elävien eläinten kuljetuksesta säädetään eläinten kuljetuksesta annetussa laissa. 

Pykälän 2 momentissa viitattaisiin eläinsuojelulakiin (247/1996), jossa säädetään muun muassa eläimen tunnistimen kiinnittäjän pätevyysvaatimuksista. Eläinsuojelulain tarkoituksena on suojella eläimiä kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta ja edistää eläinten hyvinvointia. Ehdotetulla lailla edistetään osaltaan eläinten hyvinvointia säätämällä eläinlajikohtaisesti tunnistamisen ja rekisteröinnin vaatimukset lemmikkieläinlajeille, joissa eläinten tunnistaminen, rekisteröinti ja jäljitettävyys olisi tarpeellista. Koe-eläinten merkitsemiseen ja tunnistamiseen sovelletaan tieteellisiin tai opetustarkoituksiin käytettävien eläinten suojelusta annetun lain (497/2013) säännöksiä. 

2 luku Pitopaikkojen ja toimijoiden rekisteröinti  

3 §.Maaeläinten tai sukusolujen ja alkioiden pitopaikkojen rekisteröinti. Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan maaeläimiä pitävien toimijoiden olisi ilmoitettava eläinterveyssäännöstön 84 artiklassa tarkoitetut tiedot maaeläinten sekä niiden sukusolujen ja alkioiden pitopaikoista 101 artiklan mukaiseen rekisteriin talletettavaksi.  

Ilmoitusta rekisteröintiä varten ei tarvitsisi erikseen tehdä pitopaikoista, joille vaaditaan hyväksyntä. Sperman keräysasemat tai alkioiden keräysryhmän tilat vaatisivat jatkossakin hyväksynnän eläintautilain mukaisesti. Ilmoitusta porojen pitopaikasta ei myöskään tarvitse tehdä poronhoitolaissa (848/1990) tarkoitetun paliskunnan alueella pidettävistä poroista. Eläinterveyssäännöstön johdanto-osan kohdan 103 mukaan rekisteröinnit voi sisällyttää rekisteröintijärjestelmään, jonka jäsenvaltio on jo perustanut muita tarkoituksia varten. 

Pitopaikalla tarkoitetaan eläinterveyssäännöstön 4 artiklan 27 kohdan mukaan mitä tahansa tilaa, rakennetta, tai ulkotiloissa tapahtuvan tuotannon ollessa kyseessä ympäristöä tai paikkaa, jossa pidetään eläimiä tai sukusoluja ja alkioita joko tilapäisesti tai vakituisesti, lukuun ottamatta lemmikkieläimiä pitäviä kotitalouksia ja eläinlääkärien vastaanottoa ja klinikoita. Esimerkiksi teurastamo olisi pitopaikka. Sukusoluilla ja alkioilla tarkoitetaan eläinterveyssäännöstön 4 artiklan 28 kohdan mukaan keinolliseen lisäämiseen tarkoitettua siemennestettä, munasoluja ja alkioita, sekä siitosmunia.  

Toimivaltaisen viranomaisen olisi 93 artiklan mukaan rekisteröitävä pitopaikka, jos toimija olisi toimittanut vaaditut tiedot.  

Rekisteriin on ilmoitettava muun muassa toimijan nimi ja osoite, pitopaikan ja sen tilojen sijainti ja kuvaus, eläinten lajit, lukumäärät sekä pitopaikan kapasiteetti, pitopaikan tyyppi ja muut pitopaikkaa koskevat riskin määrittämiseksi tarpeelliset tiedot. Maaeläinten pitopaikkoja koskevan delegoidun asetuksen säännöksillä täydennetään tietoja, jotka pitopaikoista on rekisteriin merkittävä (asetuksen II osan I ja II osaston rekisteröintivaatimukset). Sukusolujen ja alkioiden pitopaikoista rekisteriin merkitään ainakin maaeläinten sukusoluja ja alkioita koskevan delegoidun asetuksen 6 artiklan 2 kohdan mukaiset tiedot.  

Eläinten pitopaikat ilmoitettaisiin rekisteriin sähköisen asiointipalvelun kautta. Eläintenpitäjät voisivat itse hallinnoida omia tietojaan toimijan rekisteröitymisen ja pitopaikkatunnusten osalta. Sähköinen asiointipalvelu on käytettävissä ympäri vuorokauden toimijan omilla tunnuksilla. Jos ilmoitusta ei olisi mahdollista tehdä sähköisesti, sen voisi tehdä lomakkeella kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle.  

Toimijan vastuulla on ilmoittaa vaaditut tiedot ennen toiminnan aloittamista. Toimijan olisi ilmoitettava myös ilmoitetuissa tiedoissa tapahtuneet muutokset sekä toiminnan lopettaminen.  

Pykälän 2 momentin mukaan vaatimus sukusolujen ja alkioiden ilmoittamiseen ei koskisi pitopaikan omien tai omassa hallinnassa olevien eläinten keinollista lisäämistä saman pitopaikan eläinten sukusoluilla ja alkioilla. 

Pykälän 3 momentin mukaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä pitopaikkojen rekisteröintivelvollisuutta koskevista poikkeuksista. Jäsenvaltio voisi komission täytäntöönpanosäädöksen mukaisesti vapauttaa rekisteröintivaatimuksesta pitopaikkatyyppejä (86 art 2 kohta), joiden aiheuttama riski olisi merkityksetön (85 art). Poikkeus rekisteröintivelvoitteesta edellyttäisi, että komissio olisi omasta näkökulmastaan arvioinut tiettyjen pitopaikkatyyppien riskin merkityksettömäksi ja säätänyt täytäntöönpanoasetuksella sellaisista pitopaikkatyypeistä. Sen jälkeen jäsenvaltio päättäisi, onko riski merkityksetön myös kansallisesta näkökulmasta ja soveltaako se komission mahdollistamaa poikkeusta. Jäsenvaltio voisi siis edelleen vaatia rekisteröintiä, jos sen arvion mukaan riski ei ole merkityksetön. Riski voi vaihdella eri jäsenvaltioissa.  

4 §.Kokoamista toteuttavien pitopaikasta riippumattomien toimijoiden rekisteröinti. Ehdotetun pykälän 1 momentin mukaan sorkka- ja kavioeläinten sekä siipikarjan eläinvälittäjien ja kokoamista toteuttavien pitopaikasta riippumattomien toimijoiden olisi ennen toiminnan aloittamista ilmoitettava aluehallintovirastolle tiedot toiminnastaan eläinterveyssäännöstön 90 artiklan mukaisesti. Toimijan olisi ilmoitettava myös ilmoitetuissa tiedoissa tapahtuneet muutokset sekä toiminnan lopettaminen. 

Eläinvälittäjien rekisteröintiä koskevista vaatimuksista on säädetty voimassaolevan lain 8―9 §:ssä. Kokoamisia toteuttava pitopaikasta riippumaton toimija on uusi käsite, joka sisältää myös eläinvälittäjät. Kokoamisella tarkoitetaan eläinterveyssäännöstön 4 artiklan 49 kohdan mukaan pidettävien maaeläinten kokoamista useammasta kuin yhdestä pitopaikasta kyseiselle eläinlajille vaadittavaa pitoaikaa lyhyemmäksi ajaksi.  

Pykälän 2 momentin mukaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksella voitaisiin antaa tarkemmat säännökset toimijoiden rekisteröintivelvollisuutta koskevista poikkeuksista. Jäsenvaltio voisi komission täytäntöönpanosäädöksen mukaisesti vapauttaa rekisteröintivaatimuksesta toimijatyyppejä (92 art 2 kohta), joiden aiheuttama riski on merkityksetön (91 art). Poikkeuksen arviointi kuten edellä 3 §:n 3 momentin perusteluissa. 

5 §.Vesiviljelypitopaikkojen rekisteröinti. Pykälän 1 momentin mukaan toimijan olisi ilmoitettava ELY-keskukselle rekisteröitäväksi sellaiset vesiviljelypitopaikat, joille ei vaadita hyväksyntää eläinterveyssäännöstön 176–179 artiklan ja eläintautilain 43 §:n momentin mukaan. Ilmoitettavista tiedoista säädetään eläinterveyssäännöstön 172 artiklan 1 kohdassa ja tiedot merkitään 185 artiklassa tarkoitettuun rekisteriin. Toimijan olisi pidettävä tiedot ajan tasalla artiklan 2 kohdan mukaisesti. 

Eläinterveyssäännöstön 174 artiklan mukaan rekisteröintivelvoitteesta voidaan komission antaman täytäntöönpanosäädöksen mukaisesti poiketa, jos vesiviljelypitopaikan aiheuttama riski on merkityksetön. Maa- metsätalousministeriön asetuksella voitaisiin antaa tarkemmat säännökset poikkeuksista täytäntöönpanosäädöksessä määritellyissä rajoissa. Poikkeuksen arviointi kuten edellä 3 §:n 3 momentin perusteluissa. 

6 §.Eräitä eläimiä kuljettavien henkilöiden rekisteröinti. Uusia rekisteröitäviä olisivat ne kuljettajat, jotka kuljettavat unionin jäsenvaltioiden välillä tai kolmanteen maahan kavio- ja sorkkaeläimiä taikka kaupallisessa tarkoituksessa siipikarjaa, koiria, kissoja tai frettejä. Tiedot tästä kuljetustoiminnasta pitäisi ilmoittaa aluehallintovirastolle rekisteröitäväksi. Kuljettajan rekisteröityminen olisi kertaluonteinen. 

Velvoite perustuisi kavio- ja sorkkaeläinten osalta eläinterveyssäännöstön 87 artiklaan sekä kissojen, koirien, frettien ja siipikarjan osalta maaeläinten pitopaikkoja koskevan delegoidun asetuksen 3 artiklaan. Esimerkiksi oman hevosen kuljetus Suomesta toiseen maahan ei vaadi lupaa, mutta olisi ilmoitettava rekisteröitäväksi. Muiden sorkka- ja kavioeläinten kuin hevoseläinten kuljetukset maasta toiseen liittyvät yleensä kaupalliseen toimintaan, joka on luvanvaraista eläinkuljetuslainsäädännön perusteella. 

Eläimiä kuljettava henkilö on määritelty eläinkuljetuslain 4 §:n 6 kohdassa.  

7 §.Tietojen kirjaamis- ja säilyttämisvelvollisuus. Pykälä vastaa pitkälti voimassaolevan lain 21 §:ää. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin toimijan velvoitteesta kirjata ja säilyttää pitopaikkojen ja toiminnan tiedot, joista säädetään eläinterveyssäännöstön 102-105 ja 186 artiklassa. Tiedot vaadittaisiin pitopaikan eläimistä, eläinten siirroista ja siirtoihin liittyvistä asiakirjoista, eläinten kuolleisuudesta, bioturvaamistoimenpiteistä ja eläinterveyskäyntien tuloksista. Samoin olisi kirjattava ja säilytettävä sukusolujen ja alkioiden luovuttajaeläinten tiedot, tunnistetiedot ja tiedot varastoinnista. Myös vesiviljelyeläimistä olisi kirjattava ja säilytettävä vastaavan sisältöiset tiedot eläinterveyssäännöstön 186 artiklan mukaisesti. Kirjaamis- ja säilyttämisvaatimuksista on tarkempia säännöksiä maaeläinten pitopaikkoja koskevan delegoidun asetuksen II osan III osastossa, maaeläinten sukusoluja ja alkioita koskevan delegoidun asetuksen II osassa ja vesiviljelypitopaikkoja koskevan delegoidun asetuksen II osassa. 

Pitopaikan ja eläinten tietojen kirjaaminen ja säilyttäminen ovat keskeisen tärkeää varmistettaessa eläinten jäljitettävyys. Toimijan olisi säilytettävä tietoja vähintään kolme vuotta (eläinterveyssäännöstö 102 art. 3 b ja 186 art. 3 c). 

Pykälän 2 momentin mukaan poikkeuksista, joista jäsenvaltio voi päättää komission täytäntöönpanoasetuksen mukaisesti, annettaisiin tarkemmat säännökset maa- ja metsätalousministeriön asetuksella.  

3 luku Eläinten jäljitettävyys 

8 §.Yleiset vaatimukset eläinten tunnistamisesta. Eläinterveyssäännöstön johdanto-osan kohdan 108 mukaan joidenkin eläinlajien osalta on tärkeää voida jäljittää yksittäisiä eläimiä tai eläinryhmiä. Tämän vuoksi eläin olisi merkittävä fyysisellä tunnisteella. Tunniste voi olla merkki, mikrosiru tai muu tunniste, joka näkyy tai voidaan havaita eläimen ulkopuolelta ja jota ei voi helposti poistaa. 

Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että toimijan vastuulla olisi merkitä omistuksessaan tai hallinnassaan olevat eläimet tunnistimella siten kuin tässä laissa, eläinterveyssäännöstössä ja niiden nojalla säädetään. Eläinterveyssäännöstön 112―117 säädetään toimijoiden velvoitteesta eläinten tunnistamiseen. Eläinsuojeluasetuksen (396/1996) 23 §:n mukaisesti eläimen merkitsemisen saa suorittaa vain siihen pätevä henkilö ja eräiden eläinten merkitsemisen vain eläinlääkäri. Pätevällä henkilöllä tarkoitetaan eläinsuojeluasetuksessa henkilöä, jolla on riittävät tiedot kyseisen toimenpiteen suorittamistekniikasta ja riittävä taito toimenpiteen suorittamiseksi. Esimerkiksi mikrosirun asettaminen eläimeen vaati pätevyyttä nimenomaan mikrosirun asettamiseen. 

Pykälän 2 momentin mukaan Ruokavirasto hyväksyisi, kuten voimassaolevan lain 18 §:n mukaan, eläinten merkitsemiseen käytettävät tunnistimet kutakin eläinlajia varten erikseen tunnistimien valmistajan tai markkinoijan hakemuksesta. Samalla Ruokavirasto myöntäisi tunnistimeen sisältyvän maakoodin, jos säännöksissä edellytetään maakoodia. 

Pykälän 3 momentin mukaan Ruokaviraston pitäisi julkisesti saatavilla tiedot hyväksytyistä tunnistimista. Asiasta on säädetty eläinterveyssäännöstön 111 artiklan 1 kohdan ensimmäisen alakohdan c kohdassa. 

9 §.Nautaeläinten tunnistaminen. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin nautaeläinten tunnistamisesta. Maaeläinten pitopaikkoja koskevan delegoidun asetuksen 38 artiklan mukaan nautaeläin yksilöidään kiinnittämällä tunnistin eläimen kumpaankin korvalehteen siten, että eläimen tunnistuskoodi on pysyvästi näkyvissä ja helposti luettavissa. Toiseen korvalehteen tulisi kiinnittää tavanomainen korvamerkin, mutta toiseen korvalehteen olisi kiinnitettävä elektroninen korvamerkki. Velvollisuus toisen tavanomaisen korvamerkin korvaamiseen elektronisella korvamerkillä toteutetaan kansallisesti perustuen delegoidun asetuksen 38 artiklan 2 kohdan a alakohtaan. Vaatimus käyttää elektronista tunnistinta toisena korvamerkkinä on jo voimassa olevan nautaeläinten tunnistamisesta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen mukainen. 

Eläinterveyssäännöstön 84 artiklan 1 kohdan b alakohdan iii kohdan mukaan toimijoiden on ilmoitettava rekisteriin myös maaeläinten luokat ja lajit. Korvamerkin lisäksi nautaeläimen tarkempi tunnistaminen myös rodun, sukupuolen, käyttötarkoituksen tai tuotantomuodon takia olisi tarpeen muun muassa eläintukien maksamista varten. Tukina maksetaan mm. nautaeläinpalkkioita.  

Pykälän 2 momentin mukaan tarkempia säännöksiä eläimen merkitsemisestä, tunnistimista ja tunnistusmenetelmistä voitaisiin antaa maa- ja metsätalousministeriön asetuksella. Merkitsemiseen sisältyy myös merkitsemisen ajankohdan mahdollinen tarkempi säätäminen. Eläinterveyssäännöstön 118 artiklan nojalla komissiolla on valta antaa säädöksiä yksityiskohtaisista tunnistimia ja tunnistusmenetelmiä koskevista vaatimuksista (artiklan 1 kohta) sekä poikkeuksia ja erityissäännöksiä tiettyjä eläinryhmiä varten tai olosuhteita ja ehtoja tällaisille poikkeuksille (2 kohta). Näiden vaatimusten tai poikkeusten ja ehtojen täytäntöön panemiseksi ja soveltamiseksi voitaisiin maa- ja metsätalousministeriön asetuksella antaa tarkempia säännöksiä ottaen huomioon myös eläinterveyssäännöstön 269 artiklan mahdollistamat lisätoimenpiteet tai tiukemmat vaatimukset jäljitettävyydestä. 

10 §.Lammas- ja vuohieläinten tunnistaminen. Lammas- ja vuohieläimet yksilöitäisiin maaeläinten pitopaikkoja koskevan delegoidun asetuksen 45 artiklan 2 kohdan ja 48 artiklan mukaisesti kumpaankin korvalehteen kiinnitettävällä tavanomaisella korvamerkillä, mutta toimija saisi korvata toisen tavanomaisista korvamerkeistä elektronisella korvamerkillä, injektoitavalla transponderilla tai pötsiboluksella. Tunnistimessa olisi oltava eläimen tunnistuskoodi, joka on pysyvästi näkyvissä ja helposti luettavissa. 

Vaatimus on voimassa olevan lammas- ja vuohieläinten merkitsemisestä ja rekisteröinnistä annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen mukainen ja täyttää delegoidun asetuksen 48 artiklan 1 kohdan vaatimukset. Ruokaviraston eläintietojärjestelmän mukaan vuonna 2020 Suomessa oli noin 142488 lammasta ja 8803 vuohta. Mainittu asetuksen 48 artikla koskee lammas- ja vuohieläimiä, joita ei olisi tarkoitus siirtää toiseen jäsenvaltioon. 

Delegoidun asetuksen 45 ja 48 artiklan mahdollistamaa vuohisnauhaa ei olisi tarkoitus ottaa käyttöön Suomessa. Eläinterveyssäännöstön 269 artikla mahdollistaa sen, että kansallisilla säännöksillä asetetaan eläinten jäljitettävyyttä koskevia lisävaatimuksia ja tiukempia vaatimuksia. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että jos on tarkoitus siirtää alle 12 kuukauden ikäinen eläin pitopaikasta, myös muusta kuin syntymäpitopaikasta, suoraan teurastamoon, olisi se merkittävä ainakin toiseen korvaan kiinnitettävällä tavanomaisella korvamerkillä, johon sisältyy eläimen tunnistuskoodi.  

Lampaiden yksilöllinen tunnistaminen on tärkeää muun muassa scrapie taudin seurannan takia. Lampaiden ja vuohien TSE-tautien vastustamisesta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (763/2016) 12 §:n mukaan kaikki yli 18 kuukauden ikäiset kuolleet tai lopetetut lampaat ja vuohet, jotka on toimitettu eläimistä saatavista sivutuotteista annetun lain nojalla hyväksyttyyn laitokseen, on tutkittava. Eläin pitää pystyä tunnistamaan yksilöllisesti, jotta mahdollisen positiivisen tuloksen seurauksena eläimen pitopaikat ja siirrot voidaan jäljittää.  

Pykälän 3 momentin mukaan tarkempia säännöksiä eläimen merkitsemisestä, tunnistimista ja tunnistusmenetelmistä voitaisiin antaa maa- ja metsätalousministeriön asetuksella. Tarvetta saattaa tulla muun muassa eläinterveyssäännöstön 118 artiklan nojalla annettavien delegoitujen asetusten vaatimuksista ja poikkeuksista ottaen huomioon eläinterveyssäännöstön 269 artiklan mahdollistamat lisätoimenpiteet tai tiukemmat toimenpiteet jäljitettävyysvaatimuksiin.  

11 §.Sikaeläinten tunnistaminen. Pykälän 1 momentin mukaan toimijoiden olisi merkittävä jokainen sikaeläin maaeläinten pitopaikkoja koskevan delegoidun asetuksen 52 artiklan 1 kohdan mukaisesti. Eläin merkittäisiin korvamerkillä tai tatuoinnilla, joissa olisi oltava syntymäpitopaikan yksilöllinen rekisterinumero tai hyväksytyn tuotantoketjun viimeisen pitopaikan yksilöllinen rekisterinumero. Pitopaikkakohtaisella tunnistamisella varmistettaisiin sikaeläinten jäljitettävyys. 

Syntymäpitopaikan tai tuotantoketjun viimeisen pitopaikan yksilöllisen rekisterinumeron sisältävä tavanomainen tai elektroninen korvamerkki kiinnitetään eläimen korvalehteen delegoidun asetuksen 52 artiklan 1 kohdan a alakohdan mukaisesti taikka tatuoidaan eläimen korvalehteen tai reiden ulkopintaan b alakohdan mukaisesti. Sama koskisi myös tarhattujen villisikojen merkintää. Ehdotetut merkintävaatimukset vastaavat voimassaolevaa sikaeläinten tunnistamisesta annettua maa- ja metsätalousministeriön asetusta.  

Eläinterveyssäännöstön 93 artiklan toisen alakohdan mukaisesti Ruokavirasto antaisi pitopaikalle yksilöllisen rekisterinumeron. Ilmoitettaessa pitopaikan tiedot Ruokavirastolle sähköisen ilmoitusväylän kautta, antaisi sovellus eläintenpitäjälle rekisterinumeron ja tarvittavat tunnukset. 

Uutta olisi mahdollisuus merkitä sikaeläimet hyväksytyn tuotantoketjun viimeisen pitopaikan rekisterinumerolla integroidussa tuotantoketjussa. Ruokavirasto hyväksyisi tuotantoketjun. Tuotantoketjulla tarkoitetaan maaeläinten pitopaikkoja koskevan delegoidun asetuksen 2 artiklan 26 kohdan mukaan integroitua tuotantoketjua, jossa terveystilanne on luetteloitujen tautien osalta yhtenäinen ja joka koostuu sellaisten erikoistuneiden pitopaikkojen yhteistyöverkostosta, jotka toimivaltainen viranomainen on hyväksynyt 53 artiklan soveltamiseksi ja joiden välillä sikaeläimiä siirretään tuotantosyklin päättämiseksi. Esimerkiksi lihasikala ja emakkosikala voivat muodostaa yhtenäisen tuotantoketjun, vaikka kummallakin sikalalla olisi eri toimija. Tuotantoketju on suljettu siten, että sen ulkopuolelta sinne ei tule eikä sieltä lähde ulkopuolelle eläimiä. 

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin merkitsemisen määräajasta. Sikaeläimet merkitään täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/520 15 artiklan mukaan ennen siirtämistä syntymäpitopaikastaan, kuitenkin viimeistään yhdeksän kuukauden kuluessa syntymästä. Toimijan olisi ilmoitettava sikaeläinten siirroista rekisteriin mainitun asetuksen artiklan 3 mukaisesti seitsemän päivän kuluessa siirrosta. Jos sikaeläin kuuluu hyväksyttyyn tuotantoketjuun, se merkitään ennen siirtämistä tuotantoketjun ulkopuolelle, kuitenkin viimeistään yhdeksän kuukauden kuluessa eläimen syntymästä. 

Pykälän 3 momentin mukaan ennen teuraskuljetukseen luovuttamista eläin merkitään lisäksi tatuoimalla ns. teurasmerkintä eläimen keskiselän tai kyljen alueelle keskilinjan molemmille puolille. Jos eläin luovutetaan teuraskuljetukseen suoraan syntymäpitopaikasta tai hyväksytyn tuotantoketjun pitopaikasta viimeistään yhdeksän kuukauden kuluessa syntymästä, voidaan eläin merkitä yksinomaan teurasmerkinnällä. Teurasmerkintä olisi tarpeen eläimen jäljitettävyyden varmistamiseksi sen päätyessä elintarvikeketjuun.  

Pykälän 4 momentin mukaan Ruokavirasto pitäisi luetteloa hyväksymistään tuotantoketjuista.  

Pykälän 5 momentin mukaan tarkempia säännöksiä eläimen merkitsemisestä, tunnistimista ja tunnistusmenetelmistä voitaisiin antaa maa- ja metsätalousministeriön asetuksella. Tarvetta saattaa tulla muun muassa eläinterveyssäännöstön 118 artiklan nojalla annettavien delegoitujen asetusten vaatimuksista ja poikkeuksista ottaen huomioon eläinterveyssäännöstön 269 artiklan mahdollistamat lisätoimenpiteet tai tiukemmat toimenpiteet jäljitettävyysvaatimuksiin. 

12 §.Hevoseläinten tunnistaminen. Hevoseläimet yksilöitäisiin maaeläinten pitopaikkoja koskevan delegoidun asetuksen 58 artiklan 1 kohdan mukaisesti injektoitavalla transponderilla eli mikrosirulla ja 65 artiklassa tarkoitetulla elinikäisellä tunnistusasiakirjalla. Säännös vastaa voimassaolevia hevoseläinten tunnistusvaatimuksia (maa- ja metsätalousministeriön asetus hevoseläinten tunnistamisesta). Mikrosirun saa eläinsuojeluasetuksen 23 §:n 1 momentin mukaan asettaa hevoseläimelle vain mikrosirun asettamiseen pätevä henkilö. Hevosen tunnistusasiakirjan myöntäviä elimiä Suomessa ovat Hippos ry. sekä Suomen Irlannincobyhdistys FSIC ry. ja Eestin Raskaat Vetohevoset ry. Hippos myöntää Ruokaviraston valtuuttamana tunnistusasiakirjan muille kuin kantakirjaan hyväksytyille hevosille. 

Pykälän 2 momentin mukaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksella säädettäisiin hevoseläimen elinikäisen tunnistusasiakirjan hakemisen määräajasta. Lisäksi maa- ja metsätalousministeriön asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä eläimen merkitsemisestä, tunnistimista ja tunnistusmenetelmistä. Tarvetta tarkempiin säännöksiin saattaa tulla muun muassa eläinterveyssäännöstön 118 ja 120 artiklan nojalla annettavien säädösten vaatimuksista ja poikkeuksista ottaen huomioon eläinterveyssäännöstön 269 artiklan mahdollistamat lisätoimenpiteet tai tiukemmat toimenpiteet jäljitettävyysvaatimuksiin.  

13 §.Pidettävien kameli- ja hirvieläinten tunnistaminen. Hirvieläimiä ovat hirvet, peurat, porot. Kamelieläimiä ovat alpakat ja laamat. Eläinterveyssäännöstön 117 artiklan mukaan pidettävät maaeläimet - muut kuin nauta-, lammas-, vuohi-, sika- ja hevoseläimiin kuuluvat eläimet―merkitään joko yksilöittäin tai ryhminä silloin, kun näin vaaditaan komission delegoidulla tai täytäntöönpanosäädöksellä. 

Pykälässä 1 momentissa ehdotetaan maaeläinten pitopaikkoja koskevan delegoidun asetuksen 73 artiklaan viitaten, että pitopaikassa syntyvät kameli- ja hirvieläimet, lukuun ottamatta poronhoitoalueella pidettäviä poroja, merkitään tavanomaisella korvamerkillä tai injektoitavalla transponderilla, joihin sisältyy eläimen tunnistuskoodi. Delegoidun asetuksen 73 artiklan 3 kohdan a alakohdan mukaan kameli- ja hirvieläinten pitopaikkojen toimijoiden on varmistettava, että tunnistimet kiinnitetään eläimiin niiden syntymäpitopaikassa. Merkitsemisvaatimus koskisi siten pitopaikassa syntyviä eläimiä.  

Pykälän 2 momentissa säädettäisiin poikkeuksista hirvieläinten merkitsemiseen komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/520 16 artiklan 4 kohdan mukaisesti. Tällainen olisi esimerkiksi tilanne, jossa tarhattu hirvieläin vapautettaisiin riistatarhasta luontoon. 

Jos poroja pidetään poronhoitoalueen ulkopuolella, pysyvästi tai tilapäisesti, olisi ne merkittävä tunnistuskoodin sisältävällä ehdotetun pykälän mukaisesti tavanomaisella korvamerkillä tai injektoitavalla transponderilla.  

Pykälän 3 momentin mukaan tarkempia säännöksiä eläimen merkitsemisestä, tunnistimista ja tunnistusmenetelmistä sekä poikkeuksista hirvieläinten merkitsemiseen voitaisiin antaa maa- ja metsätalousministeriön asetuksella. Tarvetta saattaa tulla muun muassa eläinterveyssäännöstön 118 artiklan nojalla annettavien säädösten vaatimuksista ja poikkeuksista ottaen huomioon eläinterveyssäännöstön 269 artiklan mahdollistamat lisätoimenpiteet tai tiukemmat toimenpiteet jäljitettävyysvaatimuksiin.  

14 §.Porojen tunnistaminen poronhoitoalueella. Maaeläinten pitopaikkoja koskevan delegoidun asetuksen 74 artiklassa säädetään poroja pitäviä toimijoita koskeva poikkeus. Sen mukaan toimijan on varmistettava, että jokainen toimijan pitopaikassa oleva poro tunnistetaan jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä vaihtoehtoisella menetelmällä.  

Pykälän 1 momentin mukaan porot merkittäisiin poronhoitoalueella nykyisen käytännön mukaisesti omistajan poromerkillä siten kuin poronhoitolaissa ja sen nojalla säädetään. Jokainen poro merkitään korvalehteen tehtävällä omistajan korvamerkillä, eikä poroilla olisi yksilömerkkiä. Kullakin poronomistajalla saa olla vain yksi poromerkki. Poronhoitoasetuksen (883/1990) 16 §:ssä säädetään tarkemmin poromerkin tekemisestä. Lapin aluehallintovirasto valvoo poronhoitolain noudattamista (poronhoitolain 52 §). 

Poronhoitoalueella porojen pitopaikkana pidettäisiin paliskuntaa. Poronhoitolain 6 §:n mukaan poronhoitoalueella asuvat poronomistajat, joiden poroja hoidetaan paliskunnan alueella (osakkaat), muodostavat paliskunnan. Paliskunta on erityislainsäädännössä määritelty julkista hallintotehtävää hoitava yhteisö (esimerkiksi kun paliskunta päättää poromäärän vähentämisestä). Kuitenkin silloin kun kyse on varsinaisesta porotalouden harjoittamisesta eli taloudellisesta toiminnasta, paliskunta toimii elinkeinonharjoittajana, eikä julkisen hallintotehtävän suorittajana.  

Pykälän 2 momentin mukaan paliskunta pitäisi luetteloa paliskunnan osakkaiden omistamista poroista (poronhoitolain 30 §). Poroluetteloon on merkitty, mitä poroja kullakin poronomistajalla on kappalemäärittäin. Tarkempia säännöksiä poroluettelosta voitaisiin antaa mainitun 30 §:n 2 momentin nojalla valtioneuvoston asetuksella. Paliskuntain yhdistys pitää poronhoitoasetuksen 19 §:n mukaan luetteloa käytössä olevista poromerkeistä ja paliskunta pitää luetteloa osakkaidensa poromerkeistä. 

Lisäksi kilpaporoilla on Paliskuntain yhdistyksen piltta ja ne on rekisteröity yhdistyksen rekisteriin. Poronhoitoasetuksen 1 §:n mukaan Lapin aluehallintovirasto pitää paliskunnista rekisteriä, johon on merkittävä paliskunnan nimi ja osoite, toimialueen rajat sekä poroisännän ja varaisännän nimi. Rekisteriin on liitettävä kartta, johon on merkitty paliskuntien toimialueiden rajat. Paliskuntia on Lapin, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntien alueella. Paliskunnan on ilmoitettava rekisteriin merkittävät asiat Lapin aluehallintovirastolle. Paliskuntarekisteri on verkossa http://www.avi.fi/web/avi/avi-lappi-poronhoitoasiat. 

15 §.Lemmikkieläinten tunnistaminen. Lemmikkieläimet, jotka olisi tarpeen tunnistaa, merkitä ja rekisteröidä, säädettäisiin eläinlajeittain maa- ja metsätalousministeriön asetuksella. Lemmikkieläinlajeista on lista eläinterveyssäännöstön liitteessä I, jota voitaisiin käyttää apuna lemmikkieläinlajeja määritellessä, olkoonpa kyse lemmikkieläimen pitämisestä yksityisessä tai kaupallisessa tarkoituksessa. 

Kyse olisi kansallisesta säännöksestä lemmikkieläinten hyvinvoinnin varmistamiseksi. Kotitalouksissa pidettäviin lemmikki- ja seuraeläimiin ei sovelleta eläinterveyssäännöstön yleisiä rekisteröintivaatimuksia (johdanto-osa kohta 24), mutta myös eläinten terveyden suojaamiseksi (esim. rabieksen vastustaminen) lemmikkieläinten rekisteröinti on tarpeen. Eläinterveyssäännöstö ei sisällä eläinten hyvinvointia koskevia säännöksiä, mikä todetaan johdanto-osan kohdassa 7. Eläinsuojelulaki ei sisällä säännöksiä eläinten tunnistamista ja rekisteröintiä. Tämän vuoksi lemmikkieläinten tunnistamisen perussäännös säädettäisiin ehdotetussa laissa.  

Hallitusohjelman 2019 mukaan Suomessa olisi huolehdittava koirien ja kissojen tunnistamisesta ja perustettava rekisteri. Tunnistusmerkintä ja rekisteröinti lemmikkieläinten hyvinvoinnin varmistamiseksi edistäisi osaltaan eläinten vastuullista kasvatus- ja myyntitoimintaa. Lisäksi karanneen tai muuten omille teilleen lähteneen lemmikin omistajan löytyminen olisi todennäköisempää, jos eläin on tunnistusmerkitty ja rekisteröity. Maa- ja metsätalousministeriön asetus koirien tunnistamisesta ja rekisteröimisestä on valmisteltu hallitusohjelman mukaisesti voimassa olevan lain eläintunnistusjärjestelmälain nojalla.  

16 §.Suljettujen pitopaikkojen toimijoille ja eläimiä eräitä erityistarkoituksia varten pitäville toimijoille myönnettävät poikkeukset. Aluehallintovirasto voisi hakemuksesta antaa toimijalle luvan merkitä suljettujen pitopaikkojen eläimet sekä kulttuurisia, historiallisia, tieteellisiä, virkistys- tai urheilutarkoituksia varten pidettävät nauta-, sika- tai lammas- ja vuohieläimet eläimelle säädetyistä tunnistusvaatimuksista poiketen maaeläinten pitopaikkoja koskevan delegoidun asetuksen kullekin eläinlajille 39―40, 47 ja 54 artiklassa määritellyn mukaisesti. 

Suljettu pitopaikka on määritelty eläinterveyssäännöstön 4 artiklan 48 kohdassa. Suljetuissa pitopaikoissa eläimiä pidetään muun muassa näyttelyihin tai tieteelliseen tutkimukseen liittyviä tarkoituksia varten, kuten eläintarha- tai laboratorioeläimiä. Kulttuurisiin tarkoituksiin eläimiä voidaan käyttää esimerkiksi elokuvia tuotettaessa.  

17 §.Lammas- ja vuohieläinten sekä sikaeläinten siirrot Suomen alueella. Pykälässä säädettäisiin, että jos lammas- ja vuohieläinten sekä sikaeläinten tiedot ovat tietokannassa, ei Suomen alueella tehtäviin eläinten siirtoihin tarvittaisi erillistä siirtoasiakirjaa. Ehdotus perustuu eläinterveyssäännöstön 113 artiklan 2 kohtaan ja 116 artiklaan. Lammas- ja vuohieläinten siirtoasiakirjan tiedoista on säädetty maaeläinten pitopaikkoja koskevan delegoidun asetuksen 50 artiklassa ja sikaeläinten siirtoasiakirjan tiedoista asetuksen 57 artiklassa. 

18 §.Eräiden eläinten tunnistusasiakirjat toiseen jäsenvaltioon siirtoa varten. Pykälän ensimmäisen momentin ensimmäisen kohdan mukaan koiria, kissoja ja frettejä toiseen unionin jäsenvaltioon siirrettäessä eläimen mukana olisi oltava maaeläinten pitopaikkoja koskevan delegoidun asetuksen 71 artiklan mukaisesti lemmikkieläinasetuksen (EU) N:o 576/2013 mukainen tunnistusasiakirja, ns. lemmikkieläinpassi. Lemmikkieläinasetuksen 22 artiklan mukaan hyväksytty eläinlääkäri myöntää lemmikkieläimen tunnistusasiakirjan.  

Ensimmäisen momentin toisen ja kolmannen kohdan mukaan kiertävien sirkusten ja eläinnäytösten eläimiä toiseen jäsenvaltioon siirrettäessä eläimille pitää olla tunnistusasiakirja tai siirtoasiakirja, jonka aluehallintovirasto voisi hakemuksesta myöntäisi.  

Toisen momentin mukaan vastuu eläintä koskevien vaatimusten täyttymisestä olisi sillä, joka siirtää eläintä toiseen jäsenvaltioon. 

Kolmannen momentin mukaan tarkemmat säännökset tunnistus- ja siirtoasiakirjasta voitaisiin antaa maa- ja metsätalousministeriön asetuksella. 

19 §.Kuolleiden märehtijöiden ilmoittaminen. Pykälän mukaan sivutuotelaissa tarkoitettua luokkaan 1 tai 2 kuuluvaa ainesta vastaanottava käsittelylaitos ja hyväksytty polttolaitos olisivat velvollisia ilmoittamaan Ruokaviraston eläintietojärjestelmään kuolleiden märehtijöiden vastaanottamisesta laitokseen. Ehdotus vastaa luokan 1 aineista vastaanottavan käsittelylaitoksen osalta voimassa olevan lain 13 §:ää. Jatkossa myös luokan 2 ainesta vastaanottava käsittelylaitos ja hyväksytty polttolaitos olisivat velvollisia tekemään ilmoituksen. 

Jäljitettävyyden kannalta on tärkeää, että kaikista niistä eläimistä, jotka lähtevät tilalta raatoina hävitykseen tai käsittelyyn, myös käsittely- ja polttolaitoksessa tehtäisiin ilmoitukset suoraan rekisteriin. Laitoksen vastaanottoilmoitus tulisi tehdä yksilöeläinkohtaisesti eläintietojärjestelmässä olevien yksilöeläinten osalta. 

4 luku Toimivaltaiset viranomaiset 

20 §.Ruokavirasto. Pykälän 1 momentin mukaan Ruokaviraston tehtäviin kuuluisi suunnitella, ohjata ja kehittää valtakunnallisesti eläinten tunnistamisen ja rekisteröinnin valvontaa. Ruokavirasto suunnittelisi, ohjaisi, kehittäisi ja valvoisi keskushallinnon viranomaisena säännösten toimeenpanoa ja niiden noudattamista. Momentti vastaa voimassa olevan lain 24 §:n 1 momenttia. Ruokavirasto olisi valvonta-asetuksen 3 artiklan 3 kohdan a alakohdassa tarkoitettu keskusviranomainen. 

Pykälän 2 momentin mukaan Ruokavirasto valvoisi säännösten noudattamista niissä teurastamoissa, joissa se suorittaa elintarvikelainsäädännön mukaisen valvonnan. Säännös vastaa voimassa olevan lain 24 §:n 2 momenttia. 

Pykälän 3 momentin mukaan Ruokavirasto laatisi valvontaa koskevan valtakunnallisen suunnitelman, joka on osa valvonta-asetuksen 109 artiklan mukaista monivuotista kansallista valvontasuunnitelmaa. Valtakunnallisen valvontasuunnitelman avulla Ruokavirasto voisi ohjata muita toimivaltaisia viranomaisia toimimaan valvontatoiminnalle asetettujen periaatteiden ja tavoitteiden sekä painopisteiden mukaisesti. Valvontasuunnitelman ensisijaisena tavoitteena olisi ohjata valvontaa ja edistää valvonnan suunnitelmallisuutta sekä avoimuutta elinkeinonharjoittajien suuntaan.  

Ruokavirasto vastaisi myös eläinten tunnistamisen ja rekisteröinnin valvonnan tilastoinnista ja raportoinnista. Ruokavirasto olisi valvonta-asetuksen 4 artiklan 2 b kohdassa tarkoitettu komission ja muiden jäsenvaltioiden kanssa tehtävää yhteistyötä koordinoiva viranomainen ja se olisi valvonta-asetuksen 103 artiklan mukainen yhteyselin. Ruokavirasto vastaisi myös komissiolle toimitettavasta valvonta-asetuksen 113 artiklan mukaisesta vuosikertomuksesta.  

21 §.Aluehallintovirasto. Pykälän 1 momentin mukaan aluehallintovirasto ohjaisi ja valvoisi säännösten noudattamisesta toimialueellaan. Säännös vastaisi asiasisällöltään voimassa olevan lain 24 §:n 3 momenttia. Virallinen valvonta ja muut viralliset toimet järjestettäisiin valvonta-asetuksen mukaisesti. 

Toisen momentin mukaanaluehallintovirasto laatisi valtakunnalliseen suunnitelmaan perustuvan alueellisen valvontasuunnitelman. Esimerkiksi valvontakohteiden, tarkastusten ja tarkastustiheyksien tarkempi määrittely kuuluisi alueellisten ja paikallisten viranomaisten laatimiin valvontasuunnitelmiin. Aluehallintovirasto valvoisi säännösten noudattamista myös poroteurastamoissa, joissa se suorittaa elintarvikelainsäädännön mukaisen valvonnan.  

Lisäksi aluehallintovirasto vastaisi unionin lainsäädännössä jäsenvaltiolle ja toimivaltaiselle viranomaiselle säädetyistä tehtävistä, jollei tässä laissa toisin säädetä. Eläinterveyssäännöstössä, valvonta-asetuksessa ja niiden nojalla annettavissa delegoiduissa ja toimeenpanosäädöksissä on useita jäsenvaltiolle ja toimivaltaiselle viranomaiselle säädettyjä tehtäviä, joiden vuoksi tehtävien hoitamisesta vastuullinen taho olisi nimettävä aukottomasti. Tällöin aluehallintovirasto olisi se taho, jolle jäsenvaltion ja toimivaltaisen viranomaisen tehtävät kuuluisivat, jollei laissa olisi erikseen toisin säädetty.  

22 §.Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta annetun lain (897/2009) 3 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaan keskukset hoitavat niille erikseen säädettyjä tehtäviä muun muassa eläintunnistusjärjestelmän toimialalla.  

ELY-keskukset suorittaisivat toimialueellaan tarkastukset eläinten pitopaikoissa paikan päällä ja valvoisivat muutenkin eläinten tunnistamista ja rekisteröintiä koskevien säännösten noudattamista valvonta-asetuksen mukaisesti. Säännös vastaisi pääosin voimassa olevan lain 24 §:n 5 momenttia. Lisäksi tarkoituksena olisi selkeyttää ELY-keskuksen ja aluehallintoviraston välistä valvontaprosessia siten, että jatkossa ELY-keskus tekisi myös täydentävien ehtojen seuraamusehdotuksen.  

ELY-keskukset hoitaisivat tehtäviään siten kuin tulostavoiteasiakirjassa vuosittain ELY-keskusten ja niitä ohjaavien ministeriöiden välillä sovitaan. MMM on asettanut hallinnonalaa koskevien tulostavoitteiden käytännön valmistelemista ja niiden toteutumisen seurantaa varten toimialaohjauksen ryhmän, jota johtaa Ruokavirasto. Eläinten merkinnän ja rekisteröinnin valvonta sisältyy Ruokaviraston laatimaan ELY-keskusten vuosittaiseen valvontasuunnitelmaan. Valvontasuunnitelman liitteinä ovat lisäksi arviot eläinten merkinnän ja rekisteröinnin valvontamääristä vuosittain jokaiselle ELY-keskukselle. Tiloilla tehtäviä tarkastuksia suorittavat ELY-keskusten tarkastajat.  

Euroopan yhteisön yhteisen maatalouspolitiikan keskeinen osa ovat viljelijöitä velvoittavat ns. täydentävät ehdot. Näiden ehtojen noudattaminen on EU:n viljelijöille maksamien tukien edellytyksenä. Täydentävien ehtojen valvontaa tehdään eläinten tunnistamisen ja rekisteröinnin osalta ELY-keskuksissa ja tukia hakeneista tiloista valvotaan vähintään 3 % tiloista. Tätä otantavalvontaa tehdään nauta-, sika-, sekä lammas- ja vuohitiloille ja tilat valitaan riskianalyysiä käyttäen. Ruokavirasto ohjaa ELY-keskuksia täydentävien ehtojen valvonnassa sekä substanssiohjauksen että täydentävien ehtojen ohjauksen kautta. 

23 §.Kunnaneläinlääkäri. Kunnaneläinlääkäri vastaisi virka-alueellaan siitä, että eläinten tunnistamista ja rekisteröintiä koskevia säännöksiä noudatetaan sekä virallinen valvonta ja muut viralliset toimet järjestetään valvonta-asetuksen mukaisesti. Säännös vastaisi voimassa olevan lain 24 §:n 4 momenttia. Jos laiminlyöntejä havaitaan, kunnaneläinlääkäri ryhtyisi toimenpiteisiin puutteiden poistamiseksi. Ruokavirasto ohjaisi kuntia monivuotisen kansallisen valvontasuunnitelman mukaisesti. Eläinten tunnistamisen ja rekisteröinnin valvontaa kunnaneläinlääkärit tekisivät pääsääntöisesti kuitenkin muun valvonnan yhteydessä, esimerkiksi suorittaessaan eläinsuojeluepäilyyn perustuvaa valvontaa.  

24 §.Tulli. Ehdotettu pykälä Tullin valvontatoimivallasta olisi uusi. Voimassa olevassa laissa Tulli ei ole valvontaviranomainen. Tullille olisi tarkoituksenmukaista säätää toimivaltaa valvoa yhteistyössä aluehallintoviraston kanssa eläimen tunnistamista ja rekisteröintiä koskevien säännösten noudattamista EU:n sisärajoilla. Usein ennakkotieto valvontatarpeesta saataisiinkin juuri aluehallintovirastosta. Maaeläinten pitopaikkoja koskevan delegoidun asetuksen 70-72 ja 77-79 artiklassa säädetään vaatimuksista eräiden eläinten siirroissa toiseen jäsenvaltioon. Tulli voisi yhteistyössä aluehallintoviraston valvoa eläimiä koskevia asiakirjoja ja eläinten tunnistusmerkintöjä. Valvontaa tehtäisiin Tullin muun valvonnan yhteydessä ja Tullin resurssien puitteissa.  

Eläinten ja eräiden tavaroiden tuontivalvonnasta annetun lain 6 §:ssä säädetään Tullin tehtävistä tuonnissa. 

25 §.Poliisin suorittama valvonta. Ehdotettu pykälä poliisin valvontatoimivallasta olisi uusi. Voimassa olevassa laissa poliisi ei ole valvontaviranomainen. Poliisin valvontatoimivalta olisi rajattu eläimen tunnistusasiakirjan valvontaan eläinkuljetusten valvonnan yhteydessä. Ruokavirasto ja poliisi ovat katsoneet, että poliisille olisi tarkoituksenmukaista säätää oikeus tarkastaa eläimen tunnistusasiakirja, joka kuljettajan tulisi esittää poliisille pyynnöstä. Ruokavirasto ohjeistaisi poliisia siitä, missä eläinlajeissa asiakirja vaaditaan ja minkälainen asiakirjan tulee olla. Tällä hetkellä vaatimus koskee hevoseläimen elinikäistä tunnistusasiakirjaa.  

Maaeläinten pitopaikkoja koskevan delegoidun asetuksen 66 artiklan 1 kohdan mukaan hevoseläimiä pitävien toimijoiden on varmistettava, että elinikäinen tunnistusasiakirja on aina hevoseläimen mukana. Eläinterveyssäännöstön 4 artiklan 25 kohdan mukaan kuljettaja on toimija, joka kuljettaa eläimiä omaan lukuunsa tai kolmannen osapuolen lukuun. Komission täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2015/262 (hevospassiasetus) 2 artiklan mukaisesti kuljetuksen aikana kuljettaja on vastuussa eläimestä. Hevospassiasetus on parhaillaan uudistettavana. 

26 §.Eräiden tehtävien siirtäminen muulle kuin viranomaiselle. Valvonta-asetuksen 28—33 artiklassa säädetyillä edellytyksillä voitaisiin siirtää tiettyjä viralliseen valvontaan ja muihin virallisiin toimiin kuuluvia tehtäviä yhdelle tai useammalle toimeksiannon saaneelle luonnolliselle henkilölle tai toimielimelle. Toimeksiannon edellytyksiä tehtävien siirrolle ovat muun muassa toimeksiannon saavan henkilön tai henkilöstön asiantuntemus, pätevyys ja kokemus. Kyse olisi perustuslain 124 §:n mukaisesta julkisen hallintotehtävän antamisesta muulle kuin viranomaiselle. 

Pykälän 1 momentin mukaan Ruokavirasto ja aluehallintovirasto voisivat siirtää luonnolliselle henkilölle valvonta-asetuksen 30 artiklan mukaisesti viralliseen valvontaan kuuluvia tehtäviä, kuten tarkastuksia. Toimeksiannon saajat hoitaisivat Ruokaviraston tai aluehallintoviraston puolesta tai apuna sopimuksessa määriteltyjä valvontatehtäviä. Toimeksiannon saaneella ei olisi oikeutta päästä tehtäviensä suorittamiseksi pysyväisluonteiseen asumiseen käytettäviin tiloihin. Artiklan mukaisesti toimeksiannon saajalta edellytetään asiantuntemusta ja pätevyyttä. Momentti vastaa asiasisällöltään pääosin voimassa olevan lain 25 §:n valtuutettua tarkastajaa. Hallinnolliset päätökset asiassa tekisi toimeksiannon antanut viranomainen.  

Pykälän 2 momentin mukaan toimielin tai luonnollinen henkilö voitaisiin valtuuttaa eläinterveyssäännöstön 108 artiklan 5 kohdan c alakohdan mukaisesti tunnistus- ja rekisteröintijärjestelmän käytännön toteutusta varten, mukaan lukien tunnistusasiakirjojen antaminen ja asiakirjamallien laatiminen 110 artiklan 1 kohdan a, b ja c alakohdan mukaisesti. Momentti vastaisi voimassa olevan lain 7 §:n avustavaa tehtävää rekisteritietojen päivittämisen ja eläinten tunnistamisen osalta. Kyseessä olisi valvonta-asetuksen 2 artiklan 2 kohdassa on määritelty muu virallinen toimi. Muihin virallisiin toimiin kuuluu myös lupien ja virallisten todistusten myöntäminen. Valtuutuksen antamisen edellytykset perustuvat sekä eläinterveyssäännöstön 14 artiklan 2 kohtaan, jossa viittaus 1 kohdan c alakohdan ii kohtaan, että valvonta-asetuksen 31 artiklaan. Edellytyksenä tehtävän siirtoon on muun muassa henkilöiden tai henkilöstön riittävä erityisosaaminen, pätevyys ja kokemus.  

Perustuslain 124 §:n mukaan julkinen hallintotehtävä voidaan antaa viranomaiskoneiston ulkopuolelle vain lailla tai lain nojalla, jos tehtävän antaminen on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi, eikä tehtävän antaminen vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Tietyt toiminnat voi olla tarkoituksenmukaista siirtää joltain osin viranomaiskoneiston ulkopuolelle toiminnan joustavuuden ja tehokkuuden vuoksi ja se vähentäisi viranomaisten voimavarojen lisäystarpeita. Esimerkiksi Hippos hoitaa viranomaista avustavana hevoseläinten tunnistamiseen ja rekisteröintiin liittyviä tehtäviä. Vastaavaa tehtävää voisi koirien rekisteröinnissä hoitaa alan yhteisö tai muu taho. Toimeksiantaja vastaisi toimeksiannon saajan pätevyydestä tehtäviinsä. Käytännössä toimeksiannon sisältö sekä toimeksiannon saajan pätevyysvaatimukset ja muut ehdot voivat vaihdella kohteena olevan eläinlajin mukaan.  

Pykälän kolmannen momentin mukaan toimeksianto tai valtuutus voitaisiin peruuttaa, jos asetettujen ehtojen noudattaminen laiminlyödään tai velvoitteita olennaisesti rikotaan, vaikka puutteista olisi huomautettu. Tehtävän peruuttamisesta säädetään valvonta-asetuksen 33 artiklan ensimmäisen kohdan b alakohdassa. Artiklan toinen alakohta ei kuitenkaan rajoita toimivaltaa peruuttaa tehtävä muistakin syistä. Tällainen muu syy voisi olla tilanne, jossa toimeksi annettua tehtävää ei enää tarvita esimerkiksi siksi, että viranomaisella ei enää ole tarjota kyseisiä tehtäviä.  

Pykälän 4 momentin mukaan toimeksiannon saaja ja valtuutettu toimisivat tehtävässään Ruokaviraston lukuun ja sen valvonnassa. Momentissa säädettäisiin, että tehtävää viranomaisen ulkopuolisena hoitavat toimisivat tehtävässään virkavastuulla. Tehtävissä noudatetaan hallinnon yleislakeja. Vahingonkorvausvastuusta säädetään vahingonkorvauslaissa.  

5 luku Valvonta ja rekisterit 

27 §.Tarkastusoikeus. Eläinterveyssäännöstön johdanto-osan kohdan 169 mukaan eläinterveyssäännöstö ei sisällä säännöksiä virallisesta valvonnasta, koska kyseisistä säännöistä säädetään virallista valvontaa koskevan unionin horisontaalisen lainsäädännön (valvonta-asetus) puitteissa. Ehdotettu pykälä tarkastusoikeudesta perustuu valvonta-asetukseen, mutta vastaa asiasisällöltään voimassa olevan lain 28 §:n 1 ja 2 momenttia.  

Valvontaa ja muita virallisia toimia koskevista yleisistä vaatimuksista säädetään valvonta-asetuksen 9—15 artiklassa. Valvontaa on 9 artiklan mukaan suoritettava säännöllisesti, riskiperusteisesti ja sopivalla tiheydellä. Johdanto-osan kappaleen 32 mukaan toimivaltaisten viranomaisten olisi vahvistettava virallisen valvonnan tiheys ottaen huomioon tarve mukauttaa valvontatoimet riskiin ja odotettavaan säännösten noudattamisen tasoon eri tilanteissa, mukaan lukien mahdolliset elintarvikeketjua koskevan unionin lainsäädännön rikkomiset petollisten tai vilpillisten käytäntöjen avulla. Valvonta-asetuksen säännöksiä voitaisiin soveltuvin osin soveltaa myös tämän lain nojalla annettujen lemmikkieläinten tunnistamista ja rekisteröintiä koskevien kansallisten säännösten valvontaan. 

Hallintolain 39 §:stä poiketen valvonta-asetuksen 9 artiklan 4 kohdan mukaan valvonta olisi suoritettava ilman ennakkoilmoitusta, paitsi jos tällainen ilmoitus olisi tarpeen ja asianmukaisesti perusteltu virallisen valvonnan suorittamista varten.  

Valvonta-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan h alakohdan mukaan toimivaltaisen viranomaisen henkilöstölle on varmistettava pääsy toimijan tiloihin ja mahdollisuus tutustua toimijan hallussaan pitämiin asiakirjoihin. Artiklan 15 mukaan toimijoiden on pyynnöstä annettava viranomaisen henkilöstölle mahdollisuus tutustua toimijan tiloihin, ympäristöön, kuljetusvälineisiin, sähköisiin tiedonhallintajärjestelmiin, eläimiin, tavaroihin, asiakirjoihin ja muihin merkityksellisiin tietoihin  

Viranomaisten yleisestä ohjaus- ja neuvontavelvollisuudesta säädetään hallintolaissa. Valvontaviranomaisen olisi tarvittaessa annettava toimijalle tarpeellisia ohjeita ja kehotuksia säännösten noudattamiseksi. Kehotus ei ole hallintopäätös eikä siitä voi valittaa. Kehotus puutteiden korjaamiseksi olisi kuitenkin kirjattava tarkastuspöytäkirjaan tai vastaavaan asiakirjaan, josta asia voitaisiin myös jälkikäteen todentaa. Viranomaisen olisi myös valvottava, että toimija on kehotuksesta korjannut puutteet. Valvonta-asetuksen 79 artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaan valvonnassa havaitun toimijan säännösten noudattamatta jättämisen vuoksi tehtävästä viranomaisen uusintatarkastuksesta peritään maksu.  

Toisessa momentissa säädettäisiin tarkastuksen tekemisestä kotirauhan piirissä perustuslakivaliokunnan vakiintuneen käytännön mukaisesti. Pysyväisluonteiseen asumiseen käytetyissä tiloissa tarkastuksen ja näytteenoton saisi tehdä vain, jos se on välttämätöntä tarkastuksen kohteena olevien seikkojen selvittämiseksi ja on perusteltu syy epäillä toimijan syyllistyneen 38 §:ssä tarkoitettuun eläinten tunnistamisesta ja rekisteröinnistä annetun lain rikkomiseen, josta voi aiheutua vaaraa ihmisten tai eläinten terveydelle, eläinten hyvinvoinnille tai elintarviketurvallisuudelle. Tarkastuksen kotirauhan piirissä saisi tehdä vain toimivaltainen viranomainen. 

Kotirauhan suojaa rajoittavalla toimenpiteellä tulee olla selvä ja riittävän läheinen yhteys johonkin perustuslaissa turvattuun perusoikeussäännökseen, jotta tällainen toimenpide olisi välttämätön perusoikeuksien turvaamiseksi. Eläimen tunnistamisen ja rekisteröinnin tarkastuksen kotirauhan piiriin ulottuvana toimenpiteenä ei yleensä voida katsoa olevan sillä tavoin välttämätön perusoikeuksien, kuten oikeuden elämään ja turvallisuuteen, suojaamiseksi kuin perustuslaissa tarkoitetaan. Merkintöjen tarkastus kotirauhan piirissä voitaisiin kuitenkin tehdä esimerkiksi eläinten terveyttä tai eläinten hyvinvointia koskevan tarkastuksen yhteydessä. Esimerkkinä voisi olla afrikkalaisen sikaruton epäily asunnossa lemmikkinä pidettävässä miniporsaassa. 

28 §.Tiedonsaantioikeus. Pykälän ensimmäisessä momentissa ehdotetaan tarkastusten ja valvonnan edellyttämästä toimivaltaisen viranomaisten tiedonsaantioikeudesta. Pykälä vastaa osittain voimassa olevan lain 28 §:n 3 momenttia. Valvonnan suorittamiseksi toimivaltaisella viranomaisella ja 26 §:n 1 momentissa tarkoitetulla toimeksiannon saaneella olisi oikeus salassapitosäännösten estämättä saada valvonnan suorittamiseksi välttämättömät tiedot muilta viranomaisilta, toimijoilta ja muilta tahoilta, joita tässä laissa tai Euroopan unionin lainsäädännössä, kuten eläinterveyssäännöstössä ja valvonta-asetuksessa, säädetyt velvoitteet koskevat. Tietojen saantioikeus on rajattu vain välttämättömiin tietoihin, tietoja käsitellään vain virkavelvollisuuden piirissä ja ehdotetun lain soveltamisalaan kuuluvien säännösten valvonnassa. 

Valvontaa varten tarvitaan tietoja eläimiä pitävistä toimijoista ja henkilöistä, eläinkuljettajista ja –välittäjistä sekä eläinten pitopaikoista ja eläimistä. Tiedot koskisivat toimijoiden elinkeinotoimintaa. Valvontaa varten tarvittava tieto toimijan toiminnasta ei välttämättä ole yleisesti tunnettua tai helposti selville saatavissa, kuten toimijan taloudellinen tilanne. Valvontaa varten nämäkin tiedot voisivat kuitenkin olla tarpeen toimijan tilanteen hahmottamisessa. Valvonnan suorittamista varten toimijoiden on valvonta-asetuksen 15 artiklan mukaisesti avustettava viranomaisia tehtävien suorittamisessa. Tietoihin sisältyisi henkilötietoja. Myös eläimiä koskevat tiedot sisältävät henkilötietoja, kuten eläimen omistajan tiedot. Henkilön arkaluonteisia tietoja ei tarvita eikä sisällytetä tietoihin.  

Pykälän toinen momentti vastaisi voimassa olevan lain 16 §:ää. Peltolohkorekisteristä, kiinteistötietojärjestelmästä, ympäristöhallinnon tietojärjestelmästä sekä oikeushallinnon tietojärjestelmästä salassapitosäännösten estämättä saatavista tarpeellisista tiedoista säädettäisiin momentin mukaisesti. Tiedonsaantioikeus liittyisi sellaisiin tietoihin, jotka ovat tarpeen muun muassa rekisteröitymisvelvollisuuden toteuttamiseksi ja valvomiseksi, toimijaan kohdistuvien kieltojen ja rajoitusten toteamiseksi taikka rekisterinpitäjän tämän lain mukaisten tehtävien hoitamiseksi.  

Henkilötietojen käsittelyn oikeusperusteena on luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 2016/679 (yleinen tietosuoja-asetus), jäljempänä tietosuoja-asetus, 6 artiklan 1 kohdan c alakohta. 

Kolmannessa momentissa säädettäisiin aluehallintoviraston ja ELY-keskuksen oikeudesta saada salassapitosäännösten estämättä 36 §:ään ehdotetun seuraamusmaksun määräämistä varten välttämättömät tiedot sakkorekisteristä. Tietosuojalain 7 §:n mukaan tietosuoja-asetuksen 10 artiklassa tarkoitettuihin rikostuomioihin ja rikkomuksiin liittyviä henkilötietoja saa käsitellä vain rajatusti, esimerkiksi silloin, kun käsittelyssä säädetään laissa. Tiedonsaantioikeus sakkorekisteristä olisi tarpeen, jotta voitaisiin noudattaa kaksoisrangaistavuuden kieltoa eli varmistaa, ettei seuraamusmaksua määrätä sille, joka on samasta teosta jo tuomittu sakkorangaistukseen tuomioistuimessa. Sakkorekisteristä säädetään sakon täytäntöönpanosta annetun lain 5 luvussa. Sakkorekisterin sisältämät rikokseen ja rikosoikeudelliseen seuraamukseen liittyvät tiedot ovat salassa pidettäviä tietoja. Oikeusrekisterikeskus saa pyynnöstä luovuttaa sakkorekisteristä tietoja vain niille, joiden oikeudesta mainittujen tietojen saamiseen säädetään erikseen lailla.  

Toimenpiteet rekisteröidyn perusoikeuksien ja etujen suojaamiseksi toteutuisivat tietosuojalain 6 §:n 2 momentissa säädetyillä suojatoimilla. Tällaisia suojatoimia olisivat muun muassa henkilöstön osaamisen ja erilaisten valvontakeinojen toteuttaminen sekä teknisten järjestelmien toimivuuden takaaminen. Myös erityislainsäädäntö itsessään muodostaisi yhden tietosuoja-asetuksen edellyttämän suojatoimen. 

Ehdotettu henkilötietoja koskeva sääntely on täsmällistä ja tarkkarajaista, ja henkilötietojen käsittelylle on tietosuoja-asetuksen mukainen peruste. 

Tietojen luovuttamisesta salassapitosäännösten estämättä muille viranomaisille säädetään ruokahallinnon tietovarannosta annetun lain 8 §:ssä. 

29 §.Virka-apu. Pykälässä viitattaisiin poliisilakiin. Pykälä vastaisi voimassa olevan lain 30 §:ää. Poliisilain mukaan poliisin olisi annettava virka-apua laissa säädetyn valvontavelvollisuuden toteuttamiseksi, jos virka-apua pyytävää viranomaista estetään suorittamasta virkatehtäviään.Poliisin antama virka-apu olisi pääsääntöisesti maksullista. 

30 §.Rekisterit. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin rekisterin sisällöstä. Toimivaltaisten viranomaisten olisi eläinterveyssäännöstön johdanto-osan kohdan 105 mukaan ajantasaisten tietojen saatavuuden varmistamiseksi perustettava ja pidettävä yllä kyseisten pitopaikkojen ja toimijoiden rekisteriä. Eläintautien jäljittämiseksi eläimille on oltava soveltuvat tunnistus- ja rekisteröintivaatimukset (johdanto-osan kohta 107). 

Maaeläinten ja sukusolujen ja alkioiden pitopaikoista, toimijoista sekä vesiviljelypitopaikoista pidettäisiin rekisteriä. Rekisteriin talletetaan toimijan toimittamat 84, 87, 90 ja 172 artiklassa vaaditut tiedot, kuten pitopaikan toimijan nimi ja osoite sekä eläinlajit ja pitopaikan tyyppi. Maaeläinten pitopaikkoja koskevan delegoidun asetuksen 18―20 artiklassa, vesiviljelypitopaikkoja koskevan delegoidun asetuksen artiklassa 20 artiklassa sekä maaeläinten sukusoluja ja alkioita koskevan delegoidun asetuksen 6 artiklassa säädetään pitopaikoista ja toimijoista rekisteriin merkittävistä tarkemmista tiedoista. Myös 3—5 §:n valtuussäännösten nojalla annettavista poikkeuksista voitaisiin rekisteriin tallettaa tarpeelliset tiedot. Eläimistä rekisteriin talletetaan eläinterveyssäännöstön 109 artiklassa ja sen tai tämän lain nojalla annetuissa säännöksissä säädetyt tiedot. Lemmikkieläimestä vastuussa olevan tahon olisi ilmoitettava 15 §:n nojalla annetun eläinlajikohtaisen asetuksen edellyttämät tiedot rekisteriin merkittäväksi. Henkilötietojen käsittely liittyy rekisterinpitäjän lakisääteisen velvoitteen hoitamiseen tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaisesti. Erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvia tietosuoja-asetuksen 9 artiklassa tarkoitettuja tietoja ei käsitellä eikä rekisteriin talleteta. Rekisteriin merkittäisiin myös kuolleiden märehtijöiden vastaanottaminen sivutuoteasetuksessa tarkoitettua luokan 1 ja 2 ainesta käsitteleviin tai polttamalla hävittäviin laitoksiin 19 §:n mukaisesti.  

Valvonnan kannalta olisi myös tärkeää pitää rekisteriä viranomaisten suorittamista tarkastuksista ja toimijalle annetuista kielloista, rajoituksista ja muista toimenpiteistä. Valvonta-asetuksen 9 artiklan 1 kohdan c alakohdan mukaan valvonnassa olisi otettava huomioon, miten toimijat ovat aiemmin noudattaneet sääntöjä. Kyse olisi hallinnollisista toimista ja seuraamuksista, eikä rekisteriin merkittäisi tietosuoja-asetuksen 10 artiklassa tarkoitettuja rikostuomioita tai rikkomuksia.  

Pykälän 2 momentissa viitattaisiin ruokahallinnon tietovarannosta annettuun lakiin ( / ), jossa säännellään muun muassa rekisterinpitäjistä ja rekistereihin liittyvistä vastuista. Ruokahallinnon tietovaranto on hallinnonalan viranomaisten yhteiskäytössä, mutta kunkin viranomaisen oikeus saada ja käyttää tietoja määräytyy yleislakien sekä viranomaisten tehtävien ja erityislakien mukaan. Tietovarannon tietojen luovuttamisesta säädetään tietovarantolain 6 §:ssä. Esimerkiksi eläinsuojelulain 15 §:n mukaisille kunnan löytöeläinten talteenottopaikoille olisi tarpeen luovuttaa tiedot eläimen rekisteröineestä henkilöstä tai tahosta, joka löytyisi eläimeen kiinnitetyn mikrosirun perusteella. Tullille toimitettujen tietojen käsittelyn osalta noudatettaisiin henkilötietojen käsittelystä Tullissa annetun lain 2 luvun säännöksiä.  

Julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annetun lain (906/2019) 21 §:ssä säädetään tiedon säilytysajan määrittelystä ja siinä huomioon otettavista seikoista. Mainittua pykälää sovellettaisiin pääsääntöisesti tässä laissa tarkoitettuihin rekistereihin. Henkilötietojen poistamisesta rekisteristä säädetään tietovarantolain 12 §:ssä. Pykälän 3 momentin mukaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksella voitaisiin antaa tarkempia eläinterveyssäännöstön ja tämän lain edellyttämiä säännöksiä rekisterin sisällöstä, rekisteritietojen merkitsemisestä ja rekisteröintiin liittyvistä menettelyistä.  

31 §.Rekisterikysely. Ehdotetun pykälän 1 momentissa säädettäisiin tietyille tahoille velvollisuus saada rekisteristä eläintä koskevia tietoja. Pykälä vastaa voimassaolevan lain 15 §:ää. Rekisterikyselyllä voisi selvittää eläimen vaihdanta- tai elintarvikekelpoisuuteen liittyvät tiedot, kuten tiedot eläimen alkuperästä ja asianmukaisesta rekisteröimisestä sekä eläimeen kohdistuvista rajoituksista tai kielloista. Ennen kuin eläin otetaan eläinvälitykseen, kuljetettavaksi tai teurastettavaksi, olisi voitava varmistaa sen kelpoisuus. Näissä tapauksissa tiedot olisivat maksuttomia. Mahdollisuus tehdä rekisterikysely perustuu EU-säännöksiin tai tautitilanteen vaatimaan jäljitettävyyteen. Eläinterveyssäännöstön 269 artikla mahdollistaa sen, että kansallisilla säännöksillä asetetaan eläinten jäljitettävyyttä koskevia lisävaatimuksia ja tiukempia vaatimuksia.  

Pykälän 2 momentin mukaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksella määriteltäisiin ne eläinlajit, joista 1 momentin mukaan olisi tehtävä rekisterikysely. Samoin asetuksella voitaisiin täsmentää rekisterikyselyn sisältöä ja kyselymenettelyä. Pykälän 3 momentissa säädettäisiin toimijalle oikeus ennen eläimen ostamista tehdä rekisterikysely 2 momentissa määritellyistä eläinlajeista eläimestä rekisteriin merkittyjen tietojen tarkistamiseksi. Rekisterikyselyssä henkilötietojen käsittelyn oikeusperusteena on tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohta. 

6 luku Pakkokeinot ja seuraamukset 

32 §.Määräys. Ehdotettu pykälä vastaa pääosin voimassa olevan lain 31§:ää, jossa säädetään epäkohdan poistamisesta.Jos toimija ei noudata eläinten tunnistamista ja rekisteröintiä koskevaa lainsäädäntöä, toimivaltainen viranomainen voisi määrätä toimijan täyttämään velvollisuutensa välittömästi tai määräajassa. Vastaavasti määräys voisi koskea myös kokoamista toteuttavaa pitopaikasta riippumatonta toimijaatai eläinkuljettajaa, joka ei noudata tämän lain tai eläinterveyssäännöstön vaatimuksia eläinten tunnistamisessa. Lisäksi määräys merkitä ja rekisteröidä lemmikkieläin, esimerkiksi koira, voitaisiin antaa eläimen omistajalle tai haltijalle, joka ei ole noudattanut säädettyjä vaatimuksia.  

Pykälässä säädettäisiin lievimmästä viranomaisen käytössä olevasta pakkokeinosta, joka tulee käytettäväksi silloin, kun hallintolain mukaisella kehotuksella ei saada poistetuksi määräystenvastaisuutta tai kehotuksen antamista ei laiminlyönnin toistuvuuden, vakavuuden tai muun syyn vuoksi voida pitää riittävänä. Valvonta-asetuksen 138 artiklan 1 kohdan mukaan toimivaltaisten viranomaisten on selvitettävä mistä säännösten noudattamatta jättäminen johtuu ja ryhdyttävä asianmukaisiin toimenpiteisiin puutteen korjaamiseksi. Toimivaltainen viranomainen luonnollisesti harkitsee käytettävien toimenpiteiden voimakkuutta suhteessa ilmenevään epäkohtaan ja sen luonteeseen.  

Määräys olisi kaikkien toimivaltaisten viranomaisten mahdollisuus puuttua havaittuihin epäkohtiin. Määräys tulisi annettavaksi esimerkiksi tilanteessa, jossa on laiminlyöty säädetty ilmoitusvelvollisuus, eläinten merkitseminen tai tietojen kirjaamisvelvoite. Määräyksen täyttämiseksi asetettavan määräajan pituus riippuisi puutteen laadusta ja siitä, kuinka pian kyseinen puute olisi korjattavissa. Tarvittaessa määräystä voitaisiin tehostaa uhkasakolla tai teettämisuhalla.  

33 §.Kielto ja muut hallinnolliset toimenpiteet. Pykälä vastaa pääosin voimassa olevan lain 32 §:ää. Pykälän 1 momentin mukaan toimivaltainen viranomainen voisi valvonta-asetuksen 138 artiklan 2 kohdan d alakohdan mukaisesti rajoittaa tai kieltää toimijaa saattamasta eläintä markkinoille, muuten luovuttamasta tai siirtämästä pitopaikkaan tai pitopaikasta, jos toimija ei noudata tämän lain, eläinterveyssäännöstön tai niiden nojalla annettuja säännöksiä. Toimivaltainen viranomainen voisi määrätä muistakin asianmukaisiksi katsomistaan mainitun artiklan 2 kohdan mukaisista toimenpiteitä. Pitopaikan toimijan lisäksi kielto ja muut asianmukaiset toimenpiteet voisivat koskea myös kokoamista toteuttavaa pitopaikasta riippumatonta toimijaatai eläinkuljettajaa, joka ei noudattaisi toiminnassaan tämän lain tai eläinterveyssäännöstön säännöksiä eläinten tunnistamisessa. Tulli voisi toteuttaa momentissa tarkoitettuja pakkokeinoja eläinten tunnistamisen ja tunnistusasiakirjan valvonnassa eläinten jäsenvaltioiden välisten siirtojen yhteydessä.  

Eläinterveyssäännöstön 124 artiklan 2 kohdan mukaan toimijat saavat siirtää pidettäviä maaeläimiä pitopaikoistaan ja ottaa vastaan tällaisia eläimiä ainoastaan, jos ne tulevat rekisteröidyistä pitopaikoista tai rekisteröintivaatimuksista poikkeuksen saaneen pitopaikasta ja ne täyttävät 112—115 ja 117 artiklassa säädetyt sekä 118 ja 120 artiklan nojalla hyväksytyissä säännöissä asetetut tunnistamis- ja rekisteröintivaatimukset. 

Pykälän 2 momentin mukaan pitopaikassa tarkastuksen suorittanut viranomainen voisi rajoittaa tai kieltää eläimen siirtämisen pois pitopaikasta, jos eläin ei ole tunnistettavissa vaatimusten mukaisesti ja on ilmeistä, että eläimen tunnistamista ei pystytä varmistamaan. Tunnistettu eläin tarkoittaa, että se on myös rekisteriin merkitty tunnistetietoineen. Yleensä ELY-keskus tekee tarkastukset eläinten pitopaikoissa, mutta muukin toimivaltainen viranomainen voisi tarpeen mukaan tehdä pitopaikkaan tarkastuksen. 

Pykälän 3 momentin mukaan aluehallintovirastolla olisi oikeus ELY-keskuksen puolesta tapauskohtaisesti ottaa päätettäväkseen kieltää eläimen siirtäminen pitopaikasta pois. Jos esimerkiksi saman pitopaikan toimijan useissa eläimissä ilmenee merkintäpuutteita ja merkintäpuutteiden lisäksi muidenkin säännösten noudattamatta jättämistä, taikka puutteet aiheuttaisivat ihmisten ja eläinten terveydelle, eläinten hyvinvoinnille taikka elintarviketurvallisuudelle vakavaa vaaraa, olisi aluehallintovirastolla oikeus ottaa asia selvittääkseen ja päättääkseen kiellosta. Muun muassa eläinten hyvinvointiin liittyvissä ongelmissa voitaisiin tarvita sellaista eläinlääkinnällistä osaamista ja ammattitaitoa, jota ei välttämättä ELY-keskuksissa ole. Aluehallintovirasto vastaisi päättämistään toimenpiteistä ELY-keskuksen avustuksella. 

Pykälän 4 momentin mukaan 1—3 momentissa tarkoitettu rajoitus tai kielto olisi peruutettava heti, kun selvityksen perusteella voidaan varmistua siitä, että epäkohta olisi korjattu ja velvoitteita noudatetaan, eli eläimen tunnistaminen ja jäljitettävyys on varmistettu.  

Pykälän 5 momentin mukaan aluehallintovirasto olisi toimivaltainen päättämään tunnistamattoman eläimen lopettamisesta. Valvonta-asetuksen 138 artiklan 2 kohdan k alakohdan mukaisesti eläin voidaan määrätä teurastettavaksi tai lopetettavaksi edellyttäen, että tämä on tarkoituksenmukaisin toimenpide ihmisten terveyden sekä eläinten terveyden ja hyvinvoinnin suojelemiseksi. Jos eläintä ei olisi mahdollista tunnistaa todistettavasti, olisi eläin lopetettava. Esimerkiksi 1980-luvulla nautaeläimiä lopetettiin Euroopassa ihmisiin tarttuvan ns. hullun lehmän taudin hävittämiseksi. Voimassa olevan lain 34 § koskee tunnistamattoman nautaeläimen lopettamista. Ehdotus koskisi muitakin tunnistamista edellyttäviä, mutta tunnistamattomaksi jääneitä eläimiä. Lopetetusta eläimestä toimivaltainen viranomainen ei myöntäisi korvausta. Toimija on omalla toiminnallaan aiheuttanut tilanteen, jos hän on jättänyt eläimen tunnistamatta eikä pysty sitä enää tunnistamaan. Eläimen lopettaminen kattaa myös lopetetun eläimen raadon toimittamisen luokan 1 käsittelylaitokseen taikka hautaamisen eläimistä saatavista sivutuotteista annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (783/2015) erikseen määrittelemillä alueilla. 

34 §.Rekisteröinnin peruuttaminen. Pykälän 1 momentin mukaan toimijan rekisteröinti voitaisiin peruuttaa, jos rekisteröinnille säädetyt edellytykset eivät enää täyty tai toimija olennaisesti rikkoo säädettyjä vaatimuksia, eikä viranomaisen kehotuksesta huolimatta asetetussa määräajassa korjaa puutetta. Ehdotetussa momentissa rikkomukselta edellytetään olennaisuutta valvonta-asetuksen 138 artiklan 2 kohdan j alakohdassa säädetyn rekisteröinnin peruuttamisen edellytysten lisäksi. Esimerkiksi 4 §:ssä tarkoitettujen kokoamista toteuttavien pitopaikasta riippumattomien toimijoiden rekisteröinti voitaisiin peruuttaa, jos toiminnassa olennaisesti rikotaan säädettyjä vaatimuksia. 

Pykälän 2 momentin mukaan rekisteröinnin voimassaolo voitaisiin peruuttaa myös väliaikaisesti, jos puute on mahdollista poistaa. Väliaikainen kielto on voimassa, kunnes viranomainen antaa asiassa lopullisen ratkaisunsa. 

Pykälän 3 momentin mukaan toimijan rekisteröinnin peruuttamisesta päättäisi sen myöntänyt viranomainen 

35 §.Uhkasakko ja teettämisuhka. Pykälä vastaa asiasisällöltään voimassa olevan lain 35 §:ää. Toimivaltainen viranomainen voisi tehostaa tämän lain nojalla annettua määräystä, kieltoa ja velvoittavaa toimenpidettä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetyt toimenpiteet teetetään laiminlyöjän kustannuksella.  

Uhkasakon tuomitsisi sen asettanut viranomainen. Uhkasakon asettamisessa ja tuomitsemisessa noudatetaan uhkasakkolakia. Viittaus uhkasakkolakiin koskisi myös uhkasakon määrää. Uhkasakkolain 8 §:n mukaan uhkasakon suuruutta harkittaessa olisi otettava huomioon päävelvoitteen laatu ja laajuus, velvoitetun maksukyky ja muut asiaan vaikuttavat seikat. Uhkasakon määrään vaikuttaisivat näin ollen ainakin harjoitetun elinkeinotoiminnan laajuus ja liikevaihdon suuruus sekä elinkeinonharjoittajan suhtautuminen valvontaviranomaisen ehdotetun lain nojalla aiemmin antamiin kehotuksiin.   

36 §.Eläinten tunnistamis- ja rekisteröintivalvonnan seuraamusmaksu. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan hallinnollisessa menettelyssä määrättävästä seuraamusmaksusta. Hallinnollisessa seuraamusmaksussa on asiallisesti kyse rangaistusluonteisesta taloudellisesta seuraamuksesta, jonka Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ja perustuslakivaliokunta ovat katsoneet rinnastuvan rikosoikeudelliseen seuraamukseen. Lakiin sisältyisi edelleen sakonuhkainen rikkomussäännös, mutta osa nykyisen rikkomussäännöksen kattamista teoista siirtyisi ehdotetun hallinnollisen seuraamusmaksusääntelyn piiriin. 

Eläinterveyssäännöstön 268 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä asetuksen säännösten rikkomiseen sovellettavista seuraamuksista ja toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että ne pannaan täytäntöön. Säädettyjen seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. Valvonta-asetuksen 138 artiklassa on esimerkinomainen luettelo toimivaltaisen viranomaisen toimenpiteistä ja 139 artiklassa lisäksi säännös, jonka mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että sääntöjen rikkomisiin, joita tehdään petollisten tai vilpillisten käytäntöjen avulla, sovellettavissa taloudellisissa seuraamuksissa otetaan huomioon kansallisen lainsäädännön mukaisesti joko toimijalle koituva taloudellinen hyöty tai tapauksen mukaan prosenttiosuus liikevaihdosta. 

Pykälän 1 momentin mukaan aluehallintovirasto ja ELY-keskus voisivat määrätä hallinnollisen seuraamusmaksun valvonnassaan todetuista ehdotetun pykälän mukaisista toimijan teoista. Seuraamusmaksu olisi kansallinen säännös ja täydentäisi valvonta-asetuksen 138 artiklan 2 kohdassa määriteltyjä toimenpiteitä. Seuraamusmaksun suuruudeksi ehdotetaan vähintään 300 euroa ja enintään 5000 euroa. Seuraamusmaksun vähimmäis- ja enimmäismäärä asetettaisiin vastaamaan mm. eläinten sekä eräiden tavaroiden tuontivalvonnasta annetussa laissa (1277/2019) ja elintarvikelaissa (297/2021) säädettyä määrää. Momentissa yksilöitäisiin, minkä velvollisuuksien rikkomisesta seuraamusmaksu voitaisiin määrätä. Ehdotetun maksun soveltamisen piiriin tulisi laiminlyöntejä, joiden toteen näyttäminen olisi yksinkertaista eikä vaatisi tutkinnallisia toimia. Seuraamusmaksu määrättäisiin esimerkiksi tilanteissa, joissa toimija pitäisi eläimiä ilman säännöksissä vaadittua ilmoitusta pitopaikasta ja toiminnasta. Lisäksi seuraamusmaksu voitaisiin määrätä, jos toimija olisi laiminlyönyt velvollisuutensa tunnistaa ja merkitä eläimet säännösten vaatimalla tavalla.  

Pykälän toisen momentin mukaan Tulli voisi määrätä seuraamusmaksun valvonnassaan havaitusta laiminlyönnistä.  

Pykälän kolmannen momentin mukaan seuraamusmaksun suuruus arvioitaisiin tapauskohtaisesti. Lähtökohtana seuraamusmaksun määräämisessä on, että sillä tulisi olla riittävä erityis- ja yleisestävä vaikutus. Seuraamusmaksun suuruus perustuu kokonaisarviointiin, ja sitä määrättäessä on otettava huomioon muun muassa rikkomuksen laatu, laajuus, toistuvuus ja vahingollisuus. Tämä luettelo ei olisi tyhjentävä. Rikkomuksen vahingollisuuden astetta voivat kuvastaa esimerkiksi rikkomuksen luonne, kuten vakavuus ja vahingollisuus yhteiskunnalle. Myös rikkomuksella saavutettu hyöty otettaisiin huomioon. Vahingollisuus yhteiskunnalle voisi tarkoittaa eläintaudin jäljitettävyyden estymistä tautitapauksessa, josta johtuen esimerkiksi elintarviketurvallisuus voisi vaarantua. 

Hallintotoiminnan suhteellisuus- ja tarkoituksenmukaisuusvaatimusten olisi maksun määräämisessä täytyttävä. Hyvän hallinnon ja oikeusturvan vaatimukset otettaisiin huomioon. Seuraamusmaksua koskevasta päätöksestä olisi valitusoikeus. Viraston määräämä seuraamusmaksu olisi täytäntöönpanokelpoinen vain lainvoimaisena ja hallinto-oikeuden muutoksenhakuasiassa antama ratkaisu olisi täytäntöönpanokelpoinen siten kuin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019) säädetään.  

Neljännessä momentissa otettaisiin huomioon kaksoisrangaistavuuden kielto, jonka mukaan samasta teosta tai laiminlyönnistä ei voi määrätä luonnolliselle henkilölle useampia rangaistusluonteisia seuraamuksia. Kielto kattaa myös samaa tekoa koskevat rangaistusluonteiset hallinnolliset seuraamukset. Kaksoisrangaistavuuden kielto ei kuitenkaan estä määräämästä seuraamusmaksua muiden hallinnollisten seuraamusten ohella, kuten viljelijätukien takaisinperintää, uhkasakkoa tai rekisteröinnin peruuttamista. 

Pykälän viidennen momentin mukaan seuraamusmaksua ei saisi määrätä, jos teosta olisi kulunut yli vuosi. Jos teosta olisi kulunut enemmän kuin vuosi tai teon selvittäminen veisi pidempään, käytettävissä on muita laissa säädettyjä pakkokeinoja. Seuraamusmaksu vanhenisi viiden vuoden kuluttua seuraamusmaksua koskevan lainvoimaisen ratkaisun antamispäivästä. Seuraamusmaksu raukeaisi, kun maksuvelvollinen luonnollinen henkilö kuolee.  

Hallinnollisen seuraamusmaksun täytäntöönpanosta ehdotetaan säädettäväksi sakon täytäntöönpanosta annetussa laissa (672/2002). Tämän vuoksi kyseistä lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että sen 1 §:n soveltamisalaan lisättäisiin ehdotetun lain seuraamusmaksu. Seuraamusmaksu olisi täytäntöönpanokelpoinen hallinnollista seuraamusmaksua koskevan päätöksen tultua lainvoimaiseksi. Seuraamusmaksun täytäntöönpanosta vastaisi Oikeusrekisterikeskus. Täytäntöönpanoon ryhtymisellä tarkoitetaan Oikeusrekisterikeskuksen maksukehotuksella aloittamaa täytäntöönpanoa. Lähtökohtaisesti rahaseuraamukseen velvoitetulle on aina varattava tilaisuus maksaa seuraamus vapaaehtoisesti ennen Oikeusrekisterikeskuksen suorittamaa ja ulosottotoimin tapahtuvaa perintää. Päätöksen täytäntöönpanokelpoisuudessa noudatetaan oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain säännöksiä. Seuraamusmaksusta ei perittäisi korkoa. Hallinnollinen seuraamusmaksu maksettaisiin valtiolle. 

37 §.Eläimen tunnistusasiakirjan mukana pitämistä ja esittämistä koskevan velvollisuuden rikkomisesta määrättävä liikennevirhemaksu. Pykälän 1 momentin mukaan tunnistusasiakirjan mukanapitämis- ja esittämisvelvollisuuden rikkomisesta määrättävän liikennevirhemaksun perusteena oleva asia olisi liikennevalvonnallinen ja olennaisesti liikennevalvontaan liittyvä, jolloin tunnistusasiakirjan mukanapitämis- ja esittämisvelvollisuuden rikkomisesta voitaisiin määrätä ajoneuvon kuljettajalle liikennevirhemaksu, jonka suuruus olisi 40 euroa. Tieliikennelain ja vesiliikennelain kokonaisuudistukset tulivat voimaan 1.6.2020, jolloin otettiin hyvin laajasti käyttöön liikennevirhemaksujärjestelmä. Poliisilla on liikennevirhemaksujen määräämistä varten menettely ja sähköiset työskentelytavat, joita sovellettaisiin myös tässä pykälässä ehdotetun seuraamusmaksun käsittelyyn. 

Pykälän toisessa momentissa viitattaisiin maksun määräämisen, tiedoksiannon ja täytäntöönpanon osalta suoraan tieliikennelakiin, jota menettelyssä noudatettaisiin. 

38 §.Rangaistussäännökset. Pykälän 1 momentin mukaan viranomaisen 33 §:n nojalla määrättyjen kieltojen, rajoitusten ja muiden määräysten rikkomisesta voitaisiin tuomita sakko, jos rikkomus ei ole jonkin muun lainsäädännön mukaan ankarammin tuomittava. Rangaistavuus kattaisi sekä suoraan sovellettavan EU:n säännöksen, että ehdotetun lain vaatimusten rikkomisen. Ehdotettu säännös olisi suppeampi kuin voimassaolevan lain 36 §, koska osasta teoista voitaisiin jatkossa määrätä hallinnollinen seuraamusmaksu.  

Pykälän 2 momentin mukaan vähäinen teko tai laiminlyönti voitaisiin jättää ilmoittamatta esitutkintaan. Vähäinen laiminlyönti olisi esimerkiksi eläimen vain toisen tunnistimen puuttuminen. 

7 luku Erinäiset säännökset 

39 §.Rikkomuksista ilmoittajan henkilöllisyyden suojaaminen. Pykälässä säädettäisiin rikkomuksista ilmoituksen tehneen luonnollisen henkilön henkilöllisyyden suojaamisesta. Ehdotetulla säännöksellä pantaisiin täytäntöön valvonta-asetuksen 140 artiklan säännös, jonka mukaan todellisista tai mahdollisista rikkomuksista toimivaltaiselle viranomaiselle ilmoittavia henkilöitä on suojeltava kostotoimilta, syrjinnältä ja muun tyyppiseltä epäoikeudenmukaiselta kohtelulta. Valvonta-asetuksen johdantokappaleen 91 mukaan kenen tahansa henkilön olisi voitava tuoda toimivaltaisten viranomaisten tietoon uusia tietoja, jotka auttavat näitä säännösten rikkomisten havaitsemisessa ja seuraamusten määräämisessä tapauksissa, joissa on rikottu kyseistä asetusta ja sen 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja sääntöjä. Johdantokappaleen mukaan ilmiannot voivat jäädä tekemättä selkeiden menettelyjen puuttumisen vuoksi tai vastatoimien pelossa.  

Rikkomuksista ilmoittajan henkilöllisyyden suojaamisesta säädetään myös esimerkiksi eläinten ja eräiden tavaroiden tuontivalvonnasta annetun lain (1277/2019) 18 §:ssä, elintarvikelain (297/2021) 81 §:ssä ja eläintautilain (76/2021) 99 §:ssä.  

Ehdotettu säännös henkilöllisyyden suojaamisesta on tarpeen yleisen edun mukaisen tavoitteen saavuttamiseksi. Eläintautien leviämisen estämisessä sekä ihmisten terveyden, eläinten terveyden ja hyvinvoinnin ja elintarvikkeiden turvallisuuden kannalta eläinten jäljitettävyys on tärkeää ja epäilyt jäljitettävyyden puutteista olisi viipymättä saatettava viranomaisten tietoon. Ilmoittajan henkilöllisyyden salaamisen edellytyksenä olisi, että henkilöllisyyden paljastumisen arvioitaisiin aiheuttavan haittaa ilmoittajalle. Haitta voisi liittyä esimerkiksi siihen, että ilmoittaja olisi esimerkiksi työsuhteessa ilmoituksen kohteena olevaan tahoon tai esimerkiksi naapuri. Ilmoittajaa suojellaan häneen kohdistuvilta vastatoimilta. Ilmoittajan oma käsitys haitan aiheutumisesta ei yksinään riittäisi säännöksessä tarkoitetun salassapitoperusteen soveltamiseen. Nyt ehdotettu säännös ei kuitenkaan suojaisi ilmoituksen tekijää mahdollisessa oikeudenkäynnissä esimerkiksi todistajana. 

Julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 15 kohdan mukaan tieto viranomaisen tarkastus- tai valvontatoimeen liittyvistä seikoista on pidettävä salassa, jos tiedon antaminen vaarantaisi valvonnan tai sen tarkoituksen toteutumisen tai ilman painavaa syytä olisi omiaan aiheuttamaan vahinkoa asiaan osalliselle. Tietojen antajan henkilöllisyyden salaamisella turvataan valvonnallisia intressejä.  

Valvonta-asetuksen mukaan kenen tahansa henkilön olisi voitava tuoda toimivaltaisten viranomaisten tietoon uusia tietoja. Ilmoittajan henkilöllisyyden salassapitoperusteesta olisi tarkoituksenmukaista säätää ehdotetussa laissa, vaikka salassapitoperusteita koskevan sääntelyn pääsääntönä onkin säännösten keskittäminen julkisuuslakiin. EU-tasolla on valmisteilla sääntelyä rikkomuksista ilmoittajien suojelusta (komission direktiiviehdotus (COM (2018) 218), ns. whistleblowing -sääntely), mutta sen ei arvioida kattavan valvonta-asetuksen tarkoittamaa ilmoittajan suojaa. Mainitun direktiivin suoja koskee ilmoittajaa, joka työnsä yhteydessä havaitsee tai epäilee yleisen edun vastaista toimintaa.  

Julkisuuslain 11 §:n mukaan hakijalla, valittajalla sekä muulla, jonka oikeutta, etua tai velvollisuutta asia koskee (asianosainen), on oikeus saada asiaa käsittelevältä tai käsitelleeltä viranomaiselta tieto muunkin kuin julkisen asiakirjan sisällöstä, joka voi tai on voinut vaikuttaa hänen asiansa käsittelyyn. Julkisuuslain 11 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan oikeutta ei kuitenkaan ole, jos tiedon antaminen olisi vastoin erittäin tärkeää yleistä etu tai vastaavasti vastoin erittäin tärkeää yksityistä etua. Tiedon antaminen rikkomusta koskevasta ilmoituksesta ilmoituksen kohteelle voisi olla vastoin julkisuuslaissa tarkoitettua erittäin tärkeää yleistä etu, jos tiedon antaminen voisi vaarantaa valvontaviranomaiselle tärkeän tiedonsaannin. Tiedon antaminen ilmoituksen tekijästä voi puolestaan olla vastoin julkisuuslaissa tarkoitettua tärkeää yksityistä etua, jos ilmoittajan henkilöllisyyden paljastaminen vaarantaisi ilmoittajan turvallisuutta tai yksityiselämän suojaa. Tällöin asianosaisjulkisuutta olisi rajoitettava. Säännöksen soveltamisen edellytyksenä olisi, että asiassa ilmi tulleiden seikkojen perusteella on perusteltu syy arvioida ilmoituksen tekijän suojantarpeen olemassaolo.   

40 §.Viranomaisten suoritteista perittävät maksut. Ehdotetun 1 momentin mukaan virallisesta valvonnasta ja muista virallisista toimista perittäisiin valvonta-asetuksen mukaan pääsääntöisesti maksu. Valvonta-asetuksen 79 artiklan 1 kohdan mukaan toimivaltaisten viranomaisten on perittävä valvontaa varten maksuja kustannusvastaavasti ja artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaan viranomaisen on perittävä maksu muun muassa säännösten noudattamatta jättämisestä aiheutuvista ylimääräisistä valvontatoimista, ns. uusintatarkastuksista. Tarkastuksen perusteella annetun hallintolain mukaisen kehotuksen sekä pakkokeinona annetun määräyksen tai kiellon noudattamisen valvomiseksi tehdystä uusintatarkastuksesta olisi aina perittävä maksu. Myös kehotus puutteiden korjaamiseksi olisi kirjattava tarkastuspöytäkirjaan tai vastaavaan asiakirjaan, josta asia voidaan myös jälkikäteen todentaa. Viranomaisen olisi valvottava, että toimija on kehotuksesta tai määräyksestä korjannut puutteet ja noudattaa kieltoa.  

Valvonta-asetuksen 80 artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat periä muitakin kuin 79 artiklassa tarkoitettuja maksuja kattaakseen virallisesta valvonnasta ja muista virallisista toimista aiheutuvat kustannukset, paitsi jos se on kielletty 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen sääntöjen kattamilla aloilla sovellettavien säännösten nojalla.  

Valvonta-asetuksen 81 artiklassa säädetään maksuihin sisältyvistä kustannuksista ja 82 artiklassa maksujen laskentaperusteista. Mainitut artiklat koskevat pakollisia maksuja. Tämän vuoksi 80 artiklan mukaisten muiden maksujen laskentaperuste voisi olla maksuperustelain mukainen. Toisen momentissa säädettäisiin kunnaneläinlääkäreiden suoritteista perittävistä maksuista. Kunnaneläinlääkärin maksullisista suoritteista säädetään maa- ja metsätalousministeriön asetuksella (335/2021). 

41 §. Muulle kuin viranomaiselle maksettavat palkkiot ja korvaukset. Pykälän 1 momentin mukaan Ruokavirasto ja aluehallintovirasto maksaisivat antamansa toimeksiannon mukaisista tarkastuksista ja muista tehtävistä palkkiota ja korvaisi aiheutuneita kustannuksia sopimuksen mukaisesti.  

Pykälän 2 momentin valtuutuksen mukaisista tehtävistä Ruokavirasto maksaisi valtuutetulle palkkio sopimuksen mukaisesti. Valtuutetun myöntämän tunnistusasiakirjan maksusta säädettäisiin Ruokaviraston maksuasetuksessa. 

42 §. Valtion kunnille maksama korvaus. Pykälässä viitattaisiin eläinlääkintähuoltolain 23 §:ään, jossa säädetään kunnan oikeudesta saada valtion varoista korvaus tämän lain mukaan kunnaneläinlääkärille kuuluvien tehtävien suorittamisesta. Eläinlääkintähuoltolain tarkoituksena on varmistaa elintarvikkeiden turvallisuuden sekä eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonta.  

Eläinlääkintähuoltolakiin lisättäisiin viittaus ehdotettuun lakiin, jolloin kunnilla olisi velvollisuus huolehtia kunnaneläinlääkärien tehtävien hoidon edellytysten järjestämisestä. Kunnissa olisi oltava kunnaneläinlääkärin virkoja säädettyjen tehtävien hoitamiseksi ja kunnalla olisi oikeus saada valtiolta korvaus tehtävien hoidosta kunnalle aiheutuneisiin todellisiin kustannuksiin perustuen. Aluehallintovirasto perii näistä tehtävistä maksuja valtiolle. 

43 §.Muutoksenhaku. Pykälän 1 momentissa viitattaisiin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annettuun lakiin. Pykälän 2 momentti koskisi muutoksenhakua kunnaneläinlääkärin päätöksiin. Muutoksenhakutienä olisi hallintovalitus. Pykälän 3 momentin mukaan päätöksessä voitaisiin määrätä, että päätöstä olisi muutoksenhausta huolimatta noudatettava, jollei muutoksenhakuviranomainen toisin määrää. Pykälän 4 momentissa olisi informatiivinen viittaus, jonka mukaan muutoksenhausta Tullin päätökseen säädetään tullilaissa. Tullilain 88 §:n mukaan muutoksenhakua Tullin päätökseen edeltää oikaisuvaatimus, ja tullilain 89 §:ssä on oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain pääsäännöstä poikkeava säännös toimivaltaisesta hallinto-oikeudesta. Pykälän 5 momentissa muutoksenhausta valtion viranomaisen määräämiin maksuihin viitattaisiin valtion maksuperustelakiin. 

44 §.Voimaantulo. Laki ehdotetaan tulemaan voimaan . .2021. Samalla kumottaisiin voimassa oleva laki eläintunnistusjärjestelmästä (238/2010). 

Siirtymäsäännöksen mukaan ennen tämän lain voimaantuloa rekisteröityjä pitopaikkoja ja toimijoita pidetään rekisteröitynä tämän lain mukaisesti. Asiasta on säädetty eläinterveyssäännöstön 279 artiklassa. Maaeläinten pitopaikkoja koskevan delegoidun asetuksen 87 artiklan mukaisesti eläimiä, jotka on tunnistettu aiemman säädöksen mukaisesti, pidetään tunnistettuina tämän lain mukaisesti. Ruokaviraston aiemmin hyväksymiä nautaeläinten, lammas- ja vuohieläinten sekä sikaeläinten tunnistimia voi täytäntöönpanoasetuksen (EU) 2021/520 20 artiklan mukaisesti käyttää 20.4.2023 päättyvään siirtymäaikaan asti.  

7.2  Laki eläimistä saatavista sivutuotteista

33 a §.Haaskaruokintapaikkarekisteri. Ehdotettu pykälä vastaa sisällöltään eläintunnistusjärjestelmästä annetun lain 10 §:n 2 momenttia ja 11 §:n 2 momenttia. Haaskaruokintapaikkarekisteriin tallettavat tiedot, ilmoitusvelvolliset ja ilmoitusten määräaika siirrettäisiin eläimistä saatavista sivutuotteista annettuun lakiin (jäljempänä sivutuotelaki). Haaskaruokintapaikkoja koskevat säännökset koottaisiin näin sivutuotelakiin. Sivutuotelain 35 §:n mukaan kunnaneläinlääkäri rekisteröi jo nykyään haaskaruokintapaikat ja 45 §:n mukaan valvoo toimialueellaan rekisteröimiään toimijoita ja laitoksia.  

7.3  Eläinlääkintähuoltolaki

2 §. Soveltamisala. Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin ehdotettu laki eläinten tunnistamisesta ja rekisteröinnistä kunnaneläinlääkärin suorittamien eläinten tunnistamisen ja rekisteröinnin valvonnan korvaamiseksi valtion varoista, vastaavasti kuin eläintautilain tai elintarvikelain mukaiset kunnaneläinlääkärin tehtävät. Eläinlääkintähuoltolain 1 §:n mukaan lain tarkoituksena on muun muassa varmistaa elintarvikkeiden turvallisuuden sekä eläinten terveyden ja hyvinvoinnin valvonta. Lain 2 §:n 1 momentin mukaan lakia sovelletaan eläintenpidon terveydelliseen valvontaan, eläintautien vastustamiseen ja ennalta ehkäisemiseen.  

7.4  7.4 Laki maatalouden tukien toimeenpanosta

25 §.Täydentäviä ehtoja koskevat erityiset säännöt. Pykälän 2 momenttia muutettaisiin ELY-keskuksen tehtävien osalta. Voimassa olevan lain mukaan täydentävien ehtojen valvonnassa ELY-keskus tekee tilakäynnillä eläinten merkinnän ja rekisteröinnin tarkastukset. Aluehallintoviraston läänineläinlääkärin johtopäätöspöytäkirjan perusteella ELY-keskuksen täydentävien ehtojen koordinaattori vahvistaa lopullisen seuraamuksen eläinten rekisteröinti- ja merkintäpuutteiden johdosta. 

Ehdotuksen mukaan ELY-keskus hoitaisi täydentävien ehtojen eläinten merkinnän ja rekisteröinnin valvonnan ja laatisi myös täydentävien ehtojen seuraamusehdotuksen. ELY-keskuksella on hyvät edellytykset tehdä täydentävien ehtojen seuraamusehdotus, koska havainnot tehdään ELY-keskuksen paikalla tekemässä tarkastuksessa. Keskuksella olisi näin ollen hyvä kokonaiskuva tilan eläinten merkinnän ja rekisteröinnin vaatimusten noudattamisesta. Aluehallintoviraston osuus seuraamusehdotuksessa jäisi pois. Täydentävien ehtojen valvonnan yhteydessä tehtävät muut eläinten merkitsemisen ja rekisteröinnin valvonnan toimenpiteet, kuten siirtokieltojen määrääminen ja jälkitarkastukset, kuuluisivat kokonaan ELY-keskuksen tehtäviin, kuten jo nykyään.  

Etuna olisi prosessin selkeyttäminen ja yksinkertaistaminen sekä hallinnollisen taakan väheneminen. Valvontaprosessi todennäköisesti myös nopeutuisi viljelijän näkökulmasta, kun valvonta keskitettäisiin yhdelle viranomaiselle. Viljelijä saisi havaintopöytäkirjan yhteydessä myös täydentävien ehtojen arvioehdotuksen.  

Arvion mukaan ehdotettu muutos täydentävien ehtojen tarkastusten arvioehdotuksista vaikuttaisi vain vähäisessä määrin ELY-keskuksen työmäärään. 

Täydentävien ehtojen mukainen eläinten tunnistamisen ja rekisteröinnin valvonta tulisi voimaan vasta vuoden 2022 alusta, jolloin täydentävien ehtojen käsittely kokonaan tulee siirtymään uuteen tukisovellukseen. 

7.5  7.5 Eläintautilaki

94 a §. Eläintautivalvonnan seuraamusmaksu. Ehdotuksen mukaan aluehallintovirastolle ja Tullille säädettäisiin toimivalta määrätä hallinnollisessa menettelyssä seuraamusmaksuja. Toimivaltuus olisi uusi.  

Eläinterveyssäännöstön 268 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä asetuksen säännösten rikkomiseen sovellettavista seuraamuksista ja toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että ne pannaan täytäntöön. Säädettyjen seuraamusten on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. Valvonta-asetuksen 139 artiklassa on vastaavat säännökset sekä lisäksi säännös, jonka mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että asetuksen ja sen 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen sääntöjen rikkomisiin, joita tehdään petollisten ja vilpillisten käytäntöjen avulla, sovellettavissa taloudellisissa seuraamuksissa otetaan huomion kansallisen lainsäädännön mukaisesti joko toimijalle koituva taloudellinen hyöty tai tapauksen mukaan prosenttiosuus toimijan liikevaihdosta. 

Rikkomuksiin sovellettavia seuraamuksia ovat 95 §:ssä säädetystä eläintautirikkomuksesta tuomittava sakkorangaistus. Lisäksi vakavampiin tekoihin soveltuvat tapauksesta riippuen rikoslaissa säädetyt kriminalisoinnit, erityisesti lain 44 luvun 4 a §:ssä säädetty eläintaudin leviämisvaaran aiheuttaminen, 46 luvun 1 §:n 1 momentin 7 kohdassa säädetty säännöstelyrikos, josta ovat myös jäljempänä luvussa säädetyt törkeä ja lievä tekomuoto, sekä 46 luvun 4 §:ssä säädetty salakuljetus, josta on myös luvun 5 §:ssä säädetty lievä tekomuoto.  

Hallinnollisessa seuraamusmaksussa on asiallisesti kyse rangaistusluonteisesta taloudellisesta seuraamuksesta, jonka Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ja perustuslakivaliokunta ovat katsoneet rinnastuvan rikosoikeudelliseen seuraamukseen. Ehdotetun maksun soveltamisen piiriin tulisi laiminlyöntejä, joiden toteen näyttäminen olisi yksinkertaista eikä vaatisi tutkinnallisia toimia. Pykälässä yksilöitäisiin, minkä velvollisuuksien rikkomisesta seuraamusmaksu voitaisiin määrätä. Eläintautirikkomusta koskevan lain 95 §:n kriminalisointisäännös on muotoiltu siten, että seuraamusmaksu ja kriminalisointisäännös eivät koskisi samoja tekoja. 

Pykälän 1 momentin mukaan seuraamusmaksu voitaisiin määrätä rikottaessa eräitä eläintautien ehkäisyä ja seurantaa koskevia velvoitteita tai valmiussuunnitelman laatimista koskevaa velvollisuutta taikka toimittaessa ilman laissa vaadittavaa lupaa, hyväksymistä, nimeämistä tai rekisteröintiä. Seuraamusmaksu voitaisiin määrätä myös, jos eläimiä tai niistä saatuja tuotteita siirrettäisiin vastoin niiden siirtokelpoisuutta koskevia vaatimuksia tai jos eläimiä vapautettaisiin luontoon lain tai eläinterveyssäännöstön vastaisesti. Lisäksi seuraamusmaksu soveltuisi myös asiakirjojen säilyttämistä koskevan velvollisuuden rikkomistapauksissa. Vastaavien velvollisuuksien rikkominen on kriminalisoitu voimassa olevan eläintautilain 115 §:ssä. 

Seuraamusmaksun määräämistä koskeva toimivalta kuuluisi aluehallintovirastolle, mutta pykälän 2 momentin mukaan Tulli voisi määrätä seuraamusmaksun rikkomuksesta tai laiminlyönnistä, jonka se on havainnut omassa valvonnassaan. 

Seuraamusmaksun käytössä otettaisiin huomioon muun muassa rikkomuksen luonne ja tahallisuus. Seuraamusmaksuilla pystyttäisiin puuttumaan tietoisiin lainvastaisiin menettelyihin, joita esiintyy muun muassa siirrettäessä eläimiä ja tuotteita jäsenvaltioiden välillä. Erityisesti lemmikkieläinten muiden kuin kaupallisten siirtojen ja lemmikkieläinten kaupallisen tuonnin yhteydessä esitetään enenevissä määrin puutteellisia tai jopa väärennettyjä tuontiasiakirjoja. Myös esimerkiksi lain 17 §:ssä tarkoitettuna varotoimenpiteinä säädettyihin eläinten ulkonapitokieltoihin saattaa liittyä laajalti rikkomistilanteita, joiden osalta hallinnollisen seuraamusmaksun käyttö olisi tarkoituksenmukaista.  

Seuraamusmaksun suuruudeksi ehdotetaan vähintään 300 euroa ja enintään 5000 euroa. Maksuun suuruus arvioitaisiin tapauskohtaisesti ottaen huomioon, että valvonta-asetuksessa on säännös, joka edellyttää vähintään toimijalle koituvan taloudellisen hyödyn menettämistä. Esimerkiksi siirtokelpoisuusvaatimuksia rikkova toimija on usein säästänyt esimerkiksi eläinten rokotuksista tai tutkimuksista aiheutuvat kustannukset, ja lemmikkien laittoman tuonnin osalta taloudellinen hyöty muodostuu myös lemmikkieläimen myyntihinnasta, jotka säännöstenvastaisesti tuotujen lemmikkieläinten osalta vaihtelevat keskimäärin noin 300―800 euron välillä. Myös muiden pykälässä mainittuihin tekoihin kuten varotoimenpiteiden rikkomiseen tai rekisteröinnin tai luvan hakematta jättämiseen liittyy yleensä kustannussäästöjä. Koska kyseessä on hallinnollinen seuraamusmaksu, maksun suuruuden määrittämisessä tulee ottaa huomioon seuraamuksen rangaistusluonteisuus ja ennaltaehkäisevä vaikutus. Ehdotetun maksun vaihteluvälin arvioidaan mahdollistavan tämän. 

7.6  7.6 Laki sakon täytäntöönpanosta

1 §.Lain soveltamisala. Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi säännös, jonka mukaan 1. lakiehdotuksen 36 §:n mukainen eläinten tunnistamis- ja rekisteröintivalvonnan seuraamusmaksu ja 37 §:n mukainen eläimen tunnistusasiakirjan mukana pitämistä ja esittämistä koskevan velvollisuuden rikkomisesta määrättävä liikennevirhemaksu sekä 5. lakiehdotuksen 94 a §:n mukainen eläintautivalvonnan seuraamusmaksu pantaisiin täytäntöön sakon täytäntöönpanosta annetun lain mukaisessa järjestyksessä. Seuraamusmaksujen täytäntöönpanosta huolehtisi Oikeusrekisterikeskus.