2.1  Alueen nykyinen suojelutilanne ja luonnonkäyttö

Kansallispuistoksi esitettävä alue kuuluu suurelta osin Euroopan unionin Natura 2000 -verkoston Aatsinki-Onkamon alueeseen (FI1301409). Natura 2000 -alueelle on perustettu Sallatunturin luonnonsuojelualue valtioneuvoston asetuksella (646/2017). Alueen osat Kaunisharju ja Onkamojärvi ovat valtioneuvoston 27.6.1996 tekemän periaatepäätöksen mukaisen Pohjois-Suomen vanhojen metsien suojeluohjelman kohteita. Aatsinginhaudan suot puolestaan kuuluvat valtioneuvoston 26.3.1981 hyväksymään periaatepäätökseen valtakunnallisesta soidensuojelun perusohjelmasta. Kansallispuistoon otettaisiin Metsähallituksen Metsätalous Oy:n esityksestä 18 hehtaarin alue Könkäänmaalla. Aluetta ei ole nykyisellään suojeltu eikä se sisälly Aatsinki-Onkamon Natura 2000 -alueeseen tai valtakunnallisiin suojeluohjelmiin.  

Kansallispuistoksi esitettävä alue on jo tällä hetkellä verraten suosittu retkeily- ja luontovirkistyskohde. Vuonna 2019 Sallan matkailualueelle tehtiin lähes 90 000 käyntiä, joista noin 57 000 kohdistui Sallatunturin luonnonsuojelualueelle. Koronapandemia vaikutti kuitenkin merkittävästi alueen matkailuun vuonna 2020, jolloin Sallatunturin luonnonsuojelualueelle tehtiin noin 41 200 käyntiä. Alueella on luonnon virkistyskäyttöä ja matkailijoita palvelevia reittejä ja rakenteita, jotka painottuvat Kaunisharjun alueelle. Lisäksi luonnonsuojelualueella on kaksi Metsähallituksen luvanvaraista moottorikelkkauraa. Sallatunturin alueella toimii useita erityisesti ohjelmapalveluja, kuten melontaa, patikointiretkiä ja moottorikelkkailua, tarjoavia yrityksiä.  

Kansallispuistoksi esitettävällä alueella ei harjoiteta metsätaloutta. Valtaosan alueesta kattavalla Sallatunturin luonnonsuojelualueella ovat voimassa luonnonsuojelulain 17 a §:n mukaiset rauhoitussäännökset. Kansallispuistorajaukseen sisällytettävä 18 hehtaarin alue Könkäänmaalla on Metsähallituksen liiketoiminnan taseessa, mutta siellä ei tällä hetkellä harjoiteta metsätaloutta.  

Salla sisältyy poronhoitolain (848/1990) mukaiseen poronhoitoalueeseen ja alueella toimii Sallan paliskunta. 

Metsästystä ei ole tällä hetkellä rajoitettu kansallispuistoksi esitettävällä alueella. Sallan kunta sijaitsee metsästyslain (615/1993) 8 §:ssä tarkoitetulla alueella, jossa kuntalaisilla on vapaa metsästysoikeus valtion mailla. Kansallispuistoksi esitettävä alue on suurelta osin Metsähallituksen pienriistan ja hirvieläimen lupametsästysaluetta, jossa ulkopaikkakuntalaiset metsästävät erityisesti hirviä ja metsäkanalintuja. Sallatunturin alueella metsästetään myös suurpetoja. 

Kansallispuistoksi esitettävällä alueella ei ole valtion vesialueella erityisen merkittäviä kalastuskohteita. Kalastus on alueella sallittua kalastuslain (379/2015) 8 §:n mukaisesti. Yksityisessä omistuksessa olevalla Aatsinginjoella kalastus on sen sijaan kohtalaisen suosittua. 

2.2  Rajausperiaatteet, aiempien suojelupäätösten toteuttaminen ja perustamisedellytysten täyttyminen

Kansallispuistoon esitetään rajattavaksi Aatsinki-Onkamon Natura 2000 -alueen luonto- ja maisema-arvoiltaan edustavin ja yhtenäisin valtion maiden kokonaisuus. Esitettävä rajausalue kytkeytyisi Venäjän suojelualueverkostoon ja täydentäisi osaltaan Fennoskandian vihreän vyöhykkeen kansallispuistoketjua. Rajaus muodostaisi eheän ekologisen kokonaisuuden ja mahdollistaisi kansallispuiston toteuttamisen kyseisellä alueella luonnonsuojelulaissa (1096/1996) säädetyin rauhoitusmääräyksin ja niitä koskevin vähäisin poikkeuksin metsästyksen osalta. Kansallispuiston ulkopuolelle jäisi laajalti valtion maita, joilla maan- ja luonnonkäyttö säilyisivät nykyisellään.  

Kansallispuiston rajausalueen pinta-ala olisi noin 9 983 hehtaaria ja se käsittäisi kauniita vaaramaisemia sekä vanhan metsä- ja suoluonnon edustavimman osan valtion omistamasta Sallatunturin kokonaisuudesta. Kansallispuiston rajaukseen sisältyisi 9 965 hehtaaria Sallatunturin luonnonsuojelualueesta. Lisäksi rajaukseen sisältyisi Metsähallituksen esityksestä 18 hehtaaria Metsähallituksen metsätalousmaata Könkäänmaalta. Kansallispuiston alue käsittäisi 9 630 hehtaaria Aatsinki-Onkamon Natura 2000 -alueesta, jonka pinta-ala on yhteensä 9 746 hehtaaria. Kansallispuiston maa- ja vesialueet ovat valtion omistuksessa. 

Aatsinki-Onkamon Natura-alueesta ja Sallatunturin luonnonsuojelualueesta kansallispuiston rajauksen ulkopuolelle jätettäisiin noin 5 km päässä pohjoisessa sijaitseva Rämiäjängän osa-alue. Kyseinen alue on selvästi erillään muusta kokonaisuudesta ja alaltaan pieni (123 hehtaaria). Osa-alueen sisällyttäminen rajaukseen hankaloittaisi merkittävästi kansallispuiston hallinnointia. Lisäksi kansallispuiston ulkopuolelle rajattaisiin valtaosa luontoarvoiltaan merkittävistä Metsähallituksen hallinnassa olevista valtion metsätalousmaista sekä Vilmatunturin ja Löytöjängän-Suksenpaistama-aavan suojelualueet. Näiden alueiden rajaaminen kansallispuiston ulkopuolelle säilyttäisi laajan valtion maiden kokonaisuuden paikallisten asukkaiden ja ulkopaikkakuntalaisten lupametsästäjien metsästyskäytössä. Kansallispuiston esitetty 9 983 hehtaarin rajaus kohdistaisi kansallispuiston metsästystä ja muuta käyttöä koskevat rajoitukset paikallisten asukkaiden ja lupametsästäjien kannalta kohtuullisen kokoiselle alueelle. Myös Sallan hiihtokeskuksen alue rajattaisiin kansallispuiston ulkopuolelle sen nykyisen toiminnan turvaamiseksi.  

Esitettävän kansallispuistorajauksen sisällä olevat seitsemän yksityisomistuksessa olevaa kiinteistöä sekä vesistöt, jotka eivät ole valtion omistuksessa, eivät sisältyisi kansallispuistoon. Yksityisomisteisia vesistöjä kansallispuiston sisäosissa ovat Koutolampi, Ylimmäinen Sotkajärvi sekä Aatsinginjoki ja pääosa Haudanjoesta. Kansallispuistoon sisältyvät Haudanjoen alueet on esitetty hallituksen esityksen liitteen 2 kartalla. Nykyiseen luonnonkäyttöön ei tulisi muutoksia kansallispuiston ulkopuolelle jäävillä yksityisillä tai valtion omistamilla mailla tai vesialueilla.  

Aatsinki-Onkamon Natura 2000 -alueen suojelutavoitteita vastaava suojelu on toteutettu luonnonsuojelulain 68 §:n edellyttämällä tavalla Sallatunturin luonnonsuojelualueen perustamisella. Luonnonsuojelualueen perustamisella on myös toteutettu valtioneuvoston periaatepäätökset Pohjois-Suomen vanhojen metsien suojeluohjelmasta Kaunisharjun ja Onkamojärven osalta sekä valtakunnallisesta soidensuojelun perusohjelmasta Aatsinginhaudan soiden osalta. Kansallispuiston perustaminen esityksen mukaisesti jatkaisi Natura 2000 -alueen sekä valtioneuvoston periaatepäätösten mukaisen suojelun toteuttamista.  

Kansallispuistoksi esitettävä alue on erityisesti vanhojen metsien, erittäin edustavien aapasoiden ja puustoisten soiden, harjujen sekä jääkauden ja eroosion muovaamien maanmuotojen aluetta. Iso Pyhätunturi ja Pieni Pyhätunturi avaavat näkymät ympäröivään tunturimaisemaan. Kaunisharjulla kasvaa noin 300-400 metrin korkeudessa eri-ikäisiä luonnonmetsiä ja yli 200-vuotiaita, osittain tykyn runtelemia kuusikoita. Julmoivan alue on puolestaan rehevämpää lehtomaista metsää raitoineen ja haaparyhmineen. Korkeusvaihteluita alueeseen lisää vaikuttava, paikoin jopa 250 metriä syvä rotkolaakso Aatsinginhauta, jonka pohjalla ja rinteillä esiintyy erityisiä uhanalaisen lajiston keskittymiä. Alueella kasvaa esimerkiksi erittäin uhanalaisia kalkki- ja kanadankääpää (Antrodia crassa ja Tyromyces canadensis) sekä kalkkihuurre- ja pikkulovisammalta (Palustriella commutata ja Lophozia ascendens). Aatsinginhautaan kiinteästi liittyvän Könkäänmaan dolomiittikalliotörmillä on myös erityisen merkittäviä, valtakunnallisesti uhanalaisten kalkkikallioiden sammallajien esiintymiä. Lisäksi luontodirektiivilajit lettorikko (Saxifraga hirculus) ja lapinleinikki (Coptidium lapponicum) esiintyvät Sallatunturin alueella.  

Kansallispuistoksi esitettävä alue on merkittävä myös kulttuuriperinnön ja Suomen sotahistorian näkökulmasta. Ihminen on toiminut ja asustanut alueella jo kauan, mistä ovat osoituksena etenkin pyyntikuopat sekä vesistöjen rannoilla näkyvissä olevat kivikautisen asumuksen jäänteet. Salla on toiminut myös talvisodan näyttämönä. Talvisodan päättäneessä Moskovan rauhassa noin puolet Sallan kunnan pinta-alasta, mukaan lukien Kutsan luonnonpuisto, luovutettiin Neuvostoliitolle.  

Perustettavaksi esitettävä kansallispuiston alue täyttää luonnonsuojelulain 11 §:n mukaiset edellytykset. Alue on valtion omistuksessa ja puiston pinta-ala on yli tuhat hehtaaria. Alueella on merkitystä yleisenä luonnonnähtävyytenä ja yleisen luonnonharrastuksen kannalta. Kansallispuiston rajaus on esitetty punaisella, yhtenäisellä viivalla hallituksen esityksen liitteiden 1 ja 2 kartoilla.  

4.1  Keskeiset ehdotukset

Aluetta kehitettäisiin yleisenä luonnonnähtävyytenä ja nykyistä luonnonkäyttöä rajoitettaisiin lähtökohtaisesti siten kuin luonnonsuojelulain säännökset sekä Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n suojelualueluokitus kansallispuistojen osalta edellyttävät. Metsästyksen ja porovahinkoja aiheuttavien petojen poistamisen osalta säädettäisiin kuitenkin eräitä paikalliset olosuhteet huomioon ottavia poikkeuksia, jotka eivät ole ristiriidassa kansallispuiston perustamistavoitteen kanssa. 

Suomen kansallispuistot kuuluvat IUCN:n suojelualueluokituksessa luokkaan II: kansallispuistot (IUCN:n suojelualueluokituksen soveltaminen Suomessa YM/6/5711/2013). Luokan II määritelmän mukaan kansallispuistot ovat suuria luonnontilaisia tai lähes luonnontilaisia alueita, jotka on perustettu laajamittaisten ekologisten prosessien sekä alueelle tunnusomaisten lajien ja ekosysteemien suojelemiseksi. Luokan II alueet muodostavat samalla perustan ympäristön ja perinteisen kulttuurin kannalta kestävän tutkimuksen ja opetuksen sekä henkisen hyvinvoinnin, virkistyskäytön, retkeilyn ja matkailun mahdollisuuksille.  

Luokan II suojelualueiden ensisijainen tavoite on luonnon monimuotoisuuden ja ekologisten prosessien suojelu sekä opetuksen ja virkistyskäytön edistäminen. IUCN:n suojelualueluokituksen soveltamisohjeessa luokan II suojelualueilla luonnonkäyttö, kuten metsästys ja kalastus, luokitellaan haitallisiksi käyttömuodoiksi (EUROPARC & IUCN 2000). Laajoilla ja syrjäisillä alueilla voidaan kuitenkin sallia paikallisen väestön perinteisen luontaistalouden harjoittaminen, joka ei ole ristiriidassa alueen luontoarvojen suojelun kanssa. Suomessa ohjeistusta on sovellettu niin, että paikallisten asukkaiden metsästys ja poronhoito on sallittu Pohjois-Suomen pinta-alaltaan laajoissa kansallispuistoissa. 

Ehdotetun lain 3 §:ssä säädettäisiin metsästyksestä. Metsästys on luonnonsuojelulain 13 §:n mukaan kielletty kansallispuistossa. Henkilöillä, joilla on kotikunta Lapin tai Kainuun maakuntaan kuuluvassa kunnassa on metsästyslain 8 §:n mukaisesti oikeus metsästää oman kuntansa alueella. Tämä kuntalaisen metsästysoikeus tulisi sovellettavaksi Sallan kansallispuistossa. Metsästys olisi kuitenkin kävijäturvallisuuden vuoksi hirven ajoa lukuun ottamatta kokonaan kielletty siinä kansallispuiston osassa, joka on merkitty liitteen 1 karttaan rasterilla. Metsästysrajoitusalue olisi 882,2 hehtaarin laajuinen. Lisäksi hirvenmetsästys sallittaisiin mainittua aluetta lukuun ottamatta kotikunnasta riippumatta lain voimaantullessa rekisteröityjen ja kansallispuistoon rajattavaksi esitettyyn metsästysalueeseen nykyisin kuuluvien metsästysseurojen jäsenille. Metsästyksessä olisi mahdollista käyttää apuna koiraa. Hirven ajo olisi luonnonsuojelulain 15 §:n 2 momentin mukaisesti sallittua koko kansallispuiston alueella mukaan lukien siinä osassa, jossa metsästystä rajoitettaisiin kävijäturvallisuuden takaamiseksi.  

Esitettävillä metsästysjärjestelyillä sovitettaisiin yhteen tavoitteet lajiston suojelun edistämiseksi, paikallisen eräperinteen säilyttämiseksi ja kansallispuiston kävijöiden turvallisuuden varmistamiseksi. Kansallispuistojen käyntimäärät ovat Suomessa kasvaneet huomattavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kansallispuistojen merkitys korostui erityisesti vuonna 2020, jolloin kansallispuistojen käyntimäärät kasvoivat 23 % lähes 4 miljoonaan käyntiin. Kansallispuistojen kasvavat käyntimäärät asettavat haasteita virkistyskäytön ja metsästyksen turvalliselle yhteensovittamiselle myös Pohjois-Suomen laajemmissa kansallispuistoissa, joissa paikallisten asukkaiden metsästyslain 8 §:ään perustuva metsästys on ollut pääsääntöisesti sallittua. Kansallispuistojen perustamistarkoitus on luonnonsuojelun lisäksi yleisen virkistyskäytön ja luonnonharrastuksen edistäminen. Sallan kansallispuisto perustetaan yleiseksi luonnonnähtävyydeksi ja sillä halutaan edistää myös luontomatkailua. Lainsäätäjällä on siten vastuu huolehtia siitä, että kansallispuiston perustamistavoitteet voidaan saavuttaa kävijöiden turvallisuutta vaarantamatta. Tähän turvallisuuskysymykseen on Lapin ELY-keskus myös lausunnossaan ottanut kantaa ja esittänyt konkreettisia toimenpiteitä. Kansallispuiston pääsisääntuloalue sekä käytetyimmät reitit sijoittuvat matkailukeskuksen tuntumaan. Valtaosa kävijöistä saapuu alueelle tällä hetkellä ja myös kansallispuiston perustamisen jälkeen matkailukeskuksen kautta. Onkin ilmeistä, että puiston perustamisen myötä lisääntyvät kävijämäärät kohdistuvat matkailukeskuksen lähialueille ja sieltä lähteville reiteille. Tällä alueella turvallisuusriskin on arvioitu olevan merkittävin, mikä on perusteena metsästyksen rajoittamiseen kyseisellä alueella. Metsästysrajoitusalue on rajattu esitykseen paikallisten tahojen ehdotuksen mukaisena. 

Metsästysrajoitusalueen lisäksi kansallispuiston kävijän turvallisuutta lisää osaltaan myös ulkopaikkakuntalaisten pienriistan lupametsästyksen päättyminen. Huomattava osuus kansallispuistoksi esitettävän alueen metsästyksestä on tähän asti ollut ulkopaikkakuntalaisten pienriistan lupametsästystä. Kansallispuisto on osa Metsähallituksen noin 76 700 hehtaarin laajuista pienriistan lupametsästysaluetta 3612 Vilma-Savina, jonne on myönnetty vuosina 2017-2019 keskimäärin 2400 pienriistalupavuorokautta/vuosi. Pinta-alaosuuden perusteella esitetyn kansallispuiston alueen laskennallinen osuus näistä luvista on ollut hieman yli 300 pienriistalupavuorokautta vuodessa. Metsähallitus on arvioinut esitetyn kansallispuiston alueelle kohdistuvan lupamäärän olevan merkittävästi tätä pinta-alaosuutta suurempi, koska kansallispuisto rajoittuu matkailualueeseen, josta käsin kauempaa tulevat metsästäjät siirtyvät metsästämään. 

Paikkakuntalaisten metsästyksen jatkumisen kansallispuistossa metsästysrajoitusalueen ulkopuolella ei katsota olevan merkittävä turvallisuusriski alueen virkistyskäyttäjille. Alueella ei metsästetä kevät- tai kesäaikaan. Paikallisten metsästys on sekä hirven että pienriistan osalta perinteistä koiran kanssa metsästystä. Se aloitetaan pääosin matkailusesonkien jälkeen toisin kuin lupametsästys, joka ajoittuu syyskuun ruska-aikaan. Paikallisten harjoittama perinteinen lintujen pystykorvametsästys ajoittuu loka-marraskuulle ja myös hirvenpyynti aloitetaan pääosin ruskakauden jälkeen. Paikallisessa linnustuksessa käytetään pitkän kantaman luotiasetta pääasiassa lehdettömänä aikana. Lisäksi hirvien ja pienriistan tiedetään välttävän vilkkaassa retkeilykäytössä olevia alueita, mistä johtuen niiden metsästys painottuu alueen syrjäisempiin ja rauhallisempiin osiin. 

Metsähallitus seuraa kävijäturvallisuutta kansallispuistossa. Sillä on mahdollisuus metsästyslain 23 §:n nojalla hakea aluehallintovirastolta metsästyksen rajoittamista, mikäli turvallisuuden varmistaminen sitä seurannan perusteella myöhemmin edellyttäisi. Mahdolliset esitykset lisärajoituksista laadittaisiin yhteistyössä paikallisen riistanhoitoyhdistyksen kanssa.  

Luonnonsuojelulain 14 §:n mukaan kansallispuistossa saa harjoittaa poronhoitoa poronhoitolain (848/90) mukaisesti. Tätä lainkohtaa sovellettaisiin sellaisenaan myös Sallan kansallispuistossa, jonka alueella Sallan paliskunta toimii. Porovahinkoja aiheuttavien petojen poistaminen olisi mahdollista Metsähallituksen luvalla luonnonsuojelulain 15 §:n mukaisesti. Sallan paliskunnan Sallan kunnassa asuvilla osakkailla olisi metsästyslain 8 §:än perustuva oikeus metsästää kansallispuiston alueella karhua alueelliseen kiintiöön perustuvana metsästyksenä ilman Metsähallituksen lupaa. Sallan kuntalainen ei tarvitsisi Metsähallituksen lupaa myöskään ilveksen kannanhoidolliseen pyyntiin tai susien vahinkoperusteisiin lupiin. Ahma kuuluu esitetyn kansallispuiston alueelle sijoittuvan Aatsinki-Onkamon Natura 2000 -alueen suojeluperusteisiin. Sen metsästäminen alueella on mahdollista vain, jos se ei merkittävästi heikentäisi lajin suojelutasoa alueella ja lähtökohtaisesti edellyttää luonnonsuojelulain 65 §:n mukaista Natura-vaikutusten arviointia. Kansallispuiston perustamisella ei ole vaikutusta ahman metsästysmahdollisuuksiin. Ehdotettavan lain 3 §:ssä säädettäisiin, että vahinkoa aiheuttavan suurpedon poistamiseen myönnetyn luvan mukaiseen metsästykseen saisi osallistua myös Sallan paliskunnan osakas ja Suomen Riistakeskuksen erikseen nimeämä henkilö kotikunnastaan riippumatta. Ilman asiaa koskevaa säännöstä ulkopaikkakuntalainen paliskunnan osakas tai Suomen riistakeskuksen nimeämä henkilö ei voisi osallistua suurpetojen pyyntiin kansallispuiston alueella.  

4.2  Pääasialliset vaikutukset

6.1  Lausuntopalaute

Ehdotuksesta annettiin yhteensä 38 lausuntoa. Lausunnoista pääosa suhtautui myönteisesti Sallatunturin kansallispuiston perustamiseen.  

Sallan kunta, Lapin liitto, useat paikalliset yrittäjä- ja maanomistajatahot sekä seurat esittivät kansallispuiston nimeksi Sallan kansallispuistoa. Tämän mukaisesti kansallispuiston nimeksi ehdotetaan Sallan kansallispuistoa. 

Metsähallitus ja Lapin maakuntamuseo esittivät kulttuuriperinnön suojelun lisäämistä lain 1 §:än. Myös opetus- ja kulttuuriministeriö korosti lausunnossaan Sallatunturin alueen kulttuuriperinnön merkitystä. Kulttuuriperintö ja kulttuuriympäristöjen vaaliminen ovat osa kaikkien kansallispuistojen hoitoa ja otetaan siten huomioon hoito- ja käyttösuunnitelmassa, joten sen kirjaaminen perustamispykälään ei ole ollut tarpeellista.  

Lapin maakuntamuseo sekä useat luonnonsuojelutahot esittivät kansallispuiston rajaukseen merkittäviä laajennuksia. Metsähallitus esitti 18 hehtaarin laajennusta kansallispuiston rajaukseen. Näiden esitysten vaikutuksia lakiesitykseen on tarkasteltu kohdassa 5 Muut toteuttamisvaihtoehdot ja niiden vaikutukset.  

Metsähallitus usean muun tahon kanssa esitti, että metsäautoteiden käyttö ja kunnostaminen olisi jatkossakin mahdollista. Olemassa olevien teiden käyttö ja kunnostaminen olisi Sallan kansallispuistossa mahdollista luonnonsuojelulain 14 §:n nojalla.  

Sallan kunta sekä useat metsästystahot ja yksityiset maanomistajat esittivät tieyhteyden ja sillan rakentamista Onkamon kylän sekä Aatsingin kylän suunnista tulevien metsäautoteiden välille. Kyse ei ole olemassa olevasta tieyhteydestä, eikä sen rakentaminen olisi kansallispuiston hoidon ja käytön kannalta tarpeen. Tien ja sillan rakentaminen aiheuttaisi välittömiä heikentäviä muutoksia rakennuspaikan luonnonympäristössä ja pirstoisi alueen ekologista kokonaisuutta. Lisäksi tieyhteys muodostaisi merkittävän oikotien Kelloselästä Salla - Kuusamo -tielle ja toisi mukanaan läpiajoliikennettä kansallispuiston alueelle. Jos yleinen etu jossain vaiheessa vaatisi tien rakentamista, se edellyttäisi luonnonsuojelulain 65 §:n mukaista Natura -arviointia. 

Matkalle Sallaan ry ja Sallan Yrittäjät ry esittivät, että kaikki nykyiset liikkumisen muodot, urat ja matkailuyritysten ylläpitämät aktiviteetit mahdollistettaisiin myös kansallispuistossa. Lisäksi ne toivovat yrityksille jatkossakin mahdollisuutta sopia ohjelmapalvelukäytön reiteistä Metsähallituksen kanssa. MaRa ry, Matkalle Sallaan ry ja Sallan Yrittäjät ry toivovat lisäksi, että mahdollisten lisäreittien tarve huomioitaisiin jatkossa alueen hoidon ja käytön suunnittelussa. Nämä asiat kuuluvat alueen hallinnasta vastaavan viranomaisen valmistelemissa kansallispuiston hoito- ja käyttösuunnitelmassa ja järjestyssäännössä tarkasteltaviksi.  

Useat tahot katsoivat, että yksityisomistuksessa olevien alueiden omistuksen pysyvyys, arvo, saavutettavuus (liikkumisoikeus) sekä käyttömahdollisuudet tulisi turvata kansallispuistolaissa. Hallituksen esityksen perusteluita on täsmennetty toteamalla olemassa olevien kulkuoikeuksien säilyminen kansallispuistoa perustettaessa. 

Sallan Paliskunta ja Paliskuntain yhdistys edellyttivät mainintaa poronhoidon harjoittamisen edellytysten ja sujuvuuden turvaamisesta hallituksen esityksessä. Hallituksen esityksen perusteluita on tarkennettu esityksen mukaisesti. 

Useat tahot pitivät lausunnoissaan erityisen tärkeänä paikallisten oikeuksien säilymistä metsästyslain 8 §:n mukaiseen metsästykseen, kalastuslain 8 §:n mukaiseen kalastukseen sekä esimerkiksi tulentekoon, liikkumiseen ja luonnontuotteiden keruuseen. Lisäksi useat metsästystahot esittivät kansallispuiston tavoitteeksi vahvasti sallalaista kansallispuistoa, jossa paikallisten oikeudet alueen käyttöön nostettaisiin alueen suojelun ja matkailun tavoitteiden rinnalle. Metsähallituksen Eräpalvelut puolestaan katsoi lausunnossaan kalastuslain 7 §:n mukaiset kalastusoikeudet riittäviksi. Kuntalaisten vapaa metsästysoikeus säilyisi pääosassa kansallispuistoa. Luonnonsuojelulain 13 §:n mukaiset rauhoitussäännökset ja niiden poikkeukset koskisivat kansallispuiston alueella myös paikallisia asukkaita. Kansallispuistossa olisi kalastuslain 7 §:n mukaiset kalastusoikeudet sekä oikeus poimia marjoja ja hyötysieniä luonnonsuojelulain 14 §:n mukaisesti. Kalastusrajoitukset eivät koskisi kansallispuiston sisään jääviä yksityisiä vesialueita eli Koutolampea, Ylimmäistä Sotkajärveä sekä Aatsinginjoen ja Haudanjoen yksityisessä omistuksessa olevia alueita. Lain liitteisiin on lisätty liitteeksi 2 kartta kansallispuistoon kuuluvista Haudanjoen alueista, joita kansallispuiston ehdotetut kalastusta koskevat säännökset koskisivat. Oikeudet tulentekoon ja liikkumiseen määriteltäisiin kansallispuiston järjestyssäännössä kuten muissakin kansallispuistoissa. Kansallispuiston perustamisen vaikutukset paikallisten käyttöoikeuksiin pyrittäisiin pitämään kohtuullisina rajaamalla puisto verraten suppealle alueelle valtion maan kokonaisuutta.  

Useat metsästystahot esittivät hirvenmetsästyksen sallimista kaikille paikallisten metsästysseurojen ulkopaikkakuntalaisille jäsenille. Lausunnoissa myös esitettiin, että metsästysoikeutta ei rajoitettaisi jo perustettuihin seuroihin, ja että seuroilla olisi mahdollisuus kutsua metsästysvieraita. Lisäksi esitettiin pienriistan sekä kaikkien riistaeläinlajien ja rauhoittamattomien eläinten metsästyksen sallimista metsästysseurojen ulkopaikkakuntalaisille jäsenille. Esitetyt laajat ulkopaikkakuntalaisten metsästysoikeudet poikkeaisivat merkittävästi muista Pohjois-Suomen kansallispuistoista, eikä niitä ole katsottu tarpeellisiksi, koska metsästys voisi kansallispuiston rajauksen ulkopuolella jatkua nykyisellään kansallispuistoa moninkertaisesti laajemmilla valtion mailla.  

Useiden metsästystahojen lausunnoissa katsottiin, että myös metsästyskoirien koulutus ja moottoriajoneuvojen käyttö saaliin noudossa, riistanhoitotöissä ja pienpetojen pyynnin yhteydessä tulisi kansallispuistossa sallia. Nämäkin asiat kuuluvat kansallispuistolle myöhemmin laadittavissa hoito- ja käyttösuunnitelmassa ja järjestyssäännössä tarkasteltaviksi. 

Metsähallituksen Luontopalvelut piti luonnoksessa esitettyjä metsästysjärjestelyjä tarkoituksenmukaisina. BirdLife Suomi ry sekä paikallinen metsästäjä pitivät tärkeänä ulkopaikkakuntalaisten pienriistan metsästyksen rajoittamista kansallispuistossa. Lapin ELY-keskus esitti metsästyksen kieltämistä kansallispuiston virkistysalueella Aatsinginjoen-Haudanjoen länsipuolisella alueella erityisesti matkailijoiden turvallisuuden vuoksi. Lisäksi WWF Suomi esitti metsästyksen kieltämistä kokonaan kansallispuiston alueella. Kansallispuistojen kasvavat käyntimäärät asettavat haasteita virkistyskäytön ja metsästyksen turvalliselle yhteensovittamiselle myös Pohjois-Suomen laajemmissa kansallispuistoissa. Lapin ELY-keskuksen lausunnon pohjalta ja kansallispuistojen kasvavan virkistyskäytön vuoksi on katsottu perustelluksi rajoittaa lausunnolla olleesta hallituksen esityksen luonnoksesta poiketen metsästystä Sallan kansallispuiston siinä osassa, johon palvelurakenteet painottuisivat ja johon matkailua kansallispuistossa ohjattaisiin ja myös hallituksen esityksen perusteluita on tältä osin tarkennettu. Metsästysrajoitusalue on merkitty lakiesityksen liitteen 1 karttaan rasterilla.  

Valtiovarainministeriö katsoi lausunnossaan, että kansallispuiston perustaminen tulisi rahoittaa jo luonnonsuojeluun myönnettyjen määrärahojen puitteissa. Joka tapauksessa määrärahoista päätetään erikseen julkisen talouden suunnitelmaa ja talousarviota koskevissa menettelyissä, ja määrärahaa koskeva kysymys tulisi ratkaista näissä menettelyissä. Mikäli lisärahoitusta myönnettäisiin, olisi kyseessä ns. budjettilaki, joka tulisi antaa (lisä)talousarvioesityksen yhteydessä. Metsähallitus puolestaan esitti, että kansallispuiston perustamisen määräraha nostettaisiin 2,5 miljoonasta 4,5 miljoonaan euroon. Tarkoitus on menetellä valtiovarainministeriön esittämällä tavalla.  

Metsähallitus esitti lausunnossaan lisäksi vähäisiä teknisiä tarkennuksia hallituksen esityksen perusteluihin ja ne on sisällytetty sellaisenaan hallituksen esitykseen.  

Maa- ja metsätalousministeriö ja Metsähallituksen Eräpalvelut esittivät tarkennuksia perusteluihin suurpetojen metsästystä koskevaan kohtaan ja hallituksen esitystä on tältä osin selvennetty.  

BirdLife Suomi ry totesi lausunnossaan, että kansallispuistohankkeesta tulisi tehdä luonnon monimuotoisuusvaikutusten arviointi. Suomen riistakeskus Lappi piti tarpeellisena tehdä luonnonsuojelulain 65 §:n 1 momentin mukainen Natura-arvioinnin tarveharkinta ja arvioida vaikutuksia ahmaan. Kansallispuiston perustamisella lakiesityksen rajauksin ja säännöksin ei katsota olevan merkittäviä vaikutuksia Natura 2000 -alueen suojeluperusteena oleviin luontotyyppeihin tai lajeihin.  

Maa- ja metsätalousministeriö katsoi lausunnossaan, että hankkeen ympäristövaikutukset eivät ole itsestään selvästi luonnon monimuotoisuuden kannalta positiiviset, mutta totesi Metsähallituksen tavoin alueen hoidon ja käytön suunnittelulla voitavan hallita matkailun kestävän käytön haasteita.  

6.2  Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto

Lainsäädännön arviointineuvoston mukaan esitysluonnoksesta saa hyvän käsityksen asian taustoista, tavoitteista ja keskeisistä esityksistä. Esityksen vaikutuksia on käsitelty monesta näkökulmasta. Arviointineuvoston mukaan lausuntopalaute ja palautteen vuoksi esitykseen tehdyt muutokset on kuvattu kattavasti.  

Arviointineuvosto kiinnitti vakavaa huomiota siihen, että esityksessä ei oltu riittävästi arvioitu kansallispuiston käyntimäärien kasvun ja metsästyksen sallimisen aiheuttamia turvallisuusriskejä luonnossa liikkujille. Arviointineuvosto katsoi, että esityksessä tulisi arvioida turvallisuusriskejä esimerkiksi alueella käytettyjen eri metsästysmuotojen, metsästyksen ajoittumisen sekä reittien sijoittumisen perusteella. Hallituksen esityksen metsästysjärjestelyitä koskevia perusteluita on tältä osin täydennetty.  

Arviointineuvosto katsoi esitysluonnoksen puutteeksi myös sen, että esityksessä vain sivutaan vaikutuksia kansallispuiston kävijöille, vaikka he ovat esityksen keskeinen kohderyhmä. Hallituksen esityksen perusteluihin on täydennetty kansallispuiston perustamisen vaikutuksia alueen kävijöihin sekä retkeily- ja virkistyskäyttöön.  

Arviointineuvosto kiinnitti lisäksi huomiota siihen, että esitysluonnoksessa ei ole käsitelty kansallispuiston vaikutuksia muuhun elinkeinotoimintaan kuin matkailun mahdollisuuksiin tulevaisuudessa kansallispuiston läheisyydessä. Hallituksen esityksen taloudellisten vaikutusten arviointia on tältä osin täydennetty.  

Arviointineuvosto katsoi, että ympäristövaikutuksia voisi tarkentaa myös siltä osin, mihin maankäytön tehostuminen ja luonnon kuluminen todennäköisesti kohdistuisi. Lisäksi arviointineuvoston mukaan esityksessä voisi kuvailla vaikutuksia esimerkiksi liikenteeseen, teiden käyttöön, parkkipaikkojen rakentamiseen sekä kuvailla vähähiilistä matkailua ja sen vaikutuksia. Hallituksen esityksen ympäristövaikutusten arviointia on näiltä osin täydennetty.