1.1  Tausta

Esitys sisältää sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseen liittyviä ehdotuksia sekä erääseen tällaiseen ehdotukseen kytkeytyvän pelastustoimen järjestämisestä annetun lain muutosehdotuksen. Ehdotukset eivät muodosta sisällöllisesti yhtenäistä kokonaisuutta, vaan ne on koottu samaan hallituksen esitykseen, sillä kaikissa on kyse samaan aikaan valmistelluista ja toteutettaviksi ehdotetuista hyvinvointialueiden toimintaa koskevista ehdotuksista. 

Eduskunnan hyväksyi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevaa uudistusta (HE 241/2020 vp) käsitellessään lausuman, jonka mukaan eduskunta edellyttää, että hallitus arvioi alihankintaa koskevaa sääntelyä suhteessa sosiaali- ja terveydenhuollon yritystoiminnan erilaisiin organisoitumisen muotoihin (EV 111/2021 vp). Lausuman perusteella perustettiin ehdotuksia laatinut työryhmä. 

Pääministeri Petteri Orpon hallituksen hallitusohjelman Vahva ja välittävä Suomi – Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelma 20.6.2023, Valtioneuvoston julkaisuja 2023:58, . http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-763-8 mukaan hyvinvointialueiden mahdollisuuksia valita järjestämisvastuullaan olevien sote-palvelujen tarkoituksenmukaisin toteutustapa on parannettava. Yksityisten toimijoiden, järjestöjen ja säätiöiden osaamista ja kapasiteettia on tärkeä hyödyntää palveluiden saatavuuden ja laadun parantamisessa. Lisäksi lainsäädännöstä monituottajuuden esteitä purkamalla lisätään hyvinvointialueiden ja yhteistyöalueiden mahdollisuuksia järjestää palveluita tehokkaalla ja ennen kaikkea alueiden asukkaiden näkökulmasta laadukkaalla, vaikuttavalla ja kustannustehokkaalla tavalla.  

Pääministeri Orpon hallituksen hallitusohjelmassa tavoitteeksi on asetettu myös investointien ohjauksen kehittäminen. Vuosien 2025–2028 julkisen talouden suunnitelman yhteydessä päätettiin, että investointisuunnitelmien hyväksymismenettelyä kiristetään, jotta julkisen talouden vakauttamistavoitteet eivät vaarannu. Hallituksen tavoitteena on hillitä hyvinvointialueiden investointeja sekä hillitä velkaantumista ja investointeihin liittyviä kustannuksia. Tiukempi ohjaus toteutetaan niin, että välttämättömät investoinnit voidaan kuitenkin toteuttaa. Tarve tiukempaan ohjaukseen korostuu niillä alueilla, joilla arviointimenettelyn kriteerit ovat täyttymässä tai täyttyneet. Julkisen talouden suunnitelma vuosille 2025–2028, Valtiovarainministeriön julkaisuja 2024:29, s. 96, . http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-367-473-8 . Kirjauksen perusteella perustettiin ehdotuksia laatinut työryhmä.  

Esityksen hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveydenhuollon seurantaa ja arviointivelvollisuutta koskevien ehdotusten taustalla on virkatyössä tunnistettu tarve kehittää lainsäädäntöä. Siltä osin kuin kyse on ehdotuksista liittyen henkilöstöön ja sen käytön seuraamiseen, taustalla on myös hallitusohjelman kirjaus, jonka mukaan osana Hyvän työn ohjelmaa varmistetaan kansallisella tasolla riittävä tietopohja ja ennakointi sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön tarpeesta tuleville vuosille. 

1.2  Valmistelu

Eduskunnan alihankintaa koskevan lausuman perusteella sosiaali- ja terveysministeriö asetti toimikaudelle 3.1.–31.8.2022 työryhmän arvioimaan alihankintaa koskevaa sääntelyä suhteessa sosiaali- ja terveydenhuollon yritystoiminnan erilaisiin organisoitumisen muotoihin. Työryhmässä olivat edustettuina sosiaali- ja terveysministeriö, valtiovarainministeriö, oikeusministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö sekä yksityisen terveydenhuollon ja elinkeinoelämän edustajia. Alihankintatyöryhmän selvitys valmistui vuonna 2023. Selvityksessä arvioitiin alihankintaa koskevaa sääntelyä suhteessa sosiaali- ja terveydenhuollon yritystoiminnan erilaisiin organisoitumisen muotoihin. Alihankintaa koskeva sääntely suhteessa sosiaali- ja terveydenhuollonyritystoiminnan erilaisiin organisoitumisen muotoihin, työryhmän selvitys, Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2023:25, . http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-00-8449-3 Tässä hallituksen esityksessä ehdotettavat alihankintaa koskevat säännösehdotukset perustuvat työryhmän ehdotuksiin. Työryhmän johtopäätöksiä ja ehdotuksia käsitellään jaksossa 2.1.  

Julkisen talouden suunnitelman 2025–2028 yhteydessä päätetyn investointisuunnitelmiin liittyvien kirjausten tavoitteen toteuttamiseksi valtiovarainministeriö asetti hyvinvointialueiden investointien ohjausta selvittävän työryhmän toimikaudelle 27.5.–31.12.2024. Työryhmässä oli edustettuina valtiovarainministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö ja sisäministeriö. Työryhmän eräänä tehtävänä oli selvittää keinot ja suunnitella toimintatavat, joilla vahvistetaan investointien valtionohjausta ja varmistetaan nykyisen investointisuunnitelman hyväksymismenettelyn sekä lainanottovaltuuden muuttamismenettelyn toimivuus suhteessa valtionohjauksen tavoitteisiin. Työryhmän loppuraportti on julkaistu 3.2.2025. Hyvinvointialueiden investointien ohjausta selvittävän työryhmän loppuraportti. VN/15020/2024, https://vm.fi/documents/10623/164392567/Hyvinvointialueiden+investointien+ohjausta+selvitt%C3%A4v%C3%A4n+ty%C3%B6ryhm%C3%A4n+loppuraportti.pdf/d1258108-417a-f75f-f8f9-757dd60cac0f/Hyvinvointialueiden+investointien+ohjausta+selvitt%C3%A4v%C3%A4n+ty%C3%B6ryhm%C3%A4n+loppuraportti.pdf?t=1738567702337 Raportissaan työryhmä esitti kehittämistoimia liittyen investointisuunnitelmien ohjaamiseen. Eräänä kehittämistoimena se ehdotti, että investointisuunnitelman sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen osasuunnitelmat voisi jättää hyväksymättä silloin, kun ne ovat ristiriidassa hyvinvointialueesta annetun lain 12 a §:n mukaisten valtakunnallisten tavoitteiden kanssa. Työryhmän ehdotusta ja sen taustaa käsitellään jaksossa 2.2.  

Hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon seurantaan ja arviointivelvollisuuteen liittyen on aiemmassa vaiheessa valmisteltu sote-järjestämislain 29 §:n 4 momentissa tarkoitettua sosiaali- ja terveysministeriön asetusta. Asetusluonnos oli lausuntokierroksella syksyllä 2022. Asetuksen valmistelun kuluessa ja myös lausuntopalautteen perusteella kävi ilmeiseksi, että sote-järjestämislain 29 §:n sääntelyä on perusteltua muuttaa ennen kuin niin sanottua vähimmäistietosisältöasetusta on tarkoituksenmukaista antaa. . https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation?proposalId=05207c33-daf9-44f8-9362-a14c0fbb09ab 

Hallituksen esitys on valmisteltu virkavalmisteluna sosiaali- ja terveysministeriössä edellä esiteltyyn aiempaan valmisteluun perustuen. Hankkeen tunnukset ovat STM060:00/2024 ja VN/14098/2024. Hallituksen esityksen valmisteluasiakirjat ovat julkisessa palvelussa osoitteessa https://stm.fi/hanke?tunnus=STM060:00/2024 .  

Luonnoksesta hallituksen esitykseksi pidettiin lausuntokierros ajalla 24.2.–28.3.2025. Lausuntokierroksella olleessa luonnoksessa oli mukana ehdotus, että sosiaalihuoltolain (1301/2014) nojalla annettavan päätöksen oikaisuvaatimusmenettelyä koskevassa säännöksessä oleva virhe korjattaisiin siten, että myös sosiaalihuoltolain nojalla annettuihin päätöksiin tehdyt oikaisuvaatimukset tulisi aina käsitellä hyvinvointialueen toimielimessä. Lausuntopalautteen perusteella tätä ehdotusta ei esitetä tehtäväksi tässä esityksessä. Luonnoksesta hallituksen esitykseksi annettua lausuntopalautetta käsitellään jaksossa 6.  

Esityksen jatkovalmistelussa pidettiin vielä 8.9.2025 erilliskuuleminen keskeisille toimijoille liittyen ehdotukseen, että ensihoidon palveluja ei saa hankkia ketjutettuna alihankintana.  

Lainsäädännön arviointineuvosto on antanut esityksestä lausunnon (arviointineuvoston lausunto VN/21392/2025-VNK-2, 1.9.2025). Lausuntoa ja sen tähden tehtyjä tarkennuksia on kuvattu jaksossa 6. 

2.1  Yksityisen palveluntuottajan alihankinta

Hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) 7 §:n mukaan hyvinvointialue vastaa sille lailla säädettyjen tehtävien hoitamisesta, hyvinvointialueen asukkaan laissa säädettyjen oikeuksien toteutumisesta ja palvelukokonaisuuksien yhteensovittamisesta sekä järjestettävien palvelujen ja muiden toimenpiteiden yhdenvertaisesta saatavuudesta, tarpeen, määrän ja laadun määrittelemisestä, tuottamistavan valinnasta, tuottamisen ohjauksesta ja valvonnasta ja viranomaiselle kuuluvan toimivallan käyttämisestä. Lain 9 §:n 1 momentin mukaan jollei lailla toisin säädetä, hyvinvointialue voi tuottaa järjestämisvastuulleen kuuluvat palvelut itse, yhteistoiminnassa muiden hyvinvointialueiden kanssa tai hankkia ne sopimukseen perustuen muilta palvelujen tuottajilta. Palvelusetelin käytöstä säädetään erikseen.  

Palveluiden hankkimisesta yksityisilta palveluntuottajilta säädetään sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain (612/2021, jäljempänä sote-järjestämislaki ) 3 luvussa. Lain 17 §:ssä säädetään yksityisen palveluntuottajan alihankinnasta. Pykälän mukaan yksityisen palveluntuottajan tekemä alihankinta on mahdollista pykälässä säädetyin edellytyksin. Hyvinvointialueelle palveluja tuottava yksityinen palveluntuottaja voi tuottaa palveluja hankkimalla omaa toimintaansa täydentäviä sosiaali- ja terveyspalveluja tai omaa sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöään täydentävää työvoimaa alihankkijalta. Yksityinen palveluntuottaja ei voi hankkia kaikkea palvelutoimintaansa alihankkijalta toimien niin sanottuna kuoriorganisaationa, vaan hankkia voi vain sen omaa palveluntuotantoa täydentäviä palveluja tai täydentävää työvoimaa. Sote-järjestämislain 17 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 241/2020 vp, s. 712) todetaan, että se osuus tai palvelut, jotka katsottaisiin yksityisen palveluntuottajan omaa palvelutoimintaa täydentäviksi, riippuisi yksityisen palveluntuottajan hyvinvointialueelle tuottamien palvelujen laadusta ja laajuudesta. Lähtökohtana olisi pidettävä, että täydentävinä palveluina hankittavien palvelujen osuus voisi olla yksityisen palveluntuottajan hyvinvointialueelle tuottamista palveluista enintään 30 ja 49 prosentin välillä eli ei ainakaan yli puolta sen hyvinvointialueelle tuottamista palveluista.  

Pykälän mukaan palveluja voidaan hankkia alihankkijalta kuitenkin vain, jos siitä on sovittu hyvinvointialueen kanssa. Lisäksi edellytyksenä on, että yksityinen palveluntuottaja ilmoittaa hyvinvointialueelle alihankkijat, joita sen on tarkoitus käyttää ja esittää selvityksen siitä, että nämä täyttävät 14 §:ssä säädetyt vaatimukset, ja että hyvinvointialue antaa hyväksyntänsä kyseisten alihankkijoiden käyttämiseen. Mainitussa 14 §:ssä säädetään yksityistä palveluntuottajaa koskevista vaatimuksista. Pykälässä muun ohella säädetään, että yksityisellä palveluntuottajalla on oltava hyvinvointialueen hankkimien palvelujen sisältöön ja laajuuteen nähden riittävä osaaminen, palveluksessaan toiminnan edellyttämä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöstö sekä muut riittävät toimintaedellytykset. Yksityisen palveluntuottajan on oltava riittävän vakavarainen. Yksityisen palveluntuottajan on nimettävä toiminnasta vastaava vastuuhenkilö, jonka tehtävänä on varmistaa sote-järjestämislaissa säädettyjen vaatimusten ja lain 15 §:ssä tarkoitettujen sopimusvelvoitteiden täyttyminen yksityisen palveluntuottajan toiminnassa käytännön tasolla. Hyvinvointialueen velvoitteena on varmistaa, ettei palveluntuottajan aikaisemmassa toiminnassa ole todettu vakavia tai toistuvia puutteita asiakas- ja potilasturvallisuudessa viimeisen kolmen vuoden aikana tai jos tällaisia puutteita on ollut, ne on poistettu. Yksityinen palveluntuottaja ei saa olla konkurssissa eikä hänen toimintakelpoisuutensa saa olla rajoitettu eikä hän saa olla liiketoimintakiellossa.  

Sote-järjestämislain 17 §:n mukaan yksityinen palveluntuottaja on osaltaan vastuussa alihankkijoidensa ohjauksesta ja valvonnasta. Tähän liittyen yksityinen palveluntuottaja on velvollinen huolehtimaan siitä, että alihankkijan tuottamat palvelut vastaavat lainsäädännön vaatimuksia ja sitä, mitä hyvinvointialue edellyttää yksityiseltä palveluntuottajalta sekä siitä, että alihankkija noudattaa hyvinvointialueen ohjeita. 

Koska yksityisen palveluntuottajan alihankkijan mahdollisuudesta hankkia palveluja edelleen toiselta palveluntuottajalta ei ole säädetty, yksityisen palveluntuottajan alihankkija ei voi hankkia palveluja edelleen seuraavalta alihankkijalta eli alihankinnan ketjutus on kielletty. 

Käsitellessään sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevaa uudistusta eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta lausui edellä kuvatuista alihankintaa koskevista säännöksistä (StVM 16/2021 vp, s. 32–34). Mietinnössään se ei ehdottanut säännösehdotuksiin muutoksia, mutta se totesi, että yksityisellä palveluntuottajalla voi olla suuri osa henkilöstöstään myös toimeksiantosopimussuhteessa (eli alihankkijoina), kun se tuottaa palveluja hyvinvointialueelle. Valiokunta toi esiin, ettei alihankinnan edelleen ketjuttaminen olisi sallittua, ja käsitteli tästä esiin mahdollisesti tulevia tilanteita. Valiokunta katsoi, että alihankinnan rajoittaminen tietyllä prosenttiosuudella ei ole tarkoituksenmukaista, vaan olennaista on alihankinnan valvonnan ja palvelutuotantoon liittyvien vastuiden järjestäminen. Myös perustuslakivaliokunta totesi lausunnossaan, että väljempikin sääntely on mahdollista, kunhan sääntely täyttää perustuslain 124 §:ssä asetetut edellytykset (PeVL 17/2021 vp, kohta 80). 

Sosiaali- ja terveysvaliokunta edellytti, että valtioneuvosto selvittää lainsäädännön muutostarpeet alihankinnan osalta mahdollistaen tarkoituksenmukaisen alihankinnan ja antaa tarvittaessa korjausehdotukset eduskunnalle. Valiokunnan ehdotuksen mukaisesti eduskunta hyväksyi jaksossa 1.1. esitellyn lausuman, jonka mukaan eduskunta edellyttää, että hallitus arvioi alihankintaa koskevaa sääntelyä suhteessa sosiaali- ja terveydenhuollon yritystoiminnan erilaisiin organisoitumisen muotoihin.  

Sosiaali- ja terveysministeriön eduskunnan lausuman perusteella asettama alihankintatyöryhmä (ks. jakso 1.2) arvioi selvityksessään alihankintaa koskevan sääntelyä. Alihankintatyöryhmä totesi, että varsinkin terveyspalveluissa alihankintaa käytetään varsin paljon. Sote-järjestämislain mukaiset alihankinnan rajaukset voivat joissakin palveluissa kaventaa ostopalveluntuottajien mahdollisuuksia osallistua tarjouskilpailuihin, mikä voi heikentää palvelujen saatavuutta. Alihankinnan määrällistä rajaamista (lain perusteluissa mainittu enintään 30–49 prosenttia) keskeisempää on ostopalveluntuottajan oma osaaminen ja kyky ohjata toimintaa alihankintatilanteissa. Varsinkin isot terveydenhuollon yritykset tuottavat ostopalveluja myös konserniin kuuluvien eri yritysten toimesta. Sisäinen hankinta lasketaan alihankinnaksi, joten alihankintasääntely rajaa mahdollisuuksia tuottaa palveluja konserniin kuuluvien tytäryhteisöjen toimesta.  

Alihankkijoiksi laskettavien ammatinharjoittajien hyödyntämisen on katsottu mahdollistavan joustavan ja kustannustehokkaan tavan vastata palvelutarpeeseen varsinkin tilanteissa, joissa työvoiman tarve vaihtelee. Esimerkiksi työterveyshuolto on luonteeltaan monialaista, ja eri ammattiryhmien tarve ja työnkysyntä vaihtelevat. 

Henkilöstön saatavuuden kannalta ammatinharjoittajuus on myös joustava toimintatapa. Joillekin erikoisaloille on vaikea saada työsuhteista henkilöstöä, tai tarve erikoisosaamiselle on vähäisempi kuin kokoaikainen. Julkiset toimijat hankkivat ostopalveluina esimerkiksi päiväkirurgista leikkaustoimintaa laajasti yksityisiltä palveluntuottajilta. Näissä palveluissa ammatinharjoittajuus on vakiintunut toimintatapa. Sama koskee esimerkiksi fysio-, puhe-, toiminta- sekä psykoterapiaa. Nykyinen alihankintasääntely tarkoittaa ammatinharjoittajille kaventuneita mahdollisuuksia valita työskentelytapansa. 

Pienemmät palveluntuottajat käyttävät alihankintaa paitsi ammattiosaamisen täydentämiseksi, myös tilapäisten poissaolojen turvaamiseksi. Ammattiosaamisen joustava alihankkiminen on ollut pienempien palveluntuottajien tapa toimia ja tuottaa alihankkijoina palveluja isommille toimijoille sekä menestyä tarjouskilpailuissa. Palvelutuotannon alihankinta esimerkiksi toiselta ammatinharjoittajalta sijaisuuden ajaksi on myös pienille palveluntuottajille tärkeää. Koska alihankinnan edelleenketjutuksesta ei ole säädetty, tämä vaikeuttaa varsinkin alihankkijoina toimivien ammatinharjoittajien toimintaa. Edelleen ketjutus nähdään tarpeelliseksi lähinnä yhden seuraavan alihankintatason verran: hyvinvointialue -> yksityinen palveluntuottaja -> alihankkija -> alihankkija. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2023:25, s. 32–33. 

Selvityksessä alihankintatyöryhmä ehdottaa muutoksia alihankintaa koskevaan 17 §:ään siten, että luovutaan säännöksestä, jonka mukaan yksityinen palveluntuottaja voi hankkia ”täydentävästi” palveluja alihankkijalta. Mainittuun säännökseen lain perusteluissa liitetty alihankittavien palveluiden enimmäisrajaa (korkeintaan 30–49 %) ei sellaisenaan sovellettaisi. Lisäksi sen laatimassa ehdotuksessa säädettäisiin uusi 17 a §, jossa mahdollistettaisiin tietyissä rajatuissa tilanteissa alihankinnan ketjutus.  

Alihankintatyöryhmän selvityksessä käsitellään myös asiasta säätämiseen liittyviä perustuslaillisia reunaehtoja. Tässä esityksessä arvio tehdään jaksossa 12 eli jaksossa koskien suhdetta perustuslakiin ja säätämisjärjestystä. 

Voidaan arvioida, että alihankinnan rajaaminen laissa täydentävään toimintaan ja perusteluissa prosenttirajahaarukka (enintään 30–49 prosenttia) ei ole tarkoituksenmukainen toimintaa ohjaava normi. Alihankinnan määrällistä rajaamista keskeisempää on ostopalveluntuottajan oma osaaminen ja kyky ohjata toimintaa alihankintatilanteissa. Kielto ketjuttaa alihankintaa taas johtaa siihen, että varsinkin pienten yrityksien ja yksittäisten ammatinharjoittajien edellytykset tarjota palveluita ovat heikot. Tämän perusteella olisi tarvetta väljentää kieltoa siten, että tilapäisesti sairauden tai vanhempainvapaan tai muun vastaavan syyn perusteella alihankkija voisi hankkia palveluja alihankintana. Muutoksissa on huolehdittava, että hyvinvointialueen järjestämistehtävän toteutuminen sekä hyvän hallinnon edellytykset turvataan.  

2.2  Investointisuunnitelmien ohjaus

Hyvinvointialueesta annetun lain 11 §:n mukaan valtiovarainministeriö seuraa yleisesti hyvinvointialueiden toimintaa ja taloutta ja vastaa hyvinvointialueiden talouden ja hallinnon yleisestä ohjauksesta sekä toiminnan yleisestä ohjauksesta siltä osin kuin sitä ei ole säädetty sosiaali- ja terveysministeriön, sisäministeriön tai muun ministeriön toimivaltaan kuuluvaksi. Hyvinvointialueiden investointien ohjauksen tarkoituksena on sovittaa hyvinvointialueen investointitarpeet kestävällä tavalla hyvinvointialueiden rahoitukseen ja julkisen talouden kokonaisuuteen. Investointien ohjauksella varmistetaan, etteivät hyvinvointialueet toteuta päällekkäisiä tai muutoin tarpeettomia investointeja. Investointien ohjauksella valtioneuvoston tulisi voida valtakunnan tasolla vaikuttaa tehokkaasti siihen, että maassa on asiakkaiden yhdenvertaisuuden varmistava ja kustannusvaikuttava sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelurakenne. Hyvinvointialueiden investointien ohjausta selvittävän työryhmän loppuraportti, s. 3. Hyvinvointialueen investointisuunnitelmasta säädetään hyvinvointialueesta annetun lain 16 §:ssä. Pykälän mukaan hyvinvointialueen on vuosittain laadittava investointisuunnitelma seuraavaa tilikautta seuraavien neljän tilikauden aikana aloitettavista hyvinvointialuekonsernin investoinneista ja niiden rahoituksesta. Investointisuunnitelman tulee sisältää tiedot investoinneista ja investointia vastaavista sopimuksista. Lisäksi sen tulee sisältää tiedot hyvinvointialueen toimitilojen ja kiinteistöjen sekä muiden pitkävaikutteisten hyödykkeiden suunnitelluista luovutuksista. Investointisuunnitelma koostuu sosiaali- ja terveydenhuollon osasuunnitelmasta ja pelastustoimen osasuunnitelmasta. Investointisuunnitelma ei saa olla ristiriidassa lain 15 §:ssä tarkoitetun hyvinvointialueen lainanottovaltuuden kanssa. Investointisuunnitelmaa koskeva esitys on toimitettava valtiovarainministeriölle, sosiaali- ja terveysministeriölle ja sisäministeriölle kalenterivuoden loppuun mennessä.  

Sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevista investointisuunnitelman osasuunnitelmista ja investointissuunnitelman hyväksymismenettelystä säädetään sote-järjestämislain 25 ja 26 §:ssä sekä pelastustoimen järjestämisestä annetun lain (613/2021) 11 §:ssä. 

Sote-järjestämislain 25 §:n nojalla hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevan investointisuunnitelman osan (sosiaali- ja terveydenhuollon osasuunnitelma ) tulee perustua mainitun lain 22 §:ssä tarkoitettuihin sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisiin tavoitteisiin sekä väestön palvelutarpeeseen. Pelastustoimen järjestämisestä annetun lain 11 §:ssä on vastaava säännös, jonka mukaan hyvinvointialueen investointisuunnitelman pelastustoimea koskevan osan ( pelastustoimen osasuunnitelma ) tulee perustua saman lain 8 §:ssä tarkoitettuihin valtakunnallisiin strategisiin tavoitteisiin sekä kansallisiin, alueellisiin ja paikallisiin tarpeisiin sekä onnettomuusuhkiin ja muihin uhkiin. Investointisuunnitelmien laadintaan on julkaistu opas Opas hyvinvointialueiden investointisuunnitelman laadintaan, VN/3976/2025, 3.2.2025, . https://vm.fi/documents/10623/164392567/Opas+hyvinvointialueiden+investointisuunnitelman+laadintaan.pdf/4c585ac1-6a0e-05fb-4ea5-0824c4ffc1fc/Opas+hyvinvointialueiden+investointisuunnitelman+laadintaan.pdf?t=1738567751013 .  

Sote-järjestämislain 26 §:ssä säädetään investointisuunnitelman hyväksymismenettelystä. Pykälän 1 momentin mukaan sosiaali- ja terveysministeriö hylkää hyvinvointialueen investointisuunnitelmaa koskevan esityksen, jos se on ristiriidassa hyvinvointialueesta annetun lain 15 §:ssä tarkoitetun hyvinvointialueen lainanottovaltuuden kanssa. Lisäksi 26 §:n 2 momentin mukaan sosiaali- ja terveysministeriö voi jättää sosiaali- ja terveydenhuollon osasuunnitelman hyväksymättä, jos: 

1) siinä ei ole osoitettu rahoitusta kaikille siihen sisältyville investoinneille ja investointia vastaaville sopimuksille; 

2) se on ristiriidassa lain 36 §:ssä tarkoitetun hyvinvointialueiden yhteistyösopimuksen kanssa; 

3) on ilmeistä, että siihen sisältyvä vaikutuksiltaan laajakantoinen tai taloudellisesti merkittävä investointi tai investointia vastaava sopimus voitaisiin toteuttaa kustannustehokkaammin hyvinvointialueiden välisenä yhteistyönä; tai 

4) on ilmeistä, että siihen sisältyvä vaikutuksiltaan laajakantoinen tai taloudellisesti merkittävä investointi tai investointia vastaava sopimus taikka tällainen luovutus ei edistäisi sosiaali- ja terveydenhuollon kustannusvaikuttavaa järjestämistä. 

Voimassa olevan sote-järjestämislain 26 §:n 5 momentissa säädetään tilanteesta, jossa investoinnin osasuunnitelman hyväksymisestä vastuussa oleva ministeriö jättää osasuunnitelman hyväksymättä. Tällöin hyvinvointialueen on toimitettava korvaava esitys viivytyksettä sosiaali- ja terveysministeriölle, sisäministeriölle ja valtiovarainministeriölle. Muiden kuin Helsingin kaupungin uusi osasuunnitelmaa koskeva esitys voidaan hyväksyä vain, jos siihen sisältyvä hyvinvointialueen pitkäaikaisen lainan määrä on enintään hyväksymättä jätettyyn osasuunnitelmaan sisältyneen hyvinvointialueen pitkäaikaisen lainan määrän suuruinen. Sote-järjestämislain 26 §:n 6 momentissa on säädetty 5 momentille vaihtoehtoisesta menettelystä, jossa asianomaisen ministeriön hylätessä esityksen investointisuunnitelman sisältämän osasuunnitelman, voi hyvinvointialue toimittaa kokonaan uuden esityksen investointisuunnitelmasta sosiaali- ja terveysministeriölle, sisäministeriölle ja valtiovarainministeriölle.  

Sisäministeriö voi pelastustoimen järjestämisestä annetun lain 11 §:n perusteella jättää pelastustoimen osasuunnitelman hyväksymättä sote-järjestämislain 26 §:n 2 momentin 1, 3 ja 4 kohtia vastaavin perustein. Pelastustoimen osasuunnitelman hyväksymättä jättämisen menettelyissä sovelletaan sote-järjestämislain 26 §:n 5 ja 6 momentissa säädettyä. 

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan uudistuksen hallituksen esityksen (HE 241/2020 vp, s. 735) 25 §:ää koskevissa perusteluissa todetaan, että investointisuunnitelmaa ja sen hyväksymismenettelyä koskevan lainsäädännön tarkoitus on varmistaa, että hyvinvointialue suunnittelee investoinnit taloudellisesti kestävällä tavalla eli siten, että niihin varattu rahoitus riittää. Tarkoituksena on myös taata, että hyvinvointialueiden laajoja investointeja koskevat hankkeet valtakunnallisia strategisia tavoitteita noudattaen. Myös hyvinvointialueesta annetun lain 16 §:n esitöissä (HE 241/2020 vp, s. 528) todetaan, että tarkoituksena on, että eri hyvinvointialueiden laajoja investointeja koskevat hankkeet suunnitellaan valtakunnallisten strategisten tavoitteiden mukaisesti ja kustannusvaikuttavasti huomioiden muiden hyvinvointialueiden vastaavat suunnitelmat.  

Valtakunnallista tavoitteista säädetään hyvinvointialueesta annetun lain 12 a §:ssä. Sen mukaan valtioneuvosto vahvistaa vähintään joka neljäs vuosi valtakunnalliset strategiset tavoitteet hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen tehtävien hoitamiseksi yhdenvertaisesti, laadukkaasti ja kustannusvaikuttavasti. Valtakunnallisissa tavoitteissa on otettava huomioon valtioneuvoston asettamat julkisen talouden finanssipoliittiset tavoitteet sekä sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain 31 §:ssä ja pelastustoimen järjestämisestä annetun lain 15 §:ssä tarkoitetut sosiaali- ja terveysministeriön ja sisäministeriön selvitykset sekä mahdolliset muut väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen toimintaa ja taloutta koskevat seurantatiedot.  

Tavoitteissa on määriteltävä: 

1) tavoitteet palvelujen yhdenvertaisen toteutumisen, vaikuttavuuden, palvelujen yhteensovittamisen ja kielellisten oikeuksien turvaamiseksi sekä sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi; 

2) tavoitteet tuottavuuden ja kustannusvaikuttavuuden lisäämiselle; 

3) tavoitteet tiedonhallinnan ja digitalisaation kehittämiselle; 

4) tavoitteet hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämiselle sekä hyvinvointialueiden, kuntien ja muiden toimijoiden väliselle, näitä koskevalle yhteistyölle; 

5) yleiset linjaukset hyvinvointialueiden laajakantoisista investoinneista; 

6) tavoitteet alueellisen ja valtakunnallisen valmiuden ja varautumisen toteuttamiseksi; 

7) tavoitteet hyvinvointialueiden väliselle ja sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyöalueiden väliselle yhteistyölle ja työnjaolle; 

8) tavoitteet koulutus-, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnalle. 

Valtakunnalliset tavoitteet voivat koskea myös muita kuin edellä tarkoitettuja asioita, jotka ovat tarpeellisia hyvinvointialueiden toiminnan ja talouden kehittämiseksi. 

Valtiovarainministeriön on yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön ja sisäministeriön kanssa seurattava ja arvioitava valtakunnallisten tavoitteiden toteutumista vuosittain. Tavoitteita on tarvittaessa muutettava.  

Sote-järjestämislain 25 §:n 1 momentissa viitataan sote-järjestämislain 22 §:n mukaisiin sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisiin tavoitteisiin. Vastaavasti pelastustoimen järjestämisestä annetun lain 11 §:n 1 momentissa viitataan pelastustoimen järjestämisestä annetun lain 8 §:ssä tarkoitettuihin valtakunnallisiin strategisiin tavoitteisiin. Mainitut 22 § ja 8 § sisältävät informatiivisen viittauksen, jonka mukaan hyvinvointialueiden tehtäviä koskevista valtakunnallisista tavoitteista ja niihin sisältyvistä sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen järjestämiseen liittyvistä tavoitteista säädetään hyvinvointialueesta annetussa laissa, eli siis käytännössä hyvinvointialueesta annetun lain 12 a §:ssä.  

Hyvinvointialueiden tehtäviin liittyvät valtakunnalliset tavoitteet ovat keskeinen osa valtakunnallista sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen strategista ohjausta. Strategisten tavoitteiden kautta valtioneuvosto voi nostaa esiin erilaisia hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen toimintaan liittyviä tavoitteita ja valtakunnallisesti merkittäviä palvelujen uudistus- ja kehittämistarpeita sekä linjata esimerkiksi palveluja koskevan lainsäädännön ja pelastustoimen suorituskyvyn kehittämisen suuntaviivoja. Tarkoituksena on, että tavoitteet ohjaisivat hyvinvointialueellista kehittämistyötä sekä esimerkiksi pelastustoimen palvelutasopäätöksen valmistelua. Valtakunnalliset strategiset tavoitteet ohjaavat osaltaan myös hyvinvointialueiden kanssa käytäviä neuvotteluja ja määrittävät muuta hyvinvointialueiden valtakunnallista ohjausta. (HE 2/2024 vp, s. 20) 

Valtioneuvosto on 28.5.2025 vahvistanut valtakunnalliset strategiset tavoitteet hyvinvointialueiden tehtävien hoitamiseksi vuosille 2025–2029 Hyvinvointialueiden tehtäviä koskevat valtakunnalliset tavoitteet vuosille 2025–2029, Valtioneuvoston julkaisuja 2025:57, . http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-525-2 .  

Investointien ohjausta selvittäneen työryhmän (ks. jakso 1.2) mukaan sote-järjestämislaki ja pelastustoimen järjestämisestä annettu laki mahdollistavat jo nyt varsin vahvan investointien ohjauksen investointisuunnitelman hylkäämisedellytysten avulla. Työryhmä tuo esiin, että raportin valmistumiseen mennessä sisällöllisistä syistä suunnitelmia ei ollut jätetty hyväksymättä. Sen sijaan suunnitelmia ei ole hyväksytty siksi, että niillä ei ole osoitettu rahoitusta. Näissä tapauksissa hyvinvointialue on useimmiten hakenut hyvinvointialueesta annetun lain 15 §:n mukaisen lainanottovaltuuden muutosta. Järjestämislakien sääntelyn tavoitteena on valtakunnallisten tavoitteiden ja eri ohjausmekanismien kytkentä toisiinsa. Eri ohjausmenkanismien välisten suhteiden selkeä määrittely on ohjauksen kokonaisvaikuttavuuden näkökulmasta tärkeää. Valtakunnalliset tavoitteet muodostavat perustan ohjaukselle, jota toimeenpannaan järjestämislaeissa esimerkiksi investointisuunnitelmien ja hyvinvointialueiden yhteistyösopimusten sekä alueiden kanssa käytävien neuvottelujen avulla.  

Työryhmän mukaan valtakunnallisten tavoitteiden ja investointisuunnitelmien välille ei kuitenkaan tosiasiassa muodostu sitovaa yhteyttä. Hylkäyskriteerit liittyvät nykytilanteessa pääasiallisesti kustannusten hillintään. Järjestämislakien voimassa olevan sääntelyn mukaan investointisuunnitelmaa ei voida jättää hyväksymättä sillä perusteella, että se on ristiriidassa valtakunnallisten tavoitteiden kanssa. Investoinneilla voi kuitenkin olla myös toiminnallisesti laaja-alaisia ja pitkäaikaisia vaikutuksia yhdenvertaisuuteen, hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen, TKIO-toimintaan, varatutumiseen ja valmiuteen tai muihin valtakunnallisiin tavoitteisiin sisältyviin asiakokonaisuuksiin.  

Työryhmä toteaa myös, että järjestämislakien sääntelyn mukaan investointisuunnitelman tulee perustua valtakunnallisiin tavoitteisiin, mutta tosiasiassa investoinnit voivat kohdentua tavoitteiden vastaisesti, ilman että sosiaali- ja terveysministeriölle tai sisäministeriölle muodostuu riittävää perustetta osasuunnitelman hyväksymättä jättämiselle. Lain voimassa olevat muotoilut jättävät näin ollen valtakunnallisten tavoitteiden ja investointien ohjauksen välisen suhteen jokseenkin epäselväksi. Työryhmä ehdotti, että järjestämislakien sääntelyä investointisuunnitelmien osasuunnitelmien hylkäysperusteista täydennetään siten, että osasuunnitelmat voidaan jättää hyväksymättä myös sillä perusteella, että ne ovat ristiriidassa valtakunnallisten tavoitteiden kanssa. Hyvinvointialueiden investointien ohjausta selvittävän työryhmän loppuraportti, s. 7, 9–11 

2.3  Hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon seuranta ja arviointi

Hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon seurannasta ja arviointivelvollisuudesta säädetään sote-järjestämislain 29 §:ssä. Hyvinvointialueen on seurattava alueensa väestön hyvinvointia ja terveyttä väestöryhmittäin, järjestämänsä sosiaali- ja terveydenhuollon tarvetta, saatavuutta, laatua, vaikuttavuutta ja yhdenvertaisuutta, asiakkaiden palvelujen yhteensovittamista sekä sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia ja tuottavuutta. Hyvinvointialueen on verrattava tätä tietoa vastaavaan muita hyvinvointialueita koskevaan tietoon. Hyvinvointialueen on hyödynnettävä edellä mainittua tietoa järjestämisvastuullaan olevan sosiaali- ja terveydenhuollon tietojohtamisessa toiminnan, tuotannon ja talouden ohjauksen, johtamisen ja päätöksenteon tukena. Tiedon tulee olla Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen määrittelemien tietosisältöjen ja -rakenteiden mukaista.  

Edellä mainitun tiedon perusteella hyvinvointialueen on laadittava vuosittain selvitys hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon ja hyvinvointialueen talouden tilasta. Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella voidaan säätää seurannan vähimmäistietosisällöstä sekä tiedoista, joita edellä mainittuun selvitykseen tulee sisältyä. 

Sote-järjestämislain 30 §:n mukaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitos laatii vuosittain sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan asiantuntija-arvion valtakunnallisesti, sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyöalueittain ja hyvinvointialueittain. Asiantuntija-arvioissa tarkastellaan väestön hyvinvoinnin ja terveyden tilaa väestöryhmittäin, sosiaali- ja terveydenhuollon tarpeen, saatavuuden, laadun, vaikuttavuuden ja yhdenvertaisuuden toteutunutta ja arvioitua tulevaa kehitystä, asiakkaiden palvelujen yhteensovittamisen toteutumista, sosiaali- ja terveydenhuollon investointien tarvetta ja vaikutuksia sekä sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia, niiden kehitystä ja tuottavuutta. Lisäksi niissä arvioidaan toimenpiteitä, joiden toteuttaminen hyvinvointialueella on kustannusten hallinnan kannalta tai muutoin välttämätöntä, jotta sosiaali- ja terveydenhuollon tarpeenmukaisuus, saatavuus, laatu, vaikuttavuus ja yhdenvertaisuus sekä asiakkaiden palvelujen yhteensovittaminen voidaan valtion rahoituksella ja muulla tulorahoituksella turvata. Sote-järjestämislain 31 §:n mukaan sosiaali- ja terveysministeriö laatii vuosittain valtakunnallisen selvityksen, jossa arvioidaan sosiaali- ja terveydenhuollon yhdenvertaista toteutumista ja rahoituksen tason riittävyyttä. Selvityksessä hyödynnetään 30 §:ssä tarkoitettuja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntija-arvioita.  

Hyvinvointialueilla ei edellä kuvatun perusteella ole tällä hetkellä varsinaista lakisääteistä velvoitetta tuottaa kansallista ohjausta ja suunnittelua varten henkilöstöön ja sen käyttöön liittyviä tietoja. Tällä hetkellä hyvinvointialueet voivat käsitellä tällaista tietoa täyttäessään työsuojelulainsäädännön mukaisia työnantajan velvoitteitaan siten, kuten jäljempänä jaksossa 4.2.4 edempänä tarkemmin kuvataan. Koska hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä koskeva tieto ei sisälly niihin tietoihin, joita hyvinvointialueen on seurattava ja sisällytettävä vuosittaiseen selvitykseen, vertailukelpoisen ja ajantasaisen henkilöstötiedon systemaattinen kerääminen ei ole toteutunut. Myöskään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sote-järjestämislain 30 §:n mukaisten alueellisten arvioiden osalta ei säädetä velvoitteesta arvioida henkilöstöön liittyviä asioita. Hyvinvointialueiden henkilöstöä koskeva vertailukelpoinen tieto on välttämätöntä sekä hyvinvointialueiden johtamisessa että hyvinvointialueen toiminnan ja talouden kansallisessa ohjauksessa ja suunnittelussa. Asia on merkityksellinen myös alaa pitkään vaivanneiden henkilöstön saatavuuteen liittyvien haasteiden takia. 

Kansallisista tilastoista ja rekistereistä saatava henkilöstöä koskeva tieto on riittämätöntä kansallisen ohjauksen tarpeisiin. Nykytilanteessa esimerkiksi tieto henkilöstövajeesta pohjautuu tietoon TE-toimistoihin ilmoitetuista avoimista työpaikoista. Vertailukelpoisen tiedon puuttuminen henkilöstömääristä, henkilöstön kohdentumisesta, henkilöstörakenteesta, henkilöstön työkyvystä ja henkilöstövajeesta vaikeuttaa hyvinvointialueiden välistä vertailua ja kansallista ohjausta. Tämä on erityisen tärkeää tilanteissa, jossa henkilöstövaje on suuri tai vaje vaihtelee paljon alueittain. Tällä hetkellä henkilöstöä koskevaa tietoa kansallista ohjausta varten joudutaan kokomaan laajoilla ja hyvinvointialueita huomattavasti työllistävillä kyselyillä. Niidenkin ongelmana on vertailtavuuden puute, kun kukin hyvinvointialue kokoaa tietoa haluamallaan tavalla. Erilliskyselyllä kerättävä tieto työllistää hyvinvointialueita niin paljon, että osa hyvinvointialueista ei ole pystynyt tietoa raportoimaan. Tämä koskee erityisesti suuria hyvinvointialueita, jolloin kansallinen kokonaiskuva jää vajaaksi. 

Hyvinvointialueen työnantajan ja henkilöstön välistä yhteistoimintaa koskeva sääntely (laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella, 449/2007) edellyttää, että hyvinvointialueella on laadittava yhteistoimintamenettelyssä vuosittain henkilöstö- ja koulutussuunnitelma, josta tulee käydä ilmi ainakin määräaikaisten työ- ja virkasuhteiden määrä sekä arvio näiden kehittymisestä, periaatteet erilaisten työsuhdemuotojen käytöstä, yleiset periaatteet, joilla pyritään ylläpitämään työkyvyttömyysuhan alaisten ja ikääntyneiden työntekijöiden työkykyä sekä työttömyysuhan alaisten työntekijöiden työmarkkinakelpoisuutta, arvio koko henkilöstön ammatillisesta osaamisesta sekä ammatillisen osaamisen vaatimuksissa tapahtuvista muutoksista ja näiden syistä sekä tähän arvioon perustuva vuosittainen suunnitelma henkilöstöryhmittäin tai muutoin tarkoituksenmukaisella tavalla ryhmiteltynä. Koska henkilöstötietoa ei koota vertailukelpoisella tavalla, myöskään lain edellyttämät hyvinvointialueen vuosittaiset henkilöstö- ja koulutussuunnitelmat eivät pohjaudu vertailukelpoiseen tietoon. 

Kansallisen ohjauksen ja suunnittelun lisäksi vertailukelpoista tietoa henkilöstöstä tarvitsevat hyvinvointialueet ja muut työnantajat oman toiminnan seurantaan, arviointiin ja johtamiseen. Nykytilassa kukin alue kokoaa tietoa omalla tavallaan, Alueet ovat pyrkineet kehittämään henkilöstötiedon vertailukelpoisuutta vapaaehtoisessa verkostoyhteistyössä jo usean vuoden ajan Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n koordinoimana. Ilman säädöspohjaa yhdenmukaistamistyötä ei ole mahdollista saattaa loppuun. 

Sen lisäksi, että henkilöstöä koskevan tiedon keruuta koskeva sääntely on puutteellinen, sote-järjestämislain 29 §:n hyvinvointialueiden seurantaa ja arviointivelvollisuutta koskevat säännökset jättävät eräiltä osin auki, miten hyvinvointialueiden tulisi tuottaa omaa toimintaansa koskevaa vertailutietoa ja miten sitä tulisi verrata muihin alueisiin. Myös sääntely siitä, mihin kerättyä tietoa tulee hyödyntää, on joiltain osin puutteellista. 

Sote-järjestämislain nojalla sekä kunnilla että hyvinvointialueilla on tehtäviä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Lain 6 §:n mukaan kunnassa on valmisteltava valtuustolle valtuustokausittain hyvinvointikertomus ja -suunnitelma edellä mainituista asioista, joka on toimitettava hyvinvointialueelle ja julkaistava se julkisessa tietoverkossa. Lain 7 §:n mukaan myös hyvinvointialueella on valmisteltava aluevaltuustolle valtuustokausittain alueellinen hyvinvointikertomus ja -suunnitelma. Sote-järjestämislain 29 §:n mukaan sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella voidaan säätää 6 ja 7 §:ssä tarkoitetun hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman vähimmäistietosisällöstä. Laissa ei tällä hetkellä säädetä siitä, että hyvinvointikertomusten ja -suunnitelmien tulee olla Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen määrittelemien tietosisältöjen ja -rakenteiden mukaisia, toisin kuin 29 §:ssä tarkoitetun seurantatiedon. 

Seurantatiedon ja hyvinvointikertomusten ja suunnitelmien osalta on arvioitu, että asetuksessa ei ole tarkoituksenmukaista säätää erikseen jokaisesta indikaattorista vaan kerättävän tiedon on tarkoituksenmukaista perustua Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen laatimiin määrittelyihin. Pykälän asetuksenantovaltuutta on perusteltua täsmentää tämä huomioon ottaen. Tiedon kokoaminen laajoilla kyselyillä pystytään ainakin osin korvaamaan automaattisella tiedonsiirrolla, josta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos toteuttaa pilottikokeilun vuonna 2025. Edellytyksenä automaattiselle tiedonsiirrolle on siirrettävän tiedon yhtenäistäminen.  

4.1  Keskeiset ehdotukset

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annettua lakia. Ensinnäkin yksityisen palveluntuottajan alihankintaan liittyvää sääntelyä kevennettäisiin eräiltä osin. Lisäksi alihankinnan ketjutus mahdollistettaisiin tietyissä rajatuissa tilanteissa. 

Hyvinvointialueiden investointisuunnitelmien sosiaali- ja terveydenhuollon osasuunnitelmien hyväksymismenettelyä ehdotetaan muutettavaksi siten, että sosiaali- ja terveysministeriö voisi jättää osasuunnitelman hyväksymättä, jos on ilmeistä, että se on ristiriidassa hyvinvointialueesta annetun lain 12 a §:ssä tarkoitettujen valtakunnallisten tavoitteiden kanssa. Vastaava säännös lisättäisiin myös pelastustoimen järjestämisestä annettuun lakiin koskien investointisuunnitelman pelastustoimen osasuunnitelmaa ja sisäministeriön mahdollisuuteen jättää osasuunnitelma hyväksymättä. 

Sote-järjestämislain 29 §:ssä säädettyä hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveydenhuollon seurantaa ja arviointivelvollisuutta muutettaisiin eräiltä osin. Ensinnäkin hyvinvointialueen seurantavelvollisuuden piiriin lisättäisiin sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä ja sen käyttöä koskevat tiedot. Lisäksi selkeytettäisiin hyvinvointialueilta edellytettävän vähimmäistiedon tuottamiseen liittyvää sääntelyä sekä vertailutiedon käyttöön liittyvää sääntelyä. Edelleen asetuksenantovaltuutta täsmennettäisiin. 

4.2  Pääasialliset vaikutukset

6.1  Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annettu laki

11 §. Palvelustrategia. Pykälän 1 momentissa viitataan sote-järjestämislain 22 §:ssä tarkoitettuihin sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisiin tavoitteisiin. Viittaus sote-järjestämislain 22 §:ään muutettaisiin viittaamaan hyvinvointialueesta annetun lain 12 a §:ään, jossa nykyisin säädetään valtakunnallisista tavoitteista. Sote-järjestämislain 22 §:ssä on nykyään vain informatiivinen viittaus hyvinvointialueesta annettuun lakiin.  

13 §. Vuokratyövoiman ja yksityiseltä palveluntuottajalta hankittavan työvoiman käyttö. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin selvyyden vuoksi viittaus uuteen 17 a §:ään.  

14 §. Yksityistä palveluntuottajaa koskevat vaatimukset. Pykälän 9 momenttiin lisättäisiin selvyyden vuoksi viittaus uuteen 17 a §:ään.  

17 §. Yksityisen palveluntuottajan alihankinta. Voimassa olevassa sote-järjestämislain 17 §:ssä säädetään ostopalvelutuottajan mahdollisuudesta hankkia hyvinvointialueelle tuottamiaan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja ja henkilöstöä alihankintana. Säännöksen 1 momenttia muutettaisiin siten, että ostopalvelutuottaja voisi hankkia osan ostopalvelusopimuksen mukaisista palveluista tai osan mainittuja palveluja antavasta henkilöstöstä alihankintana. Voimassa olevassa säännöksessä edellytetään, että alihankintana voidaan hankkia korkeintaan täydentävää toimintaa. Säännöksessä ei ole prosenttirajoja, mutta voimassa olevan pykälän perusteluissa on esitetty, että alihankintana voidaan hankkia korkeintaan 30–49 prosenttia yksityisen palveluntuottajan hyvinvointialueelle tuottamista palveluista.  

Ehdotetussa muutoksessa alihankintaa ei sidottaisi täydentävään toimintaan tai prosenttirajoihin, vaan edellytettäisiin, että alihankinta koskisi vain osaa ostopalvelusopimuksen mukaisista velvoitteista. Lisäksi ostopalvelutuottajalla tulisi olla riittävästi omaa osaamista ja henkilöstöä sekä muut riittävät toimintaedellytykset ja sen tulisi kyetä ohjaamaan ja valvomaan alihankintatoimintaa kuten omaa tuotantoansa. Säännöksessä korostettaisiin palveluntuottajan tosiasiallista kykyä ja mahdollisuutta ohjata ja valvoa toimintaa sen sijaan, että alihankintaa rajattaisiin prosenttiosuuksilla. Hyvinvointialueilla on lisäksi aina velvoite valvoa ja ohjata palvelutuotantoaan hyvinvointialueesta annetun lain, sote-järjestämislain sekä sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain mukaisesti.  

Säännös edellyttäisi, että yksityinen palveluntuottaja ja alihankkija olisivat sopineet valvonnasta ja ohjauksesta siten, että yksityisellä palveluntuottajalla olisi käytännössä mahdollisuus puuttua välittömästi palvelussa oleviin puutteisiin ja yksityinen palveluntuottaja voisi ohjata alihankkijaa. Säännös mahdollistaisi myös esimerkiksi sen, että ostopalveluntuottaja tuottaisi palvelut osaksi konserniin kuuluvien tytäryhteisöjen toimesta ja ohjaisi toimintaa omistajaohjauksensa perusteella. 

Säännös koskisi sekä palvelujen että työvoiman alihankintaa. Yksityisen palveluntuottajan riittäväksi omaksi palvelutuotannoksi ei katsottaisi ns. kuoriorganisaation toimintaa, jossa yhtiön palveluksessa olisi lähinnä hallintohenkilöstöä ja vastaava lääkäri tai muu palvelujen vastuuhenkilö. Toisaalta sääntelyn muutos mahdollistaisi sen, että niin sanotussa ammatinharjoittajamallissa yksittäisellä ammatinharjoittajalla voisi olla lyhytaikainen sijainen käytännössä samoin edellytyksin kuin mitä säädettäisiin ehdotettavassa 17 a §:ssä. 

17 a §.Alihankinnan ketjutus. Sote-järjestämislakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi säännös yksityisen palveluntuottajan alihankinnan ketjutuksesta. Voimassa olevassa sote-järjestämislaissa ei mahdollisteta sitä, että alihankkija voisi hankkia ostopalveluntuottajalle tuottamiaan palveluja edelleen seuraavalta alihankkijalta. Alihankinnan ketjutuksen kielto johtaa kuitenkin siihen, että varsinkin pienten yritysten ja yksittäisten ammatinharjoittajien edellytykset tarjota palveluja ovat heikot. Tämän vuoksi ehdotetaan, että ostopalveluntuottajan alihankkija voisi hankkia palveluja alihankintana tilapäisesti sairauden tai vanhempainvapaan tai muun vastaavan syyn perusteella. Muulla vastaavalla syyllä tarkoitettaisiin muun muassa väliaikaista lomaa ja lyhytaikaista hoitovapaata. Tilapäisellä tarkoitettaisiin lähtökohtaisesti enintään 6 kuukauden aikaa. Aika voisi kuitenkin olla pidempi esimerkiksi lakisääteisestä oikeudesta tai velvollisuudesta johtuvasta syystä, kuten perhevapaan käyttämisestä tai asevelvollisuuden suorittamisesta.  

Alihankkijalla ei olisi oikeutta edelleen ketjuttaa hankintaa pelkästään lain perusteella, vaan edelleen ketjutus edellyttäisi, että tästä olisi sovittu sekä hyvinvointialueen ja ostopalveluntuottajan välisessä sopimuksessa että ostopalveluntuottajan ja alihankkijan välisessä sopimuksessa. Lisäksi edellytettäisiin, että hyvinvointialue voisi järjestämisvastuunsa perusteella valvoa ja ohjata koko alihankintaketjun toimintaa samalla tavoin kuin ostopalveluntuottajan toimintaa. Vastaavasti ostopalveluntuottajan tulisi voida valvoa ja ohjata sopimuksen perusteella alihankkijoidensa ja näiden alihankkijoiden toimintaa samalla tavoin kuin omaa toimintaansa. Alihankinnan edelleen ketjutus ei muuttaisi ostopalveluntuottajan kokonaisvastuuta vaan pykälän 2 momentin mukaan hyvinvointialueen kanssa sopimuksen tehnyt yksityinen palveluntuottaja vastaisi koko alihankintaketjusta. 

Ehdotettava sääntely ei mahdollistaisi sitä, että ehdotettavan 17 a §:n perusteella palveluja tuottava yksityinen palveluntuottaja käyttäisi alihankkijaa. Näin ollen alihankintaketju päättyisi hyvinvointialueen kanssa sopimuksen tehneen yksityisen palveluntuottajan käyttämän alihankkijan käyttämään ensimmäiseen ketjutettuun alihankkijaan. 

Pykälän 3 momentin mukaan terveydenhuoltolain 40 §:ssä tarkoitettuun ensihoitoon sisältyviä palveluita ei saisi hankkia edellä tässä pykälässä tarkoitetulla tavalla. Sote-järjestämislain 12 §:n 2 momentin 4 kohdan mukaan eräitä ensihoitopalveluun liittyviä on mahdollista hankkia yksityiseltä palveluntuottajalta. Ehdotettu sääntely sulkisi pois alihankinnan ketjutuksen ensihoitopalvelujen hankinnassa. Perusteena ehdotukselle on, että ensihoitopalvelut ovat osa terveydenhuollon ja yhteiskunnan kriittisiä peruspalveluita. Ensihoidossa yksityisen palveluntuottajan palveluksessa olevat ensihoitajat osallistuvat viranomaistoimintaan ja saavat tietoonsa muiden viranomaisten (poliisi, pelastustoimi, rajavartiolaitos, hätäkeskuslaitos) toimintaa koskevia merkittäviä tietoja, ja tietyissä tilanteissa ensihoitajat osallistuvat merkittävään julkisen vallan käyttöön, esimerkiksi kun potilas viedään hänen tahdostaan riippumatta tarkkailtavaksi mielenterveyslain (1116/1990) nojalla. Vaikka hyvinvointialueen ja palveluntuottajan velvoitteena on valvoa ja ohjata kokonaisuutta, esityksen vaikutusarvioissa esiin tuodulla tavalla tietyissä tilanteissa hyvinvointialueen valvontamahdollisuuksiin voi vaikuttaa se, kuinka etäällä tuotantoketjua toimija toimii. Kokonaisuutena arvioiden katsotaan, että ensihoidon palveluissa esiin tulevat tilanteet puoltavat sitä, ettei alihankinnan ketjutus ole niissä mahdollista. 

18 §. Yksityisen palveluntuottajan velvollisuudet. Pykälän 1 momentin johdantokappaleen sanamuotoa muutettaisiin selvyyden vuoksi siten, että siinä viitattaisiin myös alihankinnan ketjutusta koskevaan ehdotettavaan uuteen 17 a §:ään.  

19 §. Hallinnon yleislakien soveltaminen yksityisen palveluntuottajan toimintaan. Pykälän 1 ja 2 momentteihin lisättäisiin selvyyden vuoksi viittauksen myös alihankinnan ketjutusta koskevaan uuteen 17 a §:ään.  

20 §. Rikosoikeudellinen virkavastuu. Pykälän 1 momentin sanamuotoa ehdotetaan selvyyden vuoksi täsmennettävän siten, että siinä viittaisiin myös alihankinnan ketjutusta koskevaan ehdotettavaan uuteen 17 a §:ään.  

25 §.Investointisuunnitelman sosiaali- ja terveydenhuollon osasuunnitelma. Pykälän 1 momentissa oleva viittaus sote-järjestämislain 22 §:ään muutettaisiin viittaamaan hyvinvointialueesta annetun lain 12 a §:ään edellä 11 §:n säännöskohtaisissa perusteluissa selostetuista syistä.  

26 §. Investointisuunnitelman hyväksymismenettely. Voimassa olevan sote-järjestämislain 25 §:n 1 momentin mukaan hyvinvointialueen investointisuunnitelman sosiaali- ja terveydenhuollon osasuunnitelman tulee perustua hyvinvointialueesta annetun lain 12 a §:ssä tarkoitettuihin valtakunnallisiin tavoitteisiin. Lain 26 §:n 2 momentissa säädetään perusteista, joilla sosiaali- ja terveysministeriö voi jättää osasuunnitelman hyväksymättä. Vaikka valtakunnallisilla tavoitteilla ja investointisuunnitelmien osasuunnitelmilla on kiinteä ja elimellinen yhteys, voimassa olevan 26 §:n hylkäysperusteissa ei kuitenkaan ole säännöstä siitä, että osasuunnitelma voitaisiin jättää hyväksymättä sillä perusteella, että se on ristiriidassa valtakunnallisten tavoitteiden kanssa.  

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi uusi kohta, jonka mukaan sosiaali- ja terveysministeriö voisi jättää sosiaali- ja terveydenhuollon osasuunnitelman hyväksymättä myös sillä perusteella, että olisi ilmeistä, että siihen sisältyvä vaikutuksiltaan laajakantoinen tai taloudellisesti merkittävä investointi tai investointia vastaava sopimus taikka tällainen luovutus olisi ristiriidassa hyvinvointialueesta annetun lain 12 a §:ssä tarkoitettujen tavoitteiden kanssa. 

Ehdotettu säännös ei muuttaisi hyvinvointialueesta annetun lain 12 a §:ssä tarkoitettujen tavoitteiden luonnetta ei-sitovina strategisina tavoitteina. Säännöksen soveltaminen olisi ensinnäkin ministeriön harkinnassa, ja hyvinvointialueella olisi mahdollisuus osoittaa, että investointi olisi tarkoituksenmukainen, vaikka se olisikin joltain osin ristiriidassa valtakunnallisten tavoitteiden kanssa. Toisekseen on huomioitava, että säännöksen soveltamisen edellytyksenä olisi ristiriidan ilmeisyys. Näin ollen mikä tahansa ristiriitaisuus ei mahdollistaisi osasuunnitelman hyväksymättä jättämistä. On myös huomattava, että valtakunnallisia tavoitteet on lähtökohtaisesti tarkoitus antaa vain kerran neljässä vuodessa, mikä voi johtaa siihen, että erityisesti kauden loppupuolella useiden hyvinvointialueiden osasuunnitelmat voisivat olla sinänsä tarkoituksenmukaisia mutta muodollisesti ristiriidassa valtakunnallisten tavoitteiden kanssa. Tällaisessa tilanteessa ensisijaista olisi päivittää valtakunnallisia tavoitteita hyvinvointialueesta annetun lain 12 a §:n 4 momentissa tarkoitetulla tavalla. Vaihtoehtoisesti sosiaali- ja terveysministeriö voisi hyväksyä osasuunnitelmat huolimatta siitä, että ne olisivat ehdotetussa säännöksessä tarkoitetulla tavalla ilmeisessä ristiriidassa valtakunnallisten tavoitteiden kanssa. 

Uuden säännöksen tarkoituksena ei ole muuttaa tulkintaa siitä, mitä tarkoitetaan vaikutuksiltaan laajakantoisella tai taloudellisesti merkittävällä investoinnilla tai investointia vastaavalla sopimuksella taikka tällaisella luovutuksella. 

29 §.Hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon seuranta ja arviointivelvollisuus. Järjestämislain 29 §:ssä säädetään hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen sekä muun sosiaali- ja terveydenhuollon seurannan tietosisältöjen määrittelemisestä.  

Pykälän 1 momentin mukaan hyvinvointialueen on seurattava alueensa väestön hyvinvointia ja terveyttä väestöryhmittäin, järjestämänsä sosiaali- ja terveydenhuollon tarvetta, saatavuutta, laatua, vaikuttavuutta ja yhdenvertaisuutta, asiakkaiden palvelujen yhteensovittamista sekä sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia ja tuottavuutta. Säännöstä ehdotetaan muutettavaksi siten, että seuranta ja raportointi ulottuisivat koskemaan myös sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöön ja sen käyttöön liittyviä seikkoja. Kukin hyvinvointialue seuraa oman henkilöstönsä tilannetta osana johtamisjärjestelmäänsä. Koska seuranta ja raportointi pohjautuisi hyvinvointialueilla jo tehtyyn työhön, ehdotettu lisäys koskisi ainoastaan henkilöstöä koskevan tiedon yhtenäistämistä ja tiedonsiirtoa. 

Hyvinvointialueiden aloittaessa on ollut haasteita henkilöstön saatavuudessa ja riittävyydessä, minkä vuoksi asiasta tarvitaan tietoa. Tiedon merkitys on korostunut ja kansallisesti tiedon saatavuudessa ja käytettävyydessä on kehitettävää. Hyvinvointialueen on tärkeää seurata esimerkiksi henkilöstön vajeita, henkilöstön määrää, ikärakennetta ja vaihtuvuutta sekä henkilöstön työkykyä ammattiryhmittäin. Ehdotettava seurantavelvoite ulottuisi hyvinvointialueen oman henkilöstön lisäksi myös hyvinvointialueelle palveluja tuottaviin yksityisiin palveluntuottajiin. Pykälän voimassa olevan 3 momentin mukaan hyvinvointialueelle palveluja tuottavien yksityisten palveluntuottajien on hyvinvointialueen pyynnöstä toimitettava hyvinvointialueen 1 momentissa tarkoitetun seurannan edellyttämät välttämättömät tiedot hyvinvointialueen käyttöön salassapitovelvoitteiden estämättä. Näin ollen hyvinvointialueella olisi käytettävissään ehdotetussa lisäyksessä tarkoitetut tiedot myös yksityisten palveluntuottajien käyttämän henkilöstön osalta niiltä osin kuin yksityinen palveluntuottaja tuottaa sopimuksen perusteella palveluja hyvinvointialueelle. Henkilöstöä koskevaa seurantaa tarvitaan sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöstä kokonaisuutena sekä suurimmista ammattiryhmistä, joissa on suurin vaje. 

Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi myös siten, että hyvinvointialueen seurantavelvoitetta koskevista säännöksistä kävisi ilmi tietojen tuottamisen vastuut kansallisten toimijoiden ja hyvinvointialueiden välillä.  

Alueiden omissa tietovarannoissa olevaa tietoa ei ole mahdollista yhdistellä ja vertailla kansallisesti muihin hyvinvointialueisiin olemassa olevan lainsäädännön puitteissa riittävän tarkalla tasolla. Kansallisessa tiedolla johtamisessa käytettävien aineistojen tulisi tuottaa yhdenmukainen kuva alueiden toiminnasta ja taloudesta riippumatta tietolähteestä. Tämän vuoksi pykälän 1 momenttiin esitetään lisättävän vähimmäistietoihin perustuvan vertailutietojen tuottaminen kansallisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tehtävänä.  

Uudenmaan erillisratkaisun vuoksi Uudenmaan hyvinvointialueiden tiedot eivät ole vertailukelpoisia muun maan hyvinvointialueisiin. Pykälän 1 momenttia esitetään muutettavan siten, että siihen lisätään HUS-yhtymälle velvoite tuottaa potilaan hoitoa koskevat vähimmäistiedot eritellen Uudenmaan hyvinvointialueilta, ja Helsingin kaupungilta HUS-yhtymän lakisääteisen järjestämisvastuun ja HUS-järjestämissopimuksessa sovitun järjestämisvastuun mukaisesti. Edellä mainitut tiedot eritellään potilaan asuinpaikan mukaisesti niiltä osin kuin tiedot koskevat Uudenmaan hyvinvointialueita ja Helsingin kaupunkia. 

Pykälän 1 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi informatiivinen viittaussäännös siitä, että hyvinvointialueet, Helsingin kaupunki ja HUS-yhtymä vastaisivat tietojen oikeellisuudesta ja ajantasaisuudesta THL:n määrittelyjen mukaisesti. Hyvinvointialueella olisi siten myös velvollisuus toimittaa virheellisten tietojen tilalle uudet tiedot. Tämä on tärkeää tiedon laadun varmistamisen vuoksi, mikä puolestaan on perusedellytys tietojen hyödyntämiselle tiedolla johtamisen tarkoituksiin. Aineiston paras tuntemus suhteessa ydintoimintaan on hyvinvointialueilla. Pykälässä tarkoitetut vähimmäistiedot ovat suurimmaksi osaksi jo nykyisissä THL:n tiedonkeruissa tuotettavia tietoja. Tiedonsaantioikeus perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta annettuun lakiin (668/2008, 5 §), jossa säädetään (5 c §) velvoittavasta tiedonantovelvollisuudesta THL:n tekemän hallintopäätösten mukaisesti. Hallintopäätöksistä on neuvoteltu rekisterinpitäjien kanssa ennen niiden antamista. Vähimmäistiedot tulevat sisältämään myös uusia henkilöstöä ja sen käyttöä koskevia tietosisältöjä. THL-lain (5 d §) mukaan uusista tiedonkeruista on neuvoteltava rekisterinpitäjien kanssa ja kuultava tietosuojavaltuutettua. Kyseisessä neuvottelussa arvioidaan myös uuden tiedonkeruun tarpeellisuutta ja tiedonkeruutaakkaa. 

Pykälän 2 momentissa oleva viittaus sote-järjestämislain 22 §:ään muutettaisiin viittaamaan hyvinvointialueesta annetun lain 12 a §:ään edellä 11 §:n säännöskohtaisissa perusteluissa selostetuista syistä. 

Pykälän rakennetta ehdotetaan muutettavaksi siten, että vähimmäistiedon käyttöä koskevat säännökset erotettaisiin omaksi momentikseen, joka tulisi pykälän 3 momentiksi. Tällöin voimassa olevat 3 ja 4 momentit siirtyisivät 4 ja 5 momenteiksi. Vähimmäistiedon käyttöä koskevaa sääntelyä ehdotetaan täydennettävän siten, että vähimmäistietoa sekä vertailutietoa käytettäisiin hyvinvointialueiden omien tietotarpeiden ja keskinäisen vertailun lisäksi myös hyvinvointialueiden ohjauksesta, seurannasta, arvioinnista ja valvonnasta vastaavien organisaatioiden, kuten sosiaali- ja terveysministeriön, lakisääteisissä tehtävissä ensisijaisesti valtakunnallisia tietolähteitä hyödyntäen. Yhdenmukaista vähimmäistietoa käytettäisiin tietojohtamiseen hyvinvointialueiden tarvitseman tiedon lisäksi myös kansallisten viranomaisten toimesta. Tavoitteena on tuottaa tieto kertaalleen vertailukelpoisessa muodossa sekä viranomaisten että hyvinvointialueiden tarpeisiin. Näin varmistetaan kustannustehokkuus sekä tiedolla johtamisen perustuminen samoihin tietoihin. Kansalliset tiedon lähteet varmistavat yhdenmukaisen tiedon tehokkaan keräämisen, käsittelyn ja vertailukelpoisemman tiedon tuotannon. Kansallisen vertailutiedon tuottaminen ei ole tarkoituksenmukaista alueellisesti vaan tulisi tehdä kansallisesti keskitetysti. Osa tässä tarkoitetusta vähimmäistiedosta voidaan tulkita salassa pidettäväksi ainakin niin kutsuttujen sote-palvelujen yksikkökustannusten osalta (ks. esim. Kilpailu- ja kuluttajaviraston lausunto KKV/1328/03.02/2024), minkä vuoksi säädettäisiin siitä, että 3 momentissa tarkoitetuilla viranomaisilla olisi oikeus saada vähimmäistiedot ja vertailutiedot salassapitosäännösten estämättä. Tämä olisi välttämätöntä, jotta sanotut viranomaiset voisivat hoitaa lakisääteiset tehtävänsä. Edellä tarkoitetut tiedot eivät saisi sisältää henkilötietoja.  

Pykälän 5 momentiksi siirtyvää aiempaa 4 momenttia muutettaisiin teknisesti siten, että asetuksenantovaltuudesta säädettäisiin alakohdittain. Lisäksi momentin ensimmäistä virkettä täydennettäisiin selvyyden vuoksi siten, että myös 6 ja 7 §:ssä tarkoitettujen hyvinvointikertomusten ja -suunnitelmien tulisi olla Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen määrittelemien tietosisältöjen ja -rakenteiden mukaisia. 

Pykälän 5 momentin 1 kohdan mukaan sosiaali- ja terveysministeriön asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä 1 momentissa tarkoitetun seurannan vähimmäistietosisällön hallintamallista, mukaan lukien 6 ja 7 §:ssä tarkoitetun hyvinvointikertomuksen ja suunnitelman vähimmäistietosisällön hallintamalli. Yhtenäiset tietosisällöt mahdollistavat hyvinvointialueiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen alueellisen ja valtakunnallisen vertailtavuuden ja seuraamisen. Hallintamallilla tarkoitetaan vähimmäistiedon tuottamiseen ja jakeluun sekä tietosisällön ylläpidon ja kehittämisen prosessiin liittyvien organisaatioiden vastuita ja rooleja. Tämän kohdan perusteella asetuksessa ei ole tarkoitus määritellä tai luetella yksityiskohtaisesti indikaattoreita.  

Pykälän 5 momentin 2 kohdan mukaan asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä myös tuotettavista 1 momentissa tarkoitetuista seurannan vähimmäistiedoista sekä 6 ja 7 §:ssä tarkoitettujen hyvinvointikertomusten ja -suunnitelmien vähimmäistiedoista. Edelleen momentin 3 kohdan mukaan tarkempia säännöksiä voitaisiin antaa tietojen toimittamisen menettelytavoista ja aikataulusta, joilla hyvinvointialue ja HUS-yhtymä toimittaa 1 momentissa tarkoitetut seurannan vähimmäistiedot sekä 6 ja 7 §:ssä tarkoitetut hyvinvointikertomusten ja -suunnitelmien vähimmäistiedot Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle. Kuntien ja hyvinvointialueiden hyvinvointikertomusta ja -suunnitelmaa koskevien vähimmäistietojen osalta voimassa olevassa laissa ei ole velvoitetta toimittaa tietoja kansallisten viranomaisten käyttöön. Säännökseen esitetään lisättävän tältä osin hyvinvointialueille ja HUS-yhtymälle velvoite toimittaa omat ja kunnilta saamansa tiedot Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle. Kokoamalla hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman vähimmäistiedot Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle mahdollistettaisiin tietojen vertailu ja niiden kattavuuden lisääminen. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tehtävän seuraaminen on tunnistettu ensiarvoisen tärkeäksi pyrittäessä lisäämään sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan vaikuttavuutta ja kustannusvaikuttavuutta. Tietojen toimittamisen velvoitteella lisättäisiin tämän työn vahvistumista. 

Pykälän 5 momentin 4 kohdan mukaan asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä tiedoista, joiden tulee sisältyä 2 momentissa tarkoitettuun selvitykseen, sekä selvityksen laatimisen aikataulusta ja ajankohdasta, jolloin se on toimitettava Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle sekä sosiaali- ja terveysministeriölle. Säännös olisi sellaisenaan voimassa olevan lain mukainen. 

30 §. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntija-arviot. Pykälän 1 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntija-arvioissa tarkasteltaisiin myös sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöön ja sen käyttöön liittyviä seikkoja eli esimerkiksi henkilöstön vajeita kuvaamaan henkilöstön riittävyyttä ja saatavuutta, henkilöstön määrää, ikärakennetta ja vaihtuvuutta sekä henkilöstön työkykyä. Lisäys on vastinpari lain 29 §:n 1 momenttiin ehdotettavalle henkilöstöresurssien käyttöä koskevalle lisäykselle.  

37 §.Yhteistyösopimuksen valmistelu ja toteutumisen seuranta. Pykälän 1 momentissa oleva viittaus sote-järjestämislain 22 §:ään muutettaisiin viittaamaan hyvinvointialueesta annetun lain 12 a §:ään edellä 11 §:n säännöskohtaisissa perusteluissa selostetuista syistä.  

6.2  Pelastustoimen järjestämisestä annettu laki

6 §. Pelastustoimen palvelutasopäätös. Pykälän 1 ja 2 momentissa viitataan saman lain 8 §:ään, kun viitataan valtakunnallisiin strategisiin tavoitteisiin. Viittaus 8 §:ään muutettaisiin teknisenä korjauksena hyvinvointialueesta annetun lain 12 a §:ään.  

11 §. Investointisuunnitelman pelastustoimen osasuunnitelma. Voimassa olevan pelastustoimen järjestämisestä annetun lain 11 §:n 1 momentin mukaan hyvinvointialueen investointisuunnitelman pelastustoimea koskevan osan tulee perustua muun ohella tämän lain 8 §:ssä tarkoitettuihin valtakunnallisiin strategisiin tavoitteisiin. Pykälän 2 momentissa säädetään perusteista, joilla sisäministeriö voi jättää osasuunnitelman hyväksymättä. Vaikka valtakunnallisilla tavoitteilla ja investointisuunnitelmien osasuunnitelmilla on kiinteä ja elimellinen yhteys, voimassa olevan 11 §:n 2 momentin hylkäysperusteissa ei kuitenkaan ole säännöstä siitä, että osasuunnitelma voitaisiin jättää hyväksymättä sillä perusteella, että se on ristiriidassa valtakunnallisten tavoitteiden kanssa.  

Pykälän 1 momentin viittaussäännökseen tehtäisiin tekninen korjaus siten, että valtakunnallisten tavoitteiden osalta viitattaisiin hyvinvointialueesta annetun lain 12 a §:ään. 

Pykälän 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi uusi kohta, jonka mukaan sisäministeriö voisi jättää pelastustoimen osasuunnitelman hyväksymättä myös sillä perusteella, että olisi ilmeistä, että siihen sisältyvä vaikutuksiltaan laajakantoinen tai taloudellisesti merkittävä investointi tai investointia vastaava sopimus taikka tällainen luovutus olisi ristiriidassa hyvinvointialueesta annetun lain 12 a §:ssä tarkoitettujen tavoitteiden kanssa. 

Ehdotettu säännös ei muuttaisi hyvinvointialueesta annetun lain 12 a §:ssä tarkoitettujen tavoitteiden luonnetta ei-sitovina strategisina tavoitteina. Säännöksen soveltaminen olisi ensinnäkin ministeriön harkinnassa, ja hyvinvointialueella olisi mahdollisuus osoittaa, että investointi olisi tarkoituksenmukainen, vaikka se olisikin joltain osin ristiriidassa valtakunnallisten tavoitteiden kanssa. Toisekseen on huomioitava, että säännöksen soveltamisen edellytyksenä olisi ristiriidan ilmeisyys. Näin ollen mikä tahansa ristiriitaisuus ei mahdollistaisi osasuunnitelman hyväksymättä jättämistä. On myös huomattava, että valtakunnallisia tavoitteet on lähtökohtaisesti tarkoitus antaa vain kerran neljässä vuodessa, mikä voi johtaa siihen, että erityisesti kauden loppupuolella useiden hyvinvointialueiden osasuunnitelmat voisivat olla sinänsä tarkoituksenmukaisia mutta muodollisesti ristiriidassa valtakunnallisten tavoitteiden kanssa. Tällaisessa tilanteessa ensisijaista olisi päivittää valtakunnallisia tavoitteita hyvinvointialueesta annetun lain 12 a §:n 4 momentissa tarkoitetulla tavalla. Vaihtoehtoisesti sisäministeriö voisi hyväksyä osasuunnitelmat huolimatta siitä, että ne olisivat ehdotetussa säännöksessä tarkoitetulla tavalla ilmeisessä ristiriidassa valtakunnallisten tavoitteiden kanssa. 

Ehdotettu uusi säännös 2 momenttiin olisi vastaava kuin mitä ehdotetaan lisättäväksi sote-järjestämislain 26 §:n 2 momenttiin, eikä sillä ole tarkoituksena muuttaa tulkintaa siitä, mitä tarkoitetaan vaikutuksiltaan laajakantoisella tai taloudellisesti merkittävällä investoinnilla tai investointia vastaavalla sopimuksella taikka tällaisella luovutuksella.