2.2.1  Vuoden 1998 hovioikeusuudistus ja sen jälkeinen kehitys

Hovioikeusmenettelyä koskevat oikeudenkäymiskaaren 26 luvun säännökset ovat pääosin vuodelta 1998. Vuoden 1998 hovioikeusuudistuksen tarkoituksena oli uudistaa aiemmin lähes yksinomaan kirjallinen hovioikeusmenettely siten, että se olisi yhteensopiva aiemmin uudistetun alioikeusmenettelyn kanssa ja että se täyttäisi ihmisoikeussopimusten asettamat vaatimukset. 

Hovioikeusuudistuksessa hovioikeusmenettely jaettiin valmisteluun, joka oli yleensä kirjallinen, sekä ratkaisuvaiheeseen, jona oli joko suullinen pääkäsittely tai esittely. Pääkäsittely tuli toimittaa pääsääntöisesti aina, kun asianosainen sitä vaati tai kun kysymys oli suullisen todistelun uskottavuuden arvioimisesta hovioikeudessa. 

Hovioikeusuudistuksessa pyrittiin lisäämään pääkäsittelyjen toimittamista hovioikeuksissa. Pääkäsittelyä koskeva sääntely rakentui suullisuus-, välittömyys- ja keskittämisperiaatteille samoin kuin käräjäoikeusmenettelyn osalta oli aiemmin tehty. 

Hovioikeusuudistuksen on arvioitu johtaneen oikeudenkäytön ja ratkaisujen tason nousuun. Uudistuksen ansiosta Suomi saattoi peruuttaa hovioikeuksien osalta Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaan tehdyn varauman asianosaisen oikeudesta suulliseen käsittelyyn.  

Hovioikeusuudistus johti toisaalta pääkäsittelyiden määrän voimakkaaseen kasvuun. Vaikka se oli uudistuksen tavoitteiden mukaista, täysimittaisia suullisia pääkäsittelyjä tuli järjestettäväksi myös asioissa, joissa se ei ollut tarpeen. Uusi menettely edellytti hovioikeuksilta ja syyttäjiltä aikaisempaa suurempaa työpanosta asiaa kohti, ja pääkäsittelyiden järjestäminen osoittautui työlääksi. Seurauksena oli ratkaisemattomien asioiden lukumäärän kasvu ja keskimääräisten käsittelyaikojen pidentyminen hieman yli viidestä kuukaudesta vuonna 1997 lähes kahdeksaan kuukauteen vuonna 2001 (HE 91/2002 vp s. 8, HE 105/2009 vp s. 11). Hovioikeusmenettelystä tuli asioissa, joissa toimitettiin pääkäsittely, sekä asianosaisille että valtiolle kalliimpi ja todistajille raskaampi kuin ennen. 

Epäkohtiin on pyritty puuttumaan rajoittamalla hovioikeuden täystutkinnassa ratkaistavien asioiden määrää. Vuonna 2003 säädettiin seulontamenettelystä, joka korvattiin jatkokäsittelylupajärjestelmällä vuonna 2011. Jatkokäsittelylupajärjestelmän käyttöalaa laajennettiin vuonna 2015 siten, että nykyään jatkokäsittelylupa tarvitaan, jos kysymys ei ole rikosasiasta, jossa vastaaja on tuomittu ankarampaan rangaistukseen kuin kahdeksan kuukautta vankeutta ja valitus koskee vastaajan syyksi luettua rikosta taikka rangaistusta (oikeudenkäymiskaari, OK 25 a luvun 5 §). 

Tällä hetkellä noin kolme neljästä hovioikeuteen saapuneesta asiasta kuuluu jatkokäsittelylupajärjestelmän piiriin, ja hieman yli puolessa näistä asioista jatkokäsittelylupa myönnetään. Hovioikeuksiin saapuneiden asioiden määrä on laskenut 2010-luvulla selvästi: vuonna 2010 hovioikeuksiin saapui noin 11 150 asiaa, mutta vuonna 2019 enää noin 8 450 asiaa. Tämä selittyy sekä rikosasioiden määrän vähentymisellä käräjäoikeuksissa että muutoksenhaun harvinaistumisella. Vuonna 2019 kaikkien asioiden keskimääräinen käsittelyaika hovioikeudessa oli 5,8 kuukautta. Pääkäsittelyssä ratkaistiin noin 2 000 asiaa (Tuomioistuinten työtilastoja vuodelta 2019. Oikeusministeriön julkaisuja, Toiminta ja hallinto 2020:4, s. 4–6 ja Jatkokäsittelylupajärjestelmän käyttöönoton ja soveltamisalan laajentamisen vaikutukset hovioikeuksissa. Oikeusministeriön julkaisuja, Selvityksiä ja ohjeita 2019:1, s. 14 ja 31–32). 

Vuonna 2020 keskimääräinen käsittelyaika nousi 6,3 kuukauteen huolimatta siitä, että hovioikeuksiin saapuneiden asioiden määrä laski noin 7 370 juttuun (Tuomioistuinlaitoksen tilinpäätös 2020, s. 66). Vuosi oli kuitenkin poikkeuksellinen, koska lukuisten asioiden käsittely jouduttiin koronaviruspandemian takia keskeyttämään. 

2.2.2  Suullisen todistelun vastaanottaminen muutoksenhakutuomioistuimessa

Hovioikeus. Valitusasioiden käsittelystä hovioikeudessa säädetään oikeudenkäymiskaaren 26 luvussa. Hovioikeus ratkaisee valitusasiat joko esittelystä kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella tai pääkäsittelyssä. 

Pääkäsittely pohjautuu suullisuus-, välittömyys- ja keskittämisperiaatteille. Hovioikeuden pääkäsittelyssä kuullaan asianosaisia, todistajia ja asiantuntijoita sekä vastaanotetaan muuta selvitystä. Hovioikeuden on oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n mukaan toimitettava pääkäsittely, jos riita-asiassa asianosainen tai rikosasiassa asianomistaja tai vastaaja sitä vaatii. Pääkäsittelyä ei kuitenkaan tarvitse toimittaa, jos asiassa ei luvun 15 §:n 1 momentin mukaan tarvitse ottaa vastaan suullista todistelua sen vuoksi, että näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä varteenotettavaa epäilystä, ja pääkäsittelyn toimittaminen on muutoinkin selvästi tarpeetonta huomioon ottaen erityisesti asian laatu ja merkitys asianosaiselle. 

Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 a §:n nojalla hovioikeus voi toimittaa pääkäsittelyn myös omasta aloitteestaan katsoessaan sen tarpeelliseksi.  

Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 15 §:n 1 momentin mukaan silloin, kun pääkäsittely toimitetaan ja asiassa on kysymys käräjäoikeuden suullisen todistelun uskottavuudesta tekemästä arviosta, käräjäoikeudessa vastaanotettu suullinen todistelu otetaan tarpeellisilta osiltaan uudelleen vastaan, jollei estettä ole. Todistelua ei tarvitse ottaa uudelleen vastaan, jos käräjäoikeuden vastaanottaman näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella kokonaisuutena arvioitaessa mitään varteenotettavaa epäilystä. 

Asianosainen kutsutaan hovioikeuden pääkäsittelyyn henkilökohtaisesti, jos hänen kuulemistaan pidetään asian selvittämiseksi tarpeellisena. Vaatimus asianosaisen henkilökohtaisesta läsnäolosta pääkäsittelyssä perustuu tyypillisesti siihen, että asiassa tulee arvioitavaksi hänen kertomuksensa uskottavuus, mutta kysymys voi olla myös rikosasian vastaajan osallistumis- tai puolustautumismahdollisuuksien turvaamisesta sekä tuomioistuimen mahdollisuuksista arvioida oikeudenmukaista rangaistusta. Hovioikeudella on katsottu olevan velvollisuus kuulla rikosasian vastaajaa henkilökohtaisesti esimerkiksi silloin, kun asian ratkaisulla on erityinen merkitys vastaajan työuralle, vaikka asiassa ei olisi kysymys suullisen todistelun uskottavuudesta eikä asianosainen olisi vaatinut pääkäsittelyn toimittamista (HE 105/2009 vp s. 69). 

Hovioikeudessa voidaan myös järjestää vain valittajan kuulemiseksi niin sanottu pienimuotoinen pääkäsittely, joka ei ole käräjäoikeuskäsittelyn toistamista, vaan siinä toteutuisi asianosaisen oikeus ajaa asiaansa ja kohdata tuomarinsa hänelle tärkeässä asiassa (HE 105/2009 vp s. 68). 

Todistajat ja asiantuntijat sekä todistelutarkoituksessa kuultavat asianosaiset kutsutaan henkilökohtaisesti hovioikeuden pääkäsittelyyn esittämään kertomuksensa. Hovioikeus ei voi tukeutua suullisen todistelun arvioinnissa siihen, miten käräjäoikeus on ratkaisussaan mahdollisesti referoinut kuulusteltavien esittämiä kertomuksia, vaan hovioikeuden pitää tehdä suullisesta todistelusta omat havaintonsa. 

Hovioikeuden pääkäsittelyssä voidaan kuitenkin puhelinta taikka muuta siihen soveltuvaa äänen- tai kuvanvälitysmenetelmää käyttäen kuulla todistelutarkoituksessa sellaista käräjäoikeudessa kuultua todistajaa, asiantuntijaa ja asianosaista, jonka kertomuksen uskottavuus voidaan luotettavasti arvioida ilman hänen henkilökohtaista läsnäoloaan, jos tuomioistuin harkitsee tämän soveliaaksi (OK 17:52 ja 26:24a.2). 

Jos asianosaisia ja todistajia ei saada kutsuttua pääkäsittelyyn, pääkäsittelyä ei lähtökohtaisesti voida toimittaa, vaan se täytyy peruuttaa ja asialle määrätä uusi käsittelypäivä. Jos asianosainen jää hänelle tiedoksiannetusta kutsusta huolimatta saapumatta hovioikeuden pääkäsittelyyn, sovelletaan oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 20 §:ää. Jos poissa on valittajan asemassa oleva asianosainen, hänen valituksensa voidaan jättää pääkäsittelyn kohteena olevalta osalta sillensä. Jos valittajana pääkäsittelyyn henkilökohtaisesti kutsuttu rikosasian vastaaja on lähettänyt sijaansa asiamiehen, asiassa on meneteltävä siten kuin 21 §:ssä säädetään. Jos valittajana pääkäsittelyyn henkilökohtaisesti kutsuttu rikosasian vastaaja on jäänyt pois pääkäsittelystä, johon häntä on kehotettu saapumaan sakon uhalla, hänelle voidaan asettaa korkeampi uhkasakko taikka hänet voidaan määrätä tuotavaksi samaan tai myöhempään istuntoon. 

Jos poissa on valittajan vastapuoli, jonka läsnäoloa asian käsitteleminen edellyttää, pääkäsittelyä ei lähtökohtaisesti voida toimittaa. Edellytyksiä pääkäsittelyn toimittamiselle ei ole myöskään silloin, jos todistaja tai asiantuntija jää saapumatta pääkäsittelyyn. 

Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 21 §:n 1 momentissa säädetään kuitenkin, että jos asianosainen, todistaja tai muu kuultava ei sakon uhasta huolimatta saavu pääkäsittelyyn taikka jos tuotavaksi määrättyä ei tavata tai jos kutsua ei saada annetuksi tiedoksi, pääkäsittely saadaan, milloin syytä on, toimittaa ja asia ratkaista poissaolosta huolimatta. Lainkohdan soveltamista rajoittaa luvun 16 §:n luottamusperiaate, jonka mukaan silloin, kun käräjäoikeudessa vastaanotettua suullista todistelua ei oteta hovioikeudessa uudelleen vastaan, käräjäoikeuden ratkaisua saa tämän todistelun osalta muuttaa vain, jos todistelua ei enää voida ottaa uudelleen vastaan. Tällainen tilanne voi olla käsillä esimerkiksi silloin, kun todistaja on kuollut. Rangaistusvaatimuksesta tehtyä ratkaisua saadaan kuitenkin aina muuttaa rikosasian vastaajan eduksi. 

Korkein oikeus. Muutoksenhakuasian käsittelystä korkeimmassa oikeudessa säädetään oikeudenkäymiskaaren 30 luvussa. 

Korkein oikeus ratkaisee asiat esittelystä kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella, jollei asiassa toimiteta suullista käsittelyä. Jos suullinen käsittely toimitetaan, huomioon otetaan myös siinä esitetty aineisto. 

Oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 20 §:n mukaan korkein oikeus toimittaa tarvittaessa suullisen käsittelyn, jossa voidaan kuulla asianosaisia, todistajia ja asiantuntijoita sekä vastaanottaa muuta selvitystä. Luvun 21 §:n mukaan asianosaiset saadaan kutsua suulliseen käsittelyyn uhalla, että poissaolo ei estä asian käsittelyä ja ratkaisemista. Asianosaiseen, jonka henkilökohtaista kuulemista korkein oikeus pitää tarpeellisena, on kuitenkin sovellettava, mitä oikeudenkäymiskaaren 12 luvussa ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) 8 luvussa on säädetty asianosaisen velvoittamisesta saapumaan asian jatkokäsittelyyn. Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä sovelletaan suullisen todistelun vastaanottamista hovioikeudessa koskevia oikeusohjeita soveltuvin osin, jollei oikeudenkäymiskaaren 30 luvun säännöksistä muuta johdu (KKO 2017:12). 

2.2.3  Todistelutallenteet muutoksenhaussa

Pääkäsittelyssä vastaanotettu suullinen todistelu äänitetään. Äänittämisestä käräjäoikeudessa säädetään oikeudenkäymiskaaren 22 luvun 6 §:ssä. Lainkohdan mukaan todistajan, asiantuntijan sekä todistelutarkoituksessa kuullun asianosaisen tai muun henkilön kuulustelu käräjäoikeudessa on äänitettävä. Jos äänittäminen ei ole mahdollista, lausuma on sanatarkasti merkittävä pöytäkirjaan. Jos äänittäminen lausuman lyhyyden vuoksi on ilmeisen tarpeetonta, pöytäkirjaan on äänittämisen sijasta tarkoin merkittävä, mitä asiassa on kerrottu. Pöytäkirjattu suullinen lausuma on heti luettava ja pöytäkirjaan on merkittävä lausuman antajan ilmoitus siitä, onko lausuma ymmärretty oikein.  

Äänite on oikeudenkäymiskaaren 22 luvun 10 §:n mukaan säilytettävä vähintään kuuden kuukauden ajan asian ratkaisemisesta. Jos asiassa on haettu muutosta, äänite on kuitenkin säilytettävä, kunnes asia on lainvoimaisesti ratkaistu. Kysymys on vähimmäisajoista. Äänite voidaan säilyttää kauemminkin esimerkiksi silloin, kun asiassa on vireillä kantelu tai kun äänitettä tarvitaan toisen asian käsittelyssä (HE 154/1990 vp s. 22).  

Suullinen todistelu äänitetään myös hovioikeudessa. Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 27 §:n mukaan todistajan, asiantuntijan sekä todistelutarkoituksessa kuullun asianosaisen tai muun henkilön kuulustelu hovioikeudessa on äänitettävä. Jos äänittäminen ei ole mahdollista, lausuma on sanatarkasti merkittävä pöytäkirjaan. Näin menetellään myös korkeimmassa oikeudessa. 

Suullisen todistelun äänittäminen käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa ei merkitse sitä, että suullinen todistelu voitaisiin ottaa ylemmässä tuomioistuimessa vastaan kuuntelemalla äänite. Jos asiassa on kysymys käräjäoikeuden tai hovioikeuden suullisen todistelun uskottavuudesta tekemästä arviosta, suullinen todistelu vastaanotetaan tarpeellisilta osiltaan uudelleen, jollei estettä ole. 

Sen sijaan silloin, kun asia ratkaistaan hovioikeudessa esittelystä pääkäsittelyä toimittamatta, todistelutallenteelta on oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 12 §:n nojalla tarvittaessa otettava selko käräjäoikeudessa vastaanotetun todistelun sisällöstä. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että suullisen todistelun uskottavuutta voitaisiin arvioida pääkäsittelyä toimittamatta. Jos asiassa on kysymys suullisen todistelun uskottavuudesta, hovioikeuden tulee toimittaa pääkäsittely, eikä 12 §:ää sovelleta. Ääninauhalta voidaan kuitenkin silloin, kun asia ratkaistaan pääkäsittelyä toimittamatta, esimerkiksi tarkistaa todistajan käräjäoikeudessa antaman, luotettavuudeltaan sinänsä riidattoman kertomuksen jokin yksityiskohta (HE 83/2001 vp s. 31). Käytännössä se on hyvin harvinaista. 

Äänitallenteen käyttöä muutoksenhaussa rajoittaa myös oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momentti, jonka mukaan tuomioistuimessa ei saa käyttää todisteena esitutkintapöytäkirjaan tai muulle asiakirjalle merkittyä tai muulla tavalla tallennettua lausumaa, ellei laissa toisin säädetä. Tallennetun lausuman käyttö on kuitenkin mahdollista, jos lausuman antajaa ei voida kuulustella pääkäsittelyssä tai pääkäsittelyn ulkopuolella taikka hän on jäänyt asianmukaisista toimenpiteistä huolimatta tavoittamatta, eikä asian ratkaisemista tulisi enää viivyttää. Äänitallennetta on käytetty todisteena esimerkiksi korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2017:12, jossa Albaniassa oleskellut valittaja ei saapunut suulliseen käsittelyyn. Hänen kuulemisensa videoyhteyden välityksellä ei järjestynyt, eikä ollut odotettavissa, että se tulisi myöhemminkään järjestymään. 

On myös eräitä muita tilanteita, joissa äänitallennetta voidaan käyttää hovioikeudessa tai korkeimmassa oikeudessa. Käräjäoikeudessa kertynyt ääni- tai kuvatallenne voidaan tarvittaessa esittää tarpeellisilta osiltaan hovioikeuden pääkäsittelyssä, jos käräjäoikeudessa vastaanotettua suullista todistelua ei ole joltakin osin otettava vastaan uudelleen. Tästä säädetään oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 24 a §:n 1 momentissa. Korkeimmassa oikeudessa voidaan menetellä vastaavalla tavalla. 

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 47 §:ssä säädetään tilanteesta, jossa tuomioistuimessa kuultava suullisessa kertomuksessaan poikkeaa siitä, mitä hän on aikaisemmin tuomioistuimelle, syyttäjälle tai esitutkintaviranomaiselle kertonut, tai ei anna kertomusta. Tällöin kuultavan aikaisempaa kertomusta saadaan käyttää todisteena siltä osin kuin suullinen kertomus poikkeaa aikaisemmasta kertomuksesta tai kuultava ei ole antanut kertomusta. Kysymys voi olla myös käräjäoikeudessa tai hovioikeudessa tehdystä äänitallenteesta, mutta käytännössä äänitteen kuunteleminen on tällöinkin harvinaista. 

Esitutkinnassa tallennetun kuva- ja äänitallenteen käyttäminen todisteena on mahdollista eräissä tilanteissa, joissa kuultavaa on katsottu aiheelliseksi erityisesti suojata. Kysymys on alle 15-vuotiaista tai sellaisista kuultavista, joiden henkinen toiminta on häiriintynyt. Näin voidaan menetellä myös 15–17-vuotiaiden, erityisen suojelun tarpeessa olevien asianomistajien ja eräiden seksuaalirikosten asianomistajien kohdalla. Heidän kohdallaan voidaan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 3 momentin nojalla käyttää todisteena esitutkinnassa videotallenteeseen tai siihen rinnastettavaan muuhun kuva- ja äänitallenteeseen tallennettua kuulustelua, jos syytetylle on varattu asianmukainen mahdollisuus esittää kuulusteltavalle kysymyksiä. 

2.2.4  Oikeudenkäynnin julkisuus muutoksenhaussa

Oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 1 §:stä ilmenevän julkisuusperiaatteen mukaan lähtökohtaisesti kenellä tahansa on oikeus ja mahdollisuus saada tieto oikeudenkäynneistä (diaarijulkisuus), käydä seuraamassa tuomioistuimissa järjestettäviä suullisia käsittelyjä (käsittelyjulkisuus), saada tieto tuomioistuimien tekemistä ratkaisuista (ratkaisujulkisuus) ja tutustua oikeudenkäynneissä kertyneisiin asiakirjoihin (asiakirjajulkisuus). 

Oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 14 §:n mukaan hovioikeuden pääkäsittely on julkinen, jollei tuomioistuin ole määrännyt sitä toimitettavaksi yleisön läsnä olematta. Tällainen määräys voidaan antaa lain 15 §:ssä säädetyillä perusteilla, joista käytännössä tärkein on arkaluonteisten tietojen esittäminen henkilön yksityiselämään, terveydentilaan, vammaisuuteen tai sosiaalihuoltoon liittyvistä seikoista. Käytännössä suullisia käsittelyitä määrätään toimitettavaksi yleisön läsnä olematta etenkin seksuaalirikosasioissa. Hovioikeuden esittelyä yleisöllä ei sitä vastoin ole pääsyä seuraamaan. 

Säännökset korkeimman oikeuden suullisen käsittelyn ja esittelyn julkisuudesta vastaavat hovioikeuden pääkäsittelystä ja esittelystä säädettyä. 

4.2.1  Vaikutukset oikeudenkäyntimenettelyyn

Välittömyysperiaate. Oikeudenkäyntimenettely perustuu keskeisesti suullisuus-, välittömyys- ja keskittämisperiaatteille, joita on noudatettu prosessioikeudellisissa uudistuksissa 1980-luvulta lähtien. Näiden periaatteiden on katsottu takaavan oikeudenkäyntitavoitteiden toteutumisen, kuten edeltä jaksosta 2.1 tarkemmin ilmenee. 

Esityksen mukainen muutoksenhakumenettely ei olisi nykyisessä laajuudessa välitöntä. Esityksen mukaan käräjäoikeudessa kuulusteltujen henkilöiden henkilökohtaisen uudelleen kuulustelun sijaan suullinen todistelu otettaisiin muutoksenhakutuomioistuimessa vastaan käräjäoikeudessa tehdyltä kuva- ja äänitallenteelta. Tällaisessa menettelyssä muutoksenhakutuomioistuin ei olisi kuulusteltavan kanssa välittömyysperiaatteen edellyttämässä vuorovaikutuksessa samalla tavalla kuin tällä hetkellä. Pääkäsittelyissä, joissa kuva- ja äänitallenne esitettäisiin viittaamalla siihen, oikeudenkäynnin välittömyys toteutuisi vielä heikommin, koska asianosaiset eivät esittelisi oikeudenkäyntiaineistoa suoraan muutoksenhakutuomioistuimelle eivätkä olisi läsnä sen jäsenten perehtyessä siihen. 

Oikeudenkäynnin välittömyys ei kuitenkaan ole itseisarvo. Välittömyysperiaatetta on noudatettu oikeudenkäyntimenettelyn kehittämisessä, koska sen on katsottu takaavan osaltaan oikeudenkäynnin varmuuden, nopeuden ja halpuuden sekä oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuuden toteutumisen. Tekniikan kehittymisen myötä nämä päämäärät voidaan kuitenkin saavuttaa tämänhetkistä paremmin sellaisessa menettelyssä, joka ei nykyisessä laajuudessa perustu välittömyysperiaatteelle. Kuten jäljempänä tässä jaksossa kerrotaan, suullisen todistelun vastaanottaminen kuva- ja äänitallenteelta johtaisi siihen, että muutoksenhakutuomioistuimen käytettävissä olisi yleensä nykyistä parempi oikeudenkäyntiaineisto. Se lisäisi oikeudenkäynnin varmuutta ja ihmisten oikeusturvaa. Lisäksi erityisesti asioissa, joissa toimitetaan pitkä pääkäsittely, menettelytapa tekisi oikeudenkäynnistä nykyistä halvemman ja nopeamman. Ehdotetulla menettelytavalla olisi myös muita etuja. 

Esitys ei merkitsisi täydellistä luopumista välittömyysperiaatteesta muutoksenhaussa, vaan sen rajoittamista tietyin osin prosessitavoitteiden paremmaksi saavuttamiseksi. Esimerkiksi yhä edellytettäisiin, että vain sellainen tuomioistuimen jäsen, joka on ollut mukana koko pääkäsittelyn ajan, saa osallistua asian ratkaisemiseen. 

Tuomioistuinten välinen työnjako. Hovioikeusmenettelyn uudistamisessa on 1990-luvulta alkaen pyritty muun ohella siihen, että käräjäoikeuden ja hovioikeuden roolit olisivat selkeämmät ja niiden välinen työnjako olisi tarkoituksenmukaisempi. Lakivaliokunta on toistuvasti katsonut, että lainkäyttöjärjestelmässä pääpainon tulee olla käräjäoikeudessa ja että muutoksenhaku hovioikeuteen on ensiasteen oikeudenkäyntiä täydentävä oikeusturvakeino. Hovioikeuden päätehtävä on valituksen perusteella tarkistaa käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuus ja korjata ratkaisuun mahdollisesti sisältyvät virheet ja puutteet. Hovioikeuden kontrollitehtävän mukaisesti menettelyssä on korostettava piirteitä, jotka merkitsevät käräjäoikeuden ratkaisujen oikeellisuuden tarkastamista asioiden täydellisen uuden tutkinnan sijaan (LaVM 19/1997 vp s. 5, LaVM 27/2002 vp s. 4, LaVM 4/2010 vp s. 3, LaVM 24/2014 vp s. 2). 

Suullisen todistelun vastaanottaminen kuva- ja äänitallenteelta muutoksenhakutuomioistuimessa vahvistaisi edelleen hovioikeuden roolia käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta kontrolloivana tuomioistuimena. Jos suullisen todistelun sisältö ei muutoksenhaussa lähtökohtaisesti muuttuisi, asian käsittelyssä hovioikeudessa olisi selvemmin kysymys käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuuden kontrolloinnista. 

Kuva- ja äänitallenteiden hyödyntäminen siirtäisi oikeudenkäynnin painopistettä käräjäoikeuteen myös sen vuoksi, että asianosaisia, todistajia ja muita henkilöitä kuulusteltaisiin todistelutarkoituksessa lähtökohtaisesti vain käräjäoikeudessa, ja tällöin vastaanotettava suullinen todistelu toimisi näytön arvioinnin pohjana myös mahdollisessa muutoksenhaussa. Käräjäoikeuden pääkäsittelyn merkitys asian käsittelyssä korostuisi, kun asianosaiset tietäisivät, että se olisi yleensä ainoa tilaisuus esittää kuulusteltaville kysymyksiä. 

Suullisen todistelun laatu ja näytön arviointi. Jos suullinen todistelu otettaisiin muutoksenhakutuomioistuimessa vastaan käräjäoikeudessa tehdyltä kuva- ja äänitallenteelta, muutoksenhakutuomioistuin voisi ratkaista asian näyttökysymyksen saman suullisen todistelun perusteella kuin käräjäoikeus. Se parantaisi hovioikeuden ja korkeimman oikeuden edellytyksiä ratkaista asia näytöllisesti oikein, koska suullinen todistelu on käräjäoikeudessa lähtökohtaisesti parempaa kuin muutoksenhaussa, kuten edeltä jaksosta 2.6 tarkemmin ilmenee. Tästä syystä suullisen todistelun vastaanottaminen muutoksenhakutuomioistuimessa kuva- ja äänitallenteelta lisäisi oikeudenkäynnin varmuutta ja siten ihmisten oikeusturvaa. 

Olisi toisaalta mahdollista, että kuva- ja äänitallenteen tekeminen voisi joissain olosuhteissa vaikuttaa kuulusteltavan kertomukseen. Kuvatuksi tuleminen ja tietoisuus kuva- ja äänitallenteen säilyttämisestä saattaa joskus lisätä todistajan tai muun kuulusteltavan stressiä enemmän kuin hänen kertomuksensa äänittäminen. Jos kuulusteltava kokisi kuvatuksi tulemisen erityisen ahdistavaksi, hän ei välttämättä kykenisi kertomaan tapahtumista luontevasti. Kuva- ja äänitallenteen tekeminen voisi siten joissain tilanteissa heikentää käräjäoikeuden ja samalla myös muutoksenhakutuomioistuimen käytettävissä olevaa näyttöä. 

Kuva- ja äänitallenteen tekemisen mahdolliset vaikutukset joidenkin kuulusteltavien kertomuksiin voidaan kuitenkin arvioida pienemmiksi kuin menettelytavasta saatavat näytölliset hyödyt. Kuulustelu oikeudenkäynnissä aiheuttaa joka tapauksessa stressiä, jota kuvatuksi tulemisen ei voida arvioida olennaisesti lisäävän. Lisäksi näitä kielteisiä vaikutuksia joihinkin kuulusteltaviin voitaisiin lievittää keinoilla, joista on kerrottu tarkemmin jaksossa 4.2.2. 

Kuva- ja äänitallenteelta vastaanotetun suullisen todistelun arviointi saattaisi olla toisenlaista kuin henkilökohtaisesti pääkäsittelyssä läsnä olevan henkilön antaman kertomuksen arviointi. Korkein oikeus on katsonut videoyhteyden osalta, ettei tuomioistuin ei voi edes hyvälaatuisen videoyhteyden välityksellä havainnoida kuultavan olemusta, ilmeitä, eleitä, äänensävyjä, puhetapaa tai tunnereaktioita aivan samalla tavalla kuin häntä välittömästi tuomioistuimessa läsnä olevana kuultaessa (KKO 2021:5, kohta 21). Oikeuspsykologisessa tutkimuksessa on havaittu, että henkilökohtaisesti läsnä ollen annettu kertomus koetaan kuva- ja äänitallenteelta esitettyä luotettavammaksi ja sen antajaan suhtaudutaan myönteisemmin. Selityksen arvellaan liittyvän siihen, että kuulusteltavan fyysinen läsnäolo antaa hänestä videokuvaa elävämmän vaikutelman. Tulokset eivät kuitenkaan ole täysin yhdensuuntaisia. Eräässä australialaistutkimuksessa todettiin, ettei simuloidun oikeudenkäynnin juryyn juuri vaikuttanut se, esitettiinkö seksuaalirikoksen asianomistajan kertomus videolta, videoneuvottelua käyttäen vai henkilökohtaisesti läsnä ollen (ks. lähemmin Henkilötodistelun vastaanottaminen kuva- ja äänitallenteelta hovioikeudessa. Arviomuistio. Oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 2019:6, s. 23–24 mainitut tutkimukset). 

Kertomuksen antajasta saadun vaikutelman elävyydellä ei kuitenkaan pitäisi olla ratkaisevaa merkitystä hänen kertomustaan arvioitaessa. Kuten korkein oikeus on oikeuspsykologiseen kirjallisuuteen viitaten lausunut, henkilötodistelun luotettavuutta ei voida juurikaan perustaa henkilön puhetavasta, ilmeistä ja eleistä taikka tunnereaktiosta oikeudenkäynnissä tehtävien havaintojen ja vaikutelmien varaan. Suurempi merkitys on kertomuksella itsessään, kuten sen keskeisen sisällön johdonmukaisuudella, realistisuudella ja muuttumattomuudella sekä yksityiskohtien runsaudella (KKO 2013:96, kohta 8). Suullisen todistelun arviointiin ei siten pitäisi vaikuttaa se, vastaanotetaanko suullinen todistelu kuva- ja äänitallenteelta vai niin, että kuulusteltava esittää kertomuksensa henkilökohtaisesti tuomioistuimen jäsenten edessä, kunhan kuva- ja äänitallenne on riittävän laadukas. 

Lisäksi on huomattava, että tuomioistuimilla on jo kokemusta esitutkinnassa tehdyltä kuva- ja äänitallenteelta vastaanotettavan suullisen todistelun arvioinnista. Näin on toimittu jo pitkään silloin, kun kuulusteltava on alle 15-vuotias tai jos hänen henkinen toimintansa on häiriintynyt. Nykyään todisteena voidaan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 3 momentissa säädetyin edellytyksin käyttää myös 15 vuotta täyttäneen erityisen suojelun tarpeessa olevan tai seksuaalirikoksen asianomistajan esitutkinnassa tallennettua kuulustelua. Tiedossa ei ole, että näytön arvioiminen kuva- ja äänitallenteelta olisi näissä tilanteissa koettu ongelmalliseksi. 

Oikeudenkäynnin julkisuus. Esityksen vaikutukset oikeudenkäynnin julkisuuteen eivät olisi suuria. Tämä johtuu ensinnäkin siitä, että esitys ei vaikuttaisi istuntojulkisuuteen käräjäoikeudessa, vaan asianosaiset ja yleisö saisivat seurata oikeudenkäyntiä samalla tavalla kuin nykyisin. Käräjäoikeudessa tehty kuva- ja äänitallenne esitettäisiin hovioikeuden pääkäsittelyssä ja korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä, jos asia käsiteltäisiin muutoksenhakutuomioistuimissa suullisesti. Sekä asianosaiset että yleisö voisivat saapua seuraamaan suullisen todistelun vastaanottamista muutoksenhakutuomioistuimeen samoin edellytyksin kuin tällä hetkellä. Kopio kuva- ja äänitallenteen ääniosasta olisi tilattavissa samalla tavalla kuin äänitallenne nykyään. 

Esitys johtaisi oikeudenkäynnin julkisuuden kaventumiseen niissä poikkeustapauksissa, joissa suullinen todistelu esitettäisiin muutoksenhakutuomioistuimessa viittaamalla käräjäoikeudessa tehtyyn kuva- ja äänitallenteeseen. Tällöin tallennetta ei katsottaisi julkisessa oikeudenkäynnissä, vaan muutoksenhakutuomioistuin perehtyisi tallenteelta ilmenevään suulliseen todisteluun asianosaisten ja yleisön läsnä olematta. 

Asianosaisten oikeudenkäyntikokemuksen kannalta on tärkeää, että heidän asiansa käsittely ei ainoastaan ole asianmukaista, vaan myös näyttää siltä. Tätä tunnetta on omiaan vahvistamaan se, että asianosaiset voivat havaita muutoksenhakutuomioistuimen jäsenten vastaanottavan heidän asiassaan esitettävää todistelua. Sen vuoksi olisi mahdollista, että suullisen todistelun vastaanottamistapa, jossa tuomioistuin perehtyisi kuva- ja äänitallenteeseen asianosaisten läsnä olematta, vaikuttaisi kielteisesti asianosaisten kokemukseen muutoksenhakumenettelyn oikeudenmukaisuudesta ja legitimiteetistä. 

Toisaalta voidaan arvioida, ettei asianosaisten kokemus oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuudesta pohjaudu yksinomaan eikä yleensä edes keskeisesti havaintoihin, joita he tekevät muutoksenhakutuomioistuimen jäsenistä ottamassa vastaan suullista todistelua. Menettely, jossa suullinen todistelu esitettäisiin muutoksenhakutuomioistuimessa viittaamalla käräjäoikeudessa tehtyyn kuva- ja äänitallenteeseen, tekisi muutoksenhakumenettelystä nopeamman ja halvemman, mikä olisi asianosaisten edun mukaista. Voidaan myös pitää selvänä, että muutoksenhakutuomioistuimen jäsenet perehtyvät suulliseen todisteluun yhtä hyvin riippumatta siitä, tekevätkö he niin julkisessa oikeudenkäyntitilaisuudessa vai muutoin. 

Suullisen todistelun esittäminen muutoksenhakutuomioistuimessa viittaamalla käräjäoikeudessa tehtyyn kuva- ja äänitallenteeseen kaventaisi osin myös yleisöjulkisuutta, kun tiedotusvälineiden edustajat ja muu yleisö eivät voisi seurata suullisen todistelun vastaanottamista hovioikeudessa tai korkeimmassa oikeudessa. Se heikentäisi jossain määrin yleisön mahdollisuuksia seurata oikeudenkäyntiä muutoksenhakuvaiheessa, mikä vaikeuttaisi sen kykyä valvoa oikeudenkäyttöä. 

Toisaalta kuva- ja äänitallenteeseen viittaamalla otettaisiin vastaan käräjäoikeudessa esitetty ja siten käräjäoikeuden pääkäsittelyssä läsnä olleen yleisön jo tuntema suullinen todistelu, eikä esitys vaikuttaisi oikeudenkäynnin julkisuuteen käräjäoikeudessa. Yleisö voisi lisäksi saapua oikeudenkäynnin ulkopuolella tuomioistuimeen katsomaan käräjäoikeudessa tehdyn kuva- ja äänitallenteen. Yleisöllä olisi myös oikeus saada tieto tallenteen äänestä samalla tavalla kuin se tällä hetkellä voi saada kopion käräjäoikeudessa tehdystä äänitallenteesta. 

Huomionarvoista on myös se, että suullisen todistelun esittäminen muutoksenhakutuomioistuimessa viittaamalla käräjäoikeudessa tehtyyn kuva- ja äänitallenteeseen ei olisi lähtökohtainen menettelytapa. Näin voitaisiin menetellä, jos muutoksenhakutuomioistuin pitäisi sitä soveliaana. Viittausmenettelyä voidaan arvioida käytettävän vuosittain noin 300 pääkäsittelyssä päätellen siitä, että vuosina 2016–2019 hovioikeudet toimittivat vuosittain 275–350 asiassa yli kahdeksan tuntia kestäneen pääkäsittelyn. Noin kolme viidesosaa näistä asioista oli rikosasioita. 

Esitys kaventaisi oikeudenkäynnin julkisuutta myös siten, että suullisesta todistelusta tehtyjen tallenteiden säilytysaikaa lyhennettäisiin. Tällä hetkellä tuomioistuimissa tehdään suullisesta todistelusta äänitallenteita, joita säilytetään vähintään kuusi kuukautta. Esityksen mukaan niin käräjäoikeudessa tehtävien kuva- ja äänitallenteiden kuin hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa tehtävien äänitallenteiden säilytysaika olisi 30 päivää. 

Hovioikeuksien pääkäsittelyiden peruuttaminen. Jos suullinen todistelu voitaisiin ottaa vastaan kuva- ja äänitallenteelta, pääkäsittelyjä hovioikeudessa ei todennäköisesti tarvitsisi peruuttaa yhtä usein kuin nyt. Tämä johtuisi siitä, ettei olisi tarpeen velvoittaa käräjäoikeudessa kuulusteltuja henkilöitä saapumaan nykyisessä laajuudessa henkilökohtaisesti hovioikeuden pääkäsittelyyn. 

Vuonna 2019 hovioikeuksissa peruutettiin 430 pääkäsittelyä, joista 325 rikosasioissa, 103 riita- tai hakemusasioissa ja kaksi pitkäaikaisvankien vapauttamista koskevissa asioissa. Näistä pääkäsittelyistä 31 peruutettiin vasta istunnossa. Näiden tietojen perusteella voidaan arvioida, että vastaanotettaessa suullinen todistelu hovioikeudessa kuva- ja äänitallenteelta peruutettujen pääkäsittelyiden määrä vähentyisi 200 pääkäsittelyllä ja vasta istunnossa peruutettujen pääkäsittelyiden määrä lisäksi 10 pääkäsittelyllä vuodessa. 

Jos pääkäsittelyt peruuntuisivat nykyistä harvemmin, hovioikeuksien käsittelyaikojen voidaan olettaa lyhentyvän. Peruuntumisten vähentyminen vähentäisi myös turhasta istuntoon valmistautumisesta ja saapumisesta aiheutuvaa työtä ja kustannuksia. Pääkäsittelyiden suunnittelu ja aikatauluttaminen helpottuisivat, jos voitaisiin luottaa siihen, että sovittu pääkäsittely yleensä myös toteutuu. Hyötyjiä olisivat tuomioistuinten lisäksi asianosaiset, todistajat ja asiantuntijat. 

Hovioikeuksien pääkäsittelyiden kesto. Kuva- ja äänitallennetta ei olisi aihetta esittää hovioikeudessa aina kokonaisuudessaan, vaan tallenteelta tulisi ottaa vastaan todistelua vain siitä, mistä asiassa on enää kysymys. Voisi siten olla mahdollista, että suullisen todistelun vastaanottaminen kuva- ja äänitallenteelta lyhentäisi hovioikeuden pääkäsittelyn kestoa. Tähän pääseminen edellyttäisi kuitenkin sitä, että asian käsittely käräjäoikeudessa olisi riittävän jäsenneltyä, jotta kuva- ja äänitallenne kyettäisiin esittämään hovioikeudessa vain relevantein osin. 

Jos suullisen todistelun vastaanottamista ei käräjäoikeudessa jäsenneltäisi riittävästi, hovioikeuksien pääkäsittelyt saattaisivat jossain määrin pidentyä, kun kuva- ja äänitallenteita katsottaisiin hovioikeuden pääkäsittelyssä tarpeettoman laajasti. 

Pääkäsittelyn kulku muuttuisi asioissa, joissa hovioikeus sallisi suullisen todistelun esittämisen pääkäsittelyssä viittaamalla siihen. Näin meneteltäessä asianosaiset ja mahdollinen yleisö olisivat läsnä vain alku- ja loppupuheenvuoroissa, eivät sen sijaan silloin, kun hovioikeus perehtyisi suulliseen todisteluun. Asianosaisilta suullisen todistelun vastaanottamisen seuraamiseen kuluva aika voisi kaikkein laajimmissa asioissa lyhentyä jopa kymmenillä istuntopäivillä. 

Monipäiväisten pääkäsittelyiden järjestäminen ja läpivieminen todennäköisesti helpottuisi, jos suullinen todistelu otettaisiin hovioikeudessa vastaan kuva- ja äänitallenteelta. Se lyhentäisi käsittelyaikoja näissä asioissa. 

Käräjäoikeusmenettely. Rikosasioiden valmistelun kehittäminen siten, että käräjäoikeuksissa toimitettaisiin nykyistä useammin suullisia valmisteluistuntoja ja tehtäisiin kirjallisia yhteenvetoja, edistäisi tällaisten rikosasioiden tehokasta ja tarkoituksenmukaista käsittelyä. Hyvin valmistellun rikosasian pääkäsittely olisi jäsennellympi ja selkeämpi, ja niin asianosaiset kuin tuomioistuimen jäsenet kykenisivät paremmin keskittymään siihen, mistä asiassa on kysymys. Lisäksi valmistelun kehittäminen voisi lyhentää pääkäsittelyitä, kun turhaksi osoittautuvaa todistelua esitettäisiin vähemmän ja pääkäsittelyitä jouduttaisiin lykkäämään harvemmin. 

Toisaalta on mahdollista, että asianosaiset esittäisivät käräjäoikeudessa kuulusteltaville varmuuden vuoksi aikaisempaa enemmän kysymyksiä. Tästä on viitteitä Ruotsissa siellä tehdyn vastaavan uudistuksen jälkeen. Se vaikuttaisi pääkäsittelyitä pidentävästi. 

Laajojen rikosasioiden parempi valmistelu käräjäoikeudessa olisi hyödyllistä myös muutoksenhaun kannalta. Mitä jäsennellymmin asia käsiteltäisiin käräjäoikeudessa, sitä helpommin ja tehokkaammin suullisen todistelun vastaanottaminen kuva- ja äänitallenteelta tapahtuisi muutoksenhakutuomioistuimessa. Lisäksi hyvin toimitettu valmistelu helpottaisi myös muutoksenhaussa olennaiseen keskittymistä ja vähentäisi turhaa todistelua ja siten lyhentäisi oikeudenkäyntejä. 

4.2.2  Vaikutukset asianosaisiin, todistajiin ja asiantuntijoihin

Asianosaisten oikeudenkäyntikulut. Suullisen todistelun vastaanottaminen kuva- ja äänitallenteelta vähentäisi asianosaisille muutoksenhausta aiheutuvia oikeudenkäyntikuluja. Tällaisessa suullisen todistelun vastaanottamistavassa kustannukset, jotka aiheutuvat muutoksenhakutuomioistuimessa pääkäsittelyiden peruuttamisesta ja todistajille maksettavista palkkioista, oletettavasti vähenisivät tämänhetkisestä selvästi. Näiden kustannusten osuus muutoksenhaun kokonaiskustannuksista ei kuitenkaan yleensä ole suuri. 

Esitys saattaisi toisaalta johtaa joidenkin pääkäsittelyiden pidentymiseen niin käräjäoikeudessa kuin hovioikeudessa, mikä voisi lisätä asianosaisten oikeudenkäyntikuluja. Vaikutusta ei kuitenkaan arvioida suureksi. 

Esityksen vaikutus asianosaisten oikeudenkäyntikuluihin olisi huomattava sellaisissa asioissa, joissa suullinen todistelu esitettäisiin viittaamalla käräjäoikeudessa tehtyyn kuva- ja äänitallenteeseen. Näissä tilanteissa asianosaiset ja heidän avustajansa eivät olisi läsnä kuva- ja äänitallennetta katsottaessa, mikä vähentäisi olennaisesti asiassa aiheutuvien oikeudenkäyntikulujen määrää. 

Esimerkiksi menettelytavan mahdollistaman oikeudenkäyntikulusäästön suuruusluokasta yksittäisessä asiassa voidaan ottaa kahden asianosaisen välinen riita-asia, jossa tulisi toimitettavaksi 25 tuntia kestävä pääkäsittely. Jos suullinen todistelu otettaisiin tällaisessa asiassa vastaan viittaamalla käräjäoikeudessa tehtyyn kuva- ja äänitallenteeseen, aika, jonka asianosaiset olisivat läsnä pääkäsittelyssä, voisi lyhentyä esimerkiksi viiteen tuntiin. Kun avustajien mediaanituntiveloitus oikeudenkäyntiasioissa on Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutissa laaditun selvityksen mukaan nykyään 210 euroa (Laura Sarasoja – Chris Carling, Oikeudenkäyntikulut pääkäsittelyssä ratkaistuissa riita-asioissa 2019, Edilex 26/2020, s. 3), asianosaisten yhteenlasketut oikeudenkäyntikulut, jotka muutoksenhaun hävinnyt on pääsäännön mukaan velvollinen korvaamaan kokonaisuudessaan, vähenisivät tällaisessa asiassa noin 8 400 eurolla. 

Esitys voisi siten johtaa muutoksenhakuun liittyvän oikeudenkäyntikuluriskin pienentymiseen. Se parantaisi erityisesti riita-asioissa ihmisten ja yritysten tosiasiallisia edellytyksiä hakea käräjäoikeuden ratkaisuihin muutosta. 

Todistajat ja asiantuntijat. Jos suullinen todistelu otettaisiin muutoksenhakutuomioistuimessa vastaan kuva- ja äänitallenteelta, todistajien ei pääsääntöisesti tarvitsisi saapua henkilökohtaisesti hovioikeuden pääkäsittelyyn eikä korkeimman oikeuden suulliseen käsittelyyn. Tällöin heille ei aiheutuisi uudelleenkuulemisesta johtuvaa vaivaa, ajanhukkaa ja kustannuksia, jotka voivat olla huomattavia erityisesti niille todistajille, jotka asuvat kaukana hovioikeuksien istuntopaikoilta. 

Suullisen todistelun vastaanottaminen käräjäoikeudessa tehdyltä kuva- ja äänitallenteelta olisi erityisen tarkoituksenmukaista ulkomailla vakituisesti oleskelevien todistajien kohdalla. Heidän kutsumisensa oikeudenkäyntiin on usein vaikeaa ja saattaa edellyttää esimerkiksi oikeusapupyyntöä todistajan oleskeluvaltion viranomaisille, mikä voi pidentää asian käsittelyaikaa huomattavasti. Ulkomailla vakituisesti oleskelevien todistajien itsensä kannalta matkustaminen Suomeen kuulusteltaviksi voi olla vaivalloista ja aikaa vievää. 

Käräjäoikeudessa tehdyn kuva- ja äänitallenteen käyttäminen muutoksenhaussa tarkoittaisi myös sitä, ettei todistajien tarvitsisi yleensä kohdata rikosasian vastaajaa enää käräjäoikeuden pääkäsittelyn jälkeen. Samalla se voisi vähentää todistajiin kohdistuvaa uhkailua ja muita epäasiallisia vaikuttamispyrkimyksiä käräjäoikeuden pääkäsittelyn jälkeen, koska lähtökohta olisi, ettei heitä kuulusteltaisi asiassa toistamiseen. 

Oikeudenkäynnissä kuullaan asiantuntijana rehelliseksi ja alallaan taitavaksi tunnettua henkilöä erityisiä tietoja vaativista kokemussäännöistä sekä niiden soveltamisesta asiassa ilmenneisiin seikkoihin. Asiantuntijoita kuullaan lähtökohtaisesti kirjallisesti. Silloin, kun heitä kuullaan suullisesti, he hyötyisivät suullisen todistelun vastaanottamisesta kuva- ja äänitallenteelta samalla tavalla kuin todistajat. 

Asianomistajat. Suullisen todistelun ottaminen vastaan muutoksenhakutuomioistuimessa kuva- ja äänitallenteelta olisi asianomistajien edun mukaista. Tämä johtuu siitä, että tällöin heidän ei yleensä tarvitsisi saapua henkilökohtaisesti muutoksenhakutuomioistuimeen ja kohdata siellä vastaajaa uudelleen, elleivät he sitä haluaisi. Näin he välttyisivät kokemasta pääkäsittelyn aiheuttamaa stressiä toistamiseen. 

Esityksen voidaan siten arvioida parantavan rikoksen uhrin asemaa. Se on katsottu tärkeäksi oikeuspoliittiseksi päämääräksi ja asetettu tavoitteeksi myös pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelmassa (Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta, Valtioneuvoston julkaisuja 2019:31, s. 90). Esitys olisi myös niin sanotun uhridirektiivin (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2012/29/EU rikoksen uhrien oikeuksia, tukea ja suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä neuvoston puitepäätöksen 2001/220/YOS korvaamisesta) tavoitteiden mukainen. 

Käräjäoikeudessa kuulusteltavien yksityisyyden suoja. Esityksen mukaan todistajan, asiantuntijan sekä todistelutarkoituksessa kuullun asianosaisen tai muun henkilön kuulustelusta käräjäoikeudessa tehtäisiin äänitteen sijaan tallenne, joka sisältäisi äänen lisäksi kuvaa kuulusteltavasta antamassa kertomustaan. Kuvatuksi tuleminen merkitsisi äänittämistä syvällekäyvempää puuttumista kuulusteltavan yksityisyyteen. 

Kuulusteltavien yksityisyyttä suojattaisiin kuitenkin eri tavoin. Kuva- ja äänitallenteeseen soveltuisivat ensinnäkin oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain säännökset oikeudenkäyntiasiakirjoista (HE 13/2006 vp s. 29). Kuva- ja äänitallenne olisi siten pidettävä salassa muun muassa siltä osin kuin se sisältäisi arkaluonteisia tietoja henkilön yksityiselämään, terveydentilaan, vammaisuuteen tai sosiaalihuoltoon liittyvistä seikoista. 

Oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annettua lakia täsmennettäisiin siten, että käräjäoikeudessa tehdystä kuva- ja äänitallenteesta ei voitaisi milloinkaan antaa tietoa muutoin kuin luovuttamalla tallenne tuomioistuimessa nähtäväksi. Sen sijaan tallenteen äänestä voitaisiin antaa tieto. Se vastaisi nykytilaa, jonka mukaan äänitallenteesta voidaan antaa tieto. 

Lisäksi säädettäisiin, että henkilöltä, joka haluaa katsoa tuomioistuimessa käräjäoikeudessa tehtyä kuva- ja äänitallennetta, voitaisiin ottaa pois kuvan tallentamiseen soveltuvat välineet. Hänelle voitaisiin tehdä turvatarkastus tällaisen välineen löytämiseksi. Näin voitaisiin varmistua siitä, ettei kuva- ja äänitallennetta katsomaan saapunut henkilö kykenisi valokuvaamaan tai videoimaan tallennetta. 

Merkillepantavaa on myös se, että kuva- ja äänitallenteen oikeudeton levittäminen saattaisi täyttää jonkin rikoksen tunnusmerkistön. Kysymys voisi olla esimerkiksi yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä tai salassapitorikoksesta. 

Lisäksi on huomattava, että oikeudenkäynnissä esitettyjen kertomusten sisältö on jo nyt helposti selvitettävissä. Oikeudenkäynnit ovat lähtökohtaisesti julkisia, joten kuka hyvänsä voi mennä seuraamaan pääkäsittelyjä. Vaikka muu kuin tuomioistuin voi tallentaa oikeudenkäynnin vain puheenjohtajan luvalla ja oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain 21 §:ssä säädettyjen edellytysten täyttyessä, tuomioistuimet tekevät itse suullisesta todistelusta äänitteen, jonka kiinnostuneet voivat maksua vastaan tilata; esityksen mukaan olisi jatkossa samalla tavalla mahdollista tilata kuva- ja äänitallenteen ääni. Lisäksi tuomioistuimet yleensä referoivat ratkaisujensa perusteluissa suullisen todistelun sisältöä. Poikkeuksia oikeudenkäyntien ja oikeudenkäyntiasiakirjojen laajasta julkisuudesta on vain harvalukuisissa asioissa, kuten seksuaalirikoksissa, joissa esitetään lain nojalla salassa pidettäviä tai tuomioistuimen salassa pidettäviksi määräämiä tietoja. Oikeudenkäynnin asianosaiset saavat kuitenkin myös näissä asioissa tietoonsa kaiken oikeudenkäyntiaineiston. 

4.2.3  Vaikutukset perus- ja ihmisoikeuksiin

Esitys liittyy keskeisimmin perustuslain oikeusturvaa koskevaan 21 §:ään. Ehdotuksen voidaan arvioida edistävän perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista oikeudenkäynnissä. 

Tuomioistuinten ratkaisutoiminta on oikeusturvan ydinaluetta. Esityksen mukaan muutoksenhakutuomioistuin voisi ratkaista asian käräjäoikeudessa tallennetun suullisen todistelun perusteella. Tämä parantaisi muutoksenhakutuomioistuimen edellytyksiä tehdä oikea näyttöratkaisu, koska suullinen todistelu on käräjäoikeudessa lähtökohtaisesti parempaa kuin muutoksenhaussa, kuten edeltä jaksosta 2.6 tarkemmin ilmenee. Hovioikeuden ja korkeimman oikeuden parantuva kyky ratkaista näyttökysymykset oikein lisäisi oikeudenkäynnin varmuutta ja vahvistaisi siten ihmisten oikeusturvaa. 

Suullisen todistelun vastaanottaminen muutoksenhakutuomioistuimessa kuva- ja äänitallenteelta tekisi muutoksenhakumenettelystä tämänhetkistä halvemman, kun suullisen todistelun vastaanottamisesta muutoksenhaussa aiheutuvat kustannukset pienentyisivät. Sellaisissa asioissa, joissa suullinen todistelu esitettäisiin muutoksenhakutuomioistuimessa viittaamalla siihen, asianosaisten oikeudenkäyntikulut vähenisivät selvästi, koska he eivät olisi avustajineen läsnä muutoksenhakutuomioistuimen perehtyessä suulliseen todisteluun. Muutoksenhakuun liittyvän oikeudenkäyntikuluriskin pieneneminen parantaisi asianosaisten, erityisesti luonnollisten henkilöiden ja pienten yritysten, tosiasiallista ja varallisuudesta riippumatonta tasa-arvoa oikeudenkäynnissä ja mahdollisuutta hakea muutosta etenkin riita-asioissa (access to justice). Samasta syystä esitys edistäisi lisäisi perustuslain 6 §:ssä turvattua ihmisten yhdenvertaisuutta lain edessä. 

Esityksen suhdetta oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin reunaehtoihin on käsitelty jaksossa 12. 

Edellä jaksossa 4.2.1 on käsitelty esityksen vaikutuksia oikeudenkäynnin julkisuuteen. Tässä yhteydessä on tarkasteltu myös sen vaikutuksia oikeudenkäynnin koettuun oikeudenmukaisuuteen. 

Esityksen suhdetta perustuslain 10 §:ssä turvattuun yksityiselämän ja henkilötietojen suojaan on käsitelty jaksoissa 4.2.2 ja 12. 

4.2.4  Vaikutukset viranomaisten toimintaan

Käräjäoikeudet. Käräjäoikeuksien tulisi tehdä kuva- ja äänitallenne kaikista todistelutarkoituksessa esitetyistä kertomuksista jokaisessa pääkäsittelyssä. Kuva- ja äänitallenne tehtäisiin käyttämällä tarkoitusta varten kehitettävää videotallennusjärjestelmää. Järjestelmä kehitettäisiin sellaiseksi, että sen käyttäminen pääkäsittelyssä olisi mahdollisimman vaivatonta. 

Videotallennusjärjestelmän käyttäminen pääkäsittelyssä olisi todennäköisesti hieman työläämpää kuin kertomusten äänittäminen. Lisäksi uutena työvaiheena olisi joissakin asioissa kuva- ja äänitallenteen indeksoiminen. Koska olisi tarkoituksenmukaista, että kuva- ja äänitallenteen tekemisestä ja indeksoimisesta huolehtisi teknisesti puheenjohtajan sijaan käräjäsihteeri, esitys korostaisi tarvetta huolehtia avustavan henkilökunnan määrän riittävyydestä käräjäoikeuksissa. Toisaalta kertomuksia indeksoitaisiin etupäässä laajoissa asioissa, joiden ratkaisemiseen osallistuu käräjäoikeudessa usein kolme käräjätuomaria. 

Koska indeksointi edellyttäisi ymmärrystä siitä, mitä kuulustelu koskee, sitä ei olisi nykytekniikalla mahdollista automatisoida. Indeksointia ei voitaisi myöskään korvata kirjallisten toisintojen laatimisella, koska Oikeusrekisterikeskuksesta saadun tiedon mukaan markkinoilla ei ole tällä hetkellä puheentunnistusohjelmistoa, jolla voitaisiin luotettavasti saattaa suomen- ja ruotsinkieliset kuulustelukertomukset kirjalliseen muotoon. 

Esitys vähentäisi vähäisessä määrin haastemiesten työtä. Tämä johtuu siitä, että käräjäoikeuksissa työskentelevät haastemiehet huolehtivat tiedoksiannoista myös hovioikeuden pääkäsittelyihin. Koska hovioikeuden pääkäsittelyihin kutsuttaisiin ehdotuksen seurauksena aikaisempaa huomattavasti vähemmän henkilöitä, kutsuja niihin tulisi tiedoksiannettavaksi aiempaa vähemmän. Vaikutusta ei voida kuitenkaan arvioida mainittavaksi, sillä pääkäsittelyjä – ja siten tiedoksiannettavia kutsuja – on hovioikeuksissa olennaisesti vähemmän kuin käräjäoikeuksissa. Haastemiestiedoksianto ei myöskään ole ainoa tapa antaa kutsuja tiedoksi.  

Käräjäoikeuksissa tulisi olla tila, jossa kuva- ja äänitallennetta voitaisiin katsoa. Tähän tarkoitukseen voitaisiin käyttää esimerkiksi vapaana olevia istuntosaleja. Ruotsin tuomioistuinten kokemusten perusteella voidaan arvioida, ettei kuva- ja äänitallenteita juuri haluta katsoa. Ottaen kuitenkin huomioon, että esityksen mukaan kuva- ja äänitallennetta saisi Suomessa, toisin kuin Ruotsissa, katsoa myös yleisö, tallenteeseen tutustuminen saattaisi olla täällä jonkin verran yleisempää kuin Ruotsissa. 

Esitys saattaisi johtaa siihen, että käräjäoikeudessa esitettävän suullisen todistelun määrä lisääntyisi. Toisaalta ehdotukset rikosasioiden valmistelun tehostamisesta voisivat lyhentää pitkiä pääkäsittelyitä, kun suullista todistelua tulisi rikosasioissa esitettäväksi vähemmän. Vaikutus voisi joissain laajoissa rikosasioissa olla huomattava. Nämä tekijät voivat johtaa käräjäoikeuksien pääkäsittelyjen keskimääräisen keston pidentymiseen, mutta vaikutus ei todennäköisesti olisi suuri. 

Rikosasioiden valmistelun tehostuminen voisi lyhentää käräjäoikeuksien keskimääräisiä käsittelyaikoja, etenkin kun laajat rikosasiat ovat työläitä ja sitovat usein kolmen käräjätuomarin työpanoksen. Kaikkien asioiden osalta uusi edellytys asioiden käsittelyn jäsentyneisyydestä voisi vähäisessä määrin jouduttaa niiden käsittelyä, koska tällaisen käsittelytavan voidaan arvioida tekevän oikeudenkäynnistä selväpiirteisemmän ja siten myös helpomman ratkaista. Toisaalta pääkäsittelyjen kestojen mahdollinen pidentyminen voisi vaikuttaa toiseen suuntaan. Näitä tekijöitä yhdessä punniten voidaan arvioida, että esitys ei johtaisi käsittelyaikojen pidentymiseen käräjäoikeuksissa. 

Esityksen mukaan suullinen todistelu voitaisiin ottaa myös käräjäoikeudessa vastaan kuva- ja äänitallenteelta silloin, kun asia palautetaan käräjäoikeuteen ja kun asiassa toimitetaan uusi pääkäsittely liian pitkän lykkäyksen jälkeen. Näin voitaisiin menetellä myös silloin, kun suullista todistelua on otettu vastaan pääkäsittelyn ulkopuolella. Se helpottaisi ja jouduttaisi tällaisten asioiden käsittelyä. Niiden määrä on kuitenkin pieni. 

Hovioikeudet. Esitys muuttaisi olennaisesti hovioikeuden pääkäsittelyssä noudatettavaa menettelyä. Pääkäsittelyn käytännön toimittamisen näkökulmasta uudistus edellyttäisi sitä, että hovioikeus huolehtisi kuva- ja äänitallenteen teknisestä esittämisestä pääkäsittelyssä. Osassa asioita tulisi valmisteluvaiheessa etsiä indeksoidulta kuva- ja äänitallenteelta pääkäsittelyssä esitettäväksi ne kohdat, jotka ovat asiassa merkityksellisiä. On selvää, että järjestelmän, jolla kuva- ja äänitallenteet esitettäisiin, tulisi olla helppokäyttöinen ja toimintavarma myös hovioikeuden näkökulmasta. 

Esitys vähentäisi jonkin verran hovioikeuksien henkilökunnan työmäärää, kun työaikaa ei enää kuluisi peruuntuneisiin pääkäsittelyihin. Esityksen taloudellisia vaikutuksia koskevassa jaksossa 4.2.5 on arvioitu, että tämä säästäisi työaikaa hovioikeuden jäseniltä noin 660 tuntia, hovioikeuden esittelijöiltä noin 220 tuntia ja hovioikeuksien kansliahenkilökunnalta noin 420 tuntia vuodessa. Tämä aika vapautuisi muiden asioiden käsittelyyn. Pääkäsittelyjen jääminen peruuntumatta lyhentäisi käsittelyaikoja. 

Toisaalta ehdotus todennäköisesti johtaisi siihen, että hovioikeuksissa tulisi valmistella asioita nykyistä enemmän ja tehdä erityisesti suullista todistelua koskevia käsittelyratkaisuja. Olisi myös mahdollista, että hovioikeuksien pääkäsittelyt pidentyisivät. Nämä vaikutukset voisivat olla työmäärällisesti suurempia kuin pääkäsittelyiden peruuntumisten vähentymisestä johtuva työmäärän säästö. 

Tällä hetkellä noin viidennes hovioikeuksien pääkäsittelyistä on niin sanottuja matkakäräjäistuntoja, joissa hovioikeuden kokoonpano matkustaa toiselle paikkakunnalle pääkäsittelyn toimittamista varten. Vuonna 2019 ratkaistuissa asioissa toimitettiin yhteensä 353 matkakäräjäistuntoa, joista 150 toimitti Vaasan hovioikeus, 114 Rovaniemen hovioikeus, 65 Turun hovioikeus ja 24 Itä-Suomen hovioikeus (Tuomioistuinten työtilastoja vuodelta 2019. Oikeusministeriön julkaisuja, Toiminta ja hallinto 2020:4, s. 7–17). 

Ratkaisun istuntopaikasta tekee jokaisessa asiassa erikseen asiaa käsittelevä hovioikeuden kokoonpano. Koska istuntopaikkaharkinnassa otetaan huomioon kuulusteltaville hovioikeuteen saapumisesta aiheutuva vaiva ja kustannukset, tarvetta pitää matkakäräjäistuntoja vähentäisi se, että aikaisempaa selvästi harvemman henkilön tarvitsisi saapua hovioikeuden pääkäsittelyyn henkilökohtaisesti. Toisaalta uudistus ei suoraan vaikuttaisi asianosaisten läsnäolovelvollisuuteen pääkäsittelyssä. Näistä syistä voidaan arvioida, että esitys johtaisi matkakäräjäistuntojen vähenemiseen viidesosalla nykyisestä eli noin 70 matkakäräjäistunnolla vuodessa. Matkakäräjäistunto on hovioikeuden näkökulmasta työläämpi kuin hovioikeuden istuntopaikkakunnalla toimitettava pääkäsittely, joten niiden vähentyminen voisi vähentää hovioikeuden työtä ja lyhentää käsittelyaikoja. 

Laajoissa asioissa, joissa suullinen todistelu esitettäisiin pääkäsittelyssä viittaamalla siihen, asianosaiset eivät olisi läsnä suullista todistelua vastaanotettaessa. Se tekisi pääkäsittelyn järjestämisestä helpompaa. Muissakin tilanteissa suullisen todistelun vastaanottaminen kuva- ja äänitallenteelta voisi helpottaa monipäiväisten pääkäsittelyiden järjestämistä ja läpivientiä, kuten edellä jaksossa 4.2.1 kerrotaan. Laajojen asioiden merkitys hovioikeuksien työmäärälle on suuri, mikä korostaisi näiden vaikutusten merkitystä hovioikeuksien ja niiden käsittelyaikojen näkökulmasta. 

Esityksen mukaisessa menettelyssä todistajia ei juuri enää tarvitsisi kutsua henkilökohtaisesti hovioikeuden pääkäsittelyyn. Kutsujen tiedoksianto todistajille on joskus työlästä ja aikaavievää. Tältä osin esityksen voidaan arvioida vähentävän hovioikeuden työtä ja lyhentävän käsittelyaikoja erityisesti silloin, jos todistaja oleskelee ulkomailla tai jos kutsun tiedoksianto on muutoin vaikeaa. 

Ehdotetussa menettelyssä hovioikeuksien lainkäyttösihteerien ja muun kansliahenkilökunnan ei tarvitsisi nykyisessä laajuudessa huolehtia pääkäsittelykutsujen lähettämisestä ja niiden tiedoksiantamisen seurannasta. Toisaalta uudistus saattaisi edellyttää, että lainkäyttösihteeri avustaisi joissain tilanteissa kuva- ja äänitallenteen esittämisessä pääkäsittelyssä ja muissa tallenteen katsomiseen liittyvissä teknisissä tehtävissä. Näistä syistä esityksen vaikutuksia hovioikeuksien kansliahenkilökunnan työmäärään ei arvioida merkittäviksi. 

Esityksen voidaan arvioida laskevan muutoksenhakukynnystä sen vuoksi, että muutoksenhaun kustannukset pienentyisivät. Samoin voisi vaikuttaa myös se, että muutoksenhakumenettelystä tulisi asianosaisen näkökulmasta kevyempi, kun suullista todistelua ei hovioikeudessa lähtökohtaisesti otettaisi henkilökohtaisesti vastaan. Nämä seikat voisivat lisätä hovioikeuksiin saapuvien asioiden, etenkin riita-asioiden, määrää. Toisaalta suurin osa hovioikeuksien käsittelemistä asioista on rikosasioita, joissa oikeudenkäyntikuluriskillä on riita-asioita pienempi merkitys. Lisäksi hovioikeuksiin saapuneiden asioiden määrä on laskenut pitkään, kuten edellä jaksossa 2.2.1 on selostettu. Näistä syistä esityksen vaikutusta hovioikeuksien asiamääriin ei arvioida merkittäväksi.  

Uudessa menettelyssä on edellä kuvatusti piirteitä, jotka voisivat lyhentää asioiden käsittelyaikoja hovioikeuksissa, mutta myös toiseen suuntaan vaikuttavia tekijöitä. Niiden yhteisvaikutusta on vaikea arvioida. Koska esitys voi tehostaa erityisesti laajojen ja siten työläimpien asioiden käsittelyä hovioikeudessa, voidaan pitää luultavana, että esitys ennemmin lyhentäisi kuin pidentäisi hovioikeuksien käsittelyaikoja, mutta vaikutus ei olisi suuri. 

Korkein oikeus. Esityksen mukaan käräjäoikeudessa vastaanotettu suullinen todistelu otettaisiin korkeimmassa oikeudessa vastaan kuva- ja äänitallenteelta samalla tavalla kuin hovioikeudessa. Esityksen vaikutukset korkeimman oikeuden toimintaan olisivat siten samankaltaisia kuin hovioikeuksien toimintaan, mutta korkeimmassa oikeudessa toimitettavien suullisten käsittelyiden määrä, viime vuosina alle 20 kappaletta vuodessa, huomioon ottaen olennaisesti vähäisempiä. Esityksen ei arvioida vaikuttavan korkeimman oikeuden käsittelyaikoihin. 

Syyttäjälaitos ja oikeusaputoimistot. Muutokset tapaan, jolla suullinen todistelu otettaisiin muutoksenhakutuomioistuimessa vastaan, vaikuttaisivat siihen, kuinka syyttäjät ja julkiset oikeusavustajat ajavat asiaa oikeudenkäynnissä. Heidän tulisi aikaisempaa vahvemmin panostaa todistelutarkoituksessa kuulusteltavien henkilöiden kuulusteluun käräjäoikeuden pääkäsittelyssä, koska se olisi lähtökohtaisesti ainoa tilaisuus esittää heille kysymyksiä. Toisaalta valmistautuminen hovioikeuden pääkäsittelyyn helpottuisi, kun suullisen todistelun sisältö olisi etukäteen tiedossa. 

Pääkäsittelyiden peruuntumisen vähentyminen säästäsi jonkin verran syyttäjien ja julkisten oikeusavustajien työaikaa. Kysymys olisi todennäköisesti muutamista sadoista tunneista työaikaa vuodessa. Samoin vaikuttaisi rikosasioiden valmistelun tehostaminen. Toisaalta pääkäsittelyiden mahdollinen pidentyminen vaikuttaisi päinvastaiseen suuntaan. 

Asioissa, joissa suullinen todistelu esitettäisiin viittaamalla käräjäoikeudessa tehtyihin kuva- ja äänitallenteisiin, syyttäjien ja julkisten oikeusavustajien työaikaa säästyisi huomattavasti, koska he eivät olisi läsnä muutoksenhakutuomioistuimen perehtyessä kuva- ja äänitallenteeseen. Jos suullinen todistelu esitettäisiin tällä tavalla, esimerkiksi pääkäsittelyssä, jonka kesto olisi 25 tuntia, asianosaisten paikallaoloaika voisi lyhentyä viiteen tuntiin. 

Tuomioistuinvirasto. Tuomioistuinvirasto vastaisi videotallennusjärjestelmän hankinnasta. Hankinta ja toteutus tehtäisiin yhteistyössä Oikeusrekisterikeskuksen ja Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin kanssa. Järjestelmän käyttöönoton jälkeen kaksi viimeksi mainittua tahoa huolehtisivat järjestelmän ylläpidosta ja hallinnoinnista Tuomioistuinviraston kanssa sovitun mukaisesti. Lisäksi Tuomioistuinvirasto vastaisi lainmuutoksiin liittyvästä koulutuksesta. 

Ennen videotallennusjärjestelmän käyttöönottoa Tuomioistuinvirasto määrittelisi videotallennusjärjestelmän, sen edellyttämän laitteiston ja näihin liittyvän palvelun toteutuksen toiminnalliset ja tekniset vaatimukset sekä valmistelisi hankinnan yhteistyössä Oikeusrekisterikeskuksen ja Valtorin kanssa. Videotallennusjärjestelmän hankinta ja järjestelmän toteuttaminen tapahtuisivat Tuomioistuinviraston ohjauksessa ja valvonnassa. Kun videotallennusjärjestelmä olisi käytössä, Tuomioistuinvirasto seuraisi ja valvoisi sen toimintaa järjestelmän toimivuuden varmistamiseksi ja edelleen kehittämiseksi. 

Esitys edellyttäisi tuomioistuinten henkilöstön laajamittaista kouluttamista, josta Tuomioistuinvirasto vastaisi. Koulutustarvetta liittyisi ensi sijassa sekä uudistettuun oikeudenkäyntimenettelyyn että videotallennusjärjestelmän käyttämiseen. Koulutusta tulisikin siksi järjestää kaikille henkilöstöryhmille kaikissa yleisissä tuomioistuimissa. Koulutuksen tarve korostuisi videotallennusjärjestelmän käyttöönoton yhteydessä, mutta sitä tulisi järjestää jatkossakin säännöllisesti osaamisen ylläpitämiseksi. 

Suullisen todistelun vastaanottaminen kuva- ja äänitallenteelta tarkoituksenmukaisella tavalla edellyttäisi sitä, että tallenteet olisivat jäsenneltyjä kokonaisuuksia, joista muutoksenhaussa relevantit kohdat olisivat helposti yksilöitävissä. Tämän mahdollistamisessa avainasemassa olisi käräjäoikeuden prosessinjohto. Sen vuoksi uudistuksen yhteydessä olisi tärkeää panostaa myös käräjätuomareille suunnattuun prosessinjohtokoulutukseen. 

Oikeusrekisterikeskus ja Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori. Oikeusrekisterikeskus ja Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori hoitaisivat Tuomioistuinviraston ohjeiden mukaan videotallennusjärjestelmän valmistelun, toteutuksen ja ylläpidon. Tämänhetkisen arvion mukaan Oikeusrekisterikeskuksen vastuulla olisivat videotallennusjärjestelmän edellyttämät ohjelmistot, kun taas Valtorille kuuluisivat laitteet ja tietotekniikan perusinfrastruktuuri, josta tärkeänä osana on tietoliikenteen toimivuus. 

Hankintayksikköinä Oikeusrekisterikeskus ja Valtori kilpailuttaisivat järjestelmän edellyttämät hankinnat ja valvoisivat hankittavan järjestelmän rakentamista tilatun mukaiseksi. Kun videotallennusjärjestelmä olisi käytössä, Oikeusrekisterikeskus ja Valtori vastaisivat järjestelmän ylläpidosta ja toimivuudesta. 

4.2.5  Taloudelliset vaikutukset

Liityntä valtion talousarvioesitykseen

Esitys liittyy esitykseen valtion vuoden 2022 talousarvioksi ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Esityksen suhteesta valtion talousarvioesitykseen kerrotaan tarkemmin jaksossa 11.2. 

Valtion menojen lisääntyminen

Videotallennusjärjestelmä. Esitys edellyttäisi järjestelmää, jolla voitaisiin tehdä kuva- ja äänitallenteita käräjäoikeuksissa vastaanotetusta suullisesta todistelusta ja esittää ne käräjäoikeuksissa, hovioikeuksissa ja korkeimmassa oikeudessa (videotallennusjärjestelmä). Valtaosa esityksen valtion menoja lisäävistä vaikutuksista johtuisi tämän järjestelmän suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta. 

Seuraavassa esitetään tämänhetkisen tiedon mukainen videotallennusjärjestelmän kustannusarvio. Se on laadittu Oikeusrekisterikeskuksessa yhteistyössä Tuomioistuinviraston ja Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin kanssa. Kustannusarviossa on otettu huomioon Oikeusrekisterikeskuksen vuodenvaihteessa 2020–2021 toteuttaman alustavan markkinakartoituksen tulokset.  

Kustannusarvioon liittyy runsaasti epävarmuustekijöitä. Tällä hetkellä ei ole mahdollista arvioida järjestelmän kustannuksia tarkasti, koska teknisiä ratkaisuvaihtoehtoja on useita. Kysymys ei ole jonkin standardoidun ratkaisun toistamisesta vakioiduissa olosuhteissa, vaan uuden tietojärjestelmän toteuttamisesta ja tarvittavien laitteiden asentamisesta suureen määrään erilaisia istuntosaleja. Kustannusarvio voi muuttua myös videotallennusjärjestelmälle asetettavien toiminnallisten vaatimusten täsmentymisen vuoksi. Huomattavaa epävarmuutta liittyy niin ikään arvioon tallennettavan suullisen todistelun määrästä. 

Videotallennusjärjestelmästä aiheutuvat kustannukset voidaan jakaa kahteen osaan, yhtäältä kertaluontoisiin suunnittelu- ja rakentamiskustannuksiin ja toisaalta vuosittaisiin ylläpitokustannuksiin. 

Videotallennusjärjestelmä olisi tarkoituksenmukaisinta hankkia palveluna, joka sisältäisi laitteiston ja ohjelmistojen elinkaaren hallinnan, ylläpidon ja päivitykset. Se ei vaikuttaisi järjestelmän kertaluontoisiin suunnittelu- ja rakentamiskustannuksiin, mutta järjestelmän vuotuiset ylläpitokustannukset muodostuisivat palvelusta maksettavasta vuosimaksusta. 

Videotallennusjärjestelmän kertaluontoiset suunnittelu- ja rakentamiskustannukset koostuisivat seuraavista kustannuseristä. 

Arvio kertaluontoisista suunnittelu- ja rakentamiskustannuksista 

Videotallennusjärjestelmän kertaluontoisten suunnittelu- ja rakentamiskustannusten kokonaismääräksi on siis alustavasti arvioitu noin 4,415 miljoonaa – 7,35 miljoonaa euroa. 

Arviota kertaluontoisista suunnittelu- ja rakentamiskustannuksista voidaan täsmentää seuraavasti. 

Salitekniikka sisältää videotallennusjärjestelmän edellyttämän uuden laitteiston. Videotallennusjärjestelmän rakentaminen vaatisi paitsi kameroiden tuomista istuntosaleihin, myös esimerkiksi laitteiden edellyttämiä keskusyksiköitä ja niiden sijoittamista. On myös mahdollista, että hovioikeuksiin tarvitaan lisänäyttöjä. 

Räätälöity ohjelmisto tarkoittaa ohjelmistoa, jolla videotallennusjärjestelmää käytettäisiin. 

Laiteasennusten osalta kustannusarvio perustuu siihen, että videotallennusjärjestelmä asennettaisiin käräjäoikeuksissa kaikkiin noin 300 istuntosaliin, joissa suullista todistelua tälläkin hetkellä otetaan vastaan. Pienempiä laiteasennuksia tulisi tehtäväksi myös hovioikeuksiin ja korkeimpaan oikeuteen. 

Tältä osin merkittävä osa kustannuksista aiheutuisi istuntosalien kaapeloinnista. Istuntosaleja on kaapeloitu jo aikaisemmin salien AV-tekniikan uudistamisen yhteydessä, ja tällöin on varauduttu myös videotallennusjärjestelmän mahdolliseen rakentamiseen. Siitä huolimatta on oletettavaa, että kaapelointeja tulee tehtäväksi merkittävästi videotallennusjärjestelmä rakennettaessa. 

Kustannusarvio on laiteasennusten osalta hyvin karkea. Ennen järjestelmän valintaa ei ole tiedetä tarkasti, millaisia asennuksia tulisi tehtäväksi ja mikä olisi niiden vaatima työmäärä. Istuntosaleja, joihin videotallennusjärjestelmä asennettaisiin, on paljon, ja ne ovat erilaisia. Arviossa on käytetty pohjana istuntosalien AV-tekniikan uudistamisen yhteydessä toteutuneita kustannuksia, mutta on aihetta olettaa, että videotallennusjärjestelmän laiteasennus olisi vaativampi tehtävä kuin istuntosalien AV-varustelun asennus. Tästä ei kuitenkaan ole käytettävissä vertailukelpoista selvitystä. Oikeusrekisterikeskuksen ja Tuomioistuinviraston mukaan asennustyökustannusten arvioitu enimmäismäärä sisältää varautumisen laiteasennusten ennakoimattomiin ongelmiin. 

Tallennuskapasiteetti merkitsee kuva- ja äänitallenteiden säilyttämiselle tarvittavaa levytilaa. Siitä kerrotaan tarkemmin vuosittaisten ylläpitokustannusten kohdalla. Tallennuskapasiteetin perustamisen hinta perustuu Valtion tieto- ja viestintäliikennekeskus Valtorin tarjoamien vastaavien palveluiden hintaan. 

Tallennuskapasiteetin käyttökustannuksilla perustamisaikana tarkoitetaan kustannuksia, joita aiheutuu kuva- ja äänitallenteille tarvittavasta levytilasta silloin, kun videotallennusjärjestelmää rakennetaan. Tallennuskapasiteetin hintaan vaikuttavista tekijöistä kerrotaan tarkemmin jäljempänä vuosittaisten ylläpitokustannusten kohdalla. 

Käyttöönottokoulutuksilla tarkoitetaan valittavan järjestelmän toimittajan toteuttamaa teknistä käyttöönottokoulutusta. 

Verkkokonfiguraatioita tarvitaan videotallennusjärjestelmän oman tietoliikennekapasiteetin käyttöön ottamiseksi. Järjestelmä ei voi käyttää olemassa olevaa kapasiteettia hidastamatta muuta tietoliikennettä. 

Hankehallinnan osuus on arvioitu aikaisempien projektien perusteella 15 prosentiksi kustannuksista. Näin ollen hankehallintaa koskevaan arvioon sisältyy erityisesti asennuskustannusten määrästä johtuvia epävarmuustekijöitä. 

Kertaluontoisten suunnittelu- ja rakentamiskustannusten lisäksi videotallennusjärjestelmästä aiheutuisi vuosittaisia ylläpitokustannuksia. Jos videotallennusjärjestelmä hankittaisiin palveluna, kuten olisi tarkoituksenmukaisinta, siitä maksettaisiin yhtä vuosittaista palvelumaksua, johon sisältyisivät seuraavassa esitettävät kustannukset. 

Ennen videotallennusjärjestelmän kilpailutusta palvelumaksun todennäköistä suuruutta voidaan arvioida seuraavien kustannuserien avulla. 

Arvio vuosittaisista ylläpitokustannuksista 

Videotallennusjärjestelmän vuosittaisten ylläpitokustannusten kokonaismääräksi on siis alustavasti arvioitu noin 2,53 miljoonaa – 3,84 miljoonaa euroa. 

Arviota vuosittaisista ylläpitokustannuksista voidaan täsmentää seuraavasti. 

Palvelutuotanto merkitsee videotallennusjärjestelmän hallinnointia ja ylläpitoa. Palvelutuotannon kustannuksiin vaikuttavat keskeisesti videotallennusjärjestelmälle räätälöitävän ohjelmiston mahdolliset lisenssimaksut. Lisenssimaksujen tarvetta ja määrää ei voida tarkkaan arvioida ennen kuin videotallennusjärjestelmässä käytettävä ohjelmisto on valittu. 

Kameroiden ja mikrofonien sekä niiden oheislaitteiden vuosittaiset ylläpitokustannukset pitäisivät sisällään noin 300 istuntosalin tekniikan ylläpidon ja päivitykset. Siihen kuuluisivat muun muassa kamerat ja ohjauspaneelit, mutta myös äänentallennusjärjestelmä. Tuomioistuinten nykyinen äänentallennusjärjestelmä olisi uuteen menettelyyn siirtymisen yhteydessä tarpeen korvata uudella AV-tallennusjärjestelmällä, joka pitäisi sisällään sekä kuvan että äänen. Tämä johtuu siitä, että nykyinen äänentallennusjärjestelmä on osin elinkaarensa päässä, joten sen uusiminen on joka tapauksessa lähivuosina tarpeen. Todennäköisesti se ei myöskään olisi yhteensopiva uuden järjestelmän kanssa. 

Kuva- ja äänitallenteiden tekemisessä ja katsomisessa ei voitaisi hyödyntää tuomioistuimissa jo olevia videoneuvottelulaitteistoja esimerkiksi siten, että kuva- ja äänitallenteet tehtäisiin samoilla kameroilla. Videotallennusjärjestelmän edellyttämien ominaisuuksien lisääminen tekniikaltaan melko vanhaan videopalveluun ei olisi kustannustehokasta. 

Tukipalvelu tarkoittaisi videotallennusjärjestelmän käyttäjien mahdollisuutta saada teknistä tukea häiriötilanteissa. Näin lisättäisiin videotallennusjärjestelmän luotettavuutta. 

Tukipalvelun tehostetussa palveluvasteessa on kysymys siitä, hankitaanko videotallennusjärjestelmälle välttämätöntä parempi tekninen tuki. Parempi tukipalvelu ehkäisisi inhimillisiä virheitä ja vähentäisi siten tallentamisen epäonnistumisesta johtuvia uudelleenkuulusteluita muutoksenhakutuomioistuimissa. Se maksaisi enintään 250 000 euroa vuodessa palvelun laadusta riippuen. 

Tietoliikenne tarkoittaa videotallennusjärjestelmän edellyttämää täydentävää tietoliikennekapasiteettia. Sen avulla taattaisiin se, ettei videotallennusjärjestelmä hidastaisi tuomioistuinten muuta tietoliikennettä. Siitä aiheutuisi arviolta enintään 120 000 euron vuotuinen kustannus. 

Palvelinten kustannushaarukka perustuu siihen, lisättäisiinkö videotallennusjärjestelmän luotettavuutta kahdentamalla palvelimet. Jos näin tehtäisiin, järjestelmän toimivuuteen ja käytettävyyteen ei vaikuttaisi, jos ensisijaista palvelinta ei mahdollisessa häiriötilanteessa hetkellisesti voitaisi käyttää. Videotallennusjärjestelmän toimivuus olisi tärkeää etenkin sen vuoksi, ettei pääkäsittelyjä jouduttaisi perumaan kuva- ja äänitallenteiden toistamiseen liittyvien teknisten ongelmien takia. 

Tallennuskapasiteetti on merkittävin vuosittaisiin ylläpitokustannuksiin vaikuttava tekijä. Kysymys on siitä, kuinka paljon levytilaa kuva- ja äänitallenteet tarvitsevat. Siihen vaikuttaa kolme tekijää: kuva- ja äänitallenteiden määrä, laatu ja säilytysaika. 

Kuva- ja äänitallenteiden määrän osalta kustannusarvio perustuu tallennettavan suullisen todistelun määrään. Sitä koskeva arvio on videotallennustyöryhmän mietinnön liitteenä (Suullisen todistelun vastaanottaminen tallenteelta. Videotallennustyöryhmän mietintö. Oikeusministeriön mietintöjä ja lausuntoja 2020:20, liite 1). 

Kuva- ja äänitallenteiden laadun osalta kustannusarvio perustuu siihen, että tallenteet olisivat niin sanottua teräväpiirtolaatua (720p-kuvaformaatti). Kuva- ja äänitallenteiden tulisi olla vähintään tätä laatua, jotta niiltä voitaisiin ottaa vastaan suullinen todistelu asianmukaisella ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin turvaavalla tavalla. 

Kuva- ja äänitallenteiden säilytysajan osalta kustannusarvio perustuu siihen, että kuva- ja äänitallenteita säilytettäisiin 30 päivää siitä, kun asia on lainvoimaisesti ratkaistu. Perustelut tälle ratkaisulle on esitetty oikeudenkäymiskaaren 22 luvun 10 §:n säännöskohtaisissa perusteluissa. Jos kuva- ja äänitallenteita säilytettäisiin kolme kuukautta, tallennuskapasiteetin aiheuttama vuosittainen kustannus olisi noin 1,3 miljoonaa euroa. Jos säilytysaika olisi kuusi kuukautta, tallennuskapasiteetti maksaisi noin 1,6 miljoonaa euroa vuodessa. 

Toimipistekohtaiset välitallennuspalvelimet. Kustannusarviossa on lähdetty siitä, että videotallennusjärjestelmä voitaisiin toteuttaa luotettavasti ilman toimipistekohtaisia välitallennuspalvelimia. On kuitenkin mahdollista, että videotallennusjärjestelmän teknisessä toteutuksessa päädyttäisiin siihen, että järjestelmän toimintavarmuutta ei voitaisi taata asentamatta jokaiseen toimipisteeseen välitallennuspalvelinta, jolle kuva- ja äänitallenteet tallennettaisiin.  

Toimipistekohtaisista välitallennuspalvelimista aiheutuisi lisäkustannuksia, joiden määrän arviointi on hyvin vaikeaa johtuen siitä, että tässä vaiheessa ei ole mahdollista määrittää, millaisia välitallennuspalvelinten tulisi olla. Karkeasti voidaan arvioida, että yhden välitallennuspalvelimen hinta olisi 2 000–150 000 euroa. Näin ollen välitallennuspalvelinten asentamisesta 36 toimipisteeseen aiheutuisi suunnittelu- ja rakentamisvaiheessa 72 000–5 400 000 euron suuruinen kertaluontoinen kustannus. Lisäksi toimipistekohtaisten välitallennuspalvelinten ylläpito maksaisi arviolta 360 000–500 000 euroa vuodessa. 

Toimipistekohtaisten välitallennuspalvelinten tarve selviää videotallennusjärjestelmän kilpailutuksessa. Oikeusrekisterikeskuksen ja Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin tämänhetkisen arvion mukaan ei vaikuta siltä, että toimipistekohtaisten välitallennuspalvelimia tarvittaisiin videotallennusjärjestelmän toimintavarmuuden turvaamiseksi. 

Jos toimipistekohtaiset välitallennuspalvelimet tulisi hankkia, sillä olisi vaikutusta myös hankehallinnalle kustannusarviossa arvioituun määrään, koska hankehallinnan osuus on laskennallinen 15 prosenttia muista suunnittelu- ja rakentamiskustannuksista. 

Vaiheittainen käyttöönotto. Lakiehdotusten voimaantulosta ehdotetaan säädettäväksi erikseen lailla. Olisi mahdollista, että tuolloin katsottaisiin perustelluksi siirtyä uuteen menettelyyn vaiheittain siten, että menettely otettaisiin ensin käyttöön riita- ja hakemusasioissa ja siirtymäkauden jälkeen rikosasioissa. Tällainen vaiheittaisuus ei kuitenkaan vaikuttaisi mainittavasti ylläpitokustannuksiin siirtymäkaudella, koska videotallennusjärjestelmä olisi projektiorganisaation purkamisesta ja uudelleen perustamisesta johtuvien lisäkustannusten vuoksi tarkoituksenmukaista rakentaa heti kokonaiseksi, vaikka sitä ei mahdollisella siirtymäkaudella käytettäisikään kuin osassa asioita. 

Koulutuskustannukset. Suullisen todistelun tallentamis- ja vastaanottamistavan uudistaminen esitetyllä tavalla edellyttäisi tuomioistuinten henkilökunnan kouluttamista. Koulutusta tarvittaisiin sekä uuden lainsäädännön soveltamisesta että videotallennusjärjestelmän käyttämisestä. Uudistuksen päämäärien saavuttamiseksi olisi lisäksi aiheellista järjestää käräjätuomareille prosessinjohtokoulutusta, kuten edellisessä jaksossa on kerrottu. Koulutus koskisi siis teemoja, joita edellä suunnittelu- ja rakentamiskustannusten yhteydessä mainittu laitetoimittajan toteuttama käyttökoulutus ei kattaisi. 

Tuomioistuinviraston arvion mukaan koulutuksen järjestämisen kustannukset olisivat noin 70 000 euroa. Se koostuisi kouluttajien palkkioista ja koulutusvideoiden laatimisesta. Koulutukseen osallistuminen vaatisi myös merkittävässä määrin tuomioistuinten henkilöstön työaikaa. 

Valtion menojen vähentyminen

Ehdotuksen aiheuttamien kustannusten vastapainoksi suullisen todistelun vastaanottaminen kuva- ja äänitallenteelta voisi myös vähentää valtion menoja. 

Arviot säästövaikutuksista on pääosin tehty tuomioistuinten toimintaa vuonna 2019 kuvaavien tietojen perusteella. Tämä johtuu siitä, että vuosi 2020 oli koronaviruspandemian vuoksi poikkeuksellinen myös tuomioistuimissa, joissa keskeytettiin useiden tuhansien asioiden käsittely. Siten vuoden 2019 tietojen perusteella voidaan vuoden 2020 tietoja luotettavammin arvioida esityksen vaikutuksia tulevina vuosina. Vuoden 2019 tiedot eivät myöskään poikkea mainittavasti sitä edeltäneistä vuosista. 

Todistelukustannukset. Valtion varoista (momentti 25.01.20 Erityismenot) maksetaan eräissä tapauksissa todistajanpalkkioita oikeuteen saapumaan velvoitetuille. Yleensä kysymys on todistajista ja asianomistajista rikosasioissa. Esitys vähentäisi tältä osin valtion menoja, sillä todistelukustannuksia ei juuri aiheutuisi otettaessa suullinen todistelu vastaan kuva- ja äänitallenteelta. 

Vuonna 2019 maksettiin kaikissa tuomioistuimissa valtion varoista todistelukustannuksia yhteensä noin 2 130 000 euroa. Tietoa nimenomaan hovioikeuksien osuudesta kokonaiskustannuksista ei ole, mutta osuudeksi voidaan arvioida noin 250 000 euroa. Arvio perustuu hovioikeuksissa toimitettujen pääkäsittelyiden osuuteen (pääkäsittely tai suullinen käsittely toimitettiin vuonna 2019 käräjäoikeuksissa noin 46 600 asiassa, hovioikeuksissa noin 2 100 asiassa ja hallinto-oikeuksissa noin 970 asiassa sekä vähäinen määrä muissa tuomioistuimissa) ja siihen, että hovioikeuksissa pääkäsittelyt ovat keskimäärin laajempia kuin käräjäoikeuksissa. Arvion pohjana on myös tieto siitä, että kuulustelukertomusten äänittämiseen tällä hetkellä käytettävän järjestelmän kustannuksista noin 11 prosenttia kohdistuu hovioikeuksiin. 

Jos syyte luetaan vastaajan syyksi, tuomittu joutuu yleensä korvaamaan valtion varoista maksetut todistelukustannukset valtiolle. Tuomittujen usein heikon taloudellisen tilanteen vuoksi on kuitenkin tavallista, että suuri osa niistäkin todistelukustannuksista, jotka tuomittu velvoitetaan korvaamaan valtiolle, jää lopulta valtion vahingoksi. Näistä syistä voidaan arvioida, että esitys vähentäisi valtion vahingoksi jääviä todistelukustannuksia hovioikeuksissa noin 200 000 eurolla vuodessa. 

Korkeimman oikeuden suullisissa käsittelyissä aiheutuu niin vähän todistelukustannuksia, ettei niiden määrän mahdollinen vähentyminen esityksen myötä vähentäisi mainittavasti valtion menoja. Sama koskee pääkäsittelyitä, jotka toimitetaan käräjäoikeuksissa sen jälkeen, kun asia on palautettu käräjäoikeuteen tai kun pääkäsittely on ollut liian pitkään lykättynä. 

Pääkäsittelyiden peruuntuminen. Jaksossa 4.2.1 on arvioitu, että ehdotetun menettelyn ansiosta peruutettujen pääkäsittelyiden määrä vähentyisi hovioikeuksissa 200 pääkäsittelyllä ja vasta istunnossa peruutettujen pääkäsittelyiden määrä lisäksi 10 pääkäsittelyllä vuodessa. 

Pääkäsittelyn peruuntuminen aiheuttaa valtiolle kustannuksia valtion vahingoksi jäävien oikeudenkäyntikulujen muodossa. Asianosaisen avustajalle aiheutuu turhia kustannuksia pääkäsittelyn peruuntumisesta, ja nämä kustannukset jäävät toisinaan valtion vahingoksi esimerkiksi asianosaiselle myönnetyn oikeusavun perusteella tai sen vuoksi, että asianosaista koskeva syyte rikosasiassa hylätään. Jos pääkäsittelyjä peruuntuisi harvemmin, tällaisia kustannuksia aiheutuisi nykyistä vähemmän. 

Pääkäsittelyjen peruuntumisen harvinaistumisesta johtuvan valtion menojen vähentymisen suuruutta on tilanteiden moninaisuuden vuoksi erittäin hankala arvioida. Ottaen kuitenkin huomioon oikeusapupalkkion suuruus, 110 euroa tunnilta, ja etenkin rikosasioissa oikeusapua saavien asianosaisten suuri määrä, voidaan suuntaa-antavasti olettaa, että peruutettujen pääkäsittelyjen määrän vähenemisen vaikutus valtion menoihin olisi selvästi suurempi kuin seuraavassa alajaksossa on laskettu syyttäjien laskennalliseksi työajan säästöksi. Näillä perusteilla valtion menojen voidaan arvioida vähentyvän tältä osin noin 20 000 eurolla vuodessa. 

Pääkäsittelyjen peruuntumisen vähentymisen vaikutuksia eräiden virkamiesten työaikaan käsitellään seuraavassa alajaksossa. 

Viittausmenettely. Esityksen mukaan käräjäoikeudessa tehdyltä kuva- ja äänitallenteelta vastaanotettava suullinen todistelu voitaisiin esittää pääkäsittelyssä kokonaan tai osittain viittaamalla siihen, jos hovioikeus harkitsisi tämän soveliaaksi. Näin meneteltäessä hovioikeus perehtyisi viittaamalla esitettyyn suulliseen todisteluun asianosaisten ja yleisön läsnä olematta. Menettely säästäisi asianosaisten avustajien ja syyttäjien työaikaa, koska he olisivat pääkäsittelyssä läsnä vain alku- ja loppupuheenvuorojen sekä kirjallisten todisteiden esittämisen ajan. 

Hovioikeuksille annetun laajan harkintavallan vuoksi on vaikea arvioida, kuinka monessa pääkäsittelyssä suullinen todistelu esitettäisiin viittaamalla siihen. Koska menettelytapa olisi soveltuisi parhaiten laajoihin asioihin, voidaan menettelyn yleisyyden suuruusluokan arvioinnin lähtökohtana käyttää tietoa siitä, että vuosina 2016–2019 hovioikeuksissa ratkaistiin vuodessa 275–350 asiaa, joissa oli toimitettu yli kahdeksan tuntia kestänyt pääkäsittely. Näistä noin 60 prosenttia oli rikosasioita. Voidaan olettaa, että hovioikeudet sallisivat suullisen todistelun esittämisen viittaamalla siihen suurimmassa osassa näistä asioista. 

Näin ollen voidaan karkeasti arvioida, että viittausmenettely tulisi käytettäväksi noin 180 rikosasiassa ja noin 120 riita-asiassa vuodessa. Jos lisäksi oletetaan, että näin meneteltäessä aika, jonka asianosaiset ovat läsnä pääkäsittelyssä, lyhenisi keskimäärin 20 tunnista 5 tuntiin, kysymys olisi vuositasolla rikosasioissa noin 2 700 tunnista ja riita-asioissa noin 1 800 tunnista vähemmän kuin tällä hetkellä. 

Valtion tältä osin säästämää määrää on vaikea arvioida. Merkityksellisin kuluerä ovat avustajien palkkiot silloin, kun asianosaisella on oikeus oikeusapuun ilman omavastuuta. Kun otetaan huomioon arvioitu 2 700 pääkäsittelytunnin vähentyminen rikosasioissa, oikeusavun 110 euron tuntipalkkio ja että laajoissa rikosasioissa voi joskus olla useita oikeusapuun oikeutettuja asianosaisia, korvattava työmäärä voi tältä osin olla selvästi suurempi kuin syyttäjien kohdalla on jäljempänä arvioitu menettelytavan mahdollistamaksi työajan säästöksi. Siksi on mahdollista, että suullisen todistelun esittäminen viittaamalla siihen vähentäisi valtion menoja tältä osin noin 300 000 euroa vuodessa, kun oikeusapupalkkioita tulisi hovioikeudessa maksettavaksi vähemmän. 

Vaikka rikosasian vastaajalla ei olisi oikeutta oikeusapuun, valtio voi joutua korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa, jos syyte hylätään. Koska menettelytapa vähentäisi selvästi asianosaisten oikeudenkäyntikuluja hovioikeuden pääkäsittelyn osalta, se pienentäisi myös valtion oikeudenkäyntikuluvastuun määrää näissä tilanteissa. Koska kuitenkin vain noin joka 20. syyte hylätään kokonaisuudessaan, viittausmenettelyn vaikutukseksi valtion menojen vähentymiseen voidaan arvioida tältä osin enintään 50 000 euroa vuodessa. 

Riita-asioiden osalta olisi sen sijaan todennäköistä, ettei suullisen todistelun esittäminen viittaamalla siihen vähentäisi valtion menoja. Tämä johtuu siitä, että laajojen riita-asioiden asianosaisilla ei ole yleensä oikeutta oikeusapuun, eikä asianosaisten oikeudenkäyntikuluja korvata valtion varoista muullakaan perusteella. 

Näillä perusteilla voidaan arvioida, että viittausmenettely vähentäisi valtion menoja noin 350 000 eurolla vuodessa. 

Matkakäräjäistunnot. Jaksossa 4.2.4 on arvioitu, että esitys voisi vähentää hovioikeuksien matkakäräjäistuntoja noin viidesosalla eli noin 70 istunnolla vuodessa. 

Tuomioistuinvirastosta saadun tiedon mukaan hovioikeuksien matkakäräjäistunnot aiheuttivat valtiolle vuonna 2019 yhteensä 192 300 euron suuruiset kustannukset. Ne koostuivat ennen muuta kilometrikorvauksista, päivärahoista ja majoituspalveluista. Jos matkakäräjäistuntoja toimitettaisiin noin viidesosa nykyistä vähemmän, esitys vähentäisi valtion menoja näin ollen noin 40 000 eurolla vuodessa. 

Kuulustelukertomusten äänittäminen. Tällä hetkellä oikeudenkäynneissä kuulusteltavien henkilöiden kertomukset äänitetään. Äänentallennusjärjestelmän käyttökustannukset, jotka perustuvat keskeisesti äänitettävän suullisen todistelun määrään, olivat vuonna 2019 noin 438 000 euroa. Kustannuksista noin 74 prosenttia kohdistuu käräjäoikeuksiin, noin 11 prosenttia hovioikeuksiin ja noin yksi prosentti korkeimpaan oikeuteen lopun kohdistuessa muihin tuomioistuimiin. 

Esitys merkitsisi sitä, että nykyisenkaltaisesta äänittämisestä luovuttaisiin käräjäoikeuksissa kokonaan. Lisäksi hovioikeuksissa ja korkeimmassa oikeudessa, joissa vastaanotettava suullinen todistelu äänitettäisiin jatkossakin, kuulusteltaisiin asianosaisia, todistajia ja asiantuntijoita enää harvoin henkilökohtaisesti johtuen siitä, että käräjäoikeudessa vastaanotettu suullinen todistelu otettaisiin näissä tuomioistuimissa lähtökohtaisesti vastaan kuva- ja äänitallenteelta. Sen vuoksi suullista todistelua tulisi hovioikeuksissa ja korkeimmassa oikeudessa äänitettäväksi selvästi nykyistä vähemmän. Lisäksi hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa tehtävien äänitallenteiden säilytysaika lyhennettäisiin kuudesta kuukaudesta 30 päiväksi. 

Näistä syistä voidaan arvioida, että esitys vähentäisi kuulustelukertomusten äänittämisestä johtuvia valtion menoja noin 350 000 eurolla vuodessa. 

Yhteenveto. Edellä kuvattujen vaikutusten voidaan arvioida vähentävän valtion menoja todistelukustannusten osalta noin 200 000 eurolla, pääkäsittelyjen peruuntumisten vähenemisen osalta noin 20 000 eurolla, viittausmenettelyn osalta noin 350 000 eurolla, matkakäräjäistuntojen vähentymisen osalta noin 40 000 eurolla ja äänitysjärjestelmästä luopumisen osalta 350 000 eurolla vuodessa. Yhteensä esityksen voidaan siten arvioida vähentävän valtion menoja noin 960 000 eurolla vuodessa. Arvioihin sisältyy kuitenkin suurta epävarmuutta. 

Arvioitaessa esityksen valtion menoja vähentäviä vaikutuksia tulee kuitenkin vielä ottaa huomioon, että edellä kuvattujen säännönmukaisten vuosittaisten taloudellisten vaikutusten lisäksi esitys voisi ajoittain toistuvissa yksittäistapauksissa säästää merkittävästi valtion varoja. 

Tämä arvio perustuu ensinnäkin siihen, että aika ajoin on oikeudenkäyntejä, joissa käräjäoikeudessa kuulusteltujen henkilöiden kuulusteleminen uudelleen aiheuttaa valtiolle suuria kustannuksia. Jos suullinen todistelu voitaisiin tällaisissa asioissa ottaa muutoksenhakutuomioistuimessa vastaan kuva- ja äänitallenteelta, näiltä kustannuksilta voitaisiin kokonaan tai suureksi osaksi välttyä. 

Hyvä esimerkki tästä on vuonna 2011 Helsingin hovioikeudessa käsitelty asia, joka koski joukkotuhontaa Ruandan kansanmurhassa vuonna 1994. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus oli matkustanut Ruandaan vastaanottamaan suullista todistelua, mutta asian käsittely hovioikeudessa edellytti sitä, että kolme hovioikeuden jäsentä ja esittelijä, kaksi syyttäjää, kaksi vastaajan puolustajaa ja kolme poliisimiestä matkusti ensin uudelleen kuukaudeksi Ruandaan ja myöhemmin vielä lähes kahdeksi viikoksi Tansaniaan kuulustelemaan samoja todistajia ja asianomistajia. Lisäksi joitakin todistajia lennätettiin ulkomailta kuulusteltaviksi Suomeen. Asian käsittely hovioikeudessa maksoi valtiolle kaikkiaan lähes 1,4 miljoonaa euroa, kun henkilöstö- ja matkakustannusten lisäksi kaikki hovioikeudessa aiheutuneet todistelukustannukset ja vastaajan puolustajille hovioikeudessa maksetut palkkiot ja kulukorvaukset jäivät valtion vahingoksi.  

Ruanda-juttu on mittakaavaltaan poikkeuksellinen, mutta sittemminkin on ollut oikeudenkäyntejä, joissa uudelleenkuulusteluiden toteuttaminen on ollut kallista. Näin oli esimerkiksi Vaasan hovioikeuden helmikuussa 2020 ratkaisemassa ihmiskauppaa koskevassa asiassa, jossa 26 asianomistajaa matkusti Thaimaasta Suomeen esittämään kertomuksensa toistamiseen (Vaasan hovioikeuden tuomio 26.2.2020 nro 20/108156, d:no R 18/482). Hovioikeuden oman arvion mukaan tästä aiheutui valtiolle merkittäviä kustannuksia. Turun hovioikeus on puolestaan arvioinut, että Pirkanmaan käräjäoikeudessa tällä hetkellä vireillä olevan sotarikosasian (d:no R 21/370), jossa suullista todistelua otetaan vastaan Sierra Leonessa ja Liberiassa, mahdollinen käsittely hovioikeudessa voisi maksaa valtiolle noin kolme miljoonaa euroa. 

Myös ehdotettu mahdollisuus esittää suullinen todistelu viittaamalla siihen voisi vähentää merkittävästi valtion menoja asioissa, joissa vastaanotetaan poikkeuksellisen paljon suullista todistelua. Esimerkki tällaisesta asiasta on Helsingin poliisilaitoksen huumerikosyksikön entistä päällikköä koskeva rikosasia, jossa Helsingin hovioikeus toimitti 474 tuntia kestäneen pääkäsittelyn (Helsingin hovioikeus 27.6.2019 nro 19/128376, d:no R 17/750). Jos käräjäoikeudessa vastaanotettu suullinen todistelu olisi esitetty hovioikeudessa viittaamalla siihen, jutun monet asianosaiset olisivat todennäköisesti voineet olla pääkäsittelyssä läsnä useamman sata tuntia vähemmän. Valtion vahingoksi jääneitä oikeudenkäyntikuluja ja eräiden virkamiesten työaikaa olisi silloin säästynyt huomattavasti, ja istuntosalikapasiteettia olisi vapautunut muiden asioiden käsittelyyn. 

Vaikutukset valtion laskennallisiin työvoimakustannuksiin

Jaksossa 4.2.4 on arvioitu esityksen vaikutuksia virkamiesten työmäärään. Virkamiesten työn lisääntyminen ja vähentyminen vaikuttaisivat valtion laskennallisiin työvoimakustannuksiin, joita arvioidaan seuraavassa. 

Käräjäoikeudet. Tuomioistuinvirastosta saatujen tietojen mukaan käräjätuomarin vuosipalkkakustannus työnantajalle on vuonna 2021 keskimäärin noin 90 000 euroa ja käräjäsihteerin keskimäärin noin 40 700 euroa. Näistä summista voidaan 200:n vuosittaisen 7 tunnin 15 minuutin pituisen työpäivän olettamalla laskea karkeiksi keskimääräisiksi työnantajan tuntikustannuksiksi käräjätuomarille noin 63 euroa ja käräjäsihteerille noin 28 euroa. 

Käräjäoikeuksissa toimitettiin vuonna 2019 pääkäsittely noin 46 600 asiassa, joista noin 43 600 oli rikosasioita. Pääkäsittelyn keskimääräinen kesto oli vuonna 2019 riita- ja hakemusasioissa 311 minuuttia ja rikosasioissa 88 minuuttia. Edellä on katsottu, että esitys voisi johtaa käräjäoikeuksien pääkäsittelyjen keskimääräisen keston pidentymiseen, mutta vaikutus ei todennäköisesti olisi suuri. Laskennallisena työvoimakustannuksena keskimäärin esimerkiksi viiden minuutin pidentyminen merkitsisi käräjätuomarien osalta noin 245 000 euroa vuodessa. Käräjäsihteerien osalta määrä voidaan arvioida noin 50 000 euroksi vuodessa, kun otetaan huomioon se, etteivät käräjäsihteerit osallistu jokaiseen pääkäsittelyyn. Jos keskimääräinen kesto pidentyisi kymmenellä minuutilla, summat olisivat kaksinkertaiset. 

Kuva- ja äänitallenteet tulisi eräissä tilanteissa indeksoida. Koska indeksointi ei olisi säännönmukaista ja tapahtuisi joka tapauksessa yleensä pääkäsittelyn kestäessä, sillä ei olisi mainittavaa erillistä vaikutusta käräjäoikeuksien laskennallisiin työvoimakustannuksiin. 

Hovioikeudet. Tuomioistuinvirastosta saatujen tietojen mukaan vuonna 2021 hovioikeuden jäsenen vuosipalkkakustannus työnantajalle on keskimäärin noin 96 000 euroa, esittelijän keskimäärin noin 67 000 euroa ja hovioikeuden kansliahenkilökuntaan kuuluvan keskimäärin noin 41 000 euroa. Näistä luvuista voidaan 200:n vuosittaisen 7 tunnin 15 minuutin pituisen työpäivän perusteella laskea karkeiksi keskimääräisiksi työnantajan tuntikustannuksiksi hovioikeuden jäsenelle noin 66 euroa, hovioikeuden esittelijälle noin 46 euroa ja hovioikeuden kansliahenkilökuntaan kuuluvalle noin 28 euroa. 

Jaksossa 4.2.1 on arvioitu, että ehdotetun menettelyn ansiosta peruutettujen pääkäsittelyiden määrä vähentyisi hovioikeuksissa 200 pääkäsittelyllä ja vasta istunnossa peruutettujen pääkäsittelyiden määrä lisäksi 10 pääkäsittelyllä vuodessa. 

Jos pääkäsittely peruutetaan, sen järjestämisen edellyttämät toimenpiteet ja istuntoon valmistautuminen jäävät turhiksi. Jos pääkäsittely peruutetaan ennen istuntoa, hovioikeuden jäseniltä ja mahdolliselta esittelijältä voidaan karkeasti arvioida kuluvan niihin yksi tunti yhtä lainkäyttäjää kohti. Jos pääkäsittely peruutetaan vasta istunnossa, heiltä kuluu lisäksi toinen tunti peruutettavassa pääkäsittelyssä. Hovioikeuksien kansliahenkilökunnan voidaan puolestaan arvioida käyttävän uuden pääkäsittelyn järjestämiseen kaksi tuntia yhtä peruutettua pääkäsittelyä kohti. 

Näiden tietojen perusteella voidaan karkeasti arvioida, että pääkäsittelyiden peruuntumisen odotettavan vähentymisen aikaansaama laskennallisen työvoimakustannuksen vuosittainen säästö valtiotyönantajalle olisi hovioikeuksien henkilöstön osalta noin 65 450 euroa, jos asian käsittelyyn osallistuu hovioikeuden esittelijä, ja noin 55 300 euroa, jos esittelijä ei osallistu asian käsittelyyn: 

Kuva- ja äänitallenteiden hyödyntäminen muutoksenhaussa todennäköisesti edellyttäisi hovioikeudelta aikaisempaa enemmän valmistelutoimia, kuten suullista todistelua koskevien käsittelyratkaisujen tekemistä. Lisäksi olisi mahdollista, että osa hovioikeuksien pääkäsittelystä pidentyisi. Toisaalta rikosasioiden valmistelun tehostaminen voisi lyhentää myös hovioikeuksien pääkäsittelyitä. Työtä vähentäisi myös se, että matkakäräjäistuntoja olisi vähemmän. 

Näiden tekijöiden yhteisvaikutusta voidaan pitää jonkin verran suurempana kuin mihin pääkäsittelyjen peruuntumisten vähentyminen voisi johtaa. Esityksen kokonaisvaikutus hovioikeuksien laskennallisiin työvoimakustannuksiin ei silti olisi merkittävä. 

Asioissa, joissa suullinen todistelu esitettäisiin viittaamalla siihen, hovioikeuden laskennallinen työmäärä ei vähentyisi, koska hovioikeuden jäsenet ja mahdollinen esittelijä perehtyisivät suulliseen todisteluun samassa laajuudessa kuin muutoinkin. 

Korkein oikeus. Korkein oikeus ottaa suullista todistelua vastaan niin harvoin, ettei esityksellä arvioida olevan mainittavaa vaikutusta korkeimman oikeuden laskennallisiin työvoimakustannuksiin.  

Syyttäjälaitos. Syyttäjälaitoksesta saadun tiedon mukaan vuonna 2021 syyttäjän vuosipalkkakustannus työnantajalle on keskimäärin noin 88 850 euroa, mistä voidaan 200:n vuosittaisen 7 tunnin 15 minuutin pituisen työpäivän perusteella laskea karkeaksi keskimääräiseksi työnantajan tuntikustannukseksi noin 61 euroa. 

Käräjäoikeuksien kohdalla on arvioitu, että käräjäoikeuksien pääkäsittelyt voisivat pidentyä keskimäärin viidellä tai kymmenellä minuutilla. Jos näin kävisi myös rikosasioissa, joista pääkäsittely toimitettiin vuonna 2019 noin 43 600 asiassa, laskennallinen työvoimakustannus olisi syyttäjien osalta noin 220 000 euroa tai 440 000 euroa vuodessa. 

Hovioikeuksien pääkäsittelyiden peruuntumisen vähentyminen säästäsi syyttäjien työaikaa. Voidaan arvioida, että ennen istuntoa peruutettaisiin pääkäsittely 150 rikosasiassa vähemmän kuin aikaisemmin ja vasta istunnossa tapahtuneet peruuttamiset vähenisivät lisäksi seitsemällä tapauksella. Jos syyttäjien työaikaa kuluisi turhaan ensin mainitussa tapauksessa yksi tunti ja jälkimmäisessä kaksi tuntia, pääkäsittelyjen peruuttamisten vähentyminen säästäisi syyttäjien työaikaa vuodessa noin 164 tuntia. Laskennallisena työvoimakustannuksena se olisi noin 10 000 euroa. 

Ehdotus siitä, että suullinen todistelu voitaisiin ottaa hovioikeudessa vastaan viittaamalla siihen, tarkoittaisi syyttäjien näkökulmasta muun muassa sitä, että syyttäjä voisi käyttää kuva- ja äänitallenteen katsomiseen kuluvan ajan muihin työtehtäviinsä. Edellä on arvioitu, että rikosasioissa menettelytapa vähentäisi aikaa, jonka asianosaiset ovat pääkäsittelyssä, noin 2 700 tunnilla. Se merkitsisi syyttäjien osalta noin 165 000 euron laskennallista työvoimakustannusta vuodessa. Koska laajoissa asioissa, joissa menettelytapaa lähinnä sovellettaisiin, syytettä ajaa toisinaan kaksi syyttäjää, syyttäjien laskennalliseksi työvoimakustannukseksi voidaan tältä osin arvioida noin 200 000 euroa vuodessa. 

Oikeusaputoimistot. Esitys vaikuttaisi julkisten oikeusavustajien työaikaan pitkälti samalla tavalla kuin syyttäjiin. Tältä osin edes karkeiden arvioiden antaminen vaikutuksista laskennallisiin työvoimakustannuksiin ei kuitenkaan ole mahdollista. Syynä on se, että julkisen oikeusavun saajan vastapuolen tulee oikeusapulain 22 §:n nojalla jutun hävitessään korvata valtiolle julkisen oikeusavustajan arvioitu palkkio, eikä näiden korvattavien palkkioiden suuruudesta suhteessa kaikkiin palkkioihin eri laajuisissa asioissa ole tietoa. Voidaan myös olettaa, että ne vaihtelevat suuresti. Joka tapauksessa niiden kokonaismäärä on todennäköisesti pieni. 

5.1.1  Näyttömuutoksenhaun kieltäminen

Näyttömuutoksenhaun kieltäminen tarkoittaisi, että näyttökysymykset ratkaistaisiin vain käräjäoikeudessa ja muutosta saisi hakea vain jutun oikeuskysymyksestä. Näyttömuutoksenhakukiellon soveltamisalaa olisi mahdollista rajata niin, että se koskisi vain osaa asioista. 

Tätä vaihtoehtoa on aiemmin arvioitu jatkokäsittelylupajärjestelmän käyttöönottoa koskevassa hallituksen esityksessä. Tuolloin katsottiin, ettei muutoksenhakukieltoa näyttöratkaisuissa voitu pitää todellisena vaihtoehtona jatkokäsittelylupajärjestelmälle (HE 105/2009 vp s. 24). 

Näyttömuutoksenhaun osittainenkin kieltäminen merkitsisi perustavaa laatua olevaa muutosta koko lainkäyttöjärjestelmään, ei ainoastaan muutoksenhakumenettelyyn. Oikeus valittaa asian näyttökysymyksestä on kuulunut suomalaiseen oikeusjärjestykseen satoja vuosia. 

Näyttömuutoksenhaun kieltäminen voisi tehdä oikeudenkäyntimenettelystä nopeamman ja halvemman, koska ainakin sellaiset käräjäoikeuksien ratkaisut, joissa olisi selvästi kysymys yksinomaan näytöstä, jäisivät heti lainvoimaisiksi. Uudistus voisi lyhentää myös hovioikeuksien käsittelyaikoja niissä asioissa, joista yhä saisi hakea muutosta, koska seurauksena todennäköisesti olisi hovioikeuksiin saatettavien asioiden määrän huomattava vähentyminen. 

Näyttömuutoksenhaun kieltäminen edellyttäisi sitä, että yksittäisen asian oikeus- ja näyttökysymykset kyettäisiin erottamaan toisistaan. Käytännön oikeuselämässä se ei ole kuitenkaan aina yksiselitteistä, vaan näyttö- ja oikeuskysymykset ovat usein yhteenkietoutuneita (ks. esim. KKO 2018:13, kohta 21). Muutoksenhakuoikeuden riippuvuus näin tulkinnanvaraisesta seikasta heikentäisi muutoksenhakumenettelyn ennustettavuutta. Perustuslakivaliokunta on katsonut, että menettelysääntelyn vaikeaselkoisuus voi aiheuttaa uusia ja tarpeettomia prosessiriitoja ja siten pitkittää asioiden käsittelyä, mikä ei ole toivottavaa tuomioistuinten voimavarojen kohdentamisenkaan näkökulmasta (PeVL 30/2006 vp s. 5). 

Näyttömuutoksenhaun kieltäminen merkitsisi sitä, ettei käräjäoikeuden tekemiä virheitä näytön arvioinnissa lähtökohtaisesti voitaisi korjata muutoin kuin ylimääräisen muutoksenhaun kautta. Valitukset käräjäoikeuksien ratkaisuista koskevat kuitenkin hyvin usein ainoastaan tai myös näytön arviointia. Hovioikeudet muuttavat käräjäoikeuden ratkaisun perusteluja ja lopputulosta näytön uudelleenarvioinnin johdosta noin joka kolmannessa pääkäsittelyssä ratkaistussa asiassa. Jos näyttömuutoksenhaku kiellettäisiin, käräjäoikeuksien ratkaisut jäisivät näissä tapauksissa pysyviksi. Hovioikeudet eivät silloin voisi täyttää nykymitassa rooliaan käräjäoikeuksien ratkaisujen oikeellisuuden kontrolloijina. 

Korkeimman oikeuden mahdollisuudet antaa ennakkoratkaisuja heikentyisivät, jos sen käsiteltäväksi ei enää saatettaisi asioita, joissa on ainoastaan tai myös kysymys näytön arvioinnista. Ennakkoratkaisujen antaminen tällaisissa asioissa ei ole tavatonta, ja monilla niistä on käytännön oikeuselämässä suuri merkitys. 

Näyttömuutoksenhaun kieltäminen voisi myös olla ongelmallista perustuslain ja Suomea sitovien kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden näkökulmasta. 

Perustuslain 21 §:n 2 momentin mukaan oikeus hakea muutosta turvataan lailla. Muutoksenhakuoikeus on perustuslain mukainen pääsääntö, josta on toisaalta mahdollista säätää lailla vähäisiä poikkeuksia. Poikkeukset eivät saa muuttaa muutoksenhakuoikeuden asemaa pääsääntönä eivätkä yksittäisessä tapauksessa vaarantaa yksilön oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin (HE 309/1993 vp s. 74 sekä esim. PeVL 18/2007 vp s. 4, PeVL 33/2012 vp s. 3 ja PeVL 59/2014 vp s. 2 ja 4–6). Näyttömuutoksenhaun kieltäminen ei olisi vähäinen poikkeus muutoksenhakuoikeuteen. 

Kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 14 artiklan 5 kohdan mukaan jokaisella rikoksesta tuomitulla on oikeus saada syyllisyyskysymys ja tuomittu rangaistus tutkittavaksi ylemmässä tuomioistuimessa lain mukaisesti. YK:n ihmisoikeuskomitea on katsonut, että muutoksenhakumenettely, jossa muutoksenhakutuomioistuimen toimivalta on rajoittunut asian muodollisiin ja oikeudellisiin kysymyksiin ilman, että muutoksenhakutuomioistuin voisi lainkaan arvioida asiassa esitettyä näyttöä, ei täytä yleissopimuksen 14 artiklan 5 kohdan vaatimuksia (YK:n ihmisoikeuskomitean yleiskommentti 32, kohta 48 ja esimerkiksi ratkaisut Gómez Vázquez v. Espanja 20.7.2000, Comm. No. 701/1996, kohta 11.1, Carpintero Uclés v. Espanja 22.7.2009, Comm. 1364/2005, kohta 11.3 ja Gayoso Martinez v. Espanja 19.10.2009, Comm. 1363/2005, kohta 9.3). 

Toisaalta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, ettei Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan muutoksenhakuoikeutta koskeva 2 artikla ole esteenä järjestelmälle, jossa muutosta saa hakea esimerkiksi vain oikeuskysymyksistä, kunhan muutoksenhakuoikeuden rajoitukselle on hyväksyttävä peruste eikä se tee muutoksenhakuoikeutta merkityksettömäksi (esim. Krombach v. Ranska 13.2.2001, kohta 96). 

Kokonaisuutena arvioiden muutoksenhakumenettelyä olisi kehitettävä muilla keinoilla kuin kieltämällä näyttömuutoksenhaku. 

5.1.2  Esitutkinnassa tehtyjen kuva- ja äänitallenteiden hyödyntäminen

Käräjäoikeudessa tehdyn kuva- ja äänitallenteen sijaan suullinen todistelu voitaisiin ottaa vastaan esitutkinnassa tehdyltä kuva- ja äänitallenteelta. Tässä vaihtoehdossa niin muutoksenhakutuomioistuimen kuin käräjäoikeudenkin käytettävissä olisi käräjäoikeudessa tallennettavaa tuoreempi näyttö. 

Esitutkinnassa todistajia ja asianosaisia kuulustellaan yleensä hyvin pian tapahtumien jälkeen. Heidän esitutkinnassa kertomansa on sen vuoksi tuoreempaa ja siten lähtökohtaisesti parempaa näyttöä kuin se, mitä he kertovat käräjäoikeudessa. Tässä mielessä suullisen todistelun vastaanottaminen esitutkinnassa tehdyltä kuva- ja äänitallenteelta voisi parantaa näytön arvioinnin oikeellisuutta ja siten oikeudenkäynnin varmuutta niin käräjäoikeudessa kuin mahdollisessa muutoksenhaussakin. Todistajien kuulemisen keskittäminen esitutkintaan voisi myös vähentää heihin kohdistuvaa painostusta ennen käräjäoikeuden pääkäsittelyä. Lisäksi se voisi tarkoittaa, että he välttyisivät kertomasta tapahtumista enää oikeudenkäynnissä. 

Ruotsissa hallitus esittää, että tallennettuja esitutkintakertomuksia voitaisiin aikaisempaa laajemmin käyttää näyttönä tuomioistuimessa (Utökade möjligheter att använda tidiga förhör, Lagrådsremiss, 8.4.2021). 

Esitutkinnassa tehtyä kuva- ja äänitallennetta on Suomessa tällä hetkellä mahdollista käyttää todisteena eräissä tilanteissa. Eräiden suojelun tarpeessa olevien henkilöiden – lähinnä alle 15-vuotiaiden kuulusteltavien ja eräiden seksuaalirikosten asianomistajien – esitutkintakuulustelusta tehdään kuva- ja äänitallenne, ja näin tallennettua kuulustelua voidaan käyttää oikeudenkäynnissä todisteena, jos syytetylle on varattu asianmukainen mahdollisuus esittää kuulusteltavalle kysymyksiä. Tästä säädetään esitutkintalain (805/2011) 9 luvun 4 §:ssä ja oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 3 momentissa. 

Esitutkintatallenteen käyttämisessä todisteena on kuitenkin kysymys rajatusta poikkeuksesta, joka koskee verraten pientä joukkoa kuulusteltavia. Poikkeusta on perusteltu tarpeella suojella henkilöitä, joille oikeudenkäynti ja rikosasian vastaajan kohtaaminen merkitsisivät erityisen raskasta koettelemusta (HE 46/2014 vp s. 84–85). Tämä näkökohta ei puolla yleistä luopumista oikeudenkäyntimenettelyn pääsäännöstä, jonka mukaan suullinen todistelu esitetään oikeudenkäynnissä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, että vaikka poikkeukset ovat mahdollisia, lähtökohtana on kaiken todistelun esittäminen vastaajan läsnä ollen julkisessa ja kontradiktorisessa oikeudenkäynnissä (esim. Al-Khawaja ja Tahery v. Yhdistynyt kuningaskunta 15.12.2011, suuri jaosto, kohta 118, ja Saïdi v. Ranska 20.9.1993, kohta 43). 

Suullisen todistelun vastaanottaminen esitutkintatallenteelta merkitsisi suullisen todistelun esittämisen siirtämistä oikeudenkäynnistä esitutkintaan. Esitutkinta ei kuitenkaan ole oikeudenkäynti, vaan sen tarkoitus on selvittää syyteharkintaa varten, onko rikosta tapahtunut. Suullisen todistelun vastaanottaminen esitutkinnassa tehdyltä kuva- ja äänitallenteelta olisi omiaan hämärtämään rikosprosessin eri vaiheiden merkitystä ja toimijoiden rooleja. 

Esitutkinta ei ole tarkoituksensa vuoksi samalla tavalla kontradiktorinen kuin oikeudenkäynti. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kuitenkin vakiintuneesti katsonut, että rikosasian vastaajan tulee saada vastakuulustella todistajia ainakin kerran prosessin kuluessa, joko todistajan esittäessä kertomustaan tai myöhemmin (esim. edellä viitatut Saïdi- sekä Al-Khawaja ja Tahery -ratkaisut). Vastakuulusteluoikeuden takaamiseksi tulisi tässä vaihtoehdossa uudistaa esitutkintamenettelyä kontradiktorisemmaksi, jolloin esitutkinta alkaisi muistuttaa vieläkin enemmän oikeudenkäyntiä. Vaihtoehtoisesti pitäisi sallia myös sellaisten kuulusteltavien, joiden kertomukset otettaisiin vastaan esitutkintatallenteelta, kuulustelu myös käräjäoikeudessa.  

Voidaan arvioida, että rikosprosessi kokonaisuudessaan ei kummassakaan tapauksessa todennäköisesti olisi nopeampi eikä halvempi kuin tällä hetkellä. Uudistus sisältäisi päinvastoin riskin rikosprosessin pitkittymisestä. Se olisi ongelmallisinta vangittujen vastaajien kohdalla, koska heidän asiansa tulee käsitellä erityisen joutuisasti. 

Esitutkinnassa tehtyjen tallenteiden käyttämistä vastaan puhuu myös se, että esitutkinnassa ei vielä tiedetä, mistä teosta ja minkä seikkojen perusteella syyttäjä tulee vastaajaa syyttämään. Esitutkinnassa selvitetään usein asioita, joista epäiltyä ei lopulta syytetä, ja kysytään seikoista, jotka eivät lopulta ole merkityksellisiä. Näistä syistä merkittävä osa esitutkintakuulusteluista ei ole relevanttia asian ratkaisemisen kannalta. Esitutkintakuulustelut eivät lisäksi ole muutenkaan yleensä sillä tavalla jäsentyneitä kuin käräjäoikeudessa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun säännösten mukaan toteutetut kuulustelut. Suullisen todistelun vastaanottaminen esitutkinnassa tehdyltä tallenteelta voisikin olla käytännössä hidasta ja epätarkoituksenmukaista. 

Näistä syistä ei olisi aihetta pyrkiä menettelyyn, jossa suullinen todistelu otettaisiin oikeudenkäynnissä vastaan esitutkinnassa tehdyltä kuva- ja äänitallenteelta. 

5.1.3  Suullisen todistelun vastaanottaminen käräjäoikeudessa tehdyiltä litteroinneilta

Kuva- ja äänitallenteen tekemisen sijaan olisi mahdollista litteroida käräjäoikeudessa esitetyt kuulustelukertomukset sanatarkasti, jolloin suullinen todistelu voitaisiin ottaa muutoksenhakutuomioistuimessa vastaan tekstimuodossa. Sanatarkkojen litterointien käyttäminen voisi helpottaa ja nopeuttaa suulliseen todisteluun perehtymistä ja edistää keskittymistä kertomuksen sisältöön. Suullisen todistelun vastaanottaminen tällä tavoin voisi, toteuttamistavasta riippuen, myös nopeuttaa hovioikeuden pääkäsittelyä tai mahdollistaa nykyistä useampien asioiden ratkaisemisen pääkäsittelyä toimittamatta. 

Kysymys olisi periaatteellisesti suuresta muutoksesta muutoksenhakumenettelyyn. Vaihtoehto merkitsisi oikeudenkäynnin suullisuusperiaatteen huomattavaa kaventumista ja pitkälti palaamista suullis-pöytäkirjalliseen menettelyyn muutoksenhaussa. Suullis-pöytäkirjallisesta menettelystä luovuttiin 1990-luvulla, koska sen ei katsottu takaavan oikeudenkäyntitavoitteiden toteutumista parhaalla mahdollisella tavalla. 

Suullisen todistelun vastaanottaminen muutoksenhaussa käräjäoikeudessa esitettyjen kertomusten litteroinneilta ei olisi ongelmatonta parhaan todistusaineiston periaatteen kannalta. Vaikka kertomuksen luotettavuutta ei voida päätellä kuulusteltavan eleiden ja ilmeiden kaltaisista seikoista, kirjallinen muoto ei kykene aina tavoittamaan kaikkia suullisen kertomuksen sävyjä, painotuksia, taukoja ja viiveitä. Monesti suullinen esitys myös selkeämpi kuin sen kirjallinen toisinto. 

Vaihtoehdon taloudelliset vaikutukset olisivat merkittävät. Koska suomen ja ruotsin kielen puheentunnistusohjelmat eivät Oikeusrekisterikeskuksen mukaan tällä hetkellä takaa riittävän laadukasta lopputulosta, kuulustelukertomusten litterointi muutoksenhakua varten edellyttäisi sitä, että käräjäoikeuksissa olisi henkilökuntaa joko litteroimaan kertomukset tai korjaamaan puheentunnistusohjelman tekemät virheet ja puutteellisuudet. Voidaan arvioida, että tämä vaatisi joka tapauksessa kymmenien, mahdollisesti useampienkin käräjäsihteerien työpanosta. Koska yhden käräjäsihteerin keskimääräinen vuosipalkkakustannus työnantajalle on Tuomioistuinvirastosta saadun tiedon mukaan vuonna 2021 noin 40 700 euroa, kysymys olisi huomattavasta lisäresurssien tarpeesta. Lisäksi suuri osa tästä lisätyöstä olisi turhaa, koska valtaosasta asioita ei haeta muutosta. Voidaan myös arvioida, ettei lähinnä kuulustelukertomusten litterointia tai litterointien korjaamista sisältävien työtehtävien houkuttelevuus työmarkkinoilla olisi suurta. 

Näistä syistä ei olisi perusteltua siirtyä menettelyyn, jossa käräjäoikeudessa vastaanotettu suullinen todistelu litteroitaisiin sanatarkasti muutoksenhakua varten. 

5.1.4  Suullisen todistelun vastaanottaminen käräjäoikeudessa tehdyltä äänitallenteelta

Tällä hetkellä käräjäoikeudessa kuulusteltavien henkilöiden kertomukset äänitetään. Eräs vaihtoehto nyt esitettävälle menettelylle olisi se, että suullinen todistelu otettaisiin muutoksenhakutuomioistuimessa vastaan näiltä äänitallenteilta. 

Näin meneteltäessä muutoksenhakutuomioistuimen käytettävissä olisi yhtä tuore näyttö kuin esityksen mukaisessa menettelyssä. Valtiontaloudelliset vaikutukset olisivat kuitenkin pienemmät, koska äänitallenteiden tekeminen olisi kuva- ja äänitallenteiden tekemistä selvästi edullisempaa. 

Oikeusrekisterikeskuksen mukaan vaihtoehto edellyttäisi nykyisen äänentallennusjärjestelmän uudistamista. Siitä aiheutuisi kertaluonteisia asentamiskustannuksia noin 300 000–400 000 euroa. Lisäksi aiheutuisi vuosittaisia ylläpitokustannuksia, joiden määrä jäisi alle miljoonan euron. Siitä noin 500 000 euroa johtuisi mikrofoneista, jotka olisi tarkoituksenmukaisinta hankkia palveluna. Lisäksi kustannuksia aiheutuisi äänitteiden tallennuskapasiteetista, joka vuonna 2019 maksoi valtiolle noin 438 000 euroa. 

Äänitallenteella ei olisi kuvaa kuulusteltavasta esittämässä kertomustaan. Tämän puutteen merkitystä kuitenkin vähentäisi se, että nykyisin vallitsevan oikeuspsykologisen käsityksen mukaan henkilötodistelun luotettavuutta ei voida juurikaan perustaa henkilön puhetavasta, ilmeistä ja eleistä taikka tunnereaktiosta oikeudenkäynnissä tehtävien havaintojen ja vaikutelmien varaan. Suurempi merkitys on kertomuksella itsessään, kuten sen keskeisen sisällön johdonmukaisuudella, realistisuudella ja muuttumattomuudella sekä yksityiskohtien runsaudella (KKO 2013:96, kohta 8). 

Toisaalta yksinomaan kuulusteltavan ääneen perustuvassa todistelun vastaanottamisessa ei välittyisi tämän sanaton viestintä. Vaikka kuulusteltavan sanattomalla viestinnällä ei voidakaan katsoa olevan juuri merkitystä hänen kertomuksensa luotettavuuden arvioinnissa, se helpottaa kertomuksen seuraamista ja ymmärtämistä ja parantaa siten esitettävän suullisen todistelun laatua. Kertomuksen arviointi ei toteutuisi äänitteen välityksellä yhtä kokonaisvaltaisena ja välittömänä kuin myös kuvaa sisältävältä tallenteelta, vaan sen vastaanottaminen muutoksenhakutuomioistuimessa olisi vaikeampaa ja raskaampaa.  

Edellä oikeuspsykologisesta tiedosta todettu ei myöskään tarkoita, etteikö kuulusteltavasta tehtävillä havainnoilla ja vaikutelmilla olisi hänen kertomuksensa arvioinnissa lainkaan merkitystä. Tällaisille seikoille on annettu painoa myös oikeuskäytännössä. Esimerkiksi Vaasan hovioikeus on henkirikosta koskevassa asiassa ottanut huomioon todistajan arkuuden ja sen, että hänen esitutkinnassa antamansa kertomus oli ollut sisältönsä puolesta hyvin erilainen kuin se vaikutelma, joka hänen esiintymisestään oikeudessa oli syntynyt (Vaasan hovioikeuden tuomio 26.2.2021 nro 21/108273, d:no R 20/460, VaaHO 2021:4, kohta 69, ei lainvoimainen). 

Suullisen todistelun vastaanottaminen äänitallenteelta vertautuisi puhelinkuulemiseen. Puhelinkuuleminen on oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 52 §:n 2 momentin nojalla mahdollista eräiden erityistilanteiden lisäksi vain silloin, jos tuomioistuin harkitsee sen soveliaaksi ja kuultavan kertomuksen uskottavuutta voidaan luotettavasti arvioida ilman hänen henkilökohtaista läsnäoloaan pääkäsittelyssä. Korkein oikeus on soveliaisuusedellytyksen osalta katsonut, että tilanteessa, jossa oikeudenkäynnin aikana on ollut nähtävissä, että syytettä puoltava ja sitä vastaan esitetty, samoja seikkoja koskeva ja asiassa ratkaisevaksi nouseva näyttö on ristiriitaista, on jo lähtökohtaisesti sopimatonta sallia keskeisen todistajan kuuleminen tältä osin puhelimitse. Näin annetun kertomuksen uskottavuuden arviointi jää vääjäämättä vaillinaiseksi (KKO 2013:68, kohta 16). 

Kuten esityksen suhdetta perustuslakiin koskevassa jaksossa tarkemmin selostetaan, Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan edellyttävän, että silloin, kun muutoksenhakutuomioistuin voi tehdä uuden arvion syyllisyyskysymyksestä, asiaa ei voida ratkaista arvioimatta suoraan rikosasian vastaajan henkilökohtaisesti esittämää näyttöä siitä, että hän ei ole tehnyt tekoa, jota hänen syykseen väitetään. Ei ole selvää, riittäisikö äänitallenteen kuunteleminen täyttämään tämän edellytyksen, koska muutoksenhakutuomioistuin olisi tällöin suullisen todistelun laadun suhteen eri asemassa kuin käräjäoikeus. 

Lisäksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on muissa yhteyksissä hyväksynyt videotallenteen käyttämisen suullisen todistelun vastaanottamisessa. Se on todennut videotallenteen mahdollistavan havaintojen tekemisen todistajasta ja käsityksen muodostamisen tämän luotettavuudesta. Äänitallenteelta tällaisia havaintoja ei voitaisi tehdä. 

Näistä syistä ei olisi aihetta siirtyä menettelyyn, jossa suullinen todistelu otettaisiin muutoksenhakutuomioistuimessa vastaan käräjäoikeudessa tehdyltä äänitallenteelta. 

5.1.5  Kuva- ja äänitallenteen tekeminen hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa

Esityksen mukaan suullisesta todistelusta tehtäisiin kuva- ja äänitallenne vain käräjäoikeudessa. Sen sijaan suullinen todistelu, joka otetaan vastaan hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa, jatkossakin äänitettäisiin. Vaihtoehtoisesti olisi mahdollista, että suullisesta todistelusta tehtäisiin kuva- ja äänitallenne myös hovioikeudessa ja/tai korkeimmassa oikeudessa. 

Hovioikeus käsittelee suurimman osan asioista toisena oikeusasteena. Esityksen mukaan näissä asioissa oikeudenkäynnin suullinen todistelu otettaisiin lähtökohtaisesti vastaan käräjäoikeudessa, jossa se tallennettaisiin hovioikeuden hyödynnettäväksi, ja hovioikeudessa kuulusteltaisiin henkilöitä vain poikkeuksellisesti. Näin ollen suullista todistelua tulisi ehdotetussa menettelyssä tallennettavaksi hovioikeuden toisena oikeusasteena käsittelemissä asioissa vain vähän. 

Hovioikeus käsittelee eräät tuomareita ja korkea-arvoisia upseereja koskevat rikosasiat ensimmäisenä oikeusasteena. Niissä suullinen todistelu otetaan hovioikeudessa vastaan ensimmäistä kertaa. Näiden asioiden osuus hovioikeuksien ratkaisemista asioista on kuitenkin selvästi alle yhden prosentin. Hovioikeuden ensimmäisenä oikeusasteena käsittelemissään asioissa vastaanottaman suullisen todistelun määrä on siis hyvin pieni. 

Kuva- ja äänitallenteen tekemisellä pyrittäisiin keskeisesti siihen, että muutoksenhakutuomioistuin voisi ottaa tallenteelta vastaan asian suullisen todistelun. Hovioikeus on kuitenkin tavallisesti viimeinen oikeusaste, jossa suullista todistelua otetaan vastaan. Korkein oikeus on toimittanut viime vuosina alle 20 suullista käsittelyä vuodessa (Korkeimman oikeuden vuosikertomus 2020, s. 64). 

Näin ollen voidaan arvioida, että hovioikeudessa tallennettaisiin ainoastaan vähän suullista todistelua, ja näitä tallenteita hyödynnettäisiin korkeimmassa oikeudessa hyvin harvoin. 

Kuva- ja äänitallenteen tekeminen edellyttää pääkäsittelysalin varustamista tallennusjärjestelmällä. Hovioikeuksien pääkäsittelysalien varustaminen tallennusjärjestelmällä aiheuttaisi merkittäviä kustannuksia, kuten ehdotuksen taloudellisia vaikutuksia koskevasta jaksosta 4.2.5 tarkemmin ilmenee. Edellä sanotun valossa nämä kustannukset eivät olisi oikeassa suhteessa kuva- ja äänitallenteiden tekemisellä saavutettaviin hyötyihin nähden. Lisäksi voidaan arvioida, että äänitallenteen tekeminen olisi tuomiovallan käyttämisen kontrolloimisen näkökulmasta riittävä tapa dokumentoida hovioikeudessa esitetty suullinen todistelu. 

Korkeimmassa oikeudessa vastaanotetaan suullista todistelua hyvin harvoin. Korkeimman oikeuden ratkaisuihin voi hakea muutosta ainoastaan ylimääräisin muutoksenhakukeinoin. 

Edellä todetuista syistä kuva- ja äänitallenteen tekeminen hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa ei olisi tarkoituksenmukaista suhteessa siitä aiheutuviin kustannuksiin. 

5.1.6  Muut toteuttamisvaihtoehdot

Kuva- ja äänitallenteen tekeminen vain osassa asioita. Esityksen mukaan kuva- ja äänitallenne tehtäisiin käräjäoikeudessa kaikissa asioissa. Oikeusministeriössä laaditussa arviomuistiossa on arvioitu, olisiko perusteltua tehdä kuva- ja äänitallenne vain rikosasioissa tai vain laajoissa asioissa (Henkilötodistelun vastaanottaminen kuva- ja äänitallenteelta hovioikeudessa. Arviomuistio. Oikeusministeriön lausuntoja ja selvityksiä 2019:6, s. 35–37 ja 48). Arviomuistiossa on päädytty siihen, etteivät nämä vaihtoehdot olisi yhtä tarkoituksenmukaisia kuin kuva- ja äänitallenteiden tekeminen kaikissa asioissa. Valmistelussa ei ole ilmennyt syytä arvioida asiaa toisin kuin arviomuistiossa. 

Nykytilan säilyttäminen. Olisi mahdollista jättää tekemättä ehdotetut muutokset suullisen todistelun vastaanottamistapaan. Tällöin ei kuitenkaan saavutettaisi ehdotukselle asetettuja tavoitteita. Hovioikeus ja korkein oikeus eivät esimerkiksi voisi tehdä näyttöratkaisua yhtä hyvän todistusaineiston pohjalta kuin olisi mahdollista. 

5.2.1  Ruotsi

Johdanto. Ruotsissa oikeudenkäyntimenettelystä säädetään oikeudenkäymiskaaressa (rättegångsbalken, RB, 1942:740). Sitä uudistettiin mittavasti vuonna 2008, jolloin tuli voimaan ensimmäinen vaihe laajamittaisesta oikeudenkäyntimenettelyn nykyaikaistamishankkeesta En modernare rättegång (EMR). 

EMR-uudistuksessa pyrittiin muun ohella lisäämään tietotekniikan käyttämistä oikeudenkäynnissä, antamaan asianosaisille lisää vastuuta oikeudenkäynnin kulusta ja uudistamaan hovioikeusmenettely niin, että hovioikeus voisi keskittyä käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuuden kontrollointiin. Konkreettisia uudistuksia olivat muun muassa kirjallisen menettelyn ja videoneuvottelun käyttöalan laajentaminen. Lisäksi valittamisessa hovioikeuteen alettiin aiempaa laajemmin edellyttää valituslupaa (prövningstillstånd). Hovioikeuksien valituslupajärjestelmä vastaa nykyään monessa suhteessa Suomen jatkokäsittelylupajärjestelmää. 

EMR-uudistuksen ensimmäisessä vaiheessa siirryttiin myös menettelyyn, jossa oikeudenkäynnissä hyödynnetään suullisesta todistelusta tehtyjä kuva- ja äänitallenteita. 

Kuva- ja äänitallenteen tekeminen. Käräjäoikeudessa (tingsrätt) todistelutarkoituksessa esitetyistä kertomuksista tehdään kuva- ja äänitallenne, jollei ole erityistä syytä olla tekemättä niin. Erityinen syy voi esitöiden mukaan olla esimerkiksi se, että on syystä tai toisesta aihetta olettaa, että se heikentäisi todistelun laatua. Kuva- ja äänitallennetta ei tarvitse tehdä silloinkaan, jos tallentaminen poikkeuksellisesti teknisistä syistä onnistukaan. Pääkäsittelyä ei siis tarvitse peruuttaa yksin kuva- ja äänitallenteen tekemisessä ilmenevien ongelmien vuoksi (prop. 2004/05:131, s. 228–229). Jos kuva- ja äänitallennetta ei tehdä, kertomus äänitetään tai se merkitään pöytäkirjaan siinä laajuudessa kuin sillä voidaan arvioida olevan asiassa merkitystä (RB 6:6). Käytännössä kuva- ja äänitallenne tehdään aina. 

Suullisesta todistelusta tehdään kuva- ja äänitallenne myös vuokra- ja maanvuokralautakunnissa (hyres- och arrendenämnder), joiden ratkaisuista voi valittaa hovioikeuteen. Hovioikeudessa (hovrätt) ja korkeimmassa oikeudessa (Högsta domstolen) voidaan tehdä kuva- ja äänitallenne, mutta se ei ole pakollista. Käytännössä sille ei ole juuri ollut tarvetta. 

Käräjäoikeudessa tehdään kuva- ja äänitallenne myös katselmuksesta, jollei ole erityistä syytä olla tekemättä niin. Katselmuksen tallentaminen on mahdollista myös hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa (RB 6:6a). 

Kuva- ja äänitallenteen tekemisestä käräjäoikeuden pääkäsittelyssä vastaa tuomioistuinharjoittelua suorittava notaari. Notaareja on käräjäoikeuksissa tätä tarkoitusta varten riittävästi, esimerkiksi Tukholman käräjäoikeudessa 175. Notaarin harjoittelujakson pituus on yleensä 2–2,5 vuotta, ja heitä otetaan palvelukseen vuosittain noin 600, joskaan kaikki heistä eivät työskentele yksinomaan käräjäoikeuksissa. Notaarien määrää on lisätty viime vuosina voimakkaasti (En reformerad notarieantagning. Rapport från Notarieprojektet. Domstolsverkets rapport 18.10.2019, s. 11–12 ja 20). 

Kuva- ja äänitallenne pyritään indeksoimaan siten, että relevanttien kohtien etsiminen muutoksenhakuvaiheessa olisi vaivatonta. Indeksoinnin tekee notaari. Käytännössä indeksointi on osoittautunut hankalaksi. 

Kuva- ja äänitallenteet hovioikeuden pääkäsittelyssä. Hovioikeus ratkaisee valitusasian pääsääntöisesti pääkäsittelyssä. Kun pääkäsittelyssä otetaan vastaan suullista todistelua, hyödynnetään käräjäoikeudessa tehtyä kuva- ja äänitallennetta. 

Jos suullinen todistelu voidaan esittää hovioikeuden pääkäsittelyssä käräjäoikeudessa tehdyltä kuva- ja äänitallenteelta, kyseinen todistelu saadaan ottaa vastaan uudelleen vain siinä tapauksessa, että kuulusteltavalle on tarpeen esittää lisäkysymyksiä (RB 35:13). Tämä koskee kaikkia todistelutarkoituksessa kuulusteltavia henkilöitä, niin asianosaisia, todistajia kuin muitakin henkilöitä. Pääsääntö on, että käräjäoikeudessa kuulusteltua kuulustellaan hovioikeudessa uudelleen vain, jos lisäkysymysten esittäminen on välttämätöntä (prop. 2004/05:131, s. 205). 

Käräjäoikeudessa kuulusteltujen henkilöiden kuulusteleminen hovioikeudessa voi tulla kysymykseen kahdessa erityyppisessä tilanteessa. Lisäkuulustelussa (tilläggsförhör) kuulusteltavalle esitetään lisäkysymyksiä sen jälkeen, kun häntä koskeva kuva- ja äänitallenne on esitetty. Lain esitöiden mukaan lisäkuulustelun perusteena voisi tyypillisesti olla se, että asiassa on vedottu uusiin seikkoihin, joista joku asianosaisista haluaa kuulla jotakuta käräjäoikeudessa kuulusteltua henkilöä. Myös hovioikeudessa vedotut uudet todisteet voivat antaa aiheen esittää lisäkysymyksiä käräjäoikeudessa kuulustelluille. Lisäkuulustelu voi olla tarpeen silloinkin, kun kuulusteltavan kertomuksen sisältö on jäänyt epäselväksi (prop. 2004/05:131, s. 234). 

Uudelleenkuulustelussa (omförhör) kuulusteltavan kertomus otetaan kokonaisuudessaan uudelleen vastaan hovioikeudessa, eikä kuva- ja äänitallennetta esitetä. Uudelleenkuulustelu tulee kysymykseen lähinnä silloin, kun kuva- ja äänitallenteen tekeminen on epäonnistunut tai todistelumenettelyssä on tehty virheitä, esimerkiksi otettu suullista todistelua puhelimitse vastaan silloin, kun se ei ole ollut sallittua. Uudelleenkuulustelulle voi olla tarvetta silloinkin, kun joku kuulusteltavista ilmoittaa haluavansa esittää hovioikeudessa täysin uuden version tapahtumista. 

Lisä- ja uudelleenkuulusteluun ryhdytään tavallisesti asianosaisen aloitteesta. Yksilöimätön pyyntö ei riitä, vaan asianosaisen tulee perustella, minkä vuoksi lisäkysymykset ovat tarpeen ja esittää todisteluteemat (prop. 2004/05:131, s. 204). 

Hovioikeus voi myös viran puolesta päättää käräjäoikeudessa tallennetun suullisen todistelun vastaanottamisesta uudelleen pääkäsittelyssä. Se on kuitenkin poikkeuksellista. Siihen voisi esitöiden mukaan olla aihetta lähinnä rikosasioissa ja riita-asioissa, joissa sovinto ei ole sallittu (prop. 2004/05:131, s. 234–235). 

Käytännössä sekä lisäkuulustelut että uudelleenkuulustelut ovat olleet harvinaisia. Tallennuksen epäonnistumisesta johtuvia uudelleenkuulusteluja on ollut erittäin vähän. 

Todistelua voidaan esittää pääkäsittelyssä myös viittaamalla kuva- ja äänitallenteisiin (RB 50:19 ja 51:19). Tässä niin sanotussa viittausmenettelyssä (hänvisningsmetoden) hovioikeuden pääkäsittelyssä ainoastaan viitataan kuva- ja äänitallenteeseen, ja hovioikeus katsoo tallenteen asianosaisten läsnä olematta. Pääkäsittelyyn jäävät asiaesittelyt ja loppupuheenvuorot. 

Viittausmenettelyä voidaan käyttää, jos hovioikeus pitää sitä soveliaana. Näin voi olla esimerkiksi silloin, kun menettelytapa helpottaa oikeudenkäyntiaineiston ymmärtämistä tai tekee oikeudenkäynnistä tehokkaamman ja tarkoituksenmukaisemman. Toisaalta esimerkiksi tarve lisäkysymysten esittämiselle voi joskus puhua menettelytavan käyttämistä vastaan. Asianosaisia kuullaan viittausmenettelyn käyttämisestä, mutta menettelyä voidaan käyttää, vaikka asianosaiset vastustaisivat sitä (prop. 2004/05:131, s. 245–246 ja 267 sekä prop. 2015/16:39, s. 50 ja 71). 

Viittausmenettely tehtiin mahdolliseksi siirryttäessä kuva- ja äänitallenteelta tapahtuvaan suullisen todistelun vastaanottamiseen vuonna 2008. Sitä ei kuitenkaan käytetty ajatellussa laajuudessa, joten vuonna 2016 säännöksiä selvennettiin menettelytavan käyttämisen lisäämiseksi (prop. 2015/16:39, s. 49–53). Viittausmenettely onkin viime vuosina yleistynyt. Viittausmenettelyä käytetään lähinnä asioissa, joissa muutoin tulisi toimitettavaksi pitkä pääkäsittely, koska niissä menettelytavan hyödyt ovat suurimmat. 

Kuva- ja äänitallenteet hovioikeuden kirjallisessa menettelyssä. Vaikka valitusasiat ratkaistaan hovioikeudessa pääsäännön mukaan pääkäsittelyssä, hovioikeus voi ratkaista asian myös pääkäsittelyä toimittamatta asiakirjojen perusteella. 

Yleisenä edellytyksenä asian ratkaisemiselle pääkäsittelyä toimittamatta on se, että asian voidaan katsoa tulleen tyydyttävällä tavalla selvitetyksi asiakirjojen perusteella. Riita-asiassa edellytetään lisäksi sitä, että asianosaiset ovat pyytäneet asian ratkaisemista asiakirjojen perusteella tai eivät ole tiedusteltaessa vastustaneet pääkäsittelyn toimittamatta jättämistä (RB 50:13). Rikosasiassa pääkäsittely voidaan jättää toimittamatta edellä mainituissa tilanteissa tai silloin, kun syyttäjä on hakenut muutosta vastaajan eduksi, vastapuoli hyväksyy vastaajan muutoksenhakemuksen taikka jos syyte hylätään, sen johdosta ei tuomita seuraamusta tai seuraamukseksi tuomitaan enintään sakkoa tai ehdollinen rangaistus tai niiden yhdistelmä (RB 51:13). Pääkäsittely voidaan kuitenkin aina jättää toimittamatta, jos valituksen perusteettomuus on ilmeistä. 

Jos asia ratkaistaan pääkäsittelyä toimittamatta, ratkaisussa voidaan ottaa huomioon vain kirjallisesti esitetty oikeudenkäyntiaineisto ja se, mitä asiassa on muuten tullut ilmi (RB 17:2.2 ja 30:2.2). Hovioikeus voi tällöinkin perehtyä käräjäoikeudessa tehtyyn kuva- ja äänitallenteeseen, jos siihen on vedottu (prop. 2015/16:16 s. 48). 

Todistelun uskottavuuden arvioinnissa kuva- ja äänitallenteeseen perehtyminen kirjallisen menettelyn puitteissa on rinnastettu todistelun vastaanottamiseen pääkäsittelyssä siltä osin kuin kysymys on hovioikeuden mahdollisuuksista muuttaa käräjäoikeuden tuomiota. Jos käräjäoikeuden pääkäsittelyssä on kuulusteltu jotakuta tai toimitettu katselmus jostain tietystä seikasta ja kun asian ratkaiseminen myös hovioikeudessa riippuu tämän todistelun uskottavuudesta, käräjäoikeuden tuomiota ei saa tältä osin muuttaa ilman, että todistelu esitetään kuva- ja äänitallenteelta hovioikeudessa tai se otetaan uudelleen vastaan hovioikeuden pääkäsittelyssä. Todistelun uskottavuudesta tehtyä arviota voi näin ollen muuttaa pääkäsittelyä toimittamatta, kunhan hovioikeus perehtyy kuva- ja äänitallenteeseen. Todisteluun perehtymättäkin muutos voidaan aina tehdä rikosasian vastaajan eduksi tai jos todiste on erityisen painavasta syystä (synnerliga skäl) arvioitava toisin (RB 50:23 ja 51:23). Näin tulisi kuitenkin tehdä vain silloin, kun tallenteeseen ei ole mahdollista perehtyä sen puutteellisuuden vuoksi tai todistelua ei ole kuulustellun henkilön kuoltua mahdollista ottaa uudelleen vastaan. 

Hovioikeuden mahdollisuuksia ratkaista asia pääkäsittelyä toimittamatta ja arvioimalla suullista todistelua kuva- ja äänitallenteeseen perehtymällä rajoittaa kuitenkin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö suullisesta käsittelystä muutoksenhakuasteessa. Asiaa käsitellään tarkemmin ehdotuksen suhdetta perustuslakiin koskevassa jaksossa 12. 

Kuva- ja äänitallenteet korkeimmassa oikeudessa. Valittaminen korkeimpaan oikeuteen hovioikeuden toisena oikeusasteena antamasta ratkaisusta edellyttää valituslupaa (RB 54:9). Valituslupa voidaan myöntää vain, jos asian tutkiminen korkeimmassa oikeudessa on tärkeää lainkäytön ohjaamiseksi tai jos siihen on erityistä syytä esimerkiksi siksi, että käsillä on purku- tai kanteluperuste tai jos asian ratkaisu hovioikeudessa on perustunut vakavaan laiminlyöntiin tai vakavaan erehdykseen (RB 54:10). 

Menettely korkeimmassa oikeudessa on valitusluvan myöntämisen jälkeenkin lähtökohtaisesti kirjallista. Korkein oikeus voi ratkaista asian pääkäsittelyä toimittamatta useammassa tapauksessa kuin hovioikeus, esimerkiksi myös silloin, kun esillä on yksinomaan ennakkopäätöskysymys (RB 55:11). Korkein oikeus toimittaa vuosittain noin 20 pääkäsittelyä. 

Jos korkein oikeus toimittaa pääkäsittelyn, pääkäsittelyssä ei oteta uudelleen vastaan käräjäoikeudessa tai hovioikeudessa vastaanotettua todistelua, ellei siihen ole erityistä syytä (RB 35:13). Todistelu otetaan tällöin kuitenkin vastaan kuva- ja äänitallenteelta. Lisäkysymysten esittäminen on tällöin mahdollista samalla tavalla kuin hovioikeudessa. 

Korkeimman oikeuden mahdollisuudet arvioida suullista todistelua uudelleen ovat olennaisesti rajoitetummat kuin Suomen korkeimmalla oikeudella. Silloin, kun alemman oikeusasteen pääkäsittelyssä on kuulusteltu jotakuta tai toimitettu katselmus jostain tietystä seikasta ja kun asian ratkaiseminen myös korkeimmassa oikeudessa riippuu tämän todistelun uskottavuudesta, hovioikeuden tuomiota ei saa lähtökohtaisesti tältä osin muuttaa. Jos kuitenkin hovioikeus on kyseiseltä osin muuttanut käräjäoikeuden tuomiota ilman, että se on ottanut todistelua uudelleen vastaan pääkäsittelyssä tai perehtynyt kuva- ja äänitallenteeseen, myös korkein oikeus saa vastaavilta osin muuttaa tuomiota. Tuomiota voidaan kuitenkin muuttaa rikosasian vastaajan eduksi tai jos todiste on erityisen painavasta syystä arvioitava toisin (RB 55:14). Mahdollinen korkeimmassa oikeudessa pidetty pääkäsittely ei vaikuta säännöksen soveltamiseen. 

Kuva- ja äänitallenteet käräjäoikeudessa. Kuva- ja äänitallenteita voidaan hyödyntää muutoksenhaun lisäksi käräjäoikeudessa silloin, kun asiassa on poikkeuksellisesti vastaanotettu aiemmin suullista todistelua. Tämä tilanne voi olla käsillä esimerkiksi silloin, jos pääkäsittely pitää peruuttaa rikosasian vastaajan poissaolon vuoksi. Tässä tilanteessa paikalle saapuneita voidaan kuulustella pääkäsittelyn ulkopuolella ja tehdä heidän kertomuksistaan kuva- ja äänitallenne. Kun pääkäsittely lopulta toimitetaan, kertomukset voidaan ottaa vastaan tältä tallenteelta (RB 35:13). 

Aikaisemmin tallennettu suullinen todistelu voidaan ottaa vastaan kuva- ja äänitallenteelta käräjäoikeudessa myös silloin, kun pääkäsittely joudutaan uusimaan tai kun juttu palautetaan käräjäoikeuteen (prop. 2015/16:39, s. 36). 

Kun suullista todistelua otetaan käräjäoikeudessa vastaan kuva- ja äänitallenteelta, kynnys lisäkysymysten esittämiselle on oikeusturvasyistä matalampi kuin muutoksenhaussa (prop. 2015/16:39, s. 67). Lisäksi kuulusteltavia voidaan erityisestä syystä kuulustella uudelleen, vaikka tallenne olisikin käytettävissä. 

Kuva- ja äänitallenteiden salassapito. Oikeudenkäynnin ja oikeudenkäyntiasiakirjojen, joita kuva- ja äänitallenteetkin ovat, julkisuudesta säädetään Ruotsin oikeudenkäymiskaaren 5 luvussa, painovapausasetuksessa (Tryckfrihetsförordning, 1949:105) sekä julkisuus- ja salassapitolaissa (Offentlighets- och sekretesslag, OSL, 2009:400). 

Lähtökohta on, että oikeudenkäynti ja oikeudenkäyntiasiakirjat ovat julkisia. Kuva- ja äänitallenteiden julkisuutta on kuitenkin rajoitettu merkittävästi niitä koskevalla erityisellä salassapitosäännöksellä. 

Julkisuus- ja salassapitolaissa säädetään, että tuomioistuimessa tai vuokra- ja maanvuokralautakunnassa tehdyn kuva- ja äänitallenteen kuvasta ilmenevä tieto on pidettävä salassa, jollei ole selvää, että tieto voidaan antaa ilman, että kuulusteltava kärsii siitä haittaa. Tallenteiden salassapitoaika on enintään 70 vuotta (OSL 43:4). Tätä on perusteltu sillä, että kuulustelun kuvaaminen puuttuu huomattavasti äänittämistä voimakkaammin kuulusteltavan yksityisyyteen. Ilman erityistä salassapitosäännöstä olisi pelättävissä, että ihmisten halu myötävaikuttaa oikeudenkäynteihin vähenisi ja kuulustelukertomusten laatu heikkenisi (prop. 2004/05:131, s. 115). 

Kuva- ja äänitallenteita koskeva salassapitosäännös ei rajoita asianosaisten oikeutta saada tutustua kaikkeen oikeudenkäyntiaineistoon. Salassapidettäviä asiakirjoja ja muuta aineistoa ei kuitenkaan saa antaa asianosaiselle siltä osin kuin erityisen painavat yleiset tai yksityiset syyt puoltavat salassapitoa. Tässä tilanteessa viranomaisen on annettava asianosaiselle muulla tavalla tieto aineiston sisällöstä siinä laajuudessa kuin asianosainen sitä tarvitsee pystyäkseen huolehtimaan oikeuksistaan. Tämän tulee tapahtua aiheuttamatta vakavaa vahinkoa salassapidon perusteena olevalle intressille (OSL 10:3). Esitöissä on katsottu, että tieto kuva- ja äänitallenteiden sisällöstä voitaisiin antaa esimerkiksi näyttämällä tallenne tuomioistuimen tiloissa tai luovuttamalla siitä asianosaiselle vain äänen sisältävän tallenteen (prop. 2004/05:131, s. 120). 

Kuva- ja äänitallenne tuhotaan viimeistään kuuden viikon kuluttua siitä, kun asia, jonka käsittelyssä ne on tehty, on ratkaistu lainvoimaisesti (Förordning om mål och ärenden i allmän domstol, 1996:271, 20 §). 

Kuva- ja äänitallenteiden hyödyntämisen vaikutuksia. EMR-uudistuksen vaikutuksia on arvioitu laajimmin neljä vuotta uudistuksen jälkeen tehdyssä selvityksessä En modernare rättegång II – en uppföljning (SOU 2012:93). Seuraavassa esitettävät tiedot kuva- ja äänitallenteiden hyödyntämisen vaikutuksista ovat peräisin tästä selvityksestä, eräistä muista lähteistä sekä oikeusministeriön edustajien vierailusta Tukholman käräjäoikeudessa, Svean hovioikeudessa ja Domstolsverketin Tukholman toimipisteessä syksyllä 2018. 

Yleisesti ottaen siirtymistä kuva- ja äänitallenteiden käyttämiseen on laajasti pidetty onnistuneena (ks. esim. SOU 2012:93, s. 243 ja prop. 2015/16:39, s. 20–24). 

Suullisen todistelun vastaanottaminen kuva- ja äänitallenteelta on merkittävästi vähentänyt peruutettujen pääkäsittelyiden lukumäärää hovioikeuksissa. Vuonna 2012 peruutettujen pääkäsittelyiden määrä oli 40 prosenttia pienempi kuin ennen uudistusta. Erityisen suuri lasku peruutettujen pääkäsittelyiden lukumäärässä on tapahtunut perheoikeudellisissa asioissa, joissa niitä oli neljä vuotta uudistuksen jälkeen 86 prosenttia vähemmän kuin ennen sitä. Muissa riita-asioissa peruutettujen pääkäsittelyiden määrä laski 77 prosenttia, rikosasioissa 28 prosenttia ja muissa asioissa 20 prosenttia (SOU 2012:93, s. 242). Vuonna 2019 kaikissa hovioikeuksissa peruutettiin todistajan poissaolon vuoksi vain 15 rikosasian pääkäsittelyä (Sveriges Domstolar, Statistik: Omloppstider, målutveckling och inställda förhandlingar). 

Todistelutarkoituksessa kuultavien asianomistajien ja todistajien määrä hovioikeuksissa on niin ikään vähentynyt selvästi. Kahdessa vuodessa heidän määränsä hovioikeuksissa oli enää yhdeksän prosenttia siitä, mitä se oli ollut ennen EMR-uudistusta. Suurin osa hovioikeudessa kuulustelluista todistajista oli uusia todistajia (Domstolsverkets rapportserie 2010:3: Resursfördelningen efter EMR, liite 6). 

Viittausmenettelyn on koettu tehostavan huomattavasti pitkien pääkäsittelyiden toimittamista ja nopeuttavan käsittelyä. Lisäksi sen on arvioitu johtavan merkittäviin säästöihin laajojen juttujen oikeudenkäyntikuluissa. 

Hovioikeuksien pääkäsittelyt ovat pidentyneet uudistuksen jälkeen. Hovioikeuden pääkäsittelyn keskimääräinen pituus nousi vuosien 2008 ja 2012 välillä rikosasioissa 3,5 tunnista 3,9 tuntiin ja riita-asioissa 4,7 tunnista 6,6 tuntiin (SOU 2012:93, s. 242). Sittemmin pääkäsittelyt ovat edelleen pidentyneet, rikosasioissa 4,4 tuntiin ja riita-asioissa 8,8 tuntiin vuonna 2019 (Domstolstatistik 2019, taulukko 1.11). 

Hovioikeuksien pääkäsittelyiden pidentymisen syyksi on epäilty sitä, että kuva- ja äänitallenteet katsotaan kokonaisuudessaan sen sijaan, että hovioikeudessa keskityttäisiin kohtiin, joista asiassa on kysymys. Tämä voi heijastella kuva- ja äänitallenteiden indeksoinnin vaikeutta. Lisäksi pääkäsittelyt ovat saattaneet pidentyä siitä syystä, että suullisen todistelun vastaanottaminen käräjäoikeuksissa on pidentynyt asianosaisten esittäessä kuulusteltaville aikaisempaa enemmän kysymyksiä. 

Arvioitaessa Ruotsia koskevien tietojen merkitystä tämän esityksen kannalta tulee ottaa huomioon, että kuva- ja äänitallenteiden hyödyntämiseen suullisen todistelun vastaanottamisessa siirryttiin Ruotsissa osana EMR-uudistusta, jossa hovioikeusmenettelyä muutettiin merkittävästi muiltakin osin, kuten laajentamalla valitusluvan käyttöä hovioikeuksissa kaikkiin riita-asioihin. Havaitut muutokset voivat siten johtua ainakin osin myös muista kuin kuva- ja äänitallenteisiin liittyvistä tekijöistä. Samasta syystä ei ole mahdollista arvioida, miten suullisen todistelun vastaanottaminen kuva- ja äänitallenteelta on vaikuttanut käsittelyaikoihin hovioikeuksissa. 

Toiseksi on huomattava, että Ruotsissa hovioikeudet toimittavat rikosasioissa selvästi enemmän pääkäsittelyjä kuin Suomessa. Ruotsissa hovioikeudet ratkaisivat vuonna 2019 rikosasioista 56 prosenttia pääkäsittelyssä, (Domstolstatistik 2019, taulukko 1.11), kun Suomessa osuus oli 28 prosenttia. Syynä tähän on se, että rikosasiassa valittaja tarvitsee Suomessa jatkokäsittelyluvan huomattavasti useammin kuin Ruotsissa valitusluvan. Ruotsissa rikosasian vastaaja ei tarvitse valituslupaa, jos hänet on tuomittu sakkoa ankarampaan seuraamukseen. Sen vuoksi Ruotsissa tulee pääkäsittely toimitettavaksi hovioikeudessa asioissa, joissa Suomessa ei välttämättä myönnettäisi jatkokäsittelylupaa. 

5.2.2  Norja

Norjassa on erilliset lait oikeudenkäyntimenettelystä rikosasioissa (Lov om rettergangsmåten i straffesaker, straffeprosessloven, LOV-1981-05-22-25) ja riita-asioissa (Lov om mekling og rettergang i sivile tvister, tvisteloven, LOV-2005-06-17-90). 

Suullisen todistelun tallentamisesta säädetään straffeprosesslovenin 23 §:ssä ja tvistelovenin 13 luvun 7 §:ssä. Lainkohtien mukaan asianosaisten, todistajien ja asiantuntijoiden pääkäsittelyssä ja valitusasian pääkäsittelyssä (ankeforhandling) esittämät kertomukset tallennetaan. Rikosasioissa tästä voidaan luopua, jos tuomioistuimella ei ole tarvittavaa laitteistoa tai jos kertomus merkitään pöytäkirjaan. Riita-asioissa edellytykset ovat muuten samat, mutta vähäisiä vaatimuksia koskevassa menettelyssä (småkravprosess) vastaanotettua suullista todistelua ei tarvitse tallentaa. Lisäksi riita-asioissa riittää kertomuksen pääkohtien merkitseminen pöytäkirjaan. Todistelun tallentamisen lisäksi tuomioistuin voi päättää myös asian muun käsittelyn tallentamisesta. 

Lainkohdissa tarkoitetaan tallentamisella äänitteen tekemistä. Äänitettä ei voida käyttää suullisen todistelun vastaanottamisessa muutoksenhaussa (straffeprosessloven 331 § sekä tvisteloven 23 luvun 2 § ja 24 luvun 1 §). 

Norjassa on aloitettu kokeilu, jossa kuulusteluista tehdään äänitteen sijaan kuva- ja äänitallenne, ja tätä tallennetta käytetään suullisen todistelun vastaanottamisessa muutoksenhaussa. Kokeilu aloitettiin vuonna 2016 yhdessä käräjäoikeudessa (tingsrett), jossa ryhdyttiin kokeiluluontoisesti tekemään äänitteiden sijaan kuva- ja äänitallenteita (Prop. 63 L (2017–2018) Endringer i straffeprosessloven og tvisteloven (opptak og gjenbruk av forklaringer i retten mv.), s. 5 ja 8–9). 

Tallenteiden käyttäminen suullisen todistelun vastaanottamisessa muutoksenhaussa tuli mahdolliseksi vuonna 2018. Silloin edellä mainittuja straffeprosesslovenin ja tvistelovenin pykäliä muutettiin niin, että asetuksella saatiin määrätä siitä, että nimetyissä tuomioistuimissa voitaisiin henkilökohtaisten kuulustelujen sijaan esittää kokonaan tai osittain tallenne, jos se on puolustettavaa asian asianmukaisen käsittelyn näkökulmasta. Tällainen asetus annettiin lokakuussa 2018 (Forskrift om opptak i retten, FOR-2018-09-28-1471). 

Tällä hetkellä kokeilu koskee kahta käräjäoikeutta, joista haetaan muutosta eri laamanninoikeuksiin (lagmannsrett) eli hovioikeutta vastaaviin muutoksenhakutuomioistuimiin (Forskrift om hvilke domstoler forskrift om opptak i retten § 6 gjelder for, FOR-2018-10-17-1577 ja Forskrift om endring i forskrift om hvilke domstoler forskrift om opptak i retten § 6 gjelder for, FOR-2019-06-04-704). 

Todisteluasetuksen mukaan tuomioistuin tekee äänitteen sijaan kuva- ja äänitallenteen, jos sillä on siihen tarvittava tekninen valmius (2 §). Tallenteet esitetään kokonaan tai osittain valitusasian pääkäsittelyssä henkilökohtaisten kuulustelujen sijaan, paitsi jos se ei ole oikeutettua (forsvarligt) asian asianmukaisen käsittelyn näkökulmasta. Ratkaisun tallenteiden esittämisestä tekee muutoksenhakutuomioistuin, mutta asianosaiset saavat lausua asiasta (6 §). 

Kuva- ja äänitallenteeseen voidaan perehtyä relevantein osin myös silloin, kun harkitaan valituksen seulonnan (ankesiling) edellytyksiä kirjallisessa menettelyssä (5 §). 

Kuva- ja äänitallenteet eivät ole julkisia, vaan yleisöllä on oikeus tutustua vireillä olevien asioiden tallenteisiin vain erityisestä syystä ja jos se on muuten oikeutettua. Tallenteisiin tutustutaan lähtökohtaisesti tuomioistuimen tiloissa, mutta niitä voidaan myös luovuttaa tuomioistuimen asettamin ehdoin. Tallenteista voidaan luovuttaa vain ääni. Myöskään asianosaiset eivät saa tutustua tallenteisiin rajoituksetta, vaan myös heille voidaan luovuttaa vain tallenteiden ääni. Sama koskee henkilöä, jonka kertomuksesta on kysymys (4 §).  

Kokeilu on yhä kesken. Sen päättyessä Norjan tuomioistuinvirasto (Domstoladministrasjonen) tekee arvion siitä, onko aihetta ottaa menettelytapa käyttöön kaikissa tuomioistuimissa. Toistaiseksi kokemukset ovat olleet myönteisiä.  

5.2.3  Tanska

Tanskassa oikeudenkäyntimenettelystä säädetään vuonna 1919 voimaan tulleessa oikeudenhoitolaissa (Lov om rettens pleje, retsplejeloven). Se sisältää myös säännöksiä oikeudenkäynnissä esitettyjen kertomusten tallentamisesta. 

Riita-asioissa noudatetaan retsplejelovenin 186 §:ää. Pykälän mukaan todistajankertomukset merkitään pöytäkirjaan tuomioistuimen harkinnan mukaisessa laajuudessa. Harkinnassa otetaan huomioon asianosaisten ja todistajan näkemykset sekä se, voidaanko merkinnällä olettaa olevan merkitystä asian mahdollisessa uudelleenkäsittelyssä. Tuomioistuin voi kuitenkin päättää, että kuulustelusta tehdään kuva- ja äänitallenne, jolloin kertomuksen merkitseminen pöytäkirjaan ei ole tarpeellista. Jos kuulustelu tapahtuu pääkäsittelyn ulkopuolella, siitä on mahdollisuuksien mukaan tehtävä kuva- ja äänitallenne. 

Rikosasioita koskee retsplejelovenin 711 §. Rikosasioissa lähtökohtana on äänitallenteen tekeminen käräjäoikeutta vastaavassa kaupunginoikeudessa (byret). Puheenjohtaja voi kuitenkin päättää, että kertomusta ei tallenneta lainkaan, kuten myös siitä, että äänitallenteen sijaan kertomuksesta tehdään kuva- ja äänitallenne. Jos kertomuksesta ei tehdä tallennetta, se eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta merkitään pöytäkirjaan (retsplejeloven 712 §). 

Jos kaupunginoikeuden tuomioon haetaan muutosta, todistajien kuulustelua hovioikeutta vastaavassa maaoikeudessa (landsret) ei voida korvata kuva- ja äänitallenteen esittämisellä, vaan todistajat ja muut oikeudessa kuulusteltavat kuulustellaan uudelleen. 

Asianosaisella on oikeus tutustua tuomioistuimessa tehtyyn kuva- ja äänitallenteeseen tuomioistuimessa tai avustajansa luona. Tallenteen oikeudettomasta levittämisestä on säädetty sakkorangaistus (retsplejeloven 186 ja 713 §). 

5.2.4  Viro

Virossa on erikseen lait menettelystä rikosasioissa (Kriminaalmenetluse seadustik, KrMS, RT I 2003, 27, 166) ja riita-asioissa (Tsiviilkohtumenetluse seadustik, TsMS, RT I 2005, 26, 197). 

Rikosasioissa vastaanotettu todistelu merkitään kokonaisuudessaan pöytäkirjaan. Pöytäkirjamerkinnän oikeellisuuden vahvistavat kuulusteltava, tuomari ja pöytäkirjanpitäjä (KrMS 74, 76 ja 155 §). Näin vahvistetun pöytäkirjan sisältöä pidetään todisteena (KrMS 63 §). 

Todistelun pöytäkirjaan merkitsemisen lisäksi oikeudenkäynnistä ensi asteen maaoikeudessa (maakohus) ja muutoksenhakuasteena toimivassa piirioikeudessa (ringkonnakohus) tehdään äänitallenne. Tästä voidaan poiketa, jos se on teknisesti mahdotonta ja tuomioistuin katsoo, että istunnon pitäminen siitä huolimatta on asianmukaista ja asianosaisten etujen mukaista. Tallentaa ei tarvitse myöskään silloin, kun oikeudenkäynti pidetään tuomioistuimen tilojen ulkopuolella tai kun kysymys on vain ratkaisun julistamisesta. Tuomioistuin voi tehdä äänitallenteen sijaan videotallenteen (KrMS 156 §). 

Tallenne sisällytetään jutun oikeudenkäyntiasiakirjoihin pöytäkirjan liitteeksi. Tallennetta käytetään pöytäkirjan sisällön varmistamiseksi ja täsmentämiseksi. Ristiriitatilanteissa etusijalle asetetaan se, mitä tallenteelta ilmenee (KrMS 155 ja 156 §). 

Jos rikosasiasta valitetaan piirioikeuteen, piirioikeus toimittaa suullisen käsittelyn, jos asianosaiset sitä vaativat tai jos piirioikeus pitää sitä välttämättömänä (vajalik) (KrMS 331 §). Piirioikeus voi perustaa ratkaisunsa joko itse suullisesta todistelusta tekemiinsä havaintoihin tai siihen, mitä maaoikeuden pöytäkirjasta ilmenee (KrMS 15 § ja 335 §). Suullista todistelua ei siten oteta vastaan tallenteelta, olipa kyseessä ääni- tai videotallenne. 

Rikosasian asianosaisilla on oikeus tutustua oikeudenkäyntiasiakirjoihin, mukaan lukien tallenteisiin. Videotallennetta ei kuitenkaan luovuteta asianosaiselle, vaan tuomioistuimen tulee näyttää videotallenne sitä pyytävälle asianosaiselle tuomioistuimen tiloissa kolmen päivän kuluessa pyynnön esittämisestä. Asioissa, joissa suullinen käsittely on toimitettu suljetuin ovin, ääni- tai videotallenne luovutetaan vain, jos siitä ei aiheudu haittaa salassapidon perusteena oleville intresseille. Myös näissä tapauksissa asianosaiselle voidaan antaa tieto aineistosta tuomioistuimen tiloissa (KrMS 156 §). 

Myös riita-asian käsittelyssä maaoikeudessa ja piirioikeudessa tehdään äänitallenne. Silloin todistelu merkitään pöytäkirjaan vain, jos asianosainen sitä vaatii tai jos tuomioistuin pitää sitä välttämättömänä ja tällöinkin vain keskeisin osin (TsMS 52 §). Tallentamisesta voidaan poiketa, jos se on teknisesti mahdotonta, oikeudenkäynti pidetään tuomioistuimen tilojen ulkopuolella tai kun kysymys on vain ratkaisun julistamisesta. Äänittämisestä voidaan luopua silloinkin, kun kysymys on kanteen hylkäämisestä asianosaisen poissa ollessa, yksipuolisen tuomion antamisesta tai asian käsittelyn lykkäämisestä. Myöskään kirjallisessa menettelyssä ratkaistujen asioiden käsittelyä ei tallenneta. Tuomioistuin voi myös riita-asioissa halutessaan tehdä äänitallenteen sijaan videotallenteen. 

Piirioikeus ratkaisee riita-asian tuomiosta tehdyn valituksen suullisessa käsittelyssä, jos asianosaiset sitä vaativat (TsMS 647 ja 648 §). Vaikka suullinen käsittely toimitettaisiin, piirioikeus arvioi asiaa lähtökohtaisesti maaoikeudessa näytetyn perusteella. Todistelua otetaan piirioikeudessa vastaan uudelleen, jos asianosainen sitä vaatii ja piirioikeus pitää sitä välttämättömänä. Tässä tilanteessa kuulusteltavat kuulustellaan piirioikeudessa uudelleen (TsMS 243, 631 ja 652 §). 

Yleisöllä on oikeus tutustua vireillä olevan riita-asian oikeudenkäyntiaineistoon, mukaan lukien äänitallenteeseen, ja saada siitä kirjallinen toisinto vain, jos asianosaiset siihen suostuvat. Toimivaltaisilla valtion viranomaisilla on kuitenkin tämä oikeus asiaa käsittelevän tuomioistuimen puheenjohtajan luvalla (TsMS 59 §). Asian tultua lainvoimaisesti ratkaistuksi ratkaisun aineiston yleisöjulkisuudesta tekee asiaa käsitellyt maaoikeus. Tieto voidaan antaa, jos sille on hyväksyttävä peruste. Salassa pidettävistä asioista ei anneta tietoa (TsMS 59 §). 

5.2.5  Saksa

Saksassa oikeudenkäyntimenettelystä säädetään erikseen rikosprosessiasetuksessa (Strafprozeβordnung, StPO) ja riitaprosessiasetuksessa (Zivilprozessordnung, ZPO). 

Saksassa ei tällä hetkellä tallenneta pääkäsittelyssä esitettyä suullista todistelua. Sen sijaan alioikeuden (Amtsgericht) tulee rikosasioissa merkitä pöytäkirjaan kuulustelujen keskeinen sisältö, jolleivät asianosaiset tyydy ratkaisuun (StPO 273 §:n 2 momentti). Rikosasioissa tuomioistuin voi myös määrätä pääkäsittelyssä tapahtuneen sanatarkasta merkitsemisestä pöytäkirjaan, jos se on tarpeen pääkäsittelyssä tapahtuneen taikka lausumien tai kuulustelujen tarkan sisällön vahvistamiseksi (StPO 273 §:n 3 momentti). Tuomioistuin voi myös sallia, että oikeudenkäynneistä, joilla on Saksan liittotasavallan näkökulmasta huomattavaa historiallista merkitystä, tehdään äänitallenne tieteellistä tai historiallista tarkoitusta varten (Gerichtsverfassungsgesetz 169 §). 

Jos asian tosiasiakysymyksestä haetaan muutosta (Berufung), suullinen todistelu vastaanotetaan muutoksenhakutuomioistuimessa uudelleen. 

Saksassa alettiin vuonna 2014 valmistella rikosprosessilainsäädännön uudistamista. Vuonna 2015 julkaistussa asiantuntijakomission raportissa suositeltiin, että alioikeuksissa kuulustelut tallennettaisiin audiovisuaalisesti. Osavaltiontuomioistuinten (Landgericht) ja osavaltionylioikeuksien (Oberlandesgericht) ensi asteena käsittelemien rikosasioiden osalta tätä kehotettiin lähemmin selvitettäväksi (Bericht der Expertenkommission zur effektiveren und praxistauglicheren Ausgestaltung des allgemeinen Strafverfahrens und des jugendgerichtlichen Verfahrens, s. 128–134). 

Kuulustelujen tallentaminen ei lopulta sisältynyt liittopäivien (Bundestag) marraskuussa 2019 hyväksymään uudistukseen. Lisäksi liittopäivillä tehdyt lainsäädäntöaloitteet, joissa ehdotettiin, että rikosasian pääkäsittelystä tehtäisiin kuva- ja äänitallenne, hylättiin (Drucksache 19/11090: Gesetz zur Nutzung audio-visueller Aufzeichnungen in Strafprozessen ja Drucksache 19/13515: Modernisierung des Strafverfahrens durch digitale Dokumentation der Hauptverhandlung). 

Saksan liittovaltion oikeus- ja kuluttajansuojaministeriö (Bundesministerium der Justiz und für Verbraucherschutz) on kuitenkin sittemmin asettanut pääkäsittelyjen tallentamista koskevan työryhmän. Rikosasian pääkäsittelyn dokumentoinnin asiantuntijatyöryhmä (Expertinnen- und Expertengruppe zur Dokumentation der strafgerichtlichen Hauptverhandlung) on aloittanut työnsä helmikuussa 2020. Toimeksiantonsa mukaisesti työryhmän tulee erityisesti arvioida pääkäsittelyn dokumentoinnin vaikutuksia alioikeusmenettelyn kulkuun, muutoksenhakuun ja oikeudenkäyntiin osallistuvien yksityisyyteen. Lisäksi työryhmän tulee arvioida menettelytavan teknisiä ja organisatorisia vaatimuksia ja toteuttamisvaihtoehtoja. Asiantuntijatyöryhmän työ on tätä kirjoitettaessa yhä kesken.