1
Lakiehdotuksen perustelut
18 §.Työttömyysvakuutusmaksujen määrä. Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi vuoden 2018 työttömyysvakuutusmaksusta ja vuonna 2018 sovellettavista palkkasummarajoista. Palkkasummarajojen tarkistamiskäytäntöä muutettiin lailla 970/2013 siten, että laissa olevat palkkasummat muutetaan vastaamaan edellisen vuoden palkkakerrointa. Vahvistettaessa vuoden 2018 maksuja palkkasummarajaa korotetaan vuonna 2017 sovellettavalla palkkakertoimella.
Palkansaajan ja työnantajan työttömyysvakuutusmaksuja ehdotetaan muutettavaksi siten, että palkansaajan työttömyysvakuutusmaksua korotetaan 0,30 prosenttiyksikköä ja vastaavasti työnantajan keskimääräistä työttömyysvakuutusmaksua lasketaan 0,50 prosenttiyksikköä. Esitys merkitsee palkansaajan työttömyysvakuutusmaksun nousemista 1,60 prosentista 1,90 prosenttiin ja työnantajan keskimääräisen työttömyysvakuutusmaksun laskemista vastaavasti 2,40 prosentista 1,90 prosenttiin. Työnantajan työttömyysvakuutusmaksu olisi 0,65 prosenttia palkkasumman 2 083 500 euroon asti ja sen ylittävältä osalta 2,60 prosenttia. Työttömyysvakuutusmaksun kokonaismäärä laskisi 0,20 prosenttiyksikköä vuoden 2017 tasosta. Ehdotetulla työttömyysvakuutusmaksulla työttömyysvakuutusrahasto arvioi, että valtiovarainministeriön talousennusteen mukaan vuoden 2018 tulos olisi noin 443 miljoonaa euroa ylijäämäisen. Rahaston suhdannepuskurissa olisi siten vuoden 2018 lopussa varoja noin 395 miljoonaa euroa. Suhdannepuskurin enimmäiskoko olisi noin 2 206 miljoonaa euroa.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi yrityksen osaomistajan palkansaajamaksusta ja yrityksen osaomistajasta maksettavasta työnantajan työttömyysvakuutusmaksusta. Lain 14 ja 16 §:n mukaan osaomistajien työttömyysvakuutusmaksut on määrättävä siten, että ne vastaavat niiden etuuksien rahoitusta, joihin osaomistajat ovat oikeutettuja. Osaomistajien työttömyysvakuutusmaksuja määrättäessä ei siten oteta huomioon sitä rahoitusosuutta, joka työttömyysvakuutusrahasto maksaa työttömyyskassoille etuuksien rahoitukseen, eikä myöskään eläkkeiden rahoitukseen valtiokonttorille maksettavaa määrää. Yrityksen osaomistajan palkansaajan työttömyysvakuutusmaksuksi vuonna 2018 ehdotetaan 0,92 prosenttia palkasta ja yrityksen osaomistajasta maksettavaksi työnantajan työttömyysvakuutusmaksuksi 0,65 prosenttia palkasta.
Pykälän 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi valtion liikelaitosten työttömyysvakuutus-maksusta. Voimassaolevan lain 12 §:n 2 momentissa säädetään, että velvollisuus työttömyysvakuutusmaksun maksamiseen on myös valtion liikelaitoksella, johon sovelletaan valtion liikelaitoksista annettua lakia (1062/2010). Maksun määrässä otetaan huomioon työttömyysvakuutusrahaston työttömyyskassoille ja Koulutusrahastolle maksamat rahoitusosuudet sekä työttömyysvakuutusrahaston hallintokulut. Valtion liikelaitoksen työttömyysvakuutusmaksuksi vuonna 2018 ehdotetaan 0,65 prosenttia palkasta palkkasumman 2 083 500 euroon asti ja sen ylittävältä osalta 1,54 prosenttia palkasta.
Pykälän 4 momentissa ehdotetaan säädettäväksi yliopistojen työttömyysvakuutusmaksusta. Yliopistolain voimaanpanosta annetun lain (559/2009) 11 §:n mukaan ennen vuotta 1980 syntyneet työntekijät jäävät valtion eläketurvan piiriin. Heidän osaltaan työnantajan työttömyysvakuutusmaksua ei käytetä työttömyysajalta kertyvän eläkkeen rahoitukseen. Tästä syystä vakuutusperiaatteen mukaisesti yliopistojen maksua esitetään yleistä työttömyysvakuutusmaksua alhaisemmaksi. Yliopistojen työttömyysvakuutusmaksu vuonna 2017 olisi 0,65 prosenttia palkasta palkkasumman 2 083 500 euroon asti ja sen ylittävältä osalta 1,81 prosenttia palkasta.
Pykälän 5 momentin palkkasummarajoja ehdotetaan korotettaviksi vuonna 2017 sovellettavalla palkkakertoimella. Muutoin säännös vastaa voimassa olevaa lakia.
24 §.Maksuvelvollisuus. Pykälän 1 momentin johtolauseessa mainittu palkkasummaraja muutettaisiin vastaamaan vuonna 2017 sovellettavaa palkkakerrointa ja sana tilivirasto muutettaisiin kirjanpitoyksiköksi.
Pykälän 1 ja 2 kohta vastaavat voimassa olevaa lakia.
24 a §.Omavastuumaksun määrä. Pykälän 3 momentissa säädetyt palkkasummarajat ehdotetaan muutettaviksi vastaamaan vuonna 2017 sovellettavaa palkkakerrointa.