2
Nykytila ja sen arviointi
2.1
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu on kunnilla tai kuntayhtymillä sen mukaan, mitä sosiaalihuoltolaissa (1301/2014), kansanterveyslaissa (66/1972), erikoissairaanhoitolaissa (1062/1989) sekä kehitysvammaisten erityishuollosta annetussa laissa (519/1977) sekä muissa sosiaali- ja terveydenhuollon erityislaeissa säädetään.
Sosiaalihuoltolain 33 §:n 1 momentin mukaan kunnan on pidettävä huolta sosiaalihuollon suunnittelusta ja toteuttamisesta sen mukaan kuin sosiaalihuoltolaissa tai muutoin säädetään.
Kansanterveyslain 5 §:n mukaan kunnan on pidettävä huolta kansanterveystyöstä sen mukaan kuin kansanterveyslaissa, terveydenhuoltolaissa tai muutoin säädetään tai määrätään. Kunnat voivat huolehtia kansanterveystyöstä myös yhteistoiminnassa perustamalla tätä tehtävää varten kuntayhtymän. Kunta voi toisen kunnan kanssa sopia myös siitä, että tämä hoitaa osan kansanterveystyön toiminnoista. Kansanterveystyön tehtävien hoitamista varten kunnalla tulee olla terveyskeskus.
Erikoissairaanhoitolain 3 §:n mukaan kunnan on kuuluttava erikoissairaanhoidon järjestämiseksi johonkin sairaanhoitopiirin kuntayhtymään. Sairaanhoitopiirit on lueteltu lain 7 §:ssä, mutta kunta voi valita, mihin sairaanhoitopiiriin se kuuluu. Sairaanhoitopiirejä on yhteensä 20. Kehitysvammaisten erityishuollon järjestämistä varten maa on jaettu kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain perusteella erityishuoltopiireihin. Kunnan kuulumisesta erityishuoltopiiriin säädetään valtioneuvoston asetuksella. Muut erityishuoltopiirit paitsi Helsingin erityishuoltopiiri ovat kuntayhtymiä. Valtioneuvoston asetuksen (1045/2008) mukaan erityishuoltopiirejä on 15. Kårkulla samkommun kuntayhtymä vastaa lisäksi piirijaosta riippumatta ruotsinkielisen väestön erityishuollon järjestämisestä.
Kunnilla ja kuntayhtymillä on laaja harkintavalta siitä, millä tavoin ja missä muodossa ne järjestävät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut.
Sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionavustuksesta annetun lain (733/1992) 4 §:n ja kuntalain 9 §:n (410/2015) mukaan kunta voi järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon alaan kuuluvat tehtävät hoitamalla toiminnan itse, sopimuksin yhdessä muun kunnan tai muiden kuntien kanssa sekä olemalla jäsenenä toimintaa hoitavassa kuntayhtymässä. Tehtävien hoitamisessa tarvittavia palveluja kunta voi hankkia valtiolta, toiselta kunnalta, kuntayhtymältä tai muulta julkiselta taikka yksityiseltä palvelujen tuottajalta. Lisäksi palvelunkäyttäjälle voidaan antaa palveluseteli, jolla kunta sitoutuu maksamaan palvelun käyttäjän kunnan hyväksymältä yksityiseltä palvelujen tuottajalta hankkimat palvelut kunnan päätöksellä asetettuun setelin arvoon asti.
2.2
Laki kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain eräiden velvoitteiden soveltamisesta
Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetulla lailla (169/2007, jäljempänä Paras-puitelaki) kunnat velvoitettiin järjestämään perusterveydenhuollon ja siihen kiinteästi liittyvät sosiaalihuollon palvelut joko perustamalla yhteistoiminta-alue tai järjestämällä palvelut kunnassa, joiden väestöpohja on vähintään noin 20 000 asukasta. Yhteistoimintavelvoitteen ne ovat voineet täyttää joko perustamalla kuntayhtymän tai järjestää palvelut ns. vastuukuntamallilla. Väestöpohjavelvoite tuli täyttää vuoden 2013 alkuun mennessä.
Paras-puitelakiin vuonna 2011 tehdyn muutoksen velvoite laajennettiin koskemaan kaikkia sosiaalihuollon tehtäviä kuitenkin siten, että ne piti siirtää viimeistään vuoden 2014 loppuun mennessä. Lisäksi valtioneuvostolle annettiin samassa yhteydessä toimivalta velvoittaa kunta sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueeseen puitelaissa tarkoitetun väestöpohjavaatimuksen täyttämiseksi.
Paras-puitelakiin perustuvia kuntien yhteistoimintavelvoitteita on jatkettu useaan eri otteeseen eri hallituksien valmisteleminen sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteita koskevien uudistuksien vuoksi. Tarkoituksena on ollut välttää epätarkoituksenmukaisia uudelleenjärjestelyjä ennen uudistuksien voimaantuloa sekä varmistaa palveluiden saatavuus. Viimeksi eräiden kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetussa laissa säädettyjen velvoitteiden soveltamisesta annettua lakia (490/2014) on muutettu siten, että Paras-puitelain velvoitteet ovat voimassa vuoden 2020 loppuun. jotta kuntien yhteistoiminta jatkuisi siihen saakka, kunnes järjestämisvastuu olisi siirtynyt valmisteilla olleille rauenneelle maakuntauudistuksen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain mukaisille maakunnille.
Suomen Kuntaliiton keräämien tietojen mukaan vuonna 2019 perusterveydenhuollon ja sosiaalipalvelut itse 74 kuntaa. Yhteistoiminta-alueita oli yhteensä 59 ja niissä 221 kuntaa. Terveyskeskuksia oli kaikkiaan 133. Väestöstä noin 53 prosenttia asui yhteistoiminta-alueilla. Perusterveydenhuollosta ja sosiaalipalveluista vastasi 33 kuntayhtymää, joissa oli yhteensä 160 jäsenkuntaa. Vastuukuntamallin mukaisia yhteistoiminta-alueita oli 26, ja niissä oli mukana 61 kuntaa. 74 kuntaa järjesti sosiaali- ja terveyspalvelunsa itsenäisesti. Yli 20 000 asukkaan kuntia näistä oli 23, ja puitelain väestöpohjavaatimuksen alle jäi 51 kuntaa.
Kunnat ovat halunneet purkaa Paras-puitelain mukaisia yhteistoiminta-alueita eri syistä. Syinä ovat olleet muun muassa kohonneet kustannukset, lääkäripula, keskinäisen luottamuksen menettäminen sekä houkuttelevat ulkoistustarjoukset. Varsinkin silloin, kun syynä ovat olleet osaavan henkilöstön resurssipula, alueiden purkautuminen olisi vaarantanut palveluiden saatavuuden. Sellaisille kunnille, jotka eivät ole pitkään aikaan järjestäneet, toiminnan uudelleenkäynnistämisestä olisi aiheutunut myös ylimääräisiä kustannuksia ja vaikeuksia järjestää palveluja. Henkilöstön osalta kyse olisi ollut lisäksi epätarkoituksenmukaisesta välivaiheen järjestelystä.
Jotta alueet eivät purkautuisi eivätkä kunnat joutuisi tilanteisiin, joissa niillä olisi vaikeuksia turvata sote-palvelut, valtioneuvosto on joutunut muutaman kerran tekemään päätöksen kunnan velvoittamisesta pysymään yhteistoiminta-alueessa. Päätöksien perusteena on ollut se, että yhteistoiminnan purkaminen on hajottanut alueen vähäisiä henkilöstöresursseja ja siten vaarantanut palvelujen saatavuutta. Alueen palvelutilanteesta on saatu kuntien omien selvityksien lisäksi aluehallintoviraston lausunto. Parhaillaan korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavana on yksi valitusasia, jossa kunta on velvoitettu pysymään yhteistoiminta-alueessa. Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriö ja valtiovarainministeriö ovat käyneet useiden alueiden kanssa neuvotteluita, joissa on pyritty löytämään ratkaisuja alueen ongelmiin. Suurin osa tapauksista on päättynyt siihen, ettei asiaa ole tarvinnut viedä valtioneuvostoon. Parhaillaan neuvotteluja käydään yhden alueen kanssa.
Puitelain velvoitteet eivät ole estäneet kuntia vaihtamasta yhteistoiminta-alueesta toiseen, jos syntyvä rakenne täyttää kaikkien kuntien osalta puitelain velvoitteet. Ehdotettu puitelain velvoitteiden voimassaolon jatkaminen ei siten estäisi kuntia ja lain tarkoittamia yhteistoiminta-alueita sopimasta esimerkiksi yhteistoiminnan laajentamisesta. Edellytyksenä tälle on kuitenkin puitelain velvoitteiden osalta, että kaikki yhteistoiminta-alueeseen kuuluvat kunnat kuuluisivat edelleen puitelain velvoitteiden mukaiseen yhteistoiminta-alueeseen.
2.3
Laki kuntien ja kuntayhtymien eräiden oikeustoimien väliaikaisesta rajoittamisesta sosiaali- ja terveydenhuollossa
Laki kuntien ja kuntayhtymien eräiden oikeustoimien väliaikaisesta rajoittamisesta sosiaali- ja terveydenhuollossa (548/2016, jäljempänä rajoituslaki) tuli voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2016. Lain tarkoituksena oli, että sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän kokonaisuuden kannalta epätarkoituksenmukaisia kuntien ja kuntayhtymien oikeustoimia rajoitetaan, jotta turvataan silloisen hallituksen valmisteleman sote- ja maakuntauudistuksen myötä syntyvien maakuntien mahdollisuudet järjestää niiden järjestämisvastuulle siirtyvät palvelut yhdenvertaisesti ja taloudellisesti koko maakunnan alueella.
Rajoitukset koskevat kuntien ja kuntayhtymien tekemiä sopimuksia, jotka koskevat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen laajaa hankkimista yksityiseltä palveluntuottajalta (ulkoistussopimuksia). Rajoituslain mukaan kunnan tai kuntayhtymän tehdessä sopimuksen yksityisen yrityksen tai yhteisön kanssa sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisesta, olisi sopimuksessa oltava irtisanomislauseke, jos sopimuksen arvo on yli kolmekymmentä prosenttia kunnan tai kuntayhtymän järjestämisvastuulla olevan sosiaali- ja terveydenhuollon vuotuisista käyttömenoista ja sopimus on voimassa pitempään kuin vuoden 2020 loppuun.
Lain rajoitukset koskevat myös kustannuksiltaan suuria investointeja sosiaali- ja terveydenhuollon rakennuksiin. Kunta tai kuntayhtymä saisi tehdä arvonlisäverottomilta kustannuksiltaan yli 5 miljoonan euron rakennusinvestoinnin sosiaali- ja terveydenhuollon rakennuksiin vain, jos investointi on sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuuden turvaamiseksi välttämätön. Rajoitusta sovelletaan myös sellaiseen vuokra- tai muuna käyttöoikeussopimuksena toteutettavaan investointiin, jonka sopimusehtojen mukaan hanke on rinnastettavissa kunnan tai kuntayhtymän omistukseen tehtävään investointiin.
Lain 6 §:n mukaan sellaiset sopimukset, joita ei ole tehty lainmukaisiksi ovat mitättömiä. Laki on voimassa vuoden 2022 loppuun. Laki on alun perin tullut voimaan vuoden 2016 kesällä ja lain rajoituksia on tiukennettu jo aiemmin kahteen otteeseen.
Rakennusinvestointien poikkeuslupia on myönnetty lain voimassaoloaikana kunnille ja kuntayhtymille yhteensä 82. Myönnettyjen poikkeuslupien kokonaisarvo on noin 3,36 mrd. euroa, josta sairaanhoitopiirien kuntayhtymien osuus on noin 2,99 mrd. euroa ja kuntien osuus noin 0,67 mrd. euroa. Vireillä on 12 hakemusta. Myönnetyistä poikkeusluvista on 40 sairaanhoitopiirien hankkeita ja 42 kuntien. Osalle sairaanhoitopiirejä ja kuntia on myönnetty useampi poikkeuslupa koskien eri hankkeita, ja kuusi poikkeuslupapäätöstä on korvattu uudella päätöksellä. Voimassa olevia poikkeuslupia on siten yhteensä 75, kokonaisarvoltaan noin 3,35 mrd. euroa, josta sairaanhoitopiirien osuus on noin 2.77 mrd. euroa ja kuntien osuus 0,58 mrd. euroa. Lupien keskimääräinen käsittelyaika on ollut neljä kuukautta.
3
Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset
Paras-puitelain mukaisten velvoitteiden jatkamisen tarkoituksena on varmistaa perustettujen yhteistoiminta-alueiden toiminnan jatkuminen siten, ettei yhteistoiminnan purkaminen vaaranna sosiaali- ja terveyspalvelujen saantia tai aiheuta ylimääräisiä kustannuksia toiminnan uudelleenjärjestelyistä. Tarkoitus on turvata palvelut siihen saakka, kunnes perustettavat uudet sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä vastuussa olevat maakunnat aloittavat toimintansa.
Rajoituslain muutoksien tarkoituksena on turvata se, että uusilla sote-uudistuksen perusteella muodostettavilla maakunnilla olisi mahdollisuus muokata palvelurakennetta asukkaiden palvelutarpeiden mukaisesti ja yhdenvertaisesti sekä estää se, että tuotantorakenteita uudistettaisiin siten, että niiden muuttaminen koko alueen tarpeen mukaisesti heikentyisi. Lisäksi tarkoitus on selkeyttää lain säännöksien tulkinnanvaraisia kohtia.
Paras-puitelain velvoitteiden jatkamista koskevan lain voimassaoloa ehdotetaan jatkettavaksi vuoden 2023 loppuun saakka.
Rajoituslain voimassaoloa ehdotetaan jatkettavaksi vuoden 2025 saakka. Lisäksi ehdotetaan tiukennettavaksi irtisanomisehdon sisällyttämisvelvoitetta sellaisiin sopimuksiin, joissa sovitaan lain voimaantulon jälkeen tehtäviin ja vuoden 2023 jälkeen voimassa oleviin ulkoistussopimuksiin ja sopimuksen arvo yksin tai yhdessä muiden sopimuksien kanssa ylittää viisitoistaprosenttia kunnan tai kuntayhtymän järjestämisvastuulla olevan sosiaali- ja terveydenhuollon vuosittaisista käyttömenoista. Palveluiden järjestämisvastuussa olevalla taholla olisi oikeus irtisanoa sopimus vuonna 2024 ja 2025 kahdentoista kuukauden irtisanomisajalla.
4
Esityksen vaikutukset
4.1
Paras-puitelain velvoitteiden jatkaminen
Esitys ei muuta Paras-puitelain kunnilta jo edellyttämiä toimenpiteitä yhteistoimintarakenteiden muodostamiseksi. Kuntien ja yhteistoiminta-alueiden väestöpohjan on tullut täyttää puitelaissa edellytetyt vähintään noin 20 000 asukkaan väestöpohjavaatimukset perusterveydenhuollon ja siihen kiinteästi liittyvien sosiaalitoimen tehtävien osalta vuoden 2013 alusta lukien. Perustetut yhteistoiminta-alueet ovat aloittaneet jo toimintansa. Lakiehdotuksessa kunnilta ei edellytetä uusia toimenpiteitä, vaan esityksellä pyritään ainoastaan säilyttämään tällä hetkellä voimassa oleva tilanne siihen saakka, kunnes sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen mukaiset uudet järjestämisvastuussa olevat organisaatiot aloittavat toimintansa.
Koska esitys ei edellytä kunnilta uusia toimenpiteitä, esityksellä ei arvioida olevan taloudellisia, hallinnollisia tai muitakaan vaikutuksia. Esityksen vaikutusten osalta voidaan viitata niihin vaikutusarviointeihin, jotka on kuvattu puitelakia koskevissa hallituksen esityksissä (HE 155/2006 vp, HE 268/2010 vp) sekä puitelain velvoitteiden jatkamisesta annettua laki koskevassa hallituksen esityksessä (HE 324/2014 vp). Vaikutusarvioinnit on otettu huomioon puitelakia ja sen muutossäädöksiä säädettäessä.
Jos pääministeri Antti Rinteen hallitusohjelmassa linjattu sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus tulisi voimaan aiemmin kuin vuonna 2024, voidaan Paras-puitelain jatkolaki sekä rajoituslaki kumota uudistusta koskevan hallituksen esityksen yhteydessä.
4.2
Sopimukset yksityisen palvelun tuottajan kanssa (palvelujen ulkoistukset)
Ehdotetut säännökset eivät estäisi kuntia ja kuntayhtymiä edelleen haluamassaan laajuudessa hankkimasta palveluja yksityisiltä palvelujen tuottajilta sekä tekemästä kiinteistöjen ja toimitilojen käyttöoikeutta koskevia sopimuksia. Ehdotuksen mukaan kunnan tai kuntayhtymän tulisi sisällyttää sopimukseensa sopimusehto, jonka mukaan tulevalla palvelujen järjestäjällä olisi lain edellytysten täyttyessä oikeus irtisanoa sopimus. Ehdotettu sääntely ei siten rajoittaisi kuntien ja kuntayhtymien mahdollisuutta tehdä sopimuksia sinä aikana, jolloin niillä olisi järjestämisvastuu. Sopimuksen mukainen toiminta voisi myös jatkua, jos tuleva palvelujen järjestäjä katsoo sen tarkoituksenmukaiseksi. Sopimusosapuolilla olisi myös niin halutessaan mahdollisuus sopia sopimuksen sisällöstä uudelleen. Rajoittamisen kohteena olisivat laajuudeltaan merkittävät pitkäkestoiset sopimukset, joiden voimassaolo jatkuisi vuoden 2023 jälkeen.
Sopimukseen sisällytettävä ehto irtisanomismahdollisuudesta voi vaikuttaa ehdotetun sääntelyn piiriin kuuluvien sopimusten osalta kuntien kustannuksia lisäävästi, koska irtisanomisehto otetaan huomioon sopimusten hinnoittelussa varsinkin voimassaolon loppuvuosina. Sopimuksen irtisanomismahdollisuuteen liittyvä epävarmuus voi vaikuttaa kustannuksiin myös sitä kautta, että ulkoistustapauksissa palvelutuotannon kehittäminen hidastuisi, sillä laajojen toiminnan muutosten toteutus vaatii kokemusten mukaan yleensä noin kahdesta neljään vuotta. Laajoja kokonaisulkoistuksia ei kuitenkaan voida enää toteuttaa aiemman tavoin, koska perustuslakivaliokunta katsoi viimeisimmässä maakunta- ja soteuudistusta koskevassa lausunnossaan (PeVL 65/2018), että järjestämisvastuussa olevalla on oltava riittävä oma tuotanto ja laajat ulkoistukset eivät turvaa perusoikeuksien toteutumista. Aiempi kolmenkymmenprosentin raja mahdollisti muun muassa perusterveydenhuollon laajojakin ulkoistuksia varsinkin niissä tapauksissa, joissa oli siirretty sairaanhoitopiireille laajasti sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut. Kokonaisuutena esityksen tarkoittamien rajoitusten vaikutukset eivät kuitenkaan olisi palvelutuotannon kehittämisen hidastumisen näkökulmasta olennaisia, koska ulkoistuksia on kokonaisuuteen nähden kuitenkin vielä vähän ja ehdotetut rajoitukset koskisivat vain pitkäkestoisia sopimuksia. Pitkäkestoisten sopimusten osalta on tarve turvata tuleville järjestäjille mahdollisuus alueella olevien resurssien hyödyntämiseen laajempina kokonaisuuksina, kuin mihin kuntakohtaiset kokonaisulkoistussopimukset antavat mahdollisuuden.
Esitys ei vaikuttaisi voimassaoleviin sopimuksiin. Sen vuoksi lain 3 §:stä ehdotetaan poistettavaksi hankintalainsäädäntöön viittaava ongelmallinen kohta, jonka tulkittu mahdollistavan puuttua ennen lain voimaantuloa tehtyihin sopimuksiin takautuvasti.
4.3
Rakennusinvestoinnit
Nykyisten, jo poikkeusluvat saaneiden investointisuunnitelmien käytännön toteuttaminen vie jokaisessa luvan saaneessa sairaanhoitopiirissä väistämättä useamman vuoden ajan. Osa hankkeista on vielä suunnitteluvaiheessa eikä rakentaminen ole alkanut. Sairaanhoitopiireissä rakennetaan tulevien neljän vuoden aikana erittäin suurella volyymillä korvaten tai peruskorjaten taloteknisen ja toiminnallisen käyttöiän päähän tulleita huonokuntoisia rakennuksia. Sairaanhoitopiirien lisäinvestointien suunnittelu ja toteuttaminen ei ole käytännössä juurikaan mahdollista.
Lain säännökset mahdollistaisivat edelleen äkillisten, esimerkiksi valvontaviranomaisten määräyksestä tehtävien korjausten sekä rakennusten vuosihuoltoon kuuluvien toimenpiteiden tekemisen. Poikkeuslupien rajaaminen palvelujen turvaamisen kannalta välttämättömiin investointeihin ei ole vaikuttanut eikä sen arvioida vaikuttavan seuraavana neljänä vuotenakaan todennäköisesti sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa käytännössä haittaavasti.
5
Asian valmistelu
Esitys on valmisteltu virkatyönä sosiaali- ja terveysministeriössä. Esitys on käsitelty kuntatalouden ja -hallinnon neuvottelukunnassa.
Sosiaali- ja terveysministeriö järjesti esitysluonnoksesta kuulemistilaisuuteen, johon osallistuivat Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Uudenmaan ja Etelä-Hämeen erityishuoltopiiri, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto (jäljempänä aluehallintovirasto), EK, Hyvinvointialan liitto, Lääkäripalveluyritykset ry, Suomen Kuntaliitto, Kuntarahoitus Oyj sekä seuraavat kunnat: Vantaa, Pori, Karstula ja Ylivieska. Sen lisäksi ministeriö varasi muillekin tahoille mahdollisuuden lausua esitysluonnoksesta lausunto.fi-palvelun kautta. Lausunnon antoivat Tehy, Kymsote ja Joensuun kaupunki.
Paras-puitelain velvoitteiden jatkamista koskevia ehdotuksia kannattivat valtiovarainministeriö, Suomen Kuntaliitto, Porin kaupunki, Karstulan ja Ylivieskan kunnat, aluehallintovirasto, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri ja Tehy. Muut eivät ottaneet asiaan kantaa.
Valtiovarainministeriö, aluehallintovirasto, Porin kaupunki sekä Ylivieskan kunta kannattivat rajoituslakia koskevia ehdotuksia ja katsoivat sääntelyn tarkoituksenmukaiseksi uuden uudistuksen perusteella. Valtiovarainministeriö esitti kuitenkin harkittavaksi, voitaisiinko viiden miljoonaan investointirajassa ottaa kuitenkin huomioon kunnan suuruus.
Rajoituslain osalta useat muut kuultavat kritisoivat investointeja ja ulkoistamisia koskevien rajoitteiden jatkamista.
Suomen Kuntaliitto piti ehdotusta ulkoistamiskriteerien tiukentamisesta lähtökohtaisesti perusteltuna mutta edellytti, että tiukennuksien vaikutuksia tulisi selvittää tarkemmin. Kuntaliiton lausunnon mukaan ehdotuksien riskinä on, että rajoitukset hidastavat tarpeettomasti palvelutuotannon kehittymistä. Kuntaliitto piti kuitenkin 5 milj. euron investointirajoitusrajaa ongelmallisena, koska sitä ei ole suhteutettu kunnan kokoon. Erityisesti rajan katsottiin olevan ongelmallinen suurten kaupunkien ja sairaanhoitopiirien osalta. Tältäkin osin hallituksen esitystä toivottiin tarkennettavaksi kuvauksilla siitä, millaisiin hankkeisiin lupia on myönnetty, mikä on ollut keskimääräinen käsittelyaika ja millä perusteella viisi hanketta ei on hylätty.
Sairaanhoitopiirit katsoivat, etteivät investointeja koskevat rajoitukset ole perusteltuja niiden näkökulmasta ja rajoitukset lykkäävät tarpeellisia korjauksia. Sairaanhoitopiirit katsoivat, että varsinkin yliopistosairaaloihin ja keskittämisen perusteella tarvitaan uusinvestointeja, joita lupamenettelyn perusteella ei voida tehdä. Kymsote esitti, että toimitilojen vuokraamiseen tulisi myöntää helpotuksia siltä osin, kuin kysymys on maakuntatasoisesta yhteistoiminnasta. Lisäksi vuokrasopimuksiin tulisi ottaa poikkeuslupamenettely sekä vuokratiloihin tehtävien investointien osalta korvausvelvollisuus tulisi säilyttää, vaikka sopimus irtisanottaisiinkin lain perusteella. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri esitti, että kansantaloudellisesti merkittävät sopimukset, joiden vuotuinen arvo on yli 200 M€, pitäisi hyväksyttää ministeriössä. Jotkut sairaanhoitopiirit katsoivat, että rajoittamislaki ei tue myöskään kuntien halukkuutta investoida sote-rakennuksiin ja täten korjausvelka kasvaa.
Vantaan kaupunki katsoi, ettei irtisanomisehdolla ole vielä vaikutuksia muutaman lähivuoden aikana palvelujen hintaan mutta sillä on kustannusvaikutuksia sellaisiin sopimuksiin, jotka solmitaan 2022—2023. Kaupungin lausunnon mukaan kasvavan kaupungin osalta viiden miljoonan investoinnin raja ylittyy useissa tapauksissa ja samanaikaiset rakentamisen rajoitukset sekä ostosopimuksiin tulevat irtisanomisehdot vaikeuttavat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kehittämistä ja pitkäjänteistä suunnittelua. Vantaa kaupunki kiinnitti huomioita myös liian lyhyeen lausuntoaikaan.
Karstulan kunta katsoi, että rajoituslaki on padonnut kuntien sote-investointeja. Lisäksi Karstulan kunta piti ulkoistamisen irtisanomisehdon sisällyttämisrajaa liian pienenä.
Aluehallintovirasto kannatti investointeja ja ulkoistuksia koskevien velvoitteiden tiukentamista ja lain voimassaolon jatkamista katsoen sääntelyn olevan tarpeellista ja tarkoituksenmukaista uuden uudistuksen vuoksi.
EK, Hyvinvointialan liitto, Lääkäripalveluyritykset ry esittivät, että ulkoistamisia koskeva esitys laajentaa lain soveltamisalaa merkittävästi. Lausujien mukaan esitys rajoittaa kunnallista itsehallintoa ja siitä tulisi hankkia perustuslakiasiantuntijoiden lausunto. Lausunnoissa katsottiin myös, että alun perin määräaikaisesta laista on muodostunut pysyvä ja että ehdotus mahdollistaisi puuttua takautuvasti ennen lain voimaantuloa solmittuihin sopimuksiin. Lausunnoissa esitettiin, että ulkoistamisesta on saatu aikaan merkittäviä säästöjä ja että laki kohtelisi erilaisia kuntia eri tavoin. Lisäksi katsottiin, että ulkoistamisrajoituksen tulisi koskea myös kuntien yhteistoimintaa. Hyvinvointialan liitto ja EK kannatti kuitenkin suuria investointia koskevia rajoituksia ja lupamenettelyä.
Kuntarahoitus Oyj katsoi, että leasingsopimuksien näkökulmasta lainvastaisen sopimuksen seuraamuksena oleva mitättömyys on ongelma. Luvan saaneiden kustannukset voivat nousta poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi ja mitättömyysseuraus on rahoittajan näkökulmasta ongelmallinen. Kuntarahoitus esittää, että seuraamuksena tulisi olla pätemättömyys, joka edellyttäisi kanteen nostamista. Toisena vaihtoehtona Kuntarahoitus esittää, että mitättömyysseurausta koskevaan säännökseen lisättäisiin poikkeusolosuhteita koskevia lievennyksiä.
Lausuntopalautteen perusteella ei ole muutettu lain voimassaoloa tai tehty muitakaan olennaisia muutoksia esitykseen. Esityksestä on kuitenkin poistettu kohta, joka tulkittiin mahdollistavan puuttua ennen lain voimaantuloa solmittuihin sopimuksiin. Koska tietopohjaa ulkoistamissopimuksen tiukentamisen taloudellisista vaikutuksista ei ole olemassa, ei vaikutusarviointia (muutos 30 prosentista 15 prosenttiin) ole voitu tehdä kuulemistilaisuudessa esitetyllä tavalla.
Kuntarahoituksen esittämiä muutoksia ei ole esitetty muutettavaksi, koska mitättömyyden muuttaminen pätemättömyydeksi tarkoittaisi, että luovuttaisiin mitättömyyden aiheuttamista välittömistä oikeusvaikutuksista. Pätemättömyyteen tulisi aina vedota ja viime kädessä pätemättömyys ratkaistaisiin oikeusteitse.
Esityksen perusteluja on lisätty ja tarkennettu muutoin lausuntojen perusteella. Eduskuntavaiheessa valiokunnalle toimitetaan ajantasainen listaus myönnetyistä luvista.