1.1.1  Arkkipiispan tehtävät

Arkkipiispan tehtävät määräytyvät piispan viran yleisten lakisääteisten tehtävien ja arkkipiispan erityistehtävien kautta. Piispan virkaa on pidetty ennen muuta evankeliumin julistamisen ja sakramenttien jakamisen virkana. Kirkon järjestysmuodossa on lähdetty siitä, että arkkipiispa on ensimmäinen vertaistensa joukossa (primus inter pares). Arkkipiispa toimii kuten muutkin piispat kirkkojärjestyksen 18 luvun 1 §:n mukaan hiippakuntansa hengellisenä kaitsijana ja hoitaa piispan virkaan liittyvät tehtävät arkkihiippakunnassa. Sen jälkeen, kun toisen piispan virka perustettiin vuonna 1998, piispallinen vastuu on jakautunut arkkihiippakunnassa arkkipiispan ja piispan kesken. Piispojen työnjako on arkkihiippakunnassa toteutettu hiippakuntaa jakamatta; siksi molemmat piispat ovat yhtä lailla hiippakunnan piispoja. Arkkipiispan vastuulle kuuluvat Turun tuomiorovastikunnan ja Naantalin rovastikunnan 17 seurakuntaa ja piispan vastuulle puolestaan muiden rovastikuntien 39 seurakuntaa.  

Arkkipiispan erityistehtäviin kuuluu kirkkojärjestyksen 18 luvun 2 §:n mukaan uusien piispojen vihkiminen tehtäväänsä ja lisäksi kokonaiskirkon tehtäviä. Arkkipiispa toimii virkansa puolesta kirkolliskokouksen, piispainkokouksen ja kirkkohallituksen puheenjohtajana. Mainittujen toimielinten puheenjohtajana hän käyttää puheenjohtajalle kuuluvaa valtaa ja on yksi päättäjä muiden joukossa. Arkkipiispa ei kuitenkaan ole hallintoelinten alaisten viranhaltijoiden esimies. Arkkipiispa toimii nykyisin myös kirkon viestinnän neuvottelukunnan sekä kirkon EU-neuvottelukunnan puheenjohtajana, koska hänet on valittu näihin tehtäviin. Arkkipiispan tehtäviin kuuluu päättää yksin tai yhdessä piispainkokouksen kanssa kirkon edustamisesta ekumeenisissa ja kansainvälisissä yhteyksissä, ja hän edustaa kirkkoa kansainvälisissä suhteissa muita piispoja enemmän. Arkkipiispa hoitaa yhteiskuntasuhteita ja kirkon yhteyksiä tiedotusvälineisiin sekä myöntää tietyt kirkolliset kunniamerkit.  

Arkkipiispan tehtävät lisääntyivät 1800- ja 1900-luvuilla asteittain ja ilman perusteellista periaatteellista tai teologista pohdintaa. Arkkipiispa nimitettiin 1800-luvulla nimenomaan Suomen arkkipiispaksi. Vasta vuonna 1899 arkkipiispaa kutsuttiin ”Turun arkkihiippakunnan piispaksi ja Suomen arkkipiispaksi”.  

Arkkipiispaa on pidetty ensisijaisesti oman hiippakuntansa piispana. Viran keskeisimpien tehtävien on katsottu liittyvän paikallisen kirkon sakramentaaliseen elämään ja piispan on katsottu voivan toimia piispana vain välittömässä yhteydessä seurakuntiin. Kokonaiskirkon tehtävät on nähty piispan tehtävään nähden toissijaisiksi, minkä vuoksi arkkihiippakunnan valitsijoilla on ollut huomattava painoarvo arkkipiispaa valittaessa.  

1.1.2  Arkkipiispan vaalin kehitys

Arkkihiippakunnan äänestäjillä ei ollut vuoden 1686 kirkkolain mukaan arkkipiispan vaalissa muita hiippakuntia suurempia mahdollisuuksia vaikuttaa vaalin lopputulokseen vaan he jäivät selvään vähemmistöön. Tilanne muuttui merkittävästi Schaumanin kirkkolain myötä vuonna 1869, jolloin arkkipiispan vaaliin saivat osallistua arkkihiippakunnan papiston ja tuomiokapitulin lisäksi muiden hiippakuntien piispat ja tuomiokapitulin varsinaiset jäsenet. Muita hiippakuntia oli tuolloin ainoastaan kaksi, joten arkkihiippakunnan äänestäjillä oli selvä enemmistö valitsijoiden joukossa. Schaumanin kirkkolaissa korostettiin, että arkkipiispa on piispa vertaistensa joukossa, ja siksi arkkihiippakunnan valitsijoille annettiin selkeä enemmistö vaalissa. Vaalitapa vastasi arkkipiispan sen hetkisiä tehtäviä siinä mielessä, että kirkolla ei ollut keskushallintoa eikä arkkipiispalla ollut muita kokonaiskirkon tehtäviä kuin harvoin kokoontuvien kirkolliskokouksen ja pappissäädyn puheenjohtajuudet.  

Muiden hiippakuntien ja kokonaiskirkon äänioikeutettujen määrää on lisätty asteittain lisääntyneiden kokonaiskirkon tehtävien takia. Vuoden 1949 lainmuutoksella tulivat äänioikeutetuiksi myös hiippakunnan seurakuntien valitsijamiehet, joita oli yksi tai kaksi kirkkoherrakuntaa, nykyistä seurakuntaa, kohden. Vuoden 1964 kirkkolaissa äänioikeutettujen joukko oli lähes sama kuin Schaumanin kirkkolain aikaan. Tuomiokapitulista äänioikeutettuja olivat vakinaiset jäsenet ja notaari. Nykyisten säännösten mukaan vajaa neljännes valitsijoista tulee Turun arkkihiippakunnan ulkopuolelta.  

Voimassa olevan kirkkolain 23 luvun 16 §:n mukaan arkkipiispan vaalissa ovat äänioikeutettuja arkkihiippakunnan papit ja lehtorit, hiippakunnasta hiippakuntavaltuustoon valitut maallikkojäsenet ja kirkolliskokoukseen valitut maallikkoedustajat sekä arkkihiippakunnan seurakuntien maallikkovalitsijat, tuomiokapitulin lakimiesasessori ja maallikkojäsen. Arkkihiippakunnan seurakuntien kirkkovaltuustojen ja seurakuntaneuvostojen maallikkojäsenet valitsevat niin monta maallikkovalitsijaa, että maallikkovalitsijoita on yhteensä yhtä monta kuin äänioikeutettuja pappeja ja lehtoreita yhteensä.  

Lisäksi arkkipiispan vaalissa äänioikeus on muista hiippakunnista kirkolliskokoukseen valituilla edustajilla. Vuoden 2004 alusta voimaan tulleen lainmuutoksen myötä äänioikeus on myös saamelaiskäräjien kirkolliskokoukseen valitsemalla edustajalla sekä muiden hiippakuntien hiippakuntavaltuustojen, tuomiokapitulien ja kirkkohallituksen jäsenillä.  

Vuonna 2010 arkkipiispan vaalissa äänioikeutettuja oli yhteensä 1236, joista 74 % oli Turun arkkihiippakunnasta ja 26 % muista hiippakunnista ja kirkon keskushallinnosta. Papiston äänioikeus on aikaisemmin ollut sidoksissa henkilön ikään, mutta rajoituksesta on luovuttu 1 heinäkuuta 2014 lukien. Äänioikeuden laajenemisesta koko papistoon on seurannut, että äänioikeutettujen määrä Turun arkkihiippakunnassa on lisääntynyt ja arkkihiippakunnan äänien painoarvo entisestään kasvanut. Arkkihiippakunnan ja muiden hiippakuntien äänimäärien prosenttiosuuksien suhde olisi tammikuun 2016 lukujen mukaan 79/21 arkkihiippakunnan eduksi.  

1.1.3  Arkkipiispan valinta muissa luterilaisissa kirkoissa

Ruotsin kirkossa arkkipiispan tehtävät jakaantuvat kirkon yhteisen hallinnon sekä Uppsalan hiippakunnan tuomiokapitulin puheenjohtajuuden ja arkkipiispan vastuualueen kaitsennan kesken. Vuodesta 1990 alkaen Uppsalan hiippakunnassa on arkkipiispan ohella ollut myös hiippakuntapiispa. Hiippakuntapiispa toimii tuomiokapitulin varapuheenjohtajana ja hoitaa piispallista kaitsentaa omalla vastuualueellaan. Arkkipiispa toimii tuomiokapitulin puheenjohtajana ja hänen vastuulleen kuuluvat Uppsalan rovastikunnan seurakunnat. Lisäksi arkkipiispa johtaa piispan kanssa vuotuisia rovastikokouksia sekä pappis- ja diakoniakokouksia. Arkkipiispan tehtävänä on myös johtaa piispojen vihkimykset. Arkkipiispan kokonaiskirkon tehtäviin kuuluvat kirkolliskokouksen oppilautakunnan, kirkkohallituksen ja sen työvaliokunnan sekä piispainkokouksen puheenjohtajuudet.  

Arkkipiispan vaalissa äänioikeus on kaikilla hiippakuntahallitusten, tuomiokapituleiden ja kirkkohallituksen jäsenillä. Lisäksi äänioikeus on Uppsalan hiippakunnassa kaikilla vähintään kuusi kuukautta papin tai diakonin virassa olleilla papeilla ja diakoneilla sekä maallikoilla, joita valitaan yhtä monta kuin on aktiivisessa palveluksessa olevia pappeja ja diakoneja. Äänet jaetaan muiden hiippakuntien lukumäärällä eli kymmenellä. Vaali ratkeaa, jos joku ehdokkaista saa enemmän kuin puolet äänistä. Muussa tapauksessa suoritetaan toinen kierros kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan välillä. Ääntenlasku suoritetaan siten, että Uppsalan hiippakunnassa annetut äänet jaetaan muiden hiippakuntien lukumäärällä eli kymmenellä ja saadusta tuloksesta poistetaan desimaalit. Äänten jakamista on perusteltu siten, että tällä tavalla Uppsalan hiippakunta ei voi yksin ratkaista vaalia. Kokonaiskirkolle on siten tietoisesti annettu selkeä enemmistö äänten jakautumisessa. Sen merkitys vaalissa tulee myös näkyviin arkkipiispan toimenkuvaa määriteltäessä. Arkkipiispan vaalissa vuonna 2013 ääniä annettiin yhteensä 325 jakautuen seuraavasti: Kirkkohallitus 15, hiippakuntahallitukset ja tuomiokapitulit 243 ja Uppsalan hiippakunta 67. Uppsalan hiippakunnan äänet laskettiin siten, että 335 papin ja diakonin sekä 335 maallikkojäsenen äänet (670) jaettiin kymmenellä. 

Norjan kirkossa ei ole ollut arkkipiispaa vuoden 1537 jälkeen. Arkkipiispaa lähinnä oleva toimi on piispainkokouksen puheenjohtajuus. Piispainkokous valitsi vuodesta 1934 lähtien puheenjohtajaksi (Preses) jonkun virassa olevista piispoista neljän vuoden toimikaudeksi. Vuodesta 2011 lähtien puheenjohtajuus on liitetty yhteen piispanvirkaan. Puheenjohtajana toimii Nidarosin hiippakunnan piispa, jonka toimisto ja asuinpaikka sijaitsevat Trondheimissa. Preses johtaa puhetta piispainkokouksessa ja sen työvaliokunnassa sekä edustaa piispainkokousta kirkkohallituksessa ja muissa kokonaiskirkollisissa yhteyksissä. Preses vastaa yhteiskuntasuhteiden ja median hoitamisesta sekä hoitaa ekumeenisia ja kansainvälisiä tehtäviä. Hän vihkii myös uudet piispat tehtäväänsä. Preses ei toimi kirkolliskokouksen eikä kirkkohallituksen puheenjohtajana, vaan näihin tehtäviin valitaan maallikko. Nidarosin hiippakunnassa Presesin erityisellä vastuulla on Nidarosin tuomiorovastikunta, jossa on ainoastaan neljä seurakuntaa. Nidarosin hiippakunnassa on myös toinen piispa, joka vastaa hengellisestä työstä hiippakunnan muissa rovastikunnissa. 

Tanskan kirkossa ei ole virallisesti johtavaa piispaa. Kööpenhaminan piispa on toiminut kirkon epävirallisena johtajana, ja hän on yleensä ollut piispojen primus inter pares. Kööpenhaminan piispa toimittaa piispojen vihkimiset ja edustaa Tanskan kirkkoa ekumeenisissa yhteyksissä. Korkeinta hallinnollista valtaa Tanskassa käyttää kirkollisasiain ministeri (kirkeminister). Kirkolla ei ole itsenäisiä päättäviä toimielimiä.  

Latvian evankelis-luterilainen kirkko sai arkkipiispan viran vuonna 2012. Myös Viron evankelis-luterilaisessa kirkossa on nykyään arkkipiispan virka. Baltian maiden luterilaisten kirkkojen päätökset piispanviran perustamisesta voidaan nähdä osoituksena kasvavasta tarpeesta saada johtava piispa hoitamaan kirkon yhteisiä asioita ja edustamaan kirkkoa suhteessa valtioon, muihin kirkkoihin ja yhteiskuntaan. Viron evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa (peapiiskop) on kirkon ylin hengellinen johtaja ja ylipaimen, jonka kirkkona toimii Tallinnan tuomiokirkko. Arkkipiispan valitsee 57-jäseninen kirkolliskokous ennalta asetettujen ehdokkaiden joukosta.  

Saksan yhdistyneessä evankelis-luterilaisessa kirkossa (VELKD) johtavan piispan valitsee kirkolliskokous piispainkokouksen jäsenistä. Johtavan piispan valintaa valmistelee piispainvalintakomitea, johon kuuluu kaksi jäsentä piispainkokouksesta ja kuusi jäsentä kirkolliskokouksesta. Komitea laatii ehdotuksen, jossa ehdolle asetetaan kaksi piispainkokouksen jäsentä. Kirkolliskokouksella on halutessaan oikeus lisätä vaaliin kolmas ehdokas. Kirkolliskokouksen jäsenistä tulee vaalia toimitettaessa olla läsnä vähintään kaksi kolmasosaa. Johtavaksi piispaksi valitaan se, joka saa enemmän kuin puolet kirkolliskokouksen koko jäsenmäärän mukaan lasketuista äänistä. Jos vaalia ei saada ratkaistua yhden tai kahden vaalikierroksen jälkeen, piispainkokous ja kirkolliskokous kokoontuvat yhteiseen suljettuun neuvotteluun, jossa piispanvaalikomitea tekee uuden vaaliehdotuksen. Johtava piispa on yhdistyneen kirkon ensimmäinen hengellisen viran haltija, jolla on oikeus saarnata yhdistyneen kirkon seurakunnissa ja lähettää paimenkirjeitä. Johtava piispa on kirkkohallituksen ja piispainkokouksen puheenjohtaja. Lisäksi hän edustaa yhdistynyttä kirkkoa ja toteuttaa yhdistyneen kirkon järjestyksen mukaan päätettyjä kirkkolakeja. 

Amerikan evankelis-luterilaisen kirkon (ELCA) johdossa on johtava piispa (presiding bishop). Kirkolliskokous valitsee johtavan piispan kuuden vuoden toimikaudeksi suljetulla lippuäänestyksellä. Johtavan piispan tulee olla kirkon vihitty pappi. Kirkon kaitsijana johtava piispa on kirkon uskon opettaja ja johtaa kirkon elämää ja todistusta. Johtava piispa toimii organisaation puheenjohtajana ja ylimpänä toimeenpanevana viranhaltijana. Hän on kirkon johtava ekumeeninen viranhaltija ja sen pääedustaja kansallisissa ja kansainvälisissä kirkkojenvälisissä järjestöissä. Johtava piispa muun muassa koordinoi ja tukee synodien piispojen työtä, nimittää kirkon keskushallinnon toimeenpanevat viranhaltijat ja johtaa heidän työtään.