1  Asian tausta ja valmistelu

2  Nykytila ja sen arviointi

3  Tavoitteet

Esityksen tavoitteena on vahvistaa Lapin ja Etelä-Savon hyvinvointialueiden edellytyksiä kahden ympärivuorokautisen yhteispäivystysyksikön ylläpitoon. 

4  Ehdotukset ja niiden vaikutukset

5  Lausuntopalaute

Esityksestä pidettiin lausuntokierros ajalla 9-20.1.2023. Lausuntokierros oli normaalia lyhyempi esityksen kiireellisyyden takia. Esitys liittyy eduskunnalle jo annettuun hallituksen esitykseen, ja molemmat esitykset on tarkoitettu käsiteltävän eduskunnassa ennen eduskunnan istuntokauden päättymistä. 

Lausunnon toimittivat valtiovarainministeriö, oikeusministeriö, Lapin hyvinvointialue, Etelä-Savon hyvinvointialue, Kymenlaakson hyvinvointialue, Kanta-Hämeen hyvinvointialue, Pohjois-Karjalan hyvinvointialue, Pirkanmaan hyvinvointialue, Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue, Satakunnan hyvinvointialue, Pohjois-Savon hyvinvointialue, Pohjois-Karjalan hyvinvointialue, Helsingin kaupunki, Kemin kaupunki, Savonlinnan kaupunki, Eduskunnan apulaisoikeusasiamies, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, Itä-Suomen aluehallintovirasto, Tehy ry, Suomen Sairaanhoitajat ry, Lääkäripalveluyritykset ry, Kuluttajaliitto ry ja Mehiläinen Länsi-Pohja Oy. 

Lapin hyvinvointialue katsoi, että esitys ei turvaa pysyvästi riittävää rahoitusta kahden ympärivuorokautisen yhteispäivystysyksikön ylläpitoon riittävän pitkällä perspektiivillä. Hyvinvointialue toisti aiemmassa lausunnossa toteamansa, että valtioneuvoston ja eduskunnan tulee ottaa vastuu Suomen sairaalaverkosta kokonaisuutena eikä siirtää sitä yksittäisten hyvinvointialueiden päätettäväksi. Hyvinvointialue painotti lausunnossaan, että se näkee tärkeäksi huomioida kansallisen turvallisuustilanteen muuttumisen ja Pohjois-Suomen turvallisuuspoliittisen merkityksen kasvamisen ja ottaa nämä huomioon sairaalaverkon ylläpitämisestä säädettäessä. Hyvinvointialue katsoi, että rahoitus olisi rahoituslain kirjausten kautta turvattu pysyvämmin. Kiireellisen aikataulun vuoksi esitetty erilliskorvaus on väliaikaisesti mahdollinen menettely. Hyvinvointialueen mukaan 20 prosentin korvauskattoa ei perustella ja prosenttiosuus jää liian matalaksi, ja että korvauskatto tulee poistaa. Korvaus lisäkustannuksista tulee saada ilman erillistä hakemusta laissa ja asetuksessa säädetyin perustein. 

Etelä-Savon hyvinvointialue katsoi, että rahoituksen tulee olla lakisääteistä ja ilman määräaikaa myönnettävää. Kustannusten korvausmallin tulee perustua todellisiin vuosikustannuksiin ja 20 % korvausmalli tarkoittaisi toimintojen ja palveluiden supistamista muilla palvelualueilla vaarantaen asukkaiden oikeuden hyvään hoitoon ja palveluun. Mallissa ei huomioida ollenkaan kahden päivystävän sairaalan lisäkustannuksia, kun puhutaan kahdesta päivystävästä sairaalasta ei voida katsoa pelkästään yhteispäivystysten kustannuksia. Kustannuksissa tulisi hyvinvointialueen mukaan huomioida koko sairaalaan ympärivuorokautisen toiminnan kustannukset. Rahoituksen saamisen ei tulisi edellyttää vuosittaista hakemista ja myöntämistä vaan korvaus myönnettäisiin ilman hakemusta laissa ja asetuksessa säädetyin perustein. 

Savonlinnan kaupunki katsoi, että esitysluonnosta tulisi muuttaa siten, että Lapin ja Etelä-Savon hyvinvointialueilla on velvoite ylläpitää kahta ympärivuorokautisesti päivystävää yhteispäivystysyksikköä ja poistaa ehdot kahden tällaisen yksikön ylläpidolle. Lähtökohtana tulisi olla valtion velvollisuus maksaa erilliskorvausta ja se, että korvaus myönnetään hyvinvointialueen esittämän ja korvauksen maksamista hallinnoivan ministeriön hyväksymän selvityksen perusteella täysimääräisesti eli 20 % korvauskatto tulee poistaa. Savonlinnan kaupungin lausunnon liitteenä on asiantuntijalausunto, jossa katsotaan, että Savonlinnan ympärivuorokautisesti päivystävä päivystysyksikön säilyttämistä on tarkasteltava ennen kaikkea perustuslain 19.3 §:n sekä 6 §:n kannalta sekä on otettava huomioon perustuslain 19.1 §:n takaamat oikeudet. Lausunnossa katsotaan, että esitetty sääntelymalli ei turvaa Savonlinnan alueen palvelutarpeen tyydyttämistä perustuslain mainittujen säännösten edellyttämällä tavalla. Myös perusoikeuksien heikennyskielto lausunnon mukaan puoltaa sitä, että ylläpitämisen tulisi olla velvoite ja rahoitukseen on lakisääteinen oikeus. Savonlinnan lausunnossa katsotaan, että on olemassa perusteet poiketa muodollisesta yhdenvertaisuudesta suhteessa HUS-yhtymään ja yliopistollista sairaalaa ylläpitäviin hyvinvointialueisiin, jotka ylläpitävät useampaa kuin yhtä ympärivuorokautista yhteispäivystysyksikköä, mutta joille ei myönnetä erilliskorvausta. Myös Kemin kaupungin lausunnossa katsottiin, että kahden ympärivuorokautisen yhteispäivystysyksikön ylläpito tulisi olla velvoite, rahoitukseen tulee olla oikeus ja kustannukset tulee korvata täysimääräisesti. Kannan perusteeksi esitettiin samoja perusteluja kuin Savonlinnan kaupungin lausunnossa. Kemin kaupungin lausunnossa viitattiin lisäksi erityisesti alueen rooliin merkittävänä teollisuuden ja alkutuotannon keskittymänä, muuttuneeseen turvallisuustilanteeseen sekä Lapin hyvinvointialueen pitkiin välimatkoihin.  

Muiden hyvinvointialueiden lausunnoissa suhtauduttiin pääosin kriittisesti esitettyyn erillisrahoitukseen. Lausunnoissa tuotiin esiin, että esitys poikkeaa hyvinvointialueiden rahoituslainsäädännön yleiskatteellisuuden lähtökohdasta, ja suhtauduttiin tähän kielteisesti. Osassa lausuntoja katsottiin, että sinänsä on myönteistä, että alueellisia erityispiirteitä otetaan huomioon palvelujärjestelmää koskevassa sääntelyssä. Esityksen kuitenkin katsottiin luovan ennakkotapauksen erinäisten alueellisten tarpeiden rahoittamiseen rahoituslaista poikkeavalla tavalla. Lausunnoissa lisäksi katsottiin esityksen olevan alueiden tasapuolisen kohtelun ja asukkaiden yhdenvertaisuuden vastaista. Joissain lausunnoissa katsottiin, että mikäli erilliskorvauksesta kuitenkin säädetään, on perusteltua säätää sille laissa säädetystä enimmäismäärästä. 

Valtiovarainministeriö suhtautui varauksellisesti niin alkuperäiseen esitykseen HE 319/2022 vp kuin esitysluonnoksessa ehdotettuun erilliskorvaukseen. Ministeriö suhtautuu kriittisesti esityksiin, jotka muodostavat rakenteellisia poikkeuksia sekä ympärivuorokautisen yhteispäivystyksen järjestämiseen hyvinvointialueilla että hyvinvointialueiden yleiskatteelliseen rahoitusjärjestelmään. Esitysluonnoksessa ehdotettu aiheuttaa riskin, että valtio korvaisi hyvinvointialueille samoja kustannuksia kahteen kertaan. Riskinä on myös alueiden yhdenvertaisen kohtelun vaarantuminen ja voi syntyä painetta uusien korvauksien maksamiselle myös muille alueille ja muihin tehtäviin. Esityksessä ehdotettua tulee pohtia myös osana laajempaa keskustelua siitä, miten valtakunnallisesti ja alueellisesti varmistetaan niukkojen resurssien käyttäminen väestön sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutarpeita parhaiten vastaavalla tavoin. 

Valtiovarainministeriö kiinnitti vakavaa huomiota alkuperäisessä esityksessä esitettyyn arvioon ympärivuorokautinen päivystyksen edellyttämistä varsin raskaista resursseista sekä siitä, että päivystysvalmiuden ylläpitämisen vaatimat taloudelliset ja henkilöstövoimavarat ovat poissa muusta sosiaali- ja terveydenhuollosta. Hyvinvointialueiden tulisi arvioida ympärivuorokautisen yhteispäivystyksen järjestämistä erityisesti siitä näkökulmasta, mitkä ovat niiden nimenomaiset edellytykset ja realistiset mahdollisuudet järjestää toiminta. Jos menettelystä aiheutuu rahoituksen riittämättömyyttä, on ensisijaisena mekanismina hyvinvointialueen talouden sopeuttaminen ja rahoituksen allokointi vain lakisääteisiin tehtäviin. Valtiovarainministeriö katsoi että jää epäselväksi, miten esitys suhtautuu rahoituslain 11 §:n mukaiseen lisärahoitussääntelyyn, jos on arvioitavissa, että alueella on haasteita rahoituksen riittävyyden tai henkilöstön saatavuuden kanssa. Se totesi, että kahden ympärivuorokautisen yhteispäivystyksen ylläpito ei ole jatkossakaan laissa säädetty peruste hyvinvointialueelle saada valtion lisärahoitusta tai lisätä sen lainanottovaltuutta. 

Jos erillisestä korvauksesta Lapin ja Etelä-Savon hyvinvointialueille päätetään, valtiovarainministeriö piti perusteltuna lähtökohtana, että erillinen valtion korvaus kohdistuisi ainoastaan sellaisiin lisäkustannuksiin, jotka kahden ympärivuorokautisen yhteispäivystyksen ylläpidosta aiheutuisi. Kyse ei olisi Kemin tai Savonlinnan koko sairaalan ylläpitokustannusten korvaamisesta. Ministeriö lisäksi esitti erinäisiä täsmennettäviä seikkoja esityksessä.  

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ei kannattanut esitettyä erillisrahoitusta. Se viittasi sote-uudistuksen periaatteeseen, jonka mukaan hyvinvointialueiden rahoituksen ollessa kunakin vuonna kiinteä, valtio pystyy kontrolloimaan julkiseen sosiaali- ja terveydenhuoltoon kuluvaa kokonaiskustannusta, minkä lisäksi hyvinvointialueilla säilyy taloudelliset kannustimet käyttää rahoitus mahdollisimman tehokkaasti. Yksittäisten sairaaloiden tai tuotantoyksiköiden ylläpitämiseen jaettava erillisrahoitus rikkoisi näitä periaatteita. Se ei myöskään pitänyt esitetyn kaltaista erilliskorvausta, joka perustuu hyvinvointialueiden itse raportoimiin arvioihin toisen ympärivuorokautisen yhteispäivystyksen aiheuttamista lisäkustannuksista, riittävän läpinäkyvänä tapana jakaa rahoitusta. 

Itä-Suomen aluehallintovirasto katsoi, että kahden ympärivuorokautisen yhteispäivystysyksikön ylläpito Etelä-Savon hyvinvointialueella edellyttää lisärahoitusta. Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehellä ei ollut esitykseen huomautettavaa. Tehy ry piti esityksen tavoitetta kannatettavana, mutta esitti huolta päivystystoiminnan ylläpidon edellytyksistä ja hoitohenkilökunnan saatavuudesta. Myös Suomen Sairaanhoitajat ry kiinnitti huomiota henkilöstön riittävyyteen ja harjoittelumahdollisuuksiin, ja kiinnitti huomiota yhdenvertaisuusnäkökulmiin. Lääkäripalveluyritykset ry ja Kuluttajaliitto kannattivat esitystä. 

Oikeusministeriön lausunnossa nostettiin esiin tietojen luovutusta koskevien säännösten suhde sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annettuun lakiin (612/2021, järjestämislaki) ja viranomaisen toiminnan julkisuudesta annettuun lakiin (621/1999, julkisuuslaki) ja katsottiin että esitystä tulee selkeyttää. Ministeriö myös katsoi, että liikesalaisuutta koskevia perusteluja tulee täydentää. Mehiläinen Länsi-Pohja Oy piti esitystä perusperiaatteiltaan kannatettavan mutta toivoi esityksen täsmentämistä, jotta voidaan varmistaa, ettei sen nojalla heikennetä yksityisen palveluntuottajan asemaa terveyspalvelumarkkinoilla tai perusteetta rikota liikesalaisuuden suojaa. 

Sosiaali- ja terveysministeriö järjesti lisäksi 16.1.2023 hyvinvointialueille, Sosiaali- ja terveysalan valvontaviranomaiselle ja aluehallintovirastoille kuulemistilaisuuden esityksestä. Kuulemisessa esitettiin samoja näkökohtia kuin kirjallisissa lausunnoissa.  

Jatkovalmistelussa täsmennettiin pykälää erityisesti valtiovarainministeriön ja oikeusministeriön esittämien huomioiden perusteella. Lausuntojen perusteella täsmennettiin myös erityisesti korvattavia kustannuksia koskevia perusteluja. 

6  Säännöskohtaiset perustelut

Laki sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta 

59 §. Lapin ja Etelä-Savon hyvinvointialueiden ympärivuorokautinen yhteispäivystys. Voimassa olevan lain 59 §:ää ehdotetaan muutettavaksi alkuperäisessä esityksessä. Pykälässä ei ole useita momentteja. Tässä täydentävässä esityksessä alkuperäisessä esityksessä esitetty sääntely pysyisi muuttumattomana alkuperäisessä esityksessä esitettyyn nähden, mutta säännös muuttuisi 59 §:n 1 momentiksi. 

Pykälään tässä esityksessä ehdotetussa uudessa 2 momentissa esitetään säädettäväksi valtion maksamasta korvauksesta, jos Lapin tai Etelä-Savon hyvinvointialue ylläpitää kahta ympärivuorokautisesti päivystävää yhteispäivystysyksikköä. Ympärivuorokautinen yhteispäivystys tarkoittaa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon ympärivuorokautista yhteispäivystystä. Momentin mukaan mainituille hyvinvointialueille voitaisiin maksaa valtion varoista erilliskorvaus niistä ylimääräisistä kustannuksista, joita aiheutuu hyvinvointialueen kahden ympärivuorokautisen päivystyksen ylläpidosta. Ylimääräisillä kustannuksilla tarkoitetaan tässä sitä tehokkuutta, joka menetetään toiminnan jakautuessa mittakaavaltaan pienempiin yksiköihin eli kahteen ympärivuorokautiseen yhteispäivystysyksikköön yhden sijasta. Nämä tehottomuudet voivat liittyä toiminnallisiin tekijöihin eli esimerkiksi eri tuotannontekijöiden kapasiteetin alempaan käyttöasteeseen tai suurempaan varautumistarpeeseen taikka pääomatekijöihin eli esimerkiksi suurempiin koulutus-, kehittämis- tai rahoituskustannuksiin. Momentin sanamuodon mukaan korvausta maksettaisiin ”ylimääräisistä kustannuksista, joita aiheutuu”, jolloin valtion velvoitteena ei olisi korvata kaikkia kahden yhteispäivystysyksikön ylläpidosta syntyneitä ylimääräisiä kustannuksia täysimääräisesti. Momentissa lisäksi rajattaisiin lain tasolla korvauksen enimmäismäärää siten, erilliskorvauksen määrä ei kuitenkaan saa ylittää 20 prosenttia koko hyvinvointialueen ympärivuorokautisen yhteispäivystyksen toimintakuluista, joista on vähennetty toiminnasta saadut tulot. Korvausten enimmäismäärää suhteutettaisiin erikseen ympärivuorokautisen yhteispäivystyksen kustannuksiin kummallakin hyvinvointialueella. Asetetulla prosenttiosuudella pyritään mahdollistamaan pienempiin, rinnakkaisiin yksiköihin jakautuvasta toiminnasta aiheutuvien ylimääräisten kustannusten korvaamista niin, että korvausmenettelyn kohtuullisuus julkisen talouden näkökulmasta ja hyvinvointialueen kannustimet tehokkaaseen palvelutuotantoon säilyvät. Enimmäismäärän asettamisella voidaan myös ehkäistä tilannetta, jossa rahoitetaan kahteen kertaan sitä toimintaa, jolla on jo rahoitus hyvinvointialueen yleiskatteellisessa rahoituksessa tai muulla tavoin. 

Ympärivuorokautisen yhteispäivystyksen toimintakulujen ja –tulojen tietolähteenä voitaisiin käyttää Valtiokonttoriin toimitettavien taloustietojen ympärivuorokautisten terveydenhuollon päivystyspalvelujen palveluluokkakohtaisia tietoja, joista Lapin hyvinvointialueen tapauksessa täytyisi erottaa Ivalon ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon päivystyksen osuus. Hyvinvointialueet voivat raportoida kyseiseen palveluluokkaan päivystyksessä toteutettavien sairaanhoidollisten toimenpiteiden lisäksi myös esimerkiksi päivystyksen yhteydessä toteutettavan seurannan ja valvonnan, ympärivuorokautisen diagnostiikan sekä niin kutsutun takapäivystyksen tietoja. Ympärivuorokautisten päivystyspalveluiden palveluluokkaan ei kuitenkaan raportoida tietoja esimerkiksi päivystysyksiköiden kanssa samassa sairaalassa toteutettavasta muusta erikoissairaanhoidon avo- ja vuodeosastohoidosta tai kirurgisista toimenpiteistä. Näitä koskevia tietoja raportoidaan somaattisen erikoissairaanhoidon palveluluokassa. Tässä erottelussa ei ole merkitystä sillä, onko hoitojakso alkanut päivystysyksiköstä.  

Pykälän 2 momentin sääntelyn mukaan kustannuksia korvattaisiin valtion talousarvion rajoissa. Käytännössä tällä tarkoitetaan sitä, että korvattavien kustannusten vuotuisesta enimmäismäärästä päättäisi viime kädessä hallituksen esitykseen perustuen talousarvion vuosittain päättävä eduskunta, huomioiden lakiin ehdotettava ympärivuorokautisten päivystyspalvelujen kustannuksiin suhteutettava enimmäismäärä.  

Pykälän uudessa 3 momentissa säädettäisiin Lapin ja Etelä-Savon hyvinvointialueilla olevasta velvollisuudesta erilliskorvauksen saamiseksi toimittaa korvauksen hallinnoinnista vastaavalle ministeriölle eli valtiovarainministeriölle erityisesti hyvinvointialueesta annetun lain (611/2021) 13 luvussa tarkoitettuihin tietoihin perustuva riittävä selvitys päivystyspalvelujen toiminnasta ja taloudesta sekä kahden ympärivuorokautisen yhteispäivystysyksikön ylläpidosta aiheutuvista ylimääräisistä kustannuksista. Tällainen selvitys, johon sisältyisi myös tiedot kustannuksista, on tarpeen, jotta ministeriöllä on mahdollisuus arvioida maksettavan korvauksen määrä riittävään tietopohjaan perustuen. Selvitys annettaisiin vuosittain. 

Lisäksi valtiovarainministeriö voisi pyytää hyvinvointialueelta tietoja korvauksen määrittämiseksi, ja hyvinvointialueella olisi ne velvollisuus toimittaa. Tiedot voisivat olla yksityiskohtaisiakin hyvinvointialueen taloutta ja toimintaa koskevia tietoja. 

Sääntely velvollisuudesta toimittaa riittävä selvitys erilliskorvauksen saamiseksi tarkoittaa käytännössä, että jos valtiovarainministeriö ei saisi pyydettynäkään riittävää selvitystä kustannuksista, eikä se muutenkaan saisi kustannuksia selville, ei sillä olisi välttämättä edellytyksiä maksaa korvausta hyvinvointialueelle. 

Palveluntuottajalla olisi pyynnöstä velvollisuus antaa hyvinvointialueelle tiedot, joita hyvinvointialue tarvitsee ministeriölle annettavan selvityksen tekemiseen, ja pyynnöstä velvollisuus antaa tietoja valtiovarainministeriölle. Säännökset olisivat erityisen merkitykselliset Kemin sairaalan osalta, sillä päivystystoiminnan tuottaa vielä muutaman vuoden ajan yksityinen palveluntuottaja Mehiläinen Länsi-Pohja Oy. Järjestämislain 12 ja 13 §:ssä säädetyt rajoitukset ostopalveluiden ja vuokratyövoiman käytölle tulevat sovellettavaksi siirtymäkauden jälkeen (ks. alkuperäinen hallituksen esitys s. 21–22).  

Koska momentissa edellytettäisiin hyvinvointialuetta laatimaan ja toimittamaan tiettyä asiaa koskeva selvitys, on asiasta säädettävä erikseen. Momentissa säädettäisiin lisäksi palveluntuottajan tiedonantovelvoitteista sekä hyvinvointialueen velvoitteesta antaa valtiovarainministeriölle pyynnöstä lisätietoja. Luovutettavat tiedot todennäköisesti pääosin olisivat julkisia julkisuuslain nojalla, eikä tällaisten tietojen luovuttamisesta tarvita erillistä sääntelyä. Hyvinvointialueen viranomaiset ovat julkisuuslaissa tarkoitettuja viranomaisia. Järjestämislain 3 luvussa säädetään palvelujen hankkimisesta yksityiseltä palveluntuottajalta. Luvussa olevan järjestämislain 19 §:n 2 momentin mukaan asiakirjojen julkisuudesta julkisuuslaissa. Myös yksityisen palveluntuottajan alihankkijan järjestämislain mukaisessa toiminnassa laatimat tai saamat asiakirjat ovat julkisuuslain 5 §:n 2 momentissa tarkoitettuja viranomaisen antaman toimeksiannon johdosta saatuja tai laadittuja hyvinvointialueen asiakirjoja.  

Julkisuuslain 5 §:ssä säädetään viranomaisen asiakirjasta. Pykälän 2 momentin mukaan viranomaisen laatimana pidetään myös asiakirjaa, joka on laadittu viranomaisen antaman toimeksiannon johdosta, ja viranomaiselle toimitettuna asiakirjana asiakirjaa, joka on annettu viranomaisen toimeksiannosta tai muuten sen lukuun toimivalle toimeksiantotehtävän suorittamista varten. Pykälän 3 ja 4 momentissa säädetään tarkemmin siitä, mitä ei pidetä ja pidetään viranomaisen asiakirjana. Lain 24 §:ssä säädetään salassa pidettävistä viranomaisen asiakirjoista.  

Mainitun järjestämislain 19 §:n 2 momentin perustelujen (HE 241/2020 vp, s. 716–717) mukaan julkisuuslain mukaan asiakirjan julkisuuteen ei vaikuta, käyttääkö viranomainen tehtäviä hoitaessaan ostopalveluja vai hoitavatko tehtäviä viranomaisen palveluksessa olevat henkilöt. Yksityisen palvelutuottajan järjestämislain mukaisessa toiminnassa tuottamat asiakirjat ovat siis hyvinvointialueen asiakirjoja, ja kuuluvat sillä perusteella julkisuuslain soveltamisalaan.  

On mahdollista, että lakia sovellettaessa syntyy tulkintatilanteita siitä, ovatko kaikki hyvinvointialueen ja valtiovarainministeriön palveluntuottajalta tarvitsevat tiedot ja asiakirjat ”laadittu viranomaisen antaman toimeksiannon johdosta”. Lisäksi julkisuuslain nojalla viranomaisen asiakirjoina pidettävät asiakirjat voivat sisältää tietoja, jotka ovat julkisuuslain tai muun lain nojalla salassa pidettäviä. Jotta tässä momentissa ehdotettava tiedonsaantioikeus on taattu, ehdotetaan momenttiin sääntelyä, jonka mukaan Lapin tai Etelä-Savon hyvinvointialueella ja niille palveluja tuottavalla palveluntuottajilla on julkisuuslain nojalla julkisten tietojen ja asiakirjojen lisäksi velvollisuus antaa salassapitosäännösten estämättä hyvinvointialueelle ja valtiovarainministeriölle selvityksen tekemisen kannalta välttämättömät tiedot ja asiakirjat. Tällainen sääntely voi koskea myös tietoa, joka on liikesalaisuus; julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 17 ja 20 kohdassa säädetään liikesalaisuuden sisältävän asiakirjan salassapidosta (ks. säätämisjärjestysperustelut). Koska tiedonsaantioikeus sellaisten tietojen osalta, jotka eivät ole viranomaisen asiakirjoja, tai ovat salassa pidettäviä viranomaisen asiakirjoja, olisi sidottu välttämättömyyteen, tarkoitus ei ole, että pykälän nojalla velvoitettaisiin palveluntuottaja luovuttamaan tietoja esimerkiksi yksittäisten työntekijöiden tai alihankkijayritysten palkka- tai laskutustiedoista. Tarkoitus lähtökohtaisesti on, että hyvinvointialueelle ja valtiovarainministeriölle luovutetaan esimerkiksi tietoja palveluntuottajan päivystystoiminnan kokonaiskustannuksista tai päivystystoiminnan kustannuspaikkakohtaisia kustannustietoja. 

Hyvinvointialueesta annetun lain 10 §:n 2 momentin mukaan hyvinvointialueella on oikeus saada yksityiseltä palveluntuottajalta ja tämän alihankkijalta maksutta ja salassapitosäännösten estämättä palveluiden asianmukaisen tuotannon edellytysten varmistamista ja valvonnan toteuttamista varten välttämättömät tiedot ja selvitykset. Säännöksen sanamuoto ei suoraan vaikuta kattavan nyt kyseessä olevaa tilannetta, mikä sekin puoltaa tässä momentissa ehdotettua erillissääntelyä.  

Momentissa säädettäisiin lisäksi valtiovarainministeriön oikeudesta antaa tiedot ja asiakirjat, jotka eivät ole jo julkisuuslain nojalla julkisia, sosiaali- ja terveysministeriölle. Vaikka valtiovarainministeriö valmistelee erilliskorvausta koskevan päätöksen, on mahdollista, että päätöstä tehdessä tehdään yhteistyötä ministeriöiden välillä.  

Kun momentissa tarkoitettu tieto tai asiakirja on ministeriön tai hyvinvointialueen hallussa, koskisi tiedon luovuttamista tämän pykälän lisäksi julkisuuslain säännökset. 

Nykytilan arviointi –jaksossa esiin tuodun mukaisesti voi olla hankalaa eritellä juuri yhteispäivystyksen ylläpidosta aiheutuvia ylimääräisiä kustannuksia sairaaloiden muun toiminnan kustannuksista, jolloin korvattavien kustannusten määrä jossain määrin aina perustuu saatavilla olevan tiedon pohjalta tehtyyn arvioon. Pykälän 3 momentin säännöksillä tuettaisiin valtiovarainministeriön päätöksentekoa, mutta ministeriö korvauksesta päättäessään ei esimerkiksi olisi sidottu hyvinvointialueen näkemykseen korvattavien kustannusten tasosta ja perusteista, vaan tekisi lopullisen korvauspäätöksen omaan arvioonsa perustuen. 

Tietojen luovutukseen liittyy aina ainakin jossain määrin myös henkilötietojen käsittelyä. Sen sijaan on epätodennäköistä, että henkilötietojen käsitellessä 2 momentissa tarkoitetussa tarkoituksessa käsiteltäisiin luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EU) 2016/679 (yleinen tietosuoja-asetus), jäljempänä tietosuoja-asetus, 9 artiklassa tarkoitettuihin erityisiin henkilötietoryhmiin tarkoitettuja tietoja. Henkilötietojen käsittely perustuisi niin valtiovarainministeriön kuin hyvinvointialueen ja palveluntuottajan osalta tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohtaan eli käsittely on tarpeen rekisterinpitäjän lakisääteisen velvoitteen noudattamiseksi. 

Jos kuitenkin joku luovutettava tieto olisi tietosuoja-asetuksen 9 artiklassa tarkoitettu tieto, tai tällaisia tietoja on käsiteltävä, jotta voidaan luovuttaa toimintaa ja taloutta koskevaa tietoa, käsittely olisi sallittua tietosuojalain (1050/2018) 6 §:n 1 momentin 2 tai 4 kohdan nojalla. Käsittelyssä noudatettaisiin tietosuojalain 6 §:n 2 momentissa säädettyjä suojatoimia. Henkilötietojen käsittelyperuste olisi 9 artiklan 2 kohdan h alakohta (käsittely on tarpeen muun muassa terveys- palvelujen ja järjestelmien hallintoa varten unionin oikeuden tai jäsenvaltion lainsäädännön perusteella tai terveydenhuollon ammattilaisen kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti). Tietosuoja-asetuksen 9 artiklan 3 kohdan mukaan 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja henkilötietoja voidaan käsitellä 2 kohdan h alakohdassa esitettyihin tarkoituksiin, kun kyseisiä tietoja käsittelee tai niiden käsittelystä vastaa ammattilainen, jolla on lakisääteinen salassapitovelvollisuus unionin oikeuden tai jäsenvaltion lainsäädännön perusteella tai kansallisten toimivaltaisten elinten vahvistamien sääntöjen perusteella, taikka toinen henkilö, jota niin ikään sitoo lakisääteinen salassapitovelvollisuus unionin oikeuden tai jäsenvaltion lainsäädännön tai kansallisten toimivaltaisten elinten vahvistamien sääntöjen perusteella. Viranomaisen palveluksessa olevan henkilön vaitiolovelvollisuudesta säädetään julkisuuslain 23 §:ssä. Lain 4 §:n mukaan mitä viranomaisesta mainitussa laissa säädetään, koskee myös julkista tehtävää hoitavia yhteisöjä, laitoksia ja säätiöitä. Terveydenhuollon ammattihenkilön salassapitovelvollisuudesta säädetään terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) 17 §:ssä. 

Pykälän 5 momentissa säädettäisiin valtionavustuslain eräiden pykälien soveltamisesta. Korvauksen maksamiseen ja muuhun menettelyyn sekä muutoksenhakuun liittyvissä asioissa noudatettaisiin valtionavustuslain 20 §:n 1 momentin sääntelyä valtionavustuksen (tässä erilliskorvauksen) palauttamisesta, 21 §:ää valtionavustuksen (erilliskorvauksen) takaisinperinnästä, 24 ja 25 :ää korosta ja viivästyskorosta, 26 §:ää kohtuullistamisesta, 28 §:ää takaisinperinnän määräajasta, 29 §:ää palautusvelvollisuuden raukeamisesta, 30 §:ää kuittauksesta ja 34 §:ää oikaisuvaatimuksesta ja muutoksenhausta. Momentin sääntely vastaisi pääsääntöisesti terveydenhuoltolain 63 §:n 3 momentin sääntelyä (valtionavustuslain soveltaminen koulutuskorvauksen ja tutkimusrahoituksen maksamisessa). 

Pykälän 5 momentissa olisi asetuksenantovaltuutus antaa tarkempia säännöksiä valtioneuvoston asetuksella. Valtioneuvoston asetuksen valmistelisi ja esittelisi valtiovarainministeriö. 

7  Lakia alemman asteinen sääntely

Ehdotetussa uudessa voimaanpanolain 59 §:n 5 momentissa olisi asetuksenantovaltuutus, jonka mukaan valtioneuvoston asetuksella voitaisiin säätää tarkemmin kustannusten korvaamisen perusteista, hyvinvointialueen selvityksestä, toimintaa ja taloutta koskevista luovutettavista tiedoista sekä korvauksen myöntämiseen liittyvistä menettelyistä. Asetuksella ei säädettäisi henkilötietojen luovuttamisesta. Valtioneuvoston asetus arvioidaan asianmukaiseksi säädöstasoksi, koska kyse on hyvinvointialueiden rahoittamiseen liittyvästä järjestelystä. Kyseessä arvioidaan olevan Lapin ja Etelä-Savon hyvinvointialueille merkityksellinen korvaus, mikä myös puoltaa tarkentavien säännösten antamista valtioneuvoston asetuksella eikä ministeriön asetuksella. 

8  Voimaantulo

Ehdotetaan, että ehdotetut voimaanpanolain 59 §:n 2–5 momentti tulevat voimaan tulee voimaan alkuvuonna 2023, mutta niitä sovelletaan ensimmäisen kerran vuotta 2024 koskeviin kustannuksiin. Myös 59:n 1 momentti on ehdotettu alkuperäisessä esityksessä tulemaan voimaan alkuvuonna 2023, eli käytännössä tarkoitus on, että koko 59 § tulee voimaan samaan aikaa. 

Hyvinvointialueiden rahoitus vuonna 2023 pohjautuu säädetyn täysimääräisen siirtymätasauksen takia kunnilta siirtyviin kustannuksiin. Siirtyvät kustannukset lasketaan kuntakohtaisesti ja summataan hyvinvointialuetasolle. Näin ollen kunkin alueen rahoituksen pohjana toimivat alueen kuntien nykyiset menot. Etelä-Savon ja Lapin hyvinvointialueiden rahoitus vuonna 2023 siis sisältää Kemin ja Savonlinnan sairaaloiden yhteispäivystysten kustannukset tätä kautta. Vuodesta 2024 alkaen yleiskatteellinen rahoitus kohdennetaan alueille laskennallisin perustein säädetyt siirtymätasaukset huomioiden, ja alueiden rahoitus lähtee erkanemaan kunnilta siirtyneistä kustannuksista kohti tarveperusteisuutta. Tästä syystä säännöstä ehdotetaan sovellettavaksi ensimmäisen kerran vuotta 2024 koskeviin kustannuksiin. 

9  Toimeenpano ja seuranta

Valtioneuvosto seuraa ja ohjaa Lapin ja Etelä-Savon hyvinvointialueiden, kuten muidenkin hyvinvointialueiden toimintaa, mukaan lukien päivystyksen järjestämistä, osana järjestämislain 4 luvun mukaista ohjausta. Ohjaukseen liittyviä rakenteita kuvataan alkuperäisen esityksen jaksossa 2.1.2. Menettelyssä noudatettaisiin valtionavustuslain eräitä säännöksiä takaisinperinnästä, jos erilliskorvauksen saaja on olennaisesti rikkonut erilliskorvauksen käyttämistä koskevia säännöksiä tai ehtoja. 

10  Suhde täydennettävään esitykseen ja muihin esityksiin

11  Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys

Julkisen vallan velvoite turvata terveyspalvelut sekä yhdenvertaisuusperiaate

Perustuslain 19 §:n 1 momentissa on turvattu oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Säännöksen tarkoittama huolenpito tarkoittaa sosiaali- ja terveyspalveluja. Julkisen vallan on perustuslain 19 §:n 3 momentin mukaan turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä.  

Perustuslain 6 §:n 1 momentin mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Pykälän 2 momentin mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.  

Perustuslain 22 § velvoittaa julkista valtaa turvaamaan perusoikeuksien käytännön toteutumisen. 

Päivystystoiminnan järjestämisellä ja rahoituksella toteutetaan perustuslain 19 §:n 1 ja 3 momentin mukaisia julkisen vallan velvoitteita. Alkuperäisen esityksen säätämisjärjestysluvussa (s. 40–46) käsitellään alkuperäisen esityksen palveluiden järjestämiseen liittyviä valtiosääntöoikeudellisia seikkoja. 

Alkuperäisessä esityksessä käsitellään myös alkuperäiseen esitykseen liittyviä yhdenvertaisuusnäkökohtia. Perustuslain 6 §:n 2 momentin mukainen muu ilman hyväksyttävää syytä kielletty eri asettaminen koskee myös asuinpaikasta johtuvaa eri asemaan asettamista. Alkuperäisessä esityksessä arvioidaan esityksen merkitystä yhdenvertaisuuden kannalta siitä näkökulmasta, että vain eräille hyvinvointialueille annettaisiin mahdollisuus ylläpitää enempää kuin yhtä ympärivuorokautista yhteispäivystysyksikköä. Alkuperäisessä esityksessä tuodaan esiin (s. 41), että perustuslaissa säädetty yhdenvertaisuus koskee yksilöitä, ei esimerkiksi kuntia (ks. PeVL 9/2015 vp, s. 2). Näin ollen se, että hyvinvointialueilla on erilaiset oikeudet päivystysyksiköiden ylläpitoon, ei sellaisenaan ole yhdenvertaisuuskysymys. Yhdenvertaisuustarkastelun kohteena sen sijaan on, kohdellaanko eri hyvinvointialueiden asukkaita, tai yleisemmin maan eri osissa asuvia, yhdenvertaisesti perustuslain edellyttämällä tavalla palveluita järjestettäessä. Alkuperäisessä esityksessä katsotaan esityksessä esitetyin perustein, ettei siinä ehdotettu sääntely ole yhdenvertaisuusperiaatteen kannalta ongelmallista. 

Alkuperäisessä esityksessä käsitellään myös rahoitukseen liittyviä seikkoja (ks. erityisesti s. 44–45) ja todetaan, että hallituksen käsityksen mukaan voimaapanolain 59 §:n muutos ei lähtökohtaisesti edellytä rahoituksen lisäämistä tai erillistä rahoitusta, koska kyseessä on mahdollisuus enemmän kuin yhden yksikön ylläpitoon, ei velvoite. Hyvinvointialueiden on arvioitava enemmän kuin yhden ympärivuorokautisen yhteispäivystysyksikön tarpeellisuutta ja sovitettava toimintansa sille osoitettuun rahoitukseen. Rahoituksen osalta hyvinvointialueiden mahdollisuutta suoriutua tehtävistään turvaavat rahoituslain säännökset, mukaan luettuna siirtymätasaussääntely ja viime kädessä lisärahoitusta koskeva 11 §. Taloudelliset vaikutukset – jaksossa on kuvattu esitettävän erilliskorvauksen suhdetta mainittuun rahoituslain 11 §:ään. Kuten jaksossa todetaan, lisärahoitusta koskevassa arvioinnissa otettaisiin huomioon myös hyvinvointialueelle maksettu erilliskorvaus, mutta erilliskorvaus ei suoraan johtaisi siihen, ettei Lapin ja Etelä-Savon hyvinvointialueet voisi saada rahoituslain mukaista lisärahoitusta. Lisärahoitusmenettelyssä voitaisiin kuitenkin asettaa rahoituksen saamisille ehtoja, jotka periaatteessa voisivat koskea myös sitä, että hyvinvointialueen toisen ympärivuorokautisen yhteispäivystysyksikön palvelutasoa tulee sopeuttaa – käytännössä tämä velvoite seuraisi jo voimaanpanolain 59 §:n 1 momentista siinä tapauksessa, että toisen ympärivuorokautisen yhteispäivystysyksikön ylläpito vaarantaisi laissa hyvinvointialueen toiminnalle säädettyjen edellytysten noudattamista ja velvoitteiden täyttämistä. Myös valtion ja hyvinvointialueiden ohjaus- ja neuvotteluprosessissa hyvinvointialuetta voitaisiin ohjata tekemään kustannusten hallinnan kannalta välttämättömiä toimenpiteitä ja muita mahdollisia toimenpiteitä.  

Alkuperäisessä esityksessä todetaan, että esitettäessä hallituksen linjaamaa erillistä rahoitusta arvioidaan erikseen, seuraako rahoitusta koskevasta esityksestä säätämisjärjestykseen vaikuttavia seikkoja. 

Nyt esitettävään erilliskorvaukseen liittyy yhdenvertaisuusperiaatteen kannalta hieman erilainen asetelma kuin alkuperäisessä esityksessä. Tässä esityksessä ehdotetaan, että valtion talousarvion rajoissa valtion varoista voidaan korvata Lapin ja Etelä-Savon hyvinvointialueelle niitä lisäkustannuksia, joita aiheutuu hyvinvointialueen toisen ympärivuorokautisen päivystyksen ylläpidosta. Kuten tämän esityksen s. 5 on tuotu esiin, nämä hyvinvointialueet eivät ole ainoita hyvinvointialueita, jotka voivat ylläpitää enempää kuin yhtä ympärivuorokautista yhteispäivystysyksikköä, vaan terveydenhuoltolain 50 §:n 3 momentin nojalla hyvinvointialueet, joissa on yliopistollinen sairaala, sekä HUS-yhtymä voivat väestön palvelutarpeen niin edellyttäessä perustaa useamman kuin yhden ympärivuorokautisesti päivystävän yhteispäivystysyksikön sairaaloidensa yhteyteen. Tällaisia yksikköjä ylläpitää HUS-yhtymä ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue. Tässä hallituksen esityksessä ei esitetä korvausta tällaisten yhteispäivystysyksiköiden ylläpidosta aiheutuvien lisäkustannusten korvaamiseen. Erilliskorvausta ei esitetä myöskään millekään hyvinvointialueelle, joka ylläpitää terveydenhuoltolain 50 §:n 5 momentin mukaista ympärivuorokautista perusterveydenhuollon tai akuuttilääketieteen päivystystä. Yhdenvertaisuusperiaatteen kannalta arvioidaan tarpeelliseksi arvioida erityisesti sitä, muodostuuko se, ettei 50 §:n 3 momentin nojalla useampaa kuin yhtä ympärivuorokautisesti päivystävää yhteispäivystysyksikköä ylläpitävälle HUS-yhtymälle tai yliopistolliselle hyvinvointialueelle korvattaisi myös lisäkustannuksia, yhdenvertaisuusperiaatteen kannalta ongelmalliseksi. 

Alkuperäisessä esityksessä on käyty läpi yhdenvertaisuusperiaatteeseen liittyviä perustuslain esitöiden perusteluja sekä perustuslakivaliokunnan lausuntokäytäntöä. Tässä ei siten toisteta kokonaan alkuperäisessä esityksessä todettua, mutta esityksessä todettu on oleellinen nyt esillä olevan asian käsittelyssäkin. Hallituksen käsityksen mukaan lähtökohtana nyt käsillä olevassakin arvioinnissa on, että se, että eri hyvinvointialueita kohdellaan eri lailla lainsäädännössä ei sellaisenaan ole perustuslain 6 §:n mukainen yhdenvertaisuuskysymys, mutta on arvioitava, asettaako erilainen kohtelu hyvinvointialueiden ihmiset erilaiseen asemaan perustuslain kannalta ongelmallisella tavalla. 

Tässä esityksessä tuodaan esiin (s. 5), että esitys myönnettävästä erillisestä korvauksesta perustuu erityisesti siihen, että erilliskorvauksella halutaan turvata Kemin ja Savonlinnan sairaalan päivystystoiminnan jatkumista aiemman laajuisena, sillä niissä on historiallisesti ollut ympärivuorokautinen yhteispäivystys aiemman oman sairaanhoitopiirin keskussairaalastatuksen perusteella. Erilliskorvauksen osoittaminen Lapin ja Etelä-Savon hyvinvointialueille on viime kädessä hallituksen poliittinen päätös, joka hallituksen käsityksen mukaan on lainsäätäjän harkintavallan piirissä. 

Yhdenvertaisuussäännös kohdistuu lainsäätäjäänkin. Lailla ei voida mielivaltaisesti asettaa ihmisiä tai ihmisryhmiä toisia edullisempaan tai epäedullisempaan asemaan. Yhdenvertaisuussäännös ei kuitenkaan edellytä kaikkien ihmisten kaikissa suhteissa samanlaista kohtelua, elleivät asiaan vaikuttavat olosuhteet ole samanlaisia. Yhdenvertaisuusnäkökohdilla on merkitystä sekä myönnettäessä lailla etuja ja oikeuksia ihmisille että asetettaessa heille velvollisuuksia. Toisaalta lainsäädännölle on ominaista, että se kohtelee tietyn hyväksyttävän yhteiskunnallisen intressin vuoksi ihmisiä eri tavoin edistääkseen muun muassa tosiasiallista tasa-arvoa (HE 309/1993 vp, s. 42—43, ks. myös PeVL 31/2014 vp, s. 3/I). Perustuslakivaliokunta on erityisesti kokeilulainsäädännön arvioinnin yhteydessä katsonut, että pelkkää maantieteellistä kriteeriä ei voida pitää perustuslain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettuna hyväksyttävänä perusteena eri asemaan asettamiselle perusoikeusjärjestelmässä, jonka kokonaisuuteen kuuluvat myös maassaliikkumisoikeus ja asuinpaikan valitsemisen vapaus (PeVL 24/2017 vp, s. 4). Perustuslakivaliokunta on vakiintuneesti todennut, ettei yhdenvertaisuusperiaatteesta johdu tiukkoja rajoja lainsäätäjän harkinnalle pyrittäessä kulloisenkin yhteiskuntakehityksen vaatimaan sääntelyyn (ks. esim. PeVL 17/2021 vp, kappale 112, PeVL 20/2017 vp, s. 7). Perustuslakivaliokunta on myös katsonut, etteivät erot saa muodostua kohtuuttomiksi (ks. esim. PeVL 17/2021 vp, kappale 113, PeVL 20/2017 vp, s. 9 ja PeVL 57/2016 vp, s. 3), eli perustuslakivaliokunta on kiinnittänyt huomiota oikeasuhtaisuuteen. 

Perustuslakivaliokunta on aiemmin kunta- ja palvelurakenneuudistusta sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaisuudistusta arvioidessaan pitänyt tärkeänä myös sitä, että uudistusta toimeenpantaessa kiinnitetään vakavaa huomiota maan eri osissa olevien kuntien asukkaiden yhdenvertaiseen kohteluun ja heidän tosiasiallisiin mahdollisuuksiinsa saada perusoikeuksien toteutumisen kannalta välttämättömiä palveluja (ks. PeVL 67/2014 vp ja PeVL 37/2006 vp, s. 2— 3). 

Hallituksen käsityksen mukaan esitys saattaa olla ongelmallinen yhdenvertaisuusperiaatteen näkökulmasta. Kahdelle hyvinvointialueelle voitaisiin osoittaa rahoitusta, jotta näiden alueiden olisi niin päättäessään mahdollista ylläpitää kahta ympärivuorokautista yhteispäivystysyksikköä. Erilliskorvauksen takia näiden kahden alueen ei tarvitsisi kohdentaa rahoituslain perusteella saamaansa yleiskatteellista rahoitusta kahden yhteispäivystysyksikön ylläpidon aiheuttamiin ylimääräisiin kustannuksiin. Sen sijaan HUS-yhtymälle ja hyvinvointialueille, joiden alueella on yliopistollinen sairaala, ei osoitettaisi rahoitusta ylimääräisten kustannusten korvaamiseksi, vaikka ne ylläpitäisivät enempää kuin yhtä ympärivuorokautista yhteispäivystysyksikköä. Nämä alueet ylläpitävät kaiken yhteispäivystyksensä rahoituslain nojalla saamansa yleiskatteellisella rahoituksella. Useamman kuin yhden yhteispäivystysyksikön ylläpidosta aiheutuvat ylimääräiset kustannukset aiheuttavat sen, että resursseja jää vähemmän muihin sosiaali- ja terveyspalveluihin, millä puolestaan saattaa olla merkitystä asukkaiden sosiaali- ja terveyspalveluiden toteutumiseen.  

Käytännössä esillä on eräänlainen Lapin ja Etelä-Savon asukkaisiin kohdistuva positiivisen erityiskohtelun asetelma. Hallituksen käsityksen mukaan tällaisen asetelman hyväksyttävyyttä puoltaa se, että kyseisten hyvinvointialueiden alueilla on ollut alueen asukkaita palveleva ympärivuorokautinen yhteispäivystys myös Kemissä ja Savonlinnassa. Keskeinen syy sille, että Kemin ja Savonlinnan sairaaloiden yhteydessä ei voida enää ylläpitää ympärivuorokautista yhteispäivystysyksikköä (10 vuoden siirtymäajalla) on sote-uudistukseen liittyvät aluemuutokset. Myös eduskunta on lausumassaan (EV 111/2021 vp – lausuma 4) erikseen edellyttänyt näiden sairaaloiden riittävän palvelutason turvaamista. 

Hallitus toteaa, että kahden yhteispäivystysyksikön ylläpitoon ei kuitenkaan olisi välttämätöntä osoittaa lisää rahoitusta, vaan päivystyspalveluidenkin kustannukset sinänsä voitaisiin kattaa hyvinvointialueen rahoituslain mukaisella yleiskatteellisella rahoituksella (ks. alkuperäisen esityksen jakso 2.2.1.3 ja sen säätämisjärjestysperusteluiden s. 44 –45). Kaikille hyvinvointialueille osoitetaan rahoituslain nojalla rahoitus myös päivystyspalveluiden järjestämiseen, ja hyvinvointialueiden mahdollisuutta suoriutua tehtävistään turvaavat myös siirtymätasaussääntely ja viime kädessä lisärahoitusta koskeva rahoituslain 11 §. Rahoituslaki on perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella säädetty. Toisin sanoen HUS-yhtymä ja yliopistolliset hyvinvointialueetkin saavat rahoituksen sosiaali- ja terveyspalveluiden, mukaan lukien päivystyspalveluiden järjestämiseen, vaikkei niille osoitetakaan erillistä korvausta enemmän kuin yhden ympärivuorokautisen yhteispäivystysyksikön ylläpitoa varten. Enemmän kuin yhden ympärivuorokautisen yhteispäivystysyksikön ylläpito ei ole näillekään alueille lakisääteinen velvoite, vaan mahdollisuus. Tässä esityksessä esitetty erilliskorvaus Lapin ja Etelä-Savon hyvinvointialueille olisi eduskunnan hyväksymään talousarvioon sidottua, ja korvauksen määrittämiseen liittyisi myös viranomaisen eli korvausta hallinnoivan ministeriön harkintaa. 

Hallituksen käsityksen mukaan esityksen hyväksyttävyyttä tukevat myös kohtuullisuuteen liittyvät seikat. Kun eri asemaan asettaminen kohdentuu ensi sijassa eri hyvinvointialueisiin, on yhteys ihmisten eri asemaan asettamiseen jossain määrin löyhempi kuin perustuslakivaliokunnan eri lausunnoissaan käsittelemissä asioissa, kuten eläkkeiden (PeVL 57/2016, PeVL 60/2002 vp), työttömyyden aikaisessa toimeentulon (PeVL 46/2002 vp) tai oleskelulupien (PeVL 20/2017 vp) kohdalla. Kohtuullisuuden ja oikeasuhteisuuden osalta voidaan nostaa esiin, että Taloudelliset vaikutukset -jaksossa arvioidun suuntaa-antavan arvion mukaan erilliskorvaus rajattaisiin lailla yhteensä noin yhdeksän miljoonaan euroon, kun hyvinvointialueiden vuosittainen yleiskatteinen valtionrahoitus on noin 22,5 miljardia euroa vuonna 2023. Käytännössä erilliskorvauksen osuus hyvinvointialueiden rahoituksen kokonaisuudessa tulisi olemaan suhteessa hyvin kohtuullinen.  

Omaisuuden suoja, asiakirjajulkisuus ja yksityiselämän suoja

Voimaanpanolain 59 §:n 3 momentissa ehdotetaan säädettäväksi Lapin ja Etelä-Savon hyvinvointialueen velvoitteeksi toimittaa korvauksen hallinnoinnista vastaavalle valtiovarainministeriölle selvitys päivystyspalvelujen toiminnasta ja taloudesta sekä kahden ympärivuorokautisen yhteispäivystysyksikön ylläpidosta aiheutuvista ylimääräisistä kustannuksista korvauksen maksamista varten. Lapin tai Etelä-Savon hyvinvointialueelle palveluja tuottavalla palveluntuottajilla olisi julkisuuslain nojalla julkisten tietojen ja asiakirjojen luovuttamisen lisäksivelvollisuus pyynnöstä antaa salassapitosäännösten estämättä hyvinvointialueelle selvityksen tekemisen kannalta välttämättömät tiedot ja asiakirjat. Lapin tai Etelä-Savon hyvinvointialueella ja niille palveluja tuottavalla palveluntuottajilla olisi julkisuuslain nojalla julkisten tietojen ja asiakirjojen luovuttamisen lisäksi velvollisuus pyynnöstä antaa salassapitosäännösten estämättä pyynnöstä valtiovarainministeriölle korvauksen määrittämisen kannalta välttämättömät tiedot. Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin muun ohella säätää tarkemmin hyvinvointialueen selvityksestä, luovutettavista toimintaa ja taloutta koskevista tiedoista ja korvauksen myöntämiseen liittyvistä menettelyistä. 

Perustuslain 15 §:n 1 momentin mukaan jokaisen omaisuus on turvattu. Tämän yleislausekkeen perusteella arvioidaan omistajan käyttöoikeuksien ja omistajan määräämisvallan erilaisia rajoituksia.  

Palveluntuottaja, jolla on velvollisuus antaa liiketoimintaansa koskevia tietoja hyvinvointialueelle ja korvausta hallinnoivalle ministeriölle, saattaa mieltää tietojenantovelvoitteen piiriin kuuluvien tietojen olevan ainakin joltain osin liikesalaisuuden piiriin kuuluvia. Liikesalaisuuslain (595/2018) määritelmäsäännöksen mukaan liikesalaisuudella tarkoitetaan mainitussa laissa tietoa a) joka ei ole kokonaisuutena tai osiensa täsmällisenä kokoonpanona ja yhdistelmänä tällaisia tietoja tavanomaisesti käsitteleville henkilöille yleisesti tunnettua tai helposti selville saatavissa; b) jolla a alakohdassa tarkoitetun ominaisuuden vuoksi on taloudellista arvoa elinkeinotoiminnassa; ja c) jonka laillinen haltija on ryhtynyt kohtuullisiin toimenpiteisiin sen suojaamiseksi. Mainittu laki ei nimenomaisesti koske nyt käsillä olevaa tilannetta eli liikesalaisuuden piiriin mahdollisesti kuuluvan tiedon luovuttamista viranomaisille, joista hyvinvointialue on vielä sen sopimuskumppani, mutta määritelmään viitataan tässä yhteydessä liikesalaisuuden käsitteen avaamiseksi.  

Liikesalaisuuden kuulumisesta perustuslain 15 §:n 1 momentin mukaisen suojan piiriin ei ole mainintaa perustuslain esitöissä, eikä ilmeisesti myöskään perustuslakivaliokunta ole nimenomaisesti lausunut asiasta. Liikesalaisuuslain hallituksen esityksessä katsotaan, että liikesalaisuuksien voidaan katsoa kuuluvan perustuslain 15 §:ssä turvatun omaisuudensuojan piiriin (HE 49/2018 vp, s. 131–132). Perustuslakivaliokunta ei käsitellyt esitystä sen eduskuntakäsittelyn aikana. Oikeuskirjallisuudessa on esitetty näkemyksiä, että liikesalaisuuksien kuuluvat tai voivat kuulua perustuslain 15 §:n 1 momentin mukaisen suojan piiriin (Olli Mäenpää: Liikesalaisuudet viranomaisen toiminnassa, Edilex 2006, s. 68–69, Pekka Länsineva: Perusoikeudet ja varallisuussuhteet, Suomalainen lakimiesyhdistys 2002, s. 183). 

Aiemmin kuvatun mukaisesti perusoikeudet koskevat luonnollisia henkilöitä. Perustuslain esitöiden mukaan perusoikeussäännökset ulottuvat oikeushenkilöihin välillisesti, sillä oikeushenkilön asemaan puuttuminen saattaa merkitä kajoamista oikeushenkilön taustalla olevan yksilön oikeuksiin (HE 309/1993 vp, s. 23).  

Tämän esityksen keskiössä ei ole sen asian periaatteellinen tarkastelu, miten perustuslain 15 §:n 1 momentin mukainen omaisuuden suoja suojaa liikesalaisuuksia, mutta liikesalaisuuslain hallituksen esityksessä esitetyn mukaisesti lähtökohtaisesti liikesalaisuuden voidaan olettaa tulevan omaisuudensuojan piirin. Täten ehdotetun 59 §:n 3 momentin säännöksiä tulee arvioida. Liikesalaisuutta koskevan perustuslakivaliokunnan nimenomaisen lausuntokäytännön puuttuessa on hankala arvioida, tarkoittaako pelkästään liikesalaisuuden piiriin kuuluvan tiedon luovuttamisvelvollisuus viranomaiselle viranomaistoimintaa varten puuttumista omaisuudensuojaan. Oikeusjärjestystä tarkastellessa voidaan todeta, että esimerkiksi valvovilla viranomaisilla tyypillisesti on laajat tiedonsaantioikeudet valvottaviin nähden, ja tiedonsaantioikeuden piiriin kuulunee eri sektoreilla myös liikesalaisuuden piiriin kuuluvia asioita.  

Nyt kyseessä olevassa tilanteessa palveluntuottajan tiedonluovutusvelvoitteen (ja vastaavasti viranomaisen tietojensaantioikeuden) tarkoituksena on, että korvauksen maksavalla viranomaisella on riittävät tiedot, jotta korvaus voidaan maksaa hyvinvointialueelle. Jos tällaisen tiedonsaantioikeuden katsotaan olevan lähtökohtaisesti omaisuudensuojan rajoitus, hallituksen käsityksen mukaan liikesalaisuuden puuttuvalla tietojenantovelvoitteella on hyväksyttävät ja suhteelliset ja muuten perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset täyttävät perusteet. Sääntelyn tarkoituksena on mahdollistaa korvauksen maksaminen, ja tällä korvauksella rahoitetaan hyvinvointialueen järjestämisvastuun piiriin kuuluvan päivystyksen järjestämistä, joka puolestaan toteuttaa perustuslain 19 §:n 1 ja 3 momentin mukaisia velvoitteita. Nyt kyseessä olevassa tilanteessa lisäksi on kysymys päivystyspalveluista, joita jatkossa järjestämislain nojalla ei voi ulkoistaa, vaan ne tuotettava omana palveluna. Järjestämislain perusteluissa ulkoistamiskieltoa perustellaan sillä, että ympärivuorokautisen päivystyksen järjestäminen edellyttää suuria investointeja ja tehtävät ovat vahvasti sidoksissa hyvinvointialueen valmiuteen ja varautumiseen liittyviin tehtäviin, minkä vuoksi ympärivuorokautista päivystystä ei ole mahdollista ulkoistaa (HE 241/2020 vp, s. 689). Tämä korostaa kyseessä olevien palveluiden merkittävää roolia perustuslain 19.1 ja 3 momentin mukaisten oikeuksien turvaamisessa ja omalta osaltaan puoltaa viranomaisen tiedonsaantioikeutta. Lisäksi voidaan todeta, ettei liikesalaisuuden sisältävän tiedon luovuttamisvelvollisuudella tavoitella esimerkiksi kyseisen tiedon hyödyntämistä kaupallisiin tarkoituksiin, vaan tarkoituksena on siis erilliskorvauksen maksamisen mahdollistaminen. 

Hallituksen käsityksen mukaan esityksen hyväksyttävyyttä ja oikeasuhtaisuutta tarkastellessa merkityksellistä on, että ei-julkisten tietojen luovutus on lakitasolla rajattu erilliskorvauksen maksamisen kannalta välttämättömiin tietoihin. Hallituksen käsityksen mukaan tällainen sääntelytapa on riittävän täsmällinen ja tarkkarajainen. Analogiaa voidaan hakea perustuslakivaliokunnan henkilötietojen luovuttamista koskevasta käytännöstä. Valiokunta on vakiintuneesti näissä yhteyksissä kiinnittänyt huomiota muun muassa siihen, mihin ja ketä koskeviin tietoihin tiedonsaantioikeus ulottuu ja miten tiedonsaantioikeus sidotaan tietojen välttämättömyyteen. Viranomaisen tietojensaantioikeus ja tietojenluovuttamismahdollisuus ovat valiokunnan mukaan voineet liittyä jonkin tarkoituksen kannalta "tarpeellisiin tietoihin", jos tarkoitetut tietosisällöt on pyritty luettelemaan laissa tyhjentävästi. Jos taas tietosisältöjä ei ole samalla tavoin luetteloitu, sääntelyyn on pitänyt sisällyttää vaatimus "tietojen välttämättömyydestä" jonkin tarkoituksen kannalta (mm. PeVL 15/2018 vp). Nyt ehdotetussa sääntelyssä hyvinvointialueen ja valtiovarainministeriön tiedonsaantioikeus on sidottu korvauksen määrittämisen kannalta välttämättömiin tietoihin. Tietojenantovelvoitetta ei myöskään voida pitää omaisuudensuojan ydinalueelle menevänä rajoituksena. 

Perustuslain 12 §:n 2 momentin mukaan viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta. 

Viranomaisen hallussa olevien asiakirjojen julkisuutta ja salassapitoa koskeva yleislaki on julkisuuslaki. Kun palveluntuottaja on luovuttanut tiedot hyvinvointialueelle tai valtiovarainministeriölle, tietojen luovutusta eteenpäin sääntelee julkisuuslaki. Julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 17 kohdan mukaan salassa pidettäviä ovat asiakirjat, jotka sisältävät tietoja valtion, hyvinvointialueen, kunnan tai muun julkisyhteisön tai julkisuuslain 4 §:n 2 momentissa tarkoitetun yhteisön, laitoksen tai säätiön liikesalaisuudesta, samoin kuin sellaiset asiakirjat, jotka sisältävät tietoja muusta vastaavasta liiketoimintaa koskevasta seikasta, jos tiedon antaminen niistä aiheuttaisi mainituille yhteisöille, laitoksille tai säätiöille taloudellista vahinkoa tai saattaisi toisen samanlaista tai muutoin kilpailevaa toimintaa harjoittavan julkisyhteisön tai yksityisen parempaan kilpailuasemaan tai heikentäisi julkisyhteisön tai 4 §:n 2 momentissa tarkoitetun yhteisön, laitoksen tai säätiön mahdollisuuksia edullisiin hankintoihin tai sijoitus-, rahoitus- ja velanhoitojärjestelyihin. Julkisuuslain 4 §:n 2 momentin mukaan mitä viranomaisesta säädetään, koskee myös lain tai asetuksen taikka lain tai asetuksen nojalla annetun säännöksen tai määräyksen perusteella julkista tehtävää hoitavia yhteisöjä, laitoksia, säätiöitä ja yksityisiä henkilöitä niiden käyttäessä julkista valtaa. Lisäksi julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 20 kohdan mukaan salassa pidettäviä ovat asiakirjat, jotka sisältävät tietoja yksityisestä liikesalaisuudesta, samoin kuin sellaiset asiakirjat, jotka sisältävät tietoja muusta vastaavasta yksityisen elinkeinotoimintaa koskevasta seikasta, jos tiedon antaminen niistä aiheuttaisi elinkeinonharjoittajalle taloudellista vahinkoa, ja kysymys ei ole kuluttajien terveyden tai ympäristön terveellisyyden suojaamiseksi tai toiminnasta haittaa kärsivien oikeuksien valvomiseksi merkityksellisistä tiedoista tai elinkeinonharjoittajan velvollisuuksia ja niiden hoitamista koskevista tiedoista. 

Jos tietoja hallussa pitävälle viranomaiselle tulisi tietopyyntö saaduista tiedoista, ratkaistaisiin asia julkisuuslain säännösten mukaisesti. Julkisuuslaki on säädetty perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella (HE 30/1998 vp –PeVL 43/1998 vp). Kun ministeriö tekee päätöksen hyvinvointialueelle myönnettävästä korvauksesta, voi myös tätä kautta välillisesti välittyä tietoa palveluntuottajalle palvelun tuottamisesta aiheutuvista kustannuksista.  

Erityisen merkityksellinen tietojen luovuttamiseen liittyvä sääntely olisi Mehiläinen Länsi-Pohja Oy:n kannalta, joka hoitaa ulkoistamissopimukseen perustuen Kemin sairaalan melkein koko toimintaa voimaanpanolaissa säädetyn siirtymäajan mukaisesti (ks. alkuperäisen esityksen s. 21–22). Hallituksen käsityksen mukaan voimaanpanolain 59 §:n 3 momentin säännösten hyväksyttävyyttä perustuslain 15 §:n 1 momentin kannalta ja suhteessa perustuslain 12 §:n 2 momentin säännöksiin tukeekin se, että velvoite käytännössä kohdistuisi toimijaan, joka tuottaa julkisen vallan järjestämisvastuulle kuuluvan merkittävän palvelun, joka kuuluu julkisen vallan perustuslain 19 §:n 1 ja 3 momentin mukaisten velvoitteiden piiriin. 

Perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla.  

Esityksen säännöskohtaisissa perusteluissa todetun mukaisesti tietojen luovuttamiseen liittynee aina jonkin verran henkilötietojen käsittelyä, ainakin esimerkiksi tietoja luovuttavan henkilön ja hänen yhteystietojensa osalta. 

Perustuslakivaliokunnan lausuntokäytännön mukaan on lähtökohtaisesti riittävää perustuslain 10 §:n 1 momentin kannalta, että henkilötietojen käsittelyn sääntely täyttää EU:n yleisessä tietosuoja-asetuksessa asetetut vaatimukset. Valiokunnan mukaan henkilötietojen suoja tulee turvata ensisijaisesti EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen ja kansallisen yleislainsäädännön nojalla. Kansallisen erityislainsäädännön säätämiseen tulee siten suhtautua pidättyvästi ja rajata sellainen vain välttämättömään tietosuoja-asetuksen salliman kansallisen liikkumavaran puitteissa (ks. PeVL 14/2018 vp, s. 4 - 5). Yleistä tietosuoja-asetusta yksityiskohtaisemman sääntelyn tarve tulee kuitenkin perustella myös tietosuoja-asetuksen puitteissa tapauskohtaisesti, ja tällöin on syytä kiinnittää huomiota myös asetuksessa omaksuttuun riskiperusteiseen lähestymistapaan mukaisesti kiinnittämällä huomiota tietojen käsittelyn aiheuttamiin uhkiin ja riskeihin. Valiokunnan henkilötietojen suojaa koskevassa käytännössä on sinänsä korostettu lailla säätämisen tarvetta erityisesti silloin, kun henkilötietoja käsittelee viranomainen (PeVL 14/2018 vp, s. 4 –6). 

Perustuslakivaliokunta on arvioinut viranomaisten tietojen saamista ja luovuttamista salassapitovelvollisuuden estämättä koskevaa sääntelyä perustuslain 10 §:n 1 momentissa säädetyn yksityiselämän ja henkilötietojen suojan kannalta ja kiinnittänyt huomiota muun muassa siihen, mihin ja ketä koskeviin tietoihin tiedonsaantioikeus ulottuu ja miten tiedonsaantioikeus sidotaan tietojen välttämättömyyteen (PeVL 15/2018 vp). Viranomaisen tietojensaantioikeus ja tietojenluovuttamismahdollisuus ovat voineet liittyä jonkin tarkoituksen kannalta "tarpeellisiin tietoihin", jos tarkoitetut tietosisällöt on pyritty luettelemaan laissa tyhjentävästi. Jos taas tietosisältöjä ei ole samalla tavoin luetteloitu, sääntelyyn on pitänyt sisällyttää vaatimus "tietojen välttämättömyydestä" jonkin tarkoituksen kannalta (ks. esim. PeVL 17/2016 vp, s. 2-3). Valiokunta on antanut erityistä merkitystä luovutettavien tietojen luonteelle arkaluonteisina tietoina arvioidessaan täsmällisyyttä ja sisältöä (PeVL 38/2016 vp, s. 3). Perustuslakivaliokunta on painottanut, että erottelussa tietojen saamisen tai luovuttamisen tarpeellisuuden ja välttämättömyyden välillä on kyse tietosisältöjen laajuuden ohella myös siitä, että salassapitosäännösten edelle menevässä tietojensaantioikeudessa on viime kädessä kysymys siitä, että tietoihin oikeutettu viranomainen omine tarpeineen syrjäyttää ne perusteet ja intressit, joita tiedot omaavaan viranomaiseen kohdistuvan salassapidon avulla suojataan (PeVL 15/2018 vp). 

Perustuslakivaliokunta lausuntokäytännössään on antanut merkitystä luovutettavien tietojen luonteelle arkaluonteisina tietoina arvioidessaan tietojen saamista ja luovuttamista salassapitovelvollisuuden estämättä koskevan sääntelyn kattavuutta, täsmällisyyttä ja sisältöä (PeVL 38/2016 vp, s. 3). Se on myös painottanut arkaluonteisten tietojen käsittelyn aiheuttamia uhkia (PeVL 15/2018). 

Esitystä arvioidessa yksityiselämän suojan kannalta yleisesti ottaen voidaan ennakoida, että henkilötietoja joudutaan käsittelemään melko vähäisessä määrin tietoja luovutettaessa ja niitä luovutusta varten kerätessä, eikä viranomaiselle lähtökohtaisesti ole tarvetta luovuttaa tietosuoja-asetuksen 9 artiklan mukaisia, tai kansallisen käsitteistön mukaisia arkaluonteisia tietoja. Luovutettavat tiedot koskevat viranomaisen ja palveluntuottajan terveydenhuollon järjestämistä ja tuottamista ja niiden kustannuksia, ei esimerkiksi yksittäisiä ihmisiä koskevien terveystietojen luovutuksia. Henkilötietojen käsittely tapahtuisi pääsääntöisesti tietosuoja-asetuksen ja tietosuojalain yleissäännösten mukaisesti. Laissa olisi kuitenkin tarpeen säätää tietojen luovutusta salassapitosäännösten estämättä koskeva sääntely, jotta hyvinvointialueeseen ja palveluntuottajaan kohdentuu tietojenluovutusta koskeva nimenomainen velvoite. Pykälässä määriteltäisiin, keneen velvoite kohdistuu ja kenelle tiedot tulee luovuttaa. Luovutettavia tietoja koskisi välttämättömyysedellytys. 

Säännöskohtaisissa perusteluissa on otettu huomioon se lähtökohtaisesti melko epätodennäköinen mahdollisuus, että jokin henkilötietojen käsittelytilanne kattaisi arkaluonteisten henkilötietojen käsittelyä. Tietojen käsittelyä tällöin koskisi tietosuoja-asetuksen ja tietosuojalain suojatoimia koskeva sääntely, jota on selostettu säännöskohtaisissa perusteluissa, ja joiden arvioidaan olevan riittävät toimet tietojen käsittelyn suojatoimiksi tässä sääntely-yhteydessä. Voidaan tuoda myös esiin, että viranomaisen tietojen käsittelyä koskee myös julkisen hallinnon tiedonhallinnasta annetun lain (906/2019) mukaiset velvoitteet. Säännösehdotusten katsotaan olevan ongelmattomat perustuslain 10 §:n 1 momentin kannalta. 

Asetuksenantovaltuudet

Perustuslain 80 §:n 1 momentin mukaan lailla on säädettävä asioista, jotka perustuslain mukaan kuuluvat lain alaan. Perustuslakivaliokunta on todennut, että itsehallinnosta kuntia suuremmilla hallintoalueilla säädetään perustuslain 121 §:n 4 momentin mukaan lailla. Itsehallinnon yhtenä takeena edellytetään siten tiettyä laintasoisuutta, millä on merkitystä suhteessa hyvinvointialueiden hallinnon järjestämiseen ja niiden rahoitukseen (PeVL 17/2021 vp, kappale 34). 

Ehdotetut säännökset sisältäisivät lakitasoiset säännökset siitä, että valtio korvaa ylimääräisiä kustannuksia kahden ympärivuorokautisen yhteispäivystysyksikön ylläpidosta. Korvauksen määrää koskien laissa olisi sen enimmäismäärää koskeva määrittely. Säännöksissä olisi myös lakitasoiset säännökset eräistä korvauksen myöntämiseen liittyvistä menettelyllistä seikoista (hyvinvointialueen velvoite antaa selvitys korvauksen maksamista varten, valtionavustuslain osittainen soveltaminen, säännökset toimintaa ja taloutta koskevien tietojen luovuttamisesta). Valtioneuvoston asetuksella voitaisiin ehdotetun 59 §:n 5 momentin mukaan antaa laissa säädettyihin asioihin liittyviä tarkempia säännöksiä. Tarkoitus ei ole säätää henkilötietojen luovuttamisesta asetuksella. Hallituksen käsityksen mukaan ehdotettu asetuksenantovaltuus on perustuslain ja perustuslakivaliokunnan käytännön edellyttämällä tavalla riittävän tarkkarajainen ja täsmällinen. 

Edellä todetun perusteella hallitus katsoo, että lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Hallitus pitää kuitenkin suotavana, että perustuslakivaliokunta antaa esityksestä lausunnon.