2
Nykytila ja sen arviointi
2.1
Työn vaarojen selvittäminen ja arviointi työajan osalta
Työturvallisuuslaki tuli voimaan vuoden 2003 alusta. Työturvallisuuslain tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja työolosuhteita työntekijöiden työkyvyn turvaamiseksi ja ylläpitämiseksi sekä ennalta ehkäistä ja torjua työtapaturmia, ammattitauteja ja muita työstä ja työympäristöstä johtuvia työntekijöiden fyysisen ja henkisen terveyden haittoja.
Työturvallisuuslain 8 §:n perusteella työnantaja on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan työntekijöiden turvallisuudesta ja terveydestä työssä. Tässä tarkoituksessa työnantajan on otettava huomioon työhön, työolosuhteisiin ja muuhun työympäristöön sekä työntekijän henkilökohtaisiin edellytyksiin liittyvät seikat. Työturvallisuuslain keskeinen tavoite on kiinnittää huomiota järjestelmälliseen ja jatkuvaan työympäristön ja työolosuhteiden arviointiin ja parantamiseen. Työnantajan on suunniteltava, valittava, mitoitettava ja toteutettava työolosuhteiden parantamiseksi tarvittavat toimenpiteet noudattaen työturvallisuuden ennalta ehkäiseviä perusperiaatteita. Työnantajan on myös tarkkailtava toteutettujen toimenpiteiden vaikutusta työn turvallisuuteen ja terveellisyyteen.
Jotta työnantaja voi toteuttaa työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden edellyttämät työolosuhteiden parantamiseksi tarvittavat toimenpiteet, tulee työnantajan olla tietoinen työpaikan ja harjoittamansa toiminnan haitta- ja vaaratekijöistä. Tämä koskee sekä fyysisiä että psykososiaalisia haitta- ja vaaratekijöitä. Työturvallisuuslain 10 §:n perusteella työnantajan on työn ja toiminnan luonne huomioon ottaen riittävän järjestelmällisesti selvitettävä ja tunnistettava työstä, työajoista, työtilasta, muusta työympäristöstä ja työolosuhteista aiheutuvat haitta- ja vaaratekijät sekä, jos niitä ei voida poistaa, arvioitava niiden merkitys työntekijöiden turvallisuudelle ja terveydelle. Tällöin on otettava huomioon:
1) tapaturman ja muu terveyden menettämisen vaara kiinnittäen huomiota erityisesti kyseisessä työssä tai työpaikassa esiintyviin 5 luvussa tarkoitettuihin vaaroihin ja haittoihin;
2) esiintyneet tapaturmat, ammattitaudit ja työperäiset sairaudet sekä vaaratilanteet;
3) työntekijän ikä, sukupuoli, ammattitaito ja muut hänen henkilökohtaiset edellytyksensä;
4) työn kuormitustekijät;
5) mahdollinen lisääntymisterveydelle aiheutuva vaara;
6) muut vastaavat seikat.
Työturvallisuuslain 10 §:llä on keskeinen merkitys työpaikan turvallisuuden hallinnassa. Säännöksen tarkoituksena on kattaa kaikki työpaikalla kysymykseen tulevat haitta- ja vaaratekijät. Työturvallisuuslain ja sen 10 §:n sisältöön on vaikuttanut toimenpiteistä työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen edistämiseksi työssä annettu neuvoston direktiivi 89/391/ETY, jota sovelletaan kaikkiin työn vaaroihin. Direktiivin perusteella työnantajan työssä esiintyvien vaarojen ehkäisemiseksi tai vähentämiseksi toteuttamien toimenpiteiden tulisi kattaa teknologian, työn organisoinnin, työolot, sosiaaliset suhteet sekä työympäristöön liittyvien tekijöiden vaikutukset.
Työturvallisuuslain 10 §:n säännöstä työn vaarojen selvittämisestä ja arvioinnista täsmennettiin 1.6.2013 voimaan tulleella lainmuutoksella (329/2013, HE 201/2012 vp.). Muutoksen tavoitteena oli parantaa työn vaarojen selvittämistä ja arviointia siten, että myös työajoista johtuvat haitta- ja vaaratekijät tulisivat aikaisempaa paremmin huomioon otetuiksi. Säännöksen 1 momentin selvitettävien ja tunnistettavien haitta- ja vaaratekijöiden joukkoon lisättiin tuolloin työajoista aiheutuvat tekijät.
Työturvallisuuslaki ei sääntele työaikaa, vaan siihen liittyvien haitta- ja vaaratekijöiden ennalta ehkäisyn kannalta keskeiset säännökset ovat työaikalaissa. Uusi työaikalaki (872/2019) on tullut voimaan vuoden 2020 alusta. Lakia sovelletaan lähtökohtaisesti kaikkeen työ- että virkasuhteessa tehtävään työhön, jos ei lailla toisin säädetä.
Työaikalain 3 §:ssä säädetään työajan määritelmästä. Työaikaa on työhön käytetty aika ja aika, jolloin työntekijä on velvollinen olemaan työntekopaikalla työnantajan käytettävissä. Matkustamiseen käytettyä aikaa ei lueta työaikaan, ellei sitä samalla ole pidettävä työsuorituksena. Työajan käsite on pakottavaa oikeutta. Työajaksi luettavan ajan ulkopuolelle jäävä aika on työaikalain tarkoittamassa merkityksessä lepoaikaa.
Työajan ulkopuolella tapahtuvasta matkustamisesta mahdollisesti aiheutuvan haitallisen kuormituksen ehkäiseminen on otettu huomioon työaikalaissa. Työaikalain 3 §:n 2 momentin mukaan työnantajan velvollisuuteen ehkäistä työajan ulkopuolella tapahtuvaan matkustamiseen liittyvää liiallista rasitusta sovelletaan, mitä työturvallisuuslain 10, 13 ja 25 §:ssä säädetään. Nimenomaisella viittaussäännöksellä on korostettu työaikalain ja työturvallisuuslain säännösten kytkeytymistä yhteen matkustamiseen käytetyn ajan osalta.
Työturvallisuuslain 13 §:ssä on säädetty työn suunnittelusta. Säännöksen perusteella työnantajan on työn suunnittelussa ja mitoituksessa otettava huomioon työntekijöiden fyysiset ja henkiset edellytykset, jotta työn kuormitustekijöistä työntekijän turvallisuudelle tai terveydelle aiheutuvaa haittaa tai vaaraa voidaan välttää tai vähentää. Säännöksen tavoitteena on poistaa tai vähentää ennakolta työntekijän turvallisuudelle tai terveydelle aiheutuva haitta tai vaara jo suunnittelu- ja mitoitusvaiheessa. Haitallista kuormitusta työssä saattaa aiheuttaa esimerkiksi poikkeuksellisen runsas työhön liittyvä matkustaminen, jota ei lueta työaikaan.
Työturvallisuuslain 25 § koskee työn kuormitustekijöiden välttämistä ja vähentämistä. Säännöksessä on kyse terveyttä vaarantavasta yksilölle haitallisesta fyysisestä tai psyykkisestä kuormittumisesta. Jos työntekijän todetaan työssään kuormittuvan hänen terveyttään vaarantavalla tavalla, työnantajan on asiasta tiedon saatuaan käytettävissään olevin keinoin ryhdyttävä toimiin kuormitustekijöiden selvittämiseksi sekä vaaran välttämiseksi tai vähentämiseksi. Mahdollisia työn järjestelyihin liittyviä kuormitustekijöitä voivat olla työn ja työtehtävien suunnitteluun, jakamiseen ja työn tekemisen edellytyksistä huolehtimiseen liittyvät tekijät, kuten työaikajärjestelyt ja muu työhön sidonnaisuus.
Työaikaan liittyvät haitta- ja vaaratekijät kuuluvat nykyiselläänkin vaarojen selvittämisen ja arvioinnin piiriin. Työturvallisuuslain 10 §:ssä työajoilla tarkoitetaan työ- ja lepoaikoihin liittyviä työaikalakiin perustuvia käsitteitä kuten esimerkiksi säännöllisen työajan järjestelyjä, työajan enimmäismäärää, ylityötä ja yötyötä. Työajoista aiheutuvat haitta- ja vaaratekijät on ymmärrettävä laajasti. Työaikalain käsitteistöstä poiketen työturvallisuuslaissa tarkoitettu työajan käsite pitää sisällään myös muun työntekijän työhön sidottuna oloa koskevan ajan. Työhön sidottuna oloa koskevaa aikaa on työturvallisuuslain tarkoittamassa merkityksessä esimerkiksi matkustamiseen käytetty aika, vaikka sen ei pääsääntöisesti katsota kuuluvaan työaikalain perusteella työaikaan.
Palkansaajajärjestöt eivät ole pitäneet työturvallisuuslain 10 §:ää ja siihen vuonna 2013 tehtyä työaikoja koskevaa täsmennystä riittävänä, jotta se olisi käytännössä saanut aikaan muutoksia työelämässä. Uutta työaikalakia koskevissa lausunnoissa työntekijäjärjestöt toivat esiin, että työturvallisuuslain 10 §:n mukainen vaarojen selvittämis- ja arviointimenettely ei ole osoittautunut tehokkaaksi keinoksi havaita ja rajoittaa matkustamiseen liittyviä kuormitustekijöitä. Säännöstä pidettiin väljänä, eikä se aseta työnantajalle selkeitä velvoitteita. Työaikalain muuttamisen yhteydessä ei määritelty, mikä on riittävä palautuminen ja millaisia työaikajärjestelyjä työnantajalta käytännössä edellytetään. Toisaalta työnantajajärjestöjen näkemys oli, että jo nykyisellään liiallisen kuormittavuuden ehkäiseminen on osa työnantajan työsuojeluvelvoitteita.
Työsuojeluviranomainen on valvonut työturvallisuuslain vuonna 2013 tapahtuneen muutoksen toteutumista. Psykososiaalisen kuormituksen valvonnan osana selvitetään, onko työnantaja arvioidessaan työn vaara- ja haittatekijöitä ottanut huomioon työajan ulkopuolisella ajalla tapahtuvan matkustamisen yhtenä työn kuormitustekijänä. Työsuojeluviranomainen teki tällaisia tarkastuksia vuonna 2019 yli 10 000 eri toimialoilla. Joitakin puutteita työpaikan vaarojen arvioinneissa havaittiin melkein joka kolmannella työpaikalla. Valvontatietojärjestelmästä ei kuitenkaan saada selville, miltä osin havaitut epäkohdat koskevat matkustamista työajalla tai sen ulkopuolella. Yleisesti voidaan arvioida, ettei valvonnassa ole havaittu työpaikoilla merkittävää epäselvyyttä siitä, etteikö työajan ulkopuolinen matkustaminen tulisi huomioida vaarojen arvioinnissa, vaikka yksittäistapauksissa epäkohtiin onkin jouduttu puuttumaan. Tyypillisesti asia korostuu vain tietyissä tehtävissä tai toimialoilla, ja asia nousee hyvin harvoin esille merkittävänä riskitekijänä tarkastuksilla. Yleisesti ottaen voidaan arvioida valvontahavaintojen perusteella, että työpaikoilla joilla esiintyy runsaasti matkustamista, on siitä johtuva kuormitus tunnistettu, mutta tunnistaminen ei aina johda riittäviin toimenpiteisiin haitallisen kuormituksen vähentämiseksi.
Nykytilan ongelmana voidaan siten pitää sitä, että työajan ulkopuolista työhön liittyvää matkustamista ei ole erikseen mainittu työturvallisuuslain vaarojen selvittämistä ja arviointia koskevassa säännöksessä, jolloin asiaa ei ole välttämättä tunnistettu työpaikoilla riittävästi tai otettu huomioon eri työtehtävissä niin, että matkustamisesta seuraava työhönsidonnaisuus johtaisi toimenpiteisiin haitallisen kuormituksen vähentämiseksi.
2.2
Yötyö
Yötyö kuormittaa työntekijää fyysisesti ja psyykkisesti enemmän kuin päivätyö. Yksilölliset erot yötyöhön sopeutumisessa voivat olla suuria. Työaikalain 8 §:n mukaan työ, jota tehdään kello 23:n ja 6:n välisenä aikana, on yötyötä. Yötyötä ei voida teettää täysin vapaasti, vaan lainsäädännössä on siihen rajoituksia. Työaikalain perusteella yötyötä saa teettää säännöllisesti muun muassa vuorotyössä ja työssä, joka saadaan järjestää jaksotyöksi. Uuden työaikalain voimaan tultua yötyön rajoitukset eivät koske enää tilapäisesti teetettävää yötyötä.
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan yötöissä työskenteli päätyössään 378 000 työllistä vuonna 2019 eli noin 15 prosenttia palkansaajista. Yötyön teettäminen tarve yhteiskunnassa on viime vuosina lisääntynyt, kun palveluille on entistä enemmän kysyntää vaihtelevina vuorokaudenaikoina. Vähittäiskauppojen aukioloaikojen vapauttaminen on ollut merkittävä osa tätä suuntausta. Yö- ja jaksotyötä tehdään pääasiallisesti terveys- ja sosiaalipalvelualoilla, majoitus- ja ravitsemustoiminnan piirissä sekä kuljetuksen ja varastoinnin aloilla. Suomessa yötyötä sisältävässä vuorotyössä vuorot kiertävät säännöllisesti pääosin teollisuudessa käytetyissä vuorotyömalleissa tai epäsäännöllisesti kuten yleensä jaksotyössä tai esimerkiksi kaupan alan vuorojärjestelmissä. Jatkuvaa yötyötä teetetään Suomessa hyvin vähän. Yötyön teettämistä Suomessa on kuvattu tarkemmin työaikalain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä HE 158/2018 vp.
Työturvallisuuslaki ei sääntele yötyön teettämisen edellytyksiä. Työturvallisuuslaki sisältää kuitenkin säännöksiä, joilla pyritään estämään tai vähentämään yötyöstä työntekijän terveydelle mahdollisesti aiheutuvia terveydellisiä haittoja tai vaaroja. Edellä kuvattujen työaikoja koskevaa vaarojen selvittämistä ja arviointia, työn suunnittelua ja työn kuormitustekijöiden välttämistä ja vähentämistä koskevien säännösten lisäksi työturvallisuuslain 30 §:n 1 momentin perusteella yötyötä tekevälle työntekijälle on tarvittaessa järjestettävä mahdollisuus työtehtävien vaihtamiseen tai siirtymiseen päivätyöhön, jos tämä on olosuhteet huomioon ottaen mahdollista ja työtehtävien vaihtaminen on työntekijän henkilökohtaiset ominaisuudet huomioon ottaen tarpeellista työpaikan olosuhteiden tai työn luonteen työntekijän terveydelle aiheuttaman vaaran torjumiseksi. Tällainen velvoite sisältyy myös tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY (työaikadirektiivi) 9 artiklaan. Lisäksi toimenpiteistä raskaana olevien ja äskettäin synnyttäneiden tai imettävien työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen kannustamiseksi työssä annetun neuvoston direktiivin 92/85/ETY 7 artiklassa vahvistetaan periaate, jonka mukaan kyseiset työntekijät eivät ole velvollisia suorittamaan yötyötä, jos se aiheuttaa riskin heidän terveydelleen tai turvallisuudelleen.
Työtehtävien vaihtamisen tai päivätyöhön siirtymisen yleisyydestä työelämässä ei ole käytettävissä tilastoja tai muuta tutkimustietoa. Työsuojeluviranomaiselle ei ole muodostunut laajaa soveltamiskäytäntöä yötyötä koskevan työturvallisuuslain säännöksen noudattamisen ohjauksesta tai valvonnasta. Yötyötä koskeva säännös on ollut valvonnassa arvioitavana enemmänkin yksittäisiä työntekijöitä koskevissa asiakasaloitteisissa asioissa. Useimmiten työtehtävien vaihtamisesta tai siirtymisestä päivätyöhön sovitaan työpaikalla, eikä säännöksen noudattaminen ole edellyttänyt viranomaisvalvonnan toimenpiteitä. Niihin tilanteisiin, joissa työtehtävien vaihtaminen tai siirtyminen päivätyöhön ei ole mahdollista, työturvallisuuslaissa ei nimenomaisesti aseteta velvollisuutta selvittää toimenpiteitä muiden työn kuormitustekijöiden vähentämiseksi.
2.3
Henkilötietojen käsittelyä koskevat työturvallisuuslain säännökset
Tämän esityksen valmistelun yhteydessä on arvioitu tarvetta työturvallisuuslain säännösten muuttamiseen tietosuojalainsäädännön uudistumisen johdosta.
Työturvallisuuslain 40 a §:ssä säädetään työnantajan velvollisuudesta pitää luetteloa vakavan vaaran tai vakavan sairauden ihmiselle aiheuttaville biologisille tekijöille työssä altistuneista työntekijöistä. Säännös perustuu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/54/EY työntekijöiden suojelemisesta vaaroilta, jotka liittyvät biologisille tekijöille altistumiseen työssä (seitsemäs direktiivin 89/391/ETY 16 artiklan 1 kohdassa tarkoitettu erityisdirektiivi) 11 artiklaan. Laissa on säädetty luettelon eli henkilörekisterin tietojen säilytysajoista ja tahoista, joille tiedot voidaan luovuttaa nähtäväksi. Rekisterinpitäjänä toimii luettelon ylläpitovelvollinen työnantaja.
Säännöksen mukainen henkilötietojen käsittely perustuu tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohtaan eli työnantajan lakisääteisen velvoitteeseen. Luetteloon merkitty tieto siitä, että henkilö työskentelee ympäristössä, jossa hän on altistunut biologisille tekijöille, on lähtökohtaisesti työympäristöä koskeva tieto.
Työturvallisuuslain 40 a §:n 3 momentin mukaan työntekijällä on oikeus saada nähtäväkseen itseään koskevat tiedot luettelosta. Tietosuoja-asetus sisältää yksityiskohtaisia määräyksiä rekisterinpitäjän informointivelvollisuudesta. Asetuksen 15 artiklassa säädetään rekisteröidyn oikeudesta saada pääsy tietoihin. Koska tietosuoja-asetus on suoraan sovellettavaa oikeutta, ei työntekijän oikeudesta saada nähtäväkseen itseään koskevat tiedot tarvitse erikseen säätää työturvallisuuslaissa.
Työturvallisuuslain 52 b §:ssä säädetään pääurakoitsijan tai muun päätoteuttajan velvollisuudesta pitää työturvallisuuden varmistamiseksi ja työturvallisuuslaissa säädettyjen velvoitteiden valvontaa varten ajantasaista luetteloa yhteisellä rakennustyömaalla työskentelevistä työntekijöistä ja itsenäisistä työnsuorittajista. Luetteloon on merkittävä myös henkilötietoja, muun ohella henkilön etu- ja sukunimi sekä syntymäaika.
Työturvallisuuslain 52 b § tuli voimaan 1.10.2013 ja se liittyy samaan aikaan voimaan tulleeseen verotusmenettelyä koskevan lain (1558/1995) muutoksiin (HE 92/2012 vp.). Tiedot työmaalla työskentelevistä työntekijöistä ja itsenäisistä työnsuorittajista ovat tarpeen työturvallisuuden varmistamiseksi. Tiedot ovat myös tarpeellisia työntekijätietojen verotusmenettelylakiin perustuvassa ilmoittamismenettelyssä ja ilmoittamisvelvollisuuden valvonnassa. Työturvallisuuslaissa on säädetty luettelon käyttötarkoituksesta ja siihen sisällytettävistä tiedoista ja luettelon säilytysajasta täsmällisesti. Työturvallisuuslain 52 b §:n luetteloon sisältyvien henkilötietojen käsittelyn perusteena on tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohta eli rekisterinpitäjän lakisääteinen velvoite.
Voimassa olevan työturvallisuuslain 52 b §:n 5 momentin mukaan luetteloon kerättävien henkilötietojen käsittelyyn ja rekisteröidyn henkilön oikeuksiin sovelletaan muutoin henkilötietolakia (523/1999). Henkilötietolain korvaavat nykyisin tietosuoja-asetus ja tietosuojalaki, jotka tulevat sovellettavaksi niiden soveltamisalaa koskevien säännösten mukaisesti ilman nimenomaista viittausta työturvallisuuslaissa.
Tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 3 kohdan mukaan henkilötietojen käsittelyn oikeusperustaa koskevan lainsäädännön on täytettävä yleisen edun mukainen tavoite ja oltava oikeasuhteinen sillä tavoiteltuun oikeutettuun päämäärään nähden. Työturvallisuuslaki ja edellä kuvatut luettelointivelvollisuudet toteuttavat osaltaan Suomen perustuslain 18 §:n mukaan julkiselle vallalle kuuluvaa velvoitetta työvoiman suojeluun. Säännökset ovat edelleen välttämättömiä henkilötietojen lainmukaisen käsittelyperusteen osoittamiseksi. Säännösten voidaan katsoa olevan tietosuoja-asetuksen 6 artiklan liikkumavaran mukaisia.
Edellä mainittujen henkilötietojen luettelointivelvollisuuksien lisäksi työturvallisuuslaissa ei ole varsinaisia henkilötietojen käsittelyä koskevia säännöksiä. Lähtökohtaisesti työstä, työtilasta, muusta työympäristöstä ja työolosuhteista aiheutuvia haitta- ja vaaratekijöitä koskevat tiedot ovat luonteeltaan muita kuin henkilötietoja. Työturvallisuuslaissa on kuitenkin säännöksiä, joita käytännössä työelämässä toteutettaessa työnantajalle voi syntyä tarve käsitellä myös työntekijän henkilötietoja. Henkilötietojen käsittely on tällöin kiinteässä yhteydessä työturvallisuuslaissa säädettyjen oikeuksien ja velvollisuuksien toteuttamiseen. Henkilötietojen käsittelyperusteena edellä mainituissa tilanteissa on useimmiten tietosuoja-asetuksen 6 artiklan 1 kohdan c alakohta, jonka mukaan käsittely on lainmukaista, jos käsittely on tarpeen rekisterinpitäjän lakisääteisen velvoitteen noudattamiseksi. Yksityisyyden suojasta työelämässä annettuun lakiin (759/2004) on otettu säännökset, joilla täydennetään tietosuoja-asetusta työelämän erityistarpeisiin soveltuviksi. Kyseisessä laissa säädetään muun muassa henkilötietojen käsittelyn tarpeellisuusvaatimuksesta työsuhteen kannalta. Myös yksityisyyden suojasta työelämässä annetun lain edellytysten on täytyttävä, jos työturvallisuuslain soveltamistilanteissa on tarve käsitellä työntekijän henkilötietoja.
Edellä mainitun perusteella työturvallisuuslakia ei katsota olevan tarpeen muuttaa tietosuoja-asetuksen vuoksi nyt ehdotettua laajemmin.
6
Lausuntopalaute
6.1
Lainsäädännön arviointineuvoston lausunto
Lainsäädännön arviointineuvosto antoi esitysluonnoksen johdosta lausunnon 18.12.2020. Arviointineuvoston mukaan esitysluonnoksen perusteella sai riittävän käsityksen työturvallisuuslain taustasta, tavoitteista ja keskeisistä esityksistä. Tarve lainmuutokselle on perusteltu.
Arviointineuvosto katsoi, että esityksestä olisi tullut järjestää lausuntokierros. Vaikka esitys on lainmuutoksena suppea, koskee se huomattavaa määrää työntekijöitä ja työnantajia. Lisäksi arviointineuvosto katsoi, että esityksessä tulisi kuvata tarkemmin lainmuutoksen kohteet eli työnantajat ja työntekijät. Esimerkiksi millaisille yrityksille ja yritysryhmille aiheutuu vaikutuksia ja kuinka suurta yritysjoukkoa muutos mahdollisesti koskee. Myös työtekijöitä lainmuutoksen kohderyhmänä tulisi kuvata tarkemmin. Esityksessä voisi myös lyhyesti perustella, miten viranomaisvaikutusarvioinnin johtopäätöksiin on päädytty.
Arviointineuvoston lausunnon johdosta järjestettiin lausuntokierros. Jatkovalmistelussa vaikutusarviointeja täydennettiin tiedoilla toimialoista ja yrityksistä, joissa työhön liittyvän matkustamista ja yötyötä esiintyy yleisesti. Lisäksi esitystä täydennettiin työvoimatutkimuksen tiedoilla yötyön teettämisestä Suomessa.
6.2
Lausuntopalaute
Sosiaali- ja terveysministeriö pyysi hallituksen esityksestä lausuntoja eri tahoilta lausuntopalvelu.fi-palvelun kautta ajalla 15.1.2021-26.2.2021. Lausunnonantajia pyydettiin kiinnittämään huomiota erityisesti esityksen vaikutusten arviointeihin. Lausuntoja ovat toimittaneet seuraavat tahot: Akava ry, Autoliikenteen työnantajaliitto, Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Kirkon työmarkkinalaitos, KT kuntatyönantajat, Palkansaajien tutkimuslaitos, Palvelualojen ammattiliitto PAM ry, Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry, Rakennusliitto ry, Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry, Suomen Yrittäjät ry, työ- ja elinkeinoministeriö, valtiovarainministeriö, Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue ja Työterveyslaitos.
Hallituksen esityksen antamista ja sen tavoitteita kannatettiin annetuissa lausunnoissa laajasti. Jotkin tahot esittivät muutoksia esitysluonnokseen ja myös ehdotuksen lisäarvoa nykytilaan verrattuna pidettiin joissakin lausunnoissa kyseenalaisena. Ehdotettuja muutosehdotuksia on arvioitu esityksen jatkovalmistelussa ja ne johtivat esityksen perustelujen ja vaikutusarvioiden tarkentamiseen.
Elinkeinoelämän keskusliitto EK lausui, että esityksellä voidaan toteuttaa asetettuja tavoitteita vähentää työajan ulkopuolella tapahtuvan matkustamisen työntekijän terveydelle mahdollisesti aiheuttamia haittoja sekä parantaa yötyötä tekevien työntekijöiden mahdollisuuksia työskennellä pidempään työkykyisenä, pysyä työmarkkinoiden käytettävissä sekä ehkäistä yötyöstä aiheutuvaa terveysvaaraa.
Suomen Yrittäjien lausunnon mukaan on syytä suhtautua varauksella sellaisiin muutoksiin, jotka eivät aiheuta työnantajan ja työntekijän velvollisuuksiin varsinaista muutosta. Lainsäädäntöön ylipäänsä ei pitäisi tehdä muutoksia, joilla luodaan yksityiskohtaisempaa sääntelyä ilman selkeää lisäarvoa ja hyötyä.
Autoliikenteen Työnantajaliitto totesi, että työturvallisuuslaki sisältää jo nykyisellään velvollisuuden arvioida työaikojen kuormittavuutta ja työntekijän henkilökohtaisiin edellytyksiin liittyviä seikkoja. Ehdotettu muutos todennäköisesti aiheuttaisi epäselvyyttä sen sisällöstä, mikä olisi omiaan lisäämään työnantajien hallinnollista työtä ja siten myös kustannuksia. Liitto ei nähnyt tarpeelliseksi tehdä ehdotettua muutosta 30 §:n 1 momenttiin ja esitti myös 10 §:n sanamuotoa tarkennettavaksi.
Miltei kaikki työntekijäjärjestöt esittivät, että ristiriitatilanteita ja työsopimuksen päättymistilanteita silmillä pitäen yötyötä koskeva selvitys tulisi antaa kirjallisena. Toisaalta työnantajajärjestöt lausuivat olevan tärkeää, että työnantaja voisi antaa selvityksen työntekijälle esityksessä todetulla tavalla myös suullisesti. Jatkovalmistelussa todettiin, että yötyötä koskevan työturvallisuuslain säännöksen tarkoituksena on selventää yötyöhön ja työaikajärjestelyihin liittyvien kuormitustekijöiden selvittämisen tärkeyttä työntekijöiden terveydelle, tarjota vaihtoehtoja niille työntekijöille, jolla yötyön terveyshaitat koituvat merkittäviksi ja näin myös lisätä ja luoda edellytyksiä työaikajärjestelyjä koskevalle vuoropuhelulle työpaikoilla. Ristiriitatilanteiden käsittelyä ja muuta menettelyä koskeva sääntely on otettu esimerkiksi yhdenvertaisuuslakiin ja työsopimuslakiin.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK lausui, että esitys on hyväksyttävissä ja toivoi sen saattamista pikaisesti voimaan.
Työ- ja elinkeinoministeriön lausunnon mukaan ehdotettavat muutokset luovat hyvän jatkumon työaikalain ja työturvallisuuslain muodostaman työaikasuojelun kokonaisuudelle.
Työterveyslaitos piti esitystä työturvallisuuslain muuttamiseksi tärkeänä ja esitettyjä muutoksia tarpeellisina. Työterveyslaitos toteaa laatineensa suositukset työn kuormittavuuden arviointiin sisältäen sekä työhön liittyvän matkustamisen, että yötyön.
Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue toi lausunnossaan esille valvontakäytäntöään. Luonnoksen viranomaiskäytäntöä koskevia kuvauksia tarkennettiin lausunnon johdosta.
7
Säännöskohtaiset perustelut
10 §.Työn vaarojen selvittäminen ja arviointi. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin työajan ulkopuolella tapahtuva työhön liittyvä matkustaminen huomioon otettavana seikkana osana työn vaarojen selvittämistä ja arviointia.
Työn tekemiseen liittyy yhä enemmän matkustamista paikkakunnalta ja maasta toiseen. Matkustamiseen käytetty aika ei kuitenkaan pääsääntöisesti ole työaikalain mukaan työajaksi luettavaa aikaa, vaikka työntekijä on tuolloin sidottu työvelvoitteensa täyttämisen edellyttämään matkalla oloon voimatta vapaasti päättää ajankäytöstään. Toisaalta satunnainen tai epäsäännöllinen matkustaminen harvoin vastaa rasittavuudeltaan varsinaisen työnteon rasittavuutta. Matkustamisessa kysymys on varsinaisen työnteon ja lepoajan väliin sijoittuvasta työhönsidonnaisuudesta. Matkustaminen työn johdosta vapaa-ajalla, iltaisin tai viikonloppuisin on työaikalain tarkoittamassa mielessä työntekijän lepoaikaa, jolloin on tarkoitus palautua työstä ja keskittyä vapaa-ajan viettoon ja perhe- tai muuhun yksityiselämään. Matkustamisen aikana työntekijä on käytännössä sidottu aikaan ja paikkaan, eikä voi tosiasiallisesti päättää ajankäytöstään toisin.
Vaikka matkustamiseen käytetty aika ei ole työajaksi luettavaa aikaa, kysymys voi olla sellaisesta työhön sidonnaisuudesta, joka saattaa aiheuttaa haitallista kuormitusta. Esimerkiksi matkustusajan pituus, aikavyöhykkeiden yli liikkuminen sekä matkustamisen toistuvuus voivat käytännössä johtaa siihen, ettei työstä palauttava lepo toteudu. Ehdotetun säännöksen tarkoituksena on korostaa työajan ulkopuolisesta runsaasta matkustamista johtuva kuormituksen tunnistamista, mutta säännöksellä tavoitellut vaikutukset voivat toteutua vasta sen jälkeen, kun työpaikalla on ryhdytty tarvittaviin toimenpiteisiin todetun haitallisen kuormituksen vähentämiseksi. Ehdotetun säännöksen merkitys korostuu tilanteissa, joissa matkustamista on runsaasti, eikä työntekijä käytännössä voi merkittävissä määrin vaikuttaa matkojen ajankohtaan tai matkapäivät sijoittuvat siten, että tavanomaiseen lepoon ei ole mahdollisuuksia. Työajan ulkopuolisesta matkustamisesta aiheutuvan työhön sidonnaisuuden haitat ja vaarat ovat osa työajoista ja muista seikoista aiheutuvaa työn kokonaiskuormitusta, jolloin myös eri tekijöiden keskinäiset vaikutukset tulevat selvitetyiksi ja arvioiduiksi.
Matkustamista liittyy jo työn luonteesta johtuen paljon myös niin sanotun liikkuvan työn (esimerkiksi kotisairaanhoitajat, pienkoneasentajat, ajoneuvonkuljettajat tai myyntiedustajat) eri osa-alueisiin. Säännöksessä viitataan kaikkeen sellaiseen matkustamiseen, joka liittyy työhön tai ammatilliseen toimintaan työntekijän tavanomaisen yksityiselämään kuuluvan elinpiirin ulkopuolella. Vaarojen arvioinnissa huomioon otettavan työajan ulkopuolisen matkustamisen ja työhön sidonnaisuuden tulee olla työnantajan toimenpiteistä johtuvaa.
Matkojen ja matkapäivien lukumäärän lisäksi useat muut matkustamiseen liittyvät tekijät voivat lisätä tai vähentää matkustamisesta aiheutuvaa kuormitusta. Työmatkojen laatu on merkittävä matkustavan työntekijän hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta. Näiden tekijöiden merkitys korostuu sitä enemmän, mitä useammin työntekijä matkustaa työssään. Matkoihin ja matkustamiseen liittyviä kuormitustekijöitä – matkarasituksen ohella – voivat olla muun muassa matkustustapahtumaan liittyvä epämiellyttävä odottaminen kykenemättä rentoutumaan sekä pitkäksi venyvät työpäivät. Työmatkoja koskevia voimavaratekijöitä ovat toisaalta vaikutusmahdollisuudet työmatkoihin ja niiden ajankohtiin ja määriin. Matkustamisesta aiheutuvaa kuormitusta voi vähentää esimerkiksi matkustusmukavuuteen huomion kiinnittäminen samoin kuin työn sekä työmatkojen ja muun elämän yhteensovittamista tukevat toimet.
Koska työmatkat eivät kuormittavuutensa osalta ole yhteismitallisia keskenään, pelkkä matkojen tai matkapäivien lukumäärän laskeminen voi olla vaarojen arvioinnissa harhaanjohtavaa. Toisaalta on selvää, että mitä enemmän matkoihin liittyy eri kuormitustekijöitä ja mitä enemmän matkoja on, sitä suurempi on myös kokonaiskuormitus. Erityisesti ulkomaantyömatkojen laatu on vähintään yhtä merkittävä tekijä kuin matkojen tai matkapäivien lukumäärä. Matkustamisen kuormittavuuteen liittyy usein olennaisesti myös työtilanne varsinaisessa työntekopaikassa.
Työajan ulkopuoliseen matkustamisesta aiheutuvien haitta- ja vaaratekijöiden tunnistaminen ja vaarojen arviointi edellyttävät järjestelmällisesti toteutettua selvitystyötä. Tarvittavaa tietoa työntekijän matkustamisesta työhön liittyen työnantaja saa työaika-asiakirjoista sekä talous- ja henkilöstöhallinnon asiakirjoista. Työmatkoista ja niiden yleisyydestä muodostettavan yleiskuvan jälkeen tunnistetaan matkustamiseen liittyvät haitta-, vaara- ja kuormitustekijät. Nämä tekijät vaihtelevat suuresti riippuen työn ja matkustamisen luonteesta ja niihin liittyvistä järjestelyistä. Kattava tunnistustyö voi vaatia eri tietolähteiden ja menetelmien käyttämistä, esimerkiksi kohdennettuja selvityksiä ja kyselyitä.
Matkustamiseen liittyvien haitta- ja vaaratekijöiden tunnistamisen jälkeen ne luokitellaan ja arvioinnin seurauksena tehtävät toimenpiteet voidaan priorisoida esimerkiksi riskin suuruusluokan mukaan. Varsinainen vaarojen arviointi, jossa arvioidaan työajan ulkopuolisen matkustamisesta aiheutuvien riskitekijöiden ilmenemisen todennäköisyyttä ja terveydellistä merkitystä työntekijöille, voi edellyttää työterveyshuollon asiantuntijoiden osallistumista. Riskien määrittelyn jälkeen vaarojen arviointiprosessi jatkuu tarvittavien toimenpiteiden toteuttamiseen. Kysymykseen voi tulla tapauskohtaisesti erilaisten keinojen hyödyntäminen.
30 §.Yötyö. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin työnantajalle velvollisuus selvittää työturvallisuuslain mukaisesti, voidaanko työn kuormitustekijöitä vähentää muilla toimenpiteillä tilanteissa, joissa yötyötä tekevän työntekijän työtehtävien vaihtaminen tai siirtyminen päivätyöhön ei ole mahdollista. Jos työntekijän työtehtäviä ei ole mahdollista vaihtaa tai ei voida järjestää muuta työtä, työnantajan olisi työntekijän pyytäessä selvitettävä tälle seikkoja, joiden vuoksi työtehtävien vaihtaminen tai siirtyminen päivätyöhön ei ole mahdollista.
Yötyöhön sisältyy päivätyöhön verrattuna kohonneita terveysriskejä, jotka ovat kuitenkin yksilöllisiä ja voivat riippua esimerkiksi henkilön terveydentilasta. Yötyöstä saattaa aiheutua työntekijälle hänen henkilökohtaiset ominaisuutensa huomioon ottaen erityistä terveyden menettämisen vaaraa. Yötyön terveyshaittoja on mahdollista vähentää yötyön kuormittavuutta vähentämällä.Yötyön vaikutukset terveyteen ovat yksiköllisiä ja liittyvät yksilöllisiin eroihin unessa, palautumiskyvyssä ja terveydentilassa. Yötyön osalta esiintyy eroja myös siinä, miten nopeasti henkilö pystyy tahdistamaan omaa vuorokausirytmiään eri vuorojaksojen välillä. Ikääntyminen tai perussairaudet voivat lisätä yötyön riskejä entisestään ja johtaa tarpeeseen vähentää yötyön terveyshaittoja. Tällaiset vaarat terveydelle voidaan joissakin tapauksissa välttää siirtämällä työntekijä muihin työtehtäviin tai siirtämällä hänet muuhun työaikamuotoon kuin yötyöhön.
Työnantajan mahdollisuuteen järjestää yötyötä tekevälle työntekijälle muuta työtä kuin yötyötä, esimerkiksi päivätyötä tai vaihtaa joko kokonaan tai osittain yötyötä tekevän työntekijän työtehtäviä, vaikuttaa toiminnan laajuus ja työpaikan koko ja henkilöstömäärä sekä yleensä työpaikan olosuhteet kokonaisuudessaan sekä muiden työntekijöiden valmius siirtyä korvaavasti yötyöhön. Työpaikassa, jossa on lukuisia vaihtoehtoisia työtehtäviä tai käytössä eri työaikamuotoja, on vaihtaminen helpompaa. Työtehtävien vaihtamisen terveydellistä tarvetta arvioitaessa on syytä käyttää apua työterveyshuollon asiantuntemusta. Yötyötä tekevien terveydentilaa tulisi seurata normaalin työterveyshuollon puitteissa ja tarvittaessa suorittaa terveystarkastuksia mahdollisten haittavaikutusten varhaiseksi toteamiseksi ja terveyden säilyttämiseksi tarkoitettujen neuvojen ja ohjeiden antamiseksi. Työntekijällä ei kuitenkaan ole ehdotonta oikeutta siirtyä yötyöstä päivätyöhön tai vaihtaa työtehtäviä.
Niihin tilanteisiin, joissa edellä kuvatut toimenpiteet eivät ole mahdollisia, ehdotetaan säännöksen lisättäväksi työnantajalle velvollisuus selvittää työturvallisuuslain mukaisesti, voidaanko työn kuormitustekijöitä vähentää muilla toimenpiteillä. Työn kuormitustekijät voivat olla sekä fyysisiä että psykososiaalisia. Toimenpiteitä selvitettäessä voidaan hyödyntää esimerkiksi työterveyshuollon toimenpide-ehdotuksia, työterveyshuollon laatimaa työpaikkaselvitystä ja työn vaarojen selvittämistä ja arviointia. Työturvallisuuslaki sisältää jo nykyisellään velvollisuuden arvioida työaikojen kuormittavuutta ja työntekijän henkilökohtaisiin edellytyksiin liittyviä seikkoja, jolloin tätä tietoa tulisi hyödyntää myös yötyön yksilöllisen kuormittavuuden vähentämisessä. Käytännössä yötyöstä terveydelle aiheutuvan rasituksen vähentämisen ja terveyshaittojen ennalta ehkäisyn kannalta vaikuttavin toimenpide myös yksilön kannalta on terveyttä tukeva eli niin sanottu ergonominen työvuorosuunnittelu, mikäli se on kyseisessä tehtävässä ja henkilön kohdalla mahdollista. Täten päivätyöhön siirtämisen sijasta voidaan päätyä esimerkiksi yötyön määrän vähentämiseen. Ergonomisessa työvuorosuunnittelussa avaintekijöitä ovat yötyön määrä, peräkkäisten yövuorojen lukumäärä, työaikojen pituus ja palautumisajat eri työvuorojen jälkeen. Myös yksilölliset vaikutusmahdollisuudet työvuorojen ajoittumisessa ja suunnittelussa lisäävät työtyytyväisyyttä.
Muut työnantajan vaikutusmahdollisuuksiin kuuluvat toimenpiteet, kuten esimerkiksi yötyön riittävä tauottaminen tai perehdyttäminen terveellisiin ruokailutottumuksiin voivat toimia työvuorosuunnittelun rinnalla täydentävinä toimenpiteinä. Jokainen työntekijä voi myös itse vaikuttaa yötyön haittojen ehkäisyyn oikean unirytmin, ruokailun ja muiden terveellisten elämäntapojen sekä työn ja yksityiselämän tarpeiden yhteensovittamisen avulla. Työterveyshuolto voi osaltaan edistää terveellisten ja sopeutumista helpottavien elintapojen omaksumista.
Lisäksi säännökseen lisättäisiin työnantajalle velvollisuus antaa työntekijälle tämän pyynnöstä selvitys seikoista, joiden johdosta työtehtävien tai -vuoron vaihtaminen ei olisi mahdollista. Selvityksen tulisi käytännössä kattaa työnantajan perusteltu näkemys seikoista, joiden vuoksi työntekijän pyyntöön työtehtävien muuttamisesta tai siirtymisestä päivätyöhön ei voida suostua. Selvitykselle ei säädettäisi määrämuotoa ja sen voisi antaa myös suullisesti.
40 a §. Luettelo biologisille tekijöille altistuneista työntekijöistä. Pykälässä säädetään työnantajan velvollisuudesta pitää luetteloa vakavan vaaran tai vakavan sairauden ihmiselle aiheuttaville biologisille tekijöille työssä altistuneista työntekijöistä. Pykälän 3 momenttia ehdotetaan muutettavaksi siten, että siitä poistetaan säännös, jonka mukaan työntekijällä on oikeus saada nähtäväkseen itseään koskevat tiedot luettelosta.
Tietosuoja-asetus sisältää yksityiskohtaisia määräyksiä informointivelvollisuudesta. Asetuksen 12 artikla sisältää rekisteröidyn informointia koskevan yleisen säännöksen ja rekisteröidyn oikeuksien käyttämiseen liittyviä menettelysäännöksiä. Asetuksen 13 artiklassa säädetään rekisteröidylle toimitettavista tiedoista, kun henkilötietoja kerätään suoraan rekisteröidyltä ja 14 artiklassa toimitettavista tiedoista, kun tietoja ei ole saatu rekisteröidyltä. Asetuksen 15 artiklassa säädetään rekisteröidyn oikeudesta saada pääsy tietoihin. Koska tietosuoja-asetus on suoraan sovellettavaa oikeutta, ei työntekijän oikeudesta saada nähtäväkseen itseään koskevat tiedot tarvitse erikseen säätää työturvallisuuslaissa.
52 b §.Luettelo yhteisellä rakennusmaalla työskentelevistä. Pykälässä säädetään pääurakoitsijan tai muun päätoteuttajan velvollisuudesta pitää työturvallisuuden varmistamiseksi ja työturvallisuuslaissa säädettyjen velvoitteiden valvontaa varten ajantasaista luetteloa yhteisellä rakennustyömaalla työskentelevistä työntekijöistä ja itsenäisistä työnsuorittajista.
Pykälän 5 momentti ehdotetaan kumottavaksi tarpeettomana. Voimassa olevan lainkohdan mukaan luetteloon kerättävien henkilötietojen käsittelyyn ja rekisteröidyn henkilön oikeuksiin sovelletaan muutoin henkilötietolakia. Henkilötietolain korvaavat tietosuoja-asetus ja tietosuojalaki, jotka tulevat sovellettavaksi niiden soveltamisalaa koskevien säännösten mukaisesti ilman nimenomaista informatiivista viittausta työturvallisuuslaissa.
10
Suhde perustuslakiin ja säätämisjärjestys
Ehdotettava laki on merkityksellinen perustuslain 18 §:n kannalta. Ehdotettu laki toteuttaa perustuslain 18 §:n 1 momentissa julkiselle vallalle asetettua velvollisuutta huolehtia työvoiman suojelusta. Perustuslain esitöiden mukaan säännöksellä on merkitystä ennen kaikkea työsuojelussa ja siihen liittyvässä toiminnassa. Julkisen vallan on huolehdittava työolojen turvallisuudesta ja terveellisyydestä. Säännöksen piiriin kuuluu työsuojelu sanan laajassa merkityksessä, jolloin siihen sisältyy myös työaikasuojelu. Esityksellä pyritään turvaamaan työntekijöitä runsaasta työajan ulkopuolisesta matkustusajasta ja yötyöstä aiheutuvilta haittatekijöiltä. Ehdotettu laki täyttää perustuslain työaikasuojelun toteuttamista koskevan vaatimuksen.
Ehdotettava laki sisältää lisäksi henkilötietojen käsittelyä koskevia säännöksiä, joita koskee perustuslain 10 §:ssä säädetty yksityiselämän suoja. Perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu ja henkilötietojen suojasta säädetään tarkemmin lailla.
Perustuslakivaliokunta on vakiintuneesti pitänyt henkilötietojen suojan kannalta tärkeänä sääntelykohteena rekisteröinnin tavoitetta. Lisäksi perustuslakivaliokunta on pitänyt henkilötietojen suojan kannalta tärkeänä sääntelykohteena ainakin rekisteröitävien henkilötietojen sisältöä, niiden sallittuja käyttötarkoituksia, mukaan luettuna tietojen luovutettavuus, sekä tietojen säilytysaikaa henkilörekisterissä ja rekisteröidyn oikeusturvaa. Henkilötietojen käsittelyä koskevan sääntelyn lain tasolla tulee lisäksi olla kattavaa, täsmällistä ja tarkkarajaista. Perustuslakivaliokunta on katsonut tietosuoja-asetuksen soveltamisen alkamisen johdosta olevan perusteltua tarkistaa aiempaa kantaansa henkilötietojen suojan kannalta tärkeistä sääntelykohteista. Valiokunnan mielestä tietosuoja-asetuksen yksityiskohtainen sääntely, jota tulkitaan ja sovelletaan EU:n perusoikeuskirjassa turvattujen oikeuksien mukaisesti, muodostaa yleensä riittävän säännöspohjan myös perustuslain 10 §:ssä turvatun yksityiselämän ja henkilötietojen suojan kannalta. Näin ollen erityislainsäädäntöön ei ole tietosuoja-asetuksen soveltamisalalla enää valtiosääntöisistä syistä välttämätöntä sisällyttää kattavaa ja yksityiskohtaista sääntelyä henkilötietojen käsittelystä. Perustuslakivaliokunnan mielestä henkilötietojen suoja tulee jatkossa turvata ensisijaisesti tietosuoja-asetuksen ja säädettävän kansallisen yleislainsäädännön nojalla. Perustuslakivaliokunnan mielestä lähtökohtaisesti riittävää on, että henkilötietojen suojaa ja käsittelyä koskeva sääntely on yhteensopivaa tietosuoja-asetuksen kanssa. Perustuslakivaliokunnan mielestä on kuitenkin selvää, että erityislainsäädännön tarpeellisuutta on arvioitava myös tietosuoja-asetuksenkin edellyttämän riskiperustaisen lähestymistavan mukaisesti kiinnittämällä huomiota tietojen käsittelyn aiheuttamiin uhkiin ja riskeihin (PeVL 14/2018 vp).
Työturvallisuuslain säännöksissä on nykyisin otettu huomioon henkilötietojen suojan kannalta tärkeät sääntelykohteet. Esityksessä ehdotetut muutokset voimassa olevaan työturvallisuuslain henkilötietojen käsittelyä koskeviin säännöksiin ovat teknisluonteisia. Työturvallisuuslakiin nykyisellään sisältyvät työnantajan velvollisuudet pitää henkilötietoja sisältäviä luetteloita on katsottu voitavan säätää tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä, eivätkä nyt ehdotettavat muutokset merkitse lainsäädännön sisällöllistä muuttamista, joka edellyttäisi asian uudelleenarviointia.
Edellä mainituilla perusteilla lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.