6.1
Laki eläimistä saatavista sivutuotteista
1 §.Soveltamisala. Pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti, jonka mukaan tässä laissa annettaisiin EU:n valvonta-asetusta täydentävät säännökset. Valvonta-asetuksen 1 artiklan 2 kohdan e alakohdan mukaan asetusta sovelletaan eläimistä saatavista sivutuotteista ja niistä johdetuista tuotteista ihmisten ja eläinten terveydelle aiheutuvien riskien ehkäisemiseen ja minimoimiseen. Valvonta-asetus sisältää virallista valvontaa ja muita virallisia toimia koskevat säännökset ja on jäsenvaltiossa suoraan sovellettavaa lainsäädäntöä. Täydentäviä säännöksiä voitaisiin antaa kansallisen liikkumavaran puitteissa, kuten toimivaltaisista viranomaisista ja seuraamuksista.
5 §.Sivutuotteiden käyttö ja käyttöä koskevat poikkeukset. Pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti, jonka mukaan sivutuotteiden käytöstä ja käyttöä koskevista poikkeuksista ei saa aiheutua vaaraa ihmisten ja eläinten terveydelle eikä ympäristölle.
Toimivaltainen viranomainen voi sivutuoteasetuksen 18 artiklan mukaisesti sallia sivutuotteiden käytön eläinten ruokintaan. sillä edellytyksellä, ettei ihmisten ja eläinten terveydelle aiheudu vaaraa. Sivutuoteasetuksen johdanto-osan kohdan 2 mukaan sivutuotteet aiheuttavat alkuperästään riippumatta mahdollisen riskin ihmisten ja eläinten terveydelle ja ympäristölle. Johdanto-osan kohdan 6 mukaan myös ympäristölle aiheutuvat riskit olisi otettava säännöksissä huomioon.
Voimassa olevan lain 2 luvussa on säännökset sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden käytöstä ja käyttöä koskevista kansallisista poikkeuksista. Kansallisten poikkeusten mukainen käyttö on sallittu ehdoitta. Lain 5 § olisi täydennettävä vaatimuksella, että sivutuotteiden käytöstä ja 2 luvussa säädetystä poikkeusten mukaisesta käytöstä ei saisi aiheutua vaaraa ihmisille, eläimille eikä ympäristölle. Tämä olisi tarpeen turvallisen käytön varmistamiseksi ja ympäristön pilaantumisen estämiseksi.
Jos sivutuotteita tai niistä johdettuja tuotteita olisi käytetty 2 luvun ja sivutuoteasetuksen vastaisesti aiheuttamalla vaaraa ihmisten ja eläinten terveydelle tai eläintautien leviämisen taikka ympäristön pilaantumisen vaaraa, tulisi valvovan viranomaisen viipymättä ryhtyä asianmukaisiin toimenpiteisiin tilanteen korjaamiseksi. Valvontaviranomaisella olisi myös toimivalta päättää tarvittavista pakkokeinoista.
7 §.Ruokintaa koskevat kiellot ja rajoitukset. Pykälään lisättäisiin uusi 1 momentti, jonka mukaan entisten eläinperäisten elintarvikkeiden ja ruokajätteen käyttö luonnonvaraisten eläinten ruokintaan kiellettäisiin. Entisillä eläinperäisillä elintarvikkeilla tarkoitetaan sivutuoteasetuksen mukaan elintarvikkeita, joita ei enää ole tarkoitettu ihmisravinnoksi kaupallisista syistä tai sellaisten valmistuksessa tai pakkauksessa esiintyneiden ongelmien tai muiden vikojen vuoksi, jotka eivät aiheuta riskiä ihmisten tai eläinten terveydelle. Ruokajätteellä tarkoitetaan täytäntöönpanoasetuksen liitteen I kohdan 22 mukaan kaikkia ravintoloista, pitopalveluista ja keittiöistä, mukaan luettuina keskuskeittiöt ja kotitalouksien keittiöt, peräisin olevaa jäteruokaa, myös käytettyä ruokaöljyä.
Nykyinen 1 ja 2 momentti siirtyisivät sellaisenaan 2 ja 3 momentiksi.
Voimassa olevan lain 6 §:n mukaan luokan 3 sivutuotteiden käyttö on sallittu luonnonvaraisten eläinten ruokinnassa. Entiset eläinperäiset elintarvikkeet (kuten esimerkiksi elintarvikekäytöstä poistetut makkarat) luokitellaan luokan 3 sivutuotteiksi. Niissä voi kuitenkin piillä taudinaiheuttajia. Ulkomailta tuoduissa elintarvikkeissa voi olla afrikkalaisen sikaruton leviämisen vaara. Entisten elintarvikkeiden ja ruokajätteen käyttö ehdotetaan tämän vuoksi kiellettäväksi luonnonvaraisten eläinten ruokinnassa. Ruokajätteen käyttö on jo kielletty sivutuoteasetuksessa muiden tuotantoeläinten kuin turkiseläinten ruokintaan.
16 §.Käsittelemättömän lannan kuljetus. Pykälän toinen lause käsittelemättömän lannan käytöstä lannoitukseen ehdotetaan poistettavaksi ja samalla pykälän otsikkoa muutettaisiin poistamalla siitä sana ”käyttö”. Sivutuoteasetuksen artiklassa 13 sallitaan käsittelemättömän lannan levittäminen, jos toimivaltainen viranomainen ei katso siihen sisältyvän minkään vakavan tartuntataudin leviämisriskiä. Tämän vuoksi lannan käytöstä ei olisi tarpeen säätää uudelleen sivutuotelaissa. Tautitapauksissa valvontaviranomainen voisi jo voimassa olevan lain mukaan kieltää lannan levittämisen.
18 §.Eräisiin orgaanisiin lannoitteisiin ja maanparannusaineisiin sekoitettavan ainesosan hyväksyminen. Pykälän 1 momentissa ainoa muutos olisi Elintarviketurvallisuusviraston nimen muutos Ruokavirastoksi. Pykälän 2 momenttia muutettaisiin siten, että sekoitettavaa ainesosaa ei vaadita myöskään orgaanisiin lannoitteisiin ja maanparannusaineisiin, joita käytetään maataloudessa alueilla, joihin ei ole tuotantoeläimillä pääsyä tai alueen kasvillisuutta ei käytetä ruokintaan. Ainesosa olisi sekoitettava ainoastaan silloin, kun luokan 2 liha-luujauhoa tai käsiteltyä eläinvalkuaista sisältäviä orgaanisia lannoitteita tai maanparannusaineita käytetään eläintuotantotiloilla tai alueilla, joihin tuotantoeläimillä on pääsy. Sekoitettavan ainesosan tarkoituksena on erottaa lannoitevalmisteet rehuaineista ja estää lannoitevalmisteiden ruokintakäyttö. Voimassa olevan lain 2 momentissa on jo säännös, jonka mukaan sekoitettavaa ainesosaa ei edellytetä lannoitevalmisteilta, joita käytetään maisemoinnissa, viherrakentamisessa, puutarhataloudessa tai kotipuutarhoissa. Seos tulisi pakata säkkeihin, joiden enimmäiskoko on 1000 kilogrammaa.
Sivutuoteasetuksessa toimivaltaiselle viranomaiselle on annettu enintään 1000 kg suursäkkien osalta mahdollisuus myöntää poikkeus ruokintakäytön estävän ainesosan lisäämisvaatimukseen. Tällöin säkkiin on tehtävä merkintä, ettei lannoitevalmisteen levittäminen ole sallittua alueilla, joihin on tuotantoeläimillä pääsy. Lannoitevalmisteen käyttäjän on varmistettava, ettei tuotantoeläimillä ole pääsyä tällaisille alueille. Sivutuoteasetuksen mukaan varoaika levittämisestä on vähintään 21 päivää. Tänä aikana tuotantoeläimet eivät saa laiduntaa alueella eikä laidunkasvillisuutta saa käyttää ruokintaan.
22 §.Sivutuotteiden hävittäminen. Pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti, jonka mukaan sivutuotteiden hävittämisestä ei saa aiheutua vaaraa ihmisten ja eläinten terveydelle eikä ympäristölle.
Sivutuoteasetuksen 19 artiklan mukaan sivutuotteet on hävitettävä siten, että ehkäistään ihmisten ja eläinten terveydelle aiheutuvat riskit. Lisäksi sivutuoteasetuksen johdanto-osan kohdan 3 mukaan sivutuotteiden hävittäminen voisi johtaa ympäristöriskeihin, joten vaara ympäristölle olisi otettava huomioon sivutuotteita hävitettäessä.
Voimassa olevan lain 3 luvussa on säännökset sivutuotteiden ja niistä johdettujen tuotteiden hävittämisestä ja hävittämistä koskevista kansallisista poikkeuksista. Tällä hetkellä sivutuotteiden hävittäminen on mahdollista kansallisten poikkeusten mukaisesti ehdoitta. Voimassa olevaa 22 §:ää olisi täydennettävä vaatimuksella, että sivutuotteiden hävittämisestä ja 3 luvussa säädetyistä poikkeuksista ei saisi aiheutua vaaraa ihmisten ja eläinten terveydelle eikä ympäristön pilaantumista. Tämä olisi tarpeen turvallisen hävittämisen varmistamiseksi.
Jos sivutuotteita tai niistä johdettuja tuotteita olisi hävitetty tämän lain ja sivutuoteasetuksen vastaisesti aiheuttamalla eläintautien leviämisen tai ympäristön pilaantumisen vaaran, tulisi valvovan viranomaisen viipymättä ryhtyä asianmukaisiin toimenpiteisiin tilanteen korjaamiseksi. Valvontaviranomaisella olisi myös toimivalta päättää tarvittavista pakkokeinoista.
23 §.Syrjäisiä alueita koskevat poikkeukset. Pykälän 1 momentin 1 kohtaan lisättäisiin vesiviljelylaitoksilta peräisin olevat kokonaiset kuolleet vesieläimet ja alkutuotannosta luonnonkaloista saatavat sivutuotteet. Momenttiin lisättäisiin myös uusi 2 kohta, joka koskisi elintarvikkeita valmistavilta laitoksilta peräisin olevia sivutuoteasetuksen 3 artiklan 9 kohdassa tarkoitetuista vesieläimistä saatavia sivutuotteita. Koska kalasta saatavia sivutuotteita vastaanottavia laitoksia ei sijaitse Pohjois-Suomessa eikä tietyiltä osin Kainuun alueella, tulisi kala-alan laitoksilta saatavien kalasivutuotteiden maahan hautaaminen ja toimittaminen kaatopaikoille näillä alueilla edelleen sallia soveltamalla syrjäisiä alueita koskevaa poikkeusta. Alkutuotannossa luonnonkaloista saatavien kalasivutuotteiden maahan hautaaminen ja kaatopaikalle toimittaminen tulisi sallia koko maassa määrittelemällä koko maa syrjäiseksi alueeksi.
Voimassa oleva kohta 2 muuttuisi kohdaksi 3 ja siihen lisättäisiin hevoseläimistä saatavat sivutuotteet, jotka ovat peräisin enintään 20 eläinyksikköä viikossa ja enintään 1000 eläinyksikköä vuodessa teurastavista teurastamoista taikka lihanleikkaamoista, jonka tuotanto on enintään 5000 kiloa luutonta lihaa viikossa.
Ehdotuksen mukaan pykälässä mainitut sivutuotteet voitaisiin hävittää syrjäisillä alueilla hautaamalla maahan vastaavasti kuin muiden eläinlajien osalta on säädetty. Hevosten teurastuksesta sekä hevosenlihan leikkaamoista saatavien sivutuotteiden ja kuolleiden kalojen sekä kaloista saatavaien sivutuotteiden hävittämistä koskevista syrjäisistä alueista säädettäisiin maa-ja metsätalousministeriön asetuksella. Voimassa olevan momentin kohta 3 muuttuisi nykyisen sisältöisenä kohdaksi 4.
Komissio totesi keväällä 2021 Suomessa tekemänsä valvonnan auditoinnin johtopäätöksissä, ettei ole perusteita määritellä koko Suomen aluetta syrjäiseksi alueeksi kala-alan laitoksista saatavien kalasivutuotteiden ja hevosten teurastuksesta ja hevosenlihan leikkaamoista saatavien sivutuotteiden osalta. Tämän vuoksi näiden sivutuotteiden hautaamista maahan rajoitettaisiin asetuksella erikseen määritellyille syrjäisille alueille.
Hautaamisessa ja kaatopaikalle sijoittamisessa on noudatettava mitä jätelaissa (646/2011) ja ympäristönsuojelulaissa (527/2014) säädetään.
24 §.Hävittäminen koko maassa hautaamalla maahan tai toimittamalla kaatopaikalle. Pykälän ensimmäisen momentin kohdat 1—3 ja 9 pysyisivät nykyisellään, mutta kohtia 4—8 muutettaisiin. Kyseiset kohdat koskevat sivutuoteasetuksen 19 artiklan 1 kohdan b alakohdan sallimia poikkeuksia hävittää tuotteet hautaamalla maahan tai toimittamalla hyväksytylle kaatopaikalle. Nykyisin kohdassa 5 poikkeus koskee hevosen teurastuksen ja hevosenlihan leikkaamon sivutuotteita, kohdassa 6 poikkeus elintarvikkeita valmistavilta laitoksilta peräisin olevia vesieläimistä saatavia sivutuotteita, kohdassa 7 poikkeus vesiviljelylaitoksilta peräisin olevia kokonaisia kuolleista vesieläimiä ja kohdassa 8 eläinten pitopaikassa muodostuvia sivutuotteita.
Komissio totesi keväällä 2021 Suomessa tekemänsä valvonnan auditoinnin johtopäätöksissä, että koko Suomen alue on määritelty syrjäiseksi alueeksi tietyistä lajeista (kalat ja hevoset) peräisin olevien eläimistä saatavien sivutuotteiden osalta. Tällainen määrittely ei komission mukaan kuitenkaan ole mainittujen lajien osalta sivuoteasetuksen vaatimusten mukaista. Komission huomautuksen johdosta esitetään rajoituksia koko maassa hevosen teurastuksesta ja hevosenlihanleikkaamoista saatavien sekä kaloista saatavien sivutuotteiden hautaamiselle ja kaatopaikalle toimittamiselle.
Pykälän 4 kohdasta poistettaisiin päällekkäisyyden vuoksi tarhattujen jäniseläinten teurastuksesta saatavat sivutuotteet, koska sama mainitaan myös 8 kohdassa. Pykälän 5 kohtaa muutettaisiin siten, että sallittaisiin ainoastaan maatilalla tuottajan omaan elintarvikekäyttöön teurastetuista hevoseläimistä saatavien sivutuotteiden maahan hautaus tai kaatopaikalle toimittaminen. Tällä hetkellä hevosen teurastuksesta ja hevosenlihan leikkaamosta saatavat sivutuotteet voi hävittää maahan hautaamalla tai toimittamalla kaatopaikalle koko maan alueella. Ehdotuksen mukaan hevosen teurastuksesta ja hevosenlihan leikkaamosta saatavien sivutuotteiden hautaaminen maahan kiellettäisiin lukuun ottamatta syrjäisiä alueita ja kotiteurastuksen sivutuotteita.
Pykälän kohtia 6 ja 7 muutettaisiin komission huomautuksesta johtuen siten, että sallittaisiin ainoastaan vähäisen kalasivutuotemäärän hävittäminen hautaamalla maahan tai toimittamalla kaatopaikalle. Vähäisenä määränä voidaan pitää enintään 50 kiloa viikossa. Tällä hetkellä kala-alan laitoksilta saatavien sivutuotteiden hautaus ja kaatopaikalle toimittaminen on sallittua koko maassa.
Jos ilmastollisista, luonnonmullistuksista tai muista poikkeuksellisista olosuhteista johtuen hävittäminen ei olisi mahdollista ehdotetulla rajauksella, voisi aluehallintovirasto sivutuotelain 30 §:n mukaisesti myöntää poikkeusluvan.
Pykälän nykyiseen 8 kohtaan lisättäisiin alle 100 linnun pitopaikoissa siipikarjaksi luettavien lintujen raatojen lisäksi munat ja hautomosivutuotteet. Tällä hetkellä kyseisissä pitopaikoissa lintujen raatoja saa hävittää hautaamalla, mutta olisi perusteltua laajentaa kohta koskemaan myös lintujen munia ja hautomosivutuotteita, jotta esimerkiksi salmonellan johdosta hävitettävät munat ja hautomosivutuotteet voisi tilalla haudata.
Hautaamisessa ja kaatopaikalle sijoittamisessa on noudatettava mitä jätelaissa (646/2011) ja ympäristönsuojelulaissa (527/2014) säädetään.
28 §.Kuolleiden lemmikkieläinten, hevoseläinten ja mehiläisten hävittäminen. Pykälän 2 momenttiin lisättäisiin mahdollisuus hävittää mehiläiset ja mehiläisten hoidosta saatavat sivutuotteet hautauksen ohella myös avotulella polttamalla sivutuoteasetuksen 19 artiklan 1 kohdan f alakohdan mukaisesti.
Tällä hetkellä mehiläisten ja mehiläisten hoidosta saatavien sivutuotteiden polttaminen avutulella on sallittu eläintautitapauksissa aluehallintoviraston luvalla ainoastaan silloin, jos kuljetus lähimpään käsittelylaitokseen aiheuttaisi vaaraa terveydelle tai jos käsittelylaitosten kapasiteetti on ylittynyt eläintautiepidemian johdosta. Teknisistä syistä johtuen mehiläisten hoidosta saatavien sivutuotteiden poltto polttolaitoksissa sekä kuljetus ja käsittely sivutuoteasetuksen mukaisessa käsittelylaitoksessa on lähes mahdotonta. Juokseva hunaja palaa huonosti ja aiheuttaa häiriöitä poltto- ja käsittelylaitosten toiminnassa. Käytännössä yleinen tapa onkin ollut hävittää kuolleet mehiläiset ja kennosto avotulella polttamalla. Avotulella polttoa voi pitää eläintautien leviämisen estämisen kannalta hyvänä vaihtoehtona.
29 §.Kielto hävittää sivutuotteita avotulella polttamalla. Pykälää muutettaisiin 28 §:n muutoksen johdosta. Kiellosta hävittää sivutuotteita avotulella polttamalla säädettäisiin poikkeus mehiläisten ja mehiläisten hoidosta saatavien sivutuotteiden osalta.
33 §.Toimijan ja laitoksen rekisteröiminen sekä laitoksen hyväksyminen. Pykälän 4 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi liha-luujauhoa polttoaineena käyttävien laitosten hyväksyntä vastaavasti kuin tuotantoeläinten lantaa polttoaineena käyttävistä laitoksista on säädetty. Ehdotuksen mukaan sivutuotelain mukaista laitoksen ja toimintojen hyväksyntää ei kuitenkaan vaadittaisi liha-luujauhoa polttoaineena käyttäviltä laitoksilta, jotka olisi rekisteröity tai saaneet luvan ympäristönsuojelulain nojalla. Lisäksi edellytyksenä olisi, että laitoksen yhteydessä ei pidettäisi tuotantoeläimiä, eikä sen toimintaan näin ollen voitaisi katsoa liittyvän eläintautien leviämisen vaaraa. Kyseisiä laitoksia valvottaisiin ympäristönsuojelulain nojalla.
34 §.Ruokaviraston toimivalta. Pykälän otsikossa ja 1 momentissa Elintarviketurvallisuusviraston nimi muutettaisiin vastaamaan viraston nykyistä nimeä Ruokavirasto. Pykälän 1 momenttiin lisättäisiin uusi 10) kohta, jonka mukaan Ruokavirasto rekisteröisi myös eläinten pitopaikat, jotka käyttävät liha-luujauhoa tai käsiteltyä eläinvalkuaista sisältävää lannoitetta tuotantoeläinten laiduntamiseen tarkoitetulla maaperällä tai ruokkivat tuotantoeläimiä tällaisesta maaperästä olevalla kasvillisuudella. Sivutuotelainsäädännössä luokkaan 2 kuuluvasta aineksesta johdetusta lihaluujauhosta tai käsitellystä eläinvalkuaisesta valmistetut orgaaniset lannoitteet ja maanparannusaineet, on pidettävä erillään rehuketjusta. Jotta valvonta voidaan kohdentaa kyseisiin pitopaikkoihin, tulisi eläintenpitopaikat, joissa käytetään ko. lannoitevalmisteita, rekisteröidä.
Lisäksi 1 momenttiin lisättäisiin uusi kohta 11, jonka mukaan Ruokavirasto rekisteröisi sivutuotteita käsittelevät öljykemian laitokset. Aikaisemmin öljykemian laitokset on luokiteltu ns. teknisiksi laitoksiksi, joiden rekisteröinti on kuulunut kunnaneläinlääkärille. Komission ohjeistuksen mukaan kyseiset laitokset tulisi nimetä muista teknisistä laitoksista poiketen erillisellä nimikkeellä öljykemian laitoksiksi. Näin ollen sivutuotteita käsittelevien öljykemian laitosten rekisteröinnistäkin tulisi säätää erikseen.
35 a §.Sivutuotteiden käyttö polttoaineena muissa kuin ympäristönsuojelulain mukaan luvanvaraisissa tai rekisteröitävissä laitoksissa. Pykälän 1 momenttia muutettaisiin lisäämällä siihen liha-luujauhoa polttoaineena käyttävien laitosten hyväksyminen kunnaneläinlääkärin toimivaltaan silloin kun liha-luujauhoa poltettaisiin polttolaitoksissa, joilta ei kokonsa puolesta edellytettäisi ympäristönsuojelulain mukaista rekisteröintiä tai hyväksyntää. Voimassa olevan lain mukaan pykälässä säädetään vain lantaa käyttävistä laitoksista. Samalla pykälän otsikko muutettaisiin koskemaan sivutuotteita nykyisessä otsikossa olevan lannan sijaan.
Myös liha-luujauhon polton vaatimuksiin sovellettaisiin ympäristönsuojelulain vaatimuksia. Ympäristönsuojelulain siirtymäsäännösten mukaan ympäristönsuojelulain 221 c §:n 1 momentin 1 ja 2 kohdassa säädettyä vaatimusta kaasun lämpötilasta ja viipymäajasta sekä 2 kohdassa säädettyä vaatimusta lisäpolttimesta sovelletaan lannan polttoon 15 päivänä marraskuuta 2018 käytössä olleissa energiantuotantoyksiköissä 15 päivästä marraskuuta 2024. Vastaavia vaatimuksia sovelletaan liha-luujauhon polttoon neljän vuoden kuluttua ympäristönsuojelulain 221 c §:n 1 momentin 1 kohdan voimaantulosta niihin energiantuotantoyksiköihin, jotka olivat käytössä säännöksen voimaan tullessa.
39 §.Toimijoiden velvollisuudet. Pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti, jonka mukaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksella voitaisiin antaa tarkempia säännöksiä kuolleiden eläinten varastoinnista maatiloilla. Sivutuoteasetuksen 21 artiklan 1 kohdan mukaan toimijoiden on kerättävä, tunnistemerkittävä ja kuljetettava eläimistä saatavat sivutuotteet ilman turhia viivytyksiä olosuhteissa, joilla ehkäistään ihmisten ja eläinten terveydelle aiheutuvat riskit. Raatojen varastointiolosuhteista ja varastoinnin kestosta maatilalla olisi tarpeen antaa tarkempia säännöksiä. Kuolleiden eläinten varastointia maatiloilla valvovat sivutuotelain nojalla kunnaneläinlääkärit.
Myös ympäristönsuojelulain nojalla annetulla valtioneuvoston asetuksella ilmoituksenvaraisista eläinsuojista 138/2019 annetaan kuolleiden eläinten säilytystä koskevia vaatimuksia. Asetus koskee ainoastaan ilmoituksen alaisia eläinsuojia ja siinä painotetaan kuolleiden eläinten ympäristölle aiheutuvia haittoja. Asetusta valvovat ympäristöviranomaiset ympäristölain nojalla.
41 a §.Toimijan luotettavuus. Pykälässä säädettäisiin toimijan luotettavuudesta. Lain 33 §:n mukaisen ilmoitusvelvollisen tai hyväksymistä edellyttävän toimijan olisi oltava luotettava. Valvontaviranomaisilla ei voimassaolevan lain nojalla ole valvontaa tehdessään laillista perustetta selvittää, onko toimija toimintansa aikana pitänyt huolta julkisoikeudellisten velvoitteittensa hoitamisesta. Julkisten velvoitteiden hoidon laiminlyönti ei myöskään ole vaikuttanut mahdollisuuteen toimia alalla. Ongelmat julkisten velvoitteiden hoidossa voivat kuitenkin ilmentää harmaan talouden riskiä. On myös mahdollista, että julkisoikeudellisia velvoitteita laiminlyövä taho saattaa laiminlyödä myös muita toimintaa koskevia säännöksiä, kuten eläimistä saatavien sivutuotteiden turvallisuuden varmistamiseksi säädettyjä vaatimuksia. Harmaata taloutta torjumalla edistettäisiin ja tuettaisiin oikeudenmukaisia käytäntöjä alalla ja ehkäistäisiin vilpillisiä menettelyjä. Samalla parannettaisiin oikein toimivien ja velvoitteensa täyttävien toimijoiden toimintaedellytyksiä ja edistettäisiin rehellistä kilpailua.
Vastaavan sisältöiset säännökset toimijan luotettavuudesta on muun muassa elintarvikelaissa ja rehulaissa. Sivutuotealalla harmaata taloutta voisi ilmetä esimerkiksi teurastuksen sivutuotteiden säännöstenvastaisessa hävittämisessä.
Alan tasapuolisen kilpailun sekä harmaan talouden torjunnan kannalta on tärkeää, että alalla toimivat yritykset hoitavat sekä velvoitteensa yhteiskuntaa ja muita toimijoita kohtaan, että myös lakisääteiset velvoitteensa. Veroihin, sosiaalivakuutusmaksuihin sekä Tullin perimiin maksuihin liittyvät laissa säädetyt velvollisuudet ovat erilaisia rekisteröintiä, ilmoittamista sekä suoritteiden maksamista koskevia velvoitteita. Näiden hoitamattomuus voi kuvastaa toimijan taloudellista epäluotettavuutta. Velvoitteitaan laiminlyövä toimija saa muihin verrattuna perusteettomasti etua välttämällä julkisoikeudellisia maksuja ja haittaa toiminnallaan tasapuolista kilpailua esimerkiksi myymällä tuotteitaan muita halvemmalla. Toimijan maksukyvyttömyys lisää myös riskiä väärinkäytöksiin ja velvollisuuksien laiminlyönteihin ja on näin ollen taloudelliseen luotettavuuteen ratkaisevasti vaikuttava seikka.
Selvityspyynnön toimijan luotettavuudesta Harmaan talouden selvitysyksikölle tekisi Ruokavirasto keskitetysti. Toimijan on oltava luotettava ja harkinnan mukaan luotettavuuden selvittämistä voidaan pyytää selvitysyksiköltä. Ruokavirastolla keskusviranomaisena on tähän parhaat edellytykset. Kunnaneläinlääkäri voisi pyytää Ruokavirastoa tekemään selvityksen niiden toimijoiden osalta, joissa kunnaneläinlääkäri on toimivaltainen viranomainen hyväksymään tai rekisteröimään laitoksen. Erikoistumisesta olisi hyötyä muun muassa erikoisosaamisen, yhdenmukaisen tulkinnan ja tehokkuuden näkökulmasta. Kunnaneläinlääkäreillä ei ole resursseja eikä riittävää asiantuntemusta ryhtyä selvittämään toimijan luotettavuutta.
Pykälän 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että toimijan, jonka on rekisteröidyttävä tai haettava lupa toimintaansa, tulee olla luotettava. Toimijan luotettavuutta voitaisiin selvittää sekä ennen toiminnan aloittamista, että tarpeen mukaan myöhemmin toiminnan aikana. Pykälän 2 momentin mukaan toimijaa ei pidettäisi luotettavana, jos hän on kuluvan tai kolmen arviota edeltäneen kalenterivuoden aikana toistuvasti osoittanut ilmeistä piittaamattomuutta sivutuotesäännösten noudattamisessa tai sivutuotteiden turvallisuuden varmistamisessa tai jos hän on kuluvan tai kolmen arviota edeltävän kalenterivuoden aikana toistuvasti tai huomattavassa määrin laiminlyönyt veroihin, lakisääteisiin eläke-, tapaturma- tai työttömyysvakuutusmaksuihin taikka Tullin perimiin maksuihin liittyvien rekisteröitymis-, ilmoitus- ja maksuvelvollisuuksien hoitamisen tai jos toimijalla on maksukykyyn nähden vähäistä suurempia velkoja perittävänä ulosotossa tai velkoja, jotka on palautettu ulosotosta varattomuusestetodistuksin.
Pykälän 3 momentissa säädettäisiin, keitä 1 momentissa tarkoitettu vaatimus luotettavuudesta koskee silloin, kun ilmoituksen tekijänä on oikeushenkilö. Jotta vaatimus luotettavuudesta oikeushenkilön kohdalla täyttyisi, kaikkien säännöksessä lueteltujen tahojen on oltava luotettavia. Ehdotuksen mukaan vaatimus luotettavuudesta koskee toimitusjohtajaa ja hänen sijaistaan, hallituksen jäsentä ja varajäsentä, hallintoneuvoston ja siihen rinnastettavan toimielimen jäsentä ja varajäsentä, vastuunalaista yhtiömiestä sekä muuta ylimpään johtoon kuuluvaa. Vaatimus luotettavuudesta koskee myös henkilöä, jolla on suoraan tai välillisesti vähintään 25 prosenttia osakeyhtiön osakkeista tai osakkeiden tuottamasta äänivallasta tai vastaava omistus- tai määräämisvalta, jos kyseessä on muu yhteisö kuin osakeyhtiö.
Pykälän 4 momentissa säädettäisiin mahdollisuudesta ottaa luotettavuuden arvioinnissa huomioon myös toimijaan ja sen vastuuhenkilöihin välittömästi tai välillisesti kytköksissä olevien yritysten ja yhteisöjen velvoitteidenhoito. Momentti sisältää viittauksen yritys- ja yhteisötietolain (244/2001) 3 §:ään, jossa luetellaan kyseisen lain mukaisesti rekisteröitävät yritykset ja yhteisöt. Yritykseen ja yhteisöön välittömästi kytkeytyvällä yrityksellä tai yhteisöllä tarkoitetaan esimerkiksi yrityksen tai yhteisön osittain tai kokonaan omistavaa osakeyhtiötä tai avoimen yhtiön yhtiömiehenä olevaa osakeyhtiötä. Yritykseen tai yhteisöön välillisesti kytkeytyvällä yrityksellä tai yhteisöllä puolestaan tarkoitetaan esimerkiksi yritykseen tai yhteisöön sen vastuuhenkilön taikka toisen yrityksen tai yhteisön kautta kytkeytyviä yrityksiä ja yhteisöjä. Osakeyhtiöön välillisesti kytkeytyvä yritys tai yhteisö on esimerkiksi sen hallituksen jäsenen yksin omistama toinen osakeyhtiö tai emoyhtiön omistama sisaryhtiö. Luonnolliseen henkilöön välittömästi kytkeytyvällä yrityksellä tai yhteisöllä tarkoitetaan yritystä tai yhteisöä, jossa hän toimii tai on toiminut vastuuhenkilönä. Luonnolliseen henkilöön välillisesti kytkeytyvällä yrityksellä tai yhteisöllä tarkoitettaisiin henkilön välittömään yritys- tai yhteisökytkentään välittömästi tai välillisesti kytkeytyviä yrityksiä tai yhteisöjä, kuten emoyhtiötä, jonka tytäryhtiön hallitukseen henkilö kuuluu. Tältä osin valvontaviranomainen voisi tehdä luotettavuuden arviointia kuluvalta ja sitä edeltävältä kolmelta kalenterivuodelta. Tätä vanhempien kytkösten selvittäminen ei siis olisi tarpeen.
Toimijan luotettavuutta arvioitaessa tulisi kiinnittää huomiota laiminlyönnin toistuvuuteen ja euromääräiseen suuruuteen, mikäli tämä on mitattavissa. Esimerkiksi yksittäiset, unohdukseen tai huolimattomuuteen rinnastuvat ilmoituslaiminlyönnit tai rahamäärältään pienet maksulaiminlyönnit, eivät yleensä osoittaisi toimijaa epäluotettavaksi. Toimijaa ei tulisi pitää epäluotettavana myöskään, jos esimerkiksi verovelasta on tehty maksusuunnitelma ja sen ehtoja noudatetaan.
Luotettavuuden selvittäminen toimijan tai toimijana olevan oikeushenkilön vastuuhenkilöiden muun yritystoiminnan osalta olisi harkinnanvaraista, mutta ei edellyttäisi sitä, että toimijan luotettavuutta on syytä epäillä. Selvittäminen olisi tarpeen erityisesti silloin, kun pelkästään toimijan taikka tämän vastuuhenkilöiden tietojen perusteella ei olisi mahdollista muodostaa riittävää kuvaa luotettavuuden arvioimiseksi. Esimerkiksi tilanteessa, jossa toimija on vasta perustettu osakeyhtiö tai yrityksen vastuuhenkilöissä on tapahtunut huomattavia muutoksia, voisi luotettavuuden arvioimiseksi olla tarpeen selvittää sen vastuuhenkilöiden ja omistajien muu tai aikaisempi yritystoiminta. Mikäli toimijan taikka tämän vastuuhenkilön muussa tai aikaisemmassa yritystoiminnassa on toistuvasti tai huomattavassa määrin laiminlyöty 1 momentissa tarkoitettuja velvoitteita, toimijaa tai tämän vastuuhenkilöä ei voitaisi pitää säännöksessä tarkoitetulla tavalla luotettavana. Luotettavuuden selvittäminen 3 momentissa kuvatulla tavalla ei yleensä olisi tarpeen, jos toimijan ja sen vastuuhenkilöiden toiminta on ollut usean vuoden ajan vakiintunutta eikä ole muutoinkaan herännyt syytä epäillä näiden luotettavuutta.
Verohallinnon Harmaan talouden selvitysyksikön toiminnasta säädetään Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetulla lailla (1207/2010).
49 §.Valvontasuunnitelma. Pykälän 1 momentti vastaa voimassa olevan lain säännöstä, mutta Elintarviketurvallisuusviraston nimi muutettaisiin vastaamaan viraston nykyistä nimeä Ruokavirasto.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin aluehallintoviraston velvollisuudesta laatia toimialueellaan valtakunnalliseen valvontasuunnitelmaan perustuva suunnitelma sivutuotevalvonnan järjestämisestä. Tämä vaatimus on aikaisemmin säädetty eläinlääkintähuoltolaissa. Jäsenvaltion velvollisuudesta laatia valvontasuunnitelma säädetään valvonta-asetuksen 109 artiklassa.
50 §.Tarkastus- ja tiedonsaantioikeus. Pykälän 1 momentin mukaan valvontaa ja muita virallisia toimia koskevista yleisistä vaatimuksista säädetään valvonta-asetuksen 9—15 artiklassa. Valvontaa on 9 artiklan mukaan suoritettava säännöllisesti, riskiperusteisesti ja sopivalla tiheydellä. Johdanto-osan kappaleen 32 mukaan toimivaltaisten viranomaisten olisi vahvistettava virallisen valvonnan tiheys ottaen huomioon tarve mukauttaa valvontatoimet riskiin ja odotettavaan säännösten noudattamisen tasoon eri tilanteissa, mukaan lukien mahdolliset elintarvikeketjua koskevan unionin lainsäädännön rikkomiset petollisten tai vilpillisten käytäntöjen avulla.
Hallintolain 39 §:stä poiketen valvonta-asetuksen 9 artiklan 4 kohdan mukaan valvonta olisi suoritettava ilman ennakkoilmoitusta, paitsi jos tällainen ilmoitus olisi tarpeen ja asianmukaisesti perusteltu virallisen valvonnan suorittamista varten.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin tarkastusten ja valvonnan edellyttämästä valvontaviranomaisen ja valtuutetun tarkastajan tiedonsaantioikeudesta. Valvonnan suorittamiseksi valvontaviranomaisella ja valtuutetulla tarkastajalla olisi oikeus salassapitosäännösten estämättä saada valvonnan suorittamiseksi välttämättömät tiedot muilta viranomaisilta, toimijoilta ja muilta tahoilta, joita tässä laissa tai Euroopan unionin lainsäädännössä, kuten sivutuoteasetuksessa ja valvonta-asetuksessa, säädetyt velvoitteet koskevat. Valvontaa varten tarvitaan tietoja toimijoista ja toiminnasta.
Valvonta-asetuksen 5 artiklan 1 kohdan h alakohdan mukaan toimivaltaisen viranomaisen henkilöstölle on varmistettava pääsy toimijan tiloihin ja mahdollisuus tutustua toimijan hallussaan pitämiin asiakirjoihin. Artiklan 15 mukaan toimijoiden on pyynnöstä annettava viranomaisen henkilöstölle mahdollisuus tutustua toimijan tiloihin, ympäristöön, kuljetusvälineisiin, sähköisiin tiedonhallintajärjestelmiin, eläimiin, tavaroihin, asiakirjoihin ja muihin merkityksellisiin tietoihin sekä avustettava viranomaisia tehtävien suorittamisessa.
Henkilötietojen käsittelyn oikeusperusteena on luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 2016/679 (yleinen tietosuoja-asetus), jäljempänä tietosuoja-asetus, 6 artiklan 1 kohdan c alakohta. Henkilötietojen käsittely liittyy rekisterinpitäjän lakisääteisen velvoitteen hoitamiseen. Henkilön arkaluonteisia tietoja ei tarvita eikä sisällytetä tietoihin.
Kolmannessa momentissa säädettäisiin Ruokaviraston ja aluehallintoviraston oikeudesta saada salassapitosäännösten estämättä 63 a §:ään ehdotetun seuraamusmaksun määräämistä varten välttämättömät tiedot sakkorekisteristä. Tietojensaantioikeudesta sakkorekisterin tietoihin on säädetty myös mm. elintarvikelaissa, eläintautilaissa, rehulaissa sekä eläinten tunnistamista ja rekisteröintiä koskevissa laeissa. Tietosuojalain 7 §:n mukaan tietosuoja-asetuksen 10 artiklassa tarkoitettuihin rikostuomioihin ja rikkomuksiin liittyviä henkilötietoja saa käsitellä vain rajatusti, esimerkiksi silloin, kun käsittelystä säädetään laissa. Tiedonsaantioikeus sakkorekisteristä olisi tarpeen, jotta voitaisiin noudattaa kaksoisrangaistavuuden kieltoa eli varmistaa, ettei seuraamusmaksua määrätä sille, joka on samasta teosta jo tuomittu sakkorangaistukseen tuomioistuimessa. Sakkorekisteristä säädetään sakon täytäntöönpanosta annetun lain 5 luvussa. Sakkorekisterin sisältämät rikokseen ja rikosoikeudelliseen seuraamukseen liittyvät tiedot ovat salassa pidettäviä tietoja. Oikeusrekisterikeskus saa pyynnöstä luovuttaa sakkorekisteristä tietoja vain niille, joiden oikeudesta mainittujen tietojen saamiseen säädetään erikseen lailla.
Neljännen momentin mukaan valvontaviranomaisella olisi oikeus saada salassapitosäännösten estämättä viranomaiselta ja julkista tehtävää hoitavalta tietoja ilmoituksen tekijän veroihin, lakisääteisiin eläke-, tapaturma- tai työttömyysvakuutusmaksuihin taikka Tullin perimiin maksuihin liittyvien rekisteröitymis-, ilmoitus- ja maksuvelvollisuuksien hoitamisesta, toiminnasta, taloudesta sekä kytkennöistä, jotka ovat välttämättömiä toimijan 41 a §:ssä tarkoitetun luotettavuuden selvittämiseksi, 65 §:ssä tarkoitettua toiminnan keskeyttämistä taikka 66 §:ssä tarkoitettua hyväksynnän peruuttamista varten.
Viidennessä momentissa säädettäisiin tarkastuksen tekemisestä kotirauhan piirissä perustuslakivaliokunnan vakiintuneen käytännön mukaisesti. Pysyväisluonteiseen asumiseen käytetyissä tiloissa tarkastuksen ja näytteenoton saisi tehdä vain, jos se on välttämätöntä tarkastuksen kohteena olevien seikkojen selvittämiseksi ja on perusteltu syy epäillä toimijan syyllistyneen rikoslain (39/1889) 44 luvun 4 a §:ssä rangaistavaksi säädettyyn menettelyyn, tai 72 §:ssä tarkoitettuun sivutuotelakirikkomukseen, josta voi aiheutua vaaraa ihmisten tai eläinten terveydelle. Tarkastuksen kotirauhan piirissä saisi tehdä vain viranomainen. Momentti vastaa pääosin voimassa olevan lain 50 §:n 2 momenttia.
51 a §.Viranomaisen oikeus oma-aloitteisesti luovuttaa tietoja. Ehdotuksen mukaan valvontaviranomaisilla olisi salassapitovelvoitteen estämättä oikeus oma-aloitteisesti antaa toiminnassaan saamiaan tietoja ympäristöviranomaiselle, jolla on tehtävänsä vuoksi tarve saada näitä tietoja.
Ympäristönsuojelulain 4 luvun mukaisesti on tietyillä toiminnoilla oltava ympäristölupa. Isolla osalla sivutuotevalvonnan piirissä olevista elintarvike- ja sivutuotelaitoksista sekä isoimmista eläintiloista on ympäristölupa, vaikkakaan aivan kaikilla toimijoilla ympäristölupaa ei ole. Sivutuotevalvonnassa voidaan havaita sivutuotteita hävitettävän lainsäädännön vastaisesti esimerkiksi jätevetenä ympäristöviranomaisten valvonnassa olevalle jätevedenpuhdistamolle. Olisi välttämätöntä, että sivutuotevalvontaviranomaisilla olisi oikeus saattaa tieto epäasiallisesta sivutuotteiden hävittämisestä ympäristöviranomaisten tietoon, jotta toimijoiden ympäristöluvan tarveharkinta ja olemassa olevan ympäristöluvan ehtojen valvonta olisi mahdollista.
Laitosvalvonnan lisäksi sivutuotevalvontaa tehdään eläintiloilla, joissa muun muassa raatojen epäasiallinen hautaaminen tulee usein ilmi vasta kunnaneläinlääkärin eläinsuojelu- tai sivutuotetarkastuksella. Tärkeää olisi, että näissäkin tapauksissa sivutuotevalvonta voisi itse saattaa asian ympäristöviranomaisten tietoon, jotta tilan ympäristöluvan tarveharkinta ja olemassa olevan ympäristöluvan ehtojen valvonta olisi mahdollista. Raatojen ja muiden sivutuotteiden epäasiallisesta hautaamisesta ilmoittaminen ympäristönsuojeluviranomaiselle olisi erityisen tärkeää varsinkin pohjavesialueella sijaitsevien laitosten ja eläintilojen osalta.
52 §.Salassa pidettävien tietojen luovuttaminen. Pykälä kumottaisiin. Valvontaviranomaisen tietojen saannista salassapitosäännösten estämättä säädettäisiin 50 §:n 2 momentissa. Tietojen luovuttamisesta salassapitosäännösten estämättä muille viranomaisille ja toimielimille EU-vaatimusten ja kansainvälisten sopimusten mukaisesti säädetään ruokahallinnon tietovarannosta annetun lain 8 §:ssä. Muilta osin perusteista salassa pidettävän tiedon luovuttamiseen säädetään viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa.
53 §.Kansalliset vertailulaboratoriot. Pykälän 1 momentin mukaan Ruokavirasto toimisi kansallisena vertailulaboratoriona. Valvonta-asetuksen 100 artiklassa säädetään jäsenvaltion velvollisuudesta nimetä kansallinen vertailulaboratorio ja 101 artiklassa vertailulaboratorioiden velvollisuuksista ja tehtävistä.
Pykälään lisättäisiin uusi toinen momentti, jonka mukaan olisi mahdollisuus nimetä toisessa jäsenvaltiossa tai ETA-alueella oleva laboratorion toimimaan kansallisena vertailulaboratoriona sellaisen eläintaudin osalta, jossa vertailulaboratoriotoiminnan järjestäminen Suomessa ei olisi mahdollista. Maa- ja metsätalousministeriö nimeäisi nämä laboratoriot Ruokaviraston esityksestä.
54 §.Viralliset laboratoriot ja hyväksytyt omavalvontalaboratoriot. Pykälä muutettaisiin valvonta-asetuksen vaatimusten mukaiseksi ja samalla pykälän otsikko muutettaisiin. Pykälän 1 momentin mukaan Ruokavirasto nimeäisi hakemuksesta valvonta-asetuksen 37 artiklassa tarkoitetut viralliset laboratoriot, jotka valvonta-asetuksen mukaan suorittavat virallisen valvonnan ja muiden virallisten toimien yhteydessä otettujen näytteiden tutkimukset. Ruokavirasto toimisi myös itse virallisena laboratoriona ilman erillistä nimeämistä.
Virallisella laboratoriolla on valvonta-asetuksen 37 artiklan mukaan oltava tarpeellinen ja riittävä asiantuntemus, laitteisto, infrastruktuuri sekä pätevä henkilöstö. Sen on pystyttävä suorittamaan tehtävät viivytyksettä, puolueettomasti ja ilman eturistiriitoja. Virallisen laboratorion akkreditoinnin tulee olla standardin EN/ISO 17025 mukainen, ja akkreditoinnin tulee kattaa viranomaistutkimuksiin käytettävät menetelmät. Valvonta-asetuksen 40–42 artiklaan sisältyy kuitenkin tiettyjä akkreditointiin liittyviä poikkeussäännöksiä. Viralliseksi laboratorioksi on mahdollista nimetä myös toisessa jäsenvaltiossa sijaitseva laboratorio. Virallisen laboratorion velvollisuuksista säädetään valvonta-asetuksen 38 artiklassa.
Pykälän 2 momentin mukaan Ruokavirasto hyväksyisi hakemuksesta käsittelylaitoksen omavalvontalaboratorion, joka täyttäisi täytäntöönpanoasetuksen liitteessä IV olevan I luvun 1 jakson 5 kohdan vaatimukset ja biokaasu- ja kompostointilaitoksen omavalvontalaboratorion, joka täyttäisi täytäntöönpanoasetuksen liitteen V luvun I ja II vaatimukset. Valvonta-asetuksessa ei säädetä omavalvontalaboratorioista. Momentti vastaa asiasisällöltään voimassaolevan lain 54 §:n 3 momenttia.
Omavalvontalaboratorion hyväksymisen edellytyksinä olisivat akkreditointi sekä muiden täytäntöönpanoasetuksessa säädettyjen vaatimusten täyttyminen.
55 §.Näytteiden tutkiminen. Pykälää täsmennettäisiin valvonta-asetuksen vaatimusten mukaiseksi. Muuten pykälä vastaa asiasisällöltään voimassa olevaa 55 §:ää. Pykälän 1 momentin mukaan viranomaisvalvonnan ja muiden viranomaistoimien yhteydessä otettujen näytteiden tutkimukset tulisi suorittaa Ruokavirastossa, nimetyssä virallisessa laboratoriossa tai kansallisessa vertailulaboratoriossa. Näytteenotosta, testauksesta ja virallisista laboratorioista säädetään valvonta-asetuksen 34—42 artiklassa.
Pykälän 2 momentin mukaan laitoksen omavalvontasuunnitelman mukaiset sivutuoteasetuksen edellyttämät omavalvontanäytteet voitaisiin tutkia hyväksytyssä omavalvontalaboratoriossa. Tämä koskee myös lemmikkieläinruokien näytteiden tutkimuksia. Omavalvontanäytteet voisi tutkituttaa myös virallisessa laboratoriossa tai kansallisessa vertailulaboratoriossa.
56 §.Virallisen laboratorion ja hyväksytyn omavalvontalaboratorion ilmoitusvelvollisuus. Pykälän otsikko muutettaisiin. Pykälä koskisi sekä virallisten laboratorioiden että hyväksyttyjen omavalvontalaboratorioiden ilmoitusvelvollisuutta. Pykälää on täsmennetty valvonta-asetuksen vaatimusten mukaiseksi. Pykälä vastaisia asiasisällöltään voimassa olevan lain 56 §:ä.
Ehdotetun 1 momentin mukaan virallisen laboratorion ja hyväksytyn omavalvontalaboratorion olisi viipymättä ilmoitettava toimeksiantajalleen määräystenvastaiseen tuotteeseen tai johdettuun tuotteeseen viittaavista tutkimustuloksista. Virallisen laboratorion ilmoitusvelvollisuudesta säädetään myös valvonta-asetuksen 38 artiklan 1 kohdassa. Nimetyn virallisen laboratorion ja hyväksytyn omavalvontalaboratorion olisi lisäksi ilmoitettava Ruokavirastolle eläinten ja ihmisten välillä mahdollisesti suoraan tai välillisesti siirtyvien tautien tai tartuntojen seurantaan ja valvontaan liittyvistä tutkimuksista ja niiden tuloksista sekä toimitettava tutkimuksista näytteet.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin, että virallisen laboratorion ja hyväksytyn omavalvontalaboratorion olisi Ruokaviraston pyynnöstä toimitettava yhteenveto tutkimuksista ja niiden tuloksista Ruokavirastolle. Henkilötietoja ja valvontakohteen tunnistetietoja ei kuitenkaan sisällytettäisi näihin tietoihin.
Pykälän 3 momentin mukaan sekä virallisen laboratorion että omavalvontalaboratorion toiminnassa tapahtuvista olennaisista muutoksista ja toiminnan lopettamisesta olisi ilmoitettava viipymättä Ruokavirastolle.
Pykälän 4 momentin mukaan tarkempia säännöksiä ilmoitusten ja yhteenvetojen sisällöstä ja toimittamisesta voitaisiin antaa maa- ja metsätalousministeriön asetuksella. Voimassa olevan lain mukaan tarkempia säännöksiä voitiin antaa valtioneuvoston asetuksella, mutta ehdotuksen mukaan virallisen laboratorion ilmoitusvelvollisuutta koskevat säännökset tulevat suoraan EU:n säädöksistä ja omavalvontalaboratorioiden ilmoitusvelvollisuudesta säädettäisiin tässä laissa. Tämän vuoksi tarkemmat säännökset olisi tarkoituksenmukaista antaa maa- ja metsätalousministeriön asetuksella.
57 §.Kansallisen vertailulaboratorion ilmoitusvelvollisuus. Kansallisen vertailulaboratorion velvollisuuksista ja tehtävistä säädetään valvonta-asetuksen 101artiklassa. Artiklan mukaan vertailulaboratorion on muun muassa ilmoitettava testien ja seurannan tulokset toimivaltaisille viranomaisille (c alakohta) ja avustettava tautien diagnosoinnissa (h alakohta). Pykälän 1 momentin mukaan tiedot epidemiologista seurantaa varten olisi toimitettava Ruokavirastolle sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle.
Pykälän 2 momentin mukaan tarkempia säännöksiä ilmoituksen sisällöstä ja toimittamisesta voitaisiin antaa maa- ja metsätalousministeriön asetuksella. Voimassa olevan lain mukaan tarkempia säännöksiä voitiin antaa valtioneuvoston asetuksella, mutta ehdotuksen mukaan olisi tarkoituksenmukaista antaa tarkemmat säännökset maa- ja metsätalousministeriön asetuksella, koska ilmoitusvelvollisuuden sisällöstä säädetään EU-säännöksillä, joita myös kansallisen vertailulaboratorion on noudatettava.
58 §.Laboratorioiden valvonta ja rekisteri. Pykälä vastaa asiasisällöltään voimassa olevan lain 58 §:ää. Pykälän 1 momentin mukaan Ruokavirasto valvoisi ministeriön 53 §:n 2 momentin mukaan nimeämiä kansallisia vertailulaboratorioita ja 54 §:ssä tarkoitettuja laboratorioita.
Virallisten laboratorioiden valvonnasta auditoinnilla säädetään valvonta-asetuksen 39 artiklassa.
Pykälän 2 momentin mukaan Ruokavirasto pitäisi valvontaa varten rekisteriä 54 §:ssä tarkoitetuista virallisista laboratorioista ja hyväksytyistä omavalvontalaboratorioista. Rekisteriin merkittäisiin laboratorion yhteystiedot, tiedot toiminnasta, menetelmät, tutkimuksista vastaavan henkilön nimi ja nimeämisen peruuttaminen. Henkilötietojen käsittelyn oikeusperusteena on 6 artiklan 1 kohdan c alakohta. Henkilötietojen käsittely liittyy rekisterinpitäjän lakisääteisen velvoitteen hoitamiseen. Erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvia tietosuoja-asetuksen 9 artiklassa tarkoitettuja tietoja ei käsitellä eikä rekisteriin talleteta.
Rekistereihin sovelletaan 32 §:n mukaisesti ruokahallinnon tietovarannosta annettua lakia (560/2021).
59 §.Viranomaisten suoritteista valtiolle perittävät maksut. Ehdotetun 1 momentin mukaan virallisesta valvonnasta ja muista virallisista toimista perittäisiin valvonta-asetuksen mukaan pääsääntöisesti maksu. Valvonta-asetuksen VI luvussa säädetään valvonnan maksullisuudesta. Lisäksi sovellettaisiin maksuperustelakia.
Valvonta-asetuksen 79 artiklan 1 kohdan mukaan toimivaltaisten viranomaisten on perittävä valvontaa varten maksuja kustannusvastaavasti ja artiklan 2 kohdan c alakohdan mukaan viranomaisen on perittävä maksu muun muassa säännösten noudattamatta jättämisestä aiheutuvista ylimääräisistä valvontatoimista, ns. uusintatarkastuksista. Tarkastuksen perusteella annetun hallintolain mukaisen kehotuksen sekä pakkokeinona annetun määräyksen tai kiellon noudattamisen valvomiseksi tehdystä uusintatarkastuksesta olisi aina perittävä maksu. Myös kehotus puutteiden korjaamiseksi olisi kirjattava tarkastuspöytäkirjaan tai vastaavaan asiakirjaan, josta asia voidaan myös jälkikäteen todentaa. Viranomaisen olisi valvottava, että toimija on kehotuksesta tai määräyksestä korjannut puutteet ja noudattaa kieltoa.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin kunnaneläinlääkäreiden suoritteista perittävistä maksuista. Kunnaneläinlääkärin maksullisista suoritteista säädetään maa- ja metsätalousministeriön asetuksella (335/2021).
63 a §.Sivutuotevalvonnan seuraamusmaksu. Ehdotuksen mukaan Ruokaviraston ja aluehallintoviraston uudeksi toimivaltuudeksi esitetään hallinnollisessa menettelyssä määrättävää seuraamusmaksua. Kun säännösten noudattamatta jättäminen on todettu, olisi määritettävä sen alkuperä ja laajuus sekä toimijoiden vastuu. Valvontaviranomaisten olisi toteutettava asianmukaisia toimenpiteitä, joilla varmistetaan, että asianomaiset toimijat korjaavat tilanteen ja joilla estetään säännösten noudattamatta jättäminen jatkossa. Valvonta-asetuksen 138 artiklan 2 kohdassa on lueteltu toimivaltaisen viranomaisen käytössä olevia toimenpiteitä, mutta luettelo ei ole tyhjentävä. Asetuksen 139 artiklan mukaan jäsenvaltioiden on säädettävä asetuksen rikkomiseen sovellettavista sanktioista ja toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet, joilla varmistetaan, että ne pannaan täytäntöön. Säädettyjen sanktioiden on oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. Hallinnollisessa seuraamusmaksussa on asiallisesti kyse rangaistusluonteisesta taloudellisesta seuraamuksesta, jonka Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ja perustuslakivaliokunta ovat katsoneet rinnastuvan rikosoikeudelliseen seuraamukseen.
Hallinnollisen seuraamusmaksun voisivat pykälän 1 momentin mukaan määrätä Ruokavirasto ja aluehallintovirasto kukin omalla vastuualueellaan. Aluehallintovirasto määräisi seuraamusmaksun kunnaneläinlääkärin puolesta. Tässä momentissa yksilöitäisiin, minkä velvollisuuksien rikkomisesta tai laiminlyönnistä seuraamusmaksu voitaisiin määrätä. Ehdotetun maksun soveltamisen piiriin tulisi laiminlyöntejä, joiden toteen näyttäminen olisi yksinkertaista eikä vaatisi tutkinnallisia toimia. Seuraamusmaksun suuruudeksi ehdotetaan vähintään 300 euroa ja enintään 5000 euroa. Maksun suuruudella pyritään erityisesti seuraamuksen ennaltaehkäisevään vaikutukseen. Seuraamusmaksun suuruuden on oltava sen kohteen olevalle riittävän tuntuva, jotta sillä saavutetaan sanktiojärjestelmältä vaadittava yleis- ja erityisestävyys. Vastaavan suuruinen maksu on muun muassa eläintautilaissa säädetty eläintautivalvonnan seuraamusmaksu ja elintarvikelaissa elintarvikevalvonnan seuraamusmaksu.
Voimassa olevan lain 72 §:n rangaistussäännöksistä siirrettäisiin hallinnollisen seuraamusmaksun piiriin kirjanpidon, ilmoituksen tai hyväksymisen hakemisen laiminlyönti. Nämä olisivat sellaisia selkeitä puutteita, jotka lähtökohtaisesti ovat helposti todettavissa. Lisäksi haaskapaikasta ilmoittamisen laiminlyönti tulisi seuraamusmaksun piiriin.
Seuraamusmaksu voitaisiin määrätä sekä luonnolliselle henkilölle että oikeushenkilölle. Sivutuoteasetuksen 3 artiklan 11 kohdassa on määritelty toimija, joka voi olla luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö.
Hallinnollisen sanktion määrääminen on hallintoasioiden käsittelyä. Määräämismenettelyssä noudatetaan siten hallintolakia. Hallintolaissa säädetään myös asianosaisen kuulemisesta ja siihen liittyvästä menettelystä. Seuraamusmaksua määrättäessä on varmistettava asianosaisen oikeudesta tulla kuulluksi ja saada perusteltu päätös.
Pykälän 2 momentin mukaan sanktion suuruus arvioitaisiin ottaen huomioon rikkomuksen laatu, vahingollisuus ja toistuvuus. Hallintotoiminnan suhteellisuus- ja tarkoituksenmukaisuusvaatimukset olisi maksun määräämisessä täytettävä ja olosuhteet huomioiden maksu tulisi jättää tarvittaessa määräämättä tai määrätä maksettavaksi vähimmäismäärää pienempänä. Hyvän hallinnon ja oikeusturvan vaatimukset otettaisiin huomioon. Seuraamusmaksua koskevasta päätöksestä olisi valitusoikeus. Ruokaviraston ja aluehallintoviraston määräämä seuraamusmaksu olisi täytäntöönpanokelpoinen vain lainvoimaisena ja hallinto-oikeuden muutoksenhakuasiassa antama ratkaisu olisi täytäntöönpanokelpoinen siten kuin oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019) säädetään. Seuraamusmaksun täytäntöönpano kuuluu Oikeusrekisterikeskukselle.
Kolmannessa momentissa otettaisiin huomioon kaksoisrangaistavuuden kielto, jonka mukaan samasta teosta ei voi määrätä luonnolliselle henkilölle useampia rangaistusluonteisia seuraamuksia. Kielto kattaa myös samaa tekoa koskevat rangaistusluonteiset hallinnolliset seuraamukset. Huomattava on, että uhkasakkomenettelyä, johon kuuluvat uhkasakon asettaminen ja velvoitteen jäätyä noudattamatta uhkasakon tuomitseminen maksettavaksi, ei ole tarkoitettu rangaistuksen luonteiseksi seuraamukseksi, vaan menettelyn tavoitteena on varmistaa päävelvoitteen noudattaminen (KHO:2016:96).
Lakiin ehdotetun viranomaisten tiedonsaantioikeutta koskevan säännöksen nojalla valvontaviranomaisella olisi oikeus saada sakkorekisteristä tarvittavat tiedot sen varmistamiseksi, ettei henkilöä ole samasta rikoksesta jo tuomittu sakkorangaistukseen tuomioistuimessa. Tiedonsaantioikeus on tarpeen kaksoisrangaistavuuden kiellon noudattamisen varmistamiseksi ennen hallinnollisen sakon määräämistä. Sakkorekisteritietojen varmistaminen ennen sakon määräämistä olisi myös sen toimijan etu, jolle sivutuotevalvonnan seuraamusmaksua ollaan määräämässä.
Pykälän neljännen momentin mukaan seuraamusmaksua ei saisi määrätä, jos teosta olisi kulunut yli vuosi. Monessa valvontakohteessa tarkastus toimitetaan kerran vuodessa, jolloin vuotta lyhyempi aika saattaisi johtaa siihen, että laiminlyönti huomataan liian myöhään seuraamusmaksun määräämiseksi. Seuraamusmaksu vanhenisi viiden vuoden kuluttua seuraamusmaksua koskevan lainvoimaisen ratkaisun antamispäivästä. Seuraamusmaksu raukeaisi, kun maksuvelvollinen luonnollinen henkilö kuolee.
Hallinnollisen seuraamusmaksun täytäntöönpanosta ehdotetaan säädettäväksi sakon täytäntöönpanosta annetussa laissa (672/2002). Tämän vuoksi kyseistä lakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että sen 1 §:n soveltamisalaan lisättäisiin ehdotetun eläimistä saatavista sivutuotteista annetun lain seuraamusmaksu. Seuraamusmaksun täytäntöönpanosta vastaisi Oikeusrekisterikeskus, jolla on jo vastaavia täytäntöönpanotehtäviä. Päätöksen täytäntöönpanokelpoisuudessa noudatetaan oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain säännöksiä. Seuraamusmaksusta ei perittäisi korkoa.
65 §.Toiminnan keskeyttäminen. Pykälään lisättäisiin uusi 3 momentti. Sen mukaan toiminnan voisi keskeyttää siinä tapauksessa, että toimija ei ole 41 a §:ssä tarkoitetulla tavalla luotettava. Koska toiminnan keskeyttäminen puuttuu voimakkaasti elinkeinonharjoittajan oikeusasemaan, velvoitteidenhoidon laiminlyöntien tulisi olla toiminnan kannalta vakavia tai olennaisia. Toimijalle tulisi antaa mahdollisuus korjata laiminlyönti ja toiminnan keskeyttämisen edellytyksenä olisi, että toimija ei ole viranomaisen määräyksestä huolimatta korjannut laiminlyöntejä.
Selvityspyynnön toimijan luotettavuudesta Harmaan talouden selvitysyksikölle tekisi Ruokavirasto keskusviranomaisena. Kunnaneläinlääkäri voisi pyytää Ruokavirastoa tekemään selvityspyynnön niiden toimijoiden osalta, joissa kunnaneläinlääkäri on toiminnan hyväksyvä viranomainen. Kunnaneläinlääkärillä ei ole resursseja eikä riittävää asiantuntemusta ryhtyä luotettavuuden selvitystyöhön. Siksi luotettavuuden selvittäminen keskitettäisiin Ruokavirastolle. Saamansa selvityksen perusteella kunnaneläinlääkäri voisi tehdä päätöksen toimivaltaansa kuuluvissa asioissa.
66 §.Hyväksynnän peruuttaminen tai toimintakielto. Pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti. Sen mukaan hyväksyminen voitaisiin peruuttaa tilapäisesti tai lopullisesti myös siinä tapauksessa, että toimija ei ole enää 41 a §:ssä tarkoitetulla tavalla luotettava. Koska hyväksymisen peruuttaminen puuttuu voimakkaasti elinkeinonharjoittajan oikeusasemaan, velvoitteidenhoidon laiminlyöntien tulisi olla toiminnan kannalta vakavia tai olennaisia. Toimijalle tulisi antaa mahdollisuus korjata laiminlyönti ja hyväksymisen peruuttamisen edellytyksenä olisi, että toimija ei ole viranomaisen määräyksestä huolimatta korjannut laiminlyöntejä.
Selvityspyynnön toimijan luotettavuudesta Harmaan talouden selvitysyksikölle tekisi Ruokavirasto keskusviranomaisena. Kunnaneläinlääkäri voisi pyytää Ruokavirastoa tekemään selvityspyynnön niiden toimijoiden osalta, joissa kunnaneläinlääkäri on toiminnan hyväksyvä viranomainen. Kunnaneläinlääkärillä ei ole resursseja eikä riittävää asiantuntemusta ryhtyä luotettavuuden selvitystyöhön. Siksi luotettavuuden selvittäminen keskitettäisiin Ruokavirastolle. Saamansa selvityksen perusteella kunnaneläinlääkäri voisi tehdä päätöksen toimivaltaansa kuuluvissa asioissa.
69 §.Laboratorion nimeämisen ja hyväksymisen peruuttaminen. Pykälän otsikkoon lisättäisiin hyväksymisen peruuttamisen lisäksi nimeämisen peruuttaminen.
Pykälän 1 momentin mukaan maa- ja metsätalousministeriö voisi peruuttaa 53 §:n 2 momentissa tarkoitetun kansallisen vertailulaboratorion nimeämisen, jos laboratorion toiminta ei täytä säädettyjä vaatimuksia tai toiminnassa muutoin on vakavia puutteita, joita ei määräyksestä huolimatta ole korjattu.
Pykälän 2 momentin mukaan Ruokaviraston voisi peruuttaa virallisen laboratorion nimeäminen joko kokonaan tai tiettyjen tehtävien osalta, jos laboratorio ei enää täyttäisi valvonta-asetuksessa viralliselle laboratoriolle säädettyjä edellytyksiä tai sen toiminnassa muutoin esiintyy vakavia puutteita, eikä laboratorio olisi korjannut puutteita asetetussa määräajassa. Valvonta-asetuksen 39 artiklan 2 kohdassa on säädetty edellytykset virallisen laboratorion nimeämisen peruuttamiselle.
Kolmannen momentin mukaan laitoksen omavalvontalaboratorion hyväksymisen peruuttaminen olisi mahdollista, jos hyväksymisen edellytykset eivät enää täyttyisi tai toiminnassa esiintyisi vakavia puutteita. Edellytyksenä peruuttamiselle olisi, että laboratoriota olisi ensin kehotettu määräajassa korjaamaan puutteet, mutta puutteita ei olisi korjattu.
Neljännen momentin mukaan Ruokavirasto voisi peruuttaa 2 momentissa tarkoitetun nimeämisen ja 3 momentissa tarkoitetun hyväksymisen myös asian käsittelyn vaatimaksi ajaksi, jos puute laboratorion toiminnassa olisi sellainen, että se voisi vaarantaa tutkimustulosten luotettavuuden.
70 §.Uhkasakko ja teettämisuhka. Pykälä vastaisi sisällöltään voimassa olevan lain 70 §:ää, mutta uhkasakon ja teettämisuhan antamiseen toimivaltaiseksi viranomaiseksi säädettäisiin Ruokaviraston ohella aluehallintovirasto.
72 §.Rangaistussäännökset. Voimassa olevan pykälän 1 momentista siirrettäisiin kohdat 2 ja 3 ehdotetun 63 a §:n seuraamusmaksuihin. Ehdotettu säännös olisi siten mainituilta osin suppeampi kuin voimassaolevan lain 72 §. Pykälän otsikkoa ja rangaistuksen nimeä muutettaisiin samalla kuvaavampaan muotoon. Muilta osin pykälä säilyisi ennallaan.
73 §.Muutoksenhaku. Pykälän 3 momenttiin lisättäisiin seuraamusmaksua koskeva poikkeus. Momentin mukaan vain muissa kuin seuraamusmaksua koskevissa päätöksissä voitaisiin määrätä, että niitä on muutoksenhausta huolimatta noudatettava, jollei muutoksenhakuviranomainen toisin määrää. Seuraamusmaksu on täytäntöönpanokelpoinen vain lainvoimaisena.
74 a §.Rikkomuksista ilmoittajan henkilöllisyyden suojaaminen. Pykälässä säädettäisiin rikkomuksista ilmoituksen tehneen luonnollisen henkilön henkilöllisyyden suojaamisesta. Ehdotetulla säännöksellä pantaisiin täytäntöön valvonta-asetuksen 140 artiklan säännös, jonka mukaan todellisista tai mahdollisista rikkomuksista toimivaltaiselle viranomaiselle ilmoittavia henkilöitä on suojeltava kostotoimilta, syrjinnältä ja muun tyyppiseltä epäoikeudenmukaiselta kohtelulta. Valvonta-asetuksen johdantokappaleen 91 mukaan kenen tahansa henkilön olisi voitava tuoda toimivaltaisten viranomaisten tietoon uusia tietoja, jotka auttavat näitä säännösten rikkomisten havaitsemisessa ja seuraamusten määräämisessä tapauksissa, joissa on rikottu kyseistä asetusta ja sen 1 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja sääntöjä. Johdantokappaleen mukaan ilmiannot voivat jäädä tekemättä selkeiden menettelyjen puuttumisen vuoksi tai vastatoimien pelossa.
Ilmoittajan henkilöllisyyden salassapitoperusteesta olisi tarkoituksenmukaista säätää ehdotetussa laissa, vaikka salassapitoperusteita koskevan sääntelyn pääsääntönä onkin säännösten keskittäminen julkisuuslakiin. EU:n direktiivi rikkomuksista ilmoittajien suojelusta (komission direktiiviehdotus (COM (2018) 218), ns. whistleblowing -sääntely) on tarkoitus panna Suomessa täytäntöön lailla rikkomisesta ilmoittavien henkilöiden suojelusta. Asiaa koskevan lakiehdotuksen 4 §:n mukaan lakia sovellettaisiin kuitenkin vain siltä osin kuin asiasta ei säädetä toisin erityislainsäädännössä.
Rikkomuksista ilmoittajan henkilöllisyyden suojaamisesta säädetään myös esimerkiksi eläinten ja eräiden tavaroiden tuontivalvonnasta annetun lain (1277/2019) 18 §:ssä, elintarvikelain (297/2021) 81 §:ssä ja eläintautilain (76/2021) 99 §:ssä.
Ilmoittajan henkilöllisyyden salaamisen edellytyksenä olisi, että henkilöllisyyden paljastumisen arvioitaisiin aiheuttavan haittaa ilmoittajalle. Haitta voisi liittyä esimerkiksi siihen, että ilmoittaja olisi esimerkiksi työsuhteessa ilmoituksen kohteena olevaan tahoon tai esimerkiksi naapuri. Ilmoittajaa suojellaan häneen kohdistuvilta vastatoimilta. Ilmoittajan oma käsitys haitan aiheutumisesta ei yksinään riittäisi säännöksessä tarkoitetun salassapitoperusteen soveltamiseen. Nyt ehdotettu säännös ei kuitenkaan suojaisi ilmoituksen tekijää mahdollisessa oikeudenkäynnissä esimerkiksi todistajana.
Julkisuuslain 11 §:n mukaan hakijalla, valittajalla sekä muulla, jonka oikeutta, etua tai velvollisuutta asia koskee (asianosainen), on oikeus saada asiaa käsittelevältä tai käsitelleeltä viranomaiselta tieto muunkin kuin julkisen asiakirjan sisällöstä, joka voi tai on voinut vaikuttaa hänen asiansa käsittelyyn. Julkisuuslain 11 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan oikeutta ei kuitenkaan ole, jos tiedon antaminen olisi vastoin erittäin tärkeää yleistä etu tai vastaavasti vastoin erittäin tärkeää yksityistä etua. Tiedon antaminen rikkomusta koskevasta ilmoituksesta ilmoituksen kohteelle voisi olla vastoin julkisuuslaissa tarkoitettua erittäin tärkeää yleistä etu, jos tiedon antaminen voisi vaarantaa valvontaviranomaiselle tärkeän tiedonsaannin. Tiedon antaminen ilmoituksen tekijästä voi puolestaan olla vastoin julkisuuslaissa tarkoitettua tärkeää yksityistä etua, jos ilmoittajan henkilöllisyyden paljastaminen vaarantaisi ilmoittajan turvallisuutta tai yksityiselämän suojaa. Tällöin asianosaisjulkisuutta olisi rajoitettava. Säännöksen soveltamisen edellytyksenä olisi, että asiassa ilmi tulleiden seikkojen perusteella olisi perusteltu syy arvioida ilmoituksen tekijän suojantarpeen olemassaolo.
74 b §.Koneellinen allekirjoitus. Pykälässä ehdotetaan, että päätökset sekä asian käsittelyyn liittyvät asiakirjat voitaisiin allekirjoittaa koneellisesti. Koneellisen allekirjoituksen käyttäminen olisi yksinkertaisempi menettely kuin sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain 16 §:ssä tarkoitettu asiakirjan sähköinen allekirjoittaminen, minkä vuoksi lakiin ehdotetaan otettavaksi säännös asiasta.
Vastaava säännös on rehulaissa, lannoitelaissa, siemenlaissa, kasvinterveyslaissa ja taimiaineistolaissa. Sivutuotevalvonnassa käytetään samaa tietojärjestelmää kuin edellä mainittujen lakien mukaisessa valvonnassa valvonnan suunnitteluun, valvontatiedon keräämiseen, toimijoiden rekisteröintiin ja hyväksyntään sekä valvontapäätösten ja muiden asiakirjojen laatimiseen. Myös sivutuotenäytteiden kirjaaminen ja raportointi tehdään samassa tietojärjestelmässä. Näiden eri sektoreiden valvontaa ja tarkastuksia suoritetaan usein koordinoidusti ja samalla käynnillä valvontakohteessa. Näin ollen sivutuoteasioiden kanssa samaan asiakokonaisuuteen voisi liittyä myös edellä mainittujen lakien mukaisia asioita, joita koskevissa päätöksissä ja asiakirjoissa koneellinen allekirjoitus olisi mahdollista. Menettelytapojen ja tietojärjestelmän käytön yhdenmukaisuuden vuoksi myös sivutuotelain mukaiset päätökset ja asiakirjat tulisi voida allekirjoittaa koneellisesti.