7.1
Laki eläinlääkärinammatin harjoittamisesta
32 §. Eläinlääkärirekisteri. Pykälän 1 momentissa Elintarviketurvallisuusvirasto muutettaisiin Ruokavirastoksi. Muutos viranomaisissa on tapahtunut Ruokavirastosta annetulla lailla 371/2018. Mainitun lain 10 §:n mukaisesti muussa laissa olevalla viittauksella Elintarviketurvallisuusvirastoon tai Maaseutuvirastoon on tarkoitettu lain voimaantulon jälkeen Ruokavirastoa. Momentin muotoilua myös muutettaisiin, jotta käytetty käsitteistö vastaisi yksiselitteisesti luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta ja direktiivin 95/46/EY kumoamisesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/679 (yleinen tietosuoja-asetus) käsitteistöä rekisterinpitäjä-termin osalta.
Pykälän 2 momentin 1 kohtaa muutettaisiin siten, että rekisteriin talletettavina tietoina mainittaisiin tiedot mahdollisesti suoritetusta erikoiseläinlääkärikoulutuksesta. Kohdassa säilyisi maininta mahdollisesti suoritetusta erikoiseläinlääkäritutkinnosta. Näin ollen rekisteristä kävisivät ilmi nimikesuojatut erikoiseläinlääkärin pätevyydet riippumatta siitä, onko suoritettu koulutus ollut tutkintoon johtavaa koulutusta vai ehdotettua uudentyyppistä erikoiseläinlääkärikoulutusta.
Pykälän 3 momentissa Elintarviketurvallisuusvirasto muutettaisiin Ruokavirastoksi. Momenttiin myös lisättäisiin säännös, jonka mukaan Ruokavirasto voisi tallettaa eläinlääkärirekisteriin tietoja muustakin suoritetusta jatkokoulutuksesta kuin erikoiseläinlääkärikoulutuksesta. Ruokavirasto on jo merkinnyt rekisteriin tietoja tiettyihin virkatehtäviin pätevöittävistä tarkastuseläinlääkäritutkinnosta ja elintarvikehygieenikkokuulustelusta. Myös joidenkin muiden koulutusten merkitseminen rekisteriin voi olla perusteltua, sillä lain mukaisessa valvonnassa voidaan joutua arvioimaan muun ohella sitä, onko eläinlääkäri ammatissaan ryhtynyt toimenpiteisiin, joihin hänen koulutustaan on pidettävä riittämättömänä. Säännös ei loisi Ruokavirastolle velvollisuutta jatko- ja täydennyskoulutusten rekisteröintiin, vaan Ruokavirasto päättäisi tietojen merkitsemisestä itsenäisesti oman valvontatehtävänsä puitteissa.
39 §. Muutoksenhaku. Pykälään ehdotetaan lisättäväksi uusi 5 momentti, jossa olisi yliopistolain muutoksenhakusäännökseen kohdistuva informatiivinen viittaussäännös. Yliopistolain 82 §:n mukaan opiskelija voi hakea esimerkiksi opiskelijaksi ottamista koskevaan yliopiston päätökseen muutosta tekemällä oikaisuvaatimuksen. Lain 83 a ja 84 §:n mukaan joihinkin oikaisuvaatimuksia koskeviin päätöksiin voidaan hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen.
40 §. Tiedonsaantioikeus. Pykälässä Elintarviketurvallisuusvirasto muutettaisiin Ruokavirastoksi. Lisäksi pykälän säännöstä, joka koskee Ruokaviraston ja aluehallintoviraston oikeutta saada salassapitosäännösten estämättä laissa säädettyjen tehtävien suorittamiseksi tarpeellisia tietoja ja selvityksiä, muutettaisiin siten, että oikeus koskisi tehtävien suorittamiseksi välttämättömiä tietoja ja selvityksiä. Pykälää myös tarkennettaisiin viittaamalla niihin lain lukuihin ja pykäliin, joissa säädettyihin viranomaistehtäviin tiedonsaantioikeudet liittyvät.
41 b §. Erikoiseläinlääkärikoulutus. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin erikoiseläinlääkärikoulutuksen tavoitteista ja asemasta koulutusjärjestelmässä. Erikoiseläinlääkärikoulutus olisi jo työelämässä toimineille eläinlääkäreille järjestettävää koulutusta, jonka tavoitteena on syventää eläinlääkärin osaamista ja asiantuntijuutta tietyllä erikoisalalla sekä varmistaa erikoisalan osaaminen eläinlääkintäalan palvelujärjestelmässä ja muissa eläinlääkärille soveltuvissa tehtävissä. Käytännössä koulutus olisi eläinlääketieteen lisensiaatin tutkinnon jälkeistä koulutusta, mutta laissa ei asetettaisi esteitä sille, että koulutuksen voisi suorittaa myös vastaavantasoisen eläinlääkärikoulutuksen ulkomailla suorittanut henkilö.
Pykälän 2 momentissa säädettäisiin koulutusvastuusta. Vastuutahosta säädettäisiin lain tasolla, mikä merkitsisi poikkeusta siihen, että yliopistojen koulutusvastuusta säädetään yleensä valtioneuvoston asetuksella. Esityksessä ei kuitenkaan pidetä tarkoituksenmukaisena sitä, että erikoiseläinlääkärikoulutuksen järjestäjästä säädettäisiin asetuksella, sillä Helsingin yliopisto on ainoa eläinlääketieteen peruskoulutusta järjestävä yliopisto Suomessa, minkä vuoksi ainoastaan sillä on edellytykset toimia laajan ammatillisen jatkokoulutuksen järjestäjänä. Se, että koulutuksen järjestämisvastuu kuuluisi Helsingin yliopistolle, sisältäisi vastuun mm. opiskelijavalinnoista, koulutuksen laadusta ja todistusten myöntämisestä opiskelijoille. Järjestämisvastuun osoittaminen Helsingin yliopistolle ei kuitenkaan estäisi mahdollista yhteistyötä muiden yliopistojen ja tahojen kanssa koulutuksen toteutuksessa.
Momentin mukaan koulutusta suorittamaan voitaisiin ottaa henkilö, joka on saanut Suomessa oikeuden toimia laillistettuna eläinlääkärinä. Lisävaatimuksena olisi, että henkilö on eläinlääkärin perustutkinnon suorittamisen jälkeen toiminut vähintään vuoden ajan erikoisalaan soveltuvissa tehtävissä. Opiskelijoiden valinnasta päättäisi yliopisto. Yliopisto päättäisi myös opiskelijavalinnan perusteista. Tähän kuuluisi päätöksenteko muun muassa siitä, millainen työkokemus on soveltuva kuhunkin koulutusohjelmaan ja tuleeko tuon kokemuksen olla hankittu Suomessa vai riittääkö ulkomailla hankittu kokemus. Vaatimus Suomessa hankitusta kokemuksesta voi olla perusteltavissa esimerkiksi koulutuksessa vaadittavan hallinto- ja lainsäädäntöosaamisen takia.
Hallintolain (434/2003) mukaisista hyvän hallinnon perusteista on johdettavissa vaatimus siitä, että valintakriteereiden tulee olla koulutustoiminnan tavoitteisiin nähden oikeasuhteisia ja että valinnassa hakijoita tulee kohdella tasapuolisesti.
Erikoiseläinlääkärikoulutus järjestettäisiin koulutusohjelmina, joiden tavoitteellinen suorittamisaika täysipäiväisenä opiskeluna olisi kolme vuotta. Koulutuksen pituudella on yhteys koulutuksen luonteeseen ja laatuun, eikä vähimmäispituutta koskevan säännöksen katsota estävän koulutuksen sisällön joustavaa kehittämistä. Erikoiseläinlääkärikoulutuksen uudistuksen yhtenä tavoitteena on poistaa niitä koulutusjärjestelmään liittyviä pullonkauloja, jotka aiheuttavat merkittäviä eroja opintojen tavoitellun ja todellisen keston välillä. Opiskelijoiden elämäntilanteesta ja työtilanteesta johtuen täysipäiväinen opiskelu ei kuitenkaan ole läheskään kaikissa tapauksissa mahdollista, mistä johtuen mainitut erot voivat vähentyä, mutta eivät kokonaan poistua.
Momentissa olisi myös säännös mahdollisten aiempien, esimerkiksi ulkomailla suoritettujen opintojen hyväksi lukemisesta. Se olisi muotoiltu yliopistolain 44 §:n 3 momenttiin kohdistuvaksi viittaussäännökseksi.
Yliopistolain 44 §:ssä säädetään lisäksi opiskelijan oikeudesta saada yliopistolta tieto arvosteluperusteiden soveltamisesta omaan opintosuoritukseensa. Yliopistolaissa on eräitä muitakin sellaisia säännöksiä, joita sovelletaan kaikkiin opiskelijoihin eli muihinkin kuin tutkinto-opiskelijoihin, ja jotka voivat tulla sovellettaviksi myös ehdotettua erikoiseläinlääkärikoulutusta suorittaviin henkilöihin. Tällaisia ovat esimerkiksi säännökset opiskelijan kurinpidosta.
Pykälän 3 momentissa olisi asetuksenantovaltuus, jonka mukaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksella annettaisiin koulutuksen puitteita koskevat tarkemmat säännökset. Lähtökohta on, että alemmat ja ylemmät korkeakoulututkinnot sekä tieteelliset, taiteelliset ja ammatilliset jatkotutkinnot kuuluvat hallinnollisesti opetus- ja kulttuuriministeriön vastuulle, mutta koska uudistuksen yhteydessä erikoiseläinlääkärikoulutuksen tutkintomuotoisuudesta luovuttaisiin, koulutuksen ohjausvastuun siirrolle maa- ja metsätalousministeriöön ei olisi estettä. Ehdotettu säädöstaso mahdollistaisi, että palvelujärjestelmän tarpeiden muuttuessa asetukseen voitaisiin tehdä muutoksia nykyistä kevyemmällä käsittelyllä.
42 §. Oikeus käyttää erikoiseläinlääkärin nimikettä. Pykälän otsikko muutettaisiin sen selkeyttämiseksi, että erikoiseläinlääkärinä toimimisessa on kyse oikeudesta käyttää suojattua ammattinimikettä.
Pykälän 1 momentissa säädettäisiin, että erikoiseläinlääkärin nimikkeellä voisi toimia 41 b §:ssä tarkoitetun erikoiseläinlääkärikoulutuksen suorittanut eläinlääkäri. Lisäksi momentissa säilytettäisiin säännös, joka koskee lakkautettavan erikoiseläinlääkärin tutkinnon suorittaneiden vastaavaa oikeutta käyttää erikoiseläinlääkärin nimikettä. Erikoiseläinlääkäri-nimikettä saisi lisäksi käyttää eläinlääkäri, jolle Ruokavirasto on päätöksellään myöntänyt tämän oikeuden.
Pykälän 2 momentti, joka koskee EU-lainsäädännön mukaista ammattipätevyyden tunnustamista, vastaisi voimassa olevaa 2 momenttia.
Pykälän 3 momentti vastaisi pääosin voimassa olevaa 3 momenttia, mutta vaatimus erikoiseläinlääkärin tutkintoa vastaavasta tutkinnosta muutettaisiin vaatimukseksi erikoiseläinlääkärikoulutusta vastaavasta koulutuksesta. Tämä tarkoittaisi, että tunnustettavan koulutuksen ei tarvitsisi välttämättä olla tutkintomuotoinen, mutta tasoltaan ja sisällöltään sen tulisi ainakin suurin piirtein vastata suomalaista koulutusta. Tarkempi vastaavuus voitaisiin tarvittavilta osin varmistaa lisäopintoja koskevan vaatimuksen kautta. Momentissa olevan asetuksenantovaltuuden muotoilua muutettaisiin jäljempänä jaksossa 8 ehdotetulla tavalla.
Siirtymäsäännökset. Ehdotetun lain voimaantulosäännöksen yhteyteen ehdotetaan siirtymäsäännöstä, jonka mukaan laki ei vaikuta niihin oikeuksiin käyttää erikoiseläinlääkärin nimikettä, jotka on saatu ennen lain voimaan tuloa voimassa olleiden säännösten mukaisesti.
Lähtökohtaisesti niissä tapauksissa, joita ehdotettu 42 §:n 1 momentti ei kata, on kyse aiemmista viranomaispäätöksistä, jotka on tehnyt Ruokavirastoa edeltänyt viranomainen. Näiden päätösten voimaan jääminen on lähtökohtana myös hallintopäätösten pysyvyyttä koskevan periaatteen vuoksi. Lisäksi säännös kattaisi eräät tapaukset kuten tarttuvien eläintautien erikoiseläinlääkärit, jotka eivät ole suorittaneet tutkintomuotoista koulutusta, vaan saavuttaneet oikeuden käyttää erikoiseläinlääkärin nimikettä kumottavaksi tarkoitetun erikoiseläinlääkärin tutkinnosta ja oikeudesta toimia erikoiseläinlääkärinä annetun valtioneuvoston asetuksen 8 §:n 5 momentissa säädetyllä tavalla. Tämä tarkoitti vähintään seitsemän vuoden mittaista työskentelyä laillistettuna eläinlääkärinä tarttuvien eläintautien torjunnan ja hoidon piirissä yliopiston hyväksymällä tavalla ennen 1.1.2003 sekä tarttuvien eläintautien erikoisalaa koskevan kuulustelun suorittamista hyväksyttävästi.
On mahdollista, mutta ei kovin todennäköistä, että esitetyn muutoksen voimaantulohetkellä on vireillä ulkomailla suoritetun erikoiseläinlääkärikoulutuksen tunnustamista koskevia hakemuksia, joita käsitellessään Ruokavirasto on määrännyt hakijalle korvaavia toimenpiteitä tai lisäopintoja. Tätä tilannetta varten ehdotetaan siirtymäsäännöstä, jonka mukaan tällaiset hakemukset käsiteltäisiin kumottavien säännösten mukaisesti. Lisävaatimuksia määrättäessä ulkomailla hankittua pätevyyttä verrataan Suomessa suoritettavaa koulutusta koskeviin vaatimuksiin. Säännöksellä turvattaisiin se, ettei kansallisten säännösten muuttuminen lisävaatimusten asettamishetken ja tunnustamispäätöksen tekohetken välillä vaikuttaisi hakijoiden asemaan.
7.2
Yliopistolaki
7 §. Tutkinnot ja muu koulutus sekä tutkintorakenne. Pykälän 1 ja 2 momentista poistettaisiin maininta ammatillisista jatkotutkinnoista. Voimassa olevassa pykälässä ammatilliset jatkotutkinnot mainitaan yliopistossa suoritettavina tutkintoina alempien ja ylempien korkeakoulututkintojen sekä tieteellisten ja taiteellisten jatkotutkintojen rinnalla. Käytännössä erikoiseläinlääkäritutkinto on kuitenkin ainoa ammatillinen jatkotutkinto, jonka yliopistossa voi enää suorittaa. Kun esityksen mukaan myös erikoiseläinlääkärikoulutuksen tutkintomuotoisuudesta luovuttaisiin, pykälän maininta ammatillisista jatkotutkinnoista jäisi tarpeettomaksi.
37 §. Kelpoisuus korkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin ja erikoistumiskoulutukseen. Pykälän 7 ja 8 momentti ehdotetaan kumottaviksi. Ensiksi mainittu momentti koskee opiskelijavalintaa ammatilliseen jatkotutkintoon johtaviin opintoihin, ja jälkimmäinen momentti sisältää valtioneuvostolle annetun valtuuden antaa tarkempia säännöksiä kelpoisuudesta ammatilliseen jatkotutkintoon johtaviin opintoihin. Nämä säännökset muuttuisivat tarpeettomiksi, kun viimeinenkin ammatillinen jatkotutkinto esityksen mukaan poistuisi yliopistotutkintojen joukosta.
Siirtymäsäännökset. Pykälässä olisi siirtymäsäännös, joka koskisi niiden opiskelijoiden asemaa, jotka lain voimaantulohetkellä opiskelevat lakkautettavaa ammatillista jatkotutkintoa varten. Kyse olisi käytännössä erikoiseläinlääkärin tutkinnosta ja oikeudesta toimia erikoiseläinlääkärinä annetun valtioneuvoston asetuksen mukaisesta tutkinnosta. Mainittu asetus on säädetty kumotun yliopistolain (645/1997) nojalla, mutta jätetty voimaan yliopistolain voimaanpanosta annetun lain (559/2009) 3 §:llä. Asetusta ei ole tämän jälkeen muutettu, vaikka nykyinen yliopistolaki sisältää valtuuden antaa valtioneuvoston asetuksella lakia tarkentavia säännöksiä ammatillisista jatkotutkinnoista.
Pykälässä säädettäisiin, että opiskelija voisi joko suorittaa tutkinnon tai siirtyä suorittamaan esityksen mukaista uudenmuotoista erikoiseläinlääkärikoulutusta. Yliopisto määräisi siirtymiseen liittyvistä järjestelyistä. Jos tutkintoa ei olisi suoritettu neljän vuoden kuluessa, opiskelija siirtyisi uudenmuotoiseen erikoiseläinlääkärikoulutukseen.