2.1
Kansallinen lainsäädäntö
Yleistä sähköverosta
Sähkön verotuksesta säädetään sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annetussa laissa (1260/1996), jäljempänä
sähköverolaki
. Sähköveroa kannetaan sähköstä sen tuotantotapaan katsomatta eikä vero siten perustu sähkön tuottamiseen käytettyjen polttoaineiden hiili- tai energiasisältöön. Sähkön tuotannon polttoaineet ovat verottomia.
Sähkövero on porrastettu kahteen veroluokkaan. Yleisen sähköveroluokan I vero on 2,24 senttiä kilowattitunnilta. Alemman veroluokan II vero on 0,05 senttiä kilowattitunnilta. Sähköstä kannetaan energiaverotuksen yhteydessä huoltovarmuusmaksua, jonka suuruus on molemmissa veroluokissa 0,013 senttiä kilowattitunnilta.
Alemman sähköveroluokan piiriin kuuluu sähkö, joka käytetään teollisuudessa, kaivostoiminnassa, palvelinlaiteteholtaan yli 0,5 megawatin konesaleissa tietyin ehdoin, geotermisen lämmön kiertovesipumpussa tai sellaisessa lämpöpumpussa, jonka nimellislämpöteho on vähintään 0,5 megawattia taikka kaukolämpö- tai kaukokylmäverkkoon liitetyssä lämpöpumpussa tai sähkökattilassa. Kaikki muu toiminta kuuluu yleiseen sähköveroluokkaan I. Muu maatalous kuuluu käytännössä veroluokan II piiriin, sillä maatalouden energiaveronpalautuksella toimijoille palautetaan sähköveroluokkien erotus.
Sähköverolaissa alemman sähköveroluokan soveltamista varten teollisuus on määritelty Tilastokeskuksen vuoden 2008 toimialaluokituksen avulla. Sähköverolain mukaan teollisuudella tarkoitetaan sähköverolain 4 §:ssä ja 8 a §:ssä tarkoitetussa yhteydessä pääluokkaan C, teollisuus, ja pääluokkaan B, kaivostoiminta ja louhinta sekä pääluokan E (vesihuolto, viemäri- ja jätevesihuolto, jätehuolto ja muu ympäristön puhtaanapito) alaluokkaan 38320 (lajiteltujen materiaalien kierrätys) kuuluvaa toimintaa sekä ammattimaista kasvihuoneviljelyä. Teollisuuteen rinnastetaan alemman sähköveroluokan II soveltamisessa myös yrityksen omaan teolliseen tuotantotoimintaan liittyvä vähäinen teollisuuteen kuulumattoman tukitoiminnon harjoittaminen yrityksen tuotantopaikalla. Päästäkseen alemman sähköveroluokan piiriin yrityksen päätoimialan ei tarvitse kuulua kyseisiin toimialaluokkiin, vaan riittää, että tietty osa yrityksen toiminnasta on teollisuutta. Yritys on oikeutettu veroluokan II sähköön vain tämän teollisuudeksi katsottavan toiminnan osalta. Sähköverolain 4 §:n 2 momentin mukaan alennetun veroluokan sähkö on voitava erikseen mitata toimitettaessa sitä kulutuspaikalle.
Sähkön veroluokkien välinen ero on valtiontukea, joten alempaan veroluokkaan oikeutetut toimijat ovat valtiontuen saajia, joita koskevat EU:n valtiontukisäännöt. Valtiontuen saajien on esimerkiksi rekisteröidyttävä valmisteverotuksen tuensaajarekisteriin. Lisäksi oikeus tukeen päättyy, jos yritys katsotaan EU:n valtiontukisääntöjen mukaisesti taloudellisissa vaikeuksissa olevaksi yritykseksi tai jos yritys ei muuten täytä tuen saamisen edellytyksiä.
Sähköstä suoritetaan pääsääntöisesti vero siinä vaiheessa, kun se luovutetaan sähköverkosta kulutukseen. Siten yleisimmin sähköverovelvollinen on verkonhaltija, joka luovuttaa sähkön käyttäjälle, joko veroluokan I tai II verolla. Sähköverkonhaltija perii maksamansa sähköveron käyttäjältä tyypillisesti yhdessä siirtomaksun kanssa. Verovelvollinen on myös se, joka on hankkinut veroluokan II sähköä ja on käyttänyt tai luovuttanut sähkön veroluokan I mukaiseen käyttötarkoitukseen. Tällöin sähkön käyttäjän on maksettava veroluokkien eron mukainen sähkövero.
Jos sähkö on hankittu tai tuotettu veroluokan I verolla mutta se on käytetty veroluokkaan II oikeuttavaan tarkoitukseen, sähkön käyttäjällä on oikeus hakemuksesta saada veroluokan I ja II erotusta vastaava palautus. Palautuksen edellytyksenä on, että hakija esittää luotettavan selvityksen sähkön käytöstä. Palautusta on haettava kolmen vuoden kuluessa sen kalenterivuoden päättymisestä, johon edellä mainittu ajanjakso kuuluu. Myös palautuksena saatu I ja II sähköveroluokkien erotus on käyttäjälleen valtiontukea.
Sähkön verotuksessa noudatetaan valmisteverotuksen periaatteita ja menettelyitä, joista säädetään valmisteverotuslaissa (182/2010). Valmisteverotuksen yleisestä verotusmenettelystä säädetään valmisteverotuslain lisäksi oma-aloitteisten verojen verotusmenettelystä annetussa laissa (768/2016), joiden lisäksi verolajikohtaisissa laeissa säädetään yksityiskohtaisemmin veroperusteista ja tietyistä menettelyistä. Valmisteverotuksen toimittamisesta vastaa Verohallinto.
Vuonna 2024 valtion sähköverotulot olivat 910 miljoonaa euroa, josta veroluokan I tuotto maatalouden energiaveron palautus huomioiden oli noin 892 miljoonaa euroa ja veroluokan II tuotto noin 18 miljoonaa euroa.
Kaivostoiminnan sähkövero
Kaivostoiminta eli malmien, mineraalien ja energiamineraalien kaivu ja louhinta rinnastetaan sähköverolaissa teollisuuteen, ja se voi hankkia alemman veroluokan II mukaan verotettua sähköä sähköverolain 4 §:n nojalla.
Kaivostoiminta kuuluu Tilastokeskuksen toimialaluokituksessa pääluokkaan B (kaivostoiminta ja louhinta). Pääluokkaan B luokitellaan kaivostoiminnan tai kaivannaistoiminnan yhteydessä harjoitetut kuljetuksen ja markkinoinnin edellyttämät lisätoiminnot, kuten esimerkiksi metallimalmien tai mineraalien murskaus, hienontaminen, jauhaminen, muu muokkaus, seulominen, pesu tai rikastaminen. Näistä toiminnoista huolehtivat usein mineraalien oton suorittavat tai niiden lähellä sijaitsevat yksiköt. Sen sijaan, jos malmien ja mineraalien murskaus tai rikastaminen tapahtuu jatkojalostuksen yhteydessä, luokitellaan ne kyseiseen teollisuuden toimialaan kuuluviksi. Kaivostoimintaan ja louhintaan ei myöskään kuulu talteen otettujen aineiden jatkojalostus, joka luokitellaan kyseiseen teollisuuden luokkaan. Myöskään kiven viimeistelyä ja kivituotteiden valmistusta ei lueta kaivostoimintaan. Kaivostoimintaan ja louhintaan kuuluu niin kaivosalan kuin kaivannaisalankin yrityksiä.
Teollisuuden ja kaivostoiminnan toimialaluokkien välisellä rajanvedolla ei ole kuitenkaan tällä hetkellä sähköverotuen kannalta merkitystä, koska sekä teollisuus että kaivostoiminta ovat siihen oikeutettuja. Kaivosteollisuuden energiaverokohtelu on vaihdellut vuosien varrella. Vuonna 2015 kaivostoiminta siirrettiin yleiseen sähköveroluokkaan ja siltä poistettiin oikeus saada energiaintensiivisen teollisuuden veronpalautusta sähköstä ja polttoaineista. Vuodesta 2017 lähtien kaivosteollisuus palautettiin alempaan sähköveroluokkaan ja energiaintensiivisten yritysten veronpalautusten piiriin. Viimeksi mainittu energiaverotuki on päättynyt vuoden 2025 alusta.
Nykyisin kaivosalan yrityksiin kohdistuu yleisten elinkeinotoimintaan kohdistuvien verojen lisäksi vuonna 2024 käyttöön otettu Suomessa louhituista kaivosmineraaleista maksettava kaivosmineraalivero, josta säädetään kaivosmineraaliverolaissa (314/2023). Veroa on jo päätetty korottaa 70 miljoonalla eurolla.
2.2
EU-lainsäädäntö
Energiaverodirektiivi
Sähkön verotus on yhdenmukaistettu energiatuotteiden ja sähkön verotusta koskevan yhteisön kehyksen uudistamisesta annetussa neuvoston direktiivissä 2003/96/EY, jäljempänä
energiaverodirektiivi
. Energiaverodirektiivissä säädetään sähkölle vähimmäisvero, jonka jäsenvaltio voi halutessaan ylittää. Sähkön vähimmäisverotasot on eriytetty yrityskäyttöön (alempi vähimmäisverotaso) ja muuhun kuin yrityskäyttöön (ylempi vähimmäisverotaso). Tämä mahdollistaa eri verotasot yritystoiminnassa ja yksityiskäytössä. Lisäksi direktiivissä mahdollistetaan energiaintensiiviselle teollisuudelle alempi sähköverotaso. Jäsenvaltiot voivat rajoittaa yrityskäytön soveltamisalaa esimerkiksi vain tiettyihin toimialoihin kuten teollisuuteen ja myös sitä suppeampiin toimialoihin, kuten kaivostoimintaan, ja käyttökohteisiin, kuten maatalouteen.
Valtiontukisääntely
Kaivosten sähköverotuki on valtiontukea, jonka yleisenä ominaispiirteenä on tuen määräaikaisuus. EU:n valtiontukisääntely on osa unionin kilpailuoikeutta, jonka tarkoituksena on taata tasavertaiset kilpailuolosuhteet koko unionin alueella. Sääntely on tärkeä osa Euroopan laajuisen sisämarkkinan toimintaa. Sen tarkoituksena on varmistaa, etteivät jäsenvaltioiden viranomaiset myönnä sellaisia tukia, jotka vääristävät kilpailua eivätkä siten sovi sisämarkkinoille. Tavoitteena on myös vähentää jäsenvaltioiden välistä tukikilpailua. Tuen käyttöönotto edellyttää yleensä komission ennakkohyväksyntää. Joissakin tapauksissa tuki voidaan ottaa käyttöön ilman ennakkohyväksyntää, jos se on sallittu tiettyjen tukimuotojen toteamisesta sisämarkkinoille soveltuviksi perussopimuksen 107 ja 108 artiklan mukaisesti annetussa komission asetuksessa (EU) N:o 651/2014 (yleinen ryhmäpoikkeusasetus). Energiaverotuksessa sen soveltamisen edellytyksenä on energiaverodirektiivissä säädettyjen vähimmäisverotasojen noudattaminen sekä tuensaajien valinnan perustuminen läpinäkyviin ja objektiivisiin kriteereihin. Nämä säännökset ovat määräaikaisia. Myös näissä tilanteissa kyseessä on valtiontuki, jonka käyttöönotosta on tehtävä komissiolle ilmoitus ja josta raportoitava vuosittain. Myös tällainen tuki on komission jälkivalvonnan piirissä. Käytännössä tuen hyväksyttävyydestä päättää viimekädessä komissio.