Viimeksi julkaistu 7.10.2025 18.18

Kirjallinen kysymys KK 311/2025 vp 
Mia Laiho kok 
 
Kirjallinen kysymys alfa-PVP:n tilanteesta, leviämisen estämisestä ja hoidosta

Eduskunnan puhemiehelle

Alfa-PVP eli niin sanottu peukkuhuume näkyy yhä vahvemmin kaduilla. Se huolestuttaa niin kansalaisia kuin päihdehuollon ammattilaisia ja asiakkaita huumeen aiheuttamien vakavien vaikutusten myötä. Muuntohuume alfa-PVP:n käyttö aiheuttaa mm. psykoottisuutta, vainoharhaisuutta, ylivilkkautta ja aggressiivisuutta. Poliisihallitus varoitti kesällä alfa-PVP:n käyttäjien mahdollisesta sekavuudesta ja väkivaltaisuudesta. Erityinen huoli on lapsista ja nuorista. Käyttäjäkunnassa on jopa alakoululaisia. 

Ongelma on koko Suomen laajuinen, vaikka korostuukin isoissa kaupungeissa ja erityisesti pääkaupunkiseudulla. THL:n tuore jätevesitutkimus osoittaa, että alfa-PVP:tä käytetään yhä enemmän etenkin pääkaupunkiseudun läheisyydessä. Myös amfetamiinin ja kokaiinin vuonna 2024 mitatut käyttömäärät ovat huolestuttavia — tietojen mukaan monin paikoin mittaushistorian korkeimpia. 

Alfa-PVP:n räjähdysmäisesti noussut käyttö on saatava taltutettua ja tämä tuhoisa aine pois kaduilta. Työ on monin tavoin käynnissä. Myös ministerit Rantanen ja Grahn-Laasonen kutsuivat aiheen tiimoilta terveys- ja turvallisuusviranomaiset koolle aiemmin syksyllä. 

Sisäministeri kirjoitti yhteistiedotteessa 5.9.2025, että huumausaineisiin kytkeytyvä rikollisuus on vakavaa ja järjestäytynyttä. Riittävät poliisin toimivaltuudet, tehokas viranomaisyhteistyö ja tietojenvaihto ovat ensiarvoisen tärkeitä. 

Mediasta saatujen tietojen mukaan tällä hetkellä alfa-PVP:n käyttöön puututaan pääasiassa samalla tavalla kuin muihinkin stimulanttipäihteisiin ja että päihdepalveluiden tulisi huomioida, että alfa-PVP:tä voi käyttää myös polttamatta. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Minkälaisia konkreettisia toimia suunnittelette alfa-PVP:n kuriin saamiseksi,  
miten hyvinvointialueita tuetaan alfa-PVP-haasteiden, kuten hoitoon liittyvän osaamisen ja riittävien hoitopaikkojen, varmistamiseksi, 
miten alaikäisten päihdehoidon hoitopaikkojen saatavuutta on suunniteltu parannettavan,  
onko suunnitteilla asiantuntijatyöryhmää, joka tekisi kansallisia erillissuosituksia siitä, miten alfa-PVP:n vieroitushoito tulisi järjestää ja toteuttaa,  
onko harkittu, että alfa-PVP:n käyttöön tarkoitettua polttovälineistöä jaettaisiin esim. neulanvaihtopisteiden yhteydessä, jossa myös osaava päihdehenkilöstö pystyisi samalla ohjaamaan hoitoon, ja 
miten varmistetaan päivystyksen ja sosiaalihuollon henkilöstön turvallisuus alfa-PVP:n tuodessa yhä vakavampaa väkivallan uhkaa ja turvattomuutta päihdehuollon työntekijöille ja asiakkaille? 
Helsingissä 1.10.2025 
Mia Laiho kok