Aktiiviseen viljelyyn maksettavien tukien tulee jatkossa seurata maatalouden kustannuskehitystä nykyistä paremmin. Tuotantoaan kehittävät maatilat investoivat jatkuvasti sekä peltoihin, tuotantorakennuksiin että tekniikkaan. Näistä panostuksista aiheutuu huomattavia ja kasvavia kustannuksia, jotka heikentävät tilojen kannattavuutta, jos tukitasot eivät pysy kustannuskehityksen mukana. Mikäli tuki ei vastaa todellisia tuotantokustannuksia, viljelijöiden mahdollisuudet ja motivaatio täyttää esimerkiksi ympäristö- ja eläinten hyvinvointia koskevia ehtoja heikkenevät olennaisesti.  

Esitän, että aktiiviseen viljelyyn maksettaviin tukiin sisällytetään kustannusindeksi, jonka avulla tukitasot tarkistetaan säännöllisesti vastaamaan yleistä kustannustason nousua. Indeksin rahoitus voitaisiin toteuttaa kohdentamalla tukivaroja uudelleen: vähentämällä tukitasoja tuottamattomilta pelloilta ja korottamalla niitä aktiivisessa tuotannossa oleville pelloille. Tuottamattomilla pelloilla tarkoitetaan esimerkiksi nurmipeltoja, joilta ei korjata satoa vaan kasvusto niitetään maahan. Tämä ei koske viljelykiertoon kuuluvia viherlannoitusnurmia. Aktiivisessa tuotannossa olevia peltoja ovat ne, joilla tuotetaan satokasvien kautta ruokaa tai energiaa. Nurmipelloille, joita ei hyödynnetä sadontuotannossa eikä viljelykierrossa, tulisi maksaa ainoastaan perustulotuki.  

Lisäksi tulisi ottaa käyttöön metsityspalkkio heikkotuottoisille pelloille. Pienet, vaikeasti viljeltävät tai huonosti sijaitsevat peltolohkot olisivat tarkoituksenmukaista metsittää, ja näistä vapautuvat tukivarat tulisi ohjata aktiiviseen tuotantoon. Metsittämistä varten tulee tarjota riittävä taloudellinen kannustin maanomistajille. Samalla metsätalouden lisääminen tukisi kansallisia ilmastotavoitteita ja vahvistaisi hiilinieluja.  

Tukivarat tulisi myös budjetoida selkeämmin eri kokonaisuuksiin. Ruoantuotannolle tulisi olla oma budjettinsa ja ympäristö- sekä maisemahyötyjen tuotannolle oma. Tämä lisäisi tukijärjestelmän läpinäkyvyyttä ja vahvistaisi luottamusta siihen, että ruoantuotannon tuet kohdistuvat todelliseen tuotantoon eivätkä pelloille, joilta ei synny satoa.  

Kustannusindeksin käyttöönotto, tukien kohdentamisen uudistaminen ja selkeämpi budjettijako vahvistaisivat suomalaisen maatalouden kannattavuutta, parantaisivat viljelijöiden taloudellista toimintakykyä ja tukisivat pitkäjänteisesti kansallista huoltovarmuutta.