Lakialoite
LA
28
2019 vp
Antero
Laukkanen
kd
ym.
Lakialoite laiksi tuloverolain muuttamisesta
Eduskunnalle
ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Lapsivähennystä koskeva tuloverolain säännös 126 a § (TVL 1535/1992) oli väliaikaisesti voimassa verovuosina 2015—2017. Tuolloin voimassa olleen säännöksen mukaan verosta vähennettiin lapsivähennys, jos verovelvollisella oli verovuoden päättyessä huollettavanaan alaikäinen lapsi. Tällä lakialoitteella esitetään, että lapsivähennystä jatketaan vuonna 2020 siten kuin sitä on sovellettu vuosina 2015—2017. 
PERUSTELUT
Verotuksen lapsivähennys poistui vuoden 2018 alusta. Lapsivähennysjärjestelmä luotiin kompensoimaan lapsilisien leikkausta, eikä sitä olisi tullut poistaa. Sen avulla voidaan korjata pahimpia lapsiperheiden kohtaamia epäkohtia. 
Lapsivähennystä sovellettaisiin siten kuin Verohallinnon ohjeessa (Diaarinumero A25/200/2015) ohjeistettiin säädöksen ollessa voimassa vuosina 2015—2017: Vähennys myönnetään verovelvolliselle, jolla on huollettavana yksi tai useampi alaikäinen lapsi. Vähennys on tulosidonnainen ja pienenee tulojen noustessa. Puhtaan ansio- ja pääomatulon yhteismäärän ylittäessä tietyn tulorajan vähennystä ei myönnetä osittaisenakaan. Vähennyksen määrään vaikuttavat lasten lukumäärä ja se, onko kyse yhteis- vai yksinhuollosta. Yksinhuoltotilanteissa vähennyksen määrään vaikuttaa myös, sovelletaanko verovelvolliseen tuloverolain puolisoita koskevia säännöksiä. Jos puolisoita koskevia säännöksiä sovelletaan, vähennyksen määrän kannalta ei ole merkitystä sillä, ettei puoliso ole lapsen vanhempi. 
Vähennys tehdään ansiotuloista ja pääomatuloista suoritettavista veroista verojen määrien suhteessa. Ansiotuloista menevästä verosta vähennys tehdään työtulovähennyksen jälkeen ja pääomatuloista menevästä verosta ennen kotitalousvähennystä. Siltä osin kuin vähennys ylittää valtion tuloveron määrän, se tehdään kunnallisverosta, sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksusta ja kirkollisverosta näiden verojen suhteessa. Vähennystä ei voida tehdä, jos verovelvollisen verot esimerkiksi tulojen vähäisyyden vuoksi eivät riitä vähennyksen tekemiseen.  
Säännöksen mukaan lapsivähennyksen määrä on 50 euroa jokaisesta huollettavasta alaikäisestä lapsesta. Jos verovelvolliseen ei sovelleta tuloverolain puolisoita koskevia säännöksiä eikä hänellä ole puolisoa ulkomailla, vähennys myönnetään kaksinkertaisena eli 100 euron suuruisena niiden lasten osalta, joiden ainoa huoltaja hän on. Vähennyksen määrä lasketaan kuitenkin enintään neljän lapsen perusteella. 
Aloite sisältyy Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin vuodelle 2020. 
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen: 
Laki 
tuloverolain muuttamisesta 
Eduskunnan päätöksen mukaisesti 
lisätään tuloverolakiin (1535/1992) uusi 126 a § seuraavasti:  
126 a § 
Lapsivähennys 
Verovelvollisen, jolla verovuoden päättyessä on huollettavanaan alaikäinen lapsi, verosta vähennetään lapsivähennys. Vähennyksen määrä on 50 euroa jokaisesta huollettavasta alaikäisestä lapsesta. Jos verovelvolliseen ei sovelleta tämän lain puolisoita koskevia säännöksiä eikä hänellä ole puolisoa ulkomailla, vähennys myönnetään kaksinkertaisena niiden lasten osalta, joiden ainoa huoltaja hän on. Vähennyksen määrä lasketaan kuitenkin enintään neljän lapsen perusteella. Verovelvollisen puhtaan ansiotulon ja puhtaan pääomatulon yhteismäärän ylittäessä 36 000 euroa vähennyksen määrä pienenee 1 prosentilla puhtaan ansiotulon ja puhtaan pääomatulon yhteismäärän 36 000 euroa ylittävältä osalta. 
Lapsivähennys vähennetään ensisijaisesti valtiolle suoritettavasta tuloverosta. Vähennys tehdään ansiotuloista ja pääomatuloista suoritettavista veroista verojen määrien suhteessa. Ansiotuloista menevästä verosta vähennys tehdään työtulovähennyksen jälkeen ja pääomatuloista menevästä verosta ennen kotitalousvähennystä. Siltä osin kuin vähennys ylittää valtion tuloveron määrän, se tehdään kunnallisverosta, sairausvakuutuksen sairaanhoitomaksusta ja kirkollisverosta näiden verojen suhteessa. 
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2020. 
Helsingissä 25.10.2019 
Antero
Laukkanen
kd
Sari
Tanus
kd
Peter
Östman
kd
Päivi
Räsänen
kd
Sari
Essayah
kd
Viimeksi julkaistu 28.10.2019 10.56