Keskustan talousvaliokuntaryhmä kiinnittää valiokunnan lausunnossa jo todettujen asioiden lisäksi huomiota kahteen erityiseen asiaan: 

Maakunnalliselle tasolle johtajuus alueen elinvoimasta

Uudistuksen toimeenpano ratkaisee, kuinka hyvin lupamenettelyjen sujuvoittaminen tosiasiassa onnistuu. Hallituksen on ohjattava aluehallinnon uudistamisen toimeenpanoa siten, että elinvoimakeskusten rooli yritysten kasvun mahdollistajana toteutuu. Organisaation sisäisen valitustehtailun sijaan Orpon hallitukselta tarvitaan asennetta, jossa uusi lupavirasto on samalla nykyistä vahvempi neuvontaorganisaatio.  

Uusi johtamisjärjestelmä ei kuitenkaan varsinaisesti vaikuta tukevan vahvojen elinvoimakeskusten tavoitetta. Kaikki eri ministeriöt ovat halunneet varmistaa omat asemansa ja sen seurauksena hallinto näyttää edelleen sektorikohtaisesti siiloutuneelta. 

Siiloutumisen sijaan elinvoimakeskuksista tulee tehdä kasvu- ja kansainvälistymispalveluiden moottori, joka toimii valtakunnallisen ja kuntatason välissä. Tämä on priorisoitava niiden tehtäväkentässä.  

Elinvoimakeskuksille pitää rakentaa vahva rooli toimijana, joka auttaa yrityksiä pääsemään kiinni kaikkiin julkisiin yrityspalveluihin, kattaen niin vienninedistämisen, innovaatiorahoituksen kuin muutkin kasvupalvelut. Alueiden vahvuuksien ja erityishaasteiden pitäisi näkyä suunniteltua paremmin asiantuntijoiden sijainpaikoissa. 

Nyt hallituksen esittämässä mallissa riskinä on, että päätöksiä hankkeen hyväksymisestä tehdään muualla sellaisten ihmisten toimesta, jotka eivät tunne alueen kehityskohteita ja kasvupotentiaalin osa-alueita. Alueiden tulisi itsensä saada määritellä luontaiset yhteistyöalueensa. 

Talousvaliokunta ei kuitenkaan painota lausunnossaan riittävästi alue- ja paikallistuntemuksen tärkeyttä aluehallintouudistuksessa sekä lupa- ja valvontaviraston että erityisesti elinvoimakeskusten osalta.  

Riski paikallis- ja aluetuntemuksen heikkenemisestä on realisoitumassa esimerkiksi Hämeen osalta jo uudistuksen alkumetreillä, kun Hämeen alueelle ei ole osoitettu lainkaan päätoimipaikkaa.  

Hallituksen ehdotuksen mukaan Hämeen ELY-keskus jakautuu kahtia, kun Kanta-Hämeen puoli siirtyy osaksi Sisä-Suomen elinvoimakeskusta ja Päijät-Häme osaksi Kaakkois-Suomen elinvoimakeskusta. Sisä-Suomen elinvoimakeskuksen päätoimipaikka tulisi esityksen mukaan Tampereelle ja Kaakkois-Suomen elinvoimakeskuksen päätoimipaikka Kouvolaan. Lisäksi Hämeen ELY-keskuksen tehtäviä jakautuu kahdeksaan eri siirtosuuntaan.  

Hämeen alueesta onkin tulossa elinvoimakeskusuudistuksessa reuna-alue molemmilta suunnilta katsottuna. Tämä herättää kysymyksen ja huolen siitä, miten muutoksen yhteydessä varmistetaan riittävä alueen elinkeinoelämän ja yritysten tuntemus tukemaan yritysten kasvua ja kansainvälistymistä, mikä on yksi keskeisimmistä elinvoimakeskusten tehtävistä.  

Itä-Suomen erityistarpeita hallitus ei ole koko kaudellaan huomioinut juuri laisinkaan. Keskusta on esittänyt 10 vuoden erityistalousaluekokeilua itäiseen Suomeen.  

Itäinen Suomi on maantieteellisesti laaja alue. Nyt kolmen maakunnan asioita ollaan keskittämässä yhteen elinvoimakeskukseen. Elinvoimakeskukseen siirryttäessä toiminta-alue laajenee ja etäisyyden pitenevät. Yhteydenpito sidosryhmiin väistämättä vähenee ja etääntyy, varsinkin läsnäolotapaamisten ja -tilaisuuksien osalta.  

Tämä malli uhkaa toiminnan säilymistä aidosti alueellisena ja ottaen huomioon valtionhallinnon tuottavuusohjelman vaatimukset, tulee aikaa myöten toiminnot keskittymään elinvoimakeskuksen paikkakunnalle, mikä osaltaan näivettää muiden maakuntien asemaa.  

Hallitus ei ole esittänyt tähän tyydyttäviä vastauksia eikä tämän vuoksi voida hyväksyä ratkaisua, jossa päätoimipaikkaa ei ole kaikilla alueilla ollenkaan. On onnetonta, että Orpon hallitus siirtää tällä tavoin kokonaisia maakuntia elinvoiman kannalta reuna-alueeksi ja keskittää taas kerran palveluita. Hämeen ja Itä-Suomen lisäksi myös Satakuntaa ollaan hallituksen ajattelussa työntämässä reuna-alueeksi. 

Uudistuksen yhtenä riskinä on, että organisaatiouudistus halvaannuttaa uuden organisaation palvelukyvyn useaksi vuodeksi, varsinkin kun samalla toteutetaan erittäin merkittäviä valtionhallinnon säästötoimia ja organisaatiouudistuksia: työllisyysalueet, elinvoimakeskukset ja Team Finland ulkomaantoimintojen siirto Ulkoministeriölle. Hallituksen on huolehdittava, että kokonaisuus toimii alusta saakka kitkattomasti kaikkialla Suomessa. Fokuksen pitää nopeasta saada hallinnosta palveluihin ja niiden kehittämiseen.  

Kaikkien elinvoimakeskuksen on kyettävä tukemaan yrityksiä "maakunnasta maailmalle". Tähän tarvitaan myös työvälineitä, kun hallitus on mm. poistanut käytöstä innovaatiosetelit ilman uusia korvaavia ratkaisuja. 

Vaikka uusi virasto toimii valtakunnallisesti, lupaviranomaisten on tunnettava elinkeinoelämän tarpeet myös paikallisesti. 

Orpon hallituksen sääntö-Suomessa virasto ryhtyy valittamaan viraston omista päätöksistä

Hallituksen anti luvituksen nopeuttamiseksi on toistaiseksi ollut verkkaista. Nyt hallitus esittää aluehallintouudistuksen yhteydessä perustettavaksi yleisen edun valvontayksikköä. joka toimisi valtion lupa- ja valvontavirastossa. Kyseessä ei ole tältä osin hallinnon uudistamisesta vaan pikemminkin kokonaan uuden toimijan luomisesta ympäristöoikeudelliseen lupajärjestelmään, joka ei auta selkeyttämään ja yksinkertaistamaan lupajärjestelmää. Yksikkö olisi itsenäinen ja riippumaton hallituksen esityksen mukaan. 

Yleisen edun valvontayksikkö voisi hakea muutosta lupa- ja valvontaviraston antamaan päätökseen  

1) ympäristönsuojelun, luonnonsuojelun tai muun näihin rinnastettavan painavan yleisen edun turvaamiseksi,  

2) lain soveltamiseen liittyvien merkittävien oikeuskysymysten selventämiseksi tai  

3) lain soveltamiskäytännön yhtenäisyyden varmistamiseksi.  

Yhdenkin edellytyksen täyttyminen olisi riittävää, koska kriteereitä tarkastellaan toisiinsa nähden itsenäisesti. 

Niinpä hallitus on nyt tosiasiallisesti esittämässä järjestelyä, jossa lupa- ja valvontaviraston ympäristö -toimialan myöntämästä vesilain, ympäristönsuojelulain tai luonnonsuojelulain mukaisesta luvasta syntyisi lupa- ja valvontaviraston samaisen ympäristötoimialan yleisen edun valvontayksikölle oikeus valittaa päätöksestä edellä mainituin perustein. 

Toisessa siivessä virastoa myönnetään lupia ja toisella puolen tehtäisiin valituksia sitten näistä samaisen viraston päätöksistä. Kuulostaa sellaiselta sääntö-Suomen ratkaisulta, johon vain Orpon hallitus kykenee. 

Käytännössä monet "yleisen edun" sisällä tapahtuvista ratkaisuista eivät olekaan niinkään oikeudellisia, vaan myös poliittisia ja muita arvostuksia sisältäviä.  

Yleisen edun sisällä joudutaan tekemään arvostuksenvaraisia ratkaisuita siitä, miten yleisen edun kannalta perusteltuja vaihtoehtoisia intressejä arvotetaan keskenään. Asia voi olla yhdestä kulmasta tarkastellen yleistä etua edistävä ja toisaalta sitä heikentävä. Niinpä hallituksen esittämän kaltaisen yleisen edun valvontayksikön tekemät kannanotot ja muut ratkaisut tulisivat olemaan aina jossain määrin poliittisiin arvovalintoihin perustuvia. 

Poliittiset arvostuskysymykset tulisi ratkaista avoimessa demokraattisessa prosessissa valittujen päättäjien toimesta, eikä niin, että luodaan viranomaisen sisälle uusi valitusviranomainen vieläpä siten, että yleisen edun sisältö ja määritelmä on jätetty hyvin yleisluonteiselle tasolle. Yleisen edun valvontayksilön valvottavana olevan yleisen edun suhde sektorilakien mukaisin yleisiin etuihin jää myös epäselväksi.  

Yleisen edunvalvontayksikön valitusmahdollisuuden pelkkä olemassaolo tullee jo itsessään vaikuttamaan lupamenettelyprosessin kulkuun, koska lupia myöntävän osaston on otettava huomioon se, että viraston toinen yksikkö voi tehdä päätöksestä valituksen.  

Vaikka nyt hallitus toisaalta on aivan järkevästi rajaamassa eri valtion virastojen keskinäisiä valitusprosesseja, niin valitukset uhkaavat nyt siirtyä viraston sisälle, jolloin prosessit eivät todellisuudessa nopeudu riittävällä tavalla. 

Keskustan mielestä luvituksesta tulee tehdä Suomen kilpailukykytekijä asettamalla tavoitteeksi, että Suomessa on Euroopan nopein luvitusprosessi vuoteen 2027 mennessä. Tähän päästäkseen tarvitaan takuuajat käsittelyille ja yhden luukun palvelumalliin todellinen siirtyminen.  

Orpon hallituksen on aluehallintouudistuksen lisäksi syytä käynnistää suursiivous hallinnon tehostamiseksi ja turhan sääntelyn purkamiseksi. Esimerkiksi ympäristönsuojelulakia on uudistettava siten, että sekä valtion että kuntien ympäristöluvittamiselle asetetaan lakisääteinen määräaika. Kaavoituksen ja luvitusten käsittely- ja maksatusajoille tarvitaan lakisääteisiä sitovia määräaikoja. Samaa määräaika olisi tarpeen myös yritystukiasioille. 

Hallituksen nyt esittämää sääntelyratkaisua viraston sisäisestä valitusviranomaisesta laajalla toimivallalla varustettuna ei voi pitää kovinkaan onnistuneena. Hallintovaliokunnan on välttämätöntä löytää tähän aidosti byrokratiaa ja julkisen hallinnon sisäistä valituskierrettä keventävä, eikä sitä ainoastaan uuteen paikkaan siirtävää ratkaisua. Vähintäänkin uutta rakennetta käyttöönotettaessa on huolehdittava siitä, että toimivallan rajaukset ovat niin selkeitä ja tarkkarajaisia kuin mahdollisia huomioiden se, että yleisen edun näkökulma on jo nykyisellään olennainen osa ympäristöllisiä lupamenettelyjä aineellisen lainsäädännön nojalla. 

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion aluehallintouudistusta koskevaksi lainsäädännöksi keskittää lupa-, ohjaus- ja valvontatehtävät uuteen valtakunnalliseen Lupa- ja valvontavirastoon, johon yhdistetään Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto, aluehallintovirastot, sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksien tehtävät. Samalla muodostetaan uudet alueelliset elinvoimakeskukset, joihin jäävät ELY-keskusten loput tehtävät. Uudistuksen tavoitteena on hallituksen mukaan vahvistaa ja yhdenmukaistaa lupa- ja valvontakäytäntöä alueesta riippumatta sekä sujuvoittaa prosesseja ja palvelua. Kysymys on mittavasta toimintojen keskittämisestä 

Lupa- ja valvontatoimista on huolehdittava riittävillä resursseilla ja alueellisella erityisosaamisella. Myös henkilöstön asema muutosten keskellä on turvattava. Toimintaa keskitettäessä on aiempaa vaikeampi huolehtia alueellisen erityisosaamisen ja paikallistuntemuksen säilyttämisestä. Tämä olisi erityisen tärkeää esimerkiksi työsuojelu- ja ympäristöasioissa.  

Riittävät resurssit ja henkilöstön asema

Lupa- ja valvontaviraston eri osastot toimisivat eri ministeriöiden ohjauksen alla. Tähän liittyy riskejä, esimerkiksi resurssien jakautumisen osalta. Toisaalta koska kokonaisvastuu strategisesta ohjauksesta ja tulosohjauksesta kuuluu valtiovarainministeriölle, vaarana, on että säästöt priori-soidaan muiden tavoitteiden kustannuksella. Koska hallituksen esityksessä sitoudutaan tuottavuusohjelmaan, uusien virastojen määrärahat tulevat vähenemään lähivuosina.  

Uudistuksella on mahdollisesti joitakin positiivisia vaikutuksia esimerkiksi toimintojen yhden-mukaistamisen ja sujuvoittamisen, asiantuntijaosaamisen paranemisen sekä päällekkäisyyksien poistumisen myötä. Uudistukseen liittyy kuitenkin mahdollisiin hyötyihin nähden paljon suurempia riskejä ja ongelmia toimintojen keskittämiseen, viraston toimintatapojen muuttamiseen sekä yhteistyörakenteiden ja yhdyspintojen uudelleen rakentamiseen liittyen. On syytä korostaa, että hallituksen tuottavuusohjelma merkitsee myös uusiin virastoihin kohdistuvia säästöjä. Virastoihin kohdistuvat määrärahavähennykset tulevat todennäköisesti tarkoittamaan muiden kulujen vähentämisen ohella henkilöstöön kohdistuvia vähennyksiä. Henkilöstön vähennykset osaltaan vaarantaisivat uusien virastojen palvelujen järjestämistä. 

Hallituksen esityksessä ei ole arviota henkilöstövaikutuksista. Vaikka siinä toistuvasti todetaan, ettei uudistuksen ole tarkoitus johtaa henkilöstömuutoksiin, tosiasiallisesti tuottavuusohjelma luo painetta henkilöstövähennyksille. Jos tuottavuusohjelma johtaa henkilöstövähennyksiin, ei uudistuksella kyetä turvaamaan edes luvattuja parempia ja nopeampia lupa- ja valitusprosesseja. Riittämättömät henkilöstöresurssit ovat aiheuttaneet haasteita lupa- ja valvontatehtävissä jo ennen uudistusta. 

Myös uusin elinvoimakeskuksiin tulee kohdistumaan tulevaisuudessa säästöpaineita. Palvelusuhteiden ehtojen tulisi säilyä nykytasollaan ja henkilöstön siirtämistä paikkakunnalta toiselle tulisi välttää. On ensiarvoisen tärkeää, että henkilöstö pääsee tosiasiallisesti vaikuttamaan muutosprosessiin ja omaan asemaansa. Elinvoimakeskusten, virastojen, osastojen ja toimintayksiöiden johtoryhmään tulisi esimerkiksi sisällyttää henkilöstön edustajia, jotta henkilöstön vaikutusmahdollisuudet työoloihin ja asemaansa varmistetaan.  

Uudistus tulee todennäköisesti kasvattamaan myös eduskunnan oikeusasiamiehen ja hallintotuomioistuimien työmäärää. On varmistettava, että myös näillä laillisuusvalvojilla on riittävät resurssit. 

Kattava työsuojeluvalvonta on varmistettava

Työsuojeluvalvonnalle on annettu lukuisia uusia valvontatehtäviä esimerkiksi liittyen ulkomaisen työvoiman käyttöön ja paikalliseen sopimiseen. Resurssit eivät ole riittävät suhteessa uusiin tehtäviin. Jotta työsuojeluvalvonta on vaikuttavaa, sille on turvattava riittävät ja nykyistä mittavammat resurssit.  

Jotta valvonta on alueellisesti riittävän kattavaa, pitää toimipisteverkosto säilyttää vähintään nykyisessä laajuudessaan. Alueelliset työsuojelulautakunnat tulee säilyttää, jotta työsuojeluvalvonnan erityistarpeet otetaan riittävästi huomioon. Lautakuntarakenteen tulee huomioida alueelliset näkökulmat, koska elinkeinoelämän rakenteissa voi olla merkittäviä alueellisia eroja. Työmarkkinaosapuolia tulisi kuulla myös työsuojelulautakuntiin liittyvissä asioissa. 

Hallituksen säännösesityksessä ei mainita työsuojelutarkastajia, jotka omaavat usean vuoden ammattityökokemuksen. Myös jatkossa on työnsuojelutarkastajia rekrytoitaessa varmistettava, että henkilöstössä on tarpeeksi asianmukaisen työkokemuksen omaavia tarkastajia. Valvontaviranomaisilla täytyy olla mahdollisuus kuulla henkilöstön edustajia ohjaus- ja arviointikäynneillään ilman työnantajan edustajan läsnäoloa. 

Uudistuksen myötä riskinä on, ettei etenkään työntekijäpuolta kuulla työelämää koskevissa asioissa. Erityisen tärkeää on varmistaa työntekijäpuolen edustus alueellisia työlupalinjauksia tehdessä. Työmarkkinajärjestöjen asiantuntemusta myös työsuojeluvalvonnan suuntaamisessa on syytä jatkaa. Työmarkkinaosapuolia tulisi osallistaa työsuojeluvalvonnan tavoitteiden laatimiseen, sekä valvonnan toteuttamiseen.  

Ympäristöstandardit eivät saa heikentyä

Ympäristölupa- ja valvontaprosessien sujuvoittamisessa on tärkeää varmistaa, että se ei käytännössä johda ympäristöstandardien heikentymiseen. Vihreän siirtymän edellyttämiä investointeja vauhditettaessa on pidettävä huoli siitä, että kyseisten investointien ympäristövaikutuksia sekä erityisesti uusia ratkaisuja koskevien kokonaisuuksien yhteisvaikutuksia tarkastellaan riittävään tietoon pohjautuen. Lupien nopea käsittely ja lupaprosessin keventäminen eivät saa tavoitteina ohittaa yleistä etua ympäristön hyvän tilan säilyttämisessä. 

Julkisen vallan keskeinen tehtävä on valvoa yleisen edun toteutumista. Ympäristöä koskevassa päätöksenteossa yleisen edun toteumista ovat aiemmin valvoneet ELY-keskukset. Hallituksen esitykseen sisältyvää ehdotus uuteen Lupa- ja valvontavirastoon perustettavasta ympäristön yleisen edun valvontayksiköstä on myönteinen ja kannatettava. Tällainen riippumaton yleisen edun valvonnan yksikkö ja sille kuuluva muutoksenhakuoikeus ovat ympäristöperusoikeuden näkökulmasta välttämättömiä. Toisin kuin hallitus esittää, Lupa- ja valvontaviraston yleisen edun valvonnan yksikön muutoksenhakuoikeutta ei tulisi rajata.  

Yleisen edun valvonnan yksiköllä olisi oikeus valittaa Lupa- ja valvontaviraston tekemästä päätöksestä, jos se on tarpeen ympäristönsuojelun, luonnonsuojelun tai muun näihin rinnastettavan painavan yleisen edun turvaamiseksi, lain soveltamiseen liittyvien merkittävien oikeuskysymysten selventämiseksi tai lain soveltamiskäytännön yhtenäisyyden varmistamiseksi. Tulkinnanvaraiset ja epätäsmälliset termit "painava yleinen etu" ja "merkittävä oikeuskysymys" luovat muutoksenhakuoikeudelle epäselvän ja tarpeettoman kynnyksen ja rajoittaisivat viranomaisen muutoksenhakuoikeutta nykyisestä.  

Kuten hallituksen esityksen perusteluistakin ilmenee, viranomainen käyttää nykyistäkin, rajaamatonta muutoksenhakuoikeutta hyvin harkiten ja perustellusti. Valitusoikeuden rajaamista ei siten voida uskottavasti perustella sillä, että pyritään korostamaan muutoksenhakuoikeuden käyttämisen erityislaatuisuutta. Vuosina 2019—2022 ELY-keskukset hakivat muutosta vain hieman yli yhdessä prosentissa aluehallintovirastojen antamiin ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaisiin päätöksiin.  

Eri tulkintoja mahdollistavien, muutoksenhakuoikeutta rajaavien sanamuotojen lisääminen lainsäädäntöön tulisi todennäköisesti lisäämään muutoksenhakutarvetta, ei vähentämään sitä. Epä-selvät yleisen edun yksikön lausunto- ja valitusoikeuden rajoitukset kuormittaisivat myös tuomioistuimia ja lisäisivät riskiä lupa- ja tuomioistuinkäsittelyjen venymiselle. Valitusoikeuden rajaamiselle ei siten ole perustetta myöskään luvituksen sujuvoittamisen näkökulmasta. 

On tärkeää, että eri intressien yhteensovittamista edistetään jo lupa-asian valmistelussa. Muutoksenhakuoikeudella on kuitenkin viimesijaisena keinona keskeinen merkitys yleisen edun valvonnassa. Sen rajoittaminen vaarantaa ympäristöperusoikeuden toteutumisen. 

Koska ympäristöasioissa punnittavaksi tulee usein monia erisuuntaisia etuja, on tärkeää että Lupa- ja valvontaviraston sisäiset menettelytavat ovat läpinäkyviä ja todennettavia. Virastoa koskevaan lakiin tulisi lisätä vaatimus siitä, että viraston työjärjestyksessä varmistetaan sen sisäisten kannanottojen antaminen pääsääntöisesti kirjallisena. 

On tärkeää, että näin mittavalle organisatoriselle muutokselle varataan riittävät resurssit. Aluehallintouudistus käynnistyy nyt tilanteessa, jossa ympäristöhallintoon kohdistuu merkittäviä säästötoimia. Nämä säästöt tulevat periytymään siirtyvien tehtävien mukaisten määrärahojen suhteessa uudistuksessa perustettaville uusille virastoille. Hupenevat resurssit eivät edistä uudistuksella tavoiteltavien hyötyjen saavuttamista. Vaikka resursseista ei säädetä aluehallintouudistuksen lakiesityksessä, on kriittistä, että Lupa- ja valvontaviranomaisen henkilöresurssit eivät uudistuksen myötä ainakaan heikkene. 

Lopuksi, on tärkeää seurata aluehallintouudistuksen vaikutuksia ympäristötavoitteiden toteutumiseen. Erityisesti luonnonsuojelun asiantuntijaviranhaltijoiden pienen joukon jakaantuminen jatkossa kahteen eri virastoon voi paikallistasolla aiheuttaa hankkeiden sijoituspaikkojen luontoarvojen arviointiin liittyviä ongelmia.