Valtioneuvoston kirjelmä käsittelee komission ehdotuksia asetukseksi Euroopan investointien vakautusjärjestelyn perustamisesta sekä valtiosopimukseksi vakautustukirahaston rahoitusosuuksien siirtämisestä. Käytännössä ehdotuksilla perustettaisiin uudenlainen makrovakaudellinen järjestely euroalueen suhdanteiden tasaamiseksi; ehdotus pyrkii luomaan välineen, jolla voitaisiin tukea mahdollisuuksia ylläpitää julkista kysyntää ja etenkin julkisia investointeja tilanteessa, jossa euroalueen jonkin maan talouskehitys heikkenee tuntuvasti. Talousvaliokunta toteaa, että tällainen pyrkimys on talouskehityksen vakauden kannalta sinänsä kannatettava.
Toimivaltakysymys.
Talousvaliokunnan asiantuntijakuulemisessa keskeiseen asemaan on noussut — valtioneuvoston kirjelmän U 85/2018 vp käsittelyn tapaan — kysymys siitä, onko ehdotuksissa kysymys koheesio- vai talouspolitiikasta.
Talousvaliokunta katsoo, että ehdotuksen ydin liittyy joka tapauksessa tavoitteeseen taata Euroopan kestävä kehitys, jonka perustana ovat koko unionin laajuinen tasapainoinen talouskasvu ja hintavakaus. Koheesiopolitiikalla unioni pyrkii vähentämään alueiden välisiä kehityseroja sekä heikommassa asemassa olevien alueiden jälkeenjääneisyyttä. Erityistä huomiota kiinnitetään maaseutuun, teollisuuden muutosprosessissa oleviin alueisiin sekä vakavista ja pysyvistä luontoon tai väestöön liittyvistä haitoista kärsiviin alueisiin. Talousvaliokunta pitää näitä tavoitteita kannatettavina, mutta ilmaisee huolensa tavasta, jolla komissio pyrkii niitä edistämään, yhtyen kuulemiensa asiantuntijoiden käsitykseen siitä, että ehdotukset vaikuttaisivat etääntyneen koheesiopolitiikan perinteisistä määritelmistä.
Vaikka nyt tehty ehdotus on tavoitteiltaan kannatettava ja volyymiltään maltillinen, se on luonteeltaan avaus kohti laaja-alaisempaa muutosta. Käsillä olevien ehdotusten euromääräinen intressi ei korreloi niihin sisältyvän erittäin merkittävän periaatteellisen suunnanmuutoksen kanssa. Järjestelyn ehdotettu koko, 30 miljardia euroa, on suhdannetasaustarkoitukseen enintään symbolinen, mutta ehdotusten toteutuminen nyt ehdotetussa muodossa merkitsisi jäsenvaltioiden ja komission toimivaltasuhteisiin merkittävää muutosta.
Vakautustukirahaston rahoitus.
Komission ehdotukseen liittyy luonnos valtiosopimukseksi, jossa määrättäisiin vakautustukirahaston maksuosuuksien siirtämisestä. Jäsenvaltiot sitoutuisivat vuosittain täydentämään rahastoa kansallisista budjeteistaan, ohi EU-budjetin hyväksymiseen normaalisesti sovellettavien menettelyiden.
Ehdotettu valtiosopimus on siten jäsenvaltioiden budjettivaltaan vaikuttava järjestely. Ehdotettu oikeudellinen rakenne on samantapainen kuin pankkien yhteisessä kriisinratkaisumekanismissa, jonka perustamisasetukseen liittyy myös valtiosopimus rahoituslaitoksilta kerättävien maksuosuuksien siirtämisestä yhteiseen kriisinratkaisurahastoon. Pankkien kriisinratkaisumekanismia luotaessa tätä pidettiin tarpeellisena järjestelynä budjettineutraliteetin varmistamiseksi ja jäsenvaltioiden budjettisuvereniteetin varmistamiseksi.
Tähän liittyen talousvaliokunta huomauttaa näiden mekanismien välisestä tärkeästä periaatteellisesta erosta: yhteiseen kriisinratkaisumekanismiin siirrettävät maksut kerätään yksityiseltä sektorilta ja jäsenvaltion rooli rajoittuu lähinnä niiden välittämiseen, nyt tehdyssä ehdotuksessa siirron kohteena ovat jäsenvaltioiden budjettivaroista kerättävät maksuosuudet.
Talousvaliokunta huomauttaa, että ehdotuksessa ei oteta myöskään kantaa siihen, mitä tapahtuu, jos joku jäsenvaltio päättää olla ratifioimatta valtiosopimusta, jolle EU-asetuksen mukaisen järjestelyn rahoitus osin nojautuu. Tältä osin ehdotus näyttää keskeneräiseltä.
Vakautusjärjestelyn hallinnointi ja osallistujat.
Tukikelpoisuuden ehtona olisi muun muassa, että jäsenvaltion ei ole kahden edellisen vuoden aikana katsottu rikkoneen unionin talouspolitiikan sääntöjä. Ottaen huomioon näiden sääntöjen tulkinnanvaraisuus ehdon täyttyminen olisi käytännössä komission harkinnassa. Ehdollisuudella voidaankin arvioida olevan vaikutusta lähinnä kannustimena talouspoliittisen ohjauksen noudattamiseen.
Komission ehdotuksessa investointien vakausjärjestelyyn osallistuminen rajattaisiin euroalueen ja ERM II -valtioihin. Talousvaliokunta huomauttaa, että ehdotettu rajaus näyttäisi olevan ristiriitainen koheesiopolitiikan periaatteiden ja tavoitteiden kanssa.
Talousvaliokunta muistuttaa myös, että jos tavoitteena on perussopimuksiin nojautuva, mutta vain osan jäsenvaltioista kattava järjestely sellaisilla politiikanaloilla, joilla jäsenvaltioilla ei ole erityisjärjestelyjä, ensisijainen väline sen toteuttamiseen olisi tiiviimpi yhteistyö, joka on jo määritelmällisestikin vapaaehtoista ja avoin kaikille jäsenvaltioille.
Keskuspankkien rooli.
Ehdotuksen mukaan euroalueen valtiot rahoittaisivat järjestelyn siten, että kunkin maan maksuosuus olisi kytketty niiden keskuspankeille kertyvään rahoitustuloon. Talousvaliokunta huomauttaa, että kunkin kansallisen keskuspankin voitonjako toteutetaan sitä koskevan säännöstön pohjalta eikä voitonjakoa määritettäessä huomioida valtiolle tuloutettavien varojen mahdollista käyttötarkoitusta. Talousvaliokunta ei pidä perusteltuna muuttaa nykytilaa siten, että ehdotetun kaltaisella järjestelyllä olisi vaikutusta keskuspankkien tuloutuksiin valtioille.
Lopuksi.
Talousvaliokunta katsoo, että suhdannevaihtelujen vaimentamisen ja julkisten investointien rahoituksen varmistamisen tulee olla lähtökohtaisesti kunkin maan omalla vastuulla. Toissijaisesti, jos EU:ssa tarvitaan ehdotetun kaltaista vakautustukirahastoa, se tulisi rahoittaa EU-budjetista normaalisti budjettimenettelyjen puitteissa.
Laajemmassa katsannossa, punnittaessa välineistöä, jonka avulla voitaisiin hajauttaa talouden häiriöihin liittyviä riskejä euroalueen sisällä, pankkiunionin viimeistely ja pääomamarkkinaunionin toteuttaminen olisivat nyt ehdotettua järjestelyä huomattavasti vaikuttavampia keinoja. Ne myös osaltaan vakauttaisivat kokonaistaloudellista kehitystä ja vähentäisivät suhdannevaihtelujen eroja euroalueen maiden välillä. Nyt käsillä oleva komission ehdotus merkitsisi sellaisten tukilainojen järjestelmää, jossa tuen ehdollisuus olisi ratkaisevasti kevyempi kuin olemassa olevan Euroopan vakausmekanismin myöntämien lainojen, mikä voisi myös vaikuttaa haitallisesti jo olemassa olevien mekanismien toimintaan.