Ehdotus on keskeinen osa yritysten hallinnollisen taakan vähentämiseen tähtäävää Omnibus I-pakettia. Talousvaliokunta on aiemmin arvioinut kokonaisuutta lausunnossaan (TaVL 14/2025 vp — U 13/2025 vp), jossa valiokunta ilmaisi tukensa komission esityksen yleiselle tavoitteelle sääntelyn yksinkertaistamisesta ja hallinnollisen taakan vähentämisestä. Nyt tarkasteltavassa kirjelmässä on kyse neuvotteluvaiheesta, jossa pyritään saavuttamaan sopu komission, neuvoston ja parlamentin välillä. Kyse on tässä vaiheessa erityisesti sääntelyn soveltamisalasta, yhdenmukaistamisen tasosta, ilmastonmuutoksen torjuntaa koskevista velvoitteista ja Suomen kannan joustavoittamisesta näiltä osin. Talousvaliokunta pitää asian arvioinnin keskeisinä lähtökohtina sääntelyn harkittua yksinkertaistamista ja raportoinnin sääntelykehikon toimivuutta käytännössä.  

Valiokunta on kiinnittänyt myös aiemmassa asiaa koskevassa lausunnossaan huomiota sääntelyn johdonmukaisuuteen, läpinäkyvyyteen ja pitkäjänteisyyteen. Harmonisoitu ja kattava tieto yritysten kestävyysvaikutuksista lisää toiminnan läpinäkyvyyttä ja luotettavuutta sekä edistää kestävää yritystoimintaa. Rahoituksen kohdentaminen ja EU:n ilmasto- ja ympäristötavoitteiden edistäminen yksityisillä investoinneilla edellyttävät luotettavaa raportointia. Samalla olennaista on, ettei sääntelyllä aiheuteta tarpeetonta hallinnollista taakkaa ja heikennetä EU:n alueen kilpailuasemaa globaaleilla markkinoilla.  

Talousvaliokunta pitää arvioinnin kohteena olevaa sääntelyn soveltamisalan rajan muutosta huomattavana. Kun voimassa olevan sääntelyn piiriin kuuluu kestävyysraportointidirektiivin osalta Suomessa noin 1300 yritystä ja yritysvastuudirektiivin osalta noin 130 yritystä, neuvoston ja parlamentin kannan mukaisesti yritysten määrä laskisi kestävyysraportoinnin osalta noin 130 tai 90 yritykseen ja yritysvastuudirektiivin osalta noin 30 yritykseen. Valiokunnan saaman selvityksen perusteella suomalaisten yritysten suhteellisen kilpailuedun kannalta olisi perusteltua, että soveltamisalaa rajattaisiin maltillisesti. Valiokunta korostaa, että olennaista on, että sääntely olisi selkeää ja turvaa riittävällä tavalla yhdenmukaista kilpailu- ja toimintaympäristöä.  

Ilmastonmuutoksen torjuntaa koskevien velvoitteiden osalta voidaan arvioida, että sääntelyn säilyttäminen neuvoston yleisnäkemyksen mukaisesti olisi kannatettavaa ottaen huomioon suomalaisten yritysten edelläkävijyys ilmastotoimissa ja yhtäläisten kilpailuedellytysten turvaaminen. Valiokunta huomauttaa myös, että mikäli sääntelyn yksinkertaistaminen johtaisi yritysten ilmasto- ja ympäristötoimien vähenemiseen, seurauksena voi olla myös kustannustaakan siirtyminen tosiasiassa nykyistä enemmän julkiselle sektorille.  

Sääntelyn muuttaminen — myös vähemmän velvoittavaan suuntaan — aiheuttaa kustannuksia ja vaikutuksia yritysten kilpailuasemaan. Tältä kannalta valiokunta kiinnittää kriittistä huomiota asiaa koskevan vaikutusarvioinnin puutteeseen. Yritykset ovat jo varautuneet sääntelyn voimaantuloon ja tehneet siihen tähtääviä investointeja. Voidaan myös arvioida, että toimiva raportointi antaa monille suomalaisyrityksille suhteellisen kilpailuedun. Soveltamisalarajojen korottamisen myötä yritysten vastuullisuustyössä korostuisivat sääntöperusteisuuden sijaan vapaaehtoiset toimet ja markkinoiden odotukset. Todennäköisesti yritykset kuitenkin jatkossakin julkaisisivat kestävyystietoja joko osana toimintakertomustaan tai erillisenä selvityksenä. 

Talousvaliokunta on myös aiemmin asiaa arvioidessaan kiinnittänyt huomiota tarpeeseen varmistaa sääntelyn yhteensovittaminen muun EU-lainsäädännön kanssa. Sama koskee myös sääntelyn yhteensopivuutta kansainvälisten, YK:n ja OECD:n tasolla laadittujen raportointia koskevien standardien sekä riskiperusteisuuden lähtökohdan kanssa. Useiden erityyppisten sääntelykehikoiden olemassaolo voi monimutkaistaa toimintaympäristöä ja osaltaan lisätä yritysten kustannuksia. Talousvaliokunta kiinnittää kriittistä huomiota myös siihen, että jatkossa, riippuen nyt saavutettavasta neuvottelutuloksesta, sääntelyn sallimat mahdolliset kansalliset lisäkiristykset voisivat johtaa sääntelyn pirstoutumiseen ja epätasaisiin kilpailuolosuhteisiin.  

Talousvaliokunta huomauttaa, että raportointivelvoitteita ja tarvetta raportointiin syntyy nyt tarkasteltavan sääntelyn lisäksi erityisesti finanssialaa koskevan sääntelyn kautta ja toisaalta myös rahoitusmarkkinoiden ja sijoittajien sekä sidosryhmien tarpeiden määrittämänä. Raportointivelvollisten yritysten raja-arvojen nostaminen vähentää rahoittajille ja sijoittajille saatavilla olevia tietoja yritysten kestävyydestä ja kestävyysseikkoihin liittyvistä taloudellisista riskeistä. Valiokunnan asiantuntijakuulemisessa on tuotu esille, että ehdotetulla Omnibus I -sääntelyllä rajoitettaisiin tosiasiallisesti mm. luottolaitosten ja muiden finanssialan yritysten mahdollisuutta saada kestävyystietoja pk-yrityksiltä. Tämä voisi osaltaan heikentää pk-yritysten mahdollisuuksia saada kilpailukykyistä ja kestävää rahoitusta, tai rahoitusmarkkinatoimijat voisivat joutua hankkimaan tarvitsemansa tiedot muilla tavoilla. Tästä aiheutuisi edelleen kustannuksia myös niille yrityksille, joilta kestävyysraportointivelvoite poistuisi. Valiokunta huomauttaa, että nyt tarkasteltava sääntely voi aiheuttaa tarpeen tarkastella uudelleen myös finanssialaa koskevia velvoitteita.  

Talousvaliokunta yhtyy valtioneuvoston arvioon siitä että, tässä vaiheessa keskeisintä on saavuttaa oikeusvarmuus ja hyväksyttävä neuvottelutulos. Yritysvastuun yhtenäinen toteutus EU-tasolla on välttämätöntä sääntelyn selkeyden ja yritysten toimintaympäristön kannalta. Nykyinen oikeustila on yritysten yhtäläisten kilpailuedellytysten näkökulmasta ongelmallinen myös sääntelyn täytäntöönpanon keskeneräisyyden sekä sen voimaantuloon liittyvän epävarmuuden vuoksi. Kestävyysraportointidirektiivin ja yritysvastuudirektiivin yksinkertaistaminen on olennainen väline EU-sääntelyn yksinkertaismista ja hallinnollisen taakan vähentämistä koskevien tavoitteiden saavuttamiseen.