Valtioneuvoston tavoin valiokunta kannattaa asetusehdotuksen tavoitteita ja pitää tärkeänä, että liikenneverkkojen kehittäminen tukee kestävään liikenteeseen siirtymistä, multimodaalisuutta ja liikenteen digitalisaatiota. Toimiva Euroopan laajuinen liikenneverkko sekä sujuvat kuljetukset ja matkat edistävät sekä Suomen että koko EU:n kilpailukykyä.  

Valiokunta on ottanut asiaan kantaa ennakkovaikuttamisen yhteydessä (VaVL 2/2021 vp), minkä jälkeen asetusehdotukseen on tehty eräitä muutoksia. Uudessa asetuksessa painotetaan entistä enemmän eri liikennemuotojen yhteensopivuutta ja matkaketjujen sujuvuutta, mikä on hyvä lähtökohta liikennejärjestelmän kehittämiselle. Suomessa kaupunkisolmukohtastatuksen ovat saamassa nykyisten kahden sijasta seitsemän kaupunkiseudun keskuskaupungit (Helsinki, Turku, Tampere, Oulu, Kuopio, Jyväskylä ja Lahti), joilla kaikilla on voimassa seudun kuntien ja valtion välinen MAL-sopimus. 

Ehdotus sisältää myös uuden ydinverkkoon rinnastettavan TEN-T-verkon tason, ns. laajennetun ydinverkon, jolle asetetut vaatimukset tulee toteuttaa vuoteen 2040 mennessä. Ydinverkon ja kattavan verkon aikataulutavoitteet ovat ennallaan, joten ydinverkon vaatimukset tulee toteuttaa vuoteen 2030 mennessä ja kattavan verkon vuoteen 2050 mennessä.  

Rahoituksen näkökulmasta huomionarvoista on erityisesti se, että asetusehdotus tiukentaa kaikkien väylämuotojen ja solmukohtien vaatimuksia. Valtioneuvoston kirjelmän mukaan Euroopan komissio arvioi ehdotusta valmistellessaan kolmea vaihtoehtoa ja päätyi ehdottamaan niistä vaihtoehtoa, jossa TEN-T-verkkoa koskevat vaatimukset ovat tiukimmat. 

Suomen kannalta erityisen haasteellisia ovat rataverkkoon liittyvät laatuvaatimukset. Etenkin henkilöliikenteelle asetetun nopeusvaatimuksen 160 km/h saavuttaminen Suomen koko ydinverkolla edellyttäisi valtioneuvoston arvion mukaan miljardiluokan investointeja. Ydinverkolla on myös osuuksia, joilla nopeustaso 160 km/h ei ole mahdollinen esim. maankäytöllisten rajoitteiden vuoksi, minkä lisäksi asetusehdotus edellyttäisi kahden uuden ratayhteyden rakentamista; näistä toinen on Turun lentoasemalle ja toinen Inkoon satamaan rakennettava ratayhteys. Kummankaan ratayhteyden rakentaminen ei sisälly olemassa oleviin kansallisiin suunnitelmiin. 

Myös maanteille asetettujen vaatimusten täyttäminen edellyttäisi useiden miljardien investointeja, sillä TEN-T-teillä tulee mm. olla molempiin ajosuuntiin kulkevat erilliset ajoradat, jotka erotetaan toisistaan joko keskikaistalla tai poikkeustapauksissa jollain muulla tavalla. Levähdysalueita on oltava 60 km:n välein, raskaan liikenteen turvallisia pysäköintialueita 100 km:n välein sekä liikkuvan ajoneuvon punnitusjärjestelmiä enintään 300 km:n välein. Vuoden 2030 loppuun mennessä olisi rakennettava myös raskaan liikenteen sähkölatausinfrastruktuuria. 

Valiokunta pitääkin tärkeänä, että asetusehdotuksen mukaan useimpiin väyläverkon vaatimuksiin voi hakea tietyin edellytyksin poikkeuksia. Koska suurin osa investoinneista tehdään kansallisin varoin, on erityisen tärkeää varmistaa investointien vaikuttavuus ja huolehtia siitä, että ne mitoitetaan vastaamaan kansallisia liikenteellisiä tarpeita ja olosuhteita. On myös keskeistä, että asetus antaa riittävästi joustoja ja kansallista liikkumavaraa, jotka mahdollistavat valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman ja kansallisen väyläpolitiikan toimeenpanon, ja että päätökset ottavat huomioon kansalliset budjettirajoitteet. 

Valtioneuvosto toteaa, että monia jäsenmaita vähäisemmät liikennemäärät vaikuttavat Suomessa myös väylähankkeiden kannattavuuteen. Pelkästään vähäisemmät liikennemäärät eivät kuitenkaan saa olla esteenä rahoituksen saamiselle, vaan rahoituksen myöntökriteereissä tulee varmistaa, että asetus antaa mahdollisuuden jäsenmaiden erilaisten olosuhteiden huomioon ottamiseen. Väyläverkon laadukkuus, toimivuus ja saavutettavuus ovat keskeisiä kilpailutekijöitä, jotka korostuvat Suomen kaltaisessa maassa, jossa asutus on harvaa ja etäisyydet pitkiä, minkä lisäksi sää- ja talviolosuhteet asettavat verkon laadulle korkeat laatuvaatimukset. Suomen kannalta on niin ikään tärkeää, että myöntökriteereissä kiinnitetään huomiota myös laajempiin taloudellisiin, ekologisiin ja sosiaalisiin vaikutuksiin.  

CEF-työohjelman perusteella TEN-T-teiden rahoitusmahdollisuudet ovat rajalliset ja tiukasti määritellyt. On siksi tärkeää, että Suomi pyrkii edelleen vaikuttamaan siihen, että erityisolosuhteisiimme perustuen EU-rahoituksella olisi jatkossa mahdollista tukea ydintieverkon kehittämistä. Tieliikenne muuttuu vähitellen vähähiiliseksi, mikä puoltaa rahoituksen kohdentamista myös maantieinfraan, eikä ilmastoperusteilla vain rautatie- ja vesiliikenteelle. 

On tärkeää, että hankeyhtiöiden suunnittelemat nopeutetut ratayhteydet sisältyvät laajennettuun ydinverkkoon ja että CEF-rahoituksessa laajennettu ydinverkko rinnastetaan ydinverkkoon. Tämä mahdollistaa CEF-rahoituksen hakemisen suurille raidehankkeille. Valtioneuvoston tavoin valiokunta painottaa, että suurten ratahankkeiden etenemisen varmistamiseksi CEF-rahoitusta on voitava hakea jo ennen vuotta 2030 riippumatta siitä, kuuluuko hanke ydinverkkoon vai laajennettuun ydinverkkoon. 

On myös tärkeää huolehtia siitä, ettei Turun ja Helsingin välisen uuden ratayhteyden valmistuminen siirry arvioidusta valmistumisvuodesta (2030) sen vuoksi, että Espoon ja Salon välinen oikorata sisältyy nyt laajennettuun ydinverkkoon, jonka tavoitevuosi on 2040. Suomen rahoitussaannon varmistamiseksi on huolehdittava myös siitä, että suunnittelu ja kansallinen päätöksenteko etenevät hakumenettelyyn nähden oikea-aikaisesti. 

Helsinki, Turku, Naantali ja HaminaKotka säilyvät ydinverkon satamina, mutta valtioneuvoston tavoin valiokunta kiinnittää huomiota verkon laajuuteen liittyviin puutteisiin, sillä Pohjanmeren Baltian ydinverkkokäytävässä ei ole satamaa Suomen puolella. Ruotsissa on entuudestaan ydinverkon satama pohjoisessa (Luulaja), ja Norjalle komissio ehdottaa Narvikin satamaa. Valiokunta painottaa, että jatkovalmistelussa on nostettava vahvasti esille pohjoisten liikenneyhteyksien merkitys, pohjoiset erityisolosuhteet sekä elinkeinoelämän tarpeet, jotka korostavat satamapalveluiden merkitystä alueella. Esillä on ollut erityisesti Oulun sataman lisääminen ydinverkkoon. 

Ehdotuksen mukaan kattavalta verkolta poistuu kaksi merisatamaa (Kaskinen ja Pietarsaari) ja yksi teollisuussatama (Kilpilahti) yhtiön omasta pyynnöstä. Toisaalta esitys nostaa kattavalle verkolle kaksi uutta merisatamaa (Inkoo ja Tornio) sekä ensimmäistä kertaa kaksi sisävesisatamaa (Lappeenranta ja Joensuu).  

Valiokunta painottaa aktiivisen vaikuttamistyön jatkamista, jotta satamien nykyinen asema säilyy myös jatkossa, ja korostaa alueiden saavutettavuuden sekä huoltovarmuuden turvaamista. On erityisen tärkeää, etteivät pelkästään kuljetusmäärät tai niiden hetkelliset muutokset vaikuta satamien asemaan TEN-T-verkolla. Saadun selvityksen mukaan kattavalta verkolta poistetut Kaskisten ja Pietarsaaren satamat ovat kehittäneet toimintaansa TEN-T-asetuksien mukaisesti ja ne ovat myös keskeisiä toimijoita vientiteollisuuden kuljetuksissa.  

Valiokunta pitää hyvänä valtioneuvoston linjausta, jonka mukaan TEN-T-verkolle asetettavia vaatimuksia on tarpeen mukaan voitava toteuttaa myös muilla keinoin kuin infraa kehittämällä, esim. liikenteen ohjauksen keinoin. Valiokunta painottaa muutoinkin älyliikenteen ja liikenteen digitalisaation ja teknologiakehityksen täysimääräistä hyödyntämistä, mikä on jäänyt asetusluonnoksessa vähemmälle huomiolle. Älyliikenne ja liikenteen digitalisaatio tulee saada nykyistä paremmin mukaan TEN-T-verkkojen kehittämisinvestointeihin, hoitoon ja ylläpitoon sekä yhteentoimivan liikennejärjestelmän kehittämiseen. Digitalisaation hyödyntäminen on erityisen tärkeää TEN-T-verkon solmukohtien osalta, joissa erilaisten kapasiteettiongelmien ratkaiseminen fyysisillä laajennusinvestoinneilla on vaikeaa tai mahdotonta.  

On myönteistä, että Helsingin ja Tallinnan välinen tunneliyhteys on merkitty komission ehdotuksessa mahdolliseksi selvityskohteeksi kattavalla verkolla. Siihen kytkeytyy myös Baltian maiden läpi Varsovaan kulkeva Rail Baltica, jolla on tärkeä merkitys Suomen kansainvälisen saavutettavuuden parantamisessa.