Valtioneuvosto tarkentaa U-jatkokirjelmässä UJ 33/2025 — U 13/2025 kantojaan Omnibus I -paketin kestävyysraportointiin ja yritysvastuuseen liittyviin muutosehdotuksiin.
U-jatkokirjelmässä todetaan, että neuvosto hyväksyi yleisnäkemyksen 23.6.2025 ja Euroopan parlamentti neuvottelukantansa täysistunnossa13.11.2025. U-jatkokirjelmä olisi ollut hyvä tuoda eduskuntaan välittömästi Euroopan parlamentin hyväksyttyä neuvottelukantansa, jotta asian käsittelylle eduskunnassa olisi jäänyt riittävästi aikaa.
Tämä eriävä mielipide pohjautuu asiasta aiemmin suuren valiokunnan lausuntoon jätettyyn eriävään mielipiteeseen (SuVL 1/2025 vp — U 13/2025 vp eriävä mielipide 1).
Omnibus I -paketilla muutetaan aiemmin hyväksyttyä lainsäädäntöä liittyen kestävyysraportointiin, yritysvastuuseen ja hiilirajamekanismiin. Perusteluna Omnibus I -paketille on tavoite vähentää yritysten hallinnollista taakkaa. On kuitenkin riskinä, että hallinnollinen taakka lisääntyy niissä yrityksissä, jotka muutenkin tekevät vastuullisuustyötä koko ketjun osalta, sillä tietojen saaminen ja seuranta ja valvonta vaikeutuvat.
Yritysvastuusääntely hyväksyttiin viime parlamenttikauden lopulla ja yritysvastuudirektiivi astui voimaan heinäkuussa 2024. Direktiivi asettaa suurille yrityksille velvollisuuden ottaa ihmisoikeudet ja ympäristö huomioon koko toimitusketjun osalta ja perustuu YK:n ja OECD:n vastuullisuusstandardeihin.
Suomi, toimiessaan vuonna 2019 EU-puheenjohtajamaana, oli aktiivinen yritysvastuun saattamisessa EU-agendalle. Tämä on suomalaisen yrityskentän etu ja suomalaiset yritykset toivoivat Euroopan laajuista sääntelyä, eikä Suomen pidä nyt hyväksyä heikennyksiä yritysvastuusääntelyyn.
Yritysvastuu ja kestävyysraportointi ovat suomalaisten yritysten suhteellinen kilpailuetu, joka nyt menetetään, kun hyvitetään niitä maita ja yrityksiä, jotka eivät toimeenpanneet direktiiviä säädetyssä ajassa.
Lainsäädännön yksinkertaistaminen ja yritysten hallinnollisen taakan vähentäminen ovat kannatettavia ehdotuksia, mutta ehdotetut muutokset vesittävät lainsäädännön alkuperäistä tavoitetta ihmisoikeus- ja ympäristöriskien tarkastelusta koko toimintaketjun osalta. Hallinnollisen taakan vähentämisen sijaan näin radikaali vesittäminen romuttaa järjestelmän, johon vastuullisimmat yritykset ovat jo valmistautuneet.
Suomen ei pidä hyväksyä kestävyysraportoinnin ja yritysvastuudirektiivin soveltamisalan kaventamista nykyisestä soveltamisrajoja korottamalla. Myös nykylainsäädännön mukainen riskiperustaisuus on säilytettävä eikä huolellisuusvelvoitetta tule rajata pääsääntöisesti vain yritysten omaan ja tytäryhtiöiden toimintaan sekä suoriin liikekumppaneihin (nk. 1 porras). Rajaaminen tarkoittaisi sitä, että huolellisuusvelvoiteraportointi tapahtuisi tasolla, jossa on vähemmän riskejä ihmisoikeusloukkauksista ja ympäristövahingoista, koska riskikohteet ovat yleensä toimitusketjujen loppupäässä. Huolellisuusvelvoitteen rajaaminen ei myöskään olisi linjassa kansainvälisten standardien kanssa riskiperusteisuudesta.
Tiedonantovelvoitetta ja yritysten mahdollisuutta pyytää tietoja liikekumppaneilta ei pidä heikentää nykylainsäädännöstä. Lisäksi EU-laajuinen vahingonkorvaussääntely tulee säilyttää. Sen poistaminen voisi johtaa vaihteleviin järjestelmiin EU-maiden välillä vaikuttaen uhrien oikeussuojaan.
Ilmastosiirtymäsuunnitelmaa ei tule poistaa
Voimassa oleva yritysvastuudirektiivi velvoittaa yrityksiä laatimaan ja toteuttamaan ilmastonmuutoksen hillintää edistävän siirtymäsuunnitelman. Tätä (Artikla 22) ei tule poistaa.
On tärkeää, että velvoite siirtymäsuunnitelman toteuttamisesta säilyy, koska selkeän toteuttamisvelvoitteen puuttuminen heikentäisi EU:n ilmastotavoitteiden toteuttamista. Ilmastotoimien edistäminen EU-tasolla on myös tärkeä unionin kilpailukyvyn kannalta osana vihreää siirtymää maailmanlaajuisesti.
Mikäli osana neuvotteluja luovutaan kokonaan yrityksiä velvoittavista ilmastosiirtymäsuunnitelmista, kasvaa julkisen sektorin vastuu ja kustannukset entisestään.
Lopuksi
Globaalien ihmisoikeus- ja ympäristöongelmien ratkaiseminen vaatii johdonmukaista ja ennakoivaa säätelyä. Se on tärkeää myös yritysten liiketoimintaympäristön vakauden ja investointien näkökulmasta. Jatkoneuvotteluissa tulisi keskittyä löytämään muita ratkaisuja yritysten hallinnollisen taakan vähentämiseksi ja pitää kiinni voimassa olevan yritysvastuusääntelyn tavoitteista ja vaikuttavuudesta.