Yleistä
Saatavien perinnästä annetussa laissa (513/1999, jäljempänä perintälaki) säädetään erääntyneen saatavan perinnästä. Perinnällä tarkoitetaan toimenpiteitä, joiden tarkoituksena on saada velallinen vapaaehtoisesti suorittamaan velkojan erääntynyt saatava. Perintälain sääntely koskee sekä velkojan itsensä että toimeksisaajan velkojan lukuun suorittamaa perintää.
Perintälaki sisältää yksityiskohtaisia säännöksiä erityisesti kuluttajasaatavien perinnästä, mutta siihen on koronaviruspandemian vuoksi väliaikaisesti lisätty aiempaa yksityiskohtaisempia säännöksiä myös muiden kuin kuluttajasaatavien perinnästä, muun muassa perintäkulujen enimmäismääristä (1069/2020 ja 539/2021; ks. LaVM 12/2020 vp ja LaVM 8/2021 vp). Tarkoituksena on ollut turvata kohtuullinen kulutaso yrityssaatavien perinnässä ja siten helpottaa tilapäisiin maksuvaikeuksiin joutuneiden yritysvelallisten asemaa poikkeuksellisessa koronavirustilanteessa.
Nyt hallitus ehdottaa, että aiempaa yksityiskohtaisempia säännöksiä muiden kuin kuluttajasaatavien perintäkuluista ja perinnän aikarajoista sisällytetään perintälakiin pysyvästi. Taustalla on hallitusohjelman kirjaus, joka liittyy yleisemmin tavoitteeseen estää ylivelkaantumista. Samalla esityksessä ehdotetaan digitalisaation edistämiseksi säännöksiä maksuvaatimuksen sähköisestä toimittamisesta sekä kuluttajasaatavien että muiden kuin kuluttajasaatavien perinnässä. Muiden kuin kuluttajasaatavien perinnän osalta sääntely koskee myös trattaa ja sitä edeltävää maksumuistutusta.
Lakivaliokunta kannattaa yritysvelallisten aseman parantamista perintälakiin sisällytettävillä pysyvillä muutoksilla, sillä perintäkulujen määrissä on ennen väliaikaisia lainmuutoksia esiintynyt huomattavia eroja ja kulut ovat voineet olla hyvinkin suuria. Perintäkulut ovat siten voineet osaltaan lisätä yritysvelallisten maksuvaikeuksia. Hallituksen esityksestä ilmenee, että väliaikaisten lakien voimassaoloaikana (1.1.—30.6.2021 ja 1.7.2021—30.4.2022) on pysyvää lakia paremmin pystytty turvaamaan kohtuullinen kulutaso muiden kuin kuluttajasaatavien perinnässä.
Hallituksen esityksestä ilmenevän ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää hallituksen esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena sekä puoltaa siihen sisältyvien lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomioin ja täydennyksin.
Perintäkulut
Esityksessä ehdotetaan muiden kuin kuluttajasaatavien perintään säännöksiä siitä, minkälaisesta ja kuinka monesta perintätoimesta saa vaatia korvauksen samoin kuin säännöksiä yksittäisistä perintätoimista veloitettavien kulujen ja velallisen kokonaiskuluvastuun enimmäismääristä.
Lakivaliokunnan asiantuntijakuulemisessa ehdotettuja säännöksiä on pääosin kannatettu, mutta perintäkulujen enimmäismääriä on pidetty myös liian alhaisina ja kiinnitetty huomiota siihen, että niitä on alennettu osin jopa alle väliaikaisessa laissa säädetyn tason.
Valiokunta toteaa, että väliaikaisilla lainmuutoksilla on pyritty helpottamaan poikkeuksellisen koronaviruspandemian takia maksuvaikeuksiin joutuneiden yritysvelallisten asemaa, mikä on ollut perusteltua ottaa huomioon asetettaessa väliaikaisesti voimassa olevia perintäkulujen enimmäismääriä. Hallituksen esityksessä sen sijaan on kyse normaaliolojen pysyvästä sääntelystä, jossa on aiheellista ottaa väliaikaista sääntelyä laaja-alaisemmin huomioon perittävänä olevan saatavan pääoman suuruus ja muut seikat. Tätä ilmentää muun muassa ehdotus jakaa perintäkulujen enimmäismäärät neljään kategoriaan väliaikaisissa laeissa käytetyn kahden sijasta.
Ehdotetut perintäkulujen euromääräiset enimmäismäärät ovat myös merkittävästi korkeammat kuin kuluttajasaatavissa, ja ne voidaan tietyin edellytyksin ylittää (ks. 1. lakiehdotuksen 10 e §:n 3 mom. ja 10 h §:n 2 mom). Niin ikään perinnän kokonaiskuluihin on tehty muiden kuin suoraan ulosottokelpoisten saatavien osalta 15 %:n korotus, joka on tarkoitettu kattamaan kohtuulliset kustannukset mahdollisista muista tarpeellisista perintätoimista (HE, s. 28). Myös perintäpalvelun arvonlisävero voidaan periä velalliselta, jos velkojalla ei ole arvonlisäveron vähennysoikeutta (1. lakiehdotuksen 10 e §:n 4 mom. ja 10 h §:n 5 mom.).
Edellä esitetyn valossa valiokunta katsoo, että ehdotetuissa perintäkuluja koskevissa säännöksissä on kokonaisuutena arvioiden otettu tasapainoisesti huomioon myös velkojien ja perintäalan edut. Valiokunta pitää säännösehdotuksia siten asianmukaisina ja arvioi perintäkulujen enimmäismäärien olevan sellaisella tasolla, että ne mahdollistavat tehokkaan perinnän eivätkä kannusta maksuviivästyksiin.
Perinnän aikarajat
Lakivaliokunta kiinnitti perintälain väliaikaista sääntelyä käsitellessään huomiota sekä pysyvän että väliaikaisen lain perinnän määräaikoja koskeviin säännöksiin ja kantoi huolta määräaikojen pituudesta suhteessa kirjepostin toimitusvarmuuteen ja -nopeuteen. Valiokunta edellytti, että määräaikoihin liittyvät tarkistustarpeet arvioidaan huolellisesti pysyvän lain valmistelun yhteydessä (LaVM 12/2020 vp, s. 6).
Edellä tarkoitetun arvioinnin pohjalta hallituksen esityksessä ehdotetaan, että perintälakiin sisällytetään säännökset aikarajoista perintätoimenpiteiden välillä muiden kuin kuluttajasaatavien perinnässä. Ehdotettu 10 päivän aikaraja koskee uutta kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla toimitettavaa maksumuistutusta ja maksuvaatimusta. Lisäksi ehdotetaan, että trattaa edeltävän maksumuistutuksen määräaika pidennetään 7 päivästä 10 päivään ja tratan protestointiaika 10 päivästä 14 päivään. Myös tratan protestoinnin takarajasta ehdotetaan säädettäväksi laissa.
Lakivaliokunta puoltaa ehdotettuja muutoksia. On tärkeää turvata, ettei perintätoimenpiteitä suoriteta kohtuuttoman lyhyin väliajoin ja että velalliselle jää riittävä aika huomautusten tai maksusuorituksen tekemiseen ennen mahdollisia seuraavia perintätoimenpiteitä. Ehdotetut pidennykset eivät ole myöskään velkojien kannalta kohtuuttomia ottaen huomioon, että kyse on muutaman päivän pidennyksestä.
Talousvaliokunta on kiinnittänyt huomiota siihen, ettei esityksessä huomioida sitä, kuinka paljon velalliselle pitää antaa maksuaikaa laskun tai perintäkirjeen päivämäärän ja eräpäivän välisenä aikana taikka siitä hetkestä alkaen, kun velallisen tulisi kulloinkin sovellettavien kuljetusehtojen mukaan saada perintäkirje haltuunsa. Talousvaliokunta kehottaa lakivaliokuntaa arvioimaan, onko sääntelyä tältä osin syytä täsmentää (TaVL 13/2022 vp, s. 2 ja 3).
Lakivaliokunta toteaa, että ehdotetuissa säännöksissä määräaika siitä, milloin uuden maksullisen perintäkirjeen tai tratan voi aikaisintaan toimittaa, lasketaan edellisen perintäkirjeen lähettämisestä, mikä on määräajan alkamisajankohtana selkeä. Määräaikojen laskeminen perintäkirjeen saapumispäivästä sen sijaan saattaisi olla ongelmallista, sillä riitatilanteessa voi olla haastavaa saada näyttöä siitä, milloin postitse toimitettu perintäkirje tosiasiallisesti saapui velalliselle. Perintätoimistojen tulee myös jo nykysääntelyn nojalla noudattaa hyvään perintätapaan kuuluvaa vaatimusta siitä, ettei perinnässä saa aiheuttaa velalliselle kohtuuttomia tai tarpeettomia kuluja taikka tarpeetonta haittaa (perintälain 4 §) ja siten ottaa huomioon, että velalliselle jää riittävä maksuaika tai aika huomautusten tekemiselle (ks. myös HE, s. 59).
Huolta siitä, kuinka paljon maksuaikaa velalliselle jää perintäkirjeen saapumisen jälkeen, vähentävät myös esitykseen sisältyvät ehdotukset perintäkirjeiden sähköisestä toimittamisesta, sillä sähköisiä kanavia pitkin toimitettu perintäkirje on velallisen saatavilla nopeammin kuin kirjepostilla toimitettu.
Edellä esitetyn valossa lakivaliokunta katsoo, ettei ehdotettua sääntelyä ole tarpeen täsmentää.
Suoraan ulosottokelpoiset saatavat
Hallituksen esityksen valiokuntakäsittelyssä keskustelua on herättänyt se, miten suoraan ulosottokelpoisten muiden kuin kuluttajasaatavien perintäkulut määräytyvät ja miten kyseisiä perintäkuluja voidaan periä suoraan ulosottoteitse ilman erillistä täytäntöönpanoperustetta. Esiin on muun muassa tuotu, että kyseisten saatavien perintäkuluille ei tule säätää omaa kulukategoriaa siten kuin on hallituksen esityksessä ehdotettu, vaan myös niissä tulisi olla neljä kategoriaa, kuten perintäkuluissa, jotka koskevat sellaisia saatavia, jotka eivät ole suoraan ulosottokelpoisia. Edelleen esiin on tuotu, että suoraan ulosottokelpoisten saatavien perintäkulujen tulee olla kokonaisuudessaan suoraan ulosottokelpoisia.
Suoraan ulosottokelpoisten muiden kuin kuluttajasaatavien perintäkulujen ehdotetaan pääosin rinnastuvan alimman kategorian eli alle 500 euron pääoman kategorian perintäkuluihin. Lisäksi ehdotetaan, että kyseisten saatavien perintäkulut ovat suoraan ulosottokelpoisia vain tiettyihin euromääriin asti. Jos velkojalle on syntynyt kyseiset euromäärät ylittäviä perintäkuluja, niille tulee hakea tuomioistuimesta erikseen täytäntöönpanoperuste.
Lakivaliokunta ei pidä perusteltuna säätää suoraan ulosottokelpoisten muiden kuin kuluttajasaatavien perintäkuluille useita kategorioita pääoman mukaan. Kyseisten perintäkulujen rinnastaminen alimman kategorian kuluihin on asianmukaista ottaen huomioon kyseisten saatavien luonne ja se, että niiden perintää on muutoinkin helpotettu suoralla ulosottokelpoisuudella.
Vastaavista syistä valiokunta ei myöskään puolla suoraan ulosottokelpoisten yrityssaatavien perintäkulujen suoran ulosottokelpoisuuden laajentamista nykyisestä. Tällainen muutos merkitsisi sitä, ettei kyseisten saatavien perintäkuluille olisi tarpeen milloinkaan hakea erillistä täytäntöönpanoperustetta tuomioistumesta, mikä voisi lisätä riskiä perintäkulujen kasvamisesta ja velallisen aseman heikkenemisestä.
Ehdotettu ratkaisu ei muuta nykytilaa, joten velkojan asema ei nykyisestä heikkene. Esityksen valmistelussa on selvitetty, ettei suoraan ulosottokelpoisten yrityssaatavien perintäkuluille ole käytännössä haettu erillistä täytäntöönpanoperustetta. Hallituksen esityksessä onkin arvioitu, ettei nykytilan jatkamisesta seuraa sitä, että erillistä täytäntöönpanoperustetta haettaisiin tulevaisuudessa merkittävästi useammin kuin nykyisin (s. 34). Tilannetta on kuitenkin syytä seurata, ja jos arvioiden vastaisesti erillisten täytäntöönpanoperusteiden hakeminen merkittävästi lisääntyisi, on aiheellista arvioida mahdollisten jatkotoimien tarvetta, kuten oikeudenkäyntikulujen määräytymisperiaatteiden tarkistamista.
Sähköiset toimittamistavat
Väliaikaisen sääntelyn yhteydessä lakivaliokunta kiinnitti huomiota perintäkirjeiden sähköisiin toimittamistapoihin todeten kuitenkin, ettei toimittamistapoja voitu laajentaa kyseisen esityksen käsittelyn yhteydessä, koska muutos vaati huolellista lainvalmistelua ja vaikutustenarviointia (LaVM 8/2021 vp, s. 5). Käsiteltävän hallituksen esityksen valmistelussa on nyt selvitetty asiaa sekä kuluttaja- että yrityssaatavien perinnän osalta ja päädytty ehdottamaan sähköisten toimittamistapojen mahdollistamista nykyistä laajemmin turvaten kuitenkin samalla aiempaa paremmin sähköisesti lähetetyn perintäkirjeen tosiasiallinen toimittaminen velallisen saataville. Kuluttajasaatavien perinnässä kirjeposti säilyisi kuitenkin edelleen pääsääntöisenä toimittamistapavaihtoehtona (ks. HE, s. 31).
Valiokunnan kuulemien asiantuntijoiden näkemykset jakaantuivat kuluttajasaatavien perintää koskevissa ehdotuksissa, minkä vuoksi valiokunta keskittyy seuraavassa niiden käsittelemiseen.
Kuluttajasaatavien osalta ehdotetaan, että ennen kuin tiettyä sähköistä toimittamistapaa voidaan käyttää perintäkirjeen toimittamiseen, kuluttajan on annettava tähän suostumuksensa kirjallisesti tai sähköisesti. Suostumus voi olla voimassa enintään 12 kuukautta, ja sen voi peruuttaa milloin tahansa (1. lakiehdotuksen 5 §:n 2 mom.). Lisäksi ehdotetaan, että perintätoimintaa ammattimaisesti harjoittavan on riittävällä huolellisuudella varmistettava, että maksuvaatimus on myös tosiasiassa saavuttanut velallisen (1. lakiehdotuksen 5 §:n 4 mom.).
Velvollisuudesta riittävällä huolellisuudella varmistaa, että maksuvaatimus on tosiasiassa saavuttanut velallisen, ehdotetaan säädettäväksi pykälässä yleisluontoisesti ja yksityiskohtaisista perusteluista vasta ilmenee, mitä tämä tarkoittaa erilaisissa sähköisissä toimittamistavoissa. Ehdotettu sääntelytapa ei ole käytännön kannalta välttämättä selkein ja helpoin soveltaa, mutta sitä puoltaa tavoite kattaa erilaiset olemassa olevat ja tulevat sähköiset kanavat teknologianeutraalisti. Asiasta säätäminen tarkemmin lain tasolla tekisi sääntelystä myös hyvin yksityiskohtaista.
Yksityiskohtaisista perusteluista ilmenee muun muassa, että sähköisen postilaatikon ja pankin e-laskun osalta edellytetään kuluttajan antaneen suostumuksensa maksuvaatimuksen lähettämiseen kyseiseen kanavaan. Perillemenoa ei tarvitse kuitenkaan muulla tavalla tämän lisäksi varmistaa (ks. HE, s. 52). Sen sijaan sähköpostia tai esimerkiksi kuluttajan henkilökohtaista asiakaskansiota käytettäessä edellytetään kuluttajan erikseen antaman suostumuksen lisäksi, että kuluttaja erillisesti vahvistaa vastaanottaneensa maksuvaatimuksen, ellei velalliselle samalla toista viestikanavaa, esimerkiksi tekstiviestiä, käyttäen ilmoiteta siitä, että perintäkirje on toimitettu velalliselle sähköisesti.
Osa valiokunnan kuulemista asiantuntijoista on katsonut, että sääntelyn tulisi olla ehdotettua sallivampaa ja muun muassa mahdollistaa sähköisen postilaatikon rinnastaminen kirjepostiin. Myös kuluttajan suostumuksen määräaikaisuutta kritisoitiin. Toisaalta osan mukaan sääntelyn tulisi olla ehdotettua tiukempaa ja esimerkiksi edellyttää yleisesti käytössä olevan sähköisen toimittamistavan käyttöä tai erillisen vastaanottokuittauksen saamista kuluttajalta sähköisesti toimitetusta maksuvaatimuksesta.
Myös talousvaliokunta on esittänyt lakivaliokunnan harkittavaksi, tuleeko erityisesti kuluttajasaatavia koskevien perintäkirjeiden toimittamistapaa koskevaa sääntelyä täsmentää tiedonsaannin varmistamiseksi erityyppisten kuluttajaryhmien tarpeet huomioon ottaen (TaVL 13/2022 vp, s. 3 ja 4). Jos täsmentäminen on lainsäädäntöteknisesti ongelmallista, tulisi talousvaliokunnan mukaan arvioida tarvetta edellyttää kirjepostilla toimitettavan maksuvaatimuksen lähettämistä kuluttajalle ennen lain 6 §:ssä tarkoitettuun oikeudelliseen perintään ryhtymistä.
Lakivaliokunta pitää sähköisten toimittamistapojen käyttömahdollisuuksien lisäämistä saatavien perinnässä lähtökohtaisesti kannatettavana. Oikeusturvanäkökohtien vuoksi on kuitenkin aiheellista, että sähköisten toimittamistapojen käyttöä lisätään kuluttajasaatavien perinnässä yrityssaatavia varovaisemmin ja sääntely on tiukempaa ottaen huomioon, että kyse on saatavan perimisestä kuluttajalta ja vapaaehtoista perintää seuraa oikeudellinen perintä.
Oikeusturvanäkökohtien vuoksi on perusteltua edellyttää velallisen suostumusta maksuvaatimuksen sähköiseen toimittamiseen. Valiokunta painottaa, että velallisen suostumus on aina annettava kirjallisesti tai sähköisesti sekä erikseen ja vapaaehtoisesti. Kuluttajaa ei saa painostaa siirtymään kirjepostin käyttämisestä sähköisen tavan käyttämiseen tai tietyn sähköisen toimittamistavan valitsemiseen, eikä hänelle saa antaa mielikuvaa, että kirjeposti ei olisi käytettävissä tai että vain tietty sähköinen toimittamistapa olisi käytettävissä (ks. HE, s. 51).
Oikeusturvanäkökohdat puoltavat myös suostumuksen määräaikaisuutta. Selvyyden vuoksi valiokunta toteaa, että kun annetun suostumuksen määräaika on päättynyt, suostumus on annettava uudelleen ehdotetussa sääntelyssä tarkoitetulla tavalla. Siten kuluttajan antamaa suostumusta ei voida uusia esimerkiksi sillä perusteella, ettei kuluttaja ole erikseen reagoinut tai vastustanut sähköisen toimittamisen jatkamista ja suostumuksen uusimista. Tällaisessa tilanteessa kuluttaja ei ylipäätään anna suostumustaan siihen, että maksuvaatimuksia edelleen toimitetaan sähköisesti. Myös hallituksen esityksestä ilmenee, ettei maksuvaatimusta saa tällöin toimittaa muulla pysyvällä tavalla velallisen hiljaisen tai suullisen suostumuksen perusteella (ks. HE, s. 51). Lisäksi todetaan, että suostumus tulee antaa erillisenä eikä esimerkiksi osana muita sopimusehtoja (ks. HE, s. 31).
Siltä osin kuin kyse on siitä, että kuluttajasaatavien perinnässä sähköiseksi toimittamistavaksi tulisi hyväksyä vain "yleisesti käytössä" oleva sähköinen toimittamistapa, valiokunta katsoo, että tällaisen määritteleminen säännöksessä olisi haastavaa ilmaisuun liittyvien tulkinnanvaraisuuksien vuoksi. Valiokunta myös toteaa, että vaikka erillisen vastaanottokuittauksen edellyttäminen olisi varmin tapa varmistua siitä, että velallinen on tosiasiassa saanut perintäkirjeen tiedokseen, tällaista vaatimusta ei ole asetettu kirjepostinkaan osalta. Myöskään sen edellyttäminen, että vähintään yksi maksuvaatimus tulisi toimittaa kirjepostilla ennen oikeudellista perintää, ei olisi perusteltua, sillä se ei edistäisi tavoitetta laajentaa sähköisten toimittamistapojen käyttöä.
Edellä esitetyn perusteella ja ottaen huomioon valiokuntakäsittelyssä esiin tulleet erisuuntaiset näkemykset maksuvaatimuksen sähköisestä toimittamisesta kuluttajasaatavien perinnässä valiokunta pitää hallituksen esityksessä ehdotettua kompromissina, jossa on onnistuttu tasapainoisesti ottamaan huomioon yhtäältä digitalisaation edistäminen sekä toisaalta velallisen oikeusturvanäkökohdat. Valiokunta on siten päätynyt tukemaan hallituksen esityksessä ehdotettua eikä puolla ehdotetun sääntelyn joustavoittamista tai sen tiukentamista. Sääntelyn toimivuutta ja vaikutuksia tulee kuitenkin jatkossa seurata tarkoin ja kokemusten valossa arvioida mahdollisia tarkistustarpeita.
Valiokuntakäsittelyssä keskustelua on herännyt myös siitä, miten läheinen saa tarvittaessa esimerkiksi sairaustapauksissa tietoa sähköisiin kanaviin toimitetuista maksuvaatimuksista. Tältä osin valiokunta toteaa, että velallisella on tilanteen mukaan käytössään erilaisia menettelytapoja perinnän ja muiden taloudellisten asioidensa hoitamisen järjestämiseksi. Hän voi esimerkiksi antaa läheiselleen sellaisen valtakirjan, jossa hän valtuuttaa tämän pääsemään velallisen käyttämiin sähköisiin kanaviin. Velallinen voi myös tehdä edunvalvontavaltuutuksen siltä varalta, ettei hän itse pysty myöhemmin hoitamaan asioitaan. Edunvalvontavaltuutus tulee voimaan, kun holhousviranomainen on edunvalvontavaltuutuksesta annetun lain (648/2007) mukaisesti vahvistanut valtuutuksen. Viimesijaisena keinona on holhoustoimesta annetussa laissa (442/1999) tarkoitetun edunvalvojan määrääminen. Holhoustoimesta annetun lain mukaan täysi-ikäiselle, joka on kykenemätön huolehtimaan varallisuuttaan koskevista asioista, voidaan tietyin edellytyksin määrätä edunvalvoja. Jos edunvalvonnan tarpeessa olevan suojaaminen edellyttää nopeaa ratkaisua, tuomioistuin voi antaa edunvalvojan määräämistä koskevassa asiassa väliaikaisen määräyksen.
Ehdotetussa sääntelyssä on otettu huomioon edunvalvojan oikeus pyynnöstä saada velallista koskevat maksuvaatimukset kirjallisesti tai muulla pysyvällä tavalla (1. lakiehdotuksen 5 §:n 5 mom.). Valiokunta pitää tätä perusteltuna ja tarpeellisena, mutta katsoo, että sääntelyssä on edellä olevan valossa aiheellista ottaa huomioon myös tilanteet, joissa velallinen on antanut edunvalvontavaltuutuksen. Valiokunta ehdottaa säännöstä tämän vuoksi täydennettäväksi jäljempänä tarkemmin kuvatulla tavalla.
Voimaantulo
Perintälain väliaikaiset muutokset ovat pääosin voimassa 30.4.2022 asti, joten hallituksen esityksen tarkoituksena on saada perintälakiin ehdotetut pysyvät muutokset voimaan 1.5.2022. Valiokunta pitää tätä kannatettavana, sillä tällöin aiempaa yksityiskohtaisempi sääntely muiden kuin kuluttajasaatavien perinnästä pysyisi yhtäjaksoisesti voimassa eikä lyhytaikaisesti palattaisi soveltamaan pysyvään lakiin sisältyviä säännöksiä.
Toimenpidealoite TPA 44/2021 vp
Toimenpidealoitteessa on kyse yritysten velkaperintää koskevan lainsäädännön kohtuullistamisesta, ja siinä muun muassa viitataan hallitusohjelman kirjaukseen euromääräisten ylärajojen säätämisestä muille kuin kuluttajasaatavien perintäkuluille. Hallituksen esityksessä ehdotetuissa perintälain muutoksissa on kyse yritysten velkaperintää koskevan lainsäädännön kohtuullistamisesta muun muassa säätämällä perintäkuluille enimmäismäärät, joten esitys toteuttaa aloitteessa esiin tuotuja toimia. Lakivaliokunta ehdottaa tämän vuoksi toimenpidealoitteen hylkäämistä.