Niille, joiden työ- ja kansaneläke jää erittäin pieneksi, takaa valtio kuukausittaisen vähimmäis-eläkkeen. Tällä hetkellä takuueläkkeen määrä on 760,26 euroa. Hallitus esittää, että takuueläkkeeseen tehtäisiin ensi vuodelle 15 euron tasokorotus, jolloin sen määrä olisi 775,27 euroa.
Vasemmistoliiton mielestä sekä kansaneläkkeen että takuueläkkeen tasoa tulee korottaa tuntuvasti pienituloisten eläkeläisten aseman parantamiseksi. Vasemmistoliitto ehdottaakin kuukausittaiseen takuueläkkeeseen 65 euron korotusta, mikä on 50 euroa enemmän kuin hallituksen esityksessä. Ehdotuksemme mukaan takuueläkkeen suuruus olisi vuoden 2018 alusta lähtien 825,27 euroa kuukaudessa.
Vasemmistoliitto on johdonmukaisesti vastustanut Sipilän hallituksen tekemiä indeksileikkauksia ja jäädytyksiä. Kansaneläkeindeksin pisteluku vuonna 2018 on hallituksen esityksessä 1 617, kun se ilman indeksileikkauksia olisi ollut 1 650. Mikäli KEL-indeksikorotukset olisi tehty normaalisti, olisi takuueläkkeen suuruus ensi vuonna 791,09 euroa eli 15,82 euroa enemmän kuin hallituksen esityksessä hallituksen tasokorotuksesta huolimatta.
Vasemmistoliiton vaihtoehtokokonaisuudessa kansaneläkeindeksin leikkaukset perutaan ja indeksiä korotetaan jatkossa normaalisti.
Takuueläkkeeseen tehdään lisäksi 34,18 euron lisäkorotus, jolloin kokonaisvaikutukseksi saadaan mainittu 50 euron korotus suhteessa hallituksen esitykseen. Kun huomioidaan KEL-pisteluvun muutos ja takuueläkkeen korotus, niin takuueläkelain 8 §:ssä eläkkeen määräksi tulee määrittää 651,21 euroa, jolloin kuukausittain maksettava takuueläke saisi vuonna 2018 arvon 825,27 euroa.
Hallituksen tulisi myös alkaa valmistella takuu- ja kansaneläkkeen tuntuvampia tasokorotuksia, jotka voitaisiin panna toimeen asteittain muutaman vuoden aikana. Tavoitteena tulisi olla, ettei kenenkään kuukausittainen eläke jää alle tuhannen euron.
Esitämme myös, että vammaisetuuksista annettuun lakiin tehdään kansaneläkeindeksileikkausten perumista vastaava korotus ja että Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annettuun lakiin tehdään alla kuvattu muutos, jotta ammatillisessa kuntoutuksessa olevan ja nuoren kuntoutusrahan vähimmäismäärä vastaisi jatkossakin täysimääräisen takuueläkkeen tasoa (huomioiden takuueläkkeen tasoon ja kansaneläkeindeksiin esittämämme muutokset). Tällöin kuntoutusrahan vähimmäismäärä vuonna 2018 olisi 33,01 euroa arkipäivältä.