Viimeksi julkaistu 9.7.2025 16.49

Pöytäkirjan asiakohta PTK 119/2022 vp Täysistunto Tiistai 8.11.2022 klo 14.03—19.28

26. Hallituksen esitys  eduskunnalle  energiaverotusta  koskevan lainsäädännön muuttamisesta

Hallituksen esitysHE 152/2022 vp
Valiokunnan mietintöVaVM 24/2022 vp
Toinen käsittely
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
:

Toiseen käsittelyyn esitellään päiväjärjestyksen 26. asia. Nyt voidaan hyväksyä tai hylätä lakiehdotukset, joiden sisällöstä päätettiin ensimmäisessä käsittelyssä. — Avaan keskustelun. Edustaja Mäenpää, olkaa hyvä. 

Keskustelu
18.46 
Juha Mäenpää ps :

Arvoisa puhemies! Tutustuin tähän esitykseen kiireellä. Tämä olisi pikkuisen aikaisemmin jo varmaan ollut saatavissa, mutta täällä esityksen pääasiallisessa sisällössä lukee mielestäni hieman omituisesti, että ”sähkön ja eräiden polttoaineiden valmisteverosta annettua lakia muutettaisiin siten, että lämmityksessä ja työkoneissa käytettävän kestävän biokaasun verotukea pienennettäisiin”. Elikkä tuleeko tästä nyt sitten kalliimpaa? Tämä herätti huomioni. 

Täällä lukee seuraavasti: ”Biokaasu säädettiin valmisteveron alaiseksi polttoaineeksi vuoden 22 alussa samalla, kun uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoite laajeni koskemaan liikennekäytössä olevaa biokaasua. Syksyn 2021 talousarvioneuvotteluiden yhteydessä tehdyn linjauksen mukaisesti liikenteessä käytettävälle biokaasulle säädettiin valmistevero ja lämmityksessä ja työkoneissa käytettävä biokaasu säädettiin verottomaksi.” Hallituksen esityksen 212/2021 mukaan ”lämmitys- ja työkonebiokaasun verottomuus edellyttää EU:n komission myöntämää valtiontukilupaa. Valtiovarainministeriö käynnisti valtiontukilupahakemuksen valmistelun vuoden 21 lopussa yhdessä työ- ja elinkeinoministeriön kanssa. Hakemuksen valmistelussa esille nousi kuitenkin epävarmuuksia, joiden pohjalta nähtiin tarpeelliseksi harkita vaihtoehtoisia tapoja edistää biokaasun käyttöä lämmitys- ja työkonekäytössä sekä parantaa kokonaisuutena toimintaympäristön epävarmuutta.” 

Tämä väistämättä tuo mieleen, että nyt kun kaasun hinta on noussut itsessään merkittävästi ja muun muassa asuinkäytössä on rivitaloja ja jopa kerrostaloja, jotka lämpiävät kaasulla, niin eihän tähän nykyiseen kriisiaikaan sovi, että tämä hinta nousee. Täällä ei varmaan kukaan tähän ilmeisesti kykene vastaamaan nyt, mutta tuntuu erittäin erikoiselta, että tässä sanotaan, että ”kestävän biokaasun verotukea pienennettäisiin”. Onko nyt näin, että vielä verotuksellakin kiristetään tätä lämmityskäytössä olevan kaasun hintaa? 

Keskustelu päättyi. 

Eduskunta hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyt, hallituksen esitykseen HE 152/2022 vp sisältyvät 1.—4. lakiehdotuksen. Lakiehdotusten toinen käsittely päättyi. Asian käsittely päättyi.