Arvoisa puhemies! Eräs suomalainen kirjoitti Helsingin Sanomiin viime torstaina muistisairaasta äidistään. Kun kävi selväksi, että yksin kotona asuminen ei enää onnistunut, tuli linjaus, että äiti kuuluu hoivakotiin. Koska sellaista ei ollut tarjolla, piti odottaa yksin kotona vielä kolme kuukautta.
Äidin tilanne vaikeutui pian hoivakotipäätöksen jälkeen. Hänet otettiin sairaalan akuuttiosastolle, jossa hoito on vuodelepoa ja lääkitystä. Ulos ei pääse, omia vaatteita ei saa käyttää ja paikoillaan pidetään vaikka väkisin. [Ben Zyskowicz: Toista se oli, kun te olitte hallituksessa! — Anne Kalmari: Ei kannata irvailla!]
”Äitini on odottanut akuuttiosastolla hoivakotipaikkaa kohta kaksi kuukautta. Hän kokee siellä olon kidutuksena. Muistipotilaan elämä akuuttiosastolla ei ole ihmisarvoista. Me kaikki vanhenemme, ja yhä useampi meistä päätyy muistipotilaaksi. Haluammeko kokea saman kuin äitini, vai voisiko hoivakotipaikkojen määrää lisätä, jolloin vanhus pääsisi suoraan asialliseen hoivakotiin ja välttyisi suurelta kärsimykseltä?”
Arvoisa puhemies! Valitettavasti tämä ei ole yksittäistapaus. Olen käynyt vanhusten palvelutaloissa ja sairaaloissa ympäri maan, voin sanoa. Olen kuunnellut ikäihmisiä, omaisia ja hoitajia — ja omaishoitajia. Huoli nykysuunnasta on kova. Moni pelkää vanhentua. Yhä useampaa kalvaa hätä lähimmäisen asemasta, lähimmäisen saamasta huolenpidosta tai sen puutteesta.
Jatkossa hallituksen leikkausten myötä sairaat joutuvat odottelemaan entistä kauemmin. Näin ei saa jatkua. Näin ei voi jatkua. Parempaan pitää pystyä. [Vilhelm Junnila: Kotikunta—maakunta-malli!]
Arvoisa puhemies! Vaikka hallituksen perustelut ovat taloudelliset, on vaara, että taloudellisetkin tulokset ovat päinvastaiset kuin haettiin. Kun odotusaikoja pidennetään leikkauspäätöksillä, vaivat pääsevät pahenemaan, ja kun vaivat pahenevat, kasvaa myös kalliiden erikoishoitojen tarve. Se talouden kuntoon laittamisesta. Pitäisikö tätä nyt kuitenkin miettiä vielä kerran uusiksi? [Juha Mäenpään välihuuto]
Arvoisa puhemies! Myös talouspolitiikan arviointineuvosto on samaa mieltä: kyllä pitäisi, kyllä pitäisi. Sen mukaan hallituksen sote-linja ei ole kestävä taloudellisesti ja siitä on nyt syytä joustaa. Vanhustenhoidossa, terveysasemilla, lastensuojelussa tai vammaispalveluissa ei voida säästää sitä tahtia, jota pääministeri Orpo ja valtiovarainministeri Purra vaativat. Tästä ovat yhtä mieltä palveluja käyttävät ihmiset, heitä hoitavat ammattilaiset ja maan johtavat asiantuntijat, mutta tätä viestiä Orpon ja Purran hallitus ei halua kuulla. [Ben Zyskowiczin välihuuto] Pelkäänpä, että tässä tulee vielä käymään huonosti. Näyttää ja kuulostaa siltä, että sana ei mene perille: joko ei kuulla tai ei haluta kuulla. [Anne Kalmari: Leikkaukset on teidän leikkauksia! — Perussuomalaisten ryhmästä: Tyhjä paperi!]
Viime viikolla, arvoisa puhemies, paljastettiin, että hallitus väsää kaikessa hiljaisuudessa uusia leikkauksia nähtävästi vanhusten palveluihin ja muihin sosiaali‑ ja terveyspalveluihin. [Petri Honkonen: Oho, sen kun tietäisi!] Niiden sisältö paljastetaan kuitenkin vasta huhtikuun vaalien jälkeen. [Keskustan ryhmästä: Aikamoista!]
Pääministeri Orpo, valtiovarainministeri Purra, te kyllä voisitte kertoa jo ennen vaaleja, mitä nämä lähes vuoden päivät valmistellut leikkaukset pitävät sisällään. Näin ehdokkaanne pääsisivät puolustamaan uusia leikkauksia vaalikentillä ja ihmiset ottamaan kantaa linjaanne äänestyskopissa. [Petri Honkonen: Varmasti löytyy halukkaita!] Vai onko tässä juuri se syy, jonka takia leikkaukset salataan vaalien yli? [Ben Zyskowicz: Mihin muihin salaliittoihin uskotte?]
Puhemies! Se on selvää, että maailmanluokan palvelua Suomessa jatkossakin saa — nimittäin silloin, jos lompakko on paksu. Samalla tavallisen suomalaisen vanhuuden ja sairauden turva menee valitettavasti liian usein huonompaan suuntaan. Lähi‑ ja peruspalveluista leikataan. Yksityiselle terveysbisnekselle jaetaan ylimääräisiä tukia — lähemmäs puoli miljardia euroa on jo luvattu. Julkiselta puolelta leikkaatte, yksityiselle puolelle laitatte lisää. [Ben Zyskowicz: Julkiselle puolelle 2,2 miljardia lisää! — Eduskunnasta: Rikkaille annetaan!] Terveysfirmat ovatkin käyttäneet hallituksen avokätisesti jakamia lisärahoja parantamiseen — nimittäin tulostensa parantamiseen. Hintoja on nostettu, voittoa on tehty. Kelan mukaan rahaa on palanut mutta tulosta ei ole tullut. [Ben Zyskowicz: Siksihän sitä systeemiä muutettiin!] Kelan mukaan ”käyntien määrä on tammi—kesäkuussa 2024 lisääntynyt noin kaksi prosenttia ja Kela-korvausmenot näistä käynneistä ovat kolminkertaistuneet viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon nähden”. Tästä tuli pannukakku ja aika kallis sellainen. [Keskeltä: Ja pahanmakuinen!]
Arvoisa puhemies! Asia on nyt niin, että pulassa ovat tavallisten suomalaisten julkiset palvelut, eivät kovaa tulosta takovat terveysfirmat. Eikö siis pitäisi vahvistaa vanhushoivaa ja terveyspalveluja eikä terveysjättejä? Korjausliikkeelle on korkea aika.
Arvoisa puhemies! Keskusta on ojentanut hallitukselle kuukaudesta toiseen yhteistyön kättä. [Mauri Peltokangas: Tyhjän paperin!] Olemme antaneet tukea asiantuntijoiden esityksille ja tuoneet esille suomalaisten viestejä vanhusten ja sairaiden palvelujen arjesta. Ja olemme tehneet esityksiä tilanteen viemiseksi parempaan suuntaan, kuten: kohtuullisempi aika vanhusten, sairaiden ja vammaisten hoivan kentälle säästöjen tekemiseen — kohtuullisempi aika. Norminpurusta koituvat säästöt pitää jättää palveluihin alueille sen sijaan, että ne imuroitaisiin hallituksen kassaan. Ikäihmisten epäinhimillinen siirtely pitkien matkojen päähän, se pitää muuten lopettaa. [Anne Kalmari: Mummoralli seis!] Pistetään tällainen mummoralli kuriin ja lähipalvelut kunniaan. [Juha Mäenpää: Keskustan halusta nämä HV-alueet!]
Arvoisa puhemies! Yksityisille terveysjäteille lapettavat satojen miljoonien eurojen lisätuet pitää käyttää julkisten lähi‑ ja peruspalvelujen parantamiseen ja tehdä totta keskustan esittämästä perhelääkärimallista. [Hälinää — Puhemies koputtaa] Kaikki asiantuntijoiden, hoitajien, potilaiden ja omaisten vetoomukset ovat kuitenkin olleet kuin veden valamista hanhen niskaan: ei tartu, ei ota kiinni. Orpon hallitus ei ole hälytyskelloja kuullut eikä ehdotuksille lämmennyt.
Hallitus ei aio tuoda tänäkään keväänä eduskuntaan lakiesityksiä, jotka parantaisivat vanhustenhoidon tai terveyspalvelujen tilaa. Päinvastoin: lehdistö on kertonut, että hallitus salaa jopa omien uusien säästöpäätöstensä sisällön kuntavaalien yli. Näistä syistä tämä välikysymys oli pakko tehdä. Pääministeri on jopa todennut, että ei hoivassa mitään kriisiä ole ja siellähän tehdään hienoja asioita joka päivä. Ei tällaiseen itsepetokseen pitäisi olla nyt varaa. [Mauri Peltokankaan välihuuto] Ammattilaiset kyllä tekevät hyvää työtä, ihmeitäkin, joka päivä, mutta hoivassa ja hoidossa onnistuminen vaikeutuu liian monen ihmisen kohdalla niin kauan kuin hallitus jatkaa nykylinjallaan. [Vilhelm Junnilan välihuuto]
Valtiovarainministeri Purran mukaan asiantuntijoiden toivoma vastaantulo vanhus‑ ja terveyspalvelujen leikkauksissa lähettäisi väärän signaalin. No, hallituksen politiikka ainakin lähettää selkeän signaalin — signaalin, että hallitus ei aio toimia suomalaisten lähi‑ ja peruspalvelujen parantamiseksi vaan käytännössä jatkaa niiden heikentämistä. [Pia Sillanpää: Tyhjä paperi!]
Arvoisa puhemies! Suomen pitää olla maa, jossa ihmisten on turvallista elää ja ikääntyä, jossa inhimillisyydellä, empatialla ja yhteisöllisyydellä on sijansa, jossa vallitsee muutakin kuin vahvemman oikeus ja oman edun tavoittelu ja jossa ihmisiä kohdellaan tasa-arvoisesti ikään, asuinpaikkaan tai varallisuuteen katsomatta. Ihmisen pitää mennä rahan edelle.
Pienen kansan tulee, arvoisa puhemies, pitää yhtä. Jokaisen pitää voida luottaa huomiseen ja siihen, että hädässä ei jätetä ketään yksin. Omia ja läheisen vanhuudenpäiviä pitää voida odottaa luottavaisin mielin, ei pelon vallassa.
Puhemies! Suomalaisten turvallisuuden rakentaminen on meidän päättäjien tärkein velvollisuus. Turvallisuuttamme rakennetaan myös terveys‑ ja vanhuspolitiikalla. Kyse on ihmisten terveydestä, kyse on ihmisarvoisesta vanhuudesta, kyse on inhimillisestä kohtelusta, ja kyse on turvallisesta ja toimivasta yhteiskunnasta.
Arvoisa puhemies! Sisäinen eheys on valitettavasti vaarassa heikentyä, ja siinä iso tekijä on hallituksen väärä politiikka terveydenhuollossa, vammaispalveluissa ja etenkin vanhustenhoivassa. [Ben Zyskowiczin välihuuto] Heikoimmat ovat vaarassa pudota kyydistä. Tähän pitää puuttua, menon pitää muuttua. Ja se on mahdollista, jos on poliittista tahtoa. [Mauri Peltokangas: Tyhjää paperia esitettiin!]
Täytyy sanoa, että hallituksen vastaus ei valitettavasti tyydytä. Puhetta on kuultu, mutta tekoja on nähty aivan liian vähän. [Petri Huru: Teiltä on nähty ainoastaan tyhjä paperi!] Siksi joudun tekemään seuraavan epäluottamuslause-esityksen: [Timo Heinonen: Kuuleekohan Saarikko?]
”Eduskunta toteaa, että Orpon hallitus on epäonnistunut suomalaisten vanhus‑ ja terveyspalvelujen hoidossa. Nykylinjan jatkuminen vie ihmisten palveluita väärään suuntaan ja lisää eriarvoisuutta Suomessa. Siksi hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta.”
Puhemies Jussi Halla-aho
:Kiitoksia. — Sitten siirrymme ryhmäpuheenvuoroihin. — Edustaja Laiho, olkaa hyvä.