Arvoisa puhemies! Tänään on käsittelyssä Kevasta annetun lain muuttaminen. Saimme tämänkin aamulla valmiiksi, ja voin sanoa, että tämä on kovin odotettu lainsäädäntömuutos. Lakiin lisättäisiin siis säännös, jonka mukaan Kevalla olisi velvollisuus tehdä riskiarvio strategisen päätöksenteon ja riskinhallinnan osana. Tässä esityksessä myös lisättäisiin säännös Kevan työkyvyttömyysriskin vähentämiseen liittyvistä tehtävistä. Työkyvyttömyysriskin vähentämiseen liittyvä toiminta säädettäisiin Kevan tehtäväksi valtiotyönantajienkin osalta.
Arvoisa puhemies! Kysymyksessä ensinnäkin Kevan riskienhallinnan osalta on kannatettava muutos. Valiokunta pitää tätä ehdotettua 25 a §:n muutosta tarkoituksenmukaisena. Eläkelaitoksen on ehdotuksen mukaan laadittava riskiarvio säännöllisesti osana toiminnan strategista suunnittelua ja ohjausta ja päivitettävä sitä riskien oleellisesti muuttuessa. On myös huomattava, että Kevalla ei ole rahoitusmallista johtuen yksityisistä eläkevakuutusyhtiöistä poiketen vakavaraisuusvaatimusta eikä siltä tämän vuoksi edellytetä vakavaraisuusarvion tekemistä. Näin ollen valiokunta toteaa Kevan toiminnan ja riskienhallinnan osalta, että nämä ovat kannatettavia muutoksia.
Toinen iso muutos on työkyvyttömyysriskiä vähentävän toiminnan osalta. Kevan lakisääteisiin tehtäviin on tarkoituksena lisätä työkyvyttömyysriskin vähentämiseen liittyvät tehtävät. Esityksen perusteluiden mukaan lainmuutoksella ei ole tarkoitus muuttaa Kevan nykyistä palvelutarjontaa eikä se lisää Kevan jäsenyhteisöjen ja evankelisluterilaisen kirkon eläketurvan hoitamisen kustannuksia. Valiokunta toteaa, että tämä työkyvyn ylläpito ja työkyvyttömyysriskin ennaltaehkäisy ovat tärkeitä tekijöitä eläketurvan rahoituksen kestävyyden kannalta. Valiokunta muistuttaa, että Kevan tulee antaa valtiovarainministeriölle vuosittain kertomus työkyvyttömyysriskin vähentämiseen ja työkykyjohtamisen kehittämiseen liittyvästä toiminnasta.
Arvoisa puhemies! Valiokunta kiinnitti huomiota myös tulevan sääntelyn kehittämistarpeisiin. Talousvaliokunta on kiinnittänyt hallituksen esityksessä huomiota tähän toimintaympäristöön ja siltä osin myös siihen, että Kevan valvonta jakautuu valtiovarainministeriön ja Finanssivalvonnan välille. Talousvaliokunta on pitänyt tärkeänä lainvalmistelua valvonnan järjestämiseksi siten, että nämä kokonaisvastuut ja valtuudet keskitettäisiin Finanssivalvonnalle valvonnan kattavuuden ja vaikuttavuuden varmistamiseksi. Lisäksi talousvaliokunta on kiinnittänyt huomiota eräisiin Kevan hallinnon ja tehtävien sääntelyn puutteisiin ja valvontaviranomaisen esiin tuomiin sääntelyn tarpeisiin. Valiokunta on myöskin pannut merkille, että valtiovarainministeriön ja Finanssivalvonnan Kevaan kohdistuvia valvontatehtäviä ja niihin liittyvää toimivallan jakoa ei tietenkään muuteta tässä yhteydessä, mutta siitä on myös käyty runsaasti keskustelua. Sosiaali‑ ja terveysvaliokunta toteaa tämän talousvaliokunnan lausunnon pohjalta, että talousvaliokunnan esittämiä näkökohtia on syytä arvioida huolellisesti valtioneuvoston säädösvalmistelussa, ei tämän esityksen yhteydessä.
Valiokunta myös huomauttaa, että tällä lakiehdotuksella Kevan työkyvyn ylläpitoa ja työkyvyttömyysriskin ennaltaehkäisyä koskevassa toiminnassa Kevalle annetaan sama mahdollisuus kuin yksityisillä eläkevakuutusyhtiöillä jo tällä hetkellä on. Valiokunta toteaa, että edellä mainitussa selvitystyössä on syytä yhtenäistää myös tämän toiminnan sääntelyä.
Tämä meidän mietintömme on yksimielinen.