Pöytäkirjan asiakohta
PTK
180
2018 vp
Täysistunto
Maanantai 18.3.2019 klo 12.00—14.31
9
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kevasta annetun lain muuttamisesta
Hallituksen esitys
Valiokunnan mietintö
Toinen käsittely
Ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen
Toiseen käsittelyyn esitellään päiväjärjestyksen 9. asia. Nyt voidaan hyväksyä tai hylätä lakiehdotus, jonka sisällöstä päätettiin ensimmäisessä käsittelyssä. 
Keskustelu
14.26
Krista
Kiuru
sd
Arvoisa puhemies! Tässä on kysymys Kevaan lainsäädännöllisesti tehtävistä muutoksista, ja on hyvä todeta, että aivan viime metreillä saimme tämänkin lain vielä tänne saliin. Kiitos siitä eduskunnan johdolle, että tämä on ollut mahdollista tuoda.  
Asiaa on puitu sekä talousvaliokunnassa että sosiaali- ja terveysvaliokunnass, ja katsomme, että nämä muutokset, jotka tähän lakiin sisältyvät, ovat perusteltuja. Kokonaisuudistusta kaivataan koko tällä toimikentällä, ja siltä osin uskon, että seuraava hallitus palaa myös tähän kokonaisuuteen. 
Keskustelu päättyi. 
Eduskunta hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyn, hallituksen esitykseen HE 278/2018 vp sisältyvän lakiehdotuksen. Lakiehdotuksen toinen käsittely päättyi. Asian käsittely päättyi. 
Viimeksi julkaistu 18.4.2019 14.18