Arvoisa rouva puhemies! Vapaa ja vakaa kauppapolitiikka on tuonut Suomeen, Eurooppaan ja koko maailmaan kasvua, hyvinvointia ja vakautta. Se on ollut keskeinen tekijä työpaikkojen ja uusien innovaatioiden syntymisessä, investointien liikkeelle saamisessa sekä yhteiskuntien vaurastumisessa. Nyt tätä kehitystä uhkaa huolestuttava käänne. Tänään voimaan astuneet Yhdysvaltojen tullimaksut asettavat koko Euroopan ja maailmantalouden uuteen, epävarmaan aikaan. Niiden välittömät vaikutukset on jo nähty pörssikursseissa ympäri maailman.
Tullit vaikuttavat erittäin voimakkaasti myös Suomen talouteen, koska Suomi on kansainvälisestä kaupasta riippuvainen maa. Tullit vaikuttavat suomalaisiin koteihin. Säästöt ovat monella sulaneet, ja moni tuntee ymmärrettävästi epävarmuutta. Meidän on tärkeää käydä tänään täällä perusteellinen keskustelu tästä aiheesta, yhdessä. Meidän on yhdessä pidettävä huolta Suomesta ja suomalaisista tässä epävarmassa tilanteessa. Meidän on toimittava viisaasti.
Onneksi olemme Euroopan unionin jäseninä, sillä Euroopan unioni on maailman suurin sisämarkkina ja vahva voima globaalissa kauppapolitiikassa. Meidän on löydettävä yhdessä Euroopan unionin kanssa ratkaisut, jotka pitävät huolen siitä, että niin suomalaiset kuin eurooppalaiset voivat luottaa tulevaisuuteen. Meidän on varmistettava, että yrityksemme toimivat jatkossakin vakaassa ympäristössä ja että taloutemme pysyy vahvana.
Kauppasodissa ei ole voittajia. Sen sijaan toiset häviävät niissä enemmän kuin toiset. Kauppasodan hinnan maksavat yritykset, työntekijät ja kuluttajat. Yhdysvallat on Suomen kolmanneksi suurin vientimaa — viime vuonna lähes kymmenen prosenttia koko viennistämme suuntautui toiselle puolelle Atlanttia. Minä haluan kuitenkin korostaa, että me emme ole vielä kauppasodassa. On kuitenkin selvää, että kansainvälisen kauppapolitiikan kiristyminen osuu hyvin haastavaan hetkeen. Suomessa on käynnissä mittavia, miljardien eurojen, kymmenientuhansien työpaikkojen, korkean lisäarvon teollisia investointihankkeita. [Sosiaalidemokraattien ryhmästä: Ai käynnissä?] Euroopan unionissa on ryhdytty purkamaan turhaa sääntelyä ja keventämään yritysten hallinnollista taakkaa. Myös kotimaassa olemme tehneet määrätietoisia kasvutoimia ja saaneet talouden vihdoin elpymään, varovaiseen kasvuun.
Arvoisa puhemies! Asiantuntijoiden mukaan tulleilla on merkittävät vaikutukset talouskasvuun. Esimerkiksi Suomen Pankki ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ovat arvioineet, että sekä tullit että maailmankauppaan liittyvä epävarmuus voivat merkittävästi hidastaa talouden kasvua. Se olisi myrkkyä taloudellemme juuri nyt, kun olemme vahvistaneet talouskasvun edellytyksiä ja onnistuneet kääntämään suunnan kohti parempaa. Samalla tilanne alleviivaa, mikä merkitys talouden kestävyydellä on. Ilman hallituksen jo tekemiä määrätietoisia toimia olisimme vielä hankalammassa tilanteessa. Toivon, että viimeistään nyt näiden talouskasvun vauhdittamiseksi tehtyjen toimien merkitys avautuu kaikille.
Me olemme parantaneet työvoiman liikkuvuutta ja osaavan työvoiman saatavuutta tekemällä historialliset työmarkkinauudistukset. Olemme tehneet tulonsiirtojärjestelmästämme kannustavampaa samalla, kun työn verotusta on kevennetty. Työn vastaanottaminen on entistä kannattavampaa. Teemme historiallisia panostuksia tutkimukseen ja kehitykseen: koulutamme tuhat uutta tohtoria ja parannamme yritysten kannustimia tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Me puramme reilulla kädellä investointien hidasteita ja luvituksessa siirrymme yhden luukun periaatteeseen. [Tuomas Kettunen: Ja Turun tunnin juna jatkuu!] —No sieltä se tuli. — Hallitus purkaa vähintään 300 normia ihmisten ja investointien tieltä ja keventää EU-normien yli menevää kansallista lisäsääntelyä. Näiden toimenpiteiden ansiosta kohtaamme nousevan epävarmuuden vahvemmassa asemassa.
Suuria investointeja tuetaan esimerkiksi mittavalla investointikannustimella, puhtaan siirtymän verohyvityksellä. Energiaverkon pullonkauloja puretaan, jotta kantaverkko ei muodostuisi esteeksi investoinneille missään päin Suomea. Puhtaan energian tuotantoa vauhditetaan lukuisilla toimenpiteillä. Suomi on jatkossakin vakaa ja hyvä investointiympäristö niin datakeskuksille, puhtaalle teräkselle, akkuinvestoinneille kuin puolustusteollisuudelle — kaikille investoinneille. [Sosiaalidemokraattien ryhmästä: Veronkorotus!] Me haluamme käydä vuoropuhelua toimijoiden kanssa, siksi investointinyrkki on perustettu tätä tarkoitusta varten, jotta valtio voi tukea kansallisesti merkittäviä investointeja mahdollisimman hyvin.
Arvoisa puhemies! Yhdysvaltojen ilmoitus tullien korotuksesta oli eräänlainen pelinavaus. On taloutemme ja yritystemme etujen mukaista, että kansainvälinen kauppa ja toimitusketjut toimivat hyvin ja ennakoitavasti. Vain terve talous voi tuottaa hyvinvointia suomalaisille. Yhdysvaltojen tullipäätösten vaikutukset eivät rajoitu vain Suomeen. Tullit eivät ainoastaan hidasta kauppaa, ne myös vaarantavat kansainvälisten tuotantoketjujen toimivuutta, huoltovarmuutta sekä turvallisuutta. Globaalista eskalaatiosta on jo saatu viitteitä, kun Kiina ilmoitti mittavista vastatulleista Yhdysvalloille.
Nyt Euroopan unionin on toimittava määrätietoisesti ja yhtenäisesti. Suomella on selkeä linja. Me toimimme asiassa Euroopan unionin kautta, jolle kauppapolitiikka kuuluu. Ilmaisin heti Yhdysvaltojen ilmoituksen jälkeen vahvan tuen komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenille ja Euroopan unionin yhteisille toimille.
Arvoisa puhemies! Suomena meidän on huolehdittava yrityksistämme, työntekijöistämme ja taloudestamme. Julkinen taloutemme on edelleen erittäin vaikeassa tilanteessa. Se, mitä voimme tehdä, on, että jatkamme määrätietoisesti työtä Suomen talouden tervehdyttämiseksi, myös tulevassa puoliväliriihessä.
Yhdessä Euroopan unionin kanssa, jonka vastuulla kauppapolitiikka on, teemme kaikkemme, että tilanteeseen löytyy järkevä ratkaisu Yhdysvaltojen kanssa — järkevä ratkaisu Yhdysvaltojen kanssa. Kauppasota voidaan vielä välttää. Euroopan unionilla on halu ja valmius jatkaa neuvotteluja Yhdysvaltojen kanssa niin kauan kuin on tarpeen, mutta jos ratkaisuun ei päästä, on unionilla myös valmius vastatoimiin. Vastatoimilla ei haeta lisää jännitettä, vaan pyritään saamaan Yhdysvallat neuvottelupöytään. Suomelle on tärkeää, että vastatoimet ovat täsmällisiä ja tarkkaan harkittuja. Niiden on ohjattava kohti ratkaisua eikä syvennettävä erimielisyyksiä. Tärkeintä on toimia viisaasti ja yhteisesti sovitulla tavalla, joka suojaa Euroopan etuja ja tukee neuvottelujen jatkumista.
Arvoisa puhemies! Yhteinen päämäärämme on selvä: puolustamme avoimia markkinoita, vapaata kauppaa ja kansainvälistä yhteistyötä. EU:n ja Yhdysvaltain välinen kauppasuhde on maailman suurin. Se on ollut vuosikymmeniä molempia osapuolia hyödyttävä sekä luonut työpaikkoja, vauhdittanut kasvua ja vahvistanut länttä. Kukaan ei halua, että tämä suhde romuttuu. Yhdysvaltalaiset yritykset haluavat myydä tuotteitaan ja palveluitaan eurooppalaisille. Protektionismin sijaan meidän pitää pyrkiä entistä laajempaan vapaakauppaan — se jos jokin olisi tässä tilanteessa järkevää. Haluamme jatkaa rakentavaa kumppanuutta Yhdysvaltojen kanssa. Siksi on tärkeää, että varaudumme, vaikutamme ja toimimme yhdessä Eurooppana.
Maanantaina pidetty kauppaministerien ylimääräinen kokous oli hyvä osoitus Euroopan unionin päättäväisyydestä. Tänään myöhemmin julkaistavat uudet vastatullit ovat konkreettinen esimerkki siitä, kuinka Euroopan unioni ei ole kauppapolitiikassa mikään lastu laineilla vaan vahva toimija. Samalla on aivan keskeistä, että jatkamme hallituksena työtä, jotta Suomen talous on entistä vahvempi kohtaamaan riskejä ja epävarmuuksia.
Säilytetään toivo ja usko parempaan tulevaisuuteen. Vaikka maailmalla on nyt monia samanaikaisia haasteita, me suomalaiset ja eurooppalaiset pysymme yhdessä.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
:Kiitokset pääministerille. — Ja nyt ne, ketkä haluavat käyttää vastauspuheenvuoron, voivat painaa V-painiketta ja nousta seisomaan. — Edustaja Koskinen.