Arvoisa herra puhemies! Näin, että siellä oli edustajakollega Satonen ensiksi, mutta hän oli näköjään peruuttanut puheenvuoronsa.
Ihan lyhyesti tästä esityksestä:
Elikkä hallitus tekee ja on tehnyt joka päivä töitä mahdollisimman korkean työllisyysasteen eteen. Tavoitteen pitää olla se, että kaikilla, jotka töihin pystyvät, niitä haluavat ja hakevat, on myös töitä.
Tässä esityksessä, joka saavutti myös valiokuntatyössä yksimielisen mietinnön, muutetaan julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettavaa lakia, niin kuin meidän valiokunnan puheenjohtaja totesi. Jatkossa työ- ja elinkeinotoimiston on mahdollista tarjota yritykselle maksutonta valmennusta työntekijän palkkaamisessa ja työnantajavalmiuksien kehittämisessä. Nopeasti ajateltuna kyseessä on nyt laki, jonka olisi pitänyt olla mielestäni käytössä jo vuosia.
Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti siitä eniten hyötyville kasvuhakuisille yksinyrittäjille ja mikroyrityksille eli juuri heille, joiden on myös haastavaa panostaa itse taloudellisesti erilaisissa rekrytointitarpeissaan. Yrittäjän rekry-osaamista kehittämällä madalletaan kynnystä työllistää henkilöitä nimenomaan työsuhteeseen.
Valiokunnassa totesimme, että on tärkeää, että laki antaa mahdollisuuden valmennuksen tarjoamiseen myös laajemmin, jos yrityksen katsotaan hyötyvän tarjottavasta valmennuksesta, ja tämähän on ainut oikea tapa ja tyyli. Koska tavoite on auttaa yrityksiä, lain tavoitteita ja palvelun vaikuttavuutta pitää seurata, ja niin kuin valiokunnassa totesimme, tehdä siitä myös myöhemmin erillinen arviointiselvitys.
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
:Kiitoksia. — Ja edustaja Nurminen, olkaa hyvä.