Arvoisa puhemies! Tämän maan menestys nojaa pitkälti vahvaan hyvinvointivaltioon — siihen, että meillä on tarjolla laadukasta, maksutonta koulutusta, terveydenhoitoa ja muuta arjen turvaa jokaiselle. Tähän turvaan ja tähän julkisrahoitteiseen järjestelmään nojaa myös monen kotimaisen yrityksen menestys. Esimerkkejä ei tarvitse etsiä Nokiaa kauempaa, kun huomataan, että todella hyvinvointivaltio ja sen tuoma yhteiskuntarauha ja vakaus ovat myös paras yritysten turva. Hyvinvointivaltiota ei voi olla olemassa ilman tiivistä ja vakaata, ennustettavaa veropohjaa, ja sen tähden tällä vuosituhannella on noussut erityisen merkitykselliseksi kiinnittää huomiota niihin reikiin, joita tähän veropohjaan pikkuhiljaa nakerretaan.
Arvioiden mukaan pelkästään laittoman verovälttelyn ja veronkierron tuloksena ollaan viimeisen kymmenen vuoden aikana menetetty jopa yli miljardi euroa verotuloja. Tämän lisäksi tapahtuu iso liuta harmaalla alueella liikkuvaa aggressiivista verosuunnittelua, johon edustaja Saramokin puheessaan viittasi. Todennäköisesti hyvinvointivaltio menettää siis satoja miljoonia joka vuosi erinäisten verotuksen järjestelyjen tähden, jotka eivät hyvinvointivaltion tai verotusjärjestelmämme henkeen kuulu.
Tähän puuttuminen vaatii ennen kaikkea vahvaa kansainvälistä yhteistyötä, johon EU onkin ryhtynyt etunenässä ja jonka osa tämäkin hallituksen esitys on. Ja tämä on todella oikea toimintatapa, sillä yhä suurempi osa näistä järjestelyistä tehdään kansainvälisesti ja nimenomaan maiden välinen tietojenvaihtojärjestelmien yhtenäisyys ja muu kansainvälinen yhteistyö ovat veropohjan tiivistämisen ytimessä. Sen tähden on tärkeää, että Suomi pohjoismaisena hyvinvointivaltiona ensinnäkin osallistuu tähän EU-yhteistyöhön, vaatii siltä entistäkin enemmän kunnianhimoa ja on sitä kautta mukana myös puskemassa koko maailmaa entistä laajempaan vastuullisuuteen verotuksen osalta. Näin todella paitsi vahvistetaan olemassa olevien hyvinvointivaltioiden tulevaisuuden olemassaolon edellytyksiä myös edistetään kehittyvien maiden kehitystä, sillä me tiedämme, että ilman vakaata ja luotettavaa veropohjaa ei voida synnyttää laadukasta ja toimivaa julkista sektoria, joka huolehtii kansalaisten hyvinvoinnista ja osaamisesta.
Sen tähden onkin tärkeää, että näitä asioita käsitellään laajana kokonaisuutena, johon Suomi suhtautuu todella kunnianhimoisesti. Sen tähden on tärkeää, että osana tätä kokonaisuutta lähdetään nopeasti toimeenpanemaan kansallisia toimia ja pidetään jatkuvasti kiinni ennen kaikkea yhdestä tärkeimmistä asioista, läpinäkyvyydestä, jossa Suomi on todella yksi edelläkävijöistä. Tuoreeltaan täällä vietettiin niin kutsuttua veropäivää, ja tämä on todella hyvä käytäntö, sillä niissä kohdissa, joissa tietoja lähdetään salaamaan tai varoja piilottamaan, tai näitä kansainvälisiä järjestöjä piilottamaan, aukeaa ensinnäkin mahdollisuus aggressiiviseen verojen välttelyyn ja jopa vakavaan rikollisuuteen. Tätä on käyty läpi esimerkiksi Panaman paperien yhteydessä, kun huomattiin, että nämä veronkierron mahdollisuudet eivät mahdollista ainoastaan verojen välttelyä vaan myös todella vakavaa rikollisuutta, rahanpesua ja muita pahoja ongelmia.
Vastuullisuuden ja rehellisyyden pitääkin kannattaa aina, ja järjestelmän läpinäkyvyys ja avoimuus on kaikkien etu. On hyvä muistaa, kuten edustaja Saramokin korosti, että tällainen laajamittainen verosuunnittelu ja optimointi vaatii sellaista osaamista, jota aika harvalla pienemmällä yrityksellä tai varsinkaan tavallisella palkansaajalla on. Sen tähden tästä oikeudenmukaisuudesta ja tiiviistä veropohjasta huolehtiminen on ennen kaikkea niiden pienten, rehellisten, vastuullisten yritysten ja jokaisen tavallisen palkansaajan etu. Mitä enemmän suuret yritykset ja kansainväliset sijoittajat pystyvät omaa verotustansa optimoimaan ja välttelemään, sitä raskaammaksi koituu tavallisten suomalaisten — tavallisten pienten, rehellisten suomalaisten — yritysten verotaakka, ja se ei ole oikein. Se ei ole oikein hyvinvointivaltion ylläpitämistä kohtaan, se ei ole oikein tässä maassa kasvavia lapsia kohtaan, eikä se ole oikein niitä tavallisia palkansaajia ja veronmaksajia kohtaan. Siksi on huolehdittava siitä, että jokainen kantaa osansa hyvinvointivaltion rahoituksesta.
Kuten sanottua, jokainen tässä maassa toimiva yritys, jokainen tässä maassa toimiva sijoittaja hyötyy siitä, että tämä on rauhallinen, vakaa, hyvinvoiva, korkean osaamistason maa, ja sen tähden on oikein, että jokainen tässä maassa toimiva myös oman osansa veronmaksusta kantaa, koska ilman sitä ei ole hyvinvointivaltiota, ei ole yhteiskuntarauhaa eikä ole niitä palveluita, joilla tätä kaikkea pidetään yllä. Jatkossa on tosiaan syytä kiinnittää huomiota siihen, että tämä on vasta alku ja että näiden uudistusten kautta edetään kohti entistä tiiviimpää veropohjaa ja myös yksityishenkilöiden ja henkilöyhtiöiden verotuksen tiivistämistä. — Kiitos.