Viimeksi julkaistu 5.6.2021 11.37

Pöytäkirjan asiakohta PTK 69/2017 vp Täysistunto Keskiviikko 14.6.2017 klo 14.03—15.54

10. Hallituksen esitys  eduskunnalle  laeiksi  Euroopan unionin aluskierrätyksestä annetun asetuksen täytäntöönpanoon liittyvien lakien muuttamisesta

Hallituksen esitysHE 69/2017 vp
Valiokunnan mietintöYmVM 10/2017 vp
Ensimmäinen käsittely
Ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen
:

Ensimmäiseen käsittelyyn esitellään päiväjärjestyksen 10. asia. Käsittelyn pohjana on ympäristövaliokunnan mietintö YmVM 10/2017 vp. Nyt päätetään lakiehdotusten sisällöstä. 

Keskustelu
15.42 
Pauli Kiuru kok :

Arvoisa puhemies! Tässäkin esityksessä on kysymys hengestä ja elämästä mutta myös ympäristöstä. Hallituksen esityksellä toimeenpannaan EU:n aluskierrätysasetuksen vaatimuksia kansallisesti. Taustalla on Hongkongin yleissopimus vuodelta 2001, joka koskee turvallista aluskierrätystä. Sopimuksen on allekirjoittanut tässä vaiheessa vasta viisi valtiota, mutta oikeaan suuntaan tässä ollaan menossa. Ympäristövaliokunta pitää tätä perusteltuna, että Suomi on myös mukana ratifioimassa ja tekemässä nämä lainsäädäntömuutokset siltä osin kuin siihen on tarvetta — aika pieniä muutoksia. Näillä muutoksilla ei ole olennaista taloudellista vaikutusta Suomeen. 

Tässä on kysymys kansainvälisestä yhteistyöstä, myös EU:n toiminnasta mutta perimmiltään hengestä, elämästä ja ympäristöstä. Suuria aluksia kierrätetään joissakin maissa hyvin puutteellisissa olosuhteissa, kuten Bangladeshissa, Pakistanissa, Intiassa, Kiinassa, Turkissa, joissa 90 prosenttia näistä isoista aluksista tulee elinkaarensa päähän. Hyvä, että kierrätetään, siinä ei sinänsä ole mitään pahaa tai moitittavaa, päinvastoin se on hyvä, että kierrätetään, mutta se, miten se tapahtuu, on se kysymys. Ongelma on tässä, että työturvallisuustilanne on näillä purkamoilla monesti aivan kohtuuton — lähes orjatyötä muistuttavia olosuhteita — ja toisaalta sitten on ympäristön näkökulmasta täysin retuperällä olevia järjestelyjä tai järjestelyjä, joita ei ole olemassakaan. 

Näillä sanoilla aivan hyvä hallituksen esitys, ja ympäristövaliokunta taisi olla muistaakseni yksimielinen ilman suurempaa keskustelua. 

Yleiskeskustelu päättyi. 

Eduskunta hyväksyi hallituksen esitykseen HE 69/2017 vp sisältyvien 1.—5. lakiehdotuksen sisällön mietinnön mukaisena. Lakiehdotusten ensimmäinen käsittely päättyi.