Arvoisa rouva puhemies! Täällä eduskunnan pankkivaltuuston kertomuksessa on muutamia erittäin hyviä kohtia, ja kun tätä kertomusta lukee, kun katsoo sivuilta 11 ja 12, näkee, kuinka voimakkaat talousvaikutukset sillä, että Venäjä hyökkäsi Ukrainaan 22, on ollut tähän eurooppalaiseen toimintaympäristöön. Korot nousivat nopeasti monta prosenttiyksikköä, ja inflaatio nousi nopeasti ylös, ja myös sitten se on tullut alas. Korot ovat pysyneet sillä korkeammalla tasolla, mihin ne käytännössä menivät.
Ja sitten, kun katsotaan tätä Suomen tilannetta, niin täällä tapahtui sellaisia asioita, että samoihin aikoihin meidän asuntolainakannan vuotuinen muutos laski. Eli nämä heijastusvaikutukset ylös- ja alaspäin ulkoisista tekijöistä olivat aika nopeita, ja vie aikansa, että nämä täältä tulevat korjaantumaan. Tämä kannattaa katsoa tästä raportista.
Ja sitten, jos katsotaan tähän rahoitusvakauteen, joka täällä myöskin kuvataan, täällä on tietenkin rakentamisen ongelmat. Konkurssit näkyvät tässä raportissa erittäin voimakkaasti, ja sitten se, kuinka paljon uusia asuntoja on tässä tarjolla.
Mielenkiintoinen yksityiskohta on silti se, että pankkien luottotappiot ovat kuitenkin vähentyneet ja pankkien tilanne on sinänsä hyvä ja vakavaraisuus pankeissa kasvaa. Ja kun katsotaan tätä ympäristöä, niin ainakin se sektori kohtuu hyvin on toiminnassa, vaikka sitten asuntorakentamisen ja muun rakentamisen lainoitus on tökkinyt aika voimakkaasti.
Sitten, arvoisa rouva puhemies, kun täällä puhuttiin aika paljon kriisinsietokyvystä, niin sivulla 18 käteisen rahan huomioiminen on ollut mielenkiintoinen yksityiskohta myös. Tässä on kiinnitetty huomiota siihen, kuinka on mahdollista kansallisesti varmistaa, että käteisen rahan saatavuus on kaikissa tilanteissa mahdollista. Tämä on yksi semmoinen asia, joka meidän pitäisi muistaa, kun me keskustelemme kriisinsietokyvystä ja kriiseistä. Digieurosta ei ollut päätöstä tehty.
Minä äsken jo mainitsin tuon kustannuskilpailukykyasian. Siitä en enää jatka, mutta viimeiseksi vielä haluaisin sanoa, että kun tämä pankkisektorin likviditeetti on ollut hyvä, niin myös työeläkelaitosten vakavaraisuus on vahvistunut tänä kautena, mikä on hyvä asia suomalaisten ja tulevien eläkeläisten kannalta. — Kiitos.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
:Kiitos. — Edustaja Rasinkangas.