Arvoisa puhemies! Se edustaja Furuholmin mainitsema 11 000 on hyvä alku, sen jälkeen voidaan jatkaa siitä listasta, minkä täällä luettelin, ja senkin yli. — Tietenkin on niin, että kansanedustajat eivät suoranaisesti päätä mistään Ylen ohjelmistosta, yksittäisistä ohjelmista, ja ehkä parempikin niin. Kyse on ehkä enemmänkin niistä yläkategorioista, mitä Yle tarjoaa. Eli on niin, että tämä laitos päättää siitä, paljonko kerätään Yle-veroa. Tämä laitos päättää siitä, siis eduskunta, kuinka paljon Ylelle myönnetään tästä Yle-veron tuotosta. Tämä laitos, eduskunta, päättää myös siitä, mikä on Ylen tehtävä, lakisääteinen tehtävä, julkisen palvelun tehtävä. Ja tästä laitoksesta täällä, eduskunnasta, tulee myös Ylen päättävin elin eli Ylen hallintoneuvosto. Eli voidaan ajatella, että vaikka Ylen riippumattomuudesta puhutaan paljon, niin se saa rahoituksensa eduskunnalta, se saa tehtävänsä eduskunnalta ja sitä valvoo myös käytännössä kansanedustajista muodostuva elin. Näin ollen näkisin, että kun elämme kansanvaltaisessa järjestelmässä, niin Ylen kaltaisesta lafkasta, joka pyörii kuitenkin suomalaisten veronmaksajien rahoilla, on pakko pystyä käymään jonkinlaista keskustelua, [Timo Furuholmin välihuuto] kohdentuvatko suomalaisten veroeurot oikein myös Ylen sisällä, vaikka yksittäinen kansanedustaja tai eduskunta ei yksittäisistä ohjelmista, niiden tekemisestä tai tekemättä jättämisestä, päättäisikään. Näkisin, että samalla tavalla kuin voimme kritisoida kuntatasolla yksittäisiä hankkeita, jotka liikkuvat kymmenissätuhansissa ja jotka ehkä eivät ole tarpeellisia, erilaiset jumppakepit ja vastaavat, jotka ovat hyvin kalliita kyseisen kunnan veronmaksajille, niin samalla lailla me voidaan käydä keskustelua siitä, kohdensiko Yle verotettuja euroja, sille ohjattuja euroja, oikein yksittäisten ohjelmatuotantojen kohdalla ja voidaanko vetää joitain yleisempiä johtopäätöksiä siitä, onko tämä yleisempikin ilmiö, ei vain yksittäinen ohjelma.
Tässä kohtaa haluan kiittää tämän Yle kuriin nyt ‑kansalaisaloitteen tekijöitä, siis poliittisia nuorisojärjestöjä, PS-, Perussuomalaista Nuorisoa, Kokoomusnuoria ja Kristillisdemokraattisia Nuoria, sekä kansalaisaloitteen yli 50 000 allekirjoittanutta alta kuukauden keräysajassa. Se on hieno saavutus.
Tämä aloite on sisällöllisesti oikein hyvä. Siis tässä tunnustetaan ja tunnistetaan monia niitä kipukohtia, mitä itsekin olen julkisuudessa tuonut esille Yleä koskien. Ensimmäinen niistä on tietysti tämä rahoitus, joka on suhteettoman suuri Ylen kohdalla meidän väkilukuun suhteutettuna, kun katsotaan pohjoismaisessa ja eurooppalaisessa, länsimaisessa vertailussa. Eli siellä on tinkimisen varaa ihan tässä pohjoismaisessakin vertailussa 10—15 prosentista ehkä 20—25 prosenttiin.
Toinen selkeä kipukohta on tämä Ylen tehtävä, johon vähän viittasinkin. Eli Ylen tehtävä on Yle-laissa määritetty hyvin laveaksi tarkoittaen sitä, että käytännössä Yle pystyy tekemään liki mitä tahansa sillä rahalla, mitä sille ohjataan. Siis liki minkä tahansa laisia tv-tuotantoja, ohjelmatuotantoja, podcast-tuotantoja, ylipäätään mediaa, ja me voidaan miettiä, kohdentuvatko silloin nämä rahat välttämättä kaikista parhaalla mahdollisella tavalla vai saataisiinko me parempaa vastinetta niille Yle-veron tuotoille ja Ylelle ohjatuille varoille, jos me pyrittäisiin supistamaan sitä tehtävää siten, että Yle keskittyisi siihen, minkä suomalaiset aidosti kokevat Ylen sisällä tärkeäksi.
Kolmantena ja ehkä tärkeimpänä huomiona pidän tässä kansalaisaloitteessa sitä, että siinä tunnistetaan Yle-päätöksenteon vaikeus, siis tämä parlamentaarinen päätöksentekotapa, siis se, että kaikki eduskuntapuolueet osallistetaan päätöksentekoon ja että pyritään yksimielisyyteen myös päätettäessä, ei pelkästään valmistelussa. Tässä muodostuu se ongelma, että kun maassa on vasemmistohallitus, mitään parlamentaarisia työryhmiä ei perusteta. Yleä ei laiteta säästökuurille, kun vasemmisto on vallassa, ja sitten jos tuleekin oikeistohallitus, joka haluaa pistää valtiontalouteen säästöjä päälle, sitten perustetaan ehkä parlamentaarinen työryhmä, ehkä, mutta silloinkin se parlamentaarinen tekotapa johtaa siihen, että vasemmisto hanaa kaikessa vastaan ja jarruttaa niitä neuvotteluita ja säästöesityksiä. Toisin sanoen parlamentaarinen tekotapa lopulta heikentää siinä mielessä parlamentarismia, että ihmisten äänet eivät pääse kuuluviin, ne äänet, jotka on vaaleissa annettu, kuten esimerkiksi edellisissä eduskuntavaaleissa, joissa suurimmat voittajapuolueet esittivät nimenomaan Ylelle selviä säästöjä.
Valitettavasti tästä viimeisimpänä mainitusta syystä, siis Yle-päätöksenteon vaikeudesta, johtuen oletan ja uskon, että tämäkin aloite uhkaa jäädä täällä eduskunnassa tyngäksi, lähinnä 50 000 suomalaisen osoitukseksi halusta muuttaa tätä parlamentaarista päätöksentekoa, koska en usko, että eduskunnan puolueet ovat valmiita muuttumaan tältä osin.
Siinä, missä voimme päättää monista yhteiskunnallisista asioista — koulutuksesta, varhaiskasvatuksesta, sotesta, näiden rahoituksesta, poliisista, Puolustusvoimista, monista asioista — tässä salissa sillä, että eduskunnan enemmistö on muutosten takana, rahoitusmuutosten, lainsäädännöllisten muutosten takana, niin Ylen kohdalla vaadimme jostakin syystä enemmän. Tämä vaatimus ei kumpua laista. Se kumpuaa puolueiden ja poliitikkojen mielistä.
Perussuomalaiset ja Liike Nyt olivat ainoat puolueet, jotka kyseenalaistivat tämän parlamentaarisen päätöksenteon. Meille olisi riittänyt parlamentaarisessa Yle-työryhmässä se, että viedään hallituksen tai hallituspuolueiden kantaa eteenpäin esimerkiksi vaikka keskustan voimin, jos keskusta olisi ollut valmis edistämään sitä, mutta että ei olisi tarvinnut välttämättä ottaa huomioon sellaisten puolueiden mielipiteitä, jotka eivät ensinkään olisi halunneet Ylestä säästää. Niin asioista päätetään yleensä täällä eduskunnassa. Valitettavasti Ylen kohdalla [Puhemies koputtaa] ei näytä siltä, että muutos olisi vielä mahdollinen, mutta se on kuitenkin toivottava.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
:Kiitoksia. — Edustaja Bergbom.