Arvoisa rouva puhemies! Tässä esityksessä hallitus esittää, että eduskunta myöntää Suomen Pankille takauksen, jolla Suomen Pankki myöntää edelleen valtiontakauksen Kansainväliselle valuuttarahastolle annettavan lainan vakuudeksi. Asiassa on siis kysymyksessä takauksen myöntäminen Suomen Pankille. Näin ollen valtion takausvastuut jälleen kasvavat.
Meillä on valtion vastuiden kasvu ollut erittäin nopeaa viime vuosina. Tiedämme, että valtion velkaantuminen ja julkinen velkaantuminen on ollut erittäin nopeaa. Kerrataan nyt vielä: valtion kassaa viime kaudella syötiin 7 miljardia, valtion velka kasvoi 20 miljardia, kuntien velka noin 7 miljardia, mutta tämän suoran valtion velkaantumiskehityksen lisäksi valtiontakaukset kasvoivat vuoden 2010 tasosta eli 23,2 miljardista 49,2 miljardiin viime vuonna, eli valtiontakaukset lähes kaksinkertaistuivat. Näistä valtaosa kylläkin on kotimaista elinkeinotoimintaa ja muuta vastaavaa koskevia takauksia. Tämän lisäksi pääomavastuut kasvoivat viime vaalikaudella vuoden 2010 tasosta, 5,1 miljardista, vuoden 2015 tasoon, 17,8 miljardiin, eli kasvu oli kolminkertainen yhden ainoan vaalikauden aikana. Nämä pääomavastuut ovat juuri näitä kansainvälisille rahoituslaitoksille annettuja takauksia, joita joudutaan maksamaan siinä tapauksessa, että pääomaa tarvitaan tappioiden kattamiseksi tai maksukyvyttömyyden välttämiseksi. Eli muiden euromaiden, pääosin muiden euromaiden, onnettoman talouspolitiikan ja velkaantumisen varalta Suomen veronmaksajat sidottiin viime vaalikaudella valtaviin vastuisiin hallituksen päätöksillä — muistelen, että perussuomalaiset vastustivat tätä, mutta päätös on tehty, ja sitä ei enää voi purkaa, koska ei takauksesta pääse irti muuten kuin maksamalla, jos velallinen ei velkojaan pysty suorittamaan. Valtiolla on vielä muita vastuita: Niitä oli 105,1 miljardia vuonna 2010 ja 132,1 miljardia vuonna 2015. Eli yli 25 miljardia tuli muitakin vastuita. Yhteen laskien viime vaalikauden saldo valtion vastuiden osalta on synkkää luettavaa.
Tällä hallituksen esityksellä, joka meillä nyt on käsittelyssä, tehdään näihin lukuihin nähden hyvin pieni lisäys valtion takausvastuisiin, ja sitten tästä ei selkeästi ilmene, minkä verran kumotaan aikaisempia valtiontakuita, jonkin verran kuitenkin.
Mielestäni tästä valtion vastuiden valtavasta kasvusta viimeisten viiden vuoden aikana on syytä käydä vakavaa keskustelua, ja siksi tämän puheenvuoron pyysin. Velkaantuminen on vaarallinen asia, jos se on liian nopeaa ja varsinkin jos velanotolla rahoitetaan kulutusmenoja, niin kuin viime vuosina on tapahtunut. Mutta vastuut ovat myös vakava asia, ja niihin on vakavasti syytä paneutua, ja toivonkin, että kun valtiovarainvaliokunnassa tätä esitystä käsittelemme, niin käydään tarkoin läpi, mitkä ovat valtion todelliset vastuut, realisoitumisvaarassa olevat vastuut, ja toisaalta milloin tämä kehitys saadaan pysähtymään. Esimerkiksi Italian kansanäänestyksen tulos luo vakavan uhan sille, että nämä Euroopan vakausmekanismille annetut vastuut voivat laueta, ja silloin suomalaiset veronmaksajat joutuvat maksamaan sellaisia laskuja, jotka suomalaisille veronmaksajille eivät kuulu eikä niistä ole meille käytännössä juuri mitään hyötyä.