Puhemies! Yritän käyttää omalta puoleltani viimeisen puheenvuoron tässä yhteydessä, mutta edustaja Kalevan innoittamana hieman jatkan eteenpäin, koska hän oli niitä harvoja, jotka lähtivät pohdiskelemaan aidosti sitä, mikä on tämän Isis-kalifaatin tausta — mistä se syntyy, mikä on ikään kuin se vastavoima, johon tämä turvallisuusoperaatio, missä mekin olemme nyt sitten mukana turvallisuusjoukkojen vakautta ja toimintakykyä vahvistamassa, pohjautuu.
Tämä Isisin-kalifaatti, joka on siis kansainvälinen Irakin ja Syyrian valtio, valtioliitto, mikä perustettiin 2013, sai itse asiassa yllättävänkin vahvasti suuria alueita sekä Syyriassa että ennen kaikkea Irakissa hallintaansa — kahdeksan miljoonaa asukasta yhdessä vaiheessa, Mosul toiseksi suurimpana Irakin kaupunkina oli heidän hallussaan — ja se muodosti tietysti aidon uhkan monella tapaa. Mitkä sen juuret ovat olleet? Mistä se syntyi?
Mielenkiintoista, että tämä kalifaatti-Isisin lippuhan on musta lippu, joka tulee samasta kuin se abbasidien kalifaatti, johon viittasin, joka oli se globaali suurvalta aikoinaan, tuhat vuotta sitten, joka hallitsi Atlantilta Kaakkois-Aasiaan koko silloista tunnettua maailmaa ja oli se ydinalue, Bagdad keskuksenaan, niin että tässähän pyrki tämän Isisin-kalifaatti ikään kuin samaan — luomaan oikeaoppisen islamin ja muslimien valtakunnan, globaalin järjestelmän. Itse asiassa se oli heidän suurena tavoitteenaan, ja ensimmäisenä lähtökohtana oli Syyria—Irak-kulma.
Mistä se johtui? Mikä oli se motivoiva tekijä? No, tietenkin se oli se vuoden 2003 invaasio, joka Yhdysvaltojen johdolla tehtiin Saddam Husseinin kukistamiseksi, jonka seurauksena, aivan kuten edustaja Kaleva täällä totesi, sunnihallinto purettiin, käytännössä kokonaan sunnihallinto purettiin Irakissa, ja šiialaiset, maan enemmistö itse asiassa, ottivat vallan. Ja silloin siitä seurasi sitten — tämä oli hyvin korruptoitunut hallintojärjestelmä joka tapauksessa, joka sinne syntyi — että paikalliset yksityisarmeijat hallitsivat maata, siellä oli sisällissotatilannetta monissa kulmissa, ja siinä oli myöskin tämä Lähi-idän voimakilpailu, jossa ovat Iran ja Saudi-Arabia kulmittain vastakkain. Mutta tämä kunnianhimoinen lähtökohta oli nimenomaan sunnien organisaatio. Alaviitit hallitsivat Syyriassa, ja siellä oli se enemmistö sunneja. Samoin Irakissa nyt šiialaiset hallitsivat ja sunnit kapinoivat. Sunnien oikeaoppisuus oli tässä taustalla, ja tämähän on salafisti-, wahhabiittilahko, joka on Saudi-Arabian valtauskonto, joka tässä on ollut sen Isisin taustalla, eli Saudi-Arabia nojautuu samoihin traditioihin islamilaisissa oppijärjestelmissä kuin Isis. Myöskin rangaistukset ovat muuten samoja. Saudi-Arabiassa on ristiinnaulitseminen edelleenkin lainmukainen rangaistus, eli me toimimme tavallaan samalla šarialain pohjalla, mikä tässä on valtalähestymistapana.
Siinä oli tämä sunnien katkeruus yhtenä. Toinen suuri elementti Isisin taustalla oli tietysti ulkovaltoihin kohdistuva protesti. Protestoitiin ulkovaltoja — eli niitä, joita pidettiin miehittäjinä — vastaan. Ja kolmantena — aito terroristijärjestö — kauhu, pelko. Šarialain kaikkein jyrkimmät konstit olivat käytössä kaulan katkaisuineen ja muine järkyttävine ihmisoikeusrikoksineen, ja se oli sen valtajärjestelmän ydintä. Ja seurauksena tietenkin oli se, etteivät ainoastaan oikeaoppiset asettuneet Isisin taakse. Myöskin kaikki vääräuskoiset asettuivat globaalijärjestelmässä tämän taakse, ja seurauksena on nyt sitten ollut tämä muutos, mikä siellä on tapahtunut, ja siinä prosessissa me suomalaiset olemme myöskin mukana. En lainkaan kritisoi sitä. Minä tunnistan globaalin yhteisvastuun siitä, mikä liittyy kansainvälisiin ihmisoikeuksiin. Irak on muuten YK:n jäsenvaltio, allekirjoittanut YK:n ihmisoikeussopimukset, eli siinä suhteessa tämä on tietysti ymmärrettävä lähestymistapa, että globaali yhteisö puolustaa perusihmisoikeuksia, että me toimimme tässä prosessissa.
Mutta jotta me ymmärtäisimme sen prosessin, mihin me olemme itsemme nyt ajaneet myöskin pienenä Suomena, niin täytyisi katsoa tätä kokonaisuutta, historiaa, ymmärtää ne voimatekijät, jotka siinä maassa vaikuttavat, koska muuten tämä meidän vaikuttamisemme jää pelkästään ilmaan, pelkästään turvallisuussektorin vahvistamiseksi, ja silloin me emme ymmärrä sitä koko kehitysprosessia, mikä siinä yhteiskunnassa on. Ja tämä Irakin jälleenrakennus vaatii paljon, paljon muutakin kuin vain tämän turvallisuussektorin vahvistamisen. Silloin me tullaan kyllä sitten siihen identiteettikysymykseen, johon viittasin, että Irak on kuitenkin sillä tavalla kolmijakoinen — kurdit, šiiat ja sunnit — että on upeata, jos he pyrkivät rakentamaan sitä yhtenäistä valtiota, joka eurooppalaisten kolonisoijien karttapiirroksilla aikaan saatiin, mutta voi siinä olla vaikeuksia. Ja ehkä sitten järjestelmä tulee jostain laajemmasta yhteistyöstä, joka alueellisesti tunnistaa tämän yhteistyön tarpeen, katsoo nämä valtiokonseptit tästä kulmasta sitten pidemmässä juoksussa [Puhemies koputtaa] ehkä uudella tavalla, vähän niin kuin Euroopassa on tehty.
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
:Kiitoksia! — Edustaja Ovaska, olkaa hyvä.