Arvoisa puhemies! Tämä lisätalousarvion täydentäminen on tietenkin perusteltua näistä syistä, että koronan aiheuttamia kuluja korvataan, kuten täällä on esitetty. Mutta tähän kyllä sisältyy kolme seikkaa, jotka aiheuttavat myös turhautumista.
Jos mietitään vaikka aikaa: Tämä on saatu aika kiireellä tänne, mistä kiitos sinänsä, mutta jatkuvasti tämä talo toimii käytännössä kaksi askelta jäljessä. Tietenkin maailma on muuttunut merkittävästi jo viime aikoinakin, se on tietenkin valitettavaa, ja kaikkeen ei tietenkään pystytä reagoimaan, mutta tämä tuntuu jälleen kerran tulevan hieman liian myöhään.
Toisena seikkana myös tässä edistetään joka tapauksessa myös ideologisia aiheita. Täällä on kauniisti puhuttu, kuinka joukkoliikenne tarvitsee nyt tukea, ja näin se varmasti onkin, mutta toisaalta näissä samoissa puheissa on mainittu myös ideologisia tavoitteita, minkä vuoksi tätä on perusteltua tukea. Tosiasia on, että kun mietitään vaikka HSL:ää, joka on mainittu täällä, ja vaikka Föliä Turun seudulla, niin nämä ovat kunnallisia himmeleitä, hyvin tarpeellisia, sitä en kiistä, mutta kyllähän tämä tuntuu tällaiselta oravanpyörältä, että milloin rahaa annetaan julkisella puolella kuntien toiminnasta ja milloin sitten täältä haetaan lisärahaa. Kyllä tätä kokonaisuutta olisi jossakin vaiheessa myös perusteltua miettiä.
Mitä sitten tulee näihin maakuntakenttiin, tässä vaiheessa tuki on varmastikin erittäin tarpeellista, ja kuten täällä on mainittu, Finnairiin kohdistuneiden paineiden vuoksi tähän tuskin tullaan jäämään. Kuitenkin hieman ihmettelen sitä, että vaikka täällä mainittu Satakunnan Porin lentokenttä tästä puuttuu, samoin vaikka Turku ja Pirkkala ovat jääneet tämän ulkopuolelle. Ymmärrän, että nämä pienemmät kentät ovat ennestään yhä subventoinnin piirissä, mutta hieman ehkä tasapuolisuutta tässä logistisessa tilanteessa myös peräänkuuluttaisin.
Palataan vielä hetkeksi joukkoliikenteen piiriin. Tämä siis kohdistuu pääosin kuitenkin kaupunkikeskustoihin, kaupunkiseutuihin. Kyllä se viesti, mitä nyt tällä hetkellä kansalaisilta tulee, liittyy aika lailla energiaan ja polttonesteisiin, ja olisi kyllä tässä vaiheessa ensiarvoisen tärkeää, ettei nyt jätetä tätä puolitiehen ja keskitytä vain joukkoliikenteeseen, vaan tehdään tuntuvia panostuksia myös yksityiseen liikkumiseen. — Kiitos.
Puhemies Matti Vanhanen
:Edustaja Mäkisalo-Ropponen.